About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

KUN ON TEHTÄVÄ SUKLAAKIISSELIÄ


Suklaakiisseli ei ole meidän  perheen vakiovieras. Mistä ihmeestä se Maitotyttö oli sen keksinyt. Kello oli jo yli 8, maanantai-iltana, minä rättipoikkiväsyneenä juuri tullut kotiin, kun Maitotyttö ilmoitti, että minä haluan tehdä nyt suklaakiisseliä. Nyt.



Onneksi suklaakiisseliä. Ehkä helpoin keksittävissä oleva kokattava. Kiitos kaikkien äitien suojelusenkeli!



SUKLAAKIISSELI
4:lle
8 dl maitoa
4 rkl maizenaa
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita maito, maizena, kaakao ja sokerit vispilällä sekaisin ja kuumenna puuhaarukalla hämmennellen, keittele 2-3 min. kunnes sakenee kiisseliksi.

 Jäähdytä kylmävesihauteessa vispaillen tai nosta jääkaappiin ja ripottele pinnalle sokeri kuortumisen ehkäisemiseksi.

Tarjoile kermavaahdon kera. Tai vielä parempaa; maitokiisselillä.
Sekään ei ole vaikeaa.


Mutta kuten sanoin, nyt oli jo myöhä. Joten mentiin nonparelleilla.


Onnellinen maitotyttö. Seuraava päivänä oli kertonut iskälle aamiaisella kun oli kysynyt, että mitä tähän tuli, että 8 desilitraa maitoa. Hienosti jäi mieleen!


2 kommenttia: