MUNAKOISOA, SARDELLIKASTIKETTA JA BURRATAA

Tykkäättekö munakoisosta? Se taitaa olla yksi noita kasviksia, jotka vähän jakaa mielipiteitä. On ihmisiä, jotka väittävät, että ovat saaneet tuskin koskaan mitään hyvää munakoisosta.

No minä väitän kyllä aivan muuta. Ja nautin jokaisesta suupalasta. Kiva välillä kokeilla uusiakin reseptejä ja tämän sain repertuaariinin nyt heinäkuussa, kun espanjantuliaisenivieraani Feli mulle tämän opetti. 

Joo joo, mä puhun burratasta, mutta kuvassa on ihan vaan tavallista mozzarellaa, koska meidän kylässä burratan saatavuus on ilmeisesti nolla.

Tekotapa on  mukavan näyttävä, munakoisot hiilostetaan avotulella ihan pinta mustalle hiilelle ja samalla sisus kypsyy ihanan savuiseksi. Mä pistin ihan puut palamaan mun kamadoon, jotta sain liekit käyttöön.

Sardelleista tulee ihanan suolainen kastike munakoisolle ja juustolle. Eilistä vaaleaa leipää sopii paahtaa ihan näkkäriksi uunissa ja sitten lusikoit tätä herkkua leivän pinnalle.

On hyvää.

Grillattu munakoiso sardellikastikkeen ja burratan kera

2 munakoisoa
1 pieni purkki sardelleja öljyssä
2 rkl voita
1lihava valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
2 palloa burrataa / tai ainakin yks
Tuoretta korianteria tai persiljaa

Tarjoile uunissa rapeaksi paahdetun leivän kanssa

Paahda munakoisot grillissä liekillä 12- 15 min ihan hiiltyneiksi. Anna jäähtyä.

Kuori jäähtyneistä munakoisoista hiiltynyt kuori. Ota talteen munakoisoista tuleva neste. Leikkaa/revi paloihin.

Kastike tehdään soseuttamalla sardiinit öljyineen, valkosipuli, sitruunamehu, voi. Lievennä kastiketta savuisella munakoisoista tulleella nesteellä.
Mausta mustapippurilla.

Asettele munakoisot laakealle vadille ja valele kastikkeella. Revi burrata päälle tai reunoille ja lopuksi pintaan yrtit.

Tämän kanssa tarjotaan perinteisesti ihan rapeiksi paahdettuja leivän siivuja.

Ai niin, ja mä pilkoin tuohon komian tähden myös punaista chiliä... joka tykkää tlesta, niin siitä vaan.

 

KANTARELLIRISOTTO - PAREMPI KUIN MUUT

 

Pohjalainen ei oo koskaan vaatimatoon. Ja harvoin väärässä. 

Muita perusteluita en oikein keksi väittämäni tueksi. Siis sen väittämän, että tiedän nyt miten tehdään maailman parasta sienirisottoa.

Aikaisemmin oon tehnyt tällä tavoin tattirisottoa ja nyt kantarellirisottoa ja tekotapa on vain  kertakaikkian ylivoimainen.

Salaisuus on yksinkertainen. Useimmat sienirisotto-ohjeet kehottvat paistamaan sienet ja lisämään ne sitten risottoon. Hyvää tulee, koska sienirisotto on aina hyvää!

Mutta on mahdollista tehdä sienirisotosta vieläkin parempi. Tiivistää jokainen umamipisara lautaselle. Nostaa risotto vielä askeleen korkeammalle. Ja vinkki on niin yksinkertainen, että jäät ihmettelemään  miksi et  ole tehnyt näin aina. Lisäksi tämä tapa  myös yksinkertaistaa tekovaihetta:

Unohda sienien paistaminen erikseen. Kun olet  kuullottanut riisin ja possauttanut valkoviinin, lisää tuoreet, pilkotut sienet pannulle sellaisenaan ja anna kosteuden ja makujen imeytyä riisiin.

Niin helppoa, että miksei aina oo tehty näin?

Tässä vielä ohje, joka on kopio samalla tyylillä tekemästäni herkullisesta tattirisotosta. Ohje soveltuu siis erinomaisesti kaikille pannuvalmiille (jotka eivät kaipaa esikäsittelyä) sienille.

Kantarellirisotto - Se maailman paras

4:lle

50 g voita

2 rkl oliiviöljyä

1 sipuli hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

4 dl arborio tai muuta risottoriisiä

2 dl kuivaa, mineraalista valkoviiniä (esim. sauvignon blanc)

n. 1/2 l tuoreita kantarelleja, palojen kokoa vaihdellen, ei minikuutioita, mutta suuhun pitää mahtua

1,5 l poreilevan kuumaa kanalientä

3 dl vastaraastettua parmesaania

mustapippuria myllystä, vähän hienonnettuja yrttejä, esim timjami tai persilja

Ota 20 g voita ja öljy laakeaan kasariin ja ala hellällä lämmöllä kuullottaa sipuleita kuultaviksi. Lisää riisi ja kuullota sekin.

Possauta sekaan viini, hämmentäen koko ajan anna imeytyä (keskilämpö). Nyt kaadat mukaan sienet ihan raakana ja sitten vaan 1- 1,5 dl kanalientä kerrallaan kunnes riisit napakan kypsiä. Koko ajan hämmennä, pyöritä, tanssita riisiä pehmeästi.

Sanovat, että tähän menee tasan 18 min, tiedä häntä, mutta lähellä se on. Varmista että risotto on todella löysää kun lisäät loput voista ja juustoraasteen sekaan. Sekoita, lisää mustapippuri ja yrtit, maista, mutta tuskin tarvitset suolaa.

Nauti! Tämä on parasta mitä voit kantareillesi tehdä.

MINI-RUNEBERGINTORTUT

 

Oi että, pieni on kaunista!

Sen sijaan, että tukehdut kuivaan ja raskaaseen ranteenpaksuiseen  runebergintorttuun, tee näitä sööttejä miniversioita. Niitä napsii kerralla useamman ja joka haukulla saat ihanasti mukaan hilloa.

Ostin kyllä joitain vuosia sitten runebergintorttuvuoan, kun halusin tehdä juurikin niitä perinteisiä, mutta ihan totta, että niiden syöminen käy melkein työstä! Ennen vuokaa tein jos minkälaisia virityksiä tortuista!

Toista on näiden kaunotarten kanssa. Sekä leipominen, että syöminen on kivaa ja helppoa. Tarvitaan siis minmuffinipelti ja siihen sopivat paperiset vuoat. Voi tehdä ilman vuokiakin, mutta ei varmasti tartu kiinni vuokien kanssa.

Ohjeen nappasin Annin Uunissa- blogista. Anni on minileivonnaisten  (ja monen muunkin herkun) kuningatar!

Ihan pikkuisen enemmän olisin voinut laittaa taikinaa kuhunkin vuokaan. 

MINI-RUUNEBERGINTORTUT

24 kpl (Annin Uunissa ohjeella, aika tarkalleen)

100 g voita
1 dl sokeria
1 iso kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
4 murskattua piparia
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa
0,5 dl kermaa

Kostutukseen omenamehua (tai punssi vedellä lantrattuna).

Pinnalle sokerikuorrute ja vadelmahilloa.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet ja lisää ne sekoittaen voi-sokerivaahtoon kerman kanssa. 
Laita paperivuoat minimuffinipellin koloihintai voitele kolot.

Kaada taikina koloihin ja paista 200- asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Kostuta lurauttamalla hiukan omenamehua tai muuta kostuketta joka tortulle. (Tämä toimenpide kyllä irrottaa ilmeisesti tortun paperisista vuoasta).

Pursota rinkula valkoista ja lusikoi keskelle vadelmahillo.

Hoitui siististi kun mulla oli valmiskuorrute ja niitä puristettavia vadelmahilloja.

Oi että. 6/5!

ITSE GRAAVATTU SIIKA JA GRAAVISIIKAMOUSSE

 

Joulun alla v.-16 tein Hannansoppa -blogin kalenteriin vieraskynänä postauksen siian graavaamisesta  ja graavisiikamoussesta (nam!).

Hannansoppaa ei enää löydy edes arkistoista, Hanna jatkaa blogia Kasviskapina -nimellä ja keskittyy täysin vegaaniin elämäntapaan, joten jakamaani reseptiä ei enää löydy mistään.

Ystäväni Heikki ja Hade ottivat joulun alla yhteyttä ja pyysivät tätä siikamoussen reseptiä, koska siitä oli sattumoisin muodostunut Haden bravuuri (tunnetaan he nimellä Haden speciaali...mutta kun reseptiä ei muistanut ihan tarkkaan, sain avustuspyynnön).

Graavisiian ehtii vielä hyvin valmistaa jouluksi, se kun on nopea kala graavaantumaan.

Graavattu siika on hienovarainen ja juhlallinen tarjottava. Ja sikakallis, jos se pitää kaupasta hakea. Siika kannattaakin graavata itse, oli se siika sitten haettu kaupasta tai omista verkoista. Graavaus on helppoa ja siika graavaantuu hyvin jo 12 tunnissa. Mutta graavisiikamoussea varten voit myös hankkia siian jo valmiiksi graavattuna.

Graavisiika maistuu sellaisenaan, tummalla leivällä tai perunan kanssa. Graavisiikamoussen juuret taas juontavat siihen kun muistelin kuinka olen kerran, vuosikymmeniä sitten, syönyt graavisiikaa aivan hurmaavalla tavalla tarjoiltuna, minulla oli muistikuva, että siinä oli vatkaamaton kermaliemi ja paljon sipulia, mutta mistään en ollut tuollaista reseptiä löytänyt. Sitä korvaamaan aloin valmistaa graavisiikamoussea, sillä saa jatkettua pienemmänkin määrän kalaa riittämään monelle. Ihanaa kaiken maailman (syötävien) nappien päälle tai vaikka blinien kanssa.

Ja nythän on käynyt niin onnellisesti, että muutama vuosi sitten tapasin Margot Wikströmin, artesaaniruoan  promoottorin ja saaristolaisen ja aloin kysellä tuota kauan kaipaamaani reseptiä. Margot heti tiesi mitä tarkoitin ja niin päädyin paljastamaan tämän saaristolaisten siikaherkun. Kermasiika resepti on vielä graavisiijamousseakin yksinkertaisempi herkku. Kermasiian reseptin löydät täältä.

Mutta sitten siikaa graavaamaan!

GRAAVISIIKA

400g  ruodottomaksi puhdistettua siikafilettä

2 rkl karkeaa merisuolaa

1 rkl sokeria

1 tl rouhittua rosépippuria

tilliä- jos on

 Aseta siikafileet tuorekelmun päälle nahka kelmua vasten ja ripottele suola ja sokeri pinnalle. Voit yhdistää ne ensin, niin käy helpommin. Lisää rosépippuri ja tilli, jos on. Käännä fileet vastakkain, kääri tuorekelmulla tiiksi paketiksi ja anna graavaantua jääkaapissa 12 h. Pane paketti johonkin astiaan, koska kala vuotaa graavaantuessaan.

Avaa tuorekelmu, pyyhi mausteet pois ja leikkaa fileointiveitsellä pyrstöstä alkaen ohuita siivuja vinoon niin, että nahka jää pois. Aseta siiat tarjolle, ripottele päälle vielä isoja rosépippureita ja tilliä jos on.

Tai valmista osasta graavisiikamoussea.

GRAAVISIIKAMOUSSE

150 g graavisiikaa

240 g smetanaa

1 tl rosépippuria rouhittuna kevyesti

½ punasipuli

½ sitruunan mehu

tilliä – jos on

Vatkaa smetana vaahdoksi. Hienonna siika ja punasipuli. Yhdistä kaikki aineet tasaiseksi massaksi. Tarjoile saaristolaisleivällä tai hapankorpulla, tai blinien kanssa.

Arvatkaa olinko muistanut ostaa tilliä?

KOLME HELPPOA RUOKALAHJAA

Ruokaprovinssi eli tämän Etelä-Pohjanmaan alueen ruokatoimijat järjestävät kerran kuussa keskiviikkoisin  1/2  Keksikahvit teamsissä, jossa  on aina kiinnostava ajankohtainen puhuja.

Joulukuussa haluttiin ottaa hiukan rennommin, niinpä minut kutsuttiin kertomaan minkälaisia ruokalahjoja voisi tehdä.

Aikaraja oli tiukka, 20 min, joten oli haasteellista näyttää jotain kivaa, helppotekoista ja aina olisi kiva olla myös jotain sellaista, joka olisi uusi ja ennentekemätön edes osalle.

Hienosti sain mahdutettua kolmen ruokalahjan teko. Ja vaikka itse sanonkin, niin nämä ovat kaikki kyllä päteviä lahjoja.

Satoisan sienivuoden jälkeen sieniä kuivanneet tekaisevat käden käänteessä lahjaksi sienisuolaa. Sillä maustaa ruuat, leivät, käy pöytämausteeksi ja tuo ihanaa umamista sykettä kaikkeen syötävään. 

Sienisuola

·   2 dl merisuolaa

·   kourallinen kuivattuja sieniä esim. suppilovahveroita, tatteja tai mustatorvisieniä

Laita sienet ja suola tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon.

Anna koneen käydä ja sekoita ainekset tasaiseksi mausteseokseksi.

Purkita tai pussita.

Granola on hyvää, mutta kotitekoinen granola on vielä parempaa. Voit maustaa sitä monin eri tavoin, kuivatuilla marjoila tai hedelmillä, eri pähkinöillä, tummalla suklaalla ja vaikka joulumausteilla.

Granola

·   4 dl kaurahiutaleita

·   3 dl pähkinöitä rouhittuna

·   1 tl kanelia

·   1 tl inkivääriä

·    ripaus suolaa

·    0,5 dl vaahterasiirappia

·    0,5 dl öljyä

·    2 dl kuivattuja karpaloita (tai muita kuivattuja marjoja ja hedelmiä)

·    maun mukaan rouhittua tummaa suklaata

 

Sekoita kaurahiutaleet ja rouhitut pähkinät sekä mausteet kulhossa.

sekoita öljy ja vaahterasiirappi mukaan.

Levitä granola leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paista uunin keskitasolla 150 asteessa noin 20 minuuttia.

Anna jäähtyä ja lisää kuivatut marjat/hedelmät sekaan ja rouhittu suklaa mukaan

Aperol ei varmaan ole enää tuntematon kenellekkään, niin moner vuodet sitä on Suomen kesässäkin jo juotu. Ja Aperolhillo on ihanan sopivasti katkeranmakuinen hillo, paahtoleivälle tai juustojen kanssa.

Kaiken lisäksi vielä kauniin värinenkin!

 

Aperol-hillo

·   4 veriappelsiinia tai tavallista appelsiinia

·   n. 2dl marmeladisokeria

·   2 rkl Aperolia

Kuori ja fileoi appelsiinit kalvottomiksi. Säästä mehu.

Kuumenna appelsiinit, sokeri ja mehu ja Aperol. Keitä 2 min koko ajan sekoittaen.

Soseuta. Laita hillo desinfioituihin tölkkeihin.

 

KUPPIPERUNAT

Kuppiperunat on tosi rakas, sillä nimiä löytyy  myös pickalakan, doppalakan, pickaveeton, lakaveton, pikaveton, lakaveetu, dobban pääröna, lakadob...

Tässä vähän pidetty FB-gallupia ja IG-tutkimusta ja osalle tämä juttu kahvikupista syötävistä, tai sinne dippailtavista (no ei tietenkään kahvin kanssa!) varhaisperunoista on aivan nevöhööd osastoa, toisissa se taas herättää ihanat nostalgiset lapsuusmuistot ja meistä parhaimmat ovat vieneet perinnnettä eteenpäin omalle jälkikasvulle.

Selvää maantieteellistä jakaumaa on ilmassa. Itä-Suomesta ei ole hirveästi näiden perään huhuiltu, mutta jossain tuolla Keminmaalla ja pohjoisessa tuntuu olevan voimakasta vetoa näihin perunoihin ja toinen vahva alue sijaitsee tässä Pohjanmaan rannikolla, kuten rannikkomurteisista nimistäkin saattaa päätellä.

Minä, joka olen kotoisin täältä perinteiseltä maitoperuna-alueelta, en ollut ikinä kuullutkaan kuppiperunoista, ennen kuin @anu.hopia mulle näistä kertoi joitain vuosia sitten. Kyseessä on siis Anun lapsuusherkku Keminmaalta. Heti kyllä osasin kuvitella, että nämähän on lapsellisen hyviä. Niinkuin ovatkin. 

NÄIN VALMISTAT KUPPIPERUNAT

Ota kullekin syöjälle kahvikuppi. Koska mulla ei ole mitään ihania vanhoja arabioita (mä niin näen kuppiperunat siinä kupissa, jossa kiertää useassa rivissä keltaiset isot pallot...) tai ruusukuppeja, niin oikaisin heti modernisti ja otin muumimukit käyttöön. Lätkäiseppä kupin pohjalle reilu nokare voita ja silppua kaveriksi kesäsipulia varsineen. Nosta päälle vastakeitetyt uudet perunat ja kaada lopuksi kuumaa perunoiden keitinvettä kupin pohjalle, ehkä 1/3. Tähän Anu korjas, että on aivan liikaa, ennemmin 1-2 rkl /kuppi. Ei liikaa siksi, ettei tuu vetisiä. Saahan tuohon varmaan suolaakin ripsauttaa, jollei keitinvedessä tarpeeksi. 

 Mä niin näen kesäpäivänä tenavat vieri vieres istumas tuvan portahilla, oma kuppi käres. Taitaa toimia tänäkin päivänä!

KARJALASTA KAJAHTAA : MONENMOISTA PERINNERUOKAA

Kun aletaan puhua itäsuomalaisista perinneruuista niin kyllähän se kansa huutaa ensiksi karjalanpiirakka ja karjalanpaisti, ne kun ovat levinneet Suomen jokaiseen kolkkaan ja kaikille tutuiksi. Siksi ensimmäisen kuvan itseoikeutettu tähti onkin karjalanpiirakka. Eivät nyt kyllä mitään kaunokkeja, ovat nimittäin minun leipomiani, enkä ole vielä lähelläkään piirakkamestarin taitoja. Piirakkataikina mulla on kyllä pelkästä rukiista, pidän sitä ainoana oikeana. Ja tässä täytteenä on perinteistä perinteisin, eli ohrapuuro. Riisiä ei välttämättä ollut ennen aina saatavilla.

Julkaistaan vuoden mittaan Lännen Median tuottamissa teemaliitteissä Ruokaperinne - sarjaa, jossa etsitään veikeitä reseptejä maakunnista. Heti täytyy sanoa, että yhdessä ruoka-aukeamassa saa vasta pienen pintaraapaisun tehtyä, niin rikas ja moninainen on vaikkapa karjalainen ruokaperinne jolla tänään aloitimme.

Olen myös työssäni Turun yliopistolla tehny paikallisten Maa- ja kotitalousnaisten kanssa erilaisia - tosi mukavia - hankkeita paikallisten perinneruokien parissa.

Huutelinkin tuolla IG:ssä. että toivottavasti seuraava ruokatrendi on perinneruuat, sieltä löytyy todella paljon kokeiltavaa, reseptejä ja valmistustapoja. Meillä alkaa olla tilanne, että tunnetaan monien vieraiden maiden keittiö paremmin kuin omamme!

Itse en tiennyt tällaistäkään faktaa, että  perunatäytteiset karjalanpiirakat leivotaan useimmiten pyöreään muotoon (jos leipoja on sama kuin noiden omasta mallista valmistettujen ohrapiirakoiden tekijä, lopputulos on noinkin persoonallinen kuin yläkuvassa).

Lepuskat otin myös testiin, ennen en ole noita ohrajauhoista leivottuja perunarieskoja valmistanut. Lepuskan teko oli vielä melko helppoa.

Mutta annas olla sitten Tsupukat! Ne ovat vähän kuin nelinkerroin taiteltuja, mannapuurolla täytettyjä kaurajauhosta paistettuja lettuja. Letun paisto ei ollut ihan helppoa, ne kun pitää saada todella ohuiksi, mutta samalla koossa pysyvän sitkeiksi. Voisulan kanssa ne perinteisesti tarjoillaan, mutta toivottavasti ei mene ihan pyhäinhäväistykseksi, jos sanon, että tosi hyviä mansikkahillon kanssa.

Karjalainen lihapata ja kalakeitto tehdään vähillä mausteilla ja kirkkaaseen liemeen. Kainuulainen lohikeitto kyllä sitten tarjoillaan sipulisilpun ja voisulan kanssa ja voi kun sekin on hyvää. Täydellisen yksinkertaista.

Jälkkäripuolen pyhitin sitten mustikkamaidolle. Itäsuomalaiset ovat aina käyttäneet ja korjanneet marjat ja sienet, silloinkin kun Länsi-Suomessa ei matojen ruokaan oikein uskallettu.

Ihan itkettää, kun ei juttuun sopinut enempiä vatruskoita, pyöröjä, sultsinoita, rotinoita ja mitä niitä nyt onkaan, mutta tutustukaa te.

Tuossa vielä piirakkakirjavinkki, jos vallan villiinnyitte aiheesta.