About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Mämmiterapiaa


Pakko myöntää, että jos helppoudesta puhutaan, niin kyllä se mämmiropposen ostaminen kaupasta on vaivatonta. Ja hyväksyttävääkin, vähän kuin hernekeitto. Einesten suomalaiskansallinen top kolmonen taitaa olla: hernekeitto, maksalaatikko ja mämmi. Osta vaan kaupasta, niin muutkin ostavat. Kuka niitä nyt kotona tekee?

Joku tekee. Minäkin.  Ehkä 50 % kerroista ostan hernekeittoni purkissa ja 50 % valmistan itse (joulukinkun jälkimainingeissa). Kotona tehty vaan on upean hyvää ja vaiva palkitaan useimmiten erinomaisella maulla (maksalaatikossani on vielä vähän sanomista) ja sillä selittämättömällä ikiaikaisella tunteella; minä onnistuin, minä osasin, minä pystyin.

Mämmiä olen tehnyt kerran aikaisemmin sitten lapsuuden, jolloin mummolan mämmi tuli aina omasta uunista. Mämmistä tuli oikein hyvää, vaikka taisinkin tehdä liian paksun taikinan, eikä imeltäminen onnistunut ihan kaikkien sääntöjen mukaan.


Mämmin tekemiseen tulee varata aikaa. Jos aloitat nyt pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna (muista myös rairuoho), on mämmi pääsiäisenä parhaimmillaan. Tarvitset nimittäin aikaa mämmin imellyttämiseen. Sen voi tehdä kahden päivän taktiikalla. Tai yön ja seuraavan päivän taktiikalla, mikäli olet todella mämmiterapian tarpeessa. Sitä mieli kummasti fokusoituu ja asiat loksahtavat oikeaan perspektiiviin, kun heräilee läpi yön tunnin kahden välein lisäämään ruisjauhoja ja mämmimaltaita aihioon. Kun hetken aikaa mieltäsi polttavin kiperin kysymys on se, pysyykö seoksen lämpötila oikeana imeltymisen kannalta, sitä unohtaa maalliset asiat kuten odottavan laskupinon, autossa ilmenneen jarruvian, flunssaisen lapsen ja mitäs ruokaa tekisin huomiseksi. Ihanan terapeuttista!

Käytin nyt sitten mämmin imellyttämiseen yön yli ihan digilämpömittaria ja sähköuunia. Ihanteellisin lämpötila imeltymiselle on 60–70 asteen välillä. Siinä se hiljalleen tummeni ja jos ei nyt aivan hirveän makoisalle maistunut, niin ainakin alkoi maistua mämmille. Onneksi on siirappi.


Mämmi
2,5-3 l 60–70 asteista vettä
500 g mämmimaltaita
750 g ruisjauhoja
0,5-1 dl siirappia
n 1/4 tl suolaa
n. 1rkl jauhettua pomeranssinkuorta

Lisää veteen 100 g maltaita ja 150 g ruisjauhoja. Sekoita tasaiseksi puuroksi ja ripottele seoksen päälle hieman jauhoja kuortumisen estämiseksi. Peitä kannella, asenna digilämpömittari ja pistä pariksi tunniksi uuniin imeltymään. Katso, että uunin lämpötila pysyy noin 60-70 asteessa.

Sekoita taas hyvin ja lisää 150 g jauhoja ja 100 g maltaita, pinnalle ruisjauhoja ja takaisin uuniin tunniksi pariksi. Jatka näin kunnes kaikki jauhot on käytetty.

Viimeisten imeltymistuntien jälkeen lisää suola, siirappi ja jauhettu pomeranssinkuori. Seoksen tulisi olla aika vellimäistä, tummaa ja mämmiä maultaan jo muistuttavaa. Keitä seosta 15 min. koko ajan sekoittaen.

Jäähdytä seos kylmäksi, esim. ulkona. Laita paistoastioihin (itse käytin pahvisia leipävuokia, paitsi tuohon yhteen keraamista) ja jätä astiat hieman vajaiksi, mämmi nimittäin kiehuu ja kuplii kypsyessään. Lisää pinnalle sokerivettä kuorettumisen ehkäisemiseksi.

Paista 4 tuntia 124 asteessa. Anna vetäytyä 3-4 päivään jääkaapin viileydessä ennen tarjoilua.

K-Ruoka sivuilla on taas hyvät ja selkeät ohjeet mämmin valmistukseen ja tosi paljon muita kivoja mämmiherkkuja, jollei tämä pääsiäispöydän must maistu sellaisenaan.


Ja vielä, rakkahin Joulupukki. Tiedän että on hiukan aikaista, eteenkin minun iässäni, lähestyä sinua jo ennen pääsiäistä. Mutta jos lupaan olla koko vuoden tosi kiltti, niin tuothan minulle ensi vuonna oikeita tuokkosia mämmintekoa varten, kun en koskaan muista niitä itse ajoissa hankkia. Niitä valmistaa ainakin Pro Puu Lahdessa. Ja oletan, että myös Joulupukin paja?

Kaupallisessa yhteistyössä K- ruoan kanssa. 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

GINI - BLINI



Että sellaasia sitten tuli. Gini -blinejä. Täälä Etelä-Pohjanmaalla on kyllä aistittavissa pientä ginisyyttä ilmapiirissä, mistä lie johtuu?

Itseasiassa kaikki lähti siitä kun olin kutsunut ystäväperheen ruokakylään ja hoksasin, että nyt olis hyvä hetki paistaa edes yhdet (isot) blinit jälkiruoaksi. Koko blinikausi kun on mennyt tänä vuonna ohi. Ja kyllähän niitä nyt kerta vuoteen on saatava. Pakkasessa oli iso purkki Lappajärveläistä siianmätiä. Asia oli sillä selvä.

Etsin luottoreseptini sijaan jotain nopeampaa, koska se yön yli taikinan hapattaminen oli liian myöhäistä lauantai-aamuna. Inspiraatio löytyi HS:n vanhasta kunnon Ruokatorstai-raamatusta, jota innostuin muutenkin sitten selaamaan. 

Tein blinit siis tattariblinien ohjeella, jossa kohdassa 4 neuvotaan: " rikasta makua halutessasi viinatilkalla" . Ainesosaluettelo määrittelee viinan vielä kirkkaaksi. No, ei tullut mieleenikään laittaa vaikka valkoista rommia, lähinnä ajattelin votkaa, kossua, kunnes silmäni pysähtyivät ginipulloon...no mikä ettei...kai sillä katajanmarjalla yhdet blinit maustaa...


Missä määrin  gini sitten blinejä jalosti? En voi väittää, että pystyin sen maun sieltä erottamaan, mutta sen voin sanoa, että hyvin hyviä ja hyvin aromaattisia näistä tuli. Kaupassa käydessäni muistin vielä lukeneeni jostain, että markkinoille on tullut valmista kirkastettua voita, vähän epäillen suunnistin tutkimaan voihyllyä ja niin vaan, siellähän oli Jokilaakson Ghee, kirkastettu voi. Vaikka voin kirkastaminen itse ei olekaan mitään rakettitiedettä niin ajan ollessa kortilla oli ihana napata valmis paketti ja käyttää voin kirkastamisaika vaikka eteisen kenkävuoren järjestämiseen, että vieraiden kengätkin löytävät paikkansa. Lisäksi ei tarvitse arpoa kuinka paljon sitä voita tarvitsee ja pahimmassa tapauksessa kesken blininpaiston aloittaa kirkastus uudelleen voin loppuessa.

Koska sitä  voita menee ja sitä tarvitaan, että blinit olisivat juuri niin päältä rapeita ja sisältä kuohkeita kuin ne parhaillaan ovat.  Ja se paisto oikeasti onnistuu vasta kirkastetulla voilla. Muu on käryyttämistä.Tuon gheen toivottaa muuten tervetulleeksi myös keittiöni intialainen osasto.



Gini-blinit
taikinasta tuli n. 12 kpl aika isoa bliniä

5 dl vettä
1/4 pakettia hiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
 5 dl tattarijauhoja
1 1/2 dl kiehuvaa maitoa
2 keltuaista
2 valkuaista
1/2 dl giniä

paistamiseen kirkastettua voita eli gheetä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja tattarijauho. Jätä taikina kohoamaan liinalla peitettynä 2 tunniksi.

Sekoita kohonneeseen taikinaan kuuma maito ja keltuaiset. Nostata vielä 3-4 tuntia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinan joukkoon. Lisää gini. Seisota taikinaa vielä hetki ennen paistoa.

Paista taikinasta miedolla lämmöllä kirkastetussa voissa paksuja blinejä. Anna alapinnan kuortua, valuta sitten blini päälle sulaa gheetä ja käännä. Voissa ei voi säästellä.

Jos teet isommalle porukalle, eikä blinejä pääse syömään suoraan pannusta (tai siis pannusta lautaselle) laita uuni 100 asteeseen ja blinit ritilän päälle, jotta pysyvät lämpinä. Itse paistoin 3 pannulla kerralla.


Meillä tarjoiltiin blinit maailman parhaan lähimädin, silputun punasipulin ja smetanan kanssa. Lisäksi katoin hunajaa ja venäläisiä suolakurkkuja. Enkä kaivannut mitään muuta.


Juomakin osui nappiin, Riesling pärjää aina rasvaisen ja rapean blinin, mädin, smetanan ja sipulin melko vaativalle yhdistelmälle.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

VIIKINKIRAKKAUTTA (ja viikinkihääkakku)


Olipa kerran rakastuneet. Ja ovat toki edelleen, koska vasta menivät naimisiin. Ja koska rakkautta ja onnellisia tarinoita ei koskaan ole liikaa, haluan jakaa tarinan teidän kanssanne.

Arin kosinnasta löytyy superhellyttävät kuvat viime kesänä Himoksella Linkin Parkin  konsertista. Pariskunta ei tiennyt tulevansa kuvatuksi ja salaa otettu kuvasarja päätyi Soundtrooper Magazineen (kuviin tästä, mulla tulee tippa linssiin kun katson niitä; kaksi ihmistä väenpaljouden keskellä ja silti heitä on tuossa hetkessä vain he kaksi), jossa kuvan rakastuneita kuulutettiin, juttua pyydettiin jakamaan, jotta kuvien pariskunta löytyisi. Some- maailma näytti voimansa vain vuorokaudessa ja Ari ja Satu saivat kutsun palata viikonlopuksi hifistelemään Himokselle.

Mitenkäs minä tähän juttuun liityn? No, Ari on yksi Urho 11v:n pikaluisteluvalmentajista.  Pariskunta päätti pitää intiimit, omannäköisensä häät ja päätyi molempia kiehtovaan viikinkiteemaan. Häät olivat ihanasti mietitty, ruoka (rosvopaisti ja uuniperuna) tarjoiltiin päreiltä, iso osa vieraistakin oli teeman mukaisesti pukeutunut. Häistä on ihania  ulkona jätkänkynttilöiden loimussa otettuja kuvia vieraista ja  siitä kun sulhanen talutti turkiksiin kääriytyneen morsiamen islannihevosen selässä paikalle.

Minä sain kunnian osallistua pitoihin hääkakun tekemällä. Pariskunnalla oli vahvasti teema mietittynä, ensimmäinen malli oli upea kerroskakku, jossa miekka seisoi pystyssä. Tajusin heti, etteivät taitoni riitä ja ehdotin miekan mallista jättikakkua, jossa ruusuköynnös kiertyy terän ympärille.


Ison  vaaleen viikinkipäällikön sylissä kakkukin näyttää pieneltä

Tilasin sulhaselta aluslaudan. Pohjassa käytin suklaisia vetopohjia, väliin vatkattua kermaa ja pariskunnan keräämistä luonnonvadelmista keittämäni hillo. Kakun kostutin laktoosittomalla maitokaakaojuomalla, se oli mielestäni hyvä keksintö. Hain tarvikkeet loppuviikosta, täytin vetopohjat 3 väliä, 4 pohjaa korkeuteen perjantai-iltana ja jätin kosteutumaan ulos. Lauantai-aamulla (ei yhtään ennemmin sitten) alkoi vision toteutus. Sommittelin yksinkertaiset kaavat kakusta laudalle ja leikkasin kakun niiden mukaan.



Valmiit kakkupalat laudalla kuorrutin voikreemillä (voita ja tomusokeria) sileäksi. 

Kuvien ottaminen jäi taas. Juuri ja juuri sain kakun klo 15 valmiiksi. Tässä kuvassa ihanasti autenttiset making-of - sotkut. Vähän rajasin pahimpia pois tuolta kädensijan yläpuolelta....

Seuraavaksi jännittävä kaulintaosuus. Yhtäjaksoinen teräosuus oli aika haastava, mutta nuavvaan, sekin tehtiin. Koko kakulla oli pituutta 1,5 metriä. Eihän tämä mikään autenttinen look alike viikinkimiekka ole, mutta oma näkemys teemaan sopivasta jättimiekasta. Huomatkaa punottu kädensija ja hopeamaalilla maalatut koristeet. SF ei viittaa Suomi-Filmiin, vaan löytyvät riimuaakkosista, siis S ja A. Veriuraakin yritin painella terän keskelle.



Aivan superavun sain Urho11v:n toiselta valmentajalta Anssilta, joka tarjoutui askartelemaan ruusut kakkuun. Kiitos Anssi, noutaja olis tullut jos olisin vielä niitä viime tingassa itse väsäillyt (koska tunnetusti aikataulussani löytyy ainoastaan viime tipan hetkiä...). Tämäkin todistanee, että pikaluistelu on herkkä laji, jos miettii näitä  meidän hyvinkin herkkiä ja romanttisia valmentajia! (vrt Arin yltiöromanttinen kosinta ja Anssin harrastus ruusujen väkertäjänä). Onneksi Etelä-Pohjanmaalla on myös naisia joissa jyllää vanha kunnon roo-roo...Anssi-rukkakin joutui tekemään ruusut uudestaan vielä perjantaina kun ensimmäinen erä oli mielestäni väärän värisiä. (Toivottavasti arvostit, Satu...).



Että sellainen kakku tuli tehtyä. Vierailta tuli palautetta, että kakku oli paitsi yllättävän näköinen, myös herkullisen makuinen ja sopivan kostunut. Maku taitaa mennä kyllä luonnonvadelmien piikkiin!

Kaikkea sitä nyt on siis tullut kokeiltua, hääkakun tekokin. Älkää nyt alkako kovin tilauksia lähettää, kyllä minun rutiinilla nämä on niin hidastekoisia ja ulkonäössäkin täytyy varautua tiettyyn käsityöläisleimaan. Noin niinkun nätisti sanottuna.

Summa summarum, kuitenkin, Komiahan tästä tuli. Enkä eres yrittäny tavallista!

Onnea, rakkautta, tahtoa ja pitkää ikää avioliitollenne, onnelliset!





perjantai 11. maaliskuuta 2016

Keitetyt kermaperunat



Minä en harrasta kermaperunoita. Vaikka ei sitä kyllä nykyisestä takamuksestani voi päätellä. Tiedän vaan kertakaikkiaan parempiakin tapoja valmistaa perunaa. Valkosipuliperunanikin ovat poikkeuksetta kermattomia.

Varmaan sen 10 vuotta sitten kun ihana Tina Nordström oli kokkiohjelmien kuningatar muistan hänen sorautelleen hyrmaavaa skånelaista (?) kurkkuärräänsä pippuroidessaan (lite salt och peppaR!) perunagRatiinia, jota hän hämmensi liedellä kattilassa ennen uuniin panoa.

Pitkät on tuumaustauot minulla, mutta nyt vihdoin tartuin reseptiin kun tuli aika valmistaa kermaperunoita. Asia olisi saattanut mennä helpomminkin, ellen olisi päättänyt valmistaa niitä heti 9: stä kilosta perunaa. Oli siinä ensin kuorimista, sitten siivuttamista ja lopulta 10 l kattilassa pariin otteeseen keittämistä. Tässä nyt teille ihan mitätön 1,5 kg ohje...


Tina Nordströmin perunagratiini
6:lle

1,5 kg jauhoisia perunoita
1/2 purjo
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
5 dl vispikermaa
5 dl maitoa
2 tl suolaa
valko- tai mustapippuria myllystä

Kuori ja viipaloi perunat ohuelti. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja siivuta purjo ohuiksi puolirenkaiksi. 

Kuullota  sipuleita oliiviöljyssä kattilanpohjalla hetken, mutta älä anna niiden saada yhtään väriä. Lisää kerma ja maito ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää perunasiivut ja suolaa ja pippuroi seos reilusti, perunat tarvitsevat paljon suolaa.

Keittele seosta sekoitellen (ymmärrettävästi maito palaa helposti pohjaan, paitsi onhan meillä nykyään Kiehu!) kunnes se saostuu paksun täyteläiseksi. Muistan Tinan puhuneen jotain tärkkelyksen liukenemisesta, joten sekoittelu edesauttaa varmaan myös sitä ja koostumuksesta tulee hyvin kermainen.

Laita sitten seos voideltuu uunivuokaan ja anna paistua 180 asteessa vielä 30 - 40 minuuttia.



Tina  muuten väittää, että tämä on hänen kaikkien aikojen suosituin reseptinsä. Enempää ei kai mun tarvitse kehua? 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Vaihtelua arkiruokaan!



Kun arkiruoasta on kyse, on avainsanana nopeus ja helppous. Kaupassa ostoksia kiireellä haaliessa tai ruoanlaittoblockin yllättäessä (tiedäthän, kun ei tuu mieleen ainuttakaan reseptiä mitä vois tehdä siihen hätään) tuntuu, että avainsana vois olla myös kyllästyminen. Tarttee uutta verta arkiruokarepertuaariin.

Tänään Lännen Median ruokatorstai -sivustoilla suurimmissa maakuntalehdissä löytyy omat  ehdotukseni pikaisiin arkiruokiin. Liputan edelleen ihan arjessa perinteisille suomalaisille kotiruoille, keitoille, kastikkeille ja laatikoille sekä nopeille wokeille
ja pikaisille pastoille.

Yläkuvan värikkään kana-vuohenjuustopannun parasta antia ovat ihanat kasvikset.

Lohipastan maustaa uudelleen fenkoli ja jugurtti.



Yhden pellin tekniikalla valmistuu uunissa makoisat kasvislantit ja hunajaglaseerattu lohi.



Ja supersuursuosikkini on naudanliha ja parsakaali pikapaistettuna. Niin yksinkertaista. Niin nopeaa. Ja absoluuttisen herkullista!


Tsekkaa siis reseptit tänään torstaina 3.3  (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan SanomatIlkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti).

Herkullista arkiruokaa teidänkin perheelle!



tiistai 1. maaliskuuta 2016

Sulvan Kestikievarin viikinkipidot


Sulvan kylässä, jossakin Vaasan ja Laihian välisuunnalla sijaitsee Sulvan Kestikievari, jossa vietetään Pohjolan villeimpiä viikinkipitoja. Been there, done that. Ja vielä muistankin kaiken.

Ihan suunnittelematta helmikuusta kehkeytyi viimmoisen päälle viikinkikuukausi. Ensin ystävämme kutsui meidät juhlistamaan viisikymppisiään villeissä viikinkipidoissa, sitten sain kunnian leipoa viikinkihäihin valtavan viikinkimiekka- hääkakun ja pisteenä sen iin päälle Urho11v. matkusti Heerenveeniin, Hollantiin, edustamaan Suomea nuorten epävirallisissa Euroopan mestaruuskisoissa eli Viking Race'issä.


Äidin urheiluperinteisiin (ja vartalolle) sopii paremmin edustaminen ruoan ja juoman ympärillä pyörivässä juhlinnassa. Pidot olivatkin mitä parhaimmat. Lumipyryisessä helmikuun illassa illan isäntä ja juhlakalu oli järjestänyt meille linja-autokyydityksen Seinäjoelta Sulvaan ja takaisin. Aperitiivit pysähdyttiin nappaamaan Kyrö Distilleryssä.

Sulvassa saavuimme idylliseen ja ihanan lumiseen vaippaan kietoutuneeseen pohjalaiseen pihapiiriin. Vanha kunnostettu pohjalainen hirsitalo tarjoaa monenlaista kokous- ja pitopalvelua, josta nämä viikinkipidot taitavat olla hillittömimmät ja suosituimmat. Näin se käy:

Kullekin osallistujalle oli katettu kypärä, sarvella tai ilman ja viikinkitunika, joka suojasi juhlavaatteita tarjoilijan präiskytellessä viiniä peltituoppeihin. Käsin syödessä sitä tarvittiin myös omien käsien pyyhkimiseen. Eikä kukaan hullu tietenkään omaan tunikaansa käsiään pyyhi vaan rennosti vierustoverin selkämykseen. Kestikievarin isäntä kävi läpi viikinkietiketin, jotta osasimme käyttäytyä. Välillä kajautettettiin isännän johdolla ilmoille karmeita viikinkihuutoja ja omaakin ohjelmaa oli , onnittelupuheita ja sellaista. 


Pöytään kannettiin pitkät laudat, joissa kuudelle hengelle aina kilon kimpaleet ylikypsää possua, härkää, kanaa ja lohta, sekä 2 kiloa aivan mielettömiä ribsejä. Lisäksi jokaiselle oli muhkea uuniperuna ja kastikkeeksi kipoissa aiolia. Lautaseksi oli katettu tortillalätty ja aseeksi kullekin morapuukko. Peltimukin viereiseen snapsilasiin kaadettiin vielä viikingin verta. Vai olisko ollu vastustajan.Ateria päätettiin jäätelöön, sitä ei nyt ihan saanut kauhakaupalla kaapia, mutta eipä olisi masuun mahtunutkaan.


Jotenkin tämä barbaarinen syöntitapa sai juhlakansan vallan riehaantumaan. Kestikievarin isäntä haki välillä kitaran ja lauloi ja kertoi hauskoja juttuja. Ja olihan meillä itselläkin tietenkin hauskat jutut. Ainakin omasta mielestä.

Sanalla sanoen melkoista ilonpitoa. Eikä nälkäiseksi jäänyt kukaan! 


Kiitos vaan Kari ikimuistoisita pidoista! Ja onnea seuravalle vuosisadan puoliskalle!






sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kyrö Distillery Company


Suomalainen sauna. Siellä sikiää perinteisesti mahtavimmat ideat (sekä iso osa väestöstämme). Saunasta sai alkunsa myös kaveriporukan kesken ajatus ruis-tislaamosta... ja loppu onkin historiaa.

Isossakyrössä, Etelä-Pohjanmaalla, vanhassa meijerissä sikiää siis Suomen tämän hetken trendikkäin juoma. Alkuperäinen tuote, ensimmäinen suomalainen 100% rukiinen single malt viski valmistuu juotavaksi 2017. Se on tislattu kahteen kertaan ja kypsyy amerikkalaisissa valkotammitynnyreissä.Sitä odotellassa voi maistella vaikka Juuri- kypsentämätöntä ruistislettä.



Mutta se hittien hitti on tietenkin Napue -gin. Napue valmistuu 12 perinteisestä kuivatusta yrtistä ja 4 tuoreesta suomalaisesta luonnosta kerätystä raaka-aineesta; mesiangervosta, tyrnistä, koivunlehdistä ja villikarpaloista, jotka antavat sille sen ainutlaatuisen, jäljittelemättömän maun. Napuesta valmistettu Gin&Tonic palkittiin 2015 maailman parhaana arvostetussa (n. 150 osallistujaa 90 maasta) International Wine & Spirit Competitionissa. 

Pääsin maistamaan tuon kuulun GT:n sen syntysijoilla Kyrö Distillery Companyssa, entisessä Kyrönmaan meijerissä, Isossakyrössä, siis ihan tässä hoodeilla. Ravintola on auki joka kuun ensimmäinen lauantai ja tislaamokierroksia tehdään myös tilauksesta. Herkullisen juoman seurueellemme tarjosi muuten viiskymppisiään juhliva ystävämme, joka kyyditsi koko juhlaremmin linja-autolla Vaasan suuntaan juhlimaan ja järjesti ehkä parhaimman pitstopin ikinä kurvaamalla Kyrö Distilleryn pihaan. Tai linja-auton kuljettaja kurvasi, muut juhlimme.


Mutta se Gin&Tonic. Tehdäänpä se isäntien suositusten mukaan.

Maailman paras G&T Kyrö Distilleryn Napue Ginistä

Matala, laajasuinen lasi
jäitä
4cl Napue giniä
12 cl Fever Tree Indian Tonic 
rosmariininoksa
muutama suomalainen karpalo

Täytä lasi reilusti jäillä, näin juoma pysyy tarpeeksi kylmänä, eikä laimene liian nopeasti. Mittaa (aina) lasiin 4 cl Napueta. Kaada päälle hyvälaatuinen tonic ja  sekoita. Viimeistele rosmariininoksalla ja muutamalla karpalolla. Nauti!



Mielelläni olisin laittanut tähän myös kuvan ruispellossa ilkosillaan juoksevasta tekijäporukasta, mutta koska Mari ehti jo, ei mun tartte.

Lisäisin vielä, että  minä en mitään ginistä ymmärrä, mutta olipa hyvää. Nanna on nyt Napue-fani. Koska, no, Napue on nannaa!

Tsemppiä kohti tavoitetta; Maailman tunnetuimmaksi Ruistilaamoksi 2022 mennessä! Niinhän se on, priimaa pakkaa tulohon.

Faktat ja storyline  Kyrö Distillery Companyn sivuilta.