About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Pastataikuri


Mamma Mia! Siinä ne nyt kuivuvat keittiön puutuolin karmilla melkein kuin italialaisella Nonnalla. On tämä suomalainen Nannakin toki pastaa kotona ennen tehnyt, kaapissa on vanha turvallinen Atlas pastakone. Jotenkin se vaan jää niin helposti sinne kaappiin, koska onhan se aikamoinen operaatio, vaikkakin uskomattoman palkitseva, niin kyllä siihen joku leppoisa viikonlopun päivä tarvitaan kun ei ole kiire minnekkään.

Mutta vielä tälläisenkin päivän näin, että pöydälläni on kompakti Philipsin pastakone (sain koneen tetattavaksi Philipsiltä), jonne lisään jauhot ja nesteen/munat, painan käynnistyksestä ja muutamien minuuttien kuluttua kone alkaa suoltaa ulos valitsemani suuttimen mukaan joko spaghettia, fettucinea, penneä tai lasagnelevyjä. Mä oikeasti aivan liikutuin, kun kone alkoi työntää ulos täydellistä spagettia, siinä kaikessa oli jotakin niin helppoa ja ihanaa.


Maitotytön kanssa sunnuntai-iltapäivä vietettiin pastaa tehden ja kokkaillen. Ensiksi tehtiin tietysti perusspaghettia ja ronskisti se suurempi annos, josta olisi kyllä puolikaskin riittänyt meidän perheelle, nyt sekin tiedetään. Aamupäivällä oli meinannut lapanen jo lähteä kädestä kun mietin mitä ihania pastaruokia valmistan, kunnes tajusin, että nyt on pakko valmistaa jääkaappityhjäksi-ruokaa eikä ostaa ainuttakaan lisäelintarviketta. Pannulle spaghetin kanssa pääsi siis jääkaapista chorizomakkarat tomaattisessa kastikkeessa. 



Chorizo-tomaattikastike kotitekoiselle tuorepastalle

2 rkl oliiviöljyä
1 salottisipuli pilkottuna
1 sellerinvarsi silputtuna
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 rkl tomaattipyrettä
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl punaviiniä 
3 chorizo-tuoremakkaraa
1 tl savupaprikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1rkl kuivattua basilikaa
tuoretta timjamia ja basilikaa
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit ja selleri miedolla lämmöllä pehmeiksi. Lisää tomaattipyre, -murska ja viini. Sekoita. Purista chorizomakkara kuorestaan kastikkeen joukkoon pikku pallukoiksi. Lisää savupaprika, oregano ja ja basilika. Anna porista hiljakseen ilman kantta n. 15 min. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita kastike tuorepastan joukkoon italialaiseen tyyliin, Mausta tuoreyrteillä ja raasta lautasella päälle vielä parmesania.



Laadukas kuivapasta (ja sitä ei välttämättä ole siellä marketin hyllyssä) on erinomaista ja helppokäyttöistä. Meidän sunnuntai-pastahetki oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, kuinka tuorepasta vaan kertakaikkiaan nostaa pasta-aterian uudelle tasolle. Isohookin alkoi jo haaveilemaan, että seuraavalla kerralla haluaisi pastaa pelkällä voilla (ette kai säikähtäneet, että IsoHoo ilmoittaisi voivansa jopa valmistaa pastaa)! Philipsin pastakone nyt vaan mullistaa koko pastanteon periaatteen. Kastikkeen tekoajan aikana sinulle valmistuu tuorepasta!


Koneen mukana tuli  tosi inspiroiva reseptikirja (sieltä löytyi esim. Dan danitkin) sekä erilaisiin pastoihin ja nuudeleihin että niistä tehtäviin ruokiin. Yksi pastakoneen parhaista puolista onkin, että voit tehdä eri makuisia ja värisiä pastoja erilaisia kuivamausteita tai -nesteitä lisäämällä. Myös jauhoissa voit varioida vaikkapa täysjyväjauhoilla tai gluteenittomilla. Siskot Kokkaa-blogin Nelle, joka on sielultaan paitsi tipin tarkka insinööri, pikkuusen eteläpohjalaasesti itsevarma kokeillaakseen vaikka mitä ja lisäksi mielettömän analysoivan makuaistin omaava on ehtinyt kokkailla jo vaikka minkämoista pastaa. Suosittelen lukemaan postauksen.

Uskokaa tai älkää -mutta totta tämä on- Maitotyttö painoi poskensa spontaanista vasten roikkuvia pastoja ja huokaisi "Mä rakastan pastaa"...
Sitä paitsi pastakoneeksi nimittäminen on kyllä lievä understatement tälle koneelle. Tällä onnistuu tietenkin myös vaikka ramen-, udon- ja vehnänuudelit, sekä kuoret wontoneihin ja jiazoihin, tuskin maltan odottaa ramenkeittoa kotitekoisilla nuudeleilla. My new best friend in Asian cooking!



Mulle tuli sitä spagettia tosiaan tuplasatsi, mutta ei hätää, se säilyy hyvin jääkaapissa, joten voin siitä pyörittää itselle ja lapsille jonkun nopean pastan viikolla. Ei me kuitenkaan maltettu olla kokeilematta Maitotytön kanssa myös pennejä. Likka halusi olla katkojamestari, mistä syystä meillä on nyt sekä  hyvin lyhyitä, että pitkiä pennejä. 


Mutta nuavvaan onnistui nelivuotiaalta apuriltakin!


Suuret kiitokset annan myös koneessa kiinteästi olevalle säilytyslokerolle, jossa suuttimet ja puhdistimet pysyy tallessa. Sillä se on yks mitä mä koneissa vihaan. Aina joudun ettiä vispilöitä, teriä sun muita kun alan tekemään jotain. Kun on paljon tavaraa, niin on paljon hukassakin ( ja tämä on ihan mun oma sananlasku).

Niinkun rivien välistä voitte lukea, niin monenmoista keittiötarviketta löytyy ja aina pitää miettiä uusien tarpeellisuutta. Mutta Pastamaker on kyllä for keeps!

Mun oma pastataikuri!


Yhteistyössä Philips

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tiramisu


Aaah, Tiramisu, miten sinua rakastankaan! Sillä lailla melkein vinksahtaneesti, etten ikinä halua tehdä sinua sokerikakkupohjasta ja epätoivoisesti yritän vältellä kaikki vadelma-, sitruuna- ym fusionmisut. Tiramisun täytyy olla  sopivasti mokkainen, kaakaoinen, pehmoinen olematta mössöinen. Ja myös sopivasti alkoholinen, kuten eilisillan ruokavieraat huokailivat, olin kuulemma erityisesti onnistunut alkoholin tasapainossa.

Tiramisun autuus avautui minulle parikymppisenä Saksassa Ebertin perheen Au Pairina ja siitä seuraavat 10 vuotta en pystynyt koskaan ohittamaan annosta jälkiruokalistalla tai kahvilan vitriinissä. Sen jälkeen voisin melkein sanoa, että olen pyrkinyt välttämään sitä ravintolan listalla tai konditorioissa, sillä harvoin saa kotitekoisen vertaista tiramisua maailmalla. Liian makea, liian kuiva,liian viinainen... varmasti erinomaistakin saa, mutta kun ei varmasti tiedä, jätän mieluummin tilaamatta.



Tiramisun valmistukseen ei onneksi tarvita erikoistaitoja tai -välineitä. Sen voi koota lähes millaiseen vuokaan tahansa ja ennen tarjoilua kaikki virheet siivilöidään tummalla kaakaokerroksella peittoon. Lisäksi sen voi (ja pitää) valmistaa hyvissä ajoin ja se sopii niin aterian päätteeksi kuin vaikkapa kahvipöytätarjoiluun kevään juhliin. Reseptejä googlaillessa aineitten suhteen löytyy melkoisesti variaatiota, mutta olen jo pitkään luottanut Fanni&Kanelin reseptiin, jonka takana löytyy hänen ystävänsä Giulian sukuresepti. Ja kuten (italialaisissa) perheresepteissä aina, tiramisustakin löytyy sympaattinen muistisääntö: 1 muna per 100g mascarponea per rkl sokeria. Näin reseptiä on helppo muunnella. Samoin pienen suklaalisän olen napannut tästä reseptistä. Sen sijaan alkoholin kohdalla olen heittänyt kaikki periaatteet nurkkaan. Vino Santo tai Marsala lienevät autenttisempia kostuttajia, mutta koska niitä tuskin koskaan kaapistani löytyy, olen mieltynyt Amaretton ja konjakin sekoitukseen tai toisen puuttuessa ihan jompaan kumpaan.Ja käytän ne nimenomaan keksien kostutukseen kahvin kanssa (jota minulla kuluu huikeasti enemmän, vaikka vain nopeasti kastan keksit), en muna-mascarpone seoksen maustamiseen.



Tiramisu
10:lle

5 munaa
1 dl sokeria ( tämä on siis sama kuin 5 rkl)
500 g mascarpone- tuorejuustoa
300 g Savoiardi- keksejä
4 dl vahvaa jäähtynttä kahvia tai espressoa
2,5 rkl amarettoa
2,5 rkl konjakkia
tummaa kaakaojauhetta
tummaa suklaata

Riko kananmunat eritellen keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone. Vatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi ja kääntele vaahto keltuaisseokseen. 

Laita valitsemasi vuoan pohjalle ohut kerros munamascarponeseosta. Raasta päälle tummaa suklaata. Kastele savoiardi-keksit yksi kerrallaan kevyesti kahvi-viinaseoksessa (ne kyllä pehmenevät sitten misun sisällä) ja lado vierekkäin vuokaan. Laita uusi kerros seosta, raastettua suklaata ja toinen kerros keksejä. Mielestäni kaksi kerrosta keksejä on sopiva. Lopuksi loput massasta päälle ja tiramisu jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mielellään yön yli. 

Ennen tarjolle vientiä siivilöi päälle reilu kerros tummaa kaakaojauhetta.

Ahhh, Tiramisu, miten sinua rakastankaan!



keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hot chili churros



No miksei ne churrot voisi olla suolaisia? Eipä ollut käynyt pienessä mielessänikään, mutta onneksi nuo ruotsalaiset ruokalehdet ovat ehtymätön inspiraation lähde. Alkuperäisessä käytetttiin voimakasta salamia, mutta vinkattiin chorizon käytöstä, joten sille tielle lähdin. Lisäsin vielä tuoretta jalapeñoa pilkottuna ja ei kun dippailemaan (alkuperäinen ohje Gourmet 3/15)

Hot chili churrot
20kpl
2 1/2 dl vettä
125 g voita
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 raaka chorizomakkara
1 jalapeño hienonnettuna
1/2 tl savupaprikaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1-2 litraa öljyä friteeraamiseen
1 tl sormisuolaa

Majoneesia dipattavaksi.

Kuumenna vesi, voi ja sokeri kattilassa. Lisää suola, chorizo pikku nokareina, jalapeno ja paprika. Sekoita sitten mukaan jauhot. Ota kattila liedeltä ja työstä taikinaa niin kauan, että se irtoaa reunoista. Anna taikinan levätä 10 min.

Sekoita taikinaan yksi muna kerrallaan. Laita taikina pursotinpussiin ja siihen pieni tähtitylla. Kuumenna öljy kattilassa 180 asteeseen ja pursota aina sormenpituinen tanko öljyyn. Kääntele välillä, anna paistua n. 4 min.

Nosta valumaan talouspaperille. Ripottele hiukan sormisuolaa churrojen päälle ja nauti majoneesin tai lempidipin kera. Itse sain juuri alkuviikosta Atrialta ison paketin tuotteita maisteltavaksi ja kun laiskotti, niin oli helppo ratkaisu avata Atrian pippurimajoneesirasian kansi ja kaataa se tarjoiluastiaan. Helppoa ja kelpo dippiä! Sitä paitsi, maineeni huomioonottaen, kaikki kuitenkin arvelevat, että olen sen tehnyt itse. Eikä tätä dippiä tarvitse tosiaankaan hävetä!

Omista churroistani tuli turhankin ohkaisia, vaikkakin rapeita. Ensi kerralla ehkä suurempi tylla ja hotimpaa savupaprikaa (nyt oli mietoa, kun en löytänyt hottiani), jalapeñoakin voisi laittaa lisää ja mietin, että sipuli olisi myös ihanaa. Ilmaisia vinkkejä, VINK, VINK!

Jään nyt odottelemaan, koska joku innostuu tekemään vaikka aurajuustotippaleipiä....LOL!




Blogistani löytyy muuten ennätyksellisen vähän mitään vappuaiheista ja syynkin tiedän. Toistakymmentävuotta on lähes joka vappu pyhitetty koiraleirille. Muutaman kerran on leiri pidetty helatorstaina, niinkuin tänäkin vuonna. Jotakin kumminkin:

Vappudonitsit
Makiat churrot
Vadelmasima
Munkit




maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kaksi kysymystä ja vastauksia



Ensimmäinen kysymys: Mitä tänään syötäisiin? Tai huomenna? Mun ehdotus on tämä ihana slaavilainen seinikeitto, joka on tehty Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege-kirjan Puolalaisen kantarellikeiton ohjeella. Ihanan sieninen, tarpeeksi arkinen ja helppo, sopiva tähän keväiseen, mutta jäätävään säähän. Vaihdoin kantarellit pakkasesta löytyviin suppiksiin ja maustoin keiton paprikalla kirjan vinkin mukaan. Nam!

Slaavilainen sienikeitto

4-5 dl suppiksia pakkasesta
2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
10cm:n pala purjon valkoista osaa pilkottuna puolikuiksi
1 l kasvislientä
2 porkkanaa ohuina kiekkoina
5 keskikokoista perunaa kiekkoina
1 tl paprikaa
 1dl kermaa
3 rkl hienonnettua tilliä
suolaa ja pippuria

Kuullota sipulit öljyssä ja lisää suupaloiksi leikatut sienet. Paista kunnes neste haihtuu sienistä. Lisää kasvisliemi.

Lisää porkkanat, perunat ja paprikajauhe. Keitä vartin verran kunnes perunat kypsiä. Lisää kerma, keitä vielä 5 min ja mausta suolalla, pippurilla ja tillillä.


Ja sitten se toinen kysymys: Miksi kannattaa rekata itsensä Yoogaia nettijoogasivustolle, lunastaa kahden viikon koejäsenyys tunnuksella NANNA2015 (koodin voit käyttää vielä huhtikuun aikana)?

- Tuntivalikoima on upea. On syvävenytystä, keskivartalon voimistamista, lihaskuntoa, kurvikkaille naisille, raskaana oleville, ratsastajille, golffareille, you name it!
- Mahtavaa, jos asut vaikkapa Juuankoskella, jossa ryhmäliikuntatunti valikoima keskittyy lähinnä kansalaisopiston tamburiinijumppapiiriin.
- Jos olet pyöreä, kankea, vasta synnyttänyt, rytmitajuton, ujo, (ja ihan turhaan luulet, että nämä estävät live-liikuntaharrastuksen), introvertti, tai et tykkää hikoilla muiden kanssa aikataulun mukaan.
- yksi tämän kevään abityttö kertoi minulle, että oli kerran joogatunnilla, jossa keski-ikäiset (tai hän sanoi sellaiset vanhat nelikymppiset) naiset piereskelivät niin paljon, että hän ei  halua koskaan kokea samanlaista.
- jos haluat siis päästellä ilmaa kaikessa rauhassa.
- Jos työ tai perhe rajoittaa osallistumistasi säännöllisinä aikoina
-jos et ole koskaan kokeillut ja haluat kokeilla kaikessa rauhassa
-Jos olet himoliikkuja, eikä mitkään maailman tunnit riitä sinulle

....uskokaa tai älkää. Voisin keksiä näitä loputtomiin. Yoogaia on ihan pop!

Yhteistyössä Yoogaia


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kuumaa juustoa


Joskus ei meinaa uskaltaa julkaista jotakin aivan yksinkertaista ruokajuttua. Ajattelee, että se on aivan liian jokapäiväinen, kaikkihan sitä nyt näin syö, ihan päivänselvää, että kaikki tykkää ja tietää herkun. Mulla tuli vähän tämä kolmannen maailman ongelmatilanne kun mietin mitä ensimmäisenä tekisin Juustoportin mozzarellasta. Jonkun tajunnanräjäyttävän uuden karhean ruokainnovaation?

Mutta hitsihitsi, kun se mozzarella vaan on niin parhautta valuvaisiksi säikeiksi sulaneena, kerrosleivän välissä tai pizzan päällä. Siellä on sen paikka. Kerta kaikkiaan. Että asia on nyt niin, että tästä ei päästä eteenpäin, ennenkuin saan tämän leivän systeemistäni ulos. Miettikää nyt itse. Lämmin, pehmeän venyvä mozzarella molemmin puolin tomaattia, vähän punasipulia, basilikaa ja rucolaa. Hyvää leipää. Prässiin ja nam.


Mozzarella-tomaatti-sipuli-kerrosleipä

hyvää leipää
voita
Juustoportin valmiiksi siivutettua mozzarellaa
tomaatteja siivuina
punasipulia siivuina
basilikaa
rucolaa
mustapippuria ja suolaa

Voitele yhtä kerrosleipää varten aina kaksi leipää voilla molemmin puolin. Levitä toisen leivän päälle ensin rucolaa, sitten runsaasti juustoa, tomaatit, sipulit, basilikanlehdet, suolaa ja pippuroi, taas runsaasti juustoa ja toinen leipä kanneksi päälle.

Kuumenna voileipägrillissä tai paistinpannulla niin että laitat toisen pannun päälle "prässiksi" ja käännät leivät kerran. Puolita leivät.

Älä polta suuta!

Yksinkertaisimmat jutut on parhaita!

Juustoportin Mozzarella salaisuus on sen valmistuksessa käytetty tosi tuore lähimaito, aivan tästä mun nurkilta, yhdistettynä Lombardiasta tuotuun hapatteeseen. Tiesitkö muuten, että niin ihanaa kun Mozzarella di Bufala onkin, se ei ole paras vaihtoehto vaikka ohuen pizzapohjan päälle. Liian märkää, kas vetistää pohjan. 

Tämä on hyvä.

Yhteistyössä Juustoportti

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Dan dan nuudelit


Udon-nuudelit ovat ihanan pulleroisia vehnänuudeleita Japanista, Kiinassa syödään kylläkin samanmoisia, eri nimellä vain. Tämä Dan dan nuudeli-resepti johon Nan nan viimeiset sichuaninpippurivarannot upposivat on käsittääkseni kiinalaista, koska siinä käytetään aivan hillittömästi sichuaninpippureita. Reseptissä on kuitenkin myös Tahinia, mikä minua jaksaa kummastuttaa, toisaalta seesaminsiemenethän nyt kyllä kuuluvat aasialaiseen keittiöön. Dan dan nuudeleita  tehdään varmasti taas miljoonalla reseptillä, itse yhdistelin  The Woks of Life-blogin (mikä ihana nimi blogilla!) ja Kaikki Nuudelit kulhossa- kirjan reseptejä ihan mielivaltaisesti. Ihanaa tuli ja tosi sichuaninpippuripolttavaa. Kaikista tulisista mauista tuo sichuaninpippurin polte on minusta addiktoivin. Polttaa, polttaa, mutta lisää on pakko saada. Ja kuinka hyvältä sen kanssa maistuukin - ehkä aika epä-kiinalaisesti- lasi kylmää maitoa?


Dan dan nuudelit
4 annosta

450 g udonnuudeleita
1 rkl kasvisöljyä
350g  possunjauhelihaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl kanalientä
4 rkl tahinia
2 rkl riisiviinietikkaa
2rkl soijakastiketta
2 rkl ruskeaa sokeria
0,5 dl chiliöljyä (erillinen resepti)
1 tl seesamiöljyä
1 tl sichuaninpippureita murskattuna
Jotakin vihreitän n.litra: pinaattia, pak choyta, kiinankaalta, mangoldia 
1 dl maapähkinöitä pilkottuna ja paahdettuna
3 kevätsipulia ohuiksi viipaloituna koristeluun

chiliöljy

2 rkl sichuaninpippureita
1 kanelitanko
2 tähtianista
2,5 dl neutraalia öljyä
0,5 dl kuivattuja chilihiutaleita
(annoksesta tulee reilusti mausteöljyä)

Aloita chiliöljyn valmistuksesta:

Laita kattilaan pippurit, kaneli, tähtiainekset ja öljy. Kuumenna hitaasti 160 asteeseen, ota kattila sitten pois levyltä. Anna seistä 7 minuuttia ja siivilöi sitten mausteet pois. Lisää chilihitaleet kuumaan öjyyn ja anna jäähtyä. Öljystä pitäisi lähteä nyt ihana, lähes popcornimainen tuoksu. Kaada öljy lasipurkkiin ja säilytä lasikaapissa.

Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele ja valuta.

Kuumenna öljy isossa pannussa keskilämmöllä ja ruskista siinä jauheliha jonka maustat suolalla ja pippurilla.

Lisää inkivääri ja valkosipuli ja parin minuutin kuluttua tahini, etikka, soija, sokeri, chiliöljy, seesamiöljy ja pippurit. Kiehauta ja sekoita hyvin hämmentäen. Hauduta kastiketta n. 5 min, tai kunnes se on sakeaa.

Kuumenna paistinpannu ja lisää pohjalle vähän vettä, kääntele siinä valitsemiasi vihreitä, niin, että ne hiukan vilttiintyvät.

Sekoita nuudelit kastikkeeseen. Kokoa annokset kulhoihin. Nuudeleita kastikkeessa väliin vihreitä, taas nuudeleita ja päälle lopuksi pähkinät ja kevätsipuli.

Namnamnam! Ja muista maitolasi kun alkaa polttaa.

Vaikka ainesluettelo on pitkä niin tämä on nopea tehdä, varsinkin jos olet jo tehnyt chiliöljyn aikaisemmin.


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Green Monday ja tiukka korsetti




Tajusin juuri, että eiliseen mennessä viikon ainut lihaa sisältänyt ateria oli torstain spaghetti carbonara, johon upotin peräti yhden paketillisen pekonia. Kukaan ei ole valittanut, kukaan ei ole kiinnittänyt asiaan huomiota, en minäkään. Toki olemme syöneet kalaa poikkeuksellisen monena päivänä tällä viikolla ja leikkelettä kuluu aamupalalla, mutta itse pääruuat ovat olleet lihattomia.

Voisi se olla muuten taktiikka tämäkin. Aina kehotetaan lisämään kasvisten syöntiä niiden kiistattomien terveysvaikutusten takia. Yksi keino on eräänlainen piilosyöttö; yritetään lisätä kasviksia pilkottuna vähän joka paikkaan, niinkuin nyt vaikka makaroonilaatikkoon. Jostain syystä homma ei pelitä hyvästä tarkoituksesta huolimatta ainakaan meillä, kun väki toivoo, että lisäisin sinne makaroonilaatikkoon mieluummin vaikka pekonia. Ja kaikkein mieluiten, mother: Älä ala tuunaamaan sitä makaroonilaatikkoa ollenkaan, piste.

Oma kokemukseni siis lihansyöjäperheessä on, että parhaiten kasvisruuat uppoavat, kun ne ovat reilusti kasviksista tehtyjä pääruokia. Siinä on sitten vaikeampi haarukalla sörkkiä kasviksia eroon lihanpaloista kun koko herkkuateria koostuu kasviksista. Riikka Sukulan ja Alex NiemisenVege-kirjasta löytyi ihana, helppotekoinen intialaishenkinen munakoisocurry, suosittelen.

Munakoisocurry

1 tl korianterinsiemeniä
1 tl juustokuminansiemeniä eli jeeran siemeniä
2 tl kookosöljyä
2 1/2 cm pala  tuoretta inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
1 vihreä chili
1 valkosipulinkynsi
1 tlk /400ml kookosmaitoa
 1 rkl kivetöntä tamarinditahnaa kuumaan vesitilkkaan liuotettuna*

1 iso munakoiso

lisukkeeksi basmatiriisiä, tässä kurkumalla ja sitruunalla maustettuna

*olin ilmeisesti evännyt tamarindipurkin pitkän oleskeluluvan jääkaapissani, koska sitä ei ainakaan mistään löytynyt, joten puristin mukaan hiukan limen mehua sen sijaan

Riko siementen rakenne kevyesti morttelissa ja kuullota öljyssä n. 1 min. Lisää inkivääri, chili ja valkosipuli, jatka kuullottamista. Lisää kookosmaito, tamarinditahna (lime) ja anna kastikkeen hautua 15-20 minuuttia miedolla lämmöllä.

Leikkaa munakoiso pitkittäin n. 1 cm paksuisiksi siivuiksi. Öljyä pinta kevyesti ja paista kypsäksi molemmin puolin, jos sinulla on parilapannu, niin käytä sitä, saat kivat raidat. Reseptin mukaan nämä valmistettiin "grillivastuksen alla molemmin puolin", mutta oma paistinpannu-metodini toimi mielestäni paremmin kuin hyvin.

Tarjoa munakoisot pihvimäiseen tyyliin kastike päälle kaadettuna. Viereen aromaattinen riisi. Ruoka oli hyvää, tosi täyttävää, mutta olo ei jäänyt raskaaksi.




Tiedän, että te olette nyt jääneet miettimään tuota otsikon tiukkaa korsettia ja miten se minuun liittyy? Ihmiseen, jolla ei edes hoikkuuden huipussaan koskaan ole ollut varsinaisesti uuman kavennuskohtaa nimeltä vyötärö.

Kaikessa epäurheilijamaisuudessani minullakin kuitenkin on elämässäni 2 liikuntaharrastusta; ratsastus ja laskettelu, jota tuskin kehtaa listata tähän enää, koska se rajoittuu vain 1-2 lomaan talvella, joissa yleensä rajoittaa 30 asteen pakkanen. Ratsastus sentään on ja pysyy. Vaikka yhdellä viikottaisella tunnilla on hankala saada itsestään irti kehitystä, pidetään kuitenkin taitoja yllä ja kyllä vaan, opitaankin joka kerta jotakin, itsestä, hevosesta, joskus jopa ratsastuksesta.

Tallillamme vuorottelemme tasapuolisesti este- ja koulujaksoin. Juuri alkaneella  koulujaksolla on nimittäin korsetti kovilla (ja tällä hetkellä myös kipeä). Keskitymme nyt treenaamaan lisättyä käyntiä, ravia ja laukkaa, mikä kahden viimeisen askellajin kohdalla tarkoittaa paketin eli hevosen oikeanlaisen muodon pitämistä kasassa  samalla kun se huomattavasti pidentää askeltaan lennokkaammaksi (valitettavasti se tarkoittaa myös huomattavasti kovempaa vauhtia). Ratsastaja tekee suurimmen työn istunnallaan, pystyäkseen ylipäätään istumaan lennokkaassa menossa on ratsastajan oltava yhtäaikaa sekä rento, mutta erityisesti hallitsemaan keskivartalonsa eli sen "korsetin", pitämään sen tiukkana, sillä se on se kohta mistä lähtee koko ratsukon liike ja yhteistyö. 

Korsettini tiukkuudessa lienee vielä paljon parantamisen varaa. Ratsuni Ilpo oli kuitenkin ensimmäisellä tunnilla todella liekeissä, lisätyn laukan lennokkuutta vaimensi vain hiukan ratsastajan päänuppi, joka sai vartalon autonomisesti himmaamaan vauhtia. Korsetti oli kuitenkin liekeissä seuraavana aamuna!

Ratsastuksenopettajani Katja kiitteli minua linkistä  ja vinkistä kokeilla Yoogaian syvävenyttelyjä. Talliyrittäjälle on suunnaton etu kun voi itse valitsemanaan aikana, vaikka iltatallin jälkeen, avata ruudun ja valita tallenteilta sopiva tunti. Tuntien nautinnollisutta ja tehokkuutta kuvaa sekin kuinka 60 min kuluu jopa nopeammin kuin ratsastustunnilla. Liikkeet ovat juuri oikeanlaisia, lukkoja  ja kireyksiä avaavia, joiden suoritus pitäisi laittaa pakolliseksi jokaiselle liikuntaharrastajalle ja ylipäätään 35+ ihmisille kun ketteryys alkaa perääntyä.

Green Monday- postaukset on toteutettu yhdessä Yoogaia: n ja Vege-keittokirjan kanssa. Haluamme luoda positiivista pöhinää sekä terveellisemmän ravinnon, että liikunnan ympärille. Facebookissa voit seurata viime hetken vinkkejä ja tunneille osallistumalla osallistut myös viikottaisiin Vege-kirjan arvontoihin.

Sinulle halusimme, rakas lukija, (ja minä niin PAKOTTAISIN sinut tähän, jos kykenisin, koska tätä tilaisuutta ei kannata jättää väliin) tarjota välitykselläni mahdollisuuden kokeillaYoogaia- verkkopalvelua 2 viikon ajan veloituksetta koodilla NANNA2015.
Ole hyvä vaan, kaikki kokeilleet ovat tulleet kiittelemään. Jopa IsoHoo pyysi koodia golfkaveriaan varten....

Ilmaisen koejäsenyyden voi lunastaa kuka tahansa, mutta vain kerran. Sivustolla kaikki pääsevät luomaan oman koodin viikoksi, mutta NANNA2015 koodilla pääset tunneille siis kahden viikon ajan. Seuraa siis ohjeistusta: Mene sivustolle Yoogaia.com. Klikkaa aloita ilmainen kokeilu. Rekisteröidy joko Facebookin kautta tai ilmoittamalla nimi, sähköposti ja keksimäsi salasana. Klikkaa eteenpäin, lukikohan siinä luo ilmainen tunnus tai jotakin. Rekisteröistyäsi pääset sivulle, jossa lukee YOOGAIA- tilini. Tietojesi alla on lunasta kampanjakoodi- linkki jota painamalla pääset syöttämään NANNA2015 -koodin ja saat pidennettyä viikon koejäsenyyden kahdeksi.

Yhteistyössä Yoogaia ja Green Monday