Ihania pääsiäsimuistoja lapsuudestani. Pieniä välähdyksiä ja muistikuvia ja mieleenpainuneita perinteitä. Aika usein mummolasta. Mummolassa tehtiin aina tien toiselle puolelle oma pääsiääsvalakia. Iso valakia tehtiinkin, risu- ja rankakuormia haettiin useampikin. Ja tietysti traktorinrenkaita. Ja kyllä ne sitten paloovakkin! En ole varmaan ollut kun 3-vuotias, muistan kuinka valakialle piti pukia lämpimästi, punaanen toppatakki ja damaskit. Isä oli käymässä Sveitsistä ja toi mukanaan ilotulitustraketteja, luulisin, että Oravan kylän ensimmääsiä, joita sitten ammuskeltiin. Ekaluokkalaisena sain Sveitsistä ihanan pääsiäispaketin, jossa oli Lindtin suklaata ja sellainen jättimäinen suklaapupu, ei sekään ollut tainnut ennemmin Oravaan päästä. Munia puhallettiin tyhjäksi jo muutama viikko ennen, jotta pääsiäisenä riitti varmasti maalaamista.
Ja koululaisena trullittelut. Että sitä jaksettiin kiertää, aamusta iltaan, ja voi sitä saaliin riemua.
Kaksi on mulla pikkutrullia nyt kotona. Joskus ennen lapsia ei sillä ollut niin väliä, olinko pääsiäiset laivalla töissä tai leirillä koiraa treenaamassa. Nyt on toisin. En kerta kaikkiaan malta lähteä mihinkään kotikulmilta, en ulkomaille, en lappiin, en. Toivoisin, että lapsilleni jäisi muistiin ihanat pääsiäisperinteet, joita joskus ehkä jatkaisivat omien perheensä parissa. Tai ainakin muistelisivat.
Etelä-Pohjanmaalla trullitellaan lankalauantaina. Olen siinä pikkuisen puritaani ja haluaisin erottaa palmusunnuntain virpojat omaksi kastikseen, vaikka niinpä nuo perinteet ovat perinjuurin ja lopullisesti sekoittuneet. Siitä en kuitenkaan tingi, että meillä pukeudutaan trulleiksi, varusteina siis ainakin hilakku ja kaati (huivi ja esiliina)ja mielellään kahvipannu. Pajunkissavitsoja koristellaan nykyään mukaan virpomistyyliin ja onhan se mukava antaa vastalahja. Olen jopa yrittänyt kertoa, että virpomisloru ei ole meidän perinteitä, Hyvän pääsiäisen toivotus riittää, mutta tässä olen kyllä joutunut antamaan lapsille periksi ja ihanastihan tuo Maitotyttökin sen ilmoille kajauttaa (käy kuuntelemassa kaikkiäitini reseptit instagrammista).
Myönnettäköön, että välillä pääsiäissiivoni ovat vähän niin ja näin, silti yritetään ehtiä koristeluhommiin. Kaivetaan vanhat koristeet pääsiäislaatikosta ja laitetaan lasten askartelut esille. Rairuohon kasvatus yritetään ajoittaa optimaalisesti.
Pääsiäinen on myös yhdessäoloa. Mummolaan kokoontuu useimmiten pienten serkusten parvi. Nautitaan hyvistä ruuista äitini pitkän pöydän ääressä. Tapellaan lasten kanssa kuinka kauan pöydässä pitää istua. Opetellaan tapoja. Taitavat oppia eniten kiistelemään. Viimeisenä pääsiäispyhänä muisteltiin vähän raamatunjuttujakin, niitä tarinoita siis, kuuluuhan se kai yleissivistykseen. Me aikuiset innostuimme tekemään "kuka raamatun henkilö olet"- testejä... (Mooses olen).
Pääsiäislauantain ehdoton perinne on sitten pääsiäisvalakia (huom. juhannuskokko). Meitä on taas onnistunut, kävelymatkan päässä on perinteisesti kaksi valakiaa. Kovasti oli vain luottovalakiamme pieni tänä vuonna, pakko laittaa tähän vuosien takainen isompi kuva, todisteena siitä, että isompikin se on ollut.
Välillä perinteistä lipsutaan. Virpomislorulle jouduin jo antamaan periksi, mutta eivät ne lapset suostuneet mämmiäkään lusikoimaan. Meillä ei pashan ja kulitsojen perään ymmärretä, mutta mämmin soisin maistuvan yhtenä päivänä vuodessa. Omani herkuttelen maidolla ja sokerilla.
Niin, sellaista kuuluu pääsiäisenä tehdä. Meidän pikku maailmassa.
p.s. toivattavasti kuitenkin syön tuossa ylimmässä kuvassa suklaata...
