About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 20. lokakuuta 2022

HERKKURUOKAA PIENELLÄ BUDJETILLA


Vitonen neljän hengen ateriasta ei kuulosta hassummalta hinnalta. Alemmaskin pääsee, mutta tuo aterian hinta on sellainen vielä aika kivuton versio, ilman liikoja kompromisseja.

Tänään sanomalehdissä (Turun SanomatKaleva ja Lapin KansaIlkka-PohjalainenHämeen Sanomat ja Forssan Lehti, KeskipohjanmaaKainuun Sanomat ja Länsi-Suomi) julkaistiin tekemäni ruoka-aukeama aiheen tiimoilta.Kun 5000 merkkiin pitää sopia 4 reseptiä ei siihen mahdottomasti saa enää säästövinkkejä mahdutettua, mutta toivotaan, että lukijat saivat ajattelemisen aihetta ja muutaman vinkin.

Olen nimittäin sitä mieltä, että aika moni meistä pystyisi säästämään ruokamenoissa todella reippaasti ja silti saa syödä herkullista ja ravitsevaa ruokaa.

Uunitacot on tämän hetken trendaava resepti. Omassani vähensin lihan määrää ja toin lisäprotskua texmex tyyliin sopivasti mustapavuilla. Tämä oli aika hankala ruoka sinänsä, koska se huutaa useita höysteitä, ja se nyt on vaan niin, että mitä enemmän raaka-aineita sitä kalliimmaksi ateria yleensä tulee.  Uunitacot olivatkin aukeaman kallein ateria, 6,49€.

Aukeamastani tuli aika lihaisa tällä kertaa, vaikka juuri lihan vähentäminen noin ylimain on aika hyvä  säästövinkki. Sesongin kasviksista tehty ruoka on yleensä edullista.

En saanut mielestäni nyhtöpossua ja vaikka hankkimani kassler olikin kilohinnaltaan verraten kallista, 7,99€, pysyi kokonaishinta ihanien uunijuuresten kanssa vielä aisoissa, 5,34€. Sitä paitsi, oikeasti en koskaan osta noin kallista kassleria tai possun ulkofilettä. Tällä kertaa tein reseptit kuitenkin yhden kaupan taktiikalla, enkä metsästänyt shokkitarjouksia, mutta siis tämäkin ruoka on tehtävissä oikean tarjouksen kohdalle osuessa vielä halvemmalla.

Etsin aluksi possun lapaa, mutta sen isoluinen kilohinta alkoi tuntuakin korkealta, kun asiaa mietin. Käänteleppä itte pakettia käsisäs seuraavan kerran kaupassa käydessä.



Siskonmakkarapastan kohdalla oli valittava makkarat neljästä merkistä, joista kolmen kanssa budjetti olisi ampaissut taas yli vitosen. Kaupalla oli myös ihan oman merkin alla siskonmakkaroita, mitä en ollut koskaan edes huomannut, jotka olivat huomattavasti halvempia kuin muut. Siskonmakkarapasta, joka taltuttaa suuremmankin nälän onnistui hintaan 4,58€


Kanan kanssa palasin vanhaan kunnon reisikoipiaikaan. Muistin jakamani herkullisen siirappisen seesamkanaohjeeni ja lähdin sitä muokkaamaan, alkuperäisessä kun käytetään 2,5dl siirappia tai hunajaa (varsinkin hunajalla) ja siinähän se hinta oliskin pompsahtanut heti. Vähensin siirapin määrää radikaalisti ja hyväähän siitä tuli kumminkin. Menestysresepti budjettiruuan saralla, kokonaiset 3,50€ riiseineen päivineen!

Huomasinpa tässä vielä muuten sellaisenkin bonuksen, että kaikki käytetty liha oli kotimaista alkuperää jokaisessa ruuassa!


Lokakuisen kurpitsakuun hengessä muistuttelin vielä alalaidan pikkujutussa ihanista kurpitsakeitoista. Enää en laskeskellut senttejä enkä euroja, vaikka kyllähän nämäkin kategoriaan edullinen menevät. Ja ovat silti ihan kokonainen ateria vaikka itse leivottujen sämpylöiden tai perunarieskojen kanssa.


Jäi kyllä ratkaisematta oliko tämä Hokkaidokurpitsasta kookosmaidon kanssa valmistettu keitto mun suosikki,


vai olisko se sittenkin ollut tämä pekonilla höystetty myskikurpitsakeitto?

Ainakin  värin puolesta suosikiksi nousee...molemmat!

2 kommenttia:

  1. Siirappinen sesam-kana oli omaan kotiin muuttaessani 2015 yksi bravuureistani. Sitä tein myös kotona vielä asuessani myös vanhemmilleni, silloin 2012(?) (17-vuotiaana, hui!). Edelleen yksi lempiruuistani <3

    VastaaPoista