About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 27. maaliskuuta 2021

KETOON: AAMIAISELLE!

 


Aamiainen. Mä oon oppinut, että se on päivän tärkein ateria, sillä lähtee päivä käyntiin. Välillä se on nopea, mutta yleensä aina kuppi teetä ja voikkuleipä ainakin. Vapaapäivän tunnistaa nautinnollisen pitkästä aamupalatuokiosta, joka antaa koko päivälle rennon fiilksen. Tuskin koskaan lähden huitelemaan minnekkään tyhjin vatsoin.

Nyt on joutunu vähän joustamaan.

Olen siis kolmatta viikkoa FitFarmin 7 vk tiukalla (noh, mitä mä näiden tiukkuudesta tiedän), Ketodieetillä. En ole mikään ketoiluasiantuntija, pää on aika pyörällä kaikesta uudesta informaatiosta. Puhun siis vain omista kokemuksistani, eikä ole taattua, että olisin ymmärtänyt kaiken oikein. Luotan kuitenkin ohjeistukseen ja laskuihin, ne tuntuvat perusteellisen ammattitaitoisilta...vaikka en kaikkea ihan vielä ymmärrä.


AAMIAINEN

Nykyään saatan olla siis 5-6 tuntiakin hereillä ennen aamiaisen syöntiä, jonka syön vähän kuin lounasaikaan 11-12 aikaan. Tämä johtuu siitä, että päivässä on vaan kolme ateriaa ja sitten on joku pätkä paastotsydeemi, jota en ole vielä hahmottanut, syitä ja seurauksia, mutta ymmärrän sen verran, että siinä ollaan esim 16 h syömättä ja 3 ateriaa sitten 8 h: n aikana. Eli jos syö aamiaisen klo 12 niin klo 20 sitten vipa ateria...jaksaa nukkua. 

Aamiaisella syödään

2 munaa tai alpron soijajugurttia
x määrä kasviksia
x määrä öljyä/manteleita/pähkinää/siementä
x määrä pellavasiemenrouhetta




Nuo kananmunat ovat huippujuttu aamiaisella, niitähän söisin muutenkin. Aamiaismunista syntyy  munakas, johon hyvä upottaa kasviksia, tai kokkeli, tai ihan vaan perus paistetut munatkin ovat hyviä. Löysä keitetty muna tai välillä kovakin, kaikki mun mieleen. Smoothien kun tekee 1/2 Alpromäärällä, niin jää vielä smoothien lisäksi yksi muna syötäväksi!

PikkusiskoNata harrastaa enemmän smoothieta, mä olen tainnut tehdä vasta kaksi, sinne saa kyllä hienosti upotettua kasvisten lisäksi pellavarouheen ja öljytkin. Ei ne nyt valtavan hyviä oo, vähä sellaisia neutraalin makuisia. Kaikki kasviksethan ei läheskään oo sallittuja tässä, esim. tomaatti ja punainen paprika vain pienessä määrin, se täytyy aina laskea erikseen ettei aterian hiilarit ylitä 5g.


AAMIAISEN PELASTAJA

Eniten mua mietitytti tässä dieetissä, että kuinka mä selviän ilman leipää. Rakastan leipää yli kaiken. Muistan kun olin raskaana ekaa kertaa, mies oli merillä ja minä siis tein itselleni ruokaa yksin kaiket päivät (tai siis EN tehnyt) ja hyvin usein tuli ruoka kuitattua voileivillä. Olin vähän huolestunut ja kysyin asiaa neuvolassa, mutta neuvolatäti lohdutti, että ei tartte murehtia, pari reissaria päällyksineen on ihan hyvä ateria. Eikä mulla ollukkaan mitään ongelmia, Hb huiteli 140 ilman rautalisiä.

Keto-ohjeista löytyi mikrosämpylän ohje, niitä löytyy myös  googlettamalla. Olin tosi skeptinen, mutta päätin kokeilla. Ja jumaleissön! Luulen, että tämä on mun dieetin pelastaja kokonaisuudessaan. Leipä valmistuu nopeasti ja helposti ja se maistuu ja tuntuu leivätä kaikin puolin. Tuollaisella Orthex- neliskanttisella pakasterasialla saa paistettua just paahtoleivän kokoisen, sen kun halkaisee ja paahtimissa paahtaa vielä hiukan rapeutta siihen, niin aivan mahtava. Oon kokeillu muunkin mallisia rasioita, mutta tuo Orthex on optimaali.


KETOSÄMPYLÄ MIKROSSA

1 kananmuna
30g mantelijauhoa/jauhetta
10g rouhittua pellavaa (käytän Linseedin, koska huipputuote ja vielä läheltä)
1/2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi (löysää keittoa), kaada mikronkestävään pakasterasiaan ja lämmitä täysteholla  + - 3 min. Mulla tasan ja 1000kW on hyvä.

Leipä irtoaa paiston aikana rasian reunoista. Kumoa leipä pöydälle, anna jäähtyä hiukan, halkaise ja paahda vielä paahtimessa, niin saat kivaa rapeutta.

Leivän paistaminen onnistuu myös uunissa ja pannulla, mutta en ole kokeillut. Joku teki muumimukissakin, mutta taitaa tulla paksut siivut.

Leipää voi maustaa vähän vaikka yrteillä, valkosipulijauheella ja eilen laitoin sinne auringonkukansiemeniä 10 g ja tästä lähin laitan aina, oli niin kiva tuntuma! Aion myös kokeilla oliivileipää!

Näihin leipiin ei ole leipämaakari kyllästynyt. Kasviksia vaan päälle ja käyttämättä on myös yksi muna, eli siitä paistan usein pikkupannulla pienen pienen munakkaan leivän päälle.

Muutaman kerran olen vähän lainaillut proteiinia seuraavalta aterialta parin kalkkunasiivun muodossa.


Eilinen aamiaisen syönti venyi vähän pitkään, joten päätin vaihtaa aterioiden paikkaa. Söin Atria 2  aamiaiseksi ja sitten aamiaisen sen tilalta töiden päälle, ennenkuin lähdin ratsastamaan, smoothien muodossa, se sopi paremmin aikatauluun. Jaoin 2 aterian proteiinit  leipään tarvittaviksi 1 munaksi 4 siivuksi ohutta kalkkunaa ja 2 siivuksi Kadet5% :sta. Leivän voitelin majolla (usein käytän rasvana oliiviöljyä tai avokadoa), lisäsin kasvikset ja  siivutin  toisen kananmunan... ja oli kyllä paras leipä koko dieetin aikana.

Nyt haaveilen keto toast Skagenista. Täytyy hiukan suorittaa laskelmia, että saan sen sovitettua dieetin raameihin, mutta siinä olisi yksi pääsiäisherkku.


Leivän himooni olen tehnyt myös siemennäkkäriä, voin ottaa sitä yhden palan silloin kun haluan herkutella kahden munan munakkaalla, tai vaan kahdella munalla...




Tarvittavaa kasvismäärää on melko mahdoton sovittaa leivälle, joten usein punnitsen lautaselle myös jotain ihanaa rouskutettavaa, varsiselleri pysyy tämän tytön lempparina.

Niin se vaan on, että leipä tämänkin tytön on tällä dieettillä pitänyt!

PS. ekassa postauksessa kommentoija ehdotti, että voisin vastata kysymyksiin omista kokemuksistani. Mielelläni teen sellaisenkin postauksen. Lähettäkää niitä siis kommentteihin, jos haluatte, sähköpostiin nannarintala (a)  yahoo.com, tai IGviestillä. Oliko seny SMIG se hieno lyhenne... 







torstai 25. maaliskuuta 2021

PÄÄSIÄISPÖYDÄN MAKEAT HERKUT

 

Ihana leipoa pääsiäistä. Se on vuoden juhlista melkein lemppari, monta pyhää peräkkäin, eikä niin perinteissä kiinni ruuan osalta kuin vaikka jouluna, enemmän irroittelua jotenkin. No pitäähän sitä olla mämmiä, suklaamunia ja lammasta tietenkin, mutta niiden kanssakin voi varioida.

Tänään ilmestyy yhdeksässä sanomalehdessä taas Lännen Median tuottama ruoka-aukeama,jonka sisällön olen tehnyt. Etsi lehti käsiinne naapurista, netistä, kirjastosta tai kioskilta, ellei se kotiin tule ja ala suunnitella pääsiäisien leivontaa ja jälkiruokapuolta.



SITRUUNAA! Sitä huutaa pääsisäisleivonta ja vielä isoilla kirjaimilla. Sitruuna rientää kevättä kohti kirkkaalla värillään ja pirteällä hapokkuudella. Sitruunaruudut ovat , noh, sitruunaisia. Eikä resepti oo vaikea.





Mutta ei se ole vaikhea pääsiäismunakakkukaan,ei! Hedelmäiset maut toteutuvat hyvin iloisen värikkäässä koristelussa. Kääretorttupohjasta muotoiltu kakku on nopea tehdä ja juuri sellainen, jonka leipomispuuhiin on mukava ottaa mukaan myös perheen pienimmät.


Pienet rakastuvat myös halipupupikkuleipiin aivan varmasti eikä noita kyllä aikuinenkaan pysty vastustamaan. Suloinen on aina suloinen. Teinikin on kysellyt jo viikon, että koska leivot niitä uuden pesueen. Halipupujen salaisuus on ylösalaisin käännetty pipakakku-ukkomuotti.


Kruununjalokiveksi nostan vielä tämän porkkana- ja juustokakun liiton. V-A-S-T-U-S-T-A-M-A-T-O-N!

Keräsin vielä yhteen 3 raikasta pashareseptiä. Mikä on sun valinta?


Perinteisempi versio?


Hedelmäinen ja vegaani kippotyyliin?



Vai jotakin aivan muuta? Vaikka nutellapashaa!

Ihanaa pääsiäisajan herkuttelua!

tiistai 23. maaliskuuta 2021

KETOON: VIIKKO 2 JA KAKSI KEITTOA SIENISTÄ

 

Ketoon, ketoon baby, ketoon -juttuni herätti sen verran paljon kiinnostusta ja kun oma maailma juuri nyt pyörii tiukasti tämän ketoruokavalion ympärillä, harppaus kun on melkoinen tällaiselta hiilihydraattien rakastajalta, että otan teidät mukaan tälle jännittävälle matkalle. Kiitos tosi paljon kaikista mahtavista (ja pitkistä) tsemppiviesteistä, joita oon saanut eri kanavien välityksellä.

Muistakaa nyt sitten, että en ole ketoilun asiantuntija (ja mitään mitä sanon ei toivottavasti käytetä minua vastaan), vaan pikemminkin ketokokeilija.Muistakaa myös, että  ette seuraa mua ja ketogeenista ruokavaliota in general vaan FitFarmilta ostamaani 7 vk Ketovalmennusta ja omaa kokemustani siinä. Juttu on aika kompleksi, enkä yritäkkään kopioida kertoa teille kaikkea.Tämä on aika tiukka ruokavalio, tässä ei käytetä maitotuotteita (poikkeuksena 3-10 % juusto yhtenä proteiinilähteenä), ei perunaa, bataattia, porkkanaa, viljoja, marjoja, hedelmiä etc. Valmennuksessa on eri ruokavaliota aktiivisuuden ja sukupuolen mukaan, yksi myös vegaaneille. Itse noudatan sekaruokavalio 2:sta. Ensimmäinen viikko oli vähähiilihydraattinen laskeutuminen ketoon ja toivon mukaan nyt ketoosi on hyvällä mallilla käynnissä (mulla ei ole mitään mittareita), kun elän jo viikkoa kolme. Mutta tässä kakkosviikon fiiliksiä.


Saan syödä kolme ateriaa päivässä, aamiaisen ja 2 samanarvoista ateriaa.
  • Ateria 2&3 koostuu
  • x g liha /kana/ kala ( rasvaa alle 10%) tai x g juustoa (5-10%) tai x g valkuaista
  • x g öljyä/pähkinää,/mantelia siemeniä + öljyä
  • x g avokadoa/majoneesia /oliivia
  • x g kasviksia sallittujen kasvisten listalta (esim tomaatti ja punainen paprika sallittu vain pienessä määrin)

Ja tässäpä  se haaste, mitä syödä? Jos pilkot kulhoihin proteiininlähteen ja kasvikset, kaadat päälle hirveän määrän öljyä ja valitset lisäksi vielä avokadon, majon ja oliivien välillä, se on sitten siinä.

Meitä ihmisiä on montaa tyyppiä ja osa tykkää syödä juuri näin. Minä ja (Natasisko, jonka kanssa tätä noudatetan) ollaan ehkä liiankin rakastuneita syömiseen ja ruokaan ja haluamme syödä vaihtelevasti, monipuolisesti ja siten, että ateriamme tyydyttävät kaikkia aisteja, joten öljyshotit ei oo vaihtoehto (Tänään kyllä vedin aamiaisen pellavarouheen veden kanssa, kun en enää tienny mihin olisin sen tunkenut). 

Oon yrittänyt tsempata siskoa ja luvannut olla luovat aivot meidän aterioidemme takana, vaihtelevalla menestyksellä. Jaan tosi mielelläni omat tai muilta omaksumani niksit maistuviin ruokiin.


SIENET

Jos olette ihmetellyt näitä suppiksen kuvia, se johtuu siitä, että ne ovat osoittautuneet lottovoitoksi, kun tarkoituksena on tehdä maistuvia keittoja. Onneksi syksyllä tuli pistettyä pakkaseen (muttei syötyä). Sienet käyvät kuitenkin  hyvin 1 listan kasviksista, eli niistä, joiden kanssa ei tarvitse alkaa laskemaan hiilareita.

Vielä tärkeämpää on se, että sienissä on paljon umamia eli makua! Mausteita saa kyllä käyttää, hiukan myös soijaa ja etikkaa, mutta maustaminen näissä aterioissa on jostain syystä haasteellista vaikka maustaminen itse asiassa on avain herkullisiin ateroihin myös ketossa! 

Sunnuntaina onnistuin tekemään tuon ylemmän kuvan todella herkullisen sienigulassin. 

SIENIGULASSI
suppilovahveroita pakkasesta
tomattimurskaa
hiukan kesäkurpitsaa puolikuu siivuina
naudan filettä kuutioina
(chili)öljyä
suolaa, mustapippuria, savupaprikaa (hot), valkosipulijauhetta, sipulijauhetta

Paista pilkotut suppilovahverot pannulla/padassa, lisää öljyä ja ruskista lihakuutiot.  Mausta. 
Lisää tomaattimurska, kesäkurpitsa ja vettä keiton vaatiman määrän ja anna porista hellästi vartin verran. Maista välillä ja lisää tarvittaessa mausteita, gulassissa saa olla pikkuisen takapotkua.

Loput aterian öljyt lorautin sekaan lautasellani ja  laitoin vielä pinnalle x määrän majoneesia (eli n. 1 rkl), niin sain kaikki aterian ainekset käytettyä. Hyvä, täyttävä ja lämmin keitto.

En laita näihin tarkkoja ainesmääriä, kun se riippuu ruokavaliosta,mutta toivottavasti idea välittyy. Aloitan nämä sienikokkailut niin, että punnitsen paljonko mulla on sieniä, yleensä niitä on 100 g /annos,  tomaattimurskaa ja kesäkurpitsaa sitten niin paljon että tarvittava kokonaispaino (tässä 200g.) kasviksia täyttyy. Tomaattia kun ei saa olla mielinmäärin.


Ensimmäinen sienikeitto kokeiluni oli hiukan aasiaan kallellaan. Se valmistui jauhelihasta ja oli myös ihanan makuista. Kiitos sienten!
Seuraava keitto on kahdelle ja se sisältää 400g kasviksia ja  x g proteiininlähdettä.

AASIALAINEN SIENI-JAUHELIHAKEITTO
317 g suppilovahveroita (koska sattui olla tuo määrä)
10 g öljyä
1/2 sipuli eli x g
x g varsiselleriä pilkottuna
reilusti korianteria
1-2 rkl soijaa
1 tähtianis
hiukan chilihiutaleita
valkosipulijauhetta
seesamiöljyä
x g naudan tai broilerin jauhelihaa

Punnitse sipuli, korianteri ja varsisellerin määrät niin, että saat tarvittavan määrän (400 g) kasviksia yhdessäsienten kanssa. Sipuli on tomaatin tavoin kasvis, jota ei voi olla kuin pieniä määriä sen hiilhydraattisuuden takia.
Paahda pilkotut sienet pannulla, lisää öljy ja jatka kuullottaen sipulia, lisää varsiselleri ja vetta niin paljon, että saat keiton. Pudota keittoon 1 tähtianis, chilihiutaleita ja valkosipulijauhetta. Keittele nätisti vartin verran. Ruskista jauheliha, mausta hyvin ja lisää joukkoon.
Tarjoillessa pinnalle seesamiöljyä ja hirmusti korianteria.

 MIKÄ OLO? 

2. viikkohan oli vasta ensimmäinen varsinainen ketoviikko ja ketoflunssa vaanii nurkan takana toden teolla. Natasiskolla taisi olla rankka viikko, sitä oksetti, oli päänsärkyä, ärtyisyyttä(sanon minä!), ruoka lähinnä etoi, motivaation puutetta, väsymystä jne. Yksi hiihdetty hiihtolenkki veti lihakset aivan maitohapoille. Nyt, viikko kolmosella alkaa elämä hymyillä hälläkin, ihanaa.

Mulla ei ole ollut ensimmäisten viikkojen kanssa ongelmia. Viime viikolla olin kyllä tolkuttoman väsynyt, mutta liittynee siihen, että nousin tekemään aamu viideltä töitä kolmena päivänä. Oli niin kiire,etten ehtinyt kiinnittää kamalasti huomiota olooni. Oon leiponut paljon ja tehnyt ruokaa perheelle, eikä se ole ollut ollenkaan vaikeata. Lauantaina vedin jopa livekokkailun, ja vaikka bruschetat, kampasimpukkarisotto, zabaglionehedelmät ja lasi kylmää valkoviiniä kuulostaakin taivaalta, ei niiden ohittaminen tunnu vaikealta. Nälkä ei oikeastaan ole. 
Liikkunut en ole erityisesti, mutta kävin mä nyt 3 x ratsastamassa ja muutamia kertoja koiran kanssa lenkillä.

Ai niin, ja näin puolihuolimattomasti sanon tähän loppuun, että ensimmäisen kahden viikon saldo oli -5 kg. En tiedä mitä nestehöttöä se oli, pääasia, että on poissa. Viisasta tai ei, aloitin tämän valmennuksen tähtäimenä painonpudotusshokki, joka  motivoisi minut sitten jatkamaan aloitetulla tiellä lopun elämää, ensin jatkaen painonpudotusta ja sitten ylläpitäen se. En vielä ainakaan ole kypsä hylkäämään perunaa/pastaa/riisiä/leipää kokonaan, mutta toivon herääväni uudenlaiseen kohtuullisuuteen ja tasapainoon  ruokavalinnoissani.

Ja vielä sienistä: Tuoreet herkkusienet ovat osoittautuneet yhdeksi suosikiksen kun paista kasviksia aterialle!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

ITALIALAINEN MENU ETÄKOKKAILLEN

 

Lauantai oli varsin ihana päivä. Sain vetää yhteisöllisen etäkokkailun Seinäjoen Viiniseuralle Italialaisen menun hengessä.

Valitsin alustaksi zoomin, koska ajattelin, että on kiva mitä enemmän vuorovaikutusta, kuulla muiden äänet ja nähdä kuvaa myös muiden annoksista.

Kokkailuun ja viinien maisteluun oli valittu ruhtinaalliset kolme tuntia, joka osoittautui täydelliseksi ajaksi. Ehdittiin saada kaikki valmiiksi ja päästiin istumaan katettujen pöytien ääreen. Ihan mahtavaa oli, että monen yhteyden päässä kokkailtiin pariskuntana, monella oli isompikin seurue sitten syömässä ja laatimaani menua lupailtiin kokkailla myös pääsiäisenä vieraille. Olipa yksi osallistuja pelkästään soffallakin ja jaksoi mukana koko kolmituntisen ja ihanasti lopuksi toinen osallistuja kysyi hänen osoitettaan, tarjoutuivat tuomaan maistiaiset!

Menun laadinnassa yritin ottaa huomioon  monta seikkaa. Jos olisimme olleet kokkailemassa kaikki yhdessä, pienryhmissä, olisimme voineet helposti valmistaa koko repertuaarin: Antipasti, primi piatti, secondi, contorni ja dulci, mutta en millään keksinyt keinoa kuinka oltaisiin saatu kokattua etäyhteydellä niin, että olisimme saaneet sitten rauhassa syödä lopuksi, ilman välikokkailuja. Päädyin sitten vaan ihan kolmen ruokalajin menuun ja unohdin varsinaisen pääruuan kokonaan. Sitäpaitsi me Suomessa olemme oppineet nauttimaan sen risoton tai pastanpääruokana.

Sitten piti miettiä sitäkin, että miten saataisiin menusta mahdollisimman kiinnostava, jotta mahdollisimman monelle löytyisi jotain uutta. Jos olisimme kokoontuneet lähikokkailuun, olisin varmasti opastanut yhden porukan pastan tekoon, mutta etäilyyn halusin jotakin yksinkertaisempaa, tai siis sellaista mitä ei tarvitse opastaa mahdollisesti ensikertaa tekevälle niin "kädestä pitäen".

Ajattelin, että bruschetta (joka siis lausutaan brusketta!) on ihanan helppo ja monikäyttöinenkin alkupala. Tomaatti-basilika päällys on monelle varmaan tuttu joten tein sen kaveriksi valkopaputahnaa.

Risoton tekoon jaoin omat parhaat vinkkini ja pinnalle paistoimme kampasimpukoita, joita kovin moni ei ole itse laittanut. Nehän ovat ihanan helppo pilata äyriäinen.

Jälkiruuaksi ajattelin, että opetellaan monelle vieraan, klassisen Zabaglione -kastikkeen teko. Siinä taisi tulla eniten kömmejä. Yksi unohti valuttaa hedelmät marinadista, joten annoksesta tuli (kuulemma) hyvänmakuista keittoa. Nopein kokkailija oli laittamassa sitä uuniin (ja vielä upouuteen sellaiseen) ja kun kerran gratinoinnista puhuttiin, niin hän kysyi, että laitanko yläbridgelle.Vastasin myöntävästi, ajattelin vaan, että pikagratinointi, niin se käy, mutta ohjeissani luki 5 min ja se on kyllä liian kauan 275, joten heiltä pääsi vähän kärähtämään. Hitsi vie, olisi pitänyt ajatella, tiedänhän minä itsekin, että siellä ylhäällä riittää 1-2 min...

Parasta tietenkin, että "kameran" takaa ei tarvinnut siivota...

Mutta, summa summarum, me kokkailimme, aika riensi kuin siivillä, pääkokki ainakin nautti, näitä voisi tehdä enemmänkin. Onnistuin myös menun laadinnassa. Kaikki ruokalajit saivat isosti kehuja, siihen oli helppo todeta, että "itteppä teittä!" Kävi juuri kuten toivoinkin, useimmille kampasimpukan paisto ja valkopaputahna olivat uutta, zabaglionen teko taisi sitä olla kaikille ja kun valmistimme sitä marsalasta, pääsivät kaikki tutustumaan tähän jaloon sisialaiseen juomaankin.

Olin laatinut myös suositusviinilistan (näissä käytän aina vähän asiantuntija apua). Tällä kertaa tilausvalikoiman viineistä yksi oli "keltaisella" eli 10 pv toimitusaika, jota emme kukaan äkänneet, joten kaikki saadaan viinit vasta ensi viikolla! Sovittiin että ostetaan sitten kukin mitä halutaan ja vertaillaan. Spekseinä oli kuitenkin, että alkuun ja bruschettojen kanssa proseccoa, risotolle joku hedelmäinen ja runsas Pinot Grigio.

Minä pahainen kun olen tuolla  7 viikon ketodietillä tyydyin syljeskelemään lasiin ja kuolaamaan tuoksujen ääressä (risoton teko, mitkä aromit!). IsoHoo toimitti kuitenkin pyyteettömästi syöjän ja juojan roolissa taustalla. Kuvat ovat vähän so so, kun ne on vasta jälkikäteen otettuja.

Mutta hei, Buon Appetito! Alla menu ja reseptit. Kiitos Seinäjoen Viiniseuran väki, mulla oli hirveän hauskaa! 

Menu

Bruschetta tomaatilla ja valkopavuilla

Kampasimpukkarisotto

Gratinoidut hedelmät zabaglione- kastikkeella


Reseptit

Reseptit ovat kahdelle


Bruschettat  tomaatilla ja valkopavuilla

täytteistä riittää kyllä useammalle kuin neljälle leivälle

4 viipaletta maalaisleipää, ciapattaa tai patonkia

1 valkosipulinkynsi

laadukasta italialaista oliiviöljyä

2 kypsää luumutomaattia

basilikaa

lehtipersiljaa

suolaa

mustapippuria

½ sitruuna

1 tlk cannellini-papuja (valkoisia papuja)

Paahda leivät joko leivänpaahtimessa, grillissä, pannulla tai uunissa 225° C 5-7 min. Hiero leivän pintoihin valkosipulinkynttä ja pirskota öljyä.

Tomaattibruschetta: Kuutioi tomaatit pieneksi, hienonna sekaan n. 1 rkl basilikaa, mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä tomaattihakkelus kahden leivän pinnalle.

Valkopapubruschetta: Valuta pavut ja survo kevyesti haarukalla, raasta mukaan sitruunankuorta, purista mukaan sitruunaa, lorauta 1-2 rkl oliiviöljyä ja hienonna n. 2 rkl persiljaa. Mausta kohdilleen suolalla ja mustapippurilla. Nostele survosta 2 leivän pinnalle (jää extraa huomisenkin leiville).

HUOM!

Suolana voit käyttää hienoa merisuolaa ja/tai sormisuolaa.

Rouhi mustapippuri myllystä.

Käytä oliiviöljynä kylmäpuristettua, laadukasta oliiviöljyä, joka maistuu suussasi hyvältä.


Kampasimpukkarisotto

2 dl risottoriisiä (esim. arborio tai carnaroli)

oliiviöljyä

50 g voita

1 valkosipulin kynsi

1/2 fenkoli

1 salottisipuli

lasillinen kuivaa valkoviiniä

n. 1 l kasvis- tai kanalientä

1 dl pakasteherneitä

75 g parmesaania

½ sitruunan kuori ja mehu

suolaa, pippuria

 tuoretta timjamia

6 kampasimpukkaa

Laita kanaliemi erilliseen kattilaan ja lämmitä poreilevaksi.

Kuori ja hienonna valkosipuli ja salottisipuli. Poista fenkolin kanta ja kuutioi mahdollisimman pieneksi kuutioksi.

Lämmitä laakeassa kasarissa ½ voista ja pari ruokalusikallista oliiviöljyä, kuullota siinä valkosipuli, salottisipuli ja fenkoli. Melko mieto lämpö, et halua ruskistaa mitään. Lisää parin minuutin kuluttua riisi ja kuullota läpinäkyväksi.

Possauta sekaan valkoviini ja sekoittele kunnes viini on imeytynyt. Lisää kauhallinen kerrallaan kuumaa kanalientä, odota aina edellisen imeytymistä. Sekoita koko ajan. Riisin kypsyminen kestää n. 20 min.

kun riisi on erittäin napakka al dente, lisää mukaan herneet raastettu parmesaani, loput voista, sitruunan kuori ja maun mukaan mehua. Risoton kuuluu olla hyvin löysää puuroa. Mausta tuoreella timjamilla ja mustapippurilla, tarkista suola.

Kampasimpukat paistetaan risoton viimeistelyvaiheessa voissa paistinpannulla. Taputtele kampasimpukat kuiviksi ja paista molemmin puolin kaunis väri n. 1 min/puoli.

Annostele risotto lautasille, kampasimpukat pinnalle ja tarjoa heti.

 


Gratinoidut hedelmät zabaglione- kastikkeella

1 päärynä

1 banaani

1 persikka tai 2 luumua

muutama tuore mansikka ja /tai vadelma

1 dl valkoviiniä

2 keltuaista

½ dl sokeria

½ dl marsalaa

Kuori ja viipaloi hedelmät, viipaloi mansikat ja laita kaikki pieneen kulhoon marinoitumaan 1 dl valkoviiniä.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (teräskulhossa), lisää joukkoon marsala ja nosta vesihauteen päälle. Kuumenna haudetta ja vispaa koko ajan, mielellään sähkövatkaimella, n. 5 min kunnes sinulla on paksua vanukasmaista vaahtoa. Jos haude on liian kuuma saat munakokkelia.

Annostele hedelmät valkoviinimarinadista tarjoilulautasille. Kaada pinnalle zabaglione ja kuorruta 275° c uunissa n. 3-4 min keskitasolla. Tarjoa heti.

Loppuun vielä viiniehdotukset:

Alkuun

1. Corvezzo Magnum Organic Prosecco Extra Dry 27,90  1,5 l huom!

https://www.alko.fi/tuotteet/508998

(2. Loredan Gasparini Asolo Prosecco 15,75

https://www.alko.fi/tuotteet/927817/Loredan-Gasparini-Asolo-Prosecco/)

Risotolle

(3. Mastroberardino Fiano di Avellino 2018  16,47

https://www.alko.fi/tuotteet/502297/Mastroberardino-Fiano-di-Avellino-2018/)

4. Pinot Grigio St. Magdalena 2020   15,05

 https://www.alko.fi/tuotteet/511207/Pinot-Grigio-St.-Magdalena-2020/

Jälkiruoka

5.Martinez Marsala Superiore Riserva Dolce 9.04        0,375l huom!

https://www.alko.fi/tuotteet/358434/Martinez-Marsala-Superiore-Riserva-Dolce/

lauantai 20. maaliskuuta 2021

KETOON, KETOON BABY KETOON!

 

Kun aamiaisen raaka-ainelistalla on pari munaa ja kasviksia tarjolla on munakas helppo, luonteva, täyttävä ja suhteellisen "normaali" vaihtoehto aamiaiselle.

Aloitin viikko sitten maanantaina, 8.3 FitFarmin 7 viikon ketodieetin yhdessä Natasiskon kansaa.

Huh! Nyt sain sen sanottua. Mikään salaisuus se ei tosiaankaan ole, mutta oudolla tavalla tunnen itseni täällä blogissani sakinpetturiksi. Minä, ruuallarakastaja, jonka mielipuuhaa on kutsua ruokavieraita (toisaalta, tämä on nyt muutenkin vähän nou nou), joka jaksan puhua ruuasta loputtomiin, rakastan menun suunnittelua, haluan terveyteni monipuolisesta ruuasta, ei vitamiinipurkeista tai ravintolisistä,joka en halua rajoittaa ruokavaliostani pois mitään aineksia, jonka paras palkkio ihan mistä tahansa on hyvän ruuan syöminen hyvässä seurassa.  Ajattelin, että haluatte ehkä kuulla ja kulkea kanssani tämän matkan. Tsempata, oppia virheistäni, inspiroitua onnistumisista, saada vertaistukea, saada inspiraatiota ketoaterioihin, nauraa, kritisoida tai vaikka vaan ihmetellä.

MIKSI

Miksi siis? No, minä olen ylipainoinen. Kilot ovat kertyneet tasaisesti lasten syntymän jälkeen. Ensimmäiseksi tulee tietysti terveys. Korkea verenpaine ja ikuinen väsymys kenties helpottavat alentuneen painon myötä. Huolestuneen äitini huudahdusta siteerakseni :" Nanna, sä kualet! Tai saat ainakin aivoinfarktin!" Haluan olla äiti lapsilleni vielä pitkään ja elää elämäni jälkimmäisen puoliskon mahdollisimman terveenä.

Pakko myöntää, että tottakai löytyy myös turhamaisempia syitä; en
tunnista itseäni valokuvista, vaatteet  ovat muodottomia kaapuja, niiden ostaminen yhtä tuskaa. Body positiivisuus on hieno asia, mutta kyllä minä silti näkisin itseni mieluummin normaalipainoisena. Täydellinen en ollut silloinkaan ja on asioita, jotka tuleehyväksyä. Pituutta ei kukaan saa lisää, mutta painoon voi vaikuttaa.

Mitään ennen ja jälkeen alusvaatekuvia en kyllä aio julkaista. Kyllä sellaiset nappasin yksi aamu, aivan omaksi ilokseni. Ja järkytyksekseni. Takaa päin kuvassa näkyi nimittäin niin komea back ass, että toista saa hakea!

Aika onnistunut paistos. Maustettuja kasviksia oliiveja jauhelihaa ja hiukkasen fetaa. Tuoksu oli mahtava!

MIKSI KETO?

Ennen häitäni (23 vuotta sitten) olin kaksi viikkoa jollain vissydieetillä, heikoin tuloksin vaikka noudatin ohjeita tarkasti. Olen myös kerran, parikymmentäkiloa sitten ollut Painonvartijoiden kurssilla, siinä missä syötiin ruuan sijaan pisteitä ja sillä pudotinkin painoani. Mutta se oli aikaa kun tavoittelin jotakin 55-57 kg. Mielestäni mulla ei siis ole varsinaisesti mitään jojoiluhistoriaa, suunta on ollut tasaisesti ylöspäin.

Siskon kanssa aloitettiin koronakeväänä -20 5 km juoksukoulu, eikä kummaltakaan tippunut grammaakaan. Tarvittiin siis raakoja syömisrajoituksia ja jämäkkä ohjelma, jota seuraamaan pystyisimme valjastamaan hedonistiset mielenlaatumme. Aika kauan olen etsinyt oikeaa ohjelmaa. Keto on kai ihan oikeasti tehokkain rasvanpolttomenetelmä. Vaikka laihduttamisessa ei ole oikotietä onneen vaan tavoitteena on pysyvä elämänmuutos Blaa Blaa Blaa, niin juuri sitä me koimme tarvitsevamme. Lyhyt aika, tehodieetti, suuri pudotus STARTIKSI siihen muutokseen. Olen tosi pettynyt, ellen saa 7 kg pois tämän 7 viikon aikana. Jos näin ei käy, seuraava merkkipaalu tulee olemaan luultavasti 100kg.

Kun sisko pari viikkoa sitten sunnuntaina soitti, että nyt on alkavat valmennukset alessa vielä sen illan, mikä otetaan, (see, I'm doing this for all the right reasons...)olin ehdottomasti Keton kannalla, vaikka siskoni halusi lempeämpää Superdieettiä. Enhän mä oikeasti Ketosta tiedä mitään, vieläkään, mutta mun somekuplani syöttää mulle koko ajan ketoruokavalioita, joissa herkutellaan pekonilla, juustolla, voilla...jos niitä syomällä laihtuu niin senhän mä valitsen!

Little did I know...


Mua alkoi heti, ennenkuin kunnolla päästiin alkuunkaan, ällöttää tällaiset mössölautaset.

ALKUSHOKKI

Niin me liityttiin molemmat. Pedantti siskoni oli lukenut ohjeita aamu kolmeen ja sanoi, että emme ikinä tule onnistumaan. Huomasin erehtyneeni, ei siellä ohjeissa ollut pekonia tarjolla.

Ohjeita on paljon, ne on yksityiskohtaisia ja haluamaansa tietoa on vaikea löytää uudelleen. Ensimmäistä kertaa ketoilevalle kaikki on uutta ja pää on pyörällä, vai onko tämä sitä keton aiheuttamaa kuuluisaa aivosumua, josta varoitettiin? Kännykkäsovellusta joutuu koko ajan selaamaan ja referoimaan. Pekonia ei ole tarjolla. Siskoni oletti saavansa ohjelman resepteineen, jossa päivän aterialle on selkeä resepti. Sen sijaan saamme vain grammamäärät kuinka paljon proteiinia, öljyä, kasviksia ja lisää rasvaa (perusvaihtoehtoina avokado, majo tai oliivi) kullakin aterialla saa nauttia. (Löytyy ohjeista muutama reseptikin.  Siskon epätoivoa lievittääkseni lupaan olla projektimme luovat aivot ja laatia hänelle viikottaiset ruokalistat kun hän palaa Turkuun. (Paluuta ei ole tapahtunut, koska korona, ja sisko hoitaa tuntinsa etäopetuksena muutenkin.)  On ollut kyllä hienoa kun on saatu yhdessä pähkäillä tätä ruokavaliota, vaikka lähestymistapamme ovatkin vallan erilaiset. IsoHoo tuumasi eilen, että onko teidän pakko pitää tunnin kokkaussessio joka ruualle, varsinkin niin kovaäänisesti.

Tämän postauksen kuvituksena on kännykkänapsaisuja 1. viikon  aterioistamme.


 Tästä ateriasta löytyy aika monta lempparia: Kylmäsavulohi, parsa ja herkkusienet. Paahdetaan pannulla.

VIIKKO 1

Enskertaa ketoileville, kuten me, viikko 1 on vähähiilihydraattinen, pehmeä laskeutuminen kohti ketoa, samantyyppinen tulee olemaan ilmeisesti myös viimeinen viikko. Käytännössä se tarkoittaa totuttelua niiden hemmetin öljymäärien laskemiseen ja käyttöön. Viikko1 koostuu vielä 4 ateriasta ja siinä saa myös syödä päivittäin muutaman palan täysjyväruisleipää, mikä on mulle iso helpotus. Mitään perunaa (tai porkkanaa!), riisiä tai pastaa ei saa ykkösviikollakaan syödä, mutta aamiaisella ja iltapalalla saa syödä marjoja ja tiettyjä hedelmiä. Ja kaurapuuroa, jos ei ole leipäihminen, mutta minähän olen. Seuraavalla viikolla poistuu nämäkin vähät viljat, marjat ja hedelmät ja alamme pelätä mitä ihmettä sitten syömme.

Onneksi on ihana kananmuna, sitä saa vedellä aamuisin heti kaksi kappaletta. Opimme nopeasti, että maustaminen on tosi tärkeää ja suolan käyttö enemmän kuin sallittua.

Kananfilee paistetun pinaatin ja salaatin kanssa. Salaatti muutamalla oliivilla...

JUODAKIN PITÄÄ

Muttei vettä väkevämpää. Vettä pitäisi kulua 3 litraa päivässä ja teetä ja kahvia saa ottaa vapaasti kunhan maitona käyttää soija- tai mantelimaitoa. Minä juon mustaa teetä, sisko käyttää maitoa sen kanssa eikä pysty nyt juomaan ollenkaan kun mantelimaito maistuu kuulemma pahalta sen kanssa.

Periaatteessa sokerittomia limsoja voisi juoda ja suuri vaara oliskin, että minä vetelisin lemppariani cola zeroa mennen tullen ja vielä matkallakin, mutta Natasisko osoitti suunnatonta selkärankaa ja ilmoitti, että siihen peliin ei ryhdytä. Sovimme, että 1 zero lauantaina on viikon annostus.



Yhtenä päivänä äitimme keitti meille erillisen satsin hirvenkäristystä. Oih, se on ihanaa, vaikka oliivit ja avokado eivät ihan perinteisiä lisukkeita olekaan. Ajatus parsa- ja kukkakaalimuusista oli kaunis, mutta sinne kätketty oliiviöljy osoittautui liian kitkeräksi.


FIILIS

Ohjeissa kovasti varoitellaan ketoflunssasta eli oireiden kirjosta aina käsien vapinasta yleiseen uupumukseen. Mehän ollaan ekalla viikolla vasta laskeutumassa ketoon, enkä huomaa itsessäni sen kummempia tuntemuksia. No ekana päivänä cittarin kassalla teki jumalattomasti mieli suklaapatukkaa. Ihan vaan siksi, kun sitä ei ollut lupa ostaa. Pikkusisko ajaa vuoristorataa: Välillä päätä särkee, ei jaksa, ruoka oksettaa, ei pysty syömään. Mä en taida olla  kummonen biohakkeri.


Wannabee tonnikalasalaatti Pielisen luonnonkalasäilykkeestä.

LIIKUNTA

Ei liikuta kun ei oo pakko.  Siis mitään uutta, valmennuksessa odottais kuitenkin kotivoimaharjoitteluohjeet, kai siihen jossain vaiheessa voisi ryhtyä. Toki ratsastan sen min 3 x viikossa  ja saman verran käyn kävelyttämässä. Meimirotikan lenkit on delegoitu kotona patsailevalle IsoHoolle, mutta oon yrittänyt viikonloppuna tehdä jotain pitempiä lenkkejä. Sisko on käyny kävelyllä, hiihtämäs, luistelemas ja mäes.

Tässä eka viikon aamiaislemppari: 2 paahdettua täysjyväruisleipää, avokadoa ja kahden munan ruohosipulilla maustettu munakas sekä mustikoita pellavarouheella. Iso kuppi teetä tietenkin. Kyllä jaksaa.

MUUTA

Nälkä ei varsinaisesti ollut kertaakaan. Mieli tekis vaikka mitä, eikä sitäkään niin pahasti. Mulla on vähän sellanen seipäännokka-mentaliteetti tässä. Kai se nyt yks 7 viikkoa menee, kun kohta jo kaksi  menny.

Nyt mulla on sellainen väsy, että lopetan ja jaan muutaman kuvan vieä eka viikon ruuista. Kerron kuinka viikko 2 sujui heti ensi viikon alussa.
Jos jaksan.

Perjantaina piti kokeilla kukkakaalipohjaista pizzaakin. So-so.

Tonnikalasalaatin salaisuus on tonnikalaan sekoitettu majoneesi

Broiskua ja seesaminsiemeniä

Saiturin lehtipihvi. TODELLAKIN jatkoon!

Näistä aasialaisittain maustetuista kanajauhelihapullista tuli siskon suosikkeja. Kesäkurpitsanuudelit ja paksoi.




sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

SAVULOHIBRANDADE


Lämminsavulohi on herkullista ja juuri sellainen ruoka-aine, mitä saa jatkojalostettua vaikka minkämoiseksi herkuksi. Parastahan lohi on itse savustettuna, meillä se hoituu sähkösavustimessa todella kätevästi ja pakko sanoa, että siitä ei tahdo kyllä jatkojalostettavaa jäädä, kun se savustuksen jälkeen kannetaan ruokapöytään. Mutta jos jää, niin osan voi käyttää keittoon, pastaan, lohilaatikkoon, munakkaaseen, salaatteihin ja savulohitahnaan. Ja kyllä minä innostun välillä ostamaan valmiiksi savustetun fileenkin, kun edullisesti tarjolla, varsinkin jos meidän yhteiskäyttösavustin sattuu olemaan mummolassa. Lämminsavulohifileestä saa monenlaista seuraavien päivien aterioille ilman, että tuntuu kuin söisi koko ajan samaa.  Ja tässä vielä yksi vinkki:

Onko brandade teille tuttu? Se on alunperin ranskalainen tai pohjoisespanjalainen turskasta valmistettu muhennos. Suomalaisessa versiossa käytetään valmiiksi kypsää lämminsavulohta, ja siihen sekoitettava peruna ja sipuli keitetään kypsiksi maidossa.

Mahtava aloitus vaikka viikonlopun aterialle!

 

SAVULOHIBRANDADE

200 g lämminsavulohta
100 g jauhoista perunaa
2 dl maitoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pieni timjaminoksa
1/2 tl suolaa
1/2 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu ja raaste

Kuori ja paloittele perunat, kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Pane peruna ja sipulit sekä maito samaan kattilaan ja hauduta  miedolla lämpötilalla kunnes perunat kypsiä. Mausta suolalla.

Survo perunasurvimella jos tykkäät vähän krouvimmasta (minä tykkään!) tai soseuta pamixilla.

Paloittele lämminsavulohi ja sekoita se haarukalla survomalla perunaseoksen kanssa. Lisää myös oliiviöljy, sitruunan mehu ja raaste ja sekoita. Tarkista suola ja mausteet. Levitä koko seos laakeaan astiaan. Voit syödä heti lämpinäkin ja jos teet isomman annoksen voit myös kuorruttaa sen uunissa.

Parhaimmalta savulohibrandade maistuu kuitenkin minun mielestäni kylmänä kun tarjoilet sen paahdettujen patonkiviipaleiden kanssa. Näin pohjoismaiseen hengeen se maistuu ihanalta myös hapankorpun tai jälkiuunilastujen kanssa.

Tarjoile brandade kirsikkatomaateilla ja basilikalla koristettuna.



tiistai 9. maaliskuuta 2021

ESPANJALAINEN TOMAATTILEIPÄ


Pan con tomate. Tai katalaaniksi Pa amb tomàquet, tarkoittaa yksinkertaisesti leipää tomaatin kera. Se on Espanjassa suosittu tapas tai muuten vaan aterian aloittaja.

Vähän päässyt multa unohtumaan vaikka leipäfriikki olenkin. Mutta kuvattuani annoksen, kun vetelin siinä keittiönpöydän kulmalla puolikkaan patonkia tykötarpeineen, päätin, että en koskaan enää ikinä unohda, miten näin yksinkertainen voi olla näin julmetun hyvää.

Ja myös nerokasta sillä tavalla, että tämän alkupalan ainekset voi kantaa pöytään suurella yhteisellä vadilla kaikkien käsille (kirjaimellisesti), tai jokaisen lautaselle voi kattaa valmiiksi muutaman paahdetun leipäviipaleen, halkaistun kypsän tomaatin ja puolikkaan pullean valkosipulinkynnen, sekä ripauksen sormisuolaa. Ja voi sen toki tehdä kokonaan valmiiksikin (juuri ennen tarjoilua, sillä tomaatti kastelee leivän nopeasti). Ihan niin kuin tyyliin kulloinkin sopii.

Minä tietysti olen tuon version kannalla, jossa itse säädetään leivän kanssa. Uunissa tai paahtimessa rapeaksi paahdettuun leipään hierotaan ensin valkosipulia (halkaise valkosipulinkynsi kuoret päällä, kuori suojaa sormia), sitten halkaistua kypsää tomaattia hinkataan ja puristetaan siihen päälle. Kaadetaan loraus jotain jättehyvää oliiviöljyä ja lopuksi sormi/hienoa merisuolaa. Oi nam!

Tässä se resepti melkein tulikin, mutta laitetaan virallisesti vielä tuohon alle. Tunnustan, että ostin espanjalaisia luumutomaatteja tätä varten, ne olivat erittäin kypsiä ja siksi varmaan tarjouksessa alle kahden euron/kg, mutta niissä on myös jytysti makua.

Kesällähän tämä onkin sitten varsinaista sesonkiruokaa.  

Basilika on kuvassa ihan vaan värin takia!



Espanjalainen tomaattileipä - Pan con tomate

4:lle (tai kahdelle...)

1 patonki tai ciapatta
4 valkosipulinkynttä (kaksikin kyllä voi riittää)
4 tomaattia
oliiviöljyä
sormisuolaa tai hienoa merisuolaa

Leikkaa ciapatta halki ja puoliskot sopiviksi paloiksi tai siivuta patonki vinottain ohuehkoiksi viipaleiksi.

Paahda uunissa, paistinpannulla tai paahtimessa kauniin värinen, rapea pinta.

Halkaise tomaatit ja valkosipulinkynnet kuorineen. Kuori suojaa sormia hiukan valkosipulintuoksulta.

Hiero valkosipulin leikkuupintaa leivän rapeutuneeseen leikkauspintaan. Ole varovainen, raaka valkosipuli on lopultakin melko tykkyä tavaraa ja se on aika polttavaa jos laitat sitä liikaa.
Hiero sitten tomaatin leikkauspintaa leipään puristellen, että saat hedelmälihan irtoamaan. Jos teet leivät valmiiksi syöjille, voit toki leikata tomaatin hakkelukseksi tai raastaa sen ja nostella sitten lusikalla leivän pinnalle (mutta kun jokainen tekee itse, on siinä vasta tunnelmaa). Ja viimeinen leipä saa paksun tomaatinriekaleen peitokseen)

Viimeistele reippaalla oliiviöljylorautuksella ja reilulla suolalla.

Oi autuutta! 

Kuka tulee syömään?