Hirvikebab

 

Kotitekoisen kebabin laitto on jäänyt minulta kokonaan väliin. Pakkohan tuollainen virhe on korjata, kun meinattuakin on tullut vasta viitisen vuotta. Uutta sytykettä sain palooni, kun tänä keväänä törmäsin blogeissa pariinkin otteeseen hirvikebabbiin (nyt en vain enää tietenkääm muista/löydä kun tämän yhden). Ja Sipulassakin pullisteltiin asian tiimoilta (melko ruokahalua herättävästi).

 

No kyllä sitä pullistella osataan meilläkin.

 

Jonsei tämä ole pullistelua, niin ei sitten mikään.

 

Tarjosin kebabia omalle ja sisatusteni perheille pääsiäisen aikaan, noin niinkun vähän rennonpana  ruokana. Resepti on iso; 2kg jauhelihaa, josta tuli 3 kebablihapötkälettä. Lisukkeista jätin pois tällä kertaa punaisen kebabkastikkeen, jonka virkaa toimitti pöytään nostettu srirachapullo. Jugurtista, fetasta ja valkosipulista tuli mainio valkoinen kastike. Sitten sekoitin vadille raastettua kaalta ja porkkanaa, asettelin reunoille pieniä tomaattia. pepperoneja, suippoparikaa  ja punasipulia.

 

 

Hirvikebab

(tästä annoksesta riittää lihaa varmaan 25:een kebabiin)

 

2 kg hirven jauhelihaa

1 paketti pekonia

4 rkl öljyä 

1 rkl savupaprikaa

2 rkl rouhittua mustapippuria

1 rkl suolaa

 

Laita kaikki ainekset yleiskoneeseen (pilko raaka pekoni, joka oli hetken mielijohde-lisäys, hirvenliha kun on niin vähärasvaista) ja anna koneen käydä varttitunti. Näin saat massasta hyvin ilmatonta, lähes tahnamaista, jolloin siitä tulee uunissa kebabmöhkäle murekkeen sijaan. Muotoile massasta 3-4 käsivarren (naisen) paksuista tiukkaa pötköä ja kiedo ne jämäkästi folioon. Tuplafolioon. Paista kebabpötköjä 100 asteessa 4 tuntia ja anna mielellään tekeentyä jääkaapissa (jäähdytä ensin) vaikka yön yli.

 

Vuole kebabista joko juustohöylällä tai terävällä veitsellä ohuita lastuja, levitä ne uuninpellille ja ota niihin vähän väriä kuumassa uunissa. 225 astetta, ehkä viisi minuuttia.

 

 

Sitten vaan kokoamaan annoksia ihanaisten itse leivottujen pitaleipien väliin. Koska jos kebabin jaksaa tehdä itse, niin kyllä jaksaa pitatkin. Pitaleipäohje täällä. Kannattaa kokeilla myös täysjyväpitoja, niiden maku on aivan huippu, mutta eivät ehkä kohoa aivan niin hyvin.

 

Ja jos pötkäleitä jää niin se on helppo pakastaa ja siitä voi sitten höylätä kebablastuja heti puolikohmeisenakin!

 

Hyviä kotikebabbeja kaikille!

 

 

 

 

 

Rosmariinivarras, miniä ja lammasta

Enkö minä osaa vai enkö minä vaan halua?
Ollaanko sitä meirän keittiössä aivan kaavoihin kangistuneita?

Chileläinen 1865  Cabernet Sauvignon on just sellainen lämpimän rehellinen, rotevasti omilla jaloillaan seisova viini, joka tekee hyvälle, simppelisti valmistetulle lihalle juurikin sen mitä hyvä Cabernet Sauvignon yleensäkin lihalle tekee. En vaan saa suuhuni/ tai päähäni sopimaan sen erikoisempaa, uudempaa tai ylipäätäänkään mitään twistimpää  ruokaa kun se simppelisti valmistettu liha.

Tällä kertaa lampaasta, vartaassa ja grillissä. Yrttejä, savustettua valkosipulia, paahdettua paprikaa. Ja lasi kasitoistkuusvitosta. Kyllähän te tiedätte mitä siitä seuraa ...

Mini-lammasrosmariinivartaita
kymmenkunta varrasta

500g lampaan ulkofilettä
ruukku rosmariinia
4-5 pientä salottisipulia
(savustettu) valkosipuli
1 pieni punainen paprika

marinadi
1 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1/2 dl hienonnettua timjamia ja toinen lehtipersiljaa
1/2 sitruunan mehu
1tl savupaprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria

yrttiöljy
ruukku lehtipersiljaa 
1 dl oliiviöljyä
2 savustettua valkosipulinkynttä
suolaa

Siisti lampaanfileet kalvoista, sekoita marinadin aineet ja anna maustua pussissa lihojen kanssa vaikka yön yli jääkaapissa. Nopeamman marinoinnin teet kun leikkaat fileet jo sopiviksi kuutioiksi ja marinoit pari tuntia. Ota liha hyvissä ajoissa huoneenlämpöön ennen grillausta.

Kuorittuja valkosipulinkynsiä ja salotteja kannattaa keittää 5 minuuttia, niin ehtivät pehmetä mukavasti. Puolita salotit.  Kuutioi paprika sopivan ronskeiksi paloiksi. Valitse 10 sopivaa rosmariininoksaa (pikkulusikan pituista) ja riivi keskeltä hiukan lehtiä pois, niin ainekset kulkevat paremmin vartaassa. Ota avuksi myös metallinen grillivarras , jolla teet aineksiin ensin reiät ja pujota ne sitten haluamassasi järjestyksessä rosmariinioksaan, 3-4 lihanpalaa kuhunkin, valkosipulinkynsi, salotinpuolikas ja ainakin 1 paprikansiivu.

Valmista yrttiöljy surauttamalla kaikki ainekset sileäksi sauvasekoittimella.

Grillaa kuumassa grillissä vartaisiin paahtuneet pinnat melko nopeasti jolloin ne myös jäävät sisältä sopivan meheviksi.

Viimeistele vartaat yrttiöljyllä ja ripauksella sormisuolaa tarvittaessa.

Tämä resepti on tietenkin oma panokseni Oivapari-reseptikilpailuun, jossa kyseiselle viinille etsitään sopivaa huikopalaa vaikka kattojuhlissa tarjottavaksi.

No kyllä minä yritin, vaikka ei meilläpäin kyllä kukaan katolla juhli. Tai no, viime kevään ravintolapäivänä jotkut onnekkaat pääsivät syömään Lakeuden ristin huipulle.

Jos jotakin kuvien ja itse reseptin lisäksi haluaisin kanssanne jakaa, hyvät ystävät, niin se olisi ehdottomasti grillistä leijuva huumaava  rosmariinilampainenvalkosipulipaprikainen-aromi (ja tähän uudelleen ylempi mitäsiitäseuraa-linkki).

Nih!

Viinin toimitti Pernod-Ricard

Kuohuva vinkki - ja toinenkin

Nyt alkaa olla kohta kevään kuohuvien sesonki. Mutta ei tämä juttu kyllä siihen liity. Vaan  tämäpäs liittyykin noihin hurmaavista hurmaavimpiin Sir Lintsin etanoihin. Natasiskoni oli tilannut niitä jonkun aterian alkuun pääsiäisen aikoihin ja koska pikkusiskoa täytyy joskus hemmotella, toteutin toiveen. Koska tiedän, että Natasisko ei pääse Ipadillään kommentoimaan tähän, voin ihan kertoa teille kaikille hänen puolestaan, että kehui etanoiden olevan vaatimattomasti parhaat eläissään syöneensä. Ja vielä voisin kertoa niille, jotka eivät Natasiskoani tunne, että Natan keskittäessä energiansa ensijaisesti salsan askeliin, on maailma -  ala kuin ala!- menettänyt samalla kriitikoista suorimman ja perusteellisimman....

Samoihin aikoihin olin saanut maisteltavaksi/kommentoitavaksi pullollisen Alkon perusvalikoimiin kuuluvaa unkarilaista Chapel Hill Chardonnay Brut - kuohuviiniä. Menisi kuulemma hyvin äyriäisillekin ja ehkä etanoillekin, ellei liikaa valkosipulia.

Tähän tartuin, koska olin hiljakkoin tehnyt noita huimia Sir Lintsin etanoita, joiden viettelevyys perustuu johonkin aivan muuhun kuin valkosipuliin hukuttamiseen. Viilensin pullon perusteellisesti, koska mikään ei ole niin kauheaa kuin vain lähes kylmä kuohuviini...,

Kannoin etanat pöytään, korkkasin kuoharin, maistoin... nooh, naah, niih, Brut on merkintä ja jossain oli  luonnehdittu erittäin kuivaksi, omaan suuhuni tuntui kyllä sen verran chardonnayn hedelmäinen runsaus, että ei ihan sitä mitä minä etsin kun rakastamiani rutikuivia kuohuvaisia siemailen.

Mutta SE legendaarinen muutos kun aloin nauttia juomaa yhdessä etanoiden kanssa! Aivan nappipari. Se hedelmäisyys ja pirskahtelevaisuus täydensi voiset etanat aivan hurmaavasti. Että napatkaa ihmeessä kyseinen pullo mukaan Alkosta mikäli aiotte näitä etanoita valmistaa. Yhdistelmä testattu ja toimivaksi todettu.
Eikä pullon hinta muuten päätä huimaa, 7,98.

Selvää on, että Svenssonit ovat tässäkin olleet meitä edellä, tämä on nimittäin jo 2011 ollut Ruotsin myydyin kuohuva.

Minulle kun unelma-ateria on sellainen, jolla nautitaan samppanjaa läpi aterian ja aloin muistella noita kokemuksia, joista useimmat ovat kyllä olleet kotona toteutettuja, ravintolassa samppanjan hinta kun karkaa käsistä siihen malliin, että alkumaljaa edemmäs ei kykene (onneksi hyvät cavat, vaikkapa, ovat todella hyviä), niin yhden ihanan aterian muistan (Silja Serenadelta), jossa ystäväni Virpin kanssa joimme Taittingeria ja herkuttelimme hummerilla ja risotolla...ja toden totta, alkuruuaksi söimme myös silloin etanat. Yksi niitä mieleenpainuvimpia aterioita, vaikka tarjolla ei ollutkaan miljoonaa lajia sitä sun tätä. Ja etanoissa oli kyllä valkosipulia.

Taannoisella Helsingin matkallani olin ympännyt vuorokauteen monta juttua, yksi niistä Ravintola Palacessa heti aamutuimaan. Tarjolla oli monen elintarviketuottajan uutuuksia, joita he olivat paikalla esittelemässä. Palace tarjoili alkupalat ja kuohuvan maljan, joka oli aivan järisyttävän hyvää - ja alkoholitonta.  Suosittelen lämpimästi alkoholittomaksi vaihtoehdoksi tai vaikka vaan ihan ylipäätään ainoaksi, kaikille sopivaksi kippistelymaljaksi kesän juhliin. Googlailemalla valmistaja löytyy Pohjois-Karjalasta asti, mutta sieltä (siis linkin alta) löytyy myös jälleenmyyjätkin ja ainakin Prismojakin on listalla.


Palacen palatkin olivat aika ihania

"Lehtikuohun raikkaan maun lähteenä ovat

Kiiskisten omalta sukutilalta käsin poimitut,

keväiset herukanlehdet.

Monelle juomasta tulevatkin heti ensisiemauksella mieleen

iloiset lapsuusmuistot kesäpäivästä mummolassa."

 

 Tästä jutusta piti tulla aivan lyhyt viinivinkki etanoille, mutta näköjään kuohui vähän yli...

Pieniä vihreitä mie - eiku munia....

Pari viikkoa sitten olin minäkin huhtikuisesta kevättuulesta innostuneena vaihtanut kevätpoplarin ylle (vapun kunniaksihan jouduttiin ottamaan talvivermeet uudestaan esiin) ja suuntasin kevein keväisin askelin Helsingin Halkolaiturille  perinnepurjelaiva Valborion kyljessä ja kannella järjestettyyn grillaushetkeen.

Tutustuin - ja rakastuin- pieniin vihreisiin muniin.

Grillaus on ihanimpia ruuanvalmistustapoja, koska siihen on helppo yhdistää ulkoilma ja yhdessäolo ja lisäksi lopputulos on poikkeuksetta herkullinen. Olen suurella kiinnostuksella seurannut kaikenlaista weberöintiä ja savustuslisälaitteita ja varrastelineitä ja kaikkea ihanaa mitä markkinoilta löytyy. (Tuotannollisista ja varsinkin taloudellisista syistä) olen itse tyytynyt halvimpaan markkinoilta löytyvään kaasugrilliin sen kaikinpuolisen helppouden takia. Hiilipallogrillikin löytyy niihin hetkiin kun on aivan pakko saada sitä puuhiilen makua ruokaan (= yleensä tarkoittaa, että saa syödäkseen pinnalta palanutta ja keskeltä raakaa). Kiteytettynä siis mun grillaustaidoilla kaasugrillissä jää kaipamaan sitä autenttista aromia ja pallogrillillä lämpötilansäätely on vaan niin vaikeaa.

Big green egg löytyy monta kokoa

Grillauksen saloihin meitä tutustutti aika hieno kokkitrio: Michelintähtikokki Sasu Laukkonen, Topchef Akseli Herlevi ja Filip Stenius (en laita hälle mitään titteliä ku on noin hieno nimikin jo...). Tähtenä paikalla oli kuitenkin Big Green Egg - grillit, joita löytyy siis ihan minikoosta tuollaisiin satojen kilojen järkäleisiin. En ala tässä mitään tuoteselostusta pitämään, vaikka paikan päällä  kysymyksiin olikin vastaamassa Christer Skogster Suomen sähkötuonnista. Voitte käydä tutustumassa vaikka Akselin Big Green - nettikaupan sivuilla lähemmin.

Mutta lyhyesti; munilla on elinikäinen takuu (mulla on 3. kaasugrilli menossa...) ja sen paksu keramiinen kuori ja rakenne mahdollistavat lämpötilansäätelyn aivan miedoista lämmöistä 400 asti. Sillä voi siis grillata, paistaa, savustaa... ja se aito grillihiilen aromi...

 

 
Oli ne grillattavat lihatkin kyllä. Kattokaa vaikka tuota ulkofilettä. Nyt tiedätte miltä näyttää  marmoroitunut liha. Tuo läskiviipale on picanha, mikä on siis tuolla Brasiliassa suosittu lihanleikkaustapa, jolloin härän paistin ja ukofileen välimaastosta käsittääkseni leikataan tuo kolmionmuotoinen oala rasvakerroksen kera. Yläkulmassa näkyy vielä härän kuvetta eli flanksteakkiä.

Pintaan hyvä suola ja kuumaan grilliin hetkeksi molemmin puolin.
Lihojen (kaikkien) maku ja mehukkuus olivat aivan parhaimpia koskaan nauttimiani. Ei muuten pärjää sisäfileet näille.

Ja kyllä. Söin kaiken tuon Picanhan "läskin". Oi nam

 
Oli ne ihania ne Sasun parsat ja perunat ja puolikkaat grillatut punasipulitkin. Ja grillissä paistettu focaccia.

 

Planking tekniikalla grillattua lohtakin pääsin maistamaan. Planking ei todellakaan tarkoita mun kielellä sitä kokovartalo jännitteistä lihastreeniliikettä vaan kastellulla laudalla grillissä valmistettua ruokaa. Vähä niin kuin sukua loimulohelle. Tätä aion kokeilla nyt omassakin kaasugrillissä (eilen Klasulla törmäsin 2 lankun paketteihin  tarjoushintaan 3€ ja ostin pois), josko sillä sais ruokaan puunaromia enemmän.

 

 

Purjelaivan kannella viimeisteltiin vielä vihreässä munassa grillatut ananakset  gurmee-jälkkäreihin, ne tarjoili Åsö.

 

Suomenlinnan Panimo tarjosi juomat ja kotiin lähti vielä monta rasiaa Ahlbergin ihanan luomuyrttitarhan rasioita. Fenkolin- ja basilikanversoja, krassia, kukkia, kaikkea ihanaa ja kaunista ja maukasta. Maitotyttö teki heti kotiinpäästyäni itselleen ihan itte orvokkileivän!

Niin. Minulle riitäisi ihan tuollainen pienikin muna, kunhan se vaan olis vihreä. Haluan grillivarustelijaksi.

Akseli kyllä meinas, että tämä jos mikä on komeetten pohojalaasten isäntien grilli: erinomaasen luatettava, kestävä, komia ja kaikinpualin priima. Ja varmasti kallehempi kun naapurilla! (mutta mulle riittäskin tua aivan piäni...)

Kutsun tilaisuúteen välitti Harkonsalo&Vesa.

Vappu + vadelmat + sima = Vattusimaa vapuksi

Juu, juu,kerkee kerkee. Minäkin  lähden pakkaseen hakemaan viimeiset vadelmat heti kun olen kirjoittanut  tähän reseptin, joka on napsastu Dan Sukkerilta.

Tätä simaa nimittäin tein jo viime vuonna ja se on niin kaunista, niin hyvää. Ja maistuu kyllä ihan simalle. Siltikin siinä on jotain jännää vadelmaista värin lisäksi.

Suositukset tälle!

Vadelmasima

400 g pakastevadelmia
500 g taloussokeria
4 l kiehuvaa vettä
1/5 tl tuorehiivaa (pienen herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Valmistus:

Kaada jäiset vadelmat ja sokeri kiehuvaan veteen. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva pieneen tilkkaan simaa ja kaada sitten hyvin sekoittaen lopun siman joukkoon. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Laita jokaiseen pulloon muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Säilytä sima jääkaapissa. Parin päivän kuluttua, kun rusinat ovat nousseet pintaan, voit nauttia ihanasta simasta.

(ohje DanSukker)

90 vuotta- eikä suotta

Tiedätkö, että Turkki ja Suomi voivat juhlistaa tänä vuonna valtioidensa välisten diplomaattisten suhteittensa 90. merkkivuotta?  Tämän ja monta muuta uutta juttua opin viime viikolla kun olin Perhon ravintolakoulun, Istanbulin Kulinaarisen Instituutin, Viestintätoimisto Tekir:in ja Turkin Valtion Kulttuuri- ja matkailutoimiston järjestämällä turkkilaisella illallisella.

Jostakin syystä kamerassani on vain muutama kuva, vaikka luulin ottaneeni niitä enemmänkin, ehkäpä harhakuvitelman loi kaikkien muidenkin bloggaajien olkapäillä keikkuvat aparaatit. Mutta mennään näillä mitä on.

Meidät vieraat otettiin vastaan tietenkin tervetulomaljoin, ja mikä sen osuvampaa kuin turkkilaisten kansallisjuoma, anisviina raki, joka vedellä jatkettaessa muuttaa värinsä maidonvalkeaksi. Juoman turkkilainen nimikin on aslan sütü eli Leijonan maito.

(Ja tästäkös minä vanha Narnia -fani vallan villiinnyin. Kukaan muu ei tietenkään lotkauttanut asialle korvaansa, mutta minä kävin  oikein pitkän juttutuokioon turkkilaisten emäntiemme kanssa ja varmistin, että leijona on siis turkin kielellä aslan. Ja tehän tiedätte mikä leijonan nimi on Narnia-kirjoissa? Aslan...Ja jos vielä muistatte niin Valkea velho houkutteli  Edmundin nimenomaan lokumilla eli Turkish delightilla, mikä selviää alkuperäiskielisestä tekstistä vaikka suomalaisessa käännöksessä onkin muistaakseni käännetty suklaamakeiseksi...Oliko siis C.S. Lewisillä enemmänkin jotain turkkilaissympatioita...ja tästä päästiin mukavasti Tolkieniin ja haltiakielen ja suomenkielen yhteyksiin... mutta sitten piti lähteä syömään...)

Illallinen oli suunniteltu niin, että pääsimme ensin turkkilaisten keittiömestareiden kanssa keittiöön kuulemaan illallisestamme ja valmistelemaan loppuun meze- lautasemme. Keittiömestarit Zeynep Ergin ja Ismail Ozkapu pitivät tarkasti homman valvonnassaan ja kauniit meze-lautaset me saimmekin syödäksemme.

Yläkuvassa vasemmalta oikealle filorullissa fetatäyte, kolmioissa jauheliha, friteerattua kesäkurpitsaa, maksakuutioita sipulipedillä ja sitten tuota punaisista linsseistä, hienojakoisesta bulgurista ja tomaattisoseesta tehtyä ihanaa mitä-se-nyt-on, luulin, että nimi ja resepti olisi saamassamme reseptivihossa, vaan ei ollutkaan! Ja tuo oli juuri se mitä aioin ensimmäisenä kokeilla kotona! No täytyy tehdä hiukan salapoliisintyötä paremmalla ajalla. Tai jos joku tietää ruuan nimen, niin kernaasti ilmoittaa minulle. Kuvasta puuttuu vielä annoksen kera syöty jugurtti-tillikastike.

Ruokalajien välissä viehättävä  Ebru Latifoğlu Istanbulin kulinaarisesta instituutista kertoi meille turkkilaisen ruuasta, sen monimuotoisuudesta ja historiastakin, sekä tyypillisistä ruokailutavoista. Turkkilaiseen ruokaan on vaikuttanut suuresti esimerkiksi arabialainen ja persialainen ruokakulttuuri, joka kuitenkin on muuntautunut kuitenkin aika erilaiseksi, turkkilaisten suuhun sopivaksi.
Ensimmäinen turkkilainen reseptikokoelma on kirjoitettu ylös vasta 1800-luvun puolivälissä, mutta ruuan historiasta tiedetään yllättävän paljon, koska reseptien sijaan Topkapin palatsin raaka-ainetilauslistat ovat säilyneet paljon pidemmältä aikaa. Tiedetään siis mistä aineista ruoka valmistettiin, vaikkei tarkkoja reseptejä olekaan säilynyt. Kuvassa pääruuaksi nauttimamme mehevä kana, joka on tyypillistä Ottoman palatsin aka Istanbulilaista ruokaa, eli lihaa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera.

Jälkiruuaksi saimme  makeaa turkkilaista riisivanukasta. Niin kuin näette, nimet ruokalajeille ovat kaiken sen informaatiotulvan keskellä kateissa. Ehkä on otettava yhteyttä Suomessa asuvaan turkkilaiseen  My dear kitchen in Helsinki -blogin pitäjään, joka myös oli paikalla.

Tarjoilupuolen hoiti mallikkaasti Perhon ravintolakoulun oppilaat. Turkkilaisen taustamusiikin soidessa tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani nauttia aitoja turkkilaisia makuja asiantuntevan opastuksen kera mitä miellyttävimmässä seurassa.

Ravintola Perhossa on vietetty kuluneena viikkona siis Turkkilaista viikkoa. Vielä huomenna sunnuntaina ehdit 12-18 nauttimaan turkkilaisesta brunssista, jossa voit tutustua monipuolisesti turkkilaisen keittiön antimiin.

Minä jatkan varmasti tätä makumatkaa myös kotona. (ja Turkissa).

(juttua löytyy myös Hannan sopasta.)

Kaikkea kivaa ja jännää

Klikkaamalla suurennat kuvan

Siinä se nyt on.
Kutsu.
Ja miski ? (kuten maitotyttö asian ilmaisisi). No siksi, että

taannoisilla Gastromessuilla oli bloggajillekin järjestetty jos jonkinmoista tehtävää. Päivän päätteeksi kokoonnuimme Blogger's Loungeen yhdessä yhteistyökumppaneiden edustajien kanssa ja pidettiin pienet arpajaiset, jossa tehtävärasteja kolunneet bloggarit saivat palautetullaan kortilla arvonnassa jotakin.

Minun arpani heilahti Dietan kohdalle. Dieta Chef Vesa Saaristo oli suunnittellut kokkauspäivän, jossa pääsisin Dietan koekeittiöön ammattilaisten ja ammattilaislaitteiden pariin yhdessä Vesan ja suitsutetun Sinne-bistron Kai Kallion kanssa. Meillä juttu luisti ja lähti lapasesta heti  eli välittömästi.

Ihmettelin nimittäin, että kuka ne meidän valmistamamme herkut sitten söisi...ei minunkaan vatsani pohjaton ole. Ja toki kokata täytyy aina jollekin. Siitä se suunnittelu sitten lähti.

Tässä astutte mukaan hyvät ruokabloggaajakollegat. Oheisen kutsun mukaisesti tervetuloa 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta ruokabloggaajaa  toukokuun 15. syömään huolella ja rakkaudella valmistamiamme herkkuja ja arviomaan onko minusta mihinkään hellan ääressä. Onneksi Kai ja Vesa paikkaavat...

Ilmottaudu siis hetimmiten. Muutakin hyödyllistä ja ilahduttavaa ohjelmaa on kerätty paikalle. Ei ole akvaviitit, villiruuat, posliinit tai latteart enää vieraita tämän illan jälkeen ei.

Tämä kutsu on tarkoitettu juuri sinulle, olitpa sitten uusi tai vanha tuttuni, ainut kriteeri olisi ruokablogin pito. Tästä linkistä pääset ilmoittautumaan.

Minut tuntien tilaisuudesta saattaa muodostua melko virallinen ellei jopa pönöttävä.  Sivistynyt, hiljaisehkolla äänellä yllä pidetty keskustelu vierustoverin kanssa on kuitenkin sallittua aterian aikana.

Tervetuloa!

Siski.