JUUREKSIA vaikka muodon vuoksi!

Mä käyn henkilökohtaista juures-kasvis-salaatti-sotaa. Olen mielettömän laiska niitä tekemään ja jopa mielettömän huono ottamaan vaikka salaattia lautaselle, jossain lounaspaikassa (no, koska ne ei kyllä herätä useimmiten ruokahalua). En tiedä, koska mun nuppi tekee musta kasvistenrakastajan (koska korvienvälistähän se on oikeasti kiinni). Varsinkin kun ottaa huomioon, etten muista koska olisin syönyt jotakin muuta kuin mielettömän hyviä salaatteja, ihania kasvisruokia tai ihmetellyt kuinka vaikka punajuuri voi ollakin näin hyvää. Tai kukkakaali. Porkkana. Lanttu. Nauris. Peruna. Kaikki ihan tavalliset ja sitten vielä muut munakoisot päälle. Mähän rakastan niitä kaikkia. Tarkemmin mietittynä en kykene nimeämään ainuttakaan kasvis-juures-inhokkia.

Mutta jollei mulla ole joku tietty spesiaali resepti kattottuna tai joku muu syy minkä takia on pakko laittaa vihanneksia pöytään, omassa elämässäni niiden integroiminen jokapäiväiseen arkiruokaan tuntuu jotenkin suunnattamon vaivalloiselta. Mä kyllä yritän niin paljon, että saattaa olla itseasiassa, että oon ihan haka jo tässä, mutta nuppi ei vaan vielä anna armoa. Lisää kasvista, juuresta, salaattia!

Joskus se voi olla se piristysruiske vaikka uusi muoto. Kun on aikansa tehnyt uunissa paahdettuja juureksia kuutioina, lohkoina tai kokonaisina, yhtäkkiä niistä saakin aivan eri sävärit kun leikkaa ne vaikka parin sentin paksuisiksi lanteiksi. Musta niistä tuli todella kivoja. Ja maku- vaikkei näitä tarvitse oikeastaan edes maustaa- oli punajuurissa aivan mieletön ja lanttu oli niin makiaa kuin olis siirappisaavissa kylvetetty.

Paahdettua punajuurta ja lanttua
 4:lle lisukkeeksi

4 pienehköä punajuurta
2 lanttua (en ole vielä pienehköjä nähnyt)
2 rkl sulatettua voita
suolaa
mustapippuria myllystä

En kuorinut nättejä punajuuria, leikkaisin vain molemmista päädyistä pienet palat pois. Lantun kuorin krouvisti veitsellä. Viipaloi molemmat sitten n. 1,5 cm paksuisiksi kiekoiksi ja aseta leivinpaperin päälle uuninpellille.

Voitele kiekot sudilla sulatetulla voilla, pärjäät vähällä. Laita reilusti suolaa ja maun mukaan mustapippuria.

Paahda 220 asteessa 20-30 minuuttia, sopivaan kypsyyteen.

Nämä kun asettelee vadille ja päälle ripottelee tuoretta yrttiä ja ehkä kippoon vielä viereen smetanaa /tuorejuustoa, niin jo alkaa olla juhla-ateria. Vaikka minkä lisukkeeksi.

Meillä jättimäiset juureslantit syötiin keitettyjen kuoriperunoiden, läskisoosin, ruislimpun ja piimän kera. Oli muuten yksi tämän kuun parhaimmista aterioista. Paluu pirtin pöytään! Se taitaa olla geeneissä tuo perunat ja läskisoosi.

RUOKAVERSTAASTA RAVINTOLAPÄIVÄÄN

Täällä Seinäjoella ollaan oltu pikkuisen innoissaan tänä syksynä, (enkä nyt puhu pelkästään SJK:n veikkausliigavoitosta, mutta siitäkin voi meitä seinäjokisia onnitella) noin niinkuin henkilökohtaisellakin tasolla. Sitä mukaan kun syksyn lehdet ovat tippuneet puista on kalenterini täyttynyt erilaisista mielenkiintoisista projekteista ja työtehtävistä. Todella mielenkiintoisista.

Erikoiselta saattaa kuulostaa, että löydän nykyään itseni Turun Yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan palkkalistoilta. Jos kerron, että laitoksesta löytyy myös Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus, alkaa kuulostaa jo uskottavammalta (toki hienoa jos joku epäilisi minun edenneen urallani vaikka verisuonikirurgiksi. Keep that thought!). Olen mukana  SEAMK:in ja Turun Yliopiston RUOKAVERSTAS-projektissa, jossa tutkimuksesta vastaa Epanet-professori Anu Hopia, ruokaharrastajien keskuudessa hyvinkin tuttu Molekyyligastronomia-blogistaan. Seinäjoen Ruokaverstas hankkeessa jatkojalostetaan Molekyyligastronomia-klubia ja työstetään uusia näkökulmia ruokaan ja elintarvikkeisiin. Pilottihanke toteutettiin viime talvena ja nyt ryhdymme tositoimiin. Ruokaverstaaseen kutsumme elintarvikealan yrittäjiä ja yrityksiä, tutkijoita, opiskelijoita ja ruokaharrastajia, lue lisää vaikka tästä Anun blogikirjoituksesta. Ruokaverstas- tapaamiset alkavat vuodenvaihteen jälkeen, yritysten tarpeista kumpuavien teemojen suunnittelu on nyt loppusuoralla.  Osallistuminen Ruokaverstaisiin ei ole pelkästään äärimmäisen mielenkiintoista vaan myös maksutonta. Lisäksi kaikista aiheista voi keskustella myös sosiaalisessa mediassa.

Innostuimme  RUOKAVERSTAS-projektin puitteissa osallistumaan myös Ravintolapäivään Pop up-brunssin muodossa. Brunssi kootaan lähiruokatuotteista, gluteenittomana. Paistamme paikan päällä blinivohveleita, suolaisella ja makealla täytteellä, pöydästä löytyvät myös ruokaisat kasvissalaatit, minimunakkaat ja mitä nyt muuta herkullista tämä Kaikki äitini reseptit- tyyppi keksii. Teemalla läheltä, herkullista, erilaista. Infoa löytyy niin ravintolapäivien sivulta kuin facebookin tapahtuma-sivustolta, joiden kautta onnistuvat myös pöytävaraukset. Paikaksi löysimme upean, valtavilla näköalaikkunoilla varustetun Framin tilan, jonka 8. kerroksen ikkunoista voi katsella laakia aakiaa, matalan kaupungimme kattoja ja levittyvää lakeutta. Ei silimä tökkää. No, paitsi ehkä Lakeuden ristiin.

Käy tykkäämässä meistä facebookissa.
Lue blogiamme Ilkan sivuilla.
Voit seurata meitä sekä Twitterissä että Instagrammissa.
Linkit kootusti Seamk:n sivuilla.

Tästä tulee mahtavaa!  

Makiaa mahan täydeltä

IsoHoo on suklaahiiri. Sillä on piilossa eli jemmassa aina suklaata. Auton keskikonsolissa, ruokakaapissa kahvin ja sokerin takana, makuuhuoneen lipaston sukkalaatikossa, repussa...

Löysin kivan kakkureseptin ja toteutin siitä oman versioni isänpäiväksi. Omastani tuli hyvin valuva, koska lisäsin kuorrutteeseen vahingossa tuplamäärän kermaa. Kakusta tuli myös paljon esikuvaansa värittömämpi, sillä kaikki väri jäi karkkipapereihin. Kakku kruunattiin pussillisella Marabou Twistiä, IsoHoon lempparia. Maitotytön tärkeä tehtävä oli kuoria makeiset.

Se olikin aika tarkaa puuhaa.

Ohps. Daimia oli hankala kuoria , niin piti vetää vähän hampaillakin.

Tais sinne suuhun päätyä muutama muukin, kun makuun pääsi.

Ja taas sama Daim-vahinko! Siis se meni ihan vahingossa!

Hyvin hoidettu homma kuitenkin noin suurissa linjoissa.

Ja kerrankin niin 'makee' homma, että jaksettiin suorittaa ihan loppuun asti!

Karkkipapereita sitten siloiteltiin vielä suoriksi vähän kuin  joskus puoli vuosisataa sitten, Maitotyttö liimasi niitä kartongille ja niin sai pappakin makoisan kortin!

But the cake. Se on ihana, koska mitään ei vaahdoteta, vähän vaan sulatellaan, nopea tehdä ja vähän tiskiä.

Ja suklaahiiren unelma.

Marabou Twist -kakku

Pohja
110 g voita
1, 25 dl nutellaa
1 dl pähkinävoita
100g tummaa suklaata
0,5 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl vanilja-aromia
2 isoa munaa
1,25 dl vehnäjauhoja

Nutella-Peanut butter-ganache
1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
2 rkl nutellaa
2 rkl pähkinävoita
Päälle pussillinen Marabou Twistiä. Kuorittuna.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele 22 cm irtopohjavuoka (tai piitakkavuoka, kakku on siis tosi matala).

Kuumenna voi, nutella ja pähkinävoi kasarissa, sekoita sileäksi. Ota pois liedeltä ja lisää sekaan paloiteltu suklaa. Anna seistä minuutti ja sekoita sitten niin kauan, että suklaa sulaa joukkoon. Lisää sokeri, suola ja vanilja. Lisää munat yksitellen vatkaten ja lopuksi vehnäjauhot. Kaada taikina vuokkaan ja paista 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan.

Ganache
Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi ja kaada se sitten kulhoon paloitellun suklaan, nutellan ja pähkinävoin sekaan. Odota puoli minuuttia ja sekoita sitten sileäksi. Anna jäähtyä sen verran, että alkaa hiukan jähmettyä ja saat levitettyä sen hyvin.  Jos se on paksua, tee lusikalla pyörteitä pintaan, älä yritäkkään sileää. Omani oli hyvinkin sileää sattuneesta syystä.

Ripottele Marabou-twistit päälle taiteelliseen näkemykseesi nojautuen.

Herkuttele.

Shakshuka-pizza

Ai että. Hyväähän siitä tuli!

Shakshuka on Lähi-idässä suosittu (aamiais)ruoka, jossa kananmunat kypsennetään pannulla tomaattiliemessä. Ohjeita mainioon ruokaan löytyy netistä pilvin pimein. 

Jostain ruokalehdestä muistojeni takaraivoon on piirtynyt ajatus shakshuka-pizzasta. Toimii. Kunhan vain muistat laittaa pizzapohjan alle leivinpaperin ennen munien särkemistä, että saat vedettyä pizzan pellille (mistähän tälläinenkin vinkki juolahti mieleen?).

Muutenkin spesiaali-pizza. Käytin siihen 2 kesäkanojen viimeistä munaa. Älkää kertoko Urho11v:lle. Siis, että söin ne. Yksin. Vähän kaduttaa. Mutta nyt on jo liian myöhäistä.

Pitsan salaisuus on tavallista syvempi annos  mausteista tomaattikastiketta, joten pizzaan kannattaa jättää hiukan korkeammat reunat. Tomaattikastikkeeseen sitten kuopat, jonne rikot munat, etteivät ne liu'u minnekään paikaltaan. Päälle ripotellaan vähän fetaa juustoksi ja uunista tullessa lehtipersiljaa ja korianteria. 

Ai että!

Shakshuka-pizza

2:lle

2 pizzapohjaa

shakshuka-kastike

4 munaa

fetaa 

suolaa, mustapippuria, lehtipersiljaa ja korianteria

pohja

4 pizzaa (ei jättejä)

3, 5 dl lämmintä vettä 

4 tl kuivahiivaa

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

n. 7 dl durumvehnäjauhoja

0,5 dl oliiviöljyä

Sekoita hiiva ja sokeri lämpöiseen veteen. Taikinan voi ihan hyvin tehdä käsin, mutta minä kun en tahdo viittiä vaivata niin kauaa niin laitan aina yleiskoneen laulamaan. Takuulla vaivattu.

Lisää puolet jauhoista ja anna käydä keskinopeudella muutama minuutti, lisää sitten suola ja loput jauhoista, sekoita taas hetki, lisää öljy ja anna koneen käydä n. 10 minuuttia. Taikinan tulee olla pehmeä mutta venyvä pallo. Pyöräytä jauhotetulla leivinpöydällä ja leikkaa 4 osaan. Pyöritä palloiksi ja jätä liinan alle kohoamaan.

Shakshuka-kastike

2:een shakshukaan tai 4 tavalliseen pizzaan

2 rkl oliiviöljyä

1 iso sipuli hienonnettuna

2 valkosipulin kynttä hienonnettuna

1/2 punainen paprika pikottuna

100g kirsikkatomaatteja puolitettuna

1 tlk tomaattimurskaa 

2 rkl tomaattipyrettä

1 tl savupaprika (hot)

1 tl juustokuminaa

1 tl sokeria

suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit ja paprika öljyssä. Lisää muut ainekset ja anna hautua 10 minuuttia, tarkista maku, lisää tulisuutta tarvittaessa. Jos liian paksuksi menee, voit lisätä välillä vettä.

Pizzan kokoaminen

Laita uuninpelli väärinpäin (siis ylösalaisin) kuumenemaan 225 asteiseen uuniin.

Painele pizzapalloista pyöreät pohjat leivinpaperin päälle. Jätä reunat paksummiksi. Lusikoi reilusti kastiketta pohjalle ja tee kastikkeeseen kaksi koloa, joihin rikot munat. Ripottele päälle fetajuusto.

Vedä pizza varovasti kuuman uuninpellin (taka)puolelle ja paista uunissa 6-7 minuuttia, jotta pohja kypsä ja valkuainen hyytyy. 

Ripottele valmiin pizzan päälle reilusti tuoreita yrttejä ja mustapippuria

Sanonko vielä kerran?

Sanon.

Ai että!

MYLLYMÄKI. PIERUSALAATTI.

Voin ihan kertoa teille sen eksaktin hetken kun rakastuin Tommy Myllymäkeen.  Tommy Myllymäki on siis naapurimme Ruotsin kulinaristisen kentän kirkkaimpia tähtiä, Bocuse d'Or- kokkikilpailuista useita mitaleja tuonut huippuammattilainen, johon ei voi olla törmäämättä Ruotsin televisiossa tai ruokalehdissä. Ja jonka sukunimi on sitäpaitsi aivan älyttömän helppo lausua.

Minä rakastuin Myllymäkeen lukiessani hänen keittokirjaansa MYLLYMÄKI. Kasvikset. Lisukkeena&pääruokana -opusta sivulta 51: Reseptin nimi on Murskattua Kukkakaalia kananmunan, majoneesin ja ruohosipulin kera. Johdannossa Tommy kirjoittaa näin: 

Arkiruokaa parhaimmillaan. Lisää vain muutama viipale paistettua pekonia, niin syntyy oikea pierusalaatti.

Veit mun sydämen!

Kirjan lopussa on muutama sivu kuvia hurjan taitavista (oikein käsittämättämistä) Bocuse d'Or luomuksista, mutta muuten kirjan sisältö on aivan muuta.

Ehdottomasti yksi hienoimpia käsiin saamiani opuksia tänä vuonna. Niitä, joista haluaa kokata kaiken. Ja kirjan ruuat ovat siis valmistettu kasviksista, useimmat annokset soveltuvat niin pääruuaksi kuin lisukkeeksi tai alkuruuaksi. Kaikkia kasviksia Tommy ei suinkaan käy läpi vaan kertoo keskittyvänsä omiin lemppareihinsa. Niitä tuntuu kyllä riittävän. Reseptien mukana on myös vinkkejä minkä lisukkeeksi kukin annos sopii. Aivan mieletön kirja; yksinkertaista mutta silti uutta. Annoset esitellään lyhyesti, mutta jotenkin niin kattavasti:

KEITETTYJÄ PUNAJUURIA mustaherukkakastikkeen ja vuohenjuuston kera. Punajuuri sopii maa-artisokan tavoin hienosti yhteen fenkolinsiemenien kanssa. Tässsä ruuassa mustaherukan miellyttävä happamuus ja kitkeryys muodostavat sen maulle hienon kontrastin.

KURPITSAA parmesaanin ja timjamin kera. Kurpitsa muuttuu kypsennettäessä hyvin nopeasti raa'asta kypsäksi. Parhaalta se maistuu täysin kypsäksi paistettuna, mieluiten yhdessä salvian ja ruskistetun voin kanssa. Myskikurpitsa on oivallinen raaka-aine. Se on koostumukseltaan kiinteä mutta täyteläinen ja maultaan intensiivinen ja voimakas.

Todellakin suosoittelen tätä kirjaa, niin orjallisesti noudatettavaksi kuin inspiraation lähteeksi. Ja mä aion kokata kaiken, mutta pakko oli aloittaa pierusalaatista.

MURSKATTUA KUKKAKAALIA
resepti Tommy Myllymäki 
4 annosta
1/2 kukkakaalia (n. 300g)
3 kananmunaa
3rkl hienoksi silputtua ruohosipulia
11/2 dl majoneesia (erillinen ohje)
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
(6-7 siivua rapeaksi paistettua pekonia....what the hell, paista koko paketti!)

Poista kukkakaalin kanta ja heitä pois tai käytä toiseen ruokaan. Leikkaa kukinnot viipaleiksi tai pieniksi paloiksi.

Keitä kananmunat kovaksi ja kuori ne. Raasta karkeaksi.

Yhdistä munaraaste, ruohosipuli ja kukkaalipalat ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita seos vadille ja valuta päälle majoneesi. (Katko mukaan rapeaksi paistetut pekonit.)

5 DL MAJONEESIA
2 munankeltuaista
1 1/2 tl puna- tai valkoviinietikkaa
1 1/2 tl dijonsinappia
5 dl ruokaöljyä
suolaa

Vatkaa munankeltuaiset, etikka ja dijonsinappi. Kaada öljy sekaan ohuena nauhana samalla vatkaten. Vispilällä tai sähkövatkaimen matalalla nopeudella. mausta suolalla.

Voi luoja miten yksinkertaisen hyvää. Vaikka onnistuinkin tössimään näin helpossa reseptissä ihan olan takaa. Ensiksi olin ihmeissäni, että aah siis kukkakaali aivan raakana? No, ei se mitään, kyllä se varmasti näin on. Sitten, vähän kiireessä, koska aurinko oli laskemassa eli kuvausaika kohta ohi, aloin valmistaa majoneesiä. Mikä ihme muhun meni kun kaadoin sekaan 1,5 DL punaviinietikkaa. Varsinaisen kirpeä majoneesi! No eihän se toki paksuuntunutkaan, mutta kaadoin 4 dl pois (säästin salaatinkastikkeeksi) ja lisäsin sitten vanhaan pohjaan vielä yhden keltuaisen ja vähän dijonia ja pari desiä öljyä. Sitten kaadoin koko majoneesin salaattiin. Apuaa....sitä piti olla vain 1,5 dl! Milläs saat sen pois? Just niin! Et sitten millään.

Mutta hyvää tämä oli, niin hyvää! Omistan reseptikokeiluni ystävälleni Virpille joka jakaa rakkauten mm. punajuureen ja kukkakaaliin, ja vähän kaikkeen muuhunkin, luultavasti myös Tommy Myllymäkeen, jos asiasta tulee joskus puhetta. Muuten olemme kyllä aikoinamme rakastuneet eri miehiin tahoillamme. No, okei, nekin on kyllä serkukset.

Ai niin, ja varsinaisena flatologian (lat. flatus/ pieru) asiantuntijana täytyy sanoa, että olet ehkä pikkuisen väärässä, rakas Tommy. Ei tää nyt mitenkään ylenpalttisesti pierettänyt.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Luojan kiitos!

Tapas silakan ja söi sen (tapas-silakka)

Tämä rusinainen ja pinjansiemeninen silakkatapas on tarina siitä, kuinka mennyttä ei saa takaisin, kuinka parhaita hetkiä ei koskaan voi toistaa, kuinka tätä hetkeä pitäisi osata arvostaa sen itsensä ja ainutlaatuisuutensa takia.

Tarina vähän siitäkin, kuinka aika kultaa muistot.

Tai yksinkertaisesti tarina siitä, kuinka kadotin tämän h**vetin reseptin!

Eletään 90-luvun alkua, ehkä vuotta -93 tai -94. Minulla on synttärit, kuten joka vuosi itsenäisyyspäivän aikaan (...miten merkillistä!), edellisiltana olen ollut muistaakseni ratsastusseuran pikkujouluissa. Lunta on paljon, muistan sen siitä että tehtiin KankaanMinnan kanssa voltteja lumisiin ojiin. Tietääkseni en ole koskaan osannut tehdä voltteja (aika kultaa muistot?).

Seuraavana päivänä olen kutsunut syömään KankaanMinnan lisäksi toisen ystäväni, KakonMerjan ja äitini. En ainakaan muista, että muita. IsoHoo varmaan merillä. Minulla ei ole mitään mielikuvaa mitä oikeasti tein ruuaksi, paitsi yhden ruokalajin muistan. Ja hauskinta on, että sen muistavat myös molemmat ystäväni ja äitini, Ollaan sitä ateriaa usein oikein kaiholla muisteltu. Ainut ongelma on, että tätä merkillisen hyvää ja kummallisen mieleenpainuvaa ateriaa ei kukaan muista tarkasti. Kaikki muistavat rusinat, pinjansiemenet, koska ne piti tehdä kahdesti kun poltin ensimmäisen satsin ja niiden omituisen yhdistämisen sardiineihin. Reseptin olin nähnyt jossakin aamuteeveessä. Tai mikä lie Tänään kotona?

Se kuulosti niin mielettömän absurdilta silloin, tölkkisardiinit, rusinat ja pinjansiemenet, lähes syömäkelvottomalta ja sitten se osoittautuikin vuoden parhaaksi ruokalöydöksi.

Mä olen niin miljoona kertaa googlaillut reseptiä, vaikka millä kielellä. Kun en vaan muista, kuinka se tehtiin. Oliko ne sardiinit uunissa? Oliko ne tomaattiliemessä? Miten voi unohtaa täydellisen? Vai oliko se vaan se hetki?( äiti, 2 tyttöystävää ja pieni krapula...vähän epäilen...)

Tiedän nykyään, että rusinat ja pinjansiemenet juurikin tuoreisiin sardiineihin yhdistettynä on ihan yleinen kompo tuolla välimeren maissa. Ihan sellainen pastakin on. Mutta ei, ei niistä mikään ole SE resepti. Mitä ihmettä siinä oli?

Epätoivoissani olen sitä yrittänyt jäljittää. Ei tämäkään ole SE resepti, mutta pirun hyvä silakka-tapas tuoreesta silakasta tehtynä. Nämä maut vaan menee yhteen. Minna ja Merja, mennäänkö tällä?

Silakka- rusina tapas

10:lle tapaspöydässä

1 rkl öljyä

1 fenkoli

2 valkosipulinkynttä

2 dl Sun Maid luomurusinoita

½ dl omenaviinietikkaa

1 tl suolaa

2dl pinjansiemeniä

400g silakkafileitä

vehnäjauhoja leivittämiseen (n. 3dl)

suolaa, mustapippuria

öljyä paistamiseen

1 dl silputtua lehtipersiljaa

Poista fenkolista uloimmat lehdet ja kova kanta. Siivuta se sitten mahdollisimman ohueksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. 

Kuumenna öljy ja pehmittele miedolla lämmöllä fenkolinsiivuja yhdessä valkosipulin kanssa.  Lisää rusinat, omenaviinietikka ja suola, jatka hauduttamista vielä 5 min.

Sillä aikaa paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla.

Suolaa ja pippuroi silakkafileet ja kääntele ne vehnäjauhoissa. Paista öljyssä paistinpannulla molemmin puolin kypsäksi.

Yhdistä pinjansiemenet ja rusina-fenkoliseos.

Nostele silakat tarjoiluvadille vierekkäin ja nostele rusina-fenkoli-pinjansiemenseosta lusikallinen kunkin silakan päälle. Viimeistele lehtipersiljalla.

Osallistun reseptillä Sun Maid -reseptihaasteeseen, jossa SINÄ pääset äänestämään lempireseptiäsi alempaa kuvaa klikkaamalla. Minä sain ilmaiset rusinat.

E. Ekblom

E. Ekblom on Ravintola Turussa, Aurajoen rannalla. Ja tämä, hyvät lukijat, on lokakuisen Turku-trilogiani päätösosa. Se kertoo E.Ekblomista Food&Fun2015 aikana, mutta ei sisällä annoskuvia, koska ravintolassa oli niin surkean pimeää. Ja lisäksi istuimme, ehkä pimeimmässä nurkassa. Niin pimeässä, että sekä  (ihan tavallinen)kamerani, että puhelimeni sanoutuivat täysin irti yhteistyöstä. Meillä oli kyllä suora näköyhteys valaistuun Aurajoen rantaan, joten paikkamme oli suorastaan romanttinen. Ruokabloggaajan päässä kai heittää pahasti kun alkaa toivoa ravintolan iltavalaistuksessa valkoista, melko kirkasta valaistusta....

Viiniravintola E. Ekblom kuuluu VoiVeljien Turkulaiseen ravintolaryppääseen Paninin ja (ylistetyn!)Smörin lisäksi. Se haluaa olla kansankuppila, kantabaari, olohuone ja keittiö. Tästä halujen kirjosta saattaa johtua, että jutellessani turkulaisten kanssa, kukaan ei profiloinut sitä erityisen korkeatasoiseksi ruokapaikaksi. Minä näin kaiken ensimmäistä kertaa, ilman odotuspaineita ja viihdyin miljöössä hyvästä palvelusta(joka ei kyllä kantanut aivan loppuun asti) nauttien. Kurkin tietysti myös ravintolan normimenuun ja se kuulosti minusta oikein houkuttelevalta ja lisäksi kohtuuhintaiselta.

Alussa oli herkkudrinkki eli lakkaroska.
Lauantain myöhäiskattauksessa saimme nauttia nuoren islantilaisen keittiömestari Kári Þorsteinssonin 4 ruokalajin menuun. Keittiön tervehdyksen jälkeen Kári saapuikin jokaisen annoksen  aikana/välissä ja jälkeen keskustelemaan ruuasta (ja elämästä), meidän ja meistä seuraavan kahden hengen seurueenkanssa:välissä oli sohvanpätkä, jolle hirmupitkä Kari tykkäsi istahtaa. Oli todella mukavaa - ei,se on aivan understatement- olimme todella otettuja, että  Kárilla oli näin paljon aikaa meille, se teki hyvästä menusta entistäkin spesiaalimman. Ja se on kummallista minne juttu lähtee kun se oikein pyrähtää lentoon. Kuulimme mm.Kárin mielipiteitä hevosenlihansyönnistä. Tiedättehän, islanninhevoset. Olikohan tuo nyt aivan poliittisesti korrekti puheenaihe? Kári tempaisi takataskustaan yhden vitsinkin kun puhuimme puuttoman saaren asukkaiden "metsänpelosta". Se meni jotenkin niin, että mitä islantilainen tekee, jos huomaa olevansa eksyksissä? -Nousee seisomaan. 

Totuuden nimessä myönnettävä, ettemme siskon kanssa aivan tajunneet vitsiä, mutta nauroimme niinkuin olisimme ymmärtäneet, sillä islantilainen nuori keittiömestari oli kertakaikkisen sympaattinen tuttavuus. Saattoi olla, että jopa niin helposti lähestyttävä, että uskaltauduin antamaan rakentavaa palautetta yhdessä annoksessa olevista paahdetuista kokonaisista kevätsipuleista, joiden maku oli top, mutta pitkä säikeinen tekstuuri teki syömisen tosi hankalaksi.En toki moittinut, kunhan vaan mainitsin. Kostoksi meille lingvisteille herra opetti Skyrin oikeaoppisen lausumisen.

Menu

Graavattua Islannin nieriää, maa-artisokkaa ja tillimajoneesia

III

Ylikypsää porsaanposkea, grillattua sydänsalaattia ja bataattimelassia

III

Glaseerattua poron ulkofileetä, selleripekoni-pyreetä ja tummaa omenakastiketta

III

Skyr- valkosuklaamousse ja mustikka

Sen sipulin lisäksi menussa ei ollut moitteen sanaa. Tykkään jotenkin allekirjoittaa tuon yhteispohjoismaisen ruuanlaittofilosofian, josta saimme nauttia jo edellisiltana Kaskiksessa. Raaka-aineet tarjoillaan niitä kunnioittaen, yksinkertaisista annoksista lötyy aina kuitenkin joku juju, jota joutuu miettiä ja maistella.

Ja koska siellä E. Ekblomin salissa (tai oliko tuo nyt sitä baariosastoa, jossa istuimme) oli niin pimeää, pääsin keittiöön ottamaan muutaman kuvan. 

Vasemmalla siis vieraileva keittiömestari Kári Þorsteinssonin ja oikealla Ekblomin oma, oikea (ja näkeehän tuon päällekkin, jotta sympaattinen) keittiömestari, Jaakko Kinnunen. Eli nyt paikalliset, ellette ole puoleen vuoteen käyneet Ekblomissa, niin käykääpä maistelemassa Vappuna aloittaneen Jaakonkin menu.  Viimeksi Jaakko on kokkaillut helsinkiläisessä Spis'sä.

Serviisi oli siltä illalta jo valitettavasti ohi, enkä saanut yhtään annoskuvaa.

Paitsi tämän, jonka Kári sitten mulle kuvanottoa varten valmisti. 

Tuli syötyä sitten tuplajälkkäri.

Kiitos Ekblomin pojat, (en muuten tavannut ravintolassa ainuttakaan naispuolista henkilökunnan jäsentä?) tulen varmasti toistekkin,testaamaan normaalimenun. Lisäksi VoiVeljien tarjonnasta on myös Smör vielä käymättä.On tässä elämässä siis vielä Turussakin hyvää syötävää jäljellä.

Koska lupasin tämän olevan Turku-trilogian päätösosan on klousattava vielä jäljellä oleva reilu vuorokausi.

Ekblomin jälkeen pyöräilimme siskoni kanssa siis kämpille Marttiin, koska olemme köyhiä sisaruksia, emmekä osaa "bailata"( Ellei nyt lasketa Natasiskoni 20-vuotista salsaharrastusta.)

Aamulla nautin siskoni hemmotteluaamiaisen ja lähdimme katsastamaan siskoni uutta asuntoa seuraavaan taloon. Sieltä johdonmukaisesti matka jatkui Ikeaan, jossa sitten pähkäilimme uusia huonekaluja, ehkä jotain tarvitsee myös ei maallisen maamonan kerääjä muuttaessaan yksiöstä kolmioon. No sen verran ainakin, ettei kaiu.

Syötiin Ikean lihapullat.

Bussilla takaisin kaupunkiin, käytiin nappaamassa vihersmoothieta ja poljettiin kämpille.Sisko kysyi soitetaanko vielä ravintolat läpi peruutusten toivossa. Ei jaksa, otetaan torkut. Heräsin hiukan ennen kello 21.00. pahoittelin, ettemme huomanneet napata  kaupungilta tullessamme take away- sushia. Jatkoin unia.

Aamulla juna vei minut kotiin sopivasti korvapuustipäiväksi leipomaan perheelle. Ja kaikki turkulaiset jatkoivat elämäänsä onnellisina sen loppuun asti.

Kyl määki Turuus!

Kaarlejoen luomutilalla

Niin ne väittää. Mulla kun on ollut viimeaikoina nuo matkailunsupistamisvuodet, näemmä, harvemmin tuntuu reissuun pääsevän. Ja silloin kun pääseen, niin kohteet näyttävät olevan puuduttavan yksipuolisen samoja. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin käynyt kahdesti sekä a) Berliinissä b) Tanskassa c) Turussa. 

Joo.

No, kaikki reissut ovat olleet tosiasiassa mukavia, vaikkei foodie olekaan päässyt rellästämään Berliinin indie-rafloihin (keksinköhän termin ihan itte? Onko tuollaisia? Vai onkä tämä nyt sitä don'twannabemaalainen-ismiä?), tai vetäisemään nailoneita sääriin Michelin-illallisen kunniaksi. On sitä elämää pikaluisteluhallissakin. Eisschnelllaufen kuten saksalainen keveästi kolmella ällällä lausahtaa tuon Berliininviikkojeni ykkössisällön.

Mutta miksi jouduin Berliiniin kun piti olla Turussa? Ja olinhan minä molemmissa tässä kuussa, jotenkin kuukausi on kierehtänyt niin nopeasti, että jutut ovat jääneet kirjoittamatta. Turun reissu kun oli vähän niinkuin foodielle räätälöity. Ansainnee paikkansa siis myös blogissa.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna matkustin  edullisilla junalipuilla Turkuun Turun kaupungin, Visit Turku ja Turun Messukeskuksen vieraaksi. Turussahan oli tuona viikonloppuna Turun Ruoka-, Viini- ja Kirjamessut sekä Food&Fun ravintolatapahtuma. Turussa asustaa myös rakas Natasiskoni, jonka luona vierailen aivan liian harvoin, sekä ottopoikamme Ulises. Natasisko onnistui saamaan ystäviensä kautta meille kolmelle paikan Kaskikseen torstai-illalla, eikä huipummin olisi voinut Turun vierailua aloittaa!

Perjantai-aamusta heti messukeskukseen odottelemaan Helsingistä saapuvia muita bloggaajia. Ja aamiaiselle tietenkin. Turku osaa hemmotella vieraitaan. Enpä kuuna päivänä olisi  osannut odottaa, että pikkuista ryhmäämme on vastaanottamassa runoilija, tasavallan presidentin puoliso ja kirjamessujen suojelija Jenni Haukio.  Mikä alku päivälle!

Varsinaisesti hysteriaa jouduin kuitenkin pidätellä, kun huomasin toisen aamiaisvieraistamme olevan uunituoreen keittokirjailijan Lauri Tähkän (Tai itseasiassa se meni niin päin, että ensin huomasi/n/mme Tähkän, mutta aina niin fiksun korrekti (ja ihana) Riitta Masutoitemu kuiskasi, että ehkä ei ole ihan korrektia kuhista vaan toisesta vieraasta, varsinkin kun toinen vieraista on ehkä vieläkin harvinaisempi, jos et huomannut niin pressan vaimo on tuos sen vieressä....) Tyydyin sitten aivan viileän keski-ikäisesti huikkaamaan Latelle, että ai jaa, täälon muitakin pohojalaasia... (sisäistä kirkunaa but breaking the ice...). 

Mähän onnistun melkein olemaan aivan coolin näköönen täs kuvas.

(Ainakin jos vertaa tähän loppuillasta, tai pitäiskö sanoa aamun pikkutunneilla otettuun versioon. Lauletaan just kolomatta kertaa, että Rannanjärvi on kuallu... ja itte en aivan tarkasti muista, mutta ellei kuva valehtele, niin näyttääs siltä, että Late meinaa just leikkisästi nipistää mua tissistä.)

No kyllä se Lauri mukavia meille osasi jutella uudesta keittokirjastaan (josta myöhemmin vielä lisää), ja osaa se esittää ihan normia (vrt, mä en pääse tästä eteläpohjalaisuudestani), ja välillä jopa turkulaista. Hienot vieraat ja tapaamiset kertakaikkiaan. Aina ilo tavata livenä tälläisiä karismaattisia persoonia, kuten Jenni ja Lauri.

Mutta messut odottivat. Meillä oli hetkinen aikaa kiertää messutarjontaa katsastamassa, kunhan ensin teimme muutaman kivan täsmäiskun porukalla. Fazerin todella tyylikäs ständi ja noiden uusien lakritsojen uusi ubertyylikäs ulkonäkö saa heti miettimään, että kelle veisin lahjaksi/tuliaiseksi. Saatiinkin sitten itse duunailla kivat lahjapaketit meille tärkeille ihmisille (omani lähti tietenkin siskolle).

Robertsin tiskillä meille oli järjestetty maistelua heidän marjaisista herkuistaan. Turkulaisen yrittäjäperheen luotsaaman yrityksen Berry Smoothie- tuotesarja valittiin esim. 2013 Kölnin messuilla yhdeksi kiinnostavimmista ja innovatiivisimmista uutuksista. No hyvää oli, ja suomalainenhan sen tietää, että mustikka, puolukka ja tyrni ovatkin varsinaisia supermarjoja! Varsinkaan kun tuotteisiin ei lisätä mitään ylimääräistä, ei edes sokeria. Ja kaikki säilyvät huoneenlämmössä!

Kolmansina messuisäntinämme toimivat lähiruokatorin yrittäjät.  Pikkulavalla pääsimme makututkija Mari Sandellin johdattelemana maistelemaan paikallisten tuottajien erikoisuuksista ja kuulemaan lisää näistä tuotteista.Kotiin matkasi ainakin Myssyfarmin rypsiöljyä ja hernejauhoa. Mieleen jäi myös Rainingon tilan Luomukvinoa Ja Kirakan tilan savukalkkuna.

Tuottajien kanssa oli myös mahdollisuus jutella, huomaan nyt kotona, että maistellut tuotteet ja niiden tuottajat olisi ollut hyvä listata jotenkin, niin olisi vielä kotona päässyt jatkamaan tutustumista. Päivä kun oli niin täynnä toimintaa ja uusia asioita, ettei muistiinsa voi enää luottaa.

Ja olivathan ne järkänneet jotakin meidän päänmenoksemmekin. Meistä oli muodostettu 3 3 hengen joukkuetta ja esiintymislavalla odottivat Antti Vahtera ja Aki Wahlman valmiina luotsaamaan meidät Bloggisodan läpi.

Omassa triimissaäni ahkeroivat superäiti ja -nainen, Prinsessakeittiön Veera ja veitsenterävä Andalusian Auringossa Erja. Tiesin heti, että tälle porukalle ei kelpaisi mikään voittoa vähempi. Ja me, me emme suhtaudu asioihin leikkimielellä.

Kuva Visit Turku /Maija Ryyppö

20 minuuttia kokkausaikaa, kaikille hiukan kantarelleja, kyssäkaali ja lehtikaalta, jokaisella joukkueella oma pääruoka-aine, joka meillä paljastui kokonaiseksi kuhaksi.

Koska emme voittoa vähempää tavoitelleet, se myös meille napsahti yleisön huuto(meri)äänestyksen tuloksena. Mieletön psyykkaus ja vastustajien nonchaleeraaminen lienevät voittomme avaimet, vaikka luulen että myös saumaton yhteistyömme, kyssäkaalin käsittelytaidot, ruskistetun voin kaiken silaava herkullisuus ja kuhafileen nahkoineen paistaminen, sen jälkeen kun vastapyydetty kala oli ensin perattu ja suomustettu ja tehty tarvittavat y-leikkuu toimenpiteet ruotojen poistamiseksi. Ollaan me rohkeita!

Ja oli meillä hauskaa!

Messuilla olisi mennyt helposti koko päivä, mutta Visit Turku:n naisilla oli vielä paljon näytettävää meille. On muuten semmoinen Pr-porukka Turulle, että oksat pois. Turku voisi olla kuuluisa myös huumorintajustaan, jos kaikki paikalliset ovat yhtä hulvattomia.

Kaupungilla piipahdettiin Klo Shopissa ja Kui Designissa himiöimässä Turkulaista designia ja arvostamassa vanhan käsityöläiskaupungin modernia jatkumoa. Se on kuulkaa niin, että , jos joskus olisi lompsa lyönnis, niin kuinka hienoa olisi käydä vaikka näissä kahdessa putiikissa ja ostaa kerralla koko suvun joululahjat. Kerrankin saisivat jotakin hienoa ja omaperäistä.

Ehdittiin piipahtaa myös kaffella Vist Turun toimistolla ja tästäkin kuulkaa vielä lisää, sillä me bloggarit innostuimme ottamaan osaa hyväntekeväisyysprojektiin nimeltä Kiss My Turku. Joka on hevonen. Ja pian ollaan tässä yksi sun toinen hevosenomistajia....

Taas pakkauduttiin bussiin. Tällä kertaa olisin ollut kiitollinen pienestä ennakkovaroituksesta pakata mukaan myös Tenat, sillä bussiimme ahtautui myös turkulaisen huumorin ruumiillistuma Markku Heikkilä, joka piti parikymmenminuuttisella matkalla (en tiedä onko aika-arvioni oikea, mutta ainakin se TUNTUI niin pitkältä, Markku... vitsivitsi, et kai sää ny loukkaantunu?) joka luotsasi meidät jumalattomalla supliikillaan turkulaisuuden saloihin.

Saavuimme nauruhermot kipeinä viimeiseen kohteeseen Kaarlejoen luomutilalle. Mikä hieno päätös syksyiselle retkelle. 

Kuulimme tilan historiasta, menneisyydestä, tulevaisuudesta, luomuviljelijän arjesta, onnistumisista ja pettymyksistä tilan omistajalta Lauralta. Täältä muuten Chef & Sommelierin Sasu Laukkonenkin hakee vihanneksia.

Päätalon salissa istahdimme viimein ruokapöytään, jossa meitä odotti ihastuttava kausimenu  lähiruoka- ja luomutuotteista. Ja se ruisleipä!

Juuresten hamstrausta luomuputiikista vielä päivän päätteeksi. Ja sitten porukkamme erkani, osa kohti Helsinkiä ja minä ja muut turkulaiset kohti Turkua.

Henkilökohtainen Turku-seikkailuni ei vielä tähän päättynyt. Postauksen pituus taitaa hätyytellä jo maksimipituutta, joten armahdetaan toisemme.

Mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa Turku-faniksi kääntyä. Ensi kesän perheloma Turkuun (jo 3. perättäinen) tulee varmasti toteutumaan. Ehkä päästään tutustumaan vähän saaristoonkin vaikka kyllä sielä Samppalinnassakin (uimassa) on pakko käydä. Tämän kesän reissulta jäi harmittamaan, kun ei tajuttu mennä katsomaan lasten kanssa Aarresaarta (siis kesäteatteriin). Ja on mulla pari (itseasiassa melkein kaikki) Turkulaista ravintolaakin vielä to do-listalla.

Terveisiä Turkuun. Kiitos Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun messukeskus, kiitos seurasta vanhat ja uudet blogikaverit. Kiitos Natasisko. Oot rakas. Kiva että asut just Turussa!

Bloggajapäivän ohjelman tarjosi Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun Messukeskus.

Kurpitsa-salsa

Ennen oli vaan pizza-perjantai. Ja hampurilaiset joskus viikonlopun yönä pikkujoulu-aikaan paikalliselta grilliltä. Lauantai-sauna ja kiuasmakkara. Ja ihan pienenä viikon odotetuin, saunalimpsa, vihreää päärynää, punaista vadelmaa tai jaffaa. Eikä tosiaankaan edes joka viikonloppu. (Eli pitäisikö sanoa viikkoja odotetuin?) No, juhannuksena sen limpsan sai ainakin takuuvarmasti.

Sellainen tuntuma mulla vähän on, että nykyään ehkä jopa suurin suosikki perheen yhteiseen illanviettoon on jonkinnäköinen taco-ilta, niitä rouskuvia kuoria tai pehmeä tortillalätty, johon kukin lempitäytteensä kääräisee. Ja silloin tarvitaan salsoja, elikkäs kastikkeita. Tulista ja miedompaa, sitten vielä kermaviiliä tai ranskankermaa annoksen kruunuksi ja tulisuuden taltuttajaksi. Purkista saa hyvää helposti, mutta onhan se nyt niin, että kotitekoisen salsan voittanutta ei ole.

Ja niinkin se on, että juuri NYT on kauppojen kurpitsavalikoima parhaillaan. Tekaiseppa seuraavaan taco-iltaan vähän erilainen salsa. Täyteläinen paahdettu kurpitsa pohjalla, aavistus tulisuutta (tulisuuden määrää on helppo säätää chilien määrällä), ripaus kanelia tuomaan mystistä mausteisuutta. Tämä salsa sopii loppusyksyyn ja talven odotukseen. On se kurpitsa monipuolinen!

Omani valmistin myskikurpitsasta, mutta tähän käy myös ihan tavallinen, oranssi, kurpitsan näköinenkin kurpitsa. Jos haluat voit ottaa kurpitsan siemenet talteen, paahtaa uunissa ja ripotella salsan päälle rapeutta antamaan. Jos salsaa ei syödä kerralla niin, siemenet kannattaa ripotella vasta aina ennen tarjoilua, samoin kuin korianterikin.

Kurpitsa-salsa

3 rkl öljyä

½ l pieneksi kuutioitua kurpitsaa

2 tomaattia kuutioituna

1 sipuli hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 tlk tomaattimurskaa

1 vihreä paprika pilkottuna

1-2 chiliä ja/tai jalapenoa ilman siemeniä hienonnettuna

1 tl kanelia

 ½ tl sokeria

 ½ tl chilijauhetta

1 tl suolaa

1 limen kuori ja mehu

pinnalle tuoretta korianteria

Laita uuni 220 asteeseen ja levitä leivinpaperin päälle, uuninpellille, kuutioitu kurpitsa, johon sekoitat 2 rkl öljyä. Paahda kypsiksi n. 20 min.

Kuumenna paistinpannulla 1 rkl öljyä ja kuullota miedolla lämmöllä sipuli, valkosipuli, tomaatti, vihreä paprika ja chilit. Lisää tomaattimurska, kaneli, sokeri, suola ja chilijauhe ja keittele hiljalleen 10 min. Purista joukkoon limen mehu ja lisää raastettu kuori.

Soseuta paahdetut kurpitsat karkeasti sauvasekoittimella ja sekoita muihin aineksiin. Tarkista suola.

Salsa säilyy ilmatiiviissä lasitölkissä jääkaapissa viikon verran.

Lisää innotusta kurpitsan käyttöön löydät K-ruoka sivustolta.

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa