About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 12. helmikuuta 2013

So it goes....



JOS minä asuisin perheineni  Helsingissä, (tai jossakin Espoo/Vantaa seudulla, jotka kaikki ovat täältä meiltäpäin katsottuna yhtä suurta Kirkkonummea), niin kyllä ainakin yhtenä talvisena lauantaipäivänä pakkaisin perheeni mukaan ja mentäsiin luistelemaan ja pulkkamäkeen Teurastamon piha-alueella. Ilmaisen huvin jälkeen maistuisi varmasti lauantaibrunssi (10-15) Kellohalli-ravintolassa.

Tai voitaisiin mennä sunnuntainakin, sillä luistelemaan saa mennä ihan koska tahansa ja paistaa eväsmakkarat piha-alueen yhteiskäytössä olevassa grilli- ja pizzauunissa. Ajatus tuntui niin mainiolta, että hetken jo toivoin olevani kaupunkilaisperheenäiti....

Onneksi maalaisperheenkin (vaikka kyllähän minä itse asiassa asun kaupungissa, vieläpä yhdessä Suomen kasvuvoimaisimmista, mikäli propagandaan on uskominen) äiti sai tilaisuuden tutustua tähän Teurastamon alueeseen yhtenä perjantai-iltana kera kourallisen muita bloggareita.

Teurastamonalue Sörnäisissa on siin oikeasti vanha kaupungin teurastamoalue joka toimi 90-luvun alkuvuosille asti. Nyt siitä kehitetään huimaa vauhtia aivan upeaa kokonaisuutta, paikkaa jonka ravintoloissa ja ruokakulttuuriin (ja muihinkin aiheisiin) liittyvissä tapahtumissa kaupunkilaisten soisi viihtyvän. Alueella toimii jo joitain ravintoloita, kuten kyseisenä iltana illallistamme isännöinyt  Antto Melasniemen Kellohalli ja vaikka tuorepastaa valmistava Pasta Factory. Tilat ovat rouheat, on korkeaa kattoa, punaista tiiltä, tehdasmaisuus vai pitäisikö sanoa teurastamomaisuus, on säilytetty juuri sillä oikealla tavalla (kuvittelin olevani Nykissä). Helsingin kaupunki kunnostaa tilat ensin sähköjen ja viemäröintien ja muun peruskauran osalta kuntoon, että tiloihin tuleville yrittäjille jää vain oman paikan pintasisustus.

Aivan himskatin paljon työstään innostuneen oloinen, Helsingin ruokakulttuuriristrategian vetäjä Ville Relander kierrätti meitä alueen puolivalmiissakin tiloissa ja saimme tavata muutaman innostuneen yrittäjänkin. Paikalla oli mm. B-Smokeryn edustaja, joka kertoi 7 kaverin ravintolahankkeesta- hiukan uhkarohkeastakin- koska kellään ei varsinaisesti ole ravintola-alan kokemusta. Idea on alun alkaen lähtenyt ravintolapäiväistä ja pojat uskovat lujasti ribseihin ja nyhtöpossuun, se paras hampurilainenkin on kehittelyssä. Konstailematonta, rehtiä, herkullista.
Ville kertoi myös  Ho's Food ravintolasta, jonka kiinalaisperheen kunnianhimoinen tavoite on tuoda Suomeen kiinalaisempaa ja parempaa kiinalaisempaa kuin mihin meillä on totuttu. ( Tästä ravintolasta puhuttaessa minun päässäni kyllä löi tyhjää...vasta kotona, esitettä selaillessani tajusin ravintolan nimen kirjoitusasun, minä luulin koko ajan puhuttavan Horse Foodista....aivan pikkuisen ihmettelin nimivalintaa.) Niinkin eksoottisiin tiloihin, kuin vanhaan verenvaluttamoon on aika piankin avautumassa paikka nimeltä Flavour Studio, vähän tuollainen opetus/tapahtumakeittiö tyyppinen tila, jonka toiminnasta vastaa tyypit A21 coctailbaarin ja Diningin takana. Melko jännittävät visiot oli tälläkin porukalla.



Mutta kuten sanoin, alueelta löytyy jo toimiviakin yrityksiä, ja yksi näistä on Ravintola Kellohalli. Kellohalli tarjoaa ensiluokkaisista raaka-aineista ensiluokkaisesti valmistettua ruokaa. Ruoka tarjotaan seurueelle suurista yhteisvadeista trendikkään kotoisesti ja jotta annokset pysyvät myös erittäin kohtuullisissa hinnoissa, on niistä karsittu kaikki krumeluuri ja herneenversot pois, keskitytty  makuun.

Ja makua en pääse moittimaan illan aikana meille tarjotuista annoksista. Juuri sitä mitä ravintola lupasi. Kaikkea en ehtinyt kuvailla vatien kiertäessä, ja olosuhteetkin olivat kuvaukseen hämärät, eikä oranssi pöydänpinta auttanut asiaa, mutta jotain sentään tuli ikuistettua.



 Alkuruuaksi maistelimme silakoita espanjalaiseen tapaan, kanamaksapateeta sienichutneyn kera sekä punajuuri-fenkoli-tilli-salaattia. Suosikkiani on mahdoton nimetä.


 Väliruokana haukipiirakka riesling-liemellä.


Pääruokana ihanan tuhti karitsanpotkapata. Lisukkeina pääruuille perunamuusi, papuja ja vihreää salaattia.


Ja yksinkertaisesti kielen mennessään vievää hevosta hapankaalipedillä (ravintolan itse kasvattamista kaaleista tehtyä).


Jälkiruuaksi juustoja, jotka tällä kertaa ulkomaisia, koska, ravintolan ideologian ollessa tarjoamme parasta,  laadukkaiden suomalaisten juustojen saatavuus sydäntalvella ei ole aivan ongelmatonta.



Kruununa ihanaa sitruunamarenkipiirakkaa.



Aterian aloitimme muuten Vindirektin Kim Moliisin samppanjatastingillä. Pääsimme vertailemaan 3 samppanjaa hiukan tuntemattomimmilta pientuottajilta, kaikki löytyvät Alkon valikoimista. Kohtuuhintainen Jacquesson sopii jopa varastointiin. Täysin kuiva -non dose  Bonnaire  ei sisällä lainkaan sokeria, mikäli oli taas uutta oppia itselle. siis että sellaistakin on. Tai että erinomaiseksi ruokasamppanjaksi kuivailtu Pannier valmistetaan pelkästään tummista rypäleistä. Kyllähän tälläistä tarinointia olisi kuunnellut pitempääkin.(Tuli mieleen aivan erinomaiset viinimestarimme aikoinaan Finjetiltä, ja kuinkas ollakkaan yhteystietosivuilta löytyikin vanha tuttu, Kumlinin Jukka.) Samppanjoista en millään pysty nimeämään edes suosikkiani. Omaan pöytääni kelpuuttaisin jokaisen.



Koska ruoka oli erinomaista, miljöö ainutlaatunen ja seurakin mitä parhainta  on iltaa erinomaisesti emännöineelle Jonnalle lausuttava kiitos, myös välitettäväksi eteenpäin muillekin. Kiitos!

Hauskasta illasta on kerrottu myös ainakin Vatsasekaisin Kilinkolin,  Sillä Sipuli, Dinner4u2 ja Lumo Lifestyle blogeissa.

Ensi lauantaina 17.2 Teurastamon piha-alue on muuten annettu ravintolapäiväläisten käyttöön, mahdollisuus siis maistaa monta yhdellä iskulla. Maaliskuussa on paikalla ainakin Maalaistentori, jossa pientuottajat myivät tuotteitaan. Teurastamon sivuja kannattaa varmasti seurata tapahtumia ja avautuvia ravintoloita silmällä pitäen. Paikallahan on ollu ainakin esim keittiökirppis! Joten luultavammin ne keksivät jotakin muutakin hauskaa!

Lycka till, koko kompleksi!

...ai niin, ja papukaijamerkki ensimmäiselle joka ymmärtää otsikon viittauksen. Oikein täällä odotan...

torstai 7. helmikuuta 2013

Tiristetyn kapriksen endiivisalaatti


Oikiasti kylläkin Jamie'n 30 minute meals -lisukesalaatti, mutta ohje oli niin koukuttava - kuten oli makukin - että kokeiluun meni.

Salaatti on ihanan suolaisen, karvaankirpeän etikkaisen rapsakka. Suomessa suositaan noin niinkun streotyyppisesti aika makeita ja raskaita salaatinkastikkeita, mutta muhun kyllä on aina vedonnut tämä keskieurooppalaisen tyyppinen etikkaisuus. Usein syön salaattini myös ilman kastiketta.

Salaatinkastike ei oo mulle siis mikään ongelma. Tai sitten on, mistä suunnasta sitä nyt katsoo. Tässä salaatissa kastikkeella on tasavahva osa trion muiden (kapris, endiivi) osapuolien kanssa. Sitäpaitsi, mikään salaatti jonka saa syödä sormin ei voi olla huono. Kunhan muistat, että endiivi on melko karvaan makuinen, sen takiahan ne belgialaiset haudutteleekin sen kinkun ja valkosoossin kanssa.

Minä kyllä sanon, että koukuttava maku, tämän kastikkeen ja ihanien öljyssä paahdettujen kapristen kera.

Endiivisalaatti tiristetyillä kapriksilla

2 belgialaista endiiviä eli salaattisikuri
2 punasikuria tai muutama retiisi (mulla ei ollut näitä, salaatti olisi kuvassa vielä kauniimpi jos olisi)

kourallinen pieniä kapriksia (ei niitä varrellisia)

1 puntti basilikaa
4 anjovisfilettä tai sardellia öljyssä
1 tl Dijon-sinappia
2 rkl maustamatonta jugurttia
3 rkl punaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria
vettä
oliiviöljyä

Trimmaa endiivien päät ja ripottele irronneet lehdykät tarjoilulautaselle (tai viipaloi retiisit). Nypi basilikapuskasta lehdet ja ripottele pienimmät endiivien päälle.

Laita suuurimmat lehdet jonkun sortin blenderiin tai korkeaan astiaan missä voit huoletta huristella bamixillä yhdessä anjovisten (ja loraus niiden öljyä) sinapin, jukurtin, punaviinietikan, ja valkosipulin kanssa. Lisää saman verran oliiviöljyä ja pikku loraus vettä ja huristele kastike sileäksi. Tarkista suola ja pippuri ja happoisuus. Laita vihreä kastike söpöön pikku kannuun ja aseta jääkaappiin odottelemaan.

Paistinpannulle sitten loraus oliiviöljyä ja paistat kourallisen  valutettuja kapriksia rapsakoiksi. Ne ikään kuin vähän räjähtävät auki. Valuta kaprikset taalouspaperin päällä ja ripottele salaatin päälle.

Salaatin viimeistelee päälle valutettu viileä kastike.

Toimii.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kohti Pohjanmaan -vai oliko se Pohjoismaiden?- parasta jauhelihakastiketta

 
Pasta Bolognese on maailman parasta. Äitini tekemä varsinkin. Toissijaisesti oma tekemäni. Kastike on molemmilla periaatteessa sama, se minkä äitini oppi tekemään Sveitsissä 70-luvun alussa. Luulen, että omani pohjassa on useammin reilusti punaviiniä ja äitini kuivayrtitosuutta hallinnoi oregano, kun minä taas kallistun enemmän basilikan suuntaan. Äitini myös puristaa valkosipulinkynnet mukaan vasta viimeistelyvaiheessa. Mutta niin hyvää, niin takuuvarmaa, kaikille maistuvaa.

Heinz lähetti minulle yllärikorin tarvikkeilla, joita saattaisin tarvita jauhelihakastikkeen teossa. Sipulia, valkosipulia, mausteita (mm. timjami -NOT!)ja Heinzin perusketsuppia ja Chilikastiketta. Mukana kehoitus osallistua naamakirjassa kilpailuun pohjosmaiden parhaasta jauhelihakastikkeesta. Koska tuomareina yleisön lisäksi oli italialaisen ravintolan henkilökunta ja voittona matka Bolognaan, annoin itseni rohkeasti olettaa, että kyse on nimenomaan pastakastikkeesta eikä suomalaisten ikisuosikista, perunoiden kanssa syötävästä jauhelihakastikkeesta elikkäs murusoosista, joka- korjatkaa, mikäli olen väärässä- on sinänsä aivan oma tarinansa ja suomalaisten ikisuosikkikotiruoka.

Meillä siis kokataan jauhelihakastiketta, pastan kera, mukaillen ikiaikaista bolognese-reseptiä. Tähän kisaan otin kumminkin askeleen vielä rohkeammin eteenpäin, hylkäämättä bolognesen makumaailmaa, yritin tuoda mukaan jotakin mikä tekisi kastikkeesta ja sen tomaattisuudesta vieläkin vahvemman, vieläkin intensiivisemmän.

Salaisiksi aseiksi valikoituivat lopulta hyvin rasvaton, tumman robusti hirvenjauheliha, uunissa paahdettu kasvispohja ja  sen loppusilauksena annoksen päälle ripoteltavat rapeiksi paistetut kaprikset.

Onko jo vesi kielellä? Hyvä.


Punainen, paahdettu jauhelihakastike (Ragu alla Nanna)

500g hirven jauhelihaa, tai muuta vähärasvaista jauhelihaa
1 sipuli
1 punainen paprika
1 valkosipuli
kaksi kourallista kirsikkatomaatteja
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl punaviiniä
3dl vahvaa lihalientä TAI 1 lihaliemifondikuutio ja 3 dl vettä
1dl Heinzin Chilikastikketta
2 varsisellerin vartta
 2tl kuivattua oreganoa
2tl kuivattua basilikaa
1 tl savupaprikajauhetta
1/4 tl cayenneä
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
3 rkl pieniä säilöttyjä kapriksia


1.Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja lohko sipuli, poista parikan sisus ja lohko paprika, puolita kuorimaton valkosipuli sekä kirsikkatomaatit. Asettele kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille, pirskota päälle oliiviöljyä ja paahda 20 min.

2. Ruskista ja murustele jauheliha pannulla tai padassa, jossa voit valmistaa koko kastikkeen, tilkassa öljyä.
Mausta valmis jauheliha paprikajauheella, cayennellä, suolalla ja mustaippurilla.

3. Pistä paahdetut kasvikset ja purista valkosipulinkynsistä sisukset joko tehosekoittimeen tai kulhoon, jossa voit ajaa kasvikset sauvasekoittimella pehmeäksi tahnaksi.

4. Lisää jauhelihan joukkoon pataan paahdettu kasvispyre, pieneksi pilkotut sellerinvarret, tomaattimurska, Heinzin chilikastike, punaviini, vesi ja fondi tai lihaliemi sekä kuivattu oregano ja basilika. Anna hautua kannen alla vähintään puoli tuntia, mutta useamman tunnin hauduttelu vain parantaa kastiketta. Pidä kuitenkin huoli nesteen määrästä, voit huoletta jatkaa kastiketta vedellä, mikäli paksunee liikaa. Tarkista maku.


5. Lämmitä muutama loraus oliiviöljyä paistinpannulla ja paista pienet valutetut kaprikset kunnes rapeita. Valuta talouspaperin päällä.


6. Sekoita kastikkeen joukkoon keittämääsi lempipastaa. Viimeistele annos ripottelemalla ihanan suolaisen rapeat kaprikset annoksen päälle... ja tietenkin parmesania!



Höyryävän kuuma pasta-annos ilahdutti tomaattisuudellaan ja pienellä chilisellä takapotkullaan. Jamien salaattireseptistä napattu kaprisvinkki on hauska ekstralisä tarjoiluun niin maun, suutuntuman kuin ulkonäön suhteenkin. Meillä kastike upposi koko perheelle papasta kaksivuotiaaseen, vaikka epäilinkin välillä sen olevan lasten maulle liian voimakasta. Mutta ei. Kun osat on kohdallaan, ne on kohdallaan.

jälkiteksti 12.2: Reseptini valittiin Suomen edustajaksi. Voit käydä Facessa äänestämässä muiden Pohjoismaiden edustajat kumoon. Aikaa on 18.2 saakka. 19.2 Malmössä Italialaiset kokit kokkaavat reseptit läpi ja pistävät järjestykseen. Näihin tuloksiin lisätään sitten Face äänestyksen tulokset ja jotenkin saadaan voittaja selville. 
Äänestys näköjään jatkuu su 24.02 asti

tiistai 29. tammikuuta 2013

Cajun pintamaustettu lohi(pastrami?)



Joulukuussa naahin erään ravintolan keittiössä kokkien valmistamaa cajunpintamaustettua lohta - ja rakastuin! (...loheen, en kokkeihin....) Se oli niin taivaallisen pehmeän suussasulavaa, rapean mausteisella ulkokuorella.

Kun ilmoittauduin ruokablogimiittiin ChezJasulaan, jonne siis kaikki osallistujat tuovat nyyttäreiden tapaan syötävää yhteiseen pöytään, oli minulle aivan selvää , että tekisin juuri tällaista lohta. Pienenä epävarmuustekijänä voidaan mainita, että minulla ei siis ollut reseptiä eikä ohjetta, pelkkä makumuisto vain. No kuinka vaikeaa tällainen pastrami nyt voi olla?  Kun en sitäkään nimittäin ollut tullut koskaan tehneeksi. Enkä ylipäätään mitään cajunruokaakaan. Kerta se on ensimmäinenkin, kun yhdistän nämä minulle ennenkokemattomat komponentit uudeksi kokonaisuudeksi, ajattelin.

En tiedä oliko annos aivan esikuvansa veroinen, mutta hyvää joka tapauksessa.

Ensin  itse valmistettu Cajun-mausteseos, jolle reseptejä löytyy netistä pilvin pimein.

Cajun -mausteseos

1 rkl (juusto)kuminan eli jeeransiemeniä
1 rkl korinterin siemeniä
1 rkl fenkolin siemeniä
1 rkl paprikaa
1 rkl sinappijauhoa
1 rkl sipulijauhoa
1 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl valkosipulijauhetta
1 tl cayenne pippuria



Lämmittele kuminaa, korianteria, ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää  hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta.

Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Valmis.

Seosta kannattaa tehdä heti vaikka tuplasatsi ja säilyttää kannellisessa lasipurkissa. Soveltuu mainiosti niin kana, lihan kuin kalankin pintamaustamiseen esim. grillatessa.

TUNNUSTUS: mulla kävi kyllä vanhanaikaisesti tämän reseptin kanssa... Maustekaappiani kollatessa käteen sattuivat heti kuminan siemenet, ja jotenkin helpottuneena en muistanut, että cumin on jeeraa ja caraway kuminaa, tämä kaikkien reseptikäännösten yleisin virhe. Että tänne nyt tais oikiasti mennä kuminan siemeniä eikä jeeran, että voi voi...



Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä (esimerkiksi
2 rkl karkeaa merisuolaa

tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot ja poista nahka. Leikkaa fileestä suorakaiteen muotoinen, eli pätkäise kapenevat pyrtöosat pois ja käytä johonkin muuhun.

Suolaa lohi molemmin puolin n. ruokalusikallisella merisuolaa ja kääri tiiviiseen muovikelmuun ja laita jääkaappiin, yön yli tai vähintään useammaksi tunniksi.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla. Leikkaa lohifilee koosta riippuen 3-4 tangoksi.
Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa, niin, että ne ovat kauttaaltaan seosella vuorattuja.

Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla pannulla (jos maks. 9 sanoisin, että seiskalla), pidellen lohitankoa ehkä kymmenen sekuntia, lämmöstä riippuen) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi.

Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Se käy kätevästi muovikelmun ollessa vielä paikoillaan, niin lohi ei hajoa. (Tämä oli Soppaa&silmukoita Marjan vinkki). Asettele palat rucolapedille.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ensin syödään!


Ennen illallisjuhliin tai muunlaisiin syöminkeihin lähtöä on tärkeä muistaa syödä.

Niin allekirjoitan tämä KokkiPottilan Hannelen lausuman elämänviisauden. Päinvastoin yleistä olettamusta, että pieni paasto takaa herkkuja vetävän vatsan, se johtaakin yleensä, varsinkin notkuvien pöytien äärellä, hillittömään ylensyöntiin ja ns. ähkytilaan, kun taas täydemmällä mahalla aterioidessa tulee nautinnosta huomattavasti pitkäkestoisempi ja nautinnollisempi.

Ettäs nyt tiedätte!

Minä kun pääsin osallistumaan elämäni ensimmäiseen ruokabloggarimiittiin, varustelin itseni iltaa varten tottakai. Soppaa&Silmukoita Marja oli kutsunut minut yöpymään luokseen ja siellä  sitten evästin itseni ennen lähtöä, näillä herkullisilla (ylijäämä)lohileivillä. Vettä ja leipää? No ei sentään, mutta kun kieltäydyin tarjotusta valkoviinilasillisesti vedoten lohivoiruisleivän suomalais-ugrilaisen olemuksen ja viinin yhteensopimattomuuteen, tokaisi Marjan mies, että no ota taskulämmintä kossua sitten. No sitten otin.

Illan kääntyessä pikkuhiljaa hämärän puolelle saavuimme sitten jonnekin Kirkkonummelaiseen korpeen, jossa valkoiseen vaippaan kääriytyneen pihapiirin keskellä loistivat kutsuvasti keltaisen mansardikattoisen hirsitalon valot.

Tuo saapumisen ensitunnelman lämpö jatkuikin koko illan kun isäntäpari, Suomen parhaan ruokablogin Chez Jasun Jasu ja vaimonsa Akvamariini pitivät huolta meistä vieraista sydämellisen vaatimattomaan, mutta ensiluokkaiseen tyyliinsä.

Muut olivat saapuneet paikalle jo hiukan aiemmin, mutta mekin ehdimme Marjan kanssa onneksi alkupalapöytään, jossa kuohuvan juoman kera tarjoiltiin ihania alkupaloja, joista ei nyt tullut otettua kuvia, kun keskustelut tempaisivat heti mukaansa. Mutta Siskot kokkaa Nelle oli valmistanut pikkuherkkuja, salviakesäkurpitsa tuulihattuja ja uskomatonta kielipateeta sinappijäätelön kera. Että heti tälläinen aloitus! Isäntäparin näkkileipä ja savukalatahna sekä brie-kirsikkahillo-rosmariinipalaset ja Sillä Sipulien ihanan rapsakat maa-artisokkasipsit täydensivät tarjonnan. (Kiitin luojaani, että olin ymmärtänyt syödä lähtiessäni, muuten olisi tieni saattanut tyssätä jo tähän ylenpalttisuuteen.


Illan aivan huikeinta antia oli isäntäväen 2 päivää sitruunajugurttimarinoitu grillattu lammas.

 Masutoaitemun Riitta oli leiponut heti ensikerrasta ensiluokkaista-mentaliteetillä upean makuista ja rakenteista saaristolaisleipää, jota nautittiin siianmädin ja tarpeelisten tilpehöörien kera. Sulaa&Hunajaa Jonnan skagenröra natsasi myös samalle leivälle mainiosti.  Soppaa ja silmukoita Marja oli tekaissut rapsahtelevan raikkaan vietnamilaisen kanakaalisalaatin.


Tuossa Skagen röran etupuolella on Soul Kitchenin Annan pitsakka Couscous, sen alla Jonnan tapastyylinen salainen ase; paahdettua paprikaa ja Chorizoa, alanurkassa Jukan paikan päällä grillaamat possunripsit, todella onnistuneella B-B-Q kastikkeella.

Minäkin noudatin periaatteitani ja tein jotakin, mitä en ollut aikaisemmin tehnyt; Cajun pintamaustettua lohta. Söin sitä-ja se oli sairaan hyvää- joulukuussa ja nyt lähdin sitten reseptittä ihmettelemään kuinka se tehdäänkään. Marja kävi miehensä kera ostamassa lohifileen edellisiltana, posti nahan ja laittoi kevyen suolauksen, ettei minun tarvinnut täältä Pohjanmaalta kävellä paikalle sen lohen kanssa. Maria haki mut kahden junalta, tehtiin lohet ja salaatit (ja syötiin leivät ja juomat) ja lähdettiin paikan päälle.


Liemessä Jenni oli  tehnyt itselleni ihan uusia Lavash-leipiä, joita oli kiva dippailla Annan Baba Ganoush ja hummus -tahnana.
Ja toisen kerran kuva näköjään kanasalaatista. Kuvaamatta ainakin on  jäänyt Jonnan ihkun vihreä härkäpaputahna.

Mutta mitäpä ruokabloggareiden miitissä sitten puhutaan? Kyllä kyllä, siellä puhutaan ruokaa ja ruoditaan ravintoloita, muistellaan makukokemuksia.

Uskokaa tai älkää, mutta itse asiassa siellä puhuttiin ihan muista asioista vielä enemmän. Puhuttiin uskonnosta, uskovaisista, Japanista, Libanonista, Ranskasta, Köpiksestä, tosi-TV:stä, avioliiton sakramentista, erilaisista kosintatavoista, lasten käsittelystä, poikki-ja pystyhuilusta, synnyttämisestä, taksijonoista, siellä puhuttiin jopa Turusta. Jos paikalla olisi ollut useampi mies, olisi luultavasti puhuttu myös armeijakokemuksista tai naisista. Ja yli kaiken kiiri nauru, pienestä hihityksestä helkkarinmoiseen käkätykseen, tilanteen mukaan aaltoillen.

Meitä oli aika monta paikalla, joille miitti oli ensimmäinen, mutta usea oli myös tavannut samoissa merkeissä ennenkin. Upean ja runsaan ruokatarjoilun ja ihanien ihmisten lisäksi parasta oli kuitenkin se, että vaikka meitä istui viitisentoista saman pitkän pöydän ääressä, keskustelu soljui pääsääntöisesti koko seurueen kattavana. ( Ainakin jos huuti väliin  "Kaikki hiljaa, nyt puhun minä!"). Ja se jos mikä on taidokasta, suvaitsevaista ja sivistynyttä. Ja harvinaista.

Niin, siellä miitissä vierähti uskomattomasti aika kellon ympäri, jopa meillä kotia lähtevillä. Sen täytyi olla ne jälkkärit, sen sokerihumalan voimin jaksoi juhlia.

 Jose oli tehnyt valtavat satsit ihan autenttisia libanonilaisia herkkujälkiruokia, pari vanukastyyppistä sekä nuo ilman uunia valmistuvat suklaakeksit. Oli kuulkaa pistaasia ja appelsiininkukkavettä, kypsentämätöntä vehnäjauhoa, ja me suu auki kuuntelimme kuika meille eksoottiset herkut oli valmistettu.Nyt muuten tiedetään mitä on se lähes kaikkien Lähi-Idän jälkkäreiden pinnassa kiertävä rihmasto. Se on eräänlaista jälkkärimakaroonia, tai verkkomakaroonia.  Keksien takana Haylee's Cusinen Heidin  söpöt unikko-kurkumamuffinit. Kyllä se vanhakin osaa...;) Merituulin mesiangervotäytteiset Bebet , aivan suloisia. Kivistön Mari toi suurta ylistystä saaneen japanilaisen juustokakun hapankirsikoiden kera.

Tässä vaiheessa oli   tajun lähtö lähellä. Onneksi tarjoiltuiin myös kahvia, haudutettua teetä ja Hannelen omatekoista kermalikööriä.

Ja missä sitä tonka-papua oli?

Samat kuvat ja jutut löytyvät jo ainakin Sipulasta, SuolaaHunajasta, SoulKitchenistä ja Siskot kokkaa. Jossei nimittäin tämä mässäily riittänyt teille!

torstai 24. tammikuuta 2013

Parasta pöytään- Härän Chateaubriand + 54


Tässäpä voisin tälläisellä juhlistaa oloani, kun aivan puskan takaa tuli tänään tälläinen listaus:

Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cision listasi Suomen ruoka-aiheisten blogien kymmenen kärjen. Kärkisijan vei nimiinsä Pastanjauhantaa-blogi. 


Top 10 -ruokablogit Suomessa tammikuussa 2013 (Lähde: Cision Finland Oy) 

Tuo ylläoleva biffendaali on kuitenkin Happy Joe- kisan voitosta saadun kokkikoulun pääruoka.

Ja mitä mainioin, sillä saimme tutustua Ripen ohjauksessa sirkulaattorin ihmeelliseen maailmaan. Ja se jos mikä on maallikolle ihmeellistä.
Sirkulaattori  on siis jonkinlainen vettä kierrättävä uppokuumennin, jonka avulla vakuumiin pakatut elintarvikkeet voidaan valmistaa erittäin alhaisessa lämpötilassa, jolloin ne säilyttävät mehevyytensä ja makunsa ensiluokkaisina(Sous vide- tekniikka) . Menetelmää käytetään niin suurtalouskeittiöissä kuin fine dining -ravintoloissakin.
Haude pystytään säätämään asteen kymmenyksen tarkkuudella, ja nyt siis + 54 asteeseen. Ja jos nyt oikein hra Mikkolaa ymmärsin, niin pihvit olisivat voineet olla siellä hauteessa vaikka huomiseen ja niiden kypsyys olisi pysynyt samana.


Ja näin iloiset kokkaajakollegani tiputtavat pussia hauteeseen.

Härän Chateaubriand + 54

10 kpl Härän 180g pihvejä
voita, mp,timjami

Vakumoi pihvit ja lisää loput raaka-aineet.
Aseta pussit 54 asteeseen säädettyyn sirkulaattoriin.






Itse  halusin valmistaa kastikkeen.


Mustapippuri Hollandaise

10 kpl munankeltuainen
0,7 dl sushiviinietikkaa
1 rkl mustapippurirouhetta
0,4kg kiehuvaa voisulaa
0,5 dl tuoretta persiljahaketta

Laita keltuaiset, etikka ja mausteet tehosekoittimeen.

Kiehauta voi.

Lisää kiehuva voi tehosekoittimeen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, happoa, makeutta.

Tämä oli hiukan eri tekniikka kun mitä olen yleensä tehnyt tätä kastiketta ja jostain syystä tietenkin sain sen epäonnistumaan. Maku oli huikean hyvä, todella, eikä kastike leikannut myöskään kiinni, mutta siitä ei tullut hollandaisemaisen jämäkkää vaan ihan tavallista kastiketta....

Syy oli luultavasti se, että en kaatanut voisulaa suoraan kasarista, koska se olisi ollut hiukan hankalaa, vaan kaadoin  sen ensin kannuun ja siitä sitten heti sekoittimeen, mutta siinäkin voisula ehti jo jäähtyä liikaa. Tein tämän kyllä ihan Janne esikokin kehotuksesta, että syyllistän myös häntä, ja ylipäätään syyllinen -joku muu- on aina tärkeä löytää!

Siinä sitten Ripe kävi kastiketta maistelemassa, että miten tässä näin kävi, maku on oikea, koostumus ei, MISSÄ VIKA, Janne sanoi kyllä, että teki se (siis mä) just niinkun käskettiiin....

kuva Hartwall/Rob Orthen



  Saattoi tietysti olla, että kokkaamisen sijaan, minä keskityin kertomaan vitsejä...



Sitten teimme paahdettua perunaa uunissa ja papu-tomaattipaistosta, joka kuulostaa siltä, että ei yhtään hutsi syödä, mutta näköjään kun laadukkaasti tekee niin laatu maistuu - ja hyvältä!



Juuri ennen pääruuan tarjoilua, Risto paistoi meille pihveihin paistopinnan erittäin runsaassa voi-öljyseoksessa, pihvejä myös voilla valellen.

kuva Hartwall/Rob Orthen
Ja sitten me tekijänaiset kokosimme annokset.

kuva Hartwall/Rob Orthen

kuva Hartwall/Rob Orthen




kuva Hartwall/Rob Orthen


Ja sen vaan sanon, että ei se sirkulaattoritouhu ollu mitään vaan komian tähären, oli nimittäin ehkäpä elämäni paras häränpihvi. Ja niinkuin näette, ei tarvita pihviveitsiä.

Jotta sekin on nyt koettu.

Ja ihana neljäs sija!

(Reseptit Risto Mikkola)





sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Roosa ruusukakku ruusunnupulleni


Sorruin oikein periamerikkalaiseen kakkuun, kun mietin sopivaa kakkua Maitotytön synttäreille. Mutta kuka äityli voisi vastustaa tälläistä ihastuttavaa ruusu-unelmaa. Vaikkakin se oli pikkuisen työläs ja vaikka minulla oli omat epäilyksen myös maun suhteen, amerikkalaisia kakkuja usein syöneenä, ja vielä useammin syömättä jättäneenä.

No, enhän minä ole myöskään mikään kakkutaikuri, että kädenjälki on myös melko , no, kauniisti sanottuna siinä on kyllä käsityön leima... Mutta niin vaan pursottelin tuollaisia melkein ruusuja muistuttavia pursotuksia kakun täyteen, vaikka kolmella eri tyllalla pitikin kokeilla ennenkuin alkoi Lyyti kirjoittaa. Ulkonäöllisesti lopputuloksessa jäi kuitenkin eniten harmittamaan tuo liukuvärjäys, johon onnistuin saamaan melko dramaattisen sävyeron tuohon keskelle, hiukan pienempikin olisi riittänyt ja tehnyt kakusta herkemmän.


Ostin kakkua varten pienen pyöreän vuuan, jotta saisin kakusta tyylinmukaisesti korkean ja leivoin ihan tavanomaisia sokerikakkupohjia, yhteensä kakussa on 8 munaa.

Alin kerros on naturaalin värinen, seuraavassa muutama tippa roosaa pastaväriä, seuraavassa vähän enemmän ja viimeisessä lisäksi viininpunaista. Vatkasin aina 4 munaa kerralla ja toinen kakunpuoliskataikina odotteli kylmästi pöydällä, että vuoka tulisi uunista, kahdella vuualla tämä olis ollu niin paljon helpompaa. Ja nopeampaa.

Amerikkalaisethan useimmiten tekevät kakkupohjansa "laatikosta", out of a box, ja niin näissä ruusukakkuresepteissäkin yleensä kehotetaan tekemään. Saahan noita  U.S cake-mixejä hirmu kalliilla jo Cittaristakin, mutta joku rääpy sentään.

Amerikkalaiset eivät siis kostuta täytekakkujaan, eikä niissä välttämättä ole mitään kerroksiakaan. Siksi pelkäsinkin, että kakku olisi kuivaa, mutta näemmä jos päälly- ja välikuorrutuksessa on lähes puolikiloa voita, niin sutjakkaasti suhahtaa kurkusta. Makeaa on kyllä.



Tämä määrä Buttercream kuorrutusta riitti juuri ja juuri 8 munan kakkuun.

Ruusukakun voikreemikuorrutus

400g huoneenlämpöistä voita
10-15 dl tomusokeria
4 tl vaniljajauhetta
2 tl vanillabutter- esanssia (en tiedä saako normikaupoista, mutta Lidl myi ainakin kerran vuoteen sellaista esanssi ampullipakkausta, jossa on tätäkin makua.)
2 rkl kuohukermaa

ruusunpunaista/pinkkiä pastaväriä ja vielä jotain viininpunaista mahdollisesti

 Vatkaa voita KAUAN . Yleiskoneen suurimmalla nopeudella ainakin 5 minuuttia, kunnes voi on lähes valkoista, kevyttä ja kuohkeaa. Sitten lisää tomusokeri parin desin erissä vatkaamista jatkaen, kunnes saat halutun jäykkyyden.

Lisää vanilja, sitten esanssi. MAISTELE koko ajan ja lisää nämä mausteet pieni määrä kerrallaan, ettei maku mene yli. Lopuksi lisää vatkaamaton kerma ja vatkaa vielä hetki. Kermalla ja tomusokerilla voit pelata: jos massa liian tanakkaa lisää hiukan kermaa, löysään taas pitää lisätä (paljon) tomusokeria.

Pane kakun alin pohja tarjoilulautaselle, peitä pinta kreemillä, nosta päälle seuraava, kreemi, ja seuraava ja kreemi ja tummin pohja kanneksi. Voitele sitten koko kakku ohuesti kreemillä.

Ota sitten pursotinpussi ja sopiva tylla, itse käytin tavallista, aika pientä suljettua tähtityllaa, siis sellaista jonka sakarat menevät hiukan suppuun. Laita pussiin valkoista kuorrutetta ja aloita ruusujen teko. Älä ole turhan kriittinen, lopputulos on kuitenkin aika OK, vaikka yksittäiset ruusukkeet eivät sitä olisikaan. Netistä löytyy ohjevideoita. Minä pursotan ensin keskelle suoraan ylhäältä kuin tähden, jota lähden sitten kiertämään. Älä paina pursotinta liian voimakkaasti kakkua vasten.

Sitten vaan värjäät kerros kerrokselta kuorrutetta tummemmaksi pastaväreillä, Väri kannattaa lisätä ihan coctailtikun kärjestä, miniannos kerrallaan, koska ne ovat uskomattoman värjääviä. Kuorrute kannattaa pitää kulhossa, että voit kunnolla koneellisesti vatkata  värin aina sekaan. Pursotinpussiakaan ei tarvitse vaihtaa. Laitat vaan uutta pussiin ja sitten pursotat vanhat pois. Sinne kulhoon takaisin siis, ja sekoitat.

Vaihteeksi maistui ihan ok tälläinenkin kakku. Eikä se tosiaan ollut kuivaa.
Ja olihan se kauniskin.

Ja ihan Maitotytön kakku, äidin mielestä. Katsokaa nyt vaikka toista.


Mutta tunnetusti Maitotyttö oli itse (tästäkin) asiasta ei mieltä.  Ja kun käytiin ostoksilla ihanassa Leipurin putiikissa (jonka edullisessa nettikaupassakin voi asioida), joka sijaitsee ihan tuossa naapurissa Lapualla, niin Maitotyttö vanui kiinni kaikkien prinsessakuvien ja Nalle Puhien joukosta yhteen kakkukuvaan, joka sitten lähti mukaan, kun Likka sitä uutterasti haki hyllystä aina kun sitä sinne palautin.

Ja näin syntyi kakku numero 2 Maitotytön 2v. synttäreille. En halunnut tehdä toista täytekakkua, edes suomalaista (4 pohjan paistamisessa oli ihan riittävästi äksöniä yhdeksi yöksi), joten päädyin tekemään tämän Ruokahommia Jannan suklaakakun vähän makeuttaen. Valmiin kakun päälle löin vielä pintakerman ja kakkukuvan siihen päälle ja kuvan ympärille pursotin kermarenkaan, koska kuva oli kakkua pienempi. Tämä kakku oli maultaan Urho 8v. suosikki.

Ja kuva-aiheiltaan siis neidin valinta. Puuha-ha Pete:


Huomatkaa, että Maitotyttö ehti käydä ulkorukkaset kädessä myös testaamassa kakun tuosta etu-alalta. Kermakin oli jo siinä vaiheessa loppu, joten kakku jäi vähän muotopuoleksi, vaikka
"Puuha-Ha -Pete, kaaken koojaa..."