Vappu + vadelmat + sima = Vattusimaa vapuksi

Juu, juu,kerkee kerkee. Minäkin  lähden pakkaseen hakemaan viimeiset vadelmat heti kun olen kirjoittanut  tähän reseptin, joka on napsastu Dan Sukkerilta.

Tätä simaa nimittäin tein jo viime vuonna ja se on niin kaunista, niin hyvää. Ja maistuu kyllä ihan simalle. Siltikin siinä on jotain jännää vadelmaista värin lisäksi.

Suositukset tälle!

Vadelmasima

400 g pakastevadelmia
500 g taloussokeria
4 l kiehuvaa vettä
1/5 tl tuorehiivaa (pienen herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Valmistus:

Kaada jäiset vadelmat ja sokeri kiehuvaan veteen. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva pieneen tilkkaan simaa ja kaada sitten hyvin sekoittaen lopun siman joukkoon. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Laita jokaiseen pulloon muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Säilytä sima jääkaapissa. Parin päivän kuluttua, kun rusinat ovat nousseet pintaan, voit nauttia ihanasta simasta.

(ohje DanSukker)

90 vuotta- eikä suotta

Tiedätkö, että Turkki ja Suomi voivat juhlistaa tänä vuonna valtioidensa välisten diplomaattisten suhteittensa 90. merkkivuotta?  Tämän ja monta muuta uutta juttua opin viime viikolla kun olin Perhon ravintolakoulun, Istanbulin Kulinaarisen Instituutin, Viestintätoimisto Tekir:in ja Turkin Valtion Kulttuuri- ja matkailutoimiston järjestämällä turkkilaisella illallisella.

Jostakin syystä kamerassani on vain muutama kuva, vaikka luulin ottaneeni niitä enemmänkin, ehkäpä harhakuvitelman loi kaikkien muidenkin bloggaajien olkapäillä keikkuvat aparaatit. Mutta mennään näillä mitä on.

Meidät vieraat otettiin vastaan tietenkin tervetulomaljoin, ja mikä sen osuvampaa kuin turkkilaisten kansallisjuoma, anisviina raki, joka vedellä jatkettaessa muuttaa värinsä maidonvalkeaksi. Juoman turkkilainen nimikin on aslan sütü eli Leijonan maito.

(Ja tästäkös minä vanha Narnia -fani vallan villiinnyin. Kukaan muu ei tietenkään lotkauttanut asialle korvaansa, mutta minä kävin  oikein pitkän juttutuokioon turkkilaisten emäntiemme kanssa ja varmistin, että leijona on siis turkin kielellä aslan. Ja tehän tiedätte mikä leijonan nimi on Narnia-kirjoissa? Aslan...Ja jos vielä muistatte niin Valkea velho houkutteli  Edmundin nimenomaan lokumilla eli Turkish delightilla, mikä selviää alkuperäiskielisestä tekstistä vaikka suomalaisessa käännöksessä onkin muistaakseni käännetty suklaamakeiseksi...Oliko siis C.S. Lewisillä enemmänkin jotain turkkilaissympatioita...ja tästä päästiin mukavasti Tolkieniin ja haltiakielen ja suomenkielen yhteyksiin... mutta sitten piti lähteä syömään...)

Illallinen oli suunniteltu niin, että pääsimme ensin turkkilaisten keittiömestareiden kanssa keittiöön kuulemaan illallisestamme ja valmistelemaan loppuun meze- lautasemme. Keittiömestarit Zeynep Ergin ja Ismail Ozkapu pitivät tarkasti homman valvonnassaan ja kauniit meze-lautaset me saimmekin syödäksemme.

Yläkuvassa vasemmalta oikealle filorullissa fetatäyte, kolmioissa jauheliha, friteerattua kesäkurpitsaa, maksakuutioita sipulipedillä ja sitten tuota punaisista linsseistä, hienojakoisesta bulgurista ja tomaattisoseesta tehtyä ihanaa mitä-se-nyt-on, luulin, että nimi ja resepti olisi saamassamme reseptivihossa, vaan ei ollutkaan! Ja tuo oli juuri se mitä aioin ensimmäisenä kokeilla kotona! No täytyy tehdä hiukan salapoliisintyötä paremmalla ajalla. Tai jos joku tietää ruuan nimen, niin kernaasti ilmoittaa minulle. Kuvasta puuttuu vielä annoksen kera syöty jugurtti-tillikastike.

Ruokalajien välissä viehättävä  Ebru Latifoğlu Istanbulin kulinaarisesta instituutista kertoi meille turkkilaisen ruuasta, sen monimuotoisuudesta ja historiastakin, sekä tyypillisistä ruokailutavoista. Turkkilaiseen ruokaan on vaikuttanut suuresti esimerkiksi arabialainen ja persialainen ruokakulttuuri, joka kuitenkin on muuntautunut kuitenkin aika erilaiseksi, turkkilaisten suuhun sopivaksi.
Ensimmäinen turkkilainen reseptikokoelma on kirjoitettu ylös vasta 1800-luvun puolivälissä, mutta ruuan historiasta tiedetään yllättävän paljon, koska reseptien sijaan Topkapin palatsin raaka-ainetilauslistat ovat säilyneet paljon pidemmältä aikaa. Tiedetään siis mistä aineista ruoka valmistettiin, vaikkei tarkkoja reseptejä olekaan säilynyt. Kuvassa pääruuaksi nauttimamme mehevä kana, joka on tyypillistä Ottoman palatsin aka Istanbulilaista ruokaa, eli lihaa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera.

Jälkiruuaksi saimme  makeaa turkkilaista riisivanukasta. Niin kuin näette, nimet ruokalajeille ovat kaiken sen informaatiotulvan keskellä kateissa. Ehkä on otettava yhteyttä Suomessa asuvaan turkkilaiseen  My dear kitchen in Helsinki -blogin pitäjään, joka myös oli paikalla.

Tarjoilupuolen hoiti mallikkaasti Perhon ravintolakoulun oppilaat. Turkkilaisen taustamusiikin soidessa tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani nauttia aitoja turkkilaisia makuja asiantuntevan opastuksen kera mitä miellyttävimmässä seurassa.

Ravintola Perhossa on vietetty kuluneena viikkona siis Turkkilaista viikkoa. Vielä huomenna sunnuntaina ehdit 12-18 nauttimaan turkkilaisesta brunssista, jossa voit tutustua monipuolisesti turkkilaisen keittiön antimiin.

Minä jatkan varmasti tätä makumatkaa myös kotona. (ja Turkissa).

(juttua löytyy myös Hannan sopasta.)

Kaikkea kivaa ja jännää

Klikkaamalla suurennat kuvan

Siinä se nyt on.
Kutsu.
Ja miski ? (kuten maitotyttö asian ilmaisisi). No siksi, että

taannoisilla Gastromessuilla oli bloggajillekin järjestetty jos jonkinmoista tehtävää. Päivän päätteeksi kokoonnuimme Blogger's Loungeen yhdessä yhteistyökumppaneiden edustajien kanssa ja pidettiin pienet arpajaiset, jossa tehtävärasteja kolunneet bloggarit saivat palautetullaan kortilla arvonnassa jotakin.

Minun arpani heilahti Dietan kohdalle. Dieta Chef Vesa Saaristo oli suunnittellut kokkauspäivän, jossa pääsisin Dietan koekeittiöön ammattilaisten ja ammattilaislaitteiden pariin yhdessä Vesan ja suitsutetun Sinne-bistron Kai Kallion kanssa. Meillä juttu luisti ja lähti lapasesta heti  eli välittömästi.

Ihmettelin nimittäin, että kuka ne meidän valmistamamme herkut sitten söisi...ei minunkaan vatsani pohjaton ole. Ja toki kokata täytyy aina jollekin. Siitä se suunnittelu sitten lähti.

Tässä astutte mukaan hyvät ruokabloggaajakollegat. Oheisen kutsun mukaisesti tervetuloa 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta ruokabloggaajaa  toukokuun 15. syömään huolella ja rakkaudella valmistamiamme herkkuja ja arviomaan onko minusta mihinkään hellan ääressä. Onneksi Kai ja Vesa paikkaavat...

Ilmottaudu siis hetimmiten. Muutakin hyödyllistä ja ilahduttavaa ohjelmaa on kerätty paikalle. Ei ole akvaviitit, villiruuat, posliinit tai latteart enää vieraita tämän illan jälkeen ei.

Tämä kutsu on tarkoitettu juuri sinulle, olitpa sitten uusi tai vanha tuttuni, ainut kriteeri olisi ruokablogin pito. Tästä linkistä pääset ilmoittautumaan.

Minut tuntien tilaisuudesta saattaa muodostua melko virallinen ellei jopa pönöttävä.  Sivistynyt, hiljaisehkolla äänellä yllä pidetty keskustelu vierustoverin kanssa on kuitenkin sallittua aterian aikana.

Tervetuloa!

Siski.

Ja mitä tekee merimiehen muija?

(Kun merimies on pääsiäisen merillä). No; Moules à la marniere eli valmistaa tietenkin sinisimpukoita merimiehen vaimon tapaan.

Resepti on vanha tuttu klassikko maustettuna ripauksella fenkolia, herkku on niin helppo ja hyvää, että jaetaan se tässä, vaikka se monelle tuttu onkin. Mutta ihan siltä sattumalta, että jonkun repertuaarista vielä puuttuu. Ohje tässä on 3kg simpukoita, eli ruokaisen alun ja tuhdin jälkkärin kanssa meitä söi tällä ohjeella 7 aikuista ja yksi vajaa 2 vuotias.

Kovin homma ruuassa on simpukoiden puhdistuksessa. Käy läpi jokainen simpukka ja varmista että ne ovat kunnolla kiinni tai sulkeutuvat, jos kopautat niitä hiukan pöydän reunaan. Heitä pois avonaisena pysyvät, sekä rikkoutuneet kuoret. Harjaa samalla simpukat puhtaaksi ja raaputa pikkuveitsellä parrat (kuoriin takertunut "levä") pois. Huuhtele kylmällä vedellä.

Kuullottele sitten kattilan tai kasarin pohjalla reilu 5 min. sipuleita ja fenkolia sekä timjamia, että saat ne ihanan pehmeiksi ja kuultaviksi. Kaada sekaan viini, lisää mustapippuri ja suola maistellen. Kuumenna liemi kiehuvaksi.

Laita simpukat kiehuvaan liemeen. Simpukoiden ei tarvitse uida liemessä, koska ne höyrystetään. Peitä  astia kannella ja anna simpukoiden höyrystyä kypsiksi, n. 5 min. Sekoita mukaan lehtipersilja ja pyöräyttele kauhalla hieman simpukoita, että kaikki pääsevät käymään liemessä. Vie välittömästi tarjolle, tarjoile maukkaan vaalean leivän kera. Muista kattaa pöytään astiat myös tyhjille kuorille. Toppaa leipää liemeen ja syö simpukat käyttäen tyhjää kuorta pihteinä. Mikäli törmäät simpukkaan, joka ei ole avautunut, jätä sekin syömättä.

Simpukat merimiehen muijan tapaan

6:lle

3kg sinisimpukoita 

2 fenkolia pieneksi silputtuna

2 sipulia hienonnettuna

6 valkosipulinkynttä hiennottuna

1 nippu tuoretta timjamia lehtiä riivittynä

2 nippua lehtipersiljaa silppuna

1 ja 1/2 pulloa kuivaa valkoviiniä 

mustapippuria myllystä

suolaa tarpeeksi (maista)

Ja teko-ohje tulikin jo läpikäytyä tuossa alussa.

Tämä pitkäperjantain ateria tarjoiltiin lapsuudenkodissani, jossa toimin simpukkamestarina. Äitini hemmotteli meitä alussa ihanilla kananmunakatkarapuleivillä.

Äitini hemmotteli meitä myös lopussa ihanalla, tuhdilla muttei liian makealla suklaisella juustokakulla, jossa dominopohjan päälle paistettiin suklaatuorejuustomassa, sen päälle sitten kermavaahtoa ja onneksi pakkasestani löytyi päälle vielä kotimaisia vadelmia.

Varoitus. Nyt fiilistellään...

Suklainen reunus...omnomnom....

Isot, pulleat vadelmat...

...hyvää, hyvää ja vähän vielä hyvää...

...alkaako mennä perille?

Resepti oli hiljattain ollut Pirkka/YH/ MeNaiset tai jossakin, josta kaikki seurueen naiset olivat sen ponganneet (paitsi minä). Mutta jos juuri törmäsit jossakin tähän reseptiin, niin joo, tämä on just se resepti. 

 Pikkuisen trullit olivat ehtineet tehdä jo taikojaan pitkänäperjantaina kun simpukkaliemestä tuntui uupuvan suolaa ja kakun pohja oli osittain palanut (koska se oli kakkuvuoka oli nostettu uunista ja jätetty jäähtymään kuuman levyn päälle) ja viinivalinta simpukoillekaan ei ollut kaikkein onnistunein. 

Tänään pikkutrulleja hyviteltiinkin ylenmääräisesti, jotta pääsiäisen loput ateriat saadaan hoideltua kunnialla läpi.

(Ja olihan se ateria oikiasti herkullinen, yhteistuumin valmistettu ja nautittu.)

Jatketaan! Hyvää pääsiäistä vielä!  

Nyhtää ankkaa uudella tavalla



Ankka on erinomaisen herkullinen lintu. Maukas muttei kuiva. Ja erittäin helppo valmistaa. Älkää kehdatko tulla väittämään muuta. Ainakin jos sen valmistaa uunissa suussa sulavaksi nyhdöksi. Ja muullalailla en ole uskaltanut sen kimppuun käydäkään.

Yleensähän olen valmistanut kokonaisen ankan Pekingin ankan tyyliin. Samoissa makumaailmoissa liikutaan nytkin. Tässä ainekset kietaistaan vietnamilaiseksi kesäkääryleeksi, jolloin saadaan aikaan ihan erinomaista hipparuokaa, kevään ja kesän partyihin, näppärästi sormilla syötäväksi, vaikka sitten seisaaltaan.

Tai nyhdin ihan vanhalla tavalla, käyttökohde vain oli uusi

Pakkasestani löytyi kaksi ankankoipea. Haudutin niitä pitkään uunissa ja lihasta tuli ihanaa (ja sitä tuli kahdesta koivesta nyhdettynä tosi paljonkin). Nyhdetystä ankasta olisi varmaan moneksi, minä nyt en saanut päästäni noita kesäkääryleitä. Vähän uutuusvinkkeliä on tuo kurkun olomuoto, muistan nähneeni jossain ruotsalaisessa ruokalehdessä kuinka kurkku siivutettiin ohueksi ja käärittiin noin hauskasti rullalle. Tämä on muuten aika kiva idea, koska jos sinulla on täytteenä vaikka suikaloitua porkkanaa, ei tikut pääse pökkimään riisipaperia rikki. Tässä on kuitenkin tosi simppelit täytteet: Ankkaa, kevätsipulia, kurkkua ja yrttejä.

Nyhtöankkaa riisipaperissa
 25 kpl (ainakin)

2 ankankoipea
1 dl ruokaöljyä
1dl soijakastiketta
1dl siirappia
2 tl kiinalaista viismaustetta
1 tl inkivääritahnaa
suolaa

25 riisipaperia
1 iso kurkku
5 kevätsipulia
tuoreita yrttejä, esim minttu, lehtipersilja, basilika, korinteri

tarjoile kiinalaisen luumukastikkeen tai hoi sin -kastikkeen kanssa

 Hiero koipien pintaan suolaa. Aseta ne sitten pienen padan (tai muun uuniastian) pohjalle nahka eli rasvapuoli ylöspäin. Kaada päälle liemi, johon olet sekoittanut öljyn, soijan, siirapin, viismausteen ja inkiväärin. Laita 10 min. 220 uuniin, käännä uuni sitten 120 asteeseen ja pistä kansi tai folio päälle. Anna muhia n. 4 tuntia, kunnes liha putoaa luista.

Nosta koivet liemestä, revi lihoiksi ja suolaa lihaa tarvittaessa. Voit myös kostuttaa lihaa hiukan paistoliemellä. Anna jäähtyä.

Rullia varten varaa laakeaan astiaan lämmintä vettä ja levitä pöydälle kasteltu keittiöpyyhe, Silppua kevätsipuli ja yrtit ja sekoita ne yhteen. Suikaloi kurkku mahdollisimman ohuesti n. 10 cm pätkiin.

Kastele riisipaperi kerrallaan veteläksi vesiastiassa ja siloita se sitten märän pyyhkeen päälle. Pistä kaksi kurkkusiivua vierekkäin, pääkke nyhtöankkaa ja yrttisipulisilppua. Taita ensin ympyrän reunat keskelle ja rullaa sitten (suht ohueksi, mieti kevätrullaa) rullaksi.

Äläkä tuu väittään että tämä on vaikeaa. Ei ole.

Rullia ei voi latoa päällekkäin koska ne tarttuvat toisiinsa. Kokeile hiukan kosteaa leivinpaperia rullien väliin, jos teet ne ennakkoon, ja säilytä jääkaapissa.

Inspiroiduin tähän reseptiin  Oivapari- reseptikilpailun myötä. Siinä kevään ja kesän mittaan etsitään oivia pareja viinien  ja ruuan muodossa. Ennakkoluulottomasti, mutta maistellen. Paritin tämän ruuan herkullisen keveän Castillo de Molina Pinot Noirin kanssa. Siksi valitsin dippikastikkeeksi myös pehmeän makoisan luumukastikkeen ärhäkämmän vietnamilaisen dippikastikkeen sijaan.

Oiva pari. Ihan ehdottomasti.

Kilpailun järjestäjä sponsoroi ruuanlaittoon inspiroivat viinit

*Castillo de Molina Reserva Pinot Noir 2011 (juuri tämä siis) valittiin muuten 600 maistellun viinin joukosta Vuoden viiniksi 2014. Sen keskitäyteläinen  ja keskitanniininen marjaisan hedelmäinen olemus sopii  mm lihaisille pastakastikkeille, chilillä maustetulle possunlihalle, linnuille yms. Ja nyhdetylle ankalle riisipaperissa...

Mun paras pääsiäinen

Koska se vaan on niin hyvää. NYHTÖLAMMAS. Ensimmäisiä kertoja tätä postatessani, ei tuota nerokasta sanaa ollut (Campasimpukka) keksinytkään, vaan puhuin minäkin revitystä, riivitystä lampaasta. Meillä tätä on tehty varmaan kymmenisen vuotta, tämä on yksi blogini luottireseptejä ja yksi niistä, joka myös itseäni inspiroi jakamaan reseptejä netissä alun alkaen.

Tiedän, että tällä on käännytetty monta ei-niin-lampaan-ystävää lampaan kaveriksi. Resepti on helppo ja vaatii vaan aikaa. Lopputuloksen voi tarjota couscousin, hyvän salaatin, uunilohkojen, tsatsikin tai vaikka pitaleivän kanssa. Tähteet voi jalostaa pizzasta keittoihin. Tai tehdä lammastacoja.

Siksi sallinnette tämän postauksen, vanhoilla kuvilla ja jo julkaistuin reseptein. 

Se vaan on niin hyvää.

 Ja nyt pajunvittateheras pystyhyn, meillähän trullitellahan vasta ens lauantaina. Pääsiääsvalakiooren loimus! 

(Ja lammasresepti siis täällä. Kurkista myös muut jutut pääsiäinen -sana alta tuosta vieteisestä valikosta)

Parempia parsoja odotellessa

No ei kai se parsakausi oikeesti oo vielä meillä. Ainakin meidän kaupoissa urugualainen parsa on vaihtunut vasta kreikkalaiseen. Parsaahan löytyy nykyään tuoreena - no, kaikki on suhteellista - ympäri vuoden, mutta harvemmin sitä talvella ostan. 

Ne ihanimmat parsareseptit, voisulan, parmesanin, hollandaisen, kylmäsavulohen, uppomunan (no, ei nyt tietenkään kaikkea yhtä aikaa!) kanssa odottelevat ihan oikeasti niitä lähialueilla (tarkoitan nyt vaikka Ruotsia, en Lapuaa...otan kyllä mielelläni vastaan lapualaista mikäli joku sitä kasvattaa) kasvatettuja uuden sadon TUOREITA parsoja.

Mutta hirveästi parsaa tekee jo mieli. Siksipä nyt on aika ostaa parsaa ja tehdä sille sen mitä oikealle lähiparsalle muuten en millään raaskisi; FRITEERATA!

Resepti jäi käteen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan reseptivalikoimasta, siinä oli käyetty AmeriikanAlea, minä käytin tällä kertaa kotimaista Hartwallin 0% olutta, se kun on jo itsessään sitruunanmakuista ja antoi tähän sopivat kuohut.

 Frittiparsaa

500 g tuoretta parsaa (valkoista)
1 l rypsiöljyä
2,5 dlvehnäjauhoja
2,5 dl olutta
1 limen kuori pestynä ja raastettuna, sekä mehu
1 tl merisuolaa
myllystä pippuria

Katkaise parsoista puumaiset varret ja kuori.

Sekoita muut aineet taikinaksi.

Lämmitä öljy kuumaksi kattilassa.

Kasta parsat yksitellen taikinaan ja friteeraa pienissä erissä muutaman minuutin per erä.

Minulla ainakin jäi taikinaa, olisin tehnyt sipulirenkaita, mutta minulla ei ollut tavallista sipulia (?ennen kuulumatonta) joten lohkoin muutaman salotin ja sitten kokeilin friteerata vielä paprikatäytteisiä oliiveja. Tarjoilin nämä keveät herkut itselleni chilimajoneesin kera, joka tuli valmiina purkista. Kaiken tämän päälle join jääkylmää cherry-zero-cokista joka on esanssisuuden riemuvoitto (oikiasti sairaan hyvää, tai sitten mulla on makupaletti aivan sekaisin, tämä ei ole mainos, ihan itte ostin, ensin yhden, sitten...10 tölkkiä!!!!!)

No oli kyllä hyvää ja vähän kielletyn makuista, liekö edes terveellistä?

So what? Ime parsaa! Kohta sitä saa oikeasti.

(ja frittitaikina oli muuten erityismaininnan arvoinen limelisällä ja sitruunaisella oluella)