About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Ruusuinen lounas


Älä hyvä ihminen skippaa lounasta, vaikka olisitkin yksin kotona (tai onhan täällä Maitotyttö). Äläkä aina korvaa sitä voileivällä. ...Tälläisiä ääniä kuuluu pääni sisältä, hyviä ajatuksia, mutta miksi ihmeessä negaation kautta ?. Ei ehkä niin hyvä lähtökohta.

Siis kurkkaus kaappiin ja raaka-aineisiin. Sielläpä möllöttää rasiallinen ruusukaalia. Olen ostanut ne sinne mätänemään  jotta voisin kokeilla niiden uunissa paahtamista. Ehkä tästä siis voisi kehitellä myös lounaan.
Ja näin tapahtuikin.

Kyllä se on nyt uskottava, että lähes kaikkea voi paahtaa uunissa. Se on huomattavasti esim keittämistä armollisempi valmistustapa niin maun kuin ulkonäönkin suhteen. Ei niin minuutin päälle. Perunat, porkkanat, sipuli, lanttu, punajuuri, nauris, lanttu, palsternakka; nehän rakastavat uunia. Niin myös kirsikkatomaatit, valkosipuli ja kukkakaali. Bataatti ja parsakaali sekä parsa. Päärynät.Ainaskin. Mutta koskaan en ollut tainnut ruusukaalia uuniin laittaa.

Todistusaineistoa


Mutta ruusukaali siis todistettavasti viihtyy uunissa, hyvästi siis ikiajoiksi vetiset mauttomuudet..

Ruusukaali uunissa paahdettuna

400g. ruusukaalia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

mausta uunista tulleet vielä esim. parmesan juustoraasteella tai sitruunanmehulla

Leikkaa ikävä kanta reilusti pois ja trimmaa samalla uloimmat likaiset lehdet pois. Puolita ainakin isoimmat. Asettele uuninpelille, pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja paista 220 n. 20 min.

Unnissa paahdetut ruusukaalit ovat mainio ja kauniskin lisäke erilaisille liharuuille, mutta voihan niiden varaan rakentaa vaikka kokonaisen lounaan. Ja nyt sitten ihan oman mun mukaan. Minä tein näin


  • Paahdettuja ruusukaalia parmesaanilla ja sitruunalla terävöitettynä
  • Muutama pekoninsiivu, jotka paistuvat uunissa yhdessä ruusukaalien kanssa.
  • Kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä.
  • Munakokkelia.
Oli hyvää. Munakokkeli oli ehkä turhaa, mutta tulipa tehtyä. Salaattipedillä olisivat varmaan myös nämä kaikki viihtyneet. Tuo peksu tulee kyllä niin kätevästi ja käryttömästi uunissa.

Ja enpähän skipannut lounasta.








torstai 26. tammikuuta 2012

Suklaakakku-reseptejä ei voi koskaan olla liikaa

 
Ja kyllähän niitä riittääkin. On kuorrutteella ja ilman, täytteellä ja kuivana. Sisältä valuvaa, rikasta ja tumman kitkerää tai joskus tainnuttavan makeaa. On niitä joiden tekemisessä likaantuu 7 eri kulhoa, kun valkuaiset ja keltuaiset sun muut vatkataan erikseen miljoonan vaiheen kautta, tai sitten niitä yksinkertaisia suklaakakkuja kuten Kladkaka eli Mutakakku, yksi omista suosikeistani juuri senkin takia että yksinkertainen valmistaa ja aineet löytyvät aina kotoa suurella todennäköisyydellä.

Tupu teki blogissaan tätä suklaakakkua joulun jälkeen, ja se jäi mieleeni -no suklaakakut kyllä pakkaa aina jäämään- koska bongasin, että se oli tehty  samalla silikonivuualla, jonka ostin loppuvuodesta Ikeasta ja joka odotteli vielä korkkaamattomana kaapissa. Tämäkin kakku on tekotavaltaan helppo ja näppärä, hiukan kuivakakkutyyppinen. Siksi en ollutkaan aivan varma kuinka tätä olisi pitänyt tarjoilla. Ehkäpä vaniljakastike tai -jäätelö sopisi, vai ihanko kuivana?

No minä kippasin päälle pakastusrasiasta pari desiä vadelmia, nehän sopivat takuuvarmasti suklaan kanssa. Vastustamattomia makupareja; vadelma+suklaa, aivan kuten mustaherukka+suklaa.

Mutta näitä vadelmia on muuten pakko kehua vielä erikseen. Katsokaa kuinka täydellisiä ne ovat vielä pakkasenkin jäljiltä! Ja myös maku on suurenmoinen. Meillä ei ole kotona vattupuskia, eikä mitään muutakaan salaista vadelmapaikkaa. Olen kypsyt viime vuosina talvisin saatavilla oleviin pakastevadelmiin, noihin varsinaisiin noropesiin, joita ei uskalla kuumentamatta käyttää. Niinpä viime vuonna olin kerrankin kaukaa viisas ja ostin kesällä torilta Alajärveläisiä vadelmia laatikollisen, vadelmat oliva sievästi valmiiksi pakattuina pakasterasioihin, kansi vain päälle ja pakkaseen.

Tänä talvena ne ovat tuottaneet kyllä monta onnenhetkeä!

Suklaakakku

175 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
100g suklaata (saatoin laittaa vähän reilusti)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakojauhetta
1 dl kermaa

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksi kerrallaan. Yhdistä kuiva-aineet ja sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Lopuksi sekoita mukaan veitsellä karkeaksi rouhimasi suklaa. Kaada kakku voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 40-50 min.

Koska käytin melko tummaa suklaata, kakusta ei tullut yltiöpäisen makeaa. Kakku teki kauppansa vieraille, mutta minä suorastaan rakastin sitä dagen efter, kun söin sitä jääkaappikylmänä. Suklaapalat olivat jähmettyneet niin koviksi, että kakkua piti suorastaan lohkoa haarukalla suuhunsa.

Ja minä tyttö lohkoin.





keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Keksikää nyt paree nimi näille Pizza puffs'eille!


Koska täältä ei nyt lähde. Pizzamuffarit, pizzakakut, pizzapullerot, pitsaleipäset, pizzakeksit, pizzaliinit.... en minä tiedä.

Resepti on taas Tastespottingi peruja, Cheesy Pizza Puffs :älyttömän nopea ja helppo tekaista, muutamassa minuutissa ja sitten vain uuniin paistumaan. Nämä tehdään muffinsipellin pohjalla ja ovat parhaillaan tuoreina , vielä haaloisina syötynä. Tai en tiedä kylmistä kun ei niitä jäänyt yli.

Ihastuin reseptiin, mutta sitten kun näitä tein meinas usko loppua, kun taikinaan tuli niin vähän aineita ja ylipäätään taikinaa tuli olevinaan määrällisesti vähän, Sitkeästi jaoin sen tasan 12 muffinipellin reikään ja kyllähän se resepti ihan toimiva oli. ja maku näissä on kyllä kohdillaan. Alkuperäisen mukaan nämä tulisi tarjota dippaillen  lämmitettyyn pizzasoosiin. Se voisi olla hauska idea jossain elokuva- tai peli- tai bileillassa. Minä jätin kuitenkin soossit pois kun tarjosin näitä rotikoiden hallituksen kokouksessa. Ajattelin kyllä, että jos ovat kovin mauttomia niin sitten otan salsapurkin kaapista. Mutta makua riitti ilmankin..


Pizza puffs, ehkäpä sitten Pitsapullerot

1 3/4 dl vehnäjauhoja (sanoisin, että vajaa 2 siis suuripiirteisemmin)
3/4tl leivinjauhetta
1/2 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua basilikaa
1/4 tl suolaa
1 3/4 dl maitoa
1 muna, kevyesti vatkattu
1 3/4 dl  mozzarella juustoa raastettuna
1 1/4  raastettua cheddaria
3/4 dl raastettua parmesaania
(tai joku muu sekoitus rasvaisia, maukkaita juustoa)
 (ja dippailuun sitten sitä piisasoosia tai salsaa jos haluaapi)


Laita uuni kuumenemaan 200C. Sekoita maito ja muna ja yhdistä niihin kuivat aineet kevyesti vatkaten. (Ihan vaan kädellä ja vispilällä, tämä on koneeton resepti). Sekoita mukaan juustoraasteet ja anna taikinan seisoa 10 min.


Annostele taikina muffinipellille, jokaiseen koloon tulee noin rkl..
Paista uunin keskitasossa n. 20 min. Kumoa pelliltä ja herkuttele vaikka iltateellä.


Viikon (itsestäänselvä) vinkki: Kirjotappa nyt saman tien resepti post-it lapulle ja kiinnitä vaikka keittiönkuiva-ainekomeron oven sisäpuolelle. Kun saat seuraavksi yllärivieraita, niin voit siinä puolihuolimattomasti valmistella nämä, ei tartte lähteä koneelle muistelemaan, että kenen ihanasta blogista nää nyt löytyykään. Ainakin jos olet vähääkään juustojen ystävä, niin aineet löytyy varmaan kaapista. Niin on sitten suolasta teepöytään.


Ei nää nyt MAAILMAN YKKÖSHERKUIMPIA oo, mutta kyllä näillä keskivertokaverin hurmaa.




sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Eteläpohojalaaset Uhoo-piparit



Moon varmahan ensimmäänen, jokon tänä vuanna leiponu piparia. (Meinasin leipoa joulukuussa, tein taikinan, mutta en sitten niin sanotusti "keriinnykkään". Ei kun taikina pakkaseen).

Tämon se rukihinen taikina, jota oon niin ylivertaaseksi kehunu.

Tammikuus ei trenkää kumminkaan teherä joulukuusen tai sianruhon mallisia pikkuleipiä.

Tuumasin, jotta teen sitte helepoomman kautta. Kaulithan taikina littiäksi ja verethän pitsaleikkurilla pohojalaasuuren symboolia eli vinoneliöötä, nuata kirkkovenhen geometrisempiä ilimentymiä.


Oli se onnenkantamoonen, että meirän keltti oli koulus ja häjylikka pihalla  nukkumas kummä näitä tein. Meilläpäinhän tavathan sanua, että hyvää yritethän mutta priimaa pakkaa tulemahan. Nyt oli kyllä lujas.


Yriffysiikkaki on ku kersaan asuulu sen rinnalla, jotta yrittääs vapahalla kärellä verellä tasakookoosia salamiakinkuvia. Kyllä mä ittekseni äänehen manasin siinä teheressäni. Niinkin palion, jotta tein  oikeen analyysin mikkä on mun 3 suuasituunta voimasanaa. Meinas olla vähä ykspualista. (Tutkimuksen tulokset tekstin lopussa, älä lue mikäli  2. käskyn  epäkunnioittaminen loukkaa sinua suuresti)



Ensin meinasin näitä viälä koristellakki harmaalla ja viininpunaasella sokurikuarruttehella, mutta sitte tuumasin, että paree hyvä siloonen kun huanosti kruusattu.

Ja viälä vähä sitä uhoota:
 Ei ne tärä hyvästä mitään, jokkei näistä tykkää. Noukkikaa ny hyvät ihimiset risetti plakkarihinna!
Nämon parahia!

(Aina oon iite itteni kehunu, ja kyllä on kehuja riittäny.)

Enkä ny rupia listaamhan mikä kaikki muu on meilläpäin isoonta, komeenta tai kauneenta, mutta yhyren mainitten.

Ilikka-lehres on ruvennu ilimestymhän uus sarijakuva Pöyrööt, johona seurathan Jussi Pöyröön ja Make Yli-Sakian eresottamuksia. Käykää nauramas.





Koska eileen Maitotyttö viätti 1-vuatispäiviänsä, niin laitethan tähän viälä isooveliensä 1-vuatispotretti.
Ku sopii jotenkin teemahan.

Kuva:Viivi Lampinen ja kuvassa tietysti Urho

Jos tykkäättä että komia, niin näkisittäpä sen äiteen!


(Tutkimuksen tulokset: 3 kirosanaa tai saman sanan eri variaatiota, olivat ylivoimaisesti eniten toistuvat: " Ei ristus!", " Voi ristus!" sekä "Ristuksen kevät!")



lauantai 21. tammikuuta 2012

Salaattia ihanalla avokado-vinaigrettellä



.... kerrankin salaatinkastike jota olis vedellyt lusikalla suoraan purkista! Ja älkää nyt erehtykö luulemaan, että tässä annoksessa avokado-vinaigretteä ovat vain nuo räpsäytykset tuossa päällä. Kootessani annosta laitoin ensin alle salaatit, joille valutin kastiketta nauhana pitkin ja poikin, sitten lisäsin tomaatit, kurkun ja makkaran ja sitten vielä töpöttelin kastiketta.

Ja kuten sanottua, oikeastaan kaikki muu paitsi kastike on turhaa.

Resepti käveli vastaan Tastespottingissa, Sweets Treats and More -blogissa.Sattui olemaan ainekset suurinpiirtein kotona ja ei kun suin päin tekemään. Punasipuli korvattiin karskismmalla keltaisella, greipin mehu sitruunalla ja hups, hunajaa olisi ollut, mutta se minulta jäi kyllä kokonaan pois ja näköjään yksi basilikan lehtikin olisi pitänyt olla..... Kuinkas mä nyt oikein luen näitä reseptejä -suurpiirteisesti...- kun aivan kun taas uutta plaria lukis. Mutta siis tuommoisia sovelluksia voit tehdä omaan kastikkeeseesi, voisin kyllä itsekin lisätä ensi kerralla greippmehua ja hunajaa.

Mutta nyt siis näin.

Avokado-vinaigrette

1 kypsän avokadon lihat
1 pieni sipuli silputtuna
1/2 limen mehu
1/2 sitruunan mehu (tai greipin)
 2 rkl riisiviinietikkaa (voi varmaan korvata esim omenaviinietikalla, ellei sinulla ole)
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
puolikas puska korianteria
1/2 dl oliiviöljyä
kylmää vettä ohentamiseen
(1rkl hunajaa, 1 basilikan lehti, näitä en hoksannut laittaa)

Laita avokado, sipuli, sitrusmehut, etikka, suola ja mustapippuri tehosekoittimeen ja survauta sileäksi kovimmalla teholla.

Pienennä voluumia ja lisää öljy, hunaja, korianteri ja basilika. Sekoita hyvin, yrtti pilkkuja saa kuitenkin näkyä.

Kastike saattaa olla hyvin paksua. jatka sitä kylmällä vedellä haluamasi paksuiseksi. Säilytä jääkaapissa. (lukollisessa lasipurkissa, muuten ei ehkä säily)

Annostele reilulla kädellä haluamasi salaatin päälle.Omassani oli:

3 salaattia (rucola, jäävuori, lehtisalaatti)
pieneksi pilkottua luumutomaattia (luumutomaatit- joo, ulkolaiset- ovat mielestäni talvisin maukkaimmat tomaatit)
kurkkua puolitettuina siivuina
pannulla paistettua mausteista raakamakkaraa (saarioisten yrttibratwursti tässä)

Eli laita itesellesi mieluisan viherpohjan päälle  näitä tai esim, oliiveja, ruokaisaa saat makkaran sijasta vaikka kanalla tai pekonilla. Minä laitoin tuota kaapissani sattumalta (no kyllä mä olin sen ihan itse sinne ostanut, jotakin varten, jota en ollut vielä päättänyt mitä) ollutta raakamakkaraa, koska tämä avokado kastike inspiroi heti muistelemaan sitä aiemmin bloggaamaani tajuttoman hyvää avokado-keittoa, jossa oli chorizoa.




Mutta anna kastikkeen näytellä pääosaa. Se vetää roolinsa pirun hyvin.




perjantai 20. tammikuuta 2012

Mummo-Ankan paahtoleipä


Nyt alkoi oikeasti epäilyttää, että ne Mummo-Ankan Paahtoleivät, tiedättehän  ne suuret ronskit kokinhatunmalliset viipaleet ovatkin vain satua, samalla tapaa kun lentävät porot ( Joulupukki ON totta!).
Sellaisia nimittäin lähdin tavoittelemaan, mutta eipä varsin tullut ei. Hyvää leipää kylläkin, syötyä tuli.

Ja aikuisten oikeesti tämä oli kyllä Viva Ciabattan Aleksin juustoinen paahtoleipä- resepti, jolle sitten kaikin tavoin onnistuin tekemään väkivaltaa.

Asia on nimittäin niin, että laitoin tuon lukemani reseptin heti korvan taakse sen luettuani, jos elämä on niin helppoa, että ainekset sekaisin ja 6 min vatkausta, niin miksipä en tekisi herkulliset paahtoleivät itse?. (Urho7v on paahtoleipämies, äitinsä kauhuksi).

Paistoin leivän silikonivuoassa, ja niin ihanaa kun tuo voitelemattomuus/tarttumattomuus onkin,niin vuoka vähän kyllä antaa periksi raskaan leipätaikinan kanssa. Eli muoto ei säily ihan  suorakaiteena, josta se kokinhattu sitten kauniisti ponnistaisi ylöspäin...

Suurempia vaikeuksia tuotti kuitenkin ne kunnon leipurin grammat. Taidan olla tavallinen desimittamama.Sain kyllä vuosi sitten jouluna lahjaksi talousvaa'an, ja on sitä käytelty esim. macaronsien valmistuksessa, hyötylaite siis. Nyt ajattelin kuitenkin muokata reseptin ystävällisesti vetomittoihin, mutta eihän siitä mitään tullut. Alkuperäinen oli verraten pieni annos ilmeisesti, lähdin sitä tuplaamaan nesteen ja tietysti kaiken muunkin osalta, kun pääsin jauhoihin asti, menetin luottamukseni vaakaani ( voiko magneettinen desinmitta antaa häiriötä punnitukseen?) tai sitten päässälaskutaitooni, jokatapauksessa  minun olisi pitänyt lisätä 500g jauhoja ja oma desini painoi 40g, eli jauhoja olisi pitänyt olla semmoiset 12,5 desiä ja nestettä oli vain 3,5 dl.
Tuntui hurjalta määrältä, joten laitoin kylmästi vain 7.

En sitten lukenut reseptiä niin tarkkaan, että olisin vielä yleiskoneen jälkeen taitellut taikinan vuokaan, kaadoin sen vain sinne.

Samoin suolan ja sokerin ja hiivan (olen myös kuivahiivamama) määrä on päästä vedetty. Mutta niinkuin sanoin, kyllä siitä leipää tuli. maussa ei vikaa, mutta rakenteena oli jotenkin suuri muruista, kuinka sen osaisi selittää, kakkutaikinamaista, oikea paahtoleipähän on kevyttä, pehmyttä ja SILOISTA.



Tähän tuli vielä rapea kuorikin, kerrankin kun sitä ei varsinaisesti haettu.


Mummo-Ankan paahtoleipä

7dl jauhoja
3,5dl maitoa lämmitettynä kuivahiivan takia
1 dl cheddaria raasteena
30 g voita sulatettuna
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl  sokeria

Laita kaikki ainekset kulhoon ja anna yleiskoneen vaivata taikinaa n. 6 min. Siirrä taikina leipävuokaan (voideltuun ellei silikonia) ripottele päälle jauhoja, aseta liina peitoksi ja anna kohota n. 45 minuuttia.
paista 210 asteessa kypsäksi. Kuinka kauan se oli, en muista (30 min?), mutta eipä sitä kerro meidän Aleksikaan.

Ai niin, ja käytin myös sitä neon-oranssia cheddaria.

Jospa leipätohtori analysoisi?

torstai 19. tammikuuta 2012

Schindlehaus


Itävallan reissulle oli pakko ympätä sen kaiken kevyen sapuskan keskelle myös yksi gurmehtavampi kokemus joka sitten vastaavasti kevensi kukkaroa.

Pakko mikä pakko, kun tässä pienessä kylässä toimii hyvinkin trendikäs ravintola nimeltä Schindlehaus. Ravintola on ollut Söllissä iät ja ajat, mutta 12 vuotta sitten sen ostivat nuoret  nousevat kokkiveljekset Christian ja Markus Winkler. WC käytävän seinä oli täynnä diplomeja vuoden kokkitulokkaan tittelistä, Itävallan Designravintola 2007, sun muista tunnustuksista Itävallan ravintolakermaan kuulumisista. Poikien ruokafilosofia perustuu tiukasti lähiruoka-aatteeseen, varsinaista kiinteää menutä ei ole, annokset valmistetaan aina saatavilla olevan raaka-aineen ympärille.

Kolme meistä aikuisista valitsi 4 ruokalajin  No risk, no fun -menun( jos ravintelista pitää jotakin kornia etsiä, niin on kyllä tämän menun nimi!), pojat tilasivat lasten schnitzelit ja kummityttö tilasi ranskiksia peräti €3,50 edestä. herra Kummisetä kalamiehenä tyytyi kalaiseen pääruokaan.

Pärjäsimme Menun läpi kahdella viinillä:. asiantuntevan sommelierin suositteleman Gruner Veltlinerillä (tietenkin) ja Pinot Noirilla. Älkää kysykö viinien nimiä, sillä tää ei tiedä. Ja alkuun tietysti Sektiä.

Älkää kysykö muuten paljon muutakaan, koska en näköjään kykene palauttamaan mieleen enää mitä kaikkea ruuissakaan oli. Kuinka te ihmiset klaaraatte nämä tilanteet? Teettekö muistiinpanoja vai mitä? Tuntuu että siitä jo alkaa tunnelma kärsiä, mikäli siitä nyt on jotakin jäljellä alituisen pokkarin kanssa heilumisen jälkeen, jossa varmaan oli säädöt välillä kaakossa kun kuvista tuli ihan mitä sattui.

Mutta nyt lähtee:

 
Keittiö lähestyi meitä kaikkia ensin  paahdetuilla riisikakkusilla, vuohenjuustotuuteilla ja pikanteilla kuivatuilla tomaatinkuorilla.


Jonka jäkeen pöytään tuotiin keittoa varten omapaahteisiaraksuja kivasti tarjoiltuna: nosta lasi ja raksut leviävät tuohon lautaselle. Kultahiput ovat voita.



Koko porukka lapsia myöten sai myöskin nautittavakseen herkän pehmoisen rapuliemen ja sen kera ankanmoussekuutioita ja kurpitsasosejotakin.

Ihan ihmeissämme maisteltiin, hienoja makuja ja rakenteita....



 Leivät tuotiin jokaiselle omassa pussukassa.



Varsinaisen menumme aloitti tämä kaunis ja raikas annos, jossa oli possuhyytelöä sekä paloina, että ohuina rapsakoiksi paistettuina siivuina sekä jonkinlaista kurkkumoussea.


Miedossa lämpötilassa kypsytettyä lohta ja jokiravunpyrstöjä pinaatissa, pinaattirulla (upean makuinen), perunapyrettä ja sipulia.


Pääruokana oli haudutettua vasikan niskaa ja kateenkorvaa, maaartisokkapyrettä, hernemoussea vai pyrettä ja papuja.
Ja tämä kateenkorva oli ihanaa. Unohdin tyystin, että se on sweetbread muuten sitten englanniksi, tuli ensin tulkattua pikkuisen pieleen....


Jälkiruokana jonkinlaista hapankerma moussea ja mandariinijäätelöä sekä liekautettuja lohkoja. Sivussa seisova kastanjakonvehti oli niiiiiin special.


Keittiöön oli jäänyt joululta vielä Stollenia, jota tultiin leikkaamaan pöytämme viereen jokaiselle siivut.


Tässä vielä Maken taimenannos, joka oli kuulemma herkkua myös.


En osaa olla ravintolan tai ruuan suhteen kovin kriittinen, leijuimme vain ruokalajista toiseen ja kehuimme kilvan. Asiantunteva, huomaamaton mutta erittäin huomioonottava palvelu kruunasi illan, kaikkiin kysymyksiimme vastattiin auliistij a annokset esiteltiin perinpohjaisesti. jopa lapset aistivat olevansa "hienossa" ravintolassa. Annosten kokoamista saattoi seurata televisioruudun kautta, mikäli ei ole ilman silmälaseja oleva hajataittoinen kuten allekirjoittanut.


 Mutta veihän se lopulta hienokin ilta voimat matkailijoilta....

Maksoimme laskun ( menun hinta 55 oli oikeasti mielestäni edullinen), meille autettiin takit päälle, avattiin ulko-ovi lasipurkin kanssa, josta tarjottiin vielä viimeiset makupalat, kotitekoiset toffeet.

Ihanaa kun maalainenkin tuntee olevansa kuningas.

...ja asiahan ei mitenkään tähän liity, mutta eivät yleensä kymppiuutisten kevennyksetkään:

Päätän tämän sanoihin jotka yhdessä suomalaisen tekstityksen kanssa saivat taas huokaisemaan katsoessani eilen sattumalta Tellusta Rachel Rayn kokkausta:

"...and then; Lots of chives!" - Paljon persiljaa!!