About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 26. tammikuuta 2012

Suklaakakku-reseptejä ei voi koskaan olla liikaa

 
Ja kyllähän niitä riittääkin. On kuorrutteella ja ilman, täytteellä ja kuivana. Sisältä valuvaa, rikasta ja tumman kitkerää tai joskus tainnuttavan makeaa. On niitä joiden tekemisessä likaantuu 7 eri kulhoa, kun valkuaiset ja keltuaiset sun muut vatkataan erikseen miljoonan vaiheen kautta, tai sitten niitä yksinkertaisia suklaakakkuja kuten Kladkaka eli Mutakakku, yksi omista suosikeistani juuri senkin takia että yksinkertainen valmistaa ja aineet löytyvät aina kotoa suurella todennäköisyydellä.

Tupu teki blogissaan tätä suklaakakkua joulun jälkeen, ja se jäi mieleeni -no suklaakakut kyllä pakkaa aina jäämään- koska bongasin, että se oli tehty  samalla silikonivuualla, jonka ostin loppuvuodesta Ikeasta ja joka odotteli vielä korkkaamattomana kaapissa. Tämäkin kakku on tekotavaltaan helppo ja näppärä, hiukan kuivakakkutyyppinen. Siksi en ollutkaan aivan varma kuinka tätä olisi pitänyt tarjoilla. Ehkäpä vaniljakastike tai -jäätelö sopisi, vai ihanko kuivana?

No minä kippasin päälle pakastusrasiasta pari desiä vadelmia, nehän sopivat takuuvarmasti suklaan kanssa. Vastustamattomia makupareja; vadelma+suklaa, aivan kuten mustaherukka+suklaa.

Mutta näitä vadelmia on muuten pakko kehua vielä erikseen. Katsokaa kuinka täydellisiä ne ovat vielä pakkasenkin jäljiltä! Ja myös maku on suurenmoinen. Meillä ei ole kotona vattupuskia, eikä mitään muutakaan salaista vadelmapaikkaa. Olen kypsyt viime vuosina talvisin saatavilla oleviin pakastevadelmiin, noihin varsinaisiin noropesiin, joita ei uskalla kuumentamatta käyttää. Niinpä viime vuonna olin kerrankin kaukaa viisas ja ostin kesällä torilta Alajärveläisiä vadelmia laatikollisen, vadelmat oliva sievästi valmiiksi pakattuina pakasterasioihin, kansi vain päälle ja pakkaseen.

Tänä talvena ne ovat tuottaneet kyllä monta onnenhetkeä!

Suklaakakku

175 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
100g suklaata (saatoin laittaa vähän reilusti)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakojauhetta
1 dl kermaa

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksi kerrallaan. Yhdistä kuiva-aineet ja sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Lopuksi sekoita mukaan veitsellä karkeaksi rouhimasi suklaa. Kaada kakku voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 40-50 min.

Koska käytin melko tummaa suklaata, kakusta ei tullut yltiöpäisen makeaa. Kakku teki kauppansa vieraille, mutta minä suorastaan rakastin sitä dagen efter, kun söin sitä jääkaappikylmänä. Suklaapalat olivat jähmettyneet niin koviksi, että kakkua piti suorastaan lohkoa haarukalla suuhunsa.

Ja minä tyttö lohkoin.





keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Keksikää nyt paree nimi näille Pizza puffs'eille!


Koska täältä ei nyt lähde. Pizzamuffarit, pizzakakut, pizzapullerot, pitsaleipäset, pizzakeksit, pizzaliinit.... en minä tiedä.

Resepti on taas Tastespottingi peruja, Cheesy Pizza Puffs :älyttömän nopea ja helppo tekaista, muutamassa minuutissa ja sitten vain uuniin paistumaan. Nämä tehdään muffinsipellin pohjalla ja ovat parhaillaan tuoreina , vielä haaloisina syötynä. Tai en tiedä kylmistä kun ei niitä jäänyt yli.

Ihastuin reseptiin, mutta sitten kun näitä tein meinas usko loppua, kun taikinaan tuli niin vähän aineita ja ylipäätään taikinaa tuli olevinaan määrällisesti vähän, Sitkeästi jaoin sen tasan 12 muffinipellin reikään ja kyllähän se resepti ihan toimiva oli. ja maku näissä on kyllä kohdillaan. Alkuperäisen mukaan nämä tulisi tarjota dippaillen  lämmitettyyn pizzasoosiin. Se voisi olla hauska idea jossain elokuva- tai peli- tai bileillassa. Minä jätin kuitenkin soossit pois kun tarjosin näitä rotikoiden hallituksen kokouksessa. Ajattelin kyllä, että jos ovat kovin mauttomia niin sitten otan salsapurkin kaapista. Mutta makua riitti ilmankin..


Pizza puffs, ehkäpä sitten Pitsapullerot

1 3/4 dl vehnäjauhoja (sanoisin, että vajaa 2 siis suuripiirteisemmin)
3/4tl leivinjauhetta
1/2 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua basilikaa
1/4 tl suolaa
1 3/4 dl maitoa
1 muna, kevyesti vatkattu
1 3/4 dl  mozzarella juustoa raastettuna
1 1/4  raastettua cheddaria
3/4 dl raastettua parmesaania
(tai joku muu sekoitus rasvaisia, maukkaita juustoa)
 (ja dippailuun sitten sitä piisasoosia tai salsaa jos haluaapi)


Laita uuni kuumenemaan 200C. Sekoita maito ja muna ja yhdistä niihin kuivat aineet kevyesti vatkaten. (Ihan vaan kädellä ja vispilällä, tämä on koneeton resepti). Sekoita mukaan juustoraasteet ja anna taikinan seisoa 10 min.


Annostele taikina muffinipellille, jokaiseen koloon tulee noin rkl..
Paista uunin keskitasossa n. 20 min. Kumoa pelliltä ja herkuttele vaikka iltateellä.


Viikon (itsestäänselvä) vinkki: Kirjotappa nyt saman tien resepti post-it lapulle ja kiinnitä vaikka keittiönkuiva-ainekomeron oven sisäpuolelle. Kun saat seuraavksi yllärivieraita, niin voit siinä puolihuolimattomasti valmistella nämä, ei tartte lähteä koneelle muistelemaan, että kenen ihanasta blogista nää nyt löytyykään. Ainakin jos olet vähääkään juustojen ystävä, niin aineet löytyy varmaan kaapista. Niin on sitten suolasta teepöytään.


Ei nää nyt MAAILMAN YKKÖSHERKUIMPIA oo, mutta kyllä näillä keskivertokaverin hurmaa.




sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Eteläpohojalaaset Uhoo-piparit



Moon varmahan ensimmäänen, jokon tänä vuanna leiponu piparia. (Meinasin leipoa joulukuussa, tein taikinan, mutta en sitten niin sanotusti "keriinnykkään". Ei kun taikina pakkaseen).

Tämon se rukihinen taikina, jota oon niin ylivertaaseksi kehunu.

Tammikuus ei trenkää kumminkaan teherä joulukuusen tai sianruhon mallisia pikkuleipiä.

Tuumasin, jotta teen sitte helepoomman kautta. Kaulithan taikina littiäksi ja verethän pitsaleikkurilla pohojalaasuuren symboolia eli vinoneliöötä, nuata kirkkovenhen geometrisempiä ilimentymiä.


Oli se onnenkantamoonen, että meirän keltti oli koulus ja häjylikka pihalla  nukkumas kummä näitä tein. Meilläpäinhän tavathan sanua, että hyvää yritethän mutta priimaa pakkaa tulemahan. Nyt oli kyllä lujas.


Yriffysiikkaki on ku kersaan asuulu sen rinnalla, jotta yrittääs vapahalla kärellä verellä tasakookoosia salamiakinkuvia. Kyllä mä ittekseni äänehen manasin siinä teheressäni. Niinkin palion, jotta tein  oikeen analyysin mikkä on mun 3 suuasituunta voimasanaa. Meinas olla vähä ykspualista. (Tutkimuksen tulokset tekstin lopussa, älä lue mikäli  2. käskyn  epäkunnioittaminen loukkaa sinua suuresti)



Ensin meinasin näitä viälä koristellakki harmaalla ja viininpunaasella sokurikuarruttehella, mutta sitte tuumasin, että paree hyvä siloonen kun huanosti kruusattu.

Ja viälä vähä sitä uhoota:
 Ei ne tärä hyvästä mitään, jokkei näistä tykkää. Noukkikaa ny hyvät ihimiset risetti plakkarihinna!
Nämon parahia!

(Aina oon iite itteni kehunu, ja kyllä on kehuja riittäny.)

Enkä ny rupia listaamhan mikä kaikki muu on meilläpäin isoonta, komeenta tai kauneenta, mutta yhyren mainitten.

Ilikka-lehres on ruvennu ilimestymhän uus sarijakuva Pöyrööt, johona seurathan Jussi Pöyröön ja Make Yli-Sakian eresottamuksia. Käykää nauramas.





Koska eileen Maitotyttö viätti 1-vuatispäiviänsä, niin laitethan tähän viälä isooveliensä 1-vuatispotretti.
Ku sopii jotenkin teemahan.

Kuva:Viivi Lampinen ja kuvassa tietysti Urho

Jos tykkäättä että komia, niin näkisittäpä sen äiteen!


(Tutkimuksen tulokset: 3 kirosanaa tai saman sanan eri variaatiota, olivat ylivoimaisesti eniten toistuvat: " Ei ristus!", " Voi ristus!" sekä "Ristuksen kevät!")



lauantai 21. tammikuuta 2012

Salaattia ihanalla avokado-vinaigrettellä



.... kerrankin salaatinkastike jota olis vedellyt lusikalla suoraan purkista! Ja älkää nyt erehtykö luulemaan, että tässä annoksessa avokado-vinaigretteä ovat vain nuo räpsäytykset tuossa päällä. Kootessani annosta laitoin ensin alle salaatit, joille valutin kastiketta nauhana pitkin ja poikin, sitten lisäsin tomaatit, kurkun ja makkaran ja sitten vielä töpöttelin kastiketta.

Ja kuten sanottua, oikeastaan kaikki muu paitsi kastike on turhaa.

Resepti käveli vastaan Tastespottingissa, Sweets Treats and More -blogissa.Sattui olemaan ainekset suurinpiirtein kotona ja ei kun suin päin tekemään. Punasipuli korvattiin karskismmalla keltaisella, greipin mehu sitruunalla ja hups, hunajaa olisi ollut, mutta se minulta jäi kyllä kokonaan pois ja näköjään yksi basilikan lehtikin olisi pitänyt olla..... Kuinkas mä nyt oikein luen näitä reseptejä -suurpiirteisesti...- kun aivan kun taas uutta plaria lukis. Mutta siis tuommoisia sovelluksia voit tehdä omaan kastikkeeseesi, voisin kyllä itsekin lisätä ensi kerralla greippmehua ja hunajaa.

Mutta nyt siis näin.

Avokado-vinaigrette

1 kypsän avokadon lihat
1 pieni sipuli silputtuna
1/2 limen mehu
1/2 sitruunan mehu (tai greipin)
 2 rkl riisiviinietikkaa (voi varmaan korvata esim omenaviinietikalla, ellei sinulla ole)
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
puolikas puska korianteria
1/2 dl oliiviöljyä
kylmää vettä ohentamiseen
(1rkl hunajaa, 1 basilikan lehti, näitä en hoksannut laittaa)

Laita avokado, sipuli, sitrusmehut, etikka, suola ja mustapippuri tehosekoittimeen ja survauta sileäksi kovimmalla teholla.

Pienennä voluumia ja lisää öljy, hunaja, korianteri ja basilika. Sekoita hyvin, yrtti pilkkuja saa kuitenkin näkyä.

Kastike saattaa olla hyvin paksua. jatka sitä kylmällä vedellä haluamasi paksuiseksi. Säilytä jääkaapissa. (lukollisessa lasipurkissa, muuten ei ehkä säily)

Annostele reilulla kädellä haluamasi salaatin päälle.Omassani oli:

3 salaattia (rucola, jäävuori, lehtisalaatti)
pieneksi pilkottua luumutomaattia (luumutomaatit- joo, ulkolaiset- ovat mielestäni talvisin maukkaimmat tomaatit)
kurkkua puolitettuina siivuina
pannulla paistettua mausteista raakamakkaraa (saarioisten yrttibratwursti tässä)

Eli laita itesellesi mieluisan viherpohjan päälle  näitä tai esim, oliiveja, ruokaisaa saat makkaran sijasta vaikka kanalla tai pekonilla. Minä laitoin tuota kaapissani sattumalta (no kyllä mä olin sen ihan itse sinne ostanut, jotakin varten, jota en ollut vielä päättänyt mitä) ollutta raakamakkaraa, koska tämä avokado kastike inspiroi heti muistelemaan sitä aiemmin bloggaamaani tajuttoman hyvää avokado-keittoa, jossa oli chorizoa.




Mutta anna kastikkeen näytellä pääosaa. Se vetää roolinsa pirun hyvin.




perjantai 20. tammikuuta 2012

Mummo-Ankan paahtoleipä


Nyt alkoi oikeasti epäilyttää, että ne Mummo-Ankan Paahtoleivät, tiedättehän  ne suuret ronskit kokinhatunmalliset viipaleet ovatkin vain satua, samalla tapaa kun lentävät porot ( Joulupukki ON totta!).
Sellaisia nimittäin lähdin tavoittelemaan, mutta eipä varsin tullut ei. Hyvää leipää kylläkin, syötyä tuli.

Ja aikuisten oikeesti tämä oli kyllä Viva Ciabattan Aleksin juustoinen paahtoleipä- resepti, jolle sitten kaikin tavoin onnistuin tekemään väkivaltaa.

Asia on nimittäin niin, että laitoin tuon lukemani reseptin heti korvan taakse sen luettuani, jos elämä on niin helppoa, että ainekset sekaisin ja 6 min vatkausta, niin miksipä en tekisi herkulliset paahtoleivät itse?. (Urho7v on paahtoleipämies, äitinsä kauhuksi).

Paistoin leivän silikonivuoassa, ja niin ihanaa kun tuo voitelemattomuus/tarttumattomuus onkin,niin vuoka vähän kyllä antaa periksi raskaan leipätaikinan kanssa. Eli muoto ei säily ihan  suorakaiteena, josta se kokinhattu sitten kauniisti ponnistaisi ylöspäin...

Suurempia vaikeuksia tuotti kuitenkin ne kunnon leipurin grammat. Taidan olla tavallinen desimittamama.Sain kyllä vuosi sitten jouluna lahjaksi talousvaa'an, ja on sitä käytelty esim. macaronsien valmistuksessa, hyötylaite siis. Nyt ajattelin kuitenkin muokata reseptin ystävällisesti vetomittoihin, mutta eihän siitä mitään tullut. Alkuperäinen oli verraten pieni annos ilmeisesti, lähdin sitä tuplaamaan nesteen ja tietysti kaiken muunkin osalta, kun pääsin jauhoihin asti, menetin luottamukseni vaakaani ( voiko magneettinen desinmitta antaa häiriötä punnitukseen?) tai sitten päässälaskutaitooni, jokatapauksessa  minun olisi pitänyt lisätä 500g jauhoja ja oma desini painoi 40g, eli jauhoja olisi pitänyt olla semmoiset 12,5 desiä ja nestettä oli vain 3,5 dl.
Tuntui hurjalta määrältä, joten laitoin kylmästi vain 7.

En sitten lukenut reseptiä niin tarkkaan, että olisin vielä yleiskoneen jälkeen taitellut taikinan vuokaan, kaadoin sen vain sinne.

Samoin suolan ja sokerin ja hiivan (olen myös kuivahiivamama) määrä on päästä vedetty. Mutta niinkuin sanoin, kyllä siitä leipää tuli. maussa ei vikaa, mutta rakenteena oli jotenkin suuri muruista, kuinka sen osaisi selittää, kakkutaikinamaista, oikea paahtoleipähän on kevyttä, pehmyttä ja SILOISTA.



Tähän tuli vielä rapea kuorikin, kerrankin kun sitä ei varsinaisesti haettu.


Mummo-Ankan paahtoleipä

7dl jauhoja
3,5dl maitoa lämmitettynä kuivahiivan takia
1 dl cheddaria raasteena
30 g voita sulatettuna
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl  sokeria

Laita kaikki ainekset kulhoon ja anna yleiskoneen vaivata taikinaa n. 6 min. Siirrä taikina leipävuokaan (voideltuun ellei silikonia) ripottele päälle jauhoja, aseta liina peitoksi ja anna kohota n. 45 minuuttia.
paista 210 asteessa kypsäksi. Kuinka kauan se oli, en muista (30 min?), mutta eipä sitä kerro meidän Aleksikaan.

Ai niin, ja käytin myös sitä neon-oranssia cheddaria.

Jospa leipätohtori analysoisi?

torstai 19. tammikuuta 2012

Schindlehaus


Itävallan reissulle oli pakko ympätä sen kaiken kevyen sapuskan keskelle myös yksi gurmehtavampi kokemus joka sitten vastaavasti kevensi kukkaroa.

Pakko mikä pakko, kun tässä pienessä kylässä toimii hyvinkin trendikäs ravintola nimeltä Schindlehaus. Ravintola on ollut Söllissä iät ja ajat, mutta 12 vuotta sitten sen ostivat nuoret  nousevat kokkiveljekset Christian ja Markus Winkler. WC käytävän seinä oli täynnä diplomeja vuoden kokkitulokkaan tittelistä, Itävallan Designravintola 2007, sun muista tunnustuksista Itävallan ravintolakermaan kuulumisista. Poikien ruokafilosofia perustuu tiukasti lähiruoka-aatteeseen, varsinaista kiinteää menutä ei ole, annokset valmistetaan aina saatavilla olevan raaka-aineen ympärille.

Kolme meistä aikuisista valitsi 4 ruokalajin  No risk, no fun -menun( jos ravintelista pitää jotakin kornia etsiä, niin on kyllä tämän menun nimi!), pojat tilasivat lasten schnitzelit ja kummityttö tilasi ranskiksia peräti €3,50 edestä. herra Kummisetä kalamiehenä tyytyi kalaiseen pääruokaan.

Pärjäsimme Menun läpi kahdella viinillä:. asiantuntevan sommelierin suositteleman Gruner Veltlinerillä (tietenkin) ja Pinot Noirilla. Älkää kysykö viinien nimiä, sillä tää ei tiedä. Ja alkuun tietysti Sektiä.

Älkää kysykö muuten paljon muutakaan, koska en näköjään kykene palauttamaan mieleen enää mitä kaikkea ruuissakaan oli. Kuinka te ihmiset klaaraatte nämä tilanteet? Teettekö muistiinpanoja vai mitä? Tuntuu että siitä jo alkaa tunnelma kärsiä, mikäli siitä nyt on jotakin jäljellä alituisen pokkarin kanssa heilumisen jälkeen, jossa varmaan oli säädöt välillä kaakossa kun kuvista tuli ihan mitä sattui.

Mutta nyt lähtee:

 
Keittiö lähestyi meitä kaikkia ensin  paahdetuilla riisikakkusilla, vuohenjuustotuuteilla ja pikanteilla kuivatuilla tomaatinkuorilla.


Jonka jäkeen pöytään tuotiin keittoa varten omapaahteisiaraksuja kivasti tarjoiltuna: nosta lasi ja raksut leviävät tuohon lautaselle. Kultahiput ovat voita.



Koko porukka lapsia myöten sai myöskin nautittavakseen herkän pehmoisen rapuliemen ja sen kera ankanmoussekuutioita ja kurpitsasosejotakin.

Ihan ihmeissämme maisteltiin, hienoja makuja ja rakenteita....



 Leivät tuotiin jokaiselle omassa pussukassa.



Varsinaisen menumme aloitti tämä kaunis ja raikas annos, jossa oli possuhyytelöä sekä paloina, että ohuina rapsakoiksi paistettuina siivuina sekä jonkinlaista kurkkumoussea.


Miedossa lämpötilassa kypsytettyä lohta ja jokiravunpyrstöjä pinaatissa, pinaattirulla (upean makuinen), perunapyrettä ja sipulia.


Pääruokana oli haudutettua vasikan niskaa ja kateenkorvaa, maaartisokkapyrettä, hernemoussea vai pyrettä ja papuja.
Ja tämä kateenkorva oli ihanaa. Unohdin tyystin, että se on sweetbread muuten sitten englanniksi, tuli ensin tulkattua pikkuisen pieleen....


Jälkiruokana jonkinlaista hapankerma moussea ja mandariinijäätelöä sekä liekautettuja lohkoja. Sivussa seisova kastanjakonvehti oli niiiiiin special.


Keittiöön oli jäänyt joululta vielä Stollenia, jota tultiin leikkaamaan pöytämme viereen jokaiselle siivut.


Tässä vielä Maken taimenannos, joka oli kuulemma herkkua myös.


En osaa olla ravintolan tai ruuan suhteen kovin kriittinen, leijuimme vain ruokalajista toiseen ja kehuimme kilvan. Asiantunteva, huomaamaton mutta erittäin huomioonottava palvelu kruunasi illan, kaikkiin kysymyksiimme vastattiin auliistij a annokset esiteltiin perinpohjaisesti. jopa lapset aistivat olevansa "hienossa" ravintolassa. Annosten kokoamista saattoi seurata televisioruudun kautta, mikäli ei ole ilman silmälaseja oleva hajataittoinen kuten allekirjoittanut.


 Mutta veihän se lopulta hienokin ilta voimat matkailijoilta....

Maksoimme laskun ( menun hinta 55 oli oikeasti mielestäni edullinen), meille autettiin takit päälle, avattiin ulko-ovi lasipurkin kanssa, josta tarjottiin vielä viimeiset makupalat, kotitekoiset toffeet.

Ihanaa kun maalainenkin tuntee olevansa kuningas.

...ja asiahan ei mitenkään tähän liity, mutta eivät yleensä kymppiuutisten kevennyksetkään:

Päätän tämän sanoihin jotka yhdessä suomalaisen tekstityksen kanssa saivat taas huokaisemaan katsoessani eilen sattumalta Tellusta Rachel Rayn kokkausta:

"...and then; Lots of chives!" - Paljon persiljaa!!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Servus!


Schöne Grüβe aus Tirol!


Ennen Paluuta arjen kokkailuihin on pakko vähän viilistellä viime viikon Itävallan matkaa.

5 talvea ehti vierähtää alpeitta, nyt oli aika palata, tällä kertaa perheen parissa. Olen ollut alpeilla, juurikin tässä samassa kohteessa lapsuudenperheeni kanssa ensimmäisen kerran v. 82. Kävimme omatoimimatkoilla ja viivyimme aina 2 viikkoa. Iso-Hoon tavattuani jatkoimme alppimatkailua eri kohteissa, aina 2 viikkoa kerralla (vähempi oli liian vähän) 90-luvun lamavuosina tuli vähän taukoa, pakettimatkoilla on sittemmin käyty viikko keraallaan aina rahatilanteen ja töiden salliessa. Kun Urho syntyi heinäkuussa varasin jo kesäkuussa matkan tammikuulle ja se onkin matkoista ainoana ollut kärvistelyä, kun en osannut kuvitella mitä on jättää poika 6kk Suomeen. Olin myös raskaana ollessani laskettelemassa, joku sitä vähän ihmetteli, mutta rva paikallinen pensionaatin omistaja sen sijaan sanoi, että kyllä tekee oleilu rinteessä hyvää mahassa olevalle vauvalle.

Tämä taitaa nyt karata vähän liian kaukaisiin takautumiin tämä juttu.

Tänä vuonna jätimme siis Maitotytön mummolaan ja Urho7v pääsi ensi kerran mukaa. Urho on kyllä lasketellut jo 3 talvea. Mukaan lähti myös ystävä/sukulaisperhe, Urhon kummit Vantaalta lapsineen Mira10v ja Valtterivielätämänkuun13v.Mirahan on myös meidän kummityttömme.

Koska on aivan liian yksinkertaista matkailua ostaa valmis pakettimatka, googlailin syksyllä jo sopivat lennot, majoitukset, junaliput yms netistä. Matkakohteemme sijaitsee Tirolissa, Söllin pienessä idyllisessä kylässä, joka kuitenkin hiihtoalueeltaan levittäytyy Itävallan laajimmaksi Wilder-Kaiserin alueeksi 91 hissillä ja lähes 300 rinnekilometrillä. Rinteet ovat pääosin punaisia ja sinisiä, vaikka tulihan se Urho ne mustatkin alas ongelmitta, joten se on oiva kohde perheelliselle ellei pelkää laskukyvyttömiä engelsmanneja rinteessä. Viime viikko on kuitenkin talven hiljaisin viikko, joten se on oiva valinta ruuhkien välttämiseen.




Odottelimme lentojen varmistelua vähän turhan kauan ja menetimme aikataulullisesti parhaat lennot, joten jouduimme yöpymään Munchenissä mennen tullen.

Lähdimme Vantaalta Lufthansan siivin loppiaisperjantaina klo 19.00 ja yövyimme Mövenpickin lentokenttähotellissa, jossa kirjauduimme sisään yhtäaikaa Suomen mäkijoukkueen kera. Suosittelen lämpimästi hotellia ja kyseistä ketjua, ihana huone ja Supergourmet aamiainen. Valikoimiltaan ehkä monipuolisin ja laadukkain missä olen käynyt. Huoneessa meitä odotti oma kylpyankka.


Aamulla jatkoimme 11 maissa matkaa junalla. Munchenistä on vain 50 min matka Itävallan puolelle Kufsteiniin, josta on vartin taksimatka "kohteeseen". Junalippujen osto ja paikkavaraukset sujuvat tosi kätevästi Suomesta.  Venetsiaan matkaava juna oli vain niin uskomattoman täynnä matkustajia ja tavaroita, että miehemme eivät koskaan pystyneet tunkeutumaan paikoilleen vaan seisoivat eteisessä. Olhan siinä hiukan tavaroitten raahaamista, varsinkin kun mukana oli kuuluisat "Tote Schie" elikkä kuolleet sukset....


Joka kerta sovimme kuitenkin tavaroinemme taksibussiin vaikka Kufsteinin taksihemmo ei millään saanut tavaroitamme mahtumaan kyytiin, vanhempi kollega siinä jo kävi neuvomassakin. Eihän siinä auttanut muuta kun tyhjentää auto ja antaa pakkausexperttien Nannan ja Virpin lastata kuorma. Hyvin mahtui... oli siinä taksareilla ihmettelemistä kun miehet seisoivat kädet taskuissa ja akat paiskoivat laukkuja ja suksia kyytiin.

Majoituksessa suosimme aina edullisimpia Pernsionaatteja aamiaisella. Pensionaatissa asuu yleensä perhe samassa talossa, huoneet ovat siistejä ja tarkoituksenmukaisia ja aamiainen perushyvä. Tällä kertaa valitsemamme Gästehaus Edinger sijaitsi aivan kylän sydämessä , kirkon(kellojen!!!) vieressä.


Kirkon muurissa oli valtavan kokoinen puuristi. Urho meditoi sen edessä päivittäin, kun ei ollut koskaan noin "raakaa" esitystä nähnyt, nauloineen päivineen. Niitä kysymyksiä sitten riitti, että tuli siinä sivussa hoidettua oman kummitytönkin kristillinen kasvatus vuosiksi eteenpäin....Taisi tehdä pieneen matkaajaan lähtemättömän vaikutuksen. Urho se kävi tämän kuvankin nappaamassa.



Ihmettelen kuinka joskus matkoilla ehti hillua after skissä ja vielä vähän lisää iltaruokailun jälkeen. Nyt ainakaan en olisi jaksanut yhtään enempää. Aamiaiselle kello 8 ja mäkeen yhdeksältä. takaisin kylään hissien sulkeuduttua kello 16, kuuden maissa syömään ja sitten nukkumaan kymmeneltä.

Ensimmäiset 3 vuorokautta satoi lunta sankkanaan, näkyvyys rinteissä oli heikko ellei vielä huonompi, silti laskimme täydet päivät. Lunta sitten olikin koko viikoksi ihanasti ja vielä viimeisen laskettelupäivän vastaisena yönä tuprutti 15cm. Mentiin pumpulissa, Urho muisti kun olimme aiemmin puuterista puhuneet. No siltähän se juurikin tuntui. 3 päivää oli sitten ihanan aurinkoista.

Rinteissä ravintoloita riittää ja esim. wc:t ovat joka paikassa tosi siistejä.Harmi, että mustuneet hirsiset alppihytit, joissa mummo paistelee paistinperunoita ja sekoittelee tuhdimmat Jägerteet, alkavat olla Itävallassakin katoavaa kansanperinnettä. Onneksi suurimmissakin rinneravintoloissa menu on mukavan itävaltalainen.

Ehdoton suosikki rinnelounaaksi on Gulaschsuppe.


Myös fleischkäse maistuu.


Muutenkin annokset ovat tuhdin rasvaisia ja suolaisia. Mutta hyviä!




Eikä me iltaisin paljon sen kevyemmin ruokailtu:


 Tiroler Gröstl



Talonpoikaissalaatti - tätä syömällä ei kyllä laihtumaan pääse.


Bruleeta js omenakompottia sorbetilla.


Pizzapäivä.


No se kuuluisa Schnitzel.


 Joku grillimiksi


Lättyjä ja jätskiä.



Apfelstruudelia ja jätskiä



Ihan vaan jätskiä.

Koko aikaa ei kamera kourassa kuljettu muutenkaan ja nämä on kaikki pokkarikuvia. Yhtenä iltana ohjemassa oli ruokailun lisäksi 3,5 km kelkkamäki. Eikä me oltaisi me, ellei sitä olisi tultu alas kisan muodossa....


Paluumatkalla yövyimme Holiday Inn Expressissä, joka oli uusi ja siisti hotelli, mutta muutoin pikaruokalaa muistuttava riisuttuina palveluineen. Mövenpickin 14 euroa kalliimpi hinta oli oli siis enemmän kuin hintansa väärtti.
Omatoimimatkailussa on vielä mukana se pieni seikkailun maku, joka puuttuu kun lentokentällä on bussi kyltin kanssa odottamassa. Juuri tälläisestä matkailusta nautin eniten vaikka se ei ehkä helpoin tie aina olekaan. Myös kustannuksissa on mahdollista säästä. Kolmen hengen perheemme. lennot, 2x  Munchen hotellit aamiaisilla, 6x pensionaatti aamiaisineen, 2x junamatkat tekivät henkeä kohti 340euroa. Ei paha. Päälle sitten tietysti hissliput ja ruokailut (ja junat Suomessa) .

Ihana loma!