About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 9. kesäkuuta 2016

RUOKAVERSTAS FOOD SUMMITISSA


Kevään ruokaverstas-urakka huipentuu ensi viikolla  SEINÄJOKI FOOD BUSINESS SUMMIT'issa 14-15.6. Ruokatuottajien, -jalostajien ja -teknologioiden asiantuntijatapahtuma saa kylkeensä keskiviikkona  Makutrilogian viimeisen verstaan. Vaikka verstas on Food Summitin kyljessä, se on edelleen kaikelle kansalle avoin, maksuton tapahtuma, vain ilmoittautuminen riittää. Ja niitä otetaan vastaan maanantaihin 13.6 asti.


Tarjolla on sitäpaitsi harvinaista herkkua. Meillä on keynote-puhujana fysikaalisen kemian tohtori Juan Carlos Arboleya, joka toimii tällä hetkellä apulaisprofessorina ja tutkimusjohtajana Baskimaan kulinaarisessa keskuksessa. Hän on myös kansainvälisen International Journal of Gastronomy and Food Science - julkaisun päätoimittaja. Hän on tehnyt aktiivista yhteistyössä keittiömestareiden kanssa mm. Akellare, Arzak ja Mugaritz-ravintoloissa. 

Tarjolla siis todella ainutkertainen luento keittiömestareiden ja tutkijan välisestä yhteistyöstä.

Pakko laittaa, tähän väliin, #mäenkestä...mitkä pari päivää tulossa; meidän Moniaistinen huippuruokaverstas ja keynote-puhuja ja edellisenä päivänä seminaarissa aion käydä kuuntelemassa ainakin myös esim. Keynote Bruce Oreck: Entrepreneurship in the Digital World: Disruption, Transparency and the Supremacy of Customer Experience. 

Illalla luvassa moniaistinen illallinen, jonne musiikin ja äänimaailman on luonut muusikko, äänitaiteilija Sami Silén ja ruuasta yhdessä Juurella keittiömestareiden kanssa vastaa kevään Seinäjoen valopilkku José  Manuel de Torres Arrillo, niinikään Baskimaan kulinaarisesta keskuksesta.

Ja kaikki tämä mun omassa pikku kaupungissa, jei!

Ruokaverstaissa voi tapahtua mitä vaan. Tässä tilannekuvassa näyttäisi ihan siltä, että kohta saadaan nakkisoppaa...

Ruokaverstaassa maustetaan tällä kertaa siis musiikilla. Sonic seasoning- miten ihana termi. Sami on paikalla tilaisuutta varten luodun äänimaailman kanssa ja sitten katsotaan mitä siitä syntyy.

Viisaita päitä on luotu koko kevät yhteen. Tässä Jose ja Anu.
Ja näissä meidän vertaissa syntyy!

Uskokaa tai älkää, kiinalainen höyryttetty nyytti on täytetty suomalaisella savukalalla....

Kevään toteutuneista ruokaverstaista ja tuloksista voit lukea lisää meidän Ruokaverstas-blogistamme.

Vielä kerkiät mukaan Moniaistiseen Ruokaverstaaseen!



maanantai 6. kesäkuuta 2016

#TASTETWIST



Mäkin twistasin. Kun ymmärtää ja arvostaa (tai  vaikka inhoaa) klassikkoja, saa niitä mennä tuunaamaankin. Joskus menee syteen, mutta toisinaan saa aikaan ihan uutta ja herkullista, vähän erilaista. Maistuu sitten taas se klassikkokin seuraavalla kerralla.

Tällä kertaa iski twistausinto brittiklassikkoon fish and chips. Hauesta tekaisin tuorejuustolisällä pehmoiset pihvit ja perunaranskalaiset saivat väistyä bataatin tieltä. Ei huono. Hauraat pihvit menisivät hyvin hampurilaisessakin. Resepti tähän mun fish & chips- muunnelmaan löytyy Apetinan sivustolta (tässä linkki suoraan reseptiin).

Ja sitten vielä muistutus. Ihan jokaikinen voi osallistua Apetinan tastewist kuukauden kilpailuun instagrammaamalla jonkun oman ruokaluomuksensa, jossa on joku pieni twist.  Tägää kuva #tastetwist. Muuta ei tarvitse tehdä. Paitsi voi käydä äänestämässä Apetinan sivuilla, jonne kuvat nostetaan, eniten ääniä saanut voittaa. Viime kuussa se oli muuten Tinskun keittiössä Suomesta. Tämän helpompaa kisaa ei ookkaan! Nyt lähtee voittajalle laadukas kattilasarja. 

Eli heti kohta kuva instaan!  


Yhteistyössä Apetina

torstai 2. kesäkuuta 2016

UUDET PERUNAT JA PARHAAT RESEPTIT


IHANAA HUOMENTA! Aina silloin tällöin on pikkariikkisen suloisempaa herätä torstai-aamuisin. Mahanpohjassa on ihan vähän perhosia, sillä lailla mukavaa siipien havistelua. Kuinka mä tekisin tänään? Hauduttaisin ison kupin Earl Greytä, tekaisisin leivät, hakisin lehden postilaatikosta ja lukisin kiduttavan rauhallisesti, kääntäen sivu sivulta aina edellisen luettuani kunnes oikea aukeama avautuu. Hillittisin itteni.

Vai loikinko yöpaidassa avoonjaloon pitkin siitepölyistä asfalttia laatikolle ja avaan lehden summittain jo jostain keskivaiheilta matkalla takaisin. Mahdollisimman läheltä heti sitä teema-sivuosiota. Viimeistään kodinhoitohuoneen kohdalla on pakko pysähtyä seisaaltaan lukemaan. On ne siinä. Kuvat ja teksti: Nanna Rintala. #emmäkestä


Tänään torstaina Lännen Media tarjoaa ruokasivustollaan meikäläisen parhaat uudet perunat-reseptit. Kyllä tätä herkkua on taas odoteltukin (viittaan nyt perunoihin). En väitä ollenkaan, en ollenkaan, etteikö uusi peruna olis aivan parasta voi ja suola päälle pyyhkäistynä, mutta kyllä siitä saa paljon muutakin. Paljon muutakin hyvää, korjaan.


 Kertauksena vielä lehdet, joiden sivuilta reseptini löytyvät:

Aamulehti
Satakunnan Kansa
Lapin Kansa
Kainuun Sanomat
Pohjolan Sanomat
Ilkka
Pohjalainen
Turun Sanomat
Kaleva
Keskipohjanmaa
Hämeen Sanomat
Forssan Lehti


 Ihanat puolimiljoonaa painotuoretta sanomalehteä.


Ihanat uudet perunat. Olkaa hyvä!

Mites te laitatte uudet perunat?

maanantai 30. toukokuuta 2016

TÄY-TE-TÄÄN, PAP-RI-KAA...


Tiedättehän te sen joka kanteleensoittajan, pikkuviulistin tai jopa nokkahuilistin ensimmäisen kappaleen Ostakaa makkaraa? Jostakin syytä se takertui korvamadoksi juuri kun yritin miettiä otsikkoa tälle paprikajutulle. Toivottavasti ei tartu nyt teihinkin...

Toinen asia on, kannattaisko koko kirjoitustuokio jättää odottomaan hetkeä jolloin aivotoiminta suoltaisi vähän monimutkaisempia sävelkulkuja. Mutta eikös se välillä ole lyhyempänä se virsikin kauniimpi?




Sitä minä vaan halusin sanoa, että jos haluatte hyvää ja kasvista, jotain minkä voi syödä joko pääruokana tai lisukkeenä, joka maistuu seuraavanakin päivänä lämmitettynä ja jossa uuni loihtii raaka-aineista esiin paljon enemmän kuin osiensa summan, jossa paprikan paahteisuus ja makeus, tattarisuurimon hienovireinen pähkinäisyys, tomaatin ja sipulin hapokkuus ja fetan suolainen kermaisuus harminisesti yhdstyvät, niin täyttäkää näitä pitkiä makeita paprikoita (lähes tulkoon putosin itsekin melodia-osuudesta tuossa lausehirviössä). 

Ja jos nyt haluaa aivan väkisin jotakin lihaa, niin harkitkaa sekaan paistettua raaka-chorizoa.


Pitemmittä puheitta, käykää noukkimassa resepti talteen Apetinan sivuilta, jonne sen laadin.

Täyttäkää, paprikaa, eurolla ja kahdella jo paljon saa!

Yhteistyössä Apetina

lauantai 28. toukokuuta 2016

BURSA JA SEN KAVERIT


Kuvan kuollut eläin ei ole BURSA. Se ei ole myöskään Antti eikä Lasse, vaan kovin hieno pala kotimaista rotukarjaa, jota on riiputettu vaatimattomat 9 viikkoa 2 asteen lämpötilassa. Bursa taas on keittiöslangia hampurilaiselle (joo, piti munkin kysyä), niinkuin Antti Entrecotelle ja Lasse Lasagnelle. Ja mitä niitä nyt onkaan...

Olen tässä viikon verran sulatellut (niin henkisesti kuin fyysisestikin) aivan huikeaa viikon takaista perjantaita. Mä luulen, että olen Suomen onnekkain ruokabloggari kun pari vuotta sitten Gastromessuilla minut yhytettiin yhteen Dietan kanssa. Silloin tuloksena oli äärettömän opettavainen kokkauspäivä Sinne-ravintoloiden armottoman taitavan Kai Kallion kanssa. Bonuksena sain kutsua parikymmentä parasta ruokabloggariystävääni (sanotaanko nyt tässä vielä, että kuka piru teitä pystyy mihinkään paremmuusjärjestykseen laittaa, eikä ole tarkoituskaan) nauttimaan 5 ruokalajin ateriasta drinkkimenuineen ja  tutustumaan Dietaan, muistatteko?

Lienen tehnyt myös jonkun asteen vaikutuksen Dietan keittiömestri Vesa Saaristoon, hän kun molemmilla kerroilla uudelleen tavatessamme on muistellut varsinkin drinkintekoshowtani, jossa lienen päässyt lähemmäksi kuin koskaan flöörausta (äiti, se tarkoittaa viinapullon akrobatimaista nakkelua), erotuksena vain se, että aina kun pullo lipsahti lennähti kädestäni, takanani selustaa turvannut oikea baarimestari Robert nappasi sen. Epäilivät jopa, että olimme harjoitelleet.

Joten olisihan minun pitänyt tietää, että kun Dieta lupasi järjestää Meat& Grill koulutuspäivän bloggaajille, tulisimme saamaan paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Sillä lailla ne lunastaa nimittäin lupauksia Dietalla.


No, mitä me sitten teimme? Me söimme, kokkasimme, söimme, joimme, opimme ja kokeilimme uutta (muutakin kuin bursa-sanan), söimme, nauroimme, heitimme alatyylin herjaa ja korkealentoisia ajatuksia ja sanoinko jo että söimme ja nauroimme. Ja söimme. Eikä tämä ollut vegaanin paikka tällä kertaa, let me tell you! Meitä on nyt sitten 9 kpl perusteellisesti koulutettuja porchettan sitojia, jos joku tarvitsee vinkkejä. Porchettasta taisi tulla kerta heitolla myös meidän kaikkien tämän vuoden ruokahitti, niin herkulliselta maistuivat alkuun nauttimamme porchetta leivät: grillissä valmistettua tuoretta yrttileipää, paksu siivu sopivan savuista porchettaa, pikkelöityjä sinapinsiemeniä ja marinoitua punasipulia.  Kaikki ovat onnistuneet myös kotona mukaan vakumoidun porchetta-babyn kypsennyksessä. Kyllä oli hyvää. Jos kiroilisin, voisin tähän turhaan lausua sen Taivaan Isän pojan nimen, sillä lailla pohojalaisittain.


Valtasimme HK Scan keittiön, jossa meitä Dietan Vesa Saariston lisäksi koulivat HK:n Janne Leppänen ja Risto Mikkola, tuo Suomen punkein keittiömestari. Janne ja Mikko olivat minulle tuttuja ennestään taas toisesta etten sanoisi Happy, happy päivästä, jossa kokkailin perhepiirissä. (Jannelta erityisterkut miehelleni Iso-Hoolle:"se sinun mieheshän oli tosi hauska." Näin se on, tasapaino se pitää olla avioliitossakin, kun on sattunut saamaan näin asiallisen hillityn vaimon.) Unileveriltä brasilialaisiin makuihin opasti Petri Nygård, joka minulle tuotti  etukäteiskirjeenvaihdossa hiukan epäilyksiä, josko vaikka seuraavalla kerralla paikalle saadaan Geekki.


That special moment

No kyllähän mä nyt aikuusten oikeesti OSASIN tämän
Jakauduimme 3 ryhmään. Pääsin itse porchettan kimppuun ensimmäisenä, ja oikeasti olen iloinen, että osaan sitoa nyt oikeaoppisesti lihan. Vaikka kyllä se käy myös sillä narunpätkä kerrallaan tyylillä. Mä palaan vielä porchettaan, se on huippuyksinkertainen, mutta liikuttavan herkullinen ruoka.



Vesa opasti MIBRASA grillin käyttöä. Se on ammattikäyttöön tarkoitettu, komea puugrilli, jonka kahdella tasolle mahtuu kerralla 60 bursaa.  Se on muuten sellainen määrä, että enpä haluaisi olla luukulla kun niitä lähdetään nostamaan (olla luukulla= annokset viimeistelee kokki joka pitää huolen, että kaikki nousee oikeaikaisesti, nousee, nostaa : annoksen komponentit kootaan lautaselle valmiiksi annokseksi). Hiiletkin ovat ison miehen nyrkin kokoiset. Niissä löytyy voimaa pitkään grillaukseen, tiivis uuni kietoo ruuan savuiseen syleilyyn ja aromi on uskomaton. Grillin kuumuus voidaan hyödyntää myös käyttämällä avattua luukkua (unohtakaa mitä asken puhuin luukusta, tarkotan nyt tämän UUNIN avointa LUUKKUA) parilana. Liha siihen ja kaunis paistopinta saavutetaan ihan melkein sekunneissa.



Uskomattominta oli grillaustyyli. Kun väline on näinkin hieno, voidaan unohtaa marinadit ja rubit, lihat pintasuolattiin ja - piipuroitiin vasta uunista oton jälkeen. Meillä oli HK.n lihavarastoita huippulihoja, makurasvaista ulkofilettä ja flanksteakkiä, mutta kuulkaas, ihan tavallinen broilerin koipireisi kypsyi siellä ylätasolla niin maukkaaksi ja niin meheväksi, että sitä ei tahtonut pieni järki käsittää.





En ole aivan varma oliko alkuperäisellä ruokalistalla tarkoitus valmistaa tuota dry-aged lihaa, luulen vähän, että meidän innostus ja arvostus sai Jannen kaivamaan myös tämän lihan kypsytyskaapin kätköistä? Hyvää. Understatement.

Kaksi muuta porukkaa oli valmistanut jo alkupalat ja kastikkeet, meille jäi jälkiruokien viimeistely. Tartuin kinuski poppareiden haasteeseen. Toivottavasti en pilannut sitä kattilaa.

Tuntien touhun ja maistelun jälkeen saimme istua katettuun pöytään, jonne kannettiin sitten vatia toisensa perään. Tässä kohtaa itketti. Hennot sääret sanoivat irti sopimuksensa. Niin hyvää, niin liikaa niin hyvää. Kiitos jokaisesta suupalasta. Pilsner Uruquell maistui upeasti kuuman kokkauksen päätteeksi. Oli pakko skipata viinit.

Aloitus  juustopalleroilla ja passion-chilikastikkeella

Hitsi nää perunatki oli vaan niin.
 
Flank steak, kuusenkerkkä, parsa

vihreää parsaa, kanankoipia, kanannahkakastiketta, punaista chimichurria

Makurasvallista currykermaa, cashew-pestoa, lehtikaalta, currykermaa

No tämä nyt on sitä vanhaa lihaa, suolaa ja pippuria. Nam.

Tästä ei bursa enää parane. huh, huh

banaanikeikauskakkua, kinuskipoppareita, kookospannacottaa passionkastikkeella

Ehdittiin vielä pitää kehityskeskustelukin bloggaajien ja yritysten odotuksista. Taidettiin olla kaikki aika hyvillä mielin. 

Lisää juttua voit lukea allaolevista osallistujien linkeistä.

Beach House Kitchen

Campasimpukka 

Habanerokitchen

Kamera ja Kauha

Kananpoikien Bistro

Mamagastro

Tinskun keittiössä

Veera R Queen of Delicious

Mä haluan nöyrästi kiittää yhteistyökumppaniani Dietaa upean päivän järjestämisestä, HK Scania, Unileveriä, sekä Servaalia. Hieno tapahtuma, johon edellä mainitut yritykset osallistuivat. Siksi koska heidän mielestään me bloggaajat olemme myös erittäin tärkeä sidosryhmä. Ja yhdessähän me tehtiin tästä aivan valtavan kiva päivä.



Kiitos paljon kaikille mukana olleille ihanille ruokabloggaajille.

Kuten vanha kauhavalaanen paukahros eli sanalasku asian ilimaasoo;

Hyvin pirettihin, hyvä nottei ruakittu!

Nanna
Laillistettu porchettan sitoja


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

KAKKUKIERTUE: Kakut kesän juhliin


Kevät ja kesä on kakkujen kulta-aikaa. Pari blogiystävääni keksi tehdä koontilistat parhaista kakuistaan ja siitäkös me muutkin innostuimme. Useampi blogi saattaa nyt siis tarjota omia ja lainattuja, mutta ainakin kerran testattuja kakkujaan ja linkitämme toisiamme vielä ristiin rastiin, jospa se inspiroisi sinua, kakkua kaipaava lukija.

Kakkujani katsastaessa huomasin, että minulla on hirveä liuta täytekakkuja, joista lähinnä saa koristeluideoita, ne kannattaa tsekata erikseen täytekakut/koristeet tagin alta. Varsinaisia kakkuja ei sitten muuten mahdottomasti ollutkaan. Enemmän tunnun olevan makeitten piiraiden leipoja. Mutta tässä valintani.


Koristelulinjalla mennään  tällä kertaa pääsiäisen hengessä, mutta kuvitteleppa kakun päälle raemunien sijaan vaikka vaaleansinertäviä orvokkeja... Pienten juhlien kakkuerikoisuus


Kakku on mielestäni kauneimpia koskaan valmistamiani, kiitos tuon upean marenkikuorrutuksen, jota voi siis soveltaa muihinkin kakkuihin. Maultaan tämä kakku oli ehkä pikkasen makian puolella, siksi yksi pala riittänee.



Mun syntinen rommilla terästetty luomus, jonka eräs anonyymi lukija kertoi aiheuttaneen lähes kolmiodraaman, jossakin suomalaisessa naapurustossa, kun naapurin mies tykkäsi niin kovasti tästä kakusta (naapurin emännän leipomana tietenkin...) Ei kai minua voi pitää vastuullisena?


Pirkan nerokas, hyväksi havaittu muunnos mutakakusta (tavallisen mutakakun, kladdkakan ohje ilman suklaata myös blogissani, HELPPO JA NOPEA.)


Tämä ei näytä hääviltä tässä pikakuvassa, mutta on aivan jumalainen kakku tarjottavaksi marjojen kanssa isommissakin juhlissa. Ei täyttämisiä, you know!


Juustokakkuvariaatioille ei loppua näy. Tämä on ehkä vanhin reseptini ja yhä käytössä. Kertoo jotakin.


 Makiaa ja banaania ja makiaa banaania. Nam!

2

 Pieniin juhliin, laiskalle ja kädettömälle emännälle mökkiolosuhteisiin valmispohjista rakennettu herkku. Tästä ei ole vielä koskaan jäänyt muruakaan jäljelle. Mansikoiden kulta-aikaan!



 Tajusin juuri, että mulla ei ole ainuttakaan suuren pavlovan ohjetta, vaikka olen siitä tehnyt viime vuodet jos jonkinlaista versiota, hedelmillä tai marjoilla, jopa salmiakilla. Se on niin helppo ja näyttävä, gluteeniton, pohjat voi paistaa etukäteen, eikä murtumat sun muut kauneusvirheet haittaa. Ihan ihan paras isoompaankin juhlaan!



Toki sanansa on sanottava myös perinteisen suomalaisen, miellyttävän kosteaksi kostutetun täytekakun kunniaksi. Yksi perinteinen kuorrutus on kinuski, Kesällä kyllä saa vapaasti villiintyä marjoista. Ja koristelussa saa näkyä luonto ja käden (puutteellisempikin) taito.


Ja monasti, kun kakkukahvit on nautittu, voi isoa ja pientä juhlijaa alkaa vähän hulinapäivä sopivasti väsyttää. Silloin saattaa tulla jopa känkkäränkkä kylään. Mutta sehän ei ole kakkujen syy.

Maitotyttö pikkuserkun rippijuhlissa 2,5v. Suloinen. Ja äkäinen.

MEANWHILE IN LONGFIELD1 -blogin Huli on luvannut kerätä kakkupostauslinkit kakkupostaukseensa.

Siellä löytyvät jo ainakin
TASTY TRAVELISSIMO
HANNAN SOPPA

IHANIA, OMANNÄKÖISIÄ JUHLIA!