Salaatissa tärkeintä on kastike

Yhtenä päivänä teki mieli jotain ruokaisaa salaattia ameriikan tyyliin. Jotakin niinkuin Chef's Salad tai Cobb Salad.  Mutta eihän mulla ollut pekonia tai kanaa ja avokadokin paljatui edesmenneeksi, joten lopulta tein kotoa löytyvistä aineksista ruokaisan salaatin ameriikan malliin. Ilman sen kummempia nimiä ja rajoituksia.

Pikku luksusta salaattiin sain pyöräyttämällä pannulla itse  tuoreet maistuvat krutongit. Muuten mulla taisi olla sielä kaapissa jäävuorisalaattia ja jotain toista, olisko vuonankaalta, kurkkua, tomaattia, punasipulia, keittokinkkua, yksi keitetty muna (jonka murustin salaattiin kun ketuaisen ympärillä oli rumasti mustaa, onneksi murut ei näy edes kuvissa) ja sitten ne krutongit.

Salaatista tuli näilläkin värkeillä tosi hyvää, koska kastike oli aivan ihanaa, just sellaista tangya, josta pidän (usein nimittäin syön salaatin jopa ilman kastiketta, inhoan huonoja kastikkeita). Salaatinkastikkeeni oli toki rumaakin rumemman näköistä, vihertävänharmaata ja möykkyistä, mutta aah niin hyvää! 

Urho otti mulle käsikuvia. Halusi välttämättä otttaa vinoja kuvia, mikä ei mun mielestä ollut hyvä idea.

 Eli kerää omalle salaatipedillesi salaatit, vihannekset ja sitten vähä jotain protskua, kalaa, kanaa, pekonia, kinkkua tai munaa. Ja päälle krutongit ja kruunuksi tämä helvetin ruma mutta niin hyvä kastike.

Krutongit

Paista kuutioitua paahtoleipää pannulla voissa timjamin ja parin valkosipulinkynnen kanssa.

Ruma mutta hyvä salaatinkastike

1dl öljyä
0,5 dl punaviinietikkaa
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 rkl Dijon sinappia
75 g sinihimejuustomurua
suolaa 
maustepippuria


Laita kaikki aineet lasiseen kannelliseen tölkkiin ja ravista vimmatusti. Kaada runsaasti salaatin päälle ja nauti.

Gotlanti

Gotlanti. Jospa vain pistän silmät kiinni ja muistelen ja kerron. Joskus mieleen jäävät hassut yksityiskohdat, toisinaan hauskat sattumukset. Yhdessä kaiken näkemän ja kokeman ja kuuleman, niistä nivoutuu yhteen paikan henki ja tunnelma. Jokaisella vähän omanlainen. Tässä teille pala mun Gotlantia.

Kaksi vuorokautta on lyhyt aika tutustua perinjuurin edes Gotlannin kokoiseen saareen, mutta reissuporukkamme pintaraapaisu oli aivan varmasti hieno läpileikkaus saaren annista ja ehdottomasti kasvatti halun saapua uudelleen. Kira, Nelle, Jonna, Hannele ja minä saimme Visit Swedenin vieraina valmiiksi mietityn ja ruokabloggareita kiinnostavan ohjelman.

Visbyllä on huima historia. Se on ollut kaupankäynnin solmukohta jo varhaiskeskiajalla Itämerellä Hansakaupungien kaupankäynnissä Novgorodin kanssa. Asutusta saarella on ollut huimat 4000 vuotta ja saarelta löytyykin paljon muinaisia hautoja, asumusten raunioita ja aarteita. Kyllä, saarelta löytyy edelleen tämän tästä hopearahoilla täytettyjä ruukkuja ja siksi metallinpaljastimien käyttö saarella onkin luvanvaraista. Saari ei koskaan joutunut maailmansotien pommitusten uhriksi, joten Visbyn kaupungin keskiaikainen tunnelma mukulakivikatuineen, kaupunkia ympäröivine muureineen ja entisöityine kivirakennuksineen tempaa todella mukaansa keskiajasta kiinnostuneet, tai itseasiassa ihan kenet vaan. Tänne ottaisin lomalukemiseksi ehdottomasti keskiajalle sijoittuvaa kirjallisuutta, vaikka Ken Folletin Taivaan pilarit, joka kertoo kirkon rakentamisesta, Visbyssäkin kun on ollut 17 komeaa kivikirkkoa.

Vaikka suurin osa Visbyn puurakennuksista on palanut, löytyy kaupungista muutamia kotoisen värisiä hirsitupia. Tarkempi silmäily (ja tuoksuttelu) paljastaa, ettei kyse olekaan punamultamaalista vaan tervasta, joka aikojen  ja auringon valon vaikutuksesta saa hirren pinnalle hauskan rosoefektin

Visbyn idylliset pikkukadut ovat täynnä kahviloita ja kesäisin paikan asukasluku moninkertaistuu.  Toukokuussa, kylmän kevään ensimmäisenä kesäisenä viikonloppuna saimme astella vielä uskomattoman rauhallisen pikkukaupungin katuja. Lauantai-aamuna meillä oli opastettu kiertokävely (suosittelen), jossa saimme hurjan annoksen tietoa Gotlannin ja Visbyn historiasta ja nykypäivästä. Gotlanti on todella tärkeä paikka monelle mannerruotsalaisellekin, Olof Palmekin aloitti aikoinaan nykyäänkin jatkuvat Almadalin poliittisen keskustelun tapahtuman saarella, koska ei tahtonut keskeyttää lomaansa ja päätti kutsua muutkin poliitikot saarelle.

Hauska opasrouvamme oli armoitettu tietolaari ja hän kertoi retkemme aluksi, että (kaikin puolin ihana ja tunnelmallinen) Clarion- hotelli, jossa yövyimme kävi läpi suuren remontin parikymmentä vuotta sitten, jonka aikan tuntemattomaksi jäänyt henkilö murtautui yöllä hotelliin ja murhasi vastaanotossa yövuoroa tehneen naisen, murha on yksi Ruotsin selvittämättömiksi jääneistä. Hieman ihmettelimme, miksi tämä tieto meidän kanssamme jaettiin, mahtoiko hotellin pitkillä käytävillä kummitella vai oliko juttu esipuhetta Gotlantiin kesäpäiville kerääntyville dekkaristeille. 

Visbyn kaupunkia ympäröivät jyhkeät muurit. Saaren peruskallio on kalkkikiveä, jota on kaupungissa työstetty monin eritavoin. Torneihin johtavat jyrkät kierreportaat, joissa on kaide vain oikealla puolella. Kuinka nerokasta puolustuksen kannalta; oikeakätinen paikallinen miekkamies voi taistella pitäen vasemmalla kädellä kaiteesta kun taas ylöspäin etenevä hyökkääjä joutuu vaihtamaan miekan vasempaan käteen pystyäkseen tukeutumaan oikealla kaiteeseen. Korkeiden kivirakennusten suojissa on mm. ollut keskiaikainen wc- systeemi.

Kirkkojen raunioita on kaupungissa hyödynnetty hienosti, niistä on tehty vuokrattavia tapahtumatiloja, hienompia ei ehkä löydy mistään. No, paitsi sateella.

Saareen tutustuakseen kannattaa ehdottomasti vuokrata polkupyörä tai auto.  Gotlannin rantaviiva näyttäytyy vuoroin jylhän kallioisena vuoroin hohtavine hiekkarantoineen. Saarella on paljon erikoistunutta maanviljelystä, se on kuuluisa parsastaan, sahramistaan ja tryffeleistään.  Vierailtavia kohteita ja tilaputiikkeja löytyy ympäri saarta päätitpä sitten lähteä  hyvin suunnitellulle kiertoajaelulle tai vaan polkemaan sinne minne pyörä vie. Ja onhan täällä se Peppi pitkätossun aito ja oikea Huvikumpukin.

Myös lampaita on kaikkialla. Ja millainen villa on harmaalla Gotlannin lampaalla!

Niin hieno, niin silkkinen ja niin kihara. Muhkeat lampaantaljat olivat hienoimpia näkemiäni, upottavan runsaita mutta silti keveitä. Hauskoja hetkiä vietimme eräässäkin tilaputiikissa kun tytöt tinkasivat puolikuuron isännän kanssa sopivaa hintaa. Juu ja on siellä Gotlannissa aivan oma murteensakin...

Melkoisen tilkkutäkkikertomuksen sain aikaan näemmä reissustani. Mutta ajatteleppa kuinka paljon viisaampia olemme nyt kun tiedämme vaikka miksi keskiaikaisissa torneissa oli kaide vain oikealla puolella.

Visbyyn pääsee kesäaikana sekä suorilla lennoilla (mm. Finnair) tai laivalla Tukholmasta (90km) ja Tallink Siljalla löytyy myös Gotlannin risteilyjä. Tietopaketti saaresta löytyy Visit Swedenin sivuilta, siellä on muuten menossa tällä hetkellä kilpailu, jossa voit voittaa Visbyn loman. Kaiken kaikkiaan ihana ja erilainen lomakohde niin lähellä. 

Ja kuten huomasitte, olen pidättäytynyt ruuasta puhumisesta. Eli lisää on luvassa. Sillä välin voitte käydä lukemassa vaikka  muiden matkalaisten tunnelmia jo ilmestyneissä postauksissa.

Gotland Food Tour del 1

Gotlantiin on helppo hullaantua

Bakfickan- Lounaalla Gotlannissa

Jaossa liput Taste of Helsinkiin!

Taste of Helsinki on jo 4. kertaa järjestettävä ruuan ja juoman kertakaikkinen ilotulitus-festivaali. Festivaalia vietetään  ensi viikolla to-su 11.14.6 ihan siinä Helsingin Kansalaistorilla aivan rautatieaseman vieressä. Mukana on suomalaisia huippuravintoloita, joiden antimista voit koota haluamasi piknikin. Tarkemmat tiedot tapahtumasta Taste of Helsingin sivuilta. Viime vuoden tunnelmia täältä.

Arvon maanantai 8.6 klo 24 mennessä kommentoiden kesken random numeroarvonnalla kahden hengen pääsylippupaketin (arvo 35€) festivaaleille haluamanasi ajankohtana. Osallistu arvontaan kommentoimalla, osallistuthan vain, mikäli kykenet myös käyttämään liput! Liput toimitetaan PDF:nä sähköpostilla, joten huolehdi, että  minulla on tarvittavat tiedot lähettämistä varten. Onnea arvontaan.

Itse aion festareille heti torstai-iltana, enemmän tunnelmista sitten perjantaina.

Liput arvottu ja Random org. valitsi kommentin numero 6. Olen yhteyksissä voittajaan!

Nyt reseptinkehittelyyn! Ja vähä vikevää!

Olispa hauska tietää kuinka moni ymmärtää/ on käyttänyt sanontaa 'vähä vikevää'? Se siis tarkoittaa, että parasta panna toimeksi heti eikä huomenna, eli kehottaa jonkun asian välittömään suorittamiseen. Ja ainakin omassa suussani ja kaikkien Kauhavan Oravan kyläläisten suussa se lienee aivan yleinen fraasi. 

Kauhajoella vietetään 4-6.9. 2015 lähiruokamessuja jo 25. kerran. Juhlavuoden kunniaksi Ruokamessut järjestävät reseptikilpailun yhteistyössä pitopalveluyrittäjä Minna Lakson kanssa. Uusia makuja juhlapöytään - nimellä kulkevassa kisassa etsitään kotikokkien uusia raikkaita reseptejä piristämään pitopöytää. Resepti voi olla kotimaisista raaka-aineista valmistettu juhlapöydän alku- pää- tai lisukeruoka.

Kilpailuaika loppuu 1.7.2015 ja tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät Kauhajoen Ruokamessujen sivuilta.
Tsemppaan teitä kaikkia osallistumaan, pääpalkinto on 500€ ja tuhti lähiruokapaketti. Keittiömestarit Ulla Liukkonen ja Raymond Wesander valmistavat ja maistattavat messuvierailla elokuussa julkkistettavaa voittajareseptiä. Lisäksi 5 parasta reseptiä tarjoillaan myös messujen aikana Hämes-Havusen päätuvan pitopöydässä ja yleisö valitsee niistä suosikkinsa, joka niinikään palkitaan lähiruokapaketilla.

Minä itse rakastan kaiken maailman reseptikilpailuihin ja -haasteisiin osallistumista yli kaiken, kuten varmaan olette huomanneet. Se on kivaa ja jännittävää ja suosittelen sitä ihan jokaiselle kotikokkaajalle.

Tällä kertaa voittajan valitsee kivenkova ammattilaisraati. Iloisen hersyvä Top Chefistäkin tuttu keittiömestari ja keittokirjailijatar Ulla Liukkonen, hurmaavan sanavalmis keittiömestari ja grillauskunkku Raymond Wesander, pitopalveluyrittäjä Minna Lakso, joka esitestaa reseptit sekä lakeudenkuulu ruokabloggaaja Kaikki äitini reseptit- blogista, Nanna Rintala. Eiköhän me tällä porukalla löydetä paras ja maistuvin.

Tsemppiä kaikille reseptinkehittelyyn. Ammentakoon kauhanne reilusti ja maukkaasti!

Kilpailun järjestävät 
Kauhajoen Ruokamessut ja Pitopalvelu Minna-Maria

Yhteistyössä mukana:
Pirjon Pakari Ky
Kukkasmäen Marjatila
Laidun Hereford
Lohiluoman Pienmeijeri Oy
Närpiön Vihannes
Juustoportti Food Oy

Yhteistyössä Kauhajoen Ruokamessut

Sparrissoppa piparjuurikatkiksilla eli parsojen pelastus

Tämä mun parsakeitto ei oo nyt oikein vihreää, ei valkoista (koska käytin siihen molempia parsoja) eikä se ole niin hienostunutta ja sileää kuin juuri Gotlannissa syömäni todella hyvä ellei paras parsakeitto. Mutta eivätpä olleet enää jääkaappini parsatkaan ihan mitään valioyksilöitä. Parsahan on tavaraa, joka on oikeasti parhaimmillaan juuri pellolta poimittuna, mutta koska niitä ei tietääkseni meidän cittarimme pihapiirissä kasva, on matka kauppaan kestänyt aina kauan tai kauemmin. Siihen sitten lisätään pari päivää suunnitelmien muuttuessa omassa jääkaapissa, niin kyllä alkavat olla melko heikossa hapessa.

Parsakeittoon ne voidaan vielä pelastaa. Makua riittää vielä sen verran vaikka ulkonäkö ja tekstuuri onkin ajat sitten pettänyt. En sano etteikö ensiluokkaisesta parsasta saisi ensiluokkaista keittoa, joka peittoaa kaikki muut keitot, mutta jo nuhjaantuneestakin parsasta saa vielä oikein maukasta keittoa. Sitäpaitsi, kun ei tarvitse jännittää, että peittää tai pilaa parsan hienovaraisuuden, voi tehdä hiukan uskaliaampiakin maustamiskokeiluja. Kuten nyt vaikka piparjuurikatkaravut. 

Jotakuinkin näin se varmaan meni:

Parsakeitto piparjuuri-katkaravuilla
4:lle

500g tuoretta vihreää ja valkoista parsaa, tai vaan toista, elämänsä päähänkin tulleet käyvät
1rkl voita
1 salottisipuli pilkottuna
2,5 dl kuivaa valkoviintä
0.75 l vettä
1 kana- tai kasvisfondi
2 dl kuohukermaa
3 dl sulatettuja katkarapuja
1-2 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
suolaa ja pippuria
pinnalle annoksiin lusikallinen ranskankermaa ja lehtipersiljasilppua

Katko ja heitä pois parsan puisevat osat varsista. Kuori ja pilko parsat. Kuullottele sipuleita voissa hetken. Lisää sitten parsa, viini, vesi, ja fondi. Keitä n. 10 minuuttia kunnes parsa pehmenee. Aja sileäksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kuumenna uudelleen, tarkista suola ja lisää mustapippuria.

Sekoita keskenään valutetut katkaravut ja raastettu piparjuuri. Nostele lautaselle keko rapuja ja kaada liemi ympärille. Viimeistele ranskankermalla ja lehtipersiljasilpulla.

Päivänne on pelastettu, oi te nuhjaantuneen parsan jääkaapissa piilottelijat!

Kevätherkku, huhtasieni

Toukokuu aivan lopuillaan, mutta kyllähän tässä vielä selvästi ollaan vasta keväässä. Tänään pääsin yllättämään itseni kahdella eka kertaa elämässä - kokemuksella kun tein valkoista pizzaa ja söin kartiohuhtasieniä. Combined. Valkoinen huhtasienipizza.

Vuosi on kuulemma hyvä niin korvasienille kuin huhtasienillekin, jotka aavistuksen muistuttavat toisiaan aivomaisella rakenteellaan. Korvasieniä en ole löytänyt (kun en ole päässyt etsimäänkään), mutta olivatpas nämä huhtasienet valloittavia. Ystäväni, Maitotytön kummitäti Kaarina soitti maanantaina kun oli nähnyt mun FB.ssä haikailevan korvasieniä, että täällä niitä olis ny, tuu hakemaan meidän pihasta. Kun kuulin kasvupaikan, arvasin heti, että kartiohuhtasieni on kysymyksessä. Vaikka niillä molemmilla on tuota aivomaista poimutusta, korvasieni on epämääräinen ja usein isokin möllykkä mutta kartiohuhtasieni on tuollainen selvä tonttulakki, jolla on valkoinen jalka. Se saattaa löytää tiensä pihanurmikoille ja nytkin se oli  hiljakkoin myllätyssä pihassa soran ja kuorikatteen rajalla, mikä hyvin tyypillistä (kuorikate siis). Korvasieni kasvaa useimmiten myllätyissä, hiekkapohjaisissa metsänpohjissa. Nyt muuten tiedän senkin miksi korvasieni on englanniksi False Morel. No siitä systä kun se oikea Morel on just tämä huhtasieni!

Nämä kyllä ehtivät kuivahtaa muutaman päivän korissa ennenkuin ehdin näiden kimppuun. Toisaalta näitä suositellaankin kuivattaviksi

Korvasieni on todella myrkyllinen, kahteen kertaan ryöpättävä, mutta ah niin herkullinen ruokasieni, ruotsalainen sieniraamattuni kertoo sen kuitenkin ryöpättynäkin aiheuttavan syöpää, eikä suosittele käyttöä. Huhtasieni sen sijaan on syötävissä vaikka raakana (ei siis tarvitse esikäsittelyä, mutta suositellaan kuitenkin kypsennettäväksi, katso kommentit) ja on erittäin arvostettu ruokasieni Keski-Euroopassa ja esim. USA:ssa. Se on maultaan paljon miedompi kuin voimakas korvasieni, mutta herkullinen. Sen muoto on niin puhutteleva (Sieni on ontto ja aika kestävä, ei murene paloiksi sormissa), että sitä usein tarjotaankin kokonaisena täytettynä jollakin tai vaikkapa höyrytettynä, kaunista sientä on sääli pilkkoa.

Siksipä minäkin tyydyin halkaisemaan sienet pituussuunnassa, valkoinen pizza oli ainoa päässäni pyörivä ajatus kun katselin näitä kaunokkeja. Yksinkertaista ja sieneä arvostavaa. Yksi v-sana pääsi kun menin ottamaan pizzaa uunista, koska se oli melkein kärähdyksen partaalla (huom. juusto), mutta onneksi maku oli tosi hyvä, samoin pohja onnistunut. Teen pizzapohjan aina käsituntumalla, enkä ole koskaan oikein ymmärtänyt "tämä on paras pizzapohja-ever" juttuja koska kaikissa resepteissä on aina nähdäkseni samat aineet. Joskus teen kuivahiivan, nyt tuoreeseen, jauhojakin vähän vaihtelen, sitten suolaa, öljyä ja ripsaus sokeria.

 Valkoinen huhtasienipizza

hyvin kohonnutta pizzataikinaa (vaikka sitä best ever) haluamaasi muotoon paineltuna ja venyteltynä

päälle
ranskankermaa
mustapippuria
mozzarellaraastetta
ohueksi viipaloitua punasipulia
halkaistuja (puhtaaksi harjattuja, poimuissa voi olla hiekkaa) huhtasieniä

Aseta aineet pohjan päälle tuossa järjestyksessä.
Kuumassa uunissa 225 paistoa kunnes pohja saa hiukan väriä ja on kypsä.
Pinnalle uunin jälkeen rucolaa ja sienille vähän suolaa. Reunat voit sivellä oliiviöljyllä.

Fiksu ja tyylikäs ruokabloggaaja laittaisi jutulle pisteen tässä kohtaa, tai korkeintaan viimeisen loppukaneetin "Herkullista!" kohdalle, mutta koska en tunnetusti ole kumpaakaan, niin jatkan.

Kun menin ottamaan kuvia pitsasta, Maitotyttö pyysi, voisinko kuvata myös häntä. Meni sitten vetäisemään päälleen eripari verkkarin koska ilta oli keväisen kylmä ja verkkarit nyt sattuu olemaan se pohjalaisen suosikkiasu vaikka tällä kertaa selässä ei lukenutkaan Superpesis. (Urho10v muotitietoinen sai jonkinnäköisen trauman tässä yks päivä kun menin vetämään päälleni sinivalkoiset Suomi-verrarit.) Pipo päähän ja "Mun tukka on nyt näin niinku sillä joka laulaa Levikset repee, vaikka sillä onkin lippis". Ja sitten Maitotyttö vetäs parit poset. Voi herra mun jee!

Kuusi kiloa hevosta

Kymmenen vuotta olen viettänyt jokaisen vappu- tai vaihtoehtoisesti helatorstaiviikonlopun ihanien ystävien seurassa koiraurheilun parissa. Edelleen, näemmä, vaikka oma Poteni alias Obelix on juossut taivaallisissa hakumaastoissa jo kolme kesää. Leiritunnelma, aikaiset herätykset ja myöhäiset saunaillat ja sateessa tai paisteessa vietetty pitkä päivä ulkona ja joskus myös henkisesti hyvinkin raskaat koirankoulutussessiot (kun tajuaa, että on vuosikaudet tehnyt jotain väärin) tuottavat kuitenkin ruokajonoon erittäin kiitollisen ja hyvinkin nälkäisen joukon syöjiä. Ja millaisia syöjiä. Kerrankin porukka, joka ylitsevuotavasti soveltaa positiivista vahvistamista, ei pelkästään koiriinsa vaan myös leirikokkiin. Minä siis vain vähän kokkailen ja nautin kehuista.

Luonnon rauhassa, vähän sivussa kaikesta ja paikallisten maanomistajien armollisella suostumuksella on käytössämme treenikenttä, hakumetsä ja jäljestyspellot.

Välillä on mukava vain istahtaa ja nauttia maisemasta järvelle päin. Omalla kohdallani se tarkoittaa usein myös lämmittelytaukoa, tähän aikaan vuodesta valtava hirsirakennus, jossa keittiökin sijaitsee ja joka on varmaan kesähelteillä ihanan viileä, jähmettää jopa oliiviöljyn pulloon.

Mutta vellikellojen aika!

Ihana Sanna tarjoutui tuomaan kotivarastoistaan 6 kiloa jauhettua hevosenlihaa ja minä otin tietysti ilolla tuon harvinaisen herkun vastaan. Lähtöpäivänä paistoin meille tukevat jauhelihapihvit, jotka kreikkalaishenkisesti nautittiin reippaan valkosipulisen tsatsikin, uunilohkoperunoiden ja fetasalaatin kera. Tiedän, että mietitte, että ei voinut olla kuin hyvää. Ja olette aivan oikeassa.

Jauhelihapihvit hevosen lihasta
siinä parillekymmenelle nälkäiselle 

3 kg hevosen jauhelihaa
1/2 kiloa sipulia silputtuna
6-8 valkosipulinkynttä hienonnettuna
Mausteeksi tarpeeksi eli reilusti mustapippuria, kuivattua oreganoa ja suolaa.
Reilusti öljyä paistamiseen ja taisin lorauttaa sitä pihvitaikinaankin, koska hevosen jauheliha on erittäin rasvatonta.

Pihvit valmistetaan siis yksinkertaisesti sekoittamalla kaikki aineet sekaisin. Tykkään vaivata taikinaa ihan käsin aika kauan, jotta ainekset ikään kuin sulautuvat yhteen. Vaikka en olekaan yleensä koepalojen paistaja, on näin suuressa määrässä suositeltavaa aloittaa maustaminen varovasti ja paistaa koepaloja, että löytää oikean tasapainon maustamiseen.

Leirikeittiössä on käytössä aivan ihana jättiläismäinen valurautapannu, sellainen, jota minun on mahdotonta oikeasti nostaa yhdellä kädellä. Mutta paistohommat se osaa. Muotoile siis pihveistä (naisen)nyrkinkokoisia palluroita, painele ne paksujen pihvien muotoon ja paista kauniit pinnat molemmin puolin kuumalla pannulla. Loppukypsennys tapahtuu uunissa, kelloon en tullut katsoneeksi mutta parissa sadassa asteessa kypsensin varmuuden vuoksi ihan kypsäksi asti.

Salaa haaveilin ihanasta hevoshampurilaisesta hiiligrillillä valmistettuna...

Jauheliha sai toimia myös ensimmäisen leiripäivän perinteisen Spaghetti Bolognesen raaka-aineena. Hevosenliha on siinä aivan parhautta, sen maku sopii pastakastikkeeseen vähintään yhtä hienosti kuin ikisuosikkini hirvenjauheliha.

Tästä lähdettiin

Ja tähän päädyttiin

Koska joudun raahaamaan kaiken käyttämäni mukaan leirille, on ruuanlaitto hyvin simppeliä; sipuli, valkosipuli, tomaattimurska ja -pyre sekä porkkana riittävät hyvin suolan, pippurin ja kuivatun oreganon lisäksi. Ai niin, taisin kyllä ottaa kotoa mukaan jonkun laatikkoviinin pohjat kastiketta varten.

Loppukastike nautittiin illalla Fazerin uusien , Pehmoinen Pala -leipien päällä pikkupitsojen tapaan ja juustoraasteen kera, uunin kautta. Ihan mainokseton vinkki, että nuo paksun rieskan näköiset leivät on aivan superhyviä pikkupitsojen pohjina.

Koska yksityiskohdat on kuitenkin tärkeitä, en tingi koskaan esim. vastaraastetusta parmesanista leirilläkään

Ruokakuvat taisivat loppua, mutta voin kertoa teille pikaisesti mitä muina päivinä syötiin. Koska olen ilmeisesti pikkuisen suuruudenhullu, tarjosin leiriläisille myös Kiran (ohje on julkaistu Hesarissa, ei kai löydy blogista?) ja Jonnankin levittämällä reseptillä valmistettua sesonkiruokaa eli parsapastaa. Parsasoseen valmistaminen ei kyllä onnistunut kun keittiöstä ei löytynyt sauvasekoitinta ta survinta. Risoton ohella tarjosin uunissa rapeaksi paistettuja broilerin reisikoipia. 

Ja sitten yhtenä päivänä oli sitä salmiakkipossua. Joka aterialle valmistin myös fressin salaatin. Aamupala oli tukeva kananmunineen (ja sunnuntain pekonilla), päivällä oli vuorossa eväskaffit ja päivän ateria siinä viiden maissa, jonka jälkeen innokkaimmat eli kaikki jatkoivat vielä treenejä parhaimmillaan kymmeneen asti. Illalla käristeltiin sitten vielä makkarat takkatulen loimussa.

Ja tämä vihoviimeinen kuva ei mitenkään liity leiriin, mutta ihan vaan tirauttaakseni muutaman kyyneleen (ja epäilemättä Natasiskoni tirauttaa myös) tässä herkässä tilassa koiramuistojen vallatessa mielen, vuosien takainen muistelukuva ihanista pojistani.

Urho *sydän* Obelix