Tumma Tuhmu

Tein tänään suklaakakkua. Koska, kuten ennenkin olen sanonut, suklaakakkureseptejä ei voi koskaan olla liikaa. Jamie -lehti, joka kannessaan lupaa "making you a better cook", julkaisi valloittavan kuuloisen reseptin Chocolate Chai Sandwhich Cake. Minä ristin sen Tummaksi Tuhmuksi.

Ohje on pitkä, mutta ei lopultakaan vaikea ja vasta vuosi sitten Chai Latten makuun päässeenä, en voinut vastustaa ajatusta chaiteestä uutetusta siirapista, jolla väliin tuleva voikreemi maustettiin. Aamusella kaakkua tehdessäni, oli kaikenmoista keskittymiskykyä häiritsevää (häiritsevien tekijöiden keski-ikä kaksi vuotta), joten melko iloisesti unohdin alimmaisesta pohjasta suklaan kokonaan pois, jonka väristäkin huomaa. Pikku juttu... Ohjeen annan kuitenkin niinkuin se olisi kuulunut tehdä, olen kylläkin vääntänyt grammat deseiksi ja jotakin muutakin muutin kun reseptissä oli jotain epäjohdonmukaisuuksia.

Kakku on kyllä suomalaiseen makuun melko angloamerikkalainen, todella makea ja rikkaan raskas, sai minut taas arvostamaan suomalaisia leivonnaisia, joiden maut ovat omaan mieleeni täydellisiä ja raikkaita. Mutta jos rakastat, cupcakejä, cakepopseja, whoopeja ja Arnoldsin tuplasuklaamuffinia, niin mikset sitten tätäkin?

Tumma Tuhmu
12 palaa

kakkupohja
200g tummaa 70% suklaata
275 g huoneenlämpöistä voita
4 dl ruokosokeria
3 munaa
100g mantelijauhoa
 4,4 dl vehnäjauhoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
1,5 dl maitoa


Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Yhdistä kaikki kuiva-aineet ensin keskenään, ja sitten sekoita ne voi-sokeri-munaseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon maito ja sulatettu suklaa.

Laita kahteen, halkaisijaltaan 20cm (eli aika pieni)  voideltuun ja jauhotettuun (vehnäjauholla) kakkuvuokaan, tai paista peräjälkeen taikina kahdessa erässä kuten minä. Niin ehdit vielä lisätä suklaan toiseen satsiin....

Paista n.30 min.

väliin
Chai-voikreemi
5 kokonaista kardemummansiementä
1 tl jauhettua kardemummaa
5 chai-teepussia
vettä
ripaus mustapippuria myllystä
1dl ruokosokeria
4 dl tomusokeria
100g huoneenlämpöistä voita
100g maustamatonta tuorejuustoa

Valmista ensin chaista uutettu siirappi.
Laita kasariin teepussit, murskatut kardemummansiemenet, mustapippuri ja vettä niin paljon, että ne peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljaa 4 minuuttia. Siivilöi teepussit ja mausteet pois, säästä siis "tee".

Laita nyt kasariin ruokosokeri, 1-2 dl teetä ja keittele noin 5 minuttia. Anna jäähtyä siirapiksi.

Vatkaa voi ja tomusokeria sekä 2 rkl chaisiirappia keveäksi vaahdoksi, vaahdota lopuksi joukkoon tuorejuusto.

Päälle
100g tummaa suklaata
2 rkl voita
valkosuklaata

kakun kokoaminen
Laita ensin toinen pohja kakkulautaselle ja levitä paksu voikreemikerros kakulle, eli kaikki mitä sinulla on. Aseta sitten varovasti toinen kakkupohja kanneksi. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, sekoita sileäksi, kiiltäväksi kuorrutteeksi ja valuta kakun päälle. Saa valua seksikkäästi myös reunojen yli. Anna suklaan jäähtyä vielä hiukan ja vuole sitten päälle valkosuklaalastuja koristeeksi.

Ai niin, mistäkö nimi tulee? Saduista, saduista...ai ette pysy kärryillä?

Maitotyttö on tänä vuonna aloittanut tutustumisensa prinsessojen ihmeelliseen maailmaan. Repertuaari on vielä aika suppea, tällä erää mieleen muistuvat vasta Lumikki ja Tuhkimo. Jotka siis ovat Maitotyttö-kielellä valloittavasti Lumi-tyttö ja Tuhmu. Tietenkin!

Pitkäperjantaina kaikki lapset saivat pikkuveliNuutilla syödessämme pääsiäsimunat, pikkutytöt siis Disney-prinsessa munat. Maitotytön munasta kuoriutui hiukan tuntemattomampi prinsessa, elokuvasta prinsessa ja sammakko? 

Maitotyttö tuumasi hahmon nähdessään: "Tumma Tuhmu". Tietenkin.

Ja niin sai suklaakakku suomalaisen nimen. Sen pituinen se.

Hyvää pääsiäistä!...ja ruokaa!

Oi ihana keväisen kirkas pääsiäinen, josta meidän perheessä on muodostunut melko pakanallinen juhla pääsiäisvalakioineen ja trullitteluineen, hieno lepotauko arjen keskellä, aikaa yhdessäoloon...ja ennenkaikkea yhteisitä aterioista nauttimiseen.

Kiireinen pääsiäisenalus on pitänyt huolen siitä, että kaikki pääsiäisenvinkit puuttuvat tästä blogista, muutaman sanan haluan kumminkin sanoa minäkin, vaikkei tässä enää kovin moni maijameikäläisentapaanmyöhäinen tapaa menuja suunnitella, niin onhan se kauppapäivä vielä lauantainakin ja kaksi ihanaa ruokapäivää sen jälkeen.

Lammas on itseoikeutettu valinta pääsiäispöytään. Oman reseptini olen löytänyt jo kymmenisen vuotta sitten brittien ihanaiselta keittiöjumalattarelta Nigellalta. Revitty pääsiäslammas, kuten sitä ennemmin kutsuin, kun en tiennyt vielä mitään oivallisesta nyhtölammas-termistä. Resepti on kääntänyt monen lampaanlihasta piittamattomankin pään, kukapa pystyisi vastustamaan pitkään hautunutta, haarukan alla hajoavaa suussasulavaa lihaa, jota voi eri lisukkeilla muunnella määrättömiin. Resepti on myös ylettömän helppo, vaatii vain aikaa, ei tekemistä. Ja lähes mahdoton ryssiä (huom. viittaus  naapurimaamme rikkaaseen pääsiäiskulttuuriin...)! 

Nyhtölammas onnistuu mistä tahansa paistinpalasta, luulla tai ilman, viulusta , vain paahtopaisti ja fileet kannattaa valmistaa muulla tavoin.

Lampaan valmistaa tänä vuonna äitini, oma kokkausvuoroni on vasta maanantaina. Silloin aion helliä sisaruksiani perheineen Pekingin ankalla, kun sitä kerran onnistuin saksalaismarketin pakastealtaasta saamaan. Teen sitä vasta toiseen kertaan, mutta olen NIIIIIIIIN valmistautunut ottamaan ihastelevat kiitokset vastaan perheeni jäseniltä, jotka eivät edelliskerralla olleet apajilla. Ja uskokaa tai älkää, ankka valmistuu taas kuin itsestään.

Alkuun olen ajatellut hyödyntää pakkassuppiksiani kiinalaiseen sienikeittoon, jonka resepti on vielä hiukan hakusessa. Ja jälkiruuaksi  teen banoffee-torttua.

Koska minulla on näin pitkänäperjantaina vielä hiukan pääsiäissiivotkin kesken, en laajenna tätä koostetta enää. Jälkiruuista vielä kuitenkin sen verran, että mämmi meillä syödään mämminä.

Jälkiruokakavinkiksi on nostettava vielä upean herkullinen ja niin yksinkertainen sitruunaposset. Suolaa ja Hunajaa-blogin Jonna valmisti onnistuneen version myös limestä.

Kevyempää jälkiruokaa  edustaa myös hiljan postaamani Bombayn appelsiinit, kannattaa kokeilla!

Ja huomenna on se ihana päivä kun saan lähettäää maailmalle kaksi suloista pientä trullia toivottelemaan  hyvää pääsiäistä!

Nauttikaa pyhistä!

(Kyllä me kerrattiin Urhon kanssa hiukan kärsimyshistoriaakin ja Urho lauleli eilen pääsiäiskirkossa laulettuja lauluja. Anteeksi, että siivoan tänään!)

Äkkiä ne suppikset sieltä pakkasesta nyt!

Nyt ei oo vielä paniikki. Mutta korkea aika kylläkin. Ota ihan asiaksi, kurkista pakkaseen ja tee tilannearvio, ehkä jopa suunnitelma. Ollaan siinä vaiheessa vuodenkiertoa, että nyt raaskii jo käyttää pois kaikki "säästämäsi" vadelmat, herukat sun muut.

Ja sienet. Kiitos viime vuodenkin upean sienisadon, pakkaseen  on unohtunut on jäänyt vielä useampi pussi suppiksia. Miettikääs miten hyvän makuista, ravintoarvoltaan huippua ja täysin ilmaista raaka-ainetta! Nyt sienikeitot porisemaan ( sitäkin voi tehdä monenlaista; kermaista, kirkasta, juustoista, sipulista, korianterista, aasialaista, venäläistä, kiinalaista...), piirakkapellit, tai täytetyt piirakat, kastikkeet, lihapullien ja -murekkeiden jatke, munakkaat, fritatat, pastat....

...ja risotto. Kermaisen täyteläinen (kylläkin ilman kermaa) suppilovahverorisotto tainnuttaa mauillaan, täyttää vatsan ja saa syöjän huokailemaan onnellisena elämän erinomaisuutta. Risoton valmistusta ei tulisi turhaan mystifioida, se on oikeastaan todella helppoa ja nopeakin valmistaa, vaikkakin se vaatii valmistajaltaan täydellistä parinkymmenen minuutin keskittymistä, lähinnä terapeuttisena riisin sekoitteluna. Tekijänsä sille suoman rakkauden se palkitsee moninkertaisesti lautaselle päästyään.

Oma risottoinspiraatio iski, kun olisi pitänyt lähteä kauppaan, eikä huvittanut ja aloin käydä läpi viikkolehtikasoja, joita en ollut malttanut viedä vielä keräykseen, koska yhä vieläkin minun on pakonomaisesti tarkistettava jokainen lehti reseptihelmien varalta. Siellä se sitten oli, Kodin Kuvalehdessä sopivasti suppilovahveroresepti. Koska risottoriisiä, voita ja parmesaania tapaa olla poikkeúksetta kaapissa, ei kauppareissuakaan tarvittu. Alkuperäisessä reseptissä oli aurinkokuivattuja tomaattia, minulla sopivasti iso kourallinen nahistuneita kirsikkatomaatteja. Tuoreen timjamin korvasin ruohosipulisilpulla.

 

Suppilovahverorisotto
4:lle päruuaksi, 6:lle alkuruuaksi

1/2 litraa pakastettuja suppilovahveroita tai 25-30g kuivattuja
100g voita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
21/2 dl risottoriisiä
6-7 dl kasvislientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
10 kirsikkatomaattia
tuoretta timjamia tai ruohosipulia n. 3 rkl
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1-2 rkl sitruunamehua
100g raastettua parmesaania

Kuullota sienistä ylimääräinen neste pois.
Laita voi sulamaan isoon paistokasariin.
Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kullota sipuleita ruskistamatta pienellä lämmöllä viitisen minuuttia.
Lisää riisi ja kuullota se läpinäkyväksi.
Lisää viini, sekoita hyvin ja anna sen imeytyä viiniin, jatka sitten kasvisliemen lisäämistä desi, kaksi kerrallaan, sekoittele uutterasti, jotta riisin tärkelys irtoaa ja tekee risotosta kermaisen pehmeän. Keittele ja isää nestettä kunnes riisi on kypsää eli vielä puruvastuksen antavaa.
Sekoittele sitten mukaan neljään osaan pilkotut tomaatit ja yrttisilppu. Mausta.
Lopuksi sekoita sekaan parmesanraaste, tarkista maku ja tarjoa välttömästi.

Risoton kuuluu olla valuvan puuromaista. Se koulun kotitaloustunnilla valmistettu irtonaisen kuiva hässäkkä herne-maissi-paprikasekoituksella ja jauhelihalla ei ole risottoa nähnytkään.

Risotto on jumalainen ruokalaji, joka tekee kunniaa aina muutamalle hyvin valitulle raaka-aineelle kerrallaan. Omaan risottooni kuuluvat ehdottomasti kuitenkin aina maun antajina parmesaani, valkoviini ja voi, joskus joku (vanhempani) on moittinut, että vähän liiankin voimakkaasti maistuvat parmesaani ja valkoviini. Mutta ah, juuri tuota makuparia rakastan risotossa (ja onneksi IsoHookin), löydä itsellesi sopivat määrät maistelemalla!

Punajuuri-halloumi salaattia ja vähän savulohesta

Punajuuri ja halloumi, oi nam! Jossakin reseptilehdykässä oli juuri tälläinen salaatti, mutta en nyt kuolemaksenikään löytänyt sitä mistään, joten tein tämän lukumuistini perusteella ja hyvää tuli.

Punajuuri-halloumisalaattia
4:lle

4 raakaa punajuurta
1 pkt halloumia
salaattia, rucolaa tai salanovaa, kestävät hiukan kuumuutta
tuoretta basilikaa
hunajaa 
balsamicoa
suolaa, mustapippuria
öljyä

Kuori punajuuret ja leikkaa noin 3mm siivuiksi. Paista öljytilkassa, kypsiksi, ehkä 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla (ota huomioon halloumin suola).

Leikkaa halloumi tuhdeiksi siivuiksi (2 per syöjä?) ja paista niihinkin kiva paistopinta. Revi salaatti alle, asettele päälle punajuurisiivut ja halloumi, revi päälle vielä hiukan basilikanlehtiä ja lopuksi valuta päälle hiukan hunajaa ja balsamicoa.

Salaatin kanssa meillä nautittiin savulohta. Vuosi sitten isäni osti sähkösavustimen ja se on meillä tämän tästä lainassa. Olemme ihan hurahtaneita siihen, me kun ei olle mitään mökki/kalastussukua, niin olemme aina vaan nauttineet toisten savustuksista.

Varmaan sellainen himosavustaja vannoo kunnon savustusuunien nimeen, mutta tälläiselle kuin me, on tuo sähkösavustin aivan loistava. Omamme on sellainen pyöreä sylinteri, kuten Opalla ja Muurikalla, taitavat maksaa reilun satasen, tarjouksesta allekkin, mutta meidän savustin on tuollainen no name ja se taisi maksaa viitisenkymppiä viime keväänä Minimanissa. Ajaa loistavasti asiansa.

Kuva on vähän harhaanjohtava. Lohi tulee tietenkin ritilän päälle ja sen alle tämä folioitu pelti. (Ja sen alle savustuspelti) Ritilää voi hiukan öjytä, ettei kala tartu siihen pahasti kiinni.

Olemme savustaneet lähinnä lohta, joka on meidän lastemme lempiruokaa nykyään (vapise Lidlin ravioli!). Kaikenlaisia muita suunnitelmiakin on, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi, emmekä ole vielä kyllästyneet loheenkaan.

Ajattelin kertoa, kuinka meillä savustus sujuu, jos joku muu vaikka innostuisi asiasta. 

Pöntössä on siis kaksi peltiä ja siivouksen helpottamiseksi vuoraan ne foliolla. Ylimmälle pellille asetetaan savustettava, tällä kertaa siis lohifile (kokonainen onnistuu samalla reseptillä). Jos file on liia iso, voi pyrstön leikata poikki ja laittaa poikkipäin  pellin päätyyn.

Alemmalle pellille asetetaan reilu kourallinen savustuslastuja ja pari sokerinpalaa.

Sitten vaan kansi kiinni, pönttö pihalle, tepseli seinään ja ja savustamaan.

En ole edes suolannut kalaa ennen savustamista, lohesta on tullut aivan mainiota vaikka olen sirotellut suolan pintaan vasta savustuksen jälkeen. Siis kaikki mahdolliset käytännöt on taas oiottu, mutta lohduttaudun sillä, että näin Nigellakin varmaan tekisi....

Kypsymisen kestoon vaikuttaa kalan koko, mutta tuollaine juuri pönttöön mahtuva file tai kokonainen saa olla pöntössä tunnin. Viimeksi en kyllä pitänyt lohtani kuin 40min, se oli kypsää, mutta väri jäi ehkä hiukan valjuksi.

Suosittelen siis lämpimästi tälläistä mutkatonta savustusta kaikille, jos vain on paikka missä savustaa (ei siis sisällä). Voittaa satakertaisesti kaikki kalatiskin (ainakin marketin) valmissavustetut. (Toinen asia on jos kalakauppias myi vielä vähän lämmintä, supertuoretta savukalaa.)

Lohi muuten sopi ihanasti tuon punajuuri-halloumisalaatin kanssa. Lapsille oli keitetty perunaakin(voilla). Söimme tätä viikko sitten, ja olin niin iloinen kun Urho8v sanoi seuraavana päivänä, kun kerroin valmistavani spagettia (joka siis on ruokien top3:ssa), että eikö me voitais sitä samaa mitä eilenkin. Onneksi 1200g lohifileestä (syöjinä IsoHoo, minä, Maitotyttö ja Urho) oli jäänyt vielä ihan pikkuisen tähteeksi. Mutta ei paljoa.

Ai niin: sopii niin arkeen kuin juhlaan! Omalle väelle tai vieraille!

Peruna-purjokeitto pekonilla

Purjoperunakeitto, se perinteikäs hienovarainen ranskalainen vichyssoisse, on ollut pitkään jo to do- listallani. Mutta kuinkas ollakkaan, taas päädyin tekemään ostamastani purjosta jotakin muuta, kun törmäsin Tina Norströmin reseptiin (kirjasta Tinan tapaan), jossa oli lisänä vielä pekonia ja keitto tarjoiltiin ihan purupalaversiona soseuttamisen sijaan. Ja hyvä niin, sillä Vatsasekaisin kilinkolin Riikkahan se ennätti juuri postata oman perunapurjokeittonsa, joka oli hurmaavasti silattu yrttöljyllä.

Ainekset ovat siis simppelit, kuin myös edulliset. Lähinnä perunaa, purjo, pari sipulia ja pekonipaketti. Ja keittoa tulee reilu satsi. Ja on hyvää!

Peruna-purjokeitto pekonilla
8 annosta

4 keltasipulia
1 iso purjosipuli
1 pkt pekonia
1kg perunaa
2 l vettä
2 kanaliemikuutiota (tai tiivistettä)
1 puntti persiljaa, tähän käy hyvin myös pakastettu
suolaa ja valkopippuria

(tarjoiluun lempijuustoa)

Kuori ja silppua sipuli. Leikkaa huuhdeltu purjosipuli ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi pekoni. kuori ja pilko perunat reiluiksi paloiksi.

Ruskista pekoni kattilassa uhdessä sipulin ja purjon kanssa. Lisää perunat, vesi ja liemikuutiot. Keitä n. 20 minuuttia, purjo ja perunat kypsäksi.

Lisää persilja keittoon ennen tarjoilua. Tinan ohjeessa hän sitten asetteli vielä jokaisen keittokulhon pohjalle siivun briejuustoa ja kaatoi keiton päälle. Minulla ei ollut brietä, mutta sattuipa olemaan gryereä, mikä ei ole kyllä yhtään sama asia, mutta hyvää kumminkin, joten lykkäsin keittoannoksiin pari tanakkaa tankoa sitä.

Keitto sopii mainiosti pakastettavaksi, meillä ei kyllä ehtinyt pakkaseen, sillä syötiin seuraavana päivänä, kun se yllättäen muuttuikin hirvikeitoksi, kun lisäsin sinne viikonlopulta jääneet nyhtöhirven jämät.

Ihanaa olla näin (pirun) luova!

Bombay Orange

Niin paljon kun Korianteria rakastankin, en ole ymmärtänyt sitä koskaan jälkiruokaan lykätä. Mutta kun Gordon Ramsay Parhaat kirjassaan niin tekee, en voi muuta kuin lähteä samaan kelkkaan.
     
Jälkkärinä tämä varsinainen Bombayn aurinko on ihastuttavan raikas ja keveä, tästä ei millään saa jälkiähkyä itselleen hankittua. Ja kattokaa tuota väritystä, ellei tuolla tuu kevättä rintaan niin ei sitten millään (vaikka meneillään on parhaimmillaan maaliskuinen, talven älyttömin lumipyry meilläpäin, pihaan tullut n. 50 cm ja jatkuu yön yli vielä ennustusten mukaan huomisellekin päivälle). Ja nyt kun sitrushedelmät on vielä parhaimmillaan, niin tätähän oln pakko tehdä. Mä oon jotenkin huono syömään appelsiineja perinteisellä kuorimismetodilla, siksi yritän ympätä niitä ruokavalioon jossain muussa muodossa.

Voisin hyvin nähdä tämän jonkun pääsiäisateriamme päätöksenä sinne raskaitten pashojen ja muiden suklaamunien välissä. Sitäpaitsi tämä sopii kyllä välipalaksikin tai vaikka brunssille. Itsekin vetelin kuvaamisen jälkeen lounaaksi puolet tästä annoksesta. Siis ilmeisen herkullista.

Jutun salaisuus on tämä sauvasekoittajalla tai tehosekoittimessa sekoitettu upean vihreä tahna, joka on simppeliydessään minttua korianteria ja sokeria. Siitä tulee jännittävän sorbetmainen koostumus. Reseptissä tätä tehtiin 1 3/4 dl sokeria, mistä tuli ehdottomasti liian suuri annos, vähempikin riittää maustamaan tämän aromaattisen jälkiruuan.

Itse käytin loput yrttiseoksesta sitten mansikka-mango-banaanismoothiehin, sinnekin se
koriantereineen kaikkineen upposi mainiosti.

Mutta nyt tähän 5 aineksen jälkiruuan reseptiin:

Bombay Orange - Bombayn aurinkoappelsiinit
4:lle

4 appelsiinia, jotka ovat mielellään jääkaapista, viileän raikkaita
1/2 granaattiomena
1 dl sokeria
1/2 puskaa minttua
1/2 puskaa korianteria

Kuori appelsiinit veitsellä niin, että ulkokuoreen ei jää yhtään valkoista, viipaloi appelsiinit ja poista mahdolliset siemenet. Levitä tarjoiluvadille.

Tee tehosekoittimessa tai sauvasekoittimessa yrttisokeri ajamalla  sokeri ja yrtit tasaiseksi tahnaksi. Ripottele appelsiinien päälle. Puolita kypsä granaattiomena, pitele puolikasta appelsiinilautasen yllä ja hakkaa esim puukauhalla kuoripuolta kunnes kaikki siement ovat tippuneet vadille.

Valamis!

Sanoisin, että annos on parhaimmillaan juuri nyt, yrttiseos on sen verran ihanaa, että annoksen ei tartte marinoitua...silloin vain sokeri alkaa sulaa, vaikka ei se pahaa ollut seuraavanakaan päivänä. Mutta mikäli siis teet tätä vaikka pääsiäispöytään, ripottele sokerit päälle vasta tarjoiluvaiheessa.

Mua jännitti miltä korianteri tuntuu jälkiruuassa, mutta yllättäen tässä seurassa se sulautui joukkoon hienosti, eikä yrittänytkään alkaa päällepäsmäriksi. Granaatinomenista löytyy muuten hauska juttu keittiöhöyry-postauksestani. Ja Murun Henkkahan se meille opetti, että mitä mustemmanpunainen granaattiomena (vaikka kuhmuinenkin), sen parempi.

Jos nyt kevääseen kuuluu rakastuminen, niin luulen, että rakastun tähän.

Vuoden verran Juurella

Oon tainnut unohtaa kertoa, että Seinäjoellakin on Ravintola. Se sijaitsee ihan Seinäjoen keskustassa ja on toiminut juuri nyt aika tasan vuoden. Juurella  -ravintola muokkaa menuunsa vuodenajat huomioiden, suosien lähiseudun tuottajia. Ravintolasali on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni, ei liian iso, sisustus on kauniin harmonista, viemättä silti huomiota pääosan esittäjältä, ruualta. Ja palvelu, pohjalaisen suorasukaisen asiantuntevaa ja asiakkaan huomioivaa.

Itse asiassa minua hävettää aivan kamalasti, etten ole aikaisemmin kertonut tästä Seinäjoen ravintolamaailman helmestä. Varsinkaan kun ravintoloitsijoina toimivat tutut työkaverit 90-luvulta; Keittiömestari Jani Unkeri ja Miia Keski-Nikkola ja keittiössä vielä Kai Usvaranta, joka palkittiin juuri Horeca Oscareinakin tunnetulla PRO-palkinnolla Vuoden ravintolakokkina. Hejaa ja aaltoja Kaitsu! Kyllä sitä pihviä on käännettykin! Ai niin ja Kirsti salissa...meillä kaikilla viidellä on, sanoisinko yhteinen ravintolamenneisyys...

Testasimme Juurella-ravintolaa katuporukan keilailuillan (mestari jo neljättä kertaa peräkkäin; IsoHoo) jälkeen oikein isommalla porukalla. Söimme helmikuista menua useimmat, muutamalla pikku poikkeuksella.

 Juureskeitto ja häränlihapate oli juuri sellainen yhdistelmä, jonka olisin saattanut sivuuttaa listalta valitessani, onneksi se nyt tuli menussa, koska kokonaisuus oli aivan täydellisen hurmaava, Juurella-keittiötä parhaimmillaan.

Nimittäin, jos olisin tilannut listalta, en ehkä olisi pystynyt ohittamaan  ruislättyjä, uppomunaa ja mätiä...

Marinoidut kasvikset näyttivät tältä. Oli kuulemma myös hyvä aterian alku.

 Pääruuassa löytyi savustettua possunfilettä sekä possunkylkeä. Edelleen tykkäsin, pohjalainen ja possu on aina kavereita, varsinkin kun possu on pohjalaista. Kuuma pääruoka kutsui nauttimaan sen verran ärhäkkäästi, että enää ei kuikuiltu , eikä varsinkaan kameroitu muiden annoksia.

Talon omaa leipää tuotiin tietysti tarjolle (ei kylläkään pääruuan jälkeen), ja levitteenä kirnuvoita, tietenkin. Siitäkin on häjy parantaa, paitsi jos ripottelee voin päälle vielä suolahiutaleita, ja sekin oli tehty.

Jossain vaiheessa mulle tuli tietenkin pakottava tarve tunkeutua Ravintolan keittiöön. Käytin tekosyynä henkilösuhteitani.

No keittiöstä löytyi justiinkin se palkittu superkokki K.Usvaranta, - ja nyt kuunnelkaa tarkasti, kaikki wannabecheffit- tekemästä sitä mitä kokit aika usein tekevät. Tiskaavat!

Mutta katsokaas tuota nassua! Siinä ehkä kiteytettynä juuri se asenne, mikä hellojen (tai tiskin) äärellä tuleekin olla.

Löytyi sieltä keittiöstä muutakin toimintaa, annoksia nousi tasaiseen tahtiin.

Taisivat olla muuten meidän välijuustotkin odottelemassa. Omat näkkärit kans.

Jollen aivan väärin muista, niin taisin lupautua johonkin mielenkiintoiseen työtehtäväänkin tuossa kesäkuun tienoilla?

Äkkiä takaisin omaan pöytään!

Koska, tiedättehän, jälkiruuan ei pidä antaa odottaa. Katosi lautaselta muuten julmetun nopiasti, vaikka yritin nauttia....

Me syöjät pidimme muuten aterian päätteeksi oikein pisteytysraadin perusteluineen. Jos nyt kiteytän porukan melko yhteneväisen mielipiteen, olimme kaikki suunnattoman onnellisia, että Seinäjoelle on saatu tälläinen sesongissa vahvasti elävä ravintola, jonka ruoka on konstailemattoman herkullista, olimme jopa onnellisia, että ravintolaan "joutuu" tehdä pöytävarauksen. Miia ja Jani ovat sen verran kauan syöttäneet Seinäjokisia ja ympäristöä, että tietävät myös missä meilläpäin "fiineyden" raja kulkee ja sen, että oman rahan paikka sen olla pitää. Esimerkki 4-lajin menu 39€, ja 4 viinin viinipaketti 25€. Juurella ravintolassa tarjotaan myös torstai-tasting iltoja, siis viinienmaistelun merkeissä.

Jotta kuulkaa tervemenua kaikki nyt Juurelle, jokka että oo viälä keriinny, ku tääläpäin kulietta!

Ja koska ravintolaissa usein keskustellaan hiuksista, tässä pari näytettä iloisen seurueemme kampauksista.

Mä voisin kyllä saada vuoden Aasinsilta-palkinnon!

Ja vielä että uskotte sen keilailuosuudenkin:

Juurella-ravintolalla on muuten facebookkikin, jossa voi käydä niistä tykkäämässä. Siellä ne välillä paljastavat todellisen grazy- minänsä. Olisivat ny, aikuuset ihimiset!