Bombay Orange

Niin paljon kun Korianteria rakastankin, en ole ymmärtänyt sitä koskaan jälkiruokaan lykätä. Mutta kun Gordon Ramsay Parhaat kirjassaan niin tekee, en voi muuta kuin lähteä samaan kelkkaan.
     
Jälkkärinä tämä varsinainen Bombayn aurinko on ihastuttavan raikas ja keveä, tästä ei millään saa jälkiähkyä itselleen hankittua. Ja kattokaa tuota väritystä, ellei tuolla tuu kevättä rintaan niin ei sitten millään (vaikka meneillään on parhaimmillaan maaliskuinen, talven älyttömin lumipyry meilläpäin, pihaan tullut n. 50 cm ja jatkuu yön yli vielä ennustusten mukaan huomisellekin päivälle). Ja nyt kun sitrushedelmät on vielä parhaimmillaan, niin tätähän oln pakko tehdä. Mä oon jotenkin huono syömään appelsiineja perinteisellä kuorimismetodilla, siksi yritän ympätä niitä ruokavalioon jossain muussa muodossa.

Voisin hyvin nähdä tämän jonkun pääsiäisateriamme päätöksenä sinne raskaitten pashojen ja muiden suklaamunien välissä. Sitäpaitsi tämä sopii kyllä välipalaksikin tai vaikka brunssille. Itsekin vetelin kuvaamisen jälkeen lounaaksi puolet tästä annoksesta. Siis ilmeisen herkullista.

Jutun salaisuus on tämä sauvasekoittajalla tai tehosekoittimessa sekoitettu upean vihreä tahna, joka on simppeliydessään minttua korianteria ja sokeria. Siitä tulee jännittävän sorbetmainen koostumus. Reseptissä tätä tehtiin 1 3/4 dl sokeria, mistä tuli ehdottomasti liian suuri annos, vähempikin riittää maustamaan tämän aromaattisen jälkiruuan.

Itse käytin loput yrttiseoksesta sitten mansikka-mango-banaanismoothiehin, sinnekin se
koriantereineen kaikkineen upposi mainiosti.

Mutta nyt tähän 5 aineksen jälkiruuan reseptiin:

Bombay Orange - Bombayn aurinkoappelsiinit
4:lle

4 appelsiinia, jotka ovat mielellään jääkaapista, viileän raikkaita
1/2 granaattiomena
1 dl sokeria
1/2 puskaa minttua
1/2 puskaa korianteria

Kuori appelsiinit veitsellä niin, että ulkokuoreen ei jää yhtään valkoista, viipaloi appelsiinit ja poista mahdolliset siemenet. Levitä tarjoiluvadille.

Tee tehosekoittimessa tai sauvasekoittimessa yrttisokeri ajamalla  sokeri ja yrtit tasaiseksi tahnaksi. Ripottele appelsiinien päälle. Puolita kypsä granaattiomena, pitele puolikasta appelsiinilautasen yllä ja hakkaa esim puukauhalla kuoripuolta kunnes kaikki siement ovat tippuneet vadille.

Valamis!

Sanoisin, että annos on parhaimmillaan juuri nyt, yrttiseos on sen verran ihanaa, että annoksen ei tartte marinoitua...silloin vain sokeri alkaa sulaa, vaikka ei se pahaa ollut seuraavanakaan päivänä. Mutta mikäli siis teet tätä vaikka pääsiäispöytään, ripottele sokerit päälle vasta tarjoiluvaiheessa.

Mua jännitti miltä korianteri tuntuu jälkiruuassa, mutta yllättäen tässä seurassa se sulautui joukkoon hienosti, eikä yrittänytkään alkaa päällepäsmäriksi. Granaatinomenista löytyy muuten hauska juttu keittiöhöyry-postauksestani. Ja Murun Henkkahan se meille opetti, että mitä mustemmanpunainen granaattiomena (vaikka kuhmuinenkin), sen parempi.

Jos nyt kevääseen kuuluu rakastuminen, niin luulen, että rakastun tähän.

Vuoden verran Juurella

Oon tainnut unohtaa kertoa, että Seinäjoellakin on Ravintola. Se sijaitsee ihan Seinäjoen keskustassa ja on toiminut juuri nyt aika tasan vuoden. Juurella  -ravintola muokkaa menuunsa vuodenajat huomioiden, suosien lähiseudun tuottajia. Ravintolasali on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni, ei liian iso, sisustus on kauniin harmonista, viemättä silti huomiota pääosan esittäjältä, ruualta. Ja palvelu, pohjalaisen suorasukaisen asiantuntevaa ja asiakkaan huomioivaa.

Itse asiassa minua hävettää aivan kamalasti, etten ole aikaisemmin kertonut tästä Seinäjoen ravintolamaailman helmestä. Varsinkaan kun ravintoloitsijoina toimivat tutut työkaverit 90-luvulta; Keittiömestari Jani Unkeri ja Miia Keski-Nikkola ja keittiössä vielä Kai Usvaranta, joka palkittiin juuri Horeca Oscareinakin tunnetulla PRO-palkinnolla Vuoden ravintolakokkina. Hejaa ja aaltoja Kaitsu! Kyllä sitä pihviä on käännettykin! Ai niin ja Kirsti salissa...meillä kaikilla viidellä on, sanoisinko yhteinen ravintolamenneisyys...

Testasimme Juurella-ravintolaa katuporukan keilailuillan (mestari jo neljättä kertaa peräkkäin; IsoHoo) jälkeen oikein isommalla porukalla. Söimme helmikuista menua useimmat, muutamalla pikku poikkeuksella.

 Juureskeitto ja häränlihapate oli juuri sellainen yhdistelmä, jonka olisin saattanut sivuuttaa listalta valitessani, onneksi se nyt tuli menussa, koska kokonaisuus oli aivan täydellisen hurmaava, Juurella-keittiötä parhaimmillaan.

Nimittäin, jos olisin tilannut listalta, en ehkä olisi pystynyt ohittamaan  ruislättyjä, uppomunaa ja mätiä...

Marinoidut kasvikset näyttivät tältä. Oli kuulemma myös hyvä aterian alku.

 Pääruuassa löytyi savustettua possunfilettä sekä possunkylkeä. Edelleen tykkäsin, pohjalainen ja possu on aina kavereita, varsinkin kun possu on pohjalaista. Kuuma pääruoka kutsui nauttimaan sen verran ärhäkkäästi, että enää ei kuikuiltu , eikä varsinkaan kameroitu muiden annoksia.

Talon omaa leipää tuotiin tietysti tarjolle (ei kylläkään pääruuan jälkeen), ja levitteenä kirnuvoita, tietenkin. Siitäkin on häjy parantaa, paitsi jos ripottelee voin päälle vielä suolahiutaleita, ja sekin oli tehty.

Jossain vaiheessa mulle tuli tietenkin pakottava tarve tunkeutua Ravintolan keittiöön. Käytin tekosyynä henkilösuhteitani.

No keittiöstä löytyi justiinkin se palkittu superkokki K.Usvaranta, - ja nyt kuunnelkaa tarkasti, kaikki wannabecheffit- tekemästä sitä mitä kokit aika usein tekevät. Tiskaavat!

Mutta katsokaas tuota nassua! Siinä ehkä kiteytettynä juuri se asenne, mikä hellojen (tai tiskin) äärellä tuleekin olla.

Löytyi sieltä keittiöstä muutakin toimintaa, annoksia nousi tasaiseen tahtiin.

Taisivat olla muuten meidän välijuustotkin odottelemassa. Omat näkkärit kans.

Jollen aivan väärin muista, niin taisin lupautua johonkin mielenkiintoiseen työtehtäväänkin tuossa kesäkuun tienoilla?

Äkkiä takaisin omaan pöytään!

Koska, tiedättehän, jälkiruuan ei pidä antaa odottaa. Katosi lautaselta muuten julmetun nopiasti, vaikka yritin nauttia....

Me syöjät pidimme muuten aterian päätteeksi oikein pisteytysraadin perusteluineen. Jos nyt kiteytän porukan melko yhteneväisen mielipiteen, olimme kaikki suunnattoman onnellisia, että Seinäjoelle on saatu tälläinen sesongissa vahvasti elävä ravintola, jonka ruoka on konstailemattoman herkullista, olimme jopa onnellisia, että ravintolaan "joutuu" tehdä pöytävarauksen. Miia ja Jani ovat sen verran kauan syöttäneet Seinäjokisia ja ympäristöä, että tietävät myös missä meilläpäin "fiineyden" raja kulkee ja sen, että oman rahan paikka sen olla pitää. Esimerkki 4-lajin menu 39€, ja 4 viinin viinipaketti 25€. Juurella ravintolassa tarjotaan myös torstai-tasting iltoja, siis viinienmaistelun merkeissä.

Jotta kuulkaa tervemenua kaikki nyt Juurelle, jokka että oo viälä keriinny, ku tääläpäin kulietta!

Ja koska ravintolaissa usein keskustellaan hiuksista, tässä pari näytettä iloisen seurueemme kampauksista.

Mä voisin kyllä saada vuoden Aasinsilta-palkinnon!

Ja vielä että uskotte sen keilailuosuudenkin:

Juurella-ravintolalla on muuten facebookkikin, jossa voi käydä niistä tykkäämässä. Siellä ne välillä paljastavat todellisen grazy- minänsä. Olisivat ny, aikuuset ihimiset!

Kun koolla on väliä

Oppitunti pohjalaista logiikkaa, joka perustuu siis suuri on kaunista- teesiin: jos suklaapikkuleipä, sellainen amerikkalainen chocolate chip cookie, on koukuttavan hyvää aivan tavallisen kokoisena, niin sen täytyy olla vielä 24x parempaa jos parin tusinan taikinasta leivotaankin vaan yksi jättimäinen pikkuleipä. Ja niin muuten onkin!

Paistaminen tapahtuu kätevästi ikisuosikissa eli valurautapannussa ja siitä sujuu tarjoilukin trendikkään rustiikkisesti.  Käy hienosti kahvipöytään, mutta on valtava menestys kaikissa ikäluokissa, kun se tuodaan pöytään jälkiruuan osassa, kaverinaan reilu paketti vaniljajäätelöä. Lisäksi aivan mieletöntä lohturuokaa, tätä ei voi tehdä meillä usein koska kylmän maidon kanssa rapea suklainen keksisiivu
koukuttaa niin, että taisin tehdä tästä selvää, pieni pala kerrallaan, vuorokaudessa. Mikä taas voi johtaa syvällisiin riitoihin 8-vuotiaan jälkikasvun kanssa; kellään muulla ei kai ole näin kauheaa äitiä, joka a) yksin ja b) salaisesti syö herkut.

Jättikokoinen suklaakeksi valurautapannulla

• 5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl ruokasoodaa
• 1/2 tl suolaa
• 75g pehmeää voita
• 1 dl sokeria
• 2 dl fariinisokeria
• 1 iso muna
• 2 tl vaniljajauhetta
• 180g suklaata rouhittuna, ainakin

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Vahdota sokerit ja voi pehmeäksi vaaleaksi vaahdoksi. 

Lisää vanilja ja vatkaa muna joukkoon. Yhdistä loput kuiva-

aineet keskenään suklaata lukuunottamatta, ja lisää ne 

taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon rouhittu suklaa.

Kumoa taikina voideltuun valurautapataan ja anna paistua n. 

40 minuuttia. Jäähdytä ennen nauttimista. Älä ylipaista 

korpuksi!

Ja niinkuin sanottu, yllättävän äkkiä jäljellä on vaan muistot.

Nyhtöhirvi

Ensin meinasin antaa otsikoksi Sunday at My Place, mutta se olis antanut niin sokeri-imeläisen idyllisen kuvan, eikä vastaisi millään tapaa sitä todellisuutta ja älämölöä joka kotini katon alla asustaa. Sitäpaitsi tätä ruokaa syötiin lauantaina.

Äiti oli tuonut pakkaseen 1,3 kilon littanaisen hirvenpaistipalan koska olin saanut kimmokkeen isälleni (ja vähän itsellekin) hankkimastani Rea Ahlströmin (ihanin Sami Revon kuvin) riistaruokakirjasta Parempi pyy padassa. Siinä tehtiin nimittäin hirveä coca-colassa. Coca-colan käyttö marinadeissa ja uunilihan haudutusnesteenä on kyllä tuttua, jostain syystä ei ollut pienessä mielessänikään käynyt yhdistää sitä hirven kanssa kanssa. Se taas johtuu siitä, että rakastan hirvenlihaa yli kaiken, mutta olen aika varovainen sen tuunailuissa, koska en halua peittää sen omaa makua, esimerkiksi punaviinillä marinoitu hirvi on, no, aika hirviä!

Kirjassa paisti toteuttiin perinteiseen leikattavaan tyyliin, mutta koska kaikenlainen nyhtö on nyt niin in (ja niin herkullista), ajattelin samalla vaivalla surauttaa paistin ylikypsäksi, ja nyhtää sen kokonaan rikki. Lihan ohje kirjasta muokattuna pitemmällä kypsyysajalla.

Nyhtöhirveä Coca-colassa

hirvenpaisti
suolaa
10 mustapippuria
2dl lihalientä
1 dl soijakastiketta
tarpeeksi coca-colaa (huom, se aito sokerinen versio, ei lightit)

Kuivasin lihan talouspaperilla ja hieroin suolaa pintaan. Rautapadassa, jonka pohjalle laitoin hiukan öljyä paistoin äkkiä pinnat kiinni. Sitten lisäsin pataan kaikki nesteet ja mustapippurit, colaa viimeiseksi niin paljon, että paisti peittyi.Kuumensin kiehuvaksi ja annoin sitten kiehua miedolla lämmöllä kannen alla 4,5h tuntia. Paisti olisi ollut paistimmillaan ohjeen mukaan parin tunnin päästä, mutta minä vein sen pitemmälle, aina siihen pisteeseen kun se muuttui myötämielisen pehmeäksi painaessani sitä haarukalla. Nostin paistin liedeltä, annoin vetäytyä hiukan 15 minuuttia foliossa ja revin sen palasiksi kahdella haarukalla. Koska hirvi on aika kuivaa, voit kostuttaa sitä hiukan padassa olevalla liemellä. Tarkista myös suola.

Nyhtöni olin päättänyt tarjota kotitekoisten sesamsämpylöiden välissä. Hirveä odotellessa oli hyvää aikaa leipaista ne.

Löysä taikina, hyvä vehnäinen, kuohkea sämpylä. Saan nykyään sämpylät onnistumaan parhaiten Lidlin sämpyläjauhoilla. 

Väliin suunnittelin sitten marinoidut punasipulit ja Masterchef Akin innoittamana tilli-piparjuurimajoneesin.

Marinoitu punasipuli
ohje GRW:stä/Kai Kallio

1 kg/ 10-12 punasipulia

2 dl sokeria
2 1/2 tl suolaa
3/4 tl rouhittua mustapippuria
1 dl punaviinietikkaa
5 dl rypsiöljyä

Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Yhdistä marinadin ainekset keskenään. Lisää sipulit marinadiin. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Sipulit säilyvät jääkaapissa useita viikkoja.

Tein omani vasta aamulla, eli marinoituivat vain ehkä kuutisen tuntia, mutta sekin riitti hyvin, varsinkin kun renkaat oli mandoloitu todella ohueksi. Puolitin ohjeen ja sekin toimi hyvin.

Tämä on ehkä maailman ihanin lisuke ikinä!

Majoneesia lähdin tekemään Murun majoneesin pohjalta.

Tilli-piparjuurimajoneesi

2 kananmunankeltuaista
2 tl dijonsinappia
3 dl rypsiöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa, valkopippuria
1dl hienonnettua tuoretta tilliä
1 rkl piparjuuritahnaa

Toteutin majoneesin teon sauvasekoittimella, ei ehkä kaikkien paras metodi....Laitoin keltuaisen ja sinapin kulhoon ja surautin. Sitten lisäsin öljyn ohuena nauhana koko ajan sauvalla sekoittaen. Majoneesista tuli kyllä luvatun kauniin kiiltävää ja notkeaa. Sitten sekoitin sekaan etikan, suolan ja valkopippurin, tillin ja piparjuuren. 

Oon niin rakastunut vanhaan kunnon tilliinkin nykyään, että laitan sitä vähän joka paikkaan...ja aina toimii!

No mitäs vielä. Ehdottomasti siis ranet eli ranskikset tehtiin myös itse Nannan bistrossa kun näyttää, että tälle tielle nyt lähdettiin.

Kotitekoiset ranskalaiset
4-6:lle
1, 5kg jauhoisia, suuria perunoita, tässä rosamundaa
1 l rypsiöljyä
suolaa

Leikkasin pestyt ja kuivatut perunat veitsellä "palikoiksi", eli siis joka reunan tasaiseksi, päätyihin sai jäädä kuoret. Sitten kukin palikka 2-3 paksuksi levyksi ja levyt lihaviksi ranskanperunoiksi. Halusin tehdä oikein reilun paksuja ja rustiikkisia. Lämmitä öljy n. 150 asteeseen rasvakeittimessä, tai padassa ja paista perunoita 3-4 erässä  viitisen minuuttia kutakin erää ja nosta talouspaperin/sanomalehden päälle valumaan. Voi joutua hiukan tökkimään perunoita haarukalla, että eivät takerru toisiinsa.

Nyt voit jättää perunat odottelemaan, ruokailun alkua, että saat tarjota pöytään rapean kuumat ranet. Ennen ruokailua kuumenna öljy n. 190 asteeseen ja uppokeitä taas öljyssä, nyt vain pari minuuttia, kunnes perunat ruskistuvat ja rapeutuvat. Käytä vielä talouspaperin päällä valumassa ja suolaa ranskalaiset.

Oi nämä onnistuivat niin hyvin, Nuuttiveli ihmettelikin kuinka ranskikset voivat olla niin rapeita pinnasta ja sisältä pehmeitä ja ihania, silti eivät piiruakaan rasvaisia. Sen verran työläitä ovat, etten kyllä kamalan suurelle porukalle, enkä kovin usein ala vääntämään.(Paitsi tietysti joka sunnuntai...)

Vihreän salaatin kanssa annos näytti kutakuinkin tältä.

Ai niin, onhan siellä myös pakollinen paksu siivu juustoa, tällä kertaa Gryereä.

Ja tämä tosiaan maistui juurikin yhtä herkulliselta kuin miltä näytti. Ylensöimme. Mutta onnellisena. (enhän minä nyt kehu liikaa koko ajan?)

Bistro-lauantaita viettämään olin kutsunut Nuuttiveljen perheen ja pieneksi tervetulotoivotukseksi olin puristanut tuoreet appelsiini-verigreippimehut ja väsännyt jotakin kaapista löytyy tostadoksia, jättikatkarapuja, avokadoa, limeä, punasipulia ja korianteria, ilman chiliä tällä kertaa lasten takia.

Ja suuressa viisaudessani panostin myös makeaan loppuun. Tekaisin jossakin välissä syntisen makeita ja suklaisia brownieseja (sellaisia, joihin ei tule mitään nostatusainetta), joihin upotin ison kourallisen hapankirsikoita. Jäätelön, kermavaahdon ja kahvin kanssa aika asiallista.

Ja kermavaahto tietysti suoraan purkista! Sallittakoon se tämän väännön lopuksi. Olimme jo kaikki syöneet itsemme niin pyörryksiin, ettei mitään väliä. Spruuttukermistä silloin kun on spruuttukermiksen aika!

What a Sunday Saturday! At my place.

Blinien syöntikin jäi kesken....

Tämä kuva ei ole lavastettu. Yhden ainoan haarukallisen ehdin syödä kauan odottamiani äitini blinejä. Ruokailu keskeytyi pariksi tunniksi, eikä kai se kylmä blini ollut sen jälkeen enää ihan priimaakaan...tai lämmin mäti. Kuinka paljon vauhtia ja jännitystä mahtuu yhteen helmikuiseen talvipäivään? Sen kuulette ihan kohta, jos kiinnostaa. Reseptiä (muuta kuin jännittävään talvipäivän viettoon) on tästä jutusta turha etsiä, ohjeet herkullisiin blineihin löydät täältä arkistojeni kätköistä.

Henkilöiden tunnistamisen välttämiseksi henkilöiden nimet ovat tekaistuja.

Saimme etelän hiihtolomaviikon alussa heti tänne Pohjanmaalle Natasiskoni Turusta ja Nikoveljeni Porvoosta munKälyni ja Ilona- ja Kasper-serkkujen kanssa. Sunnuntaina järjestettiin Seinäjoella sopivasti Kuperkeikkahiihdot,monikymmenvuotinen traditio, joka on muuten maailman suurin lastenhiihtotapahtuma, tänäkin vuonna oli yli 800 reipasta hiihtäjää, parhaimpina vuosina on ollut toista tuhatta. Kaikki saavat mitalin ja jotain hyväskää ja sitä rataa. Karneevalitunnelmissa karvahahmoja, mehua ja makkaraa.

Huom . kärkisiteet.....ja 28 numeron monot 23 jalassa...

No me kaikki, myös pikkuveliNuutti perheineen suuntasimme paikalle, Urho8v, Maitotyttö2v ja Kasper7v, sekäElli5v hiihtovalmiudessa. Hiihdot suoritettiin omilla ikäsarjan matkoilla, ajanotolla tai ilman.

Urho oli hienosti kolmas tänä vuonna. Parasta taisi olla kuitenkin yhteiskuva kisan tämänvuotisen suojelijan HP:een kanssa.

Nikoveljeni ja Ilona9v. poistuivat kisapaikalta läheiselle Jouppilanvuoren 5km ladulle, veljeni ilman suksia. Ilona ei ole kovin kokenut hiihtäjä, mutta niin vain päättivät lähteä vitosta kiertämään. Veljeni on varmaan 10 vuotta sitten sen kiertänyt, eikä hällä ollut käsitystä, mitä kaikkea latu-uravalinnanmahdollisuuksia siellä onkaan nykyyään. Pisti Ilonan kiertämään vastapäivään kiertosuuntaa (?) ja lähti itse kävelemään toisin päin, aikeissa kohdata jossain.

Me muut sitten kuperkeikkailimme aikamme ja palasimme aikanamme mummolaan äitimme kuumien blinien ääreen. Istahdimme syömään, koska eihän blinien voi antaa odottaa. Sitten MunKälyni puhelin soi.

Nikoveljeni oli kiertänyt lenkin, mutta tyttäreensä hän ei ollut koskaan törmännyt....

Olisittepa nähnyt kun Rintalan perhe organisoitui minuutissa. Nuuttiveljeni jätettiin kotiin Einovauvan, Maitotytön (joka sai tietenkin jonkun raivokohtauksen poissaoloaikanamme)ja poikien kanssa. Minä otin Nikoveljeltäni koordinaatteja puhelimessa, koska tunsin alueen. Isäni ja MunKälyni starttasivat autolla ladun vastakkaiselle puolelle Kyrkösjärvelle, jossa isä jäi parkkipaikalle ja Mun kälyni lähti kävelemään esteetöntä latua. Mumma, Natasisko, NuutinMinna ja minä ajoimme kahdella autolla meille, latu kulkee aivan talomme takaa. Natasisko lähti jalkamiehenä, kysellen hiihtäjiltä näköhavaintoja, me kolme laitoimme sukset jalkaan ja hajaannuimme ladulle.

Ette usko kuinka kuuma tulee hiihtää toppavaatteissa, jotka olivat matkassa kuperkeikkahiihtojen seisoskelua varten. Jossain vaiheessa huomasin myös, että kiireessä olin pukenut toppahousut jalkaani nurinpäin, kun pesulappu heilui silmissäni siinä sivakoidessani.

Mutta oli kiire, emme halunneet pimeän laskeutuvan...

Saimme yhden näköhavainnon, joka osittautui vääräksi, mutta sitten Sannatuttuni hiihti minua vastaan (minäkin kierrin väärinpäin...) ja häneltä kuulin, että joku nainen kantoi pikkutytön suksia kävelevän tytön kanssa Kyrkösjärven P- alueelle päin. Soitin äidilleni uudet koordinaatit, yritin soittaa isälle, jonka puhelimesta tietenkin oli loppunut akku ja lähdi itse parkkipaikka kohdin koska olin hiihtäjistä lähimpänä. Siinä sairaalanmäellä sitten isäni tuli vastaan,  väsynyt Ilona kyydissään. Isä oli onneksi odottanut siellä parkkipaikalla. Mikä ei siis ollut muuten lähelläkään parkkipaikkaa missä Nikoveljen auto oli. 

Henkäisin helpotyksesta ja soitin siskolleni, ja jaoimme muille ilmoittamiset.

Takaisin mummolaan blinien ääreen. Olin epäillyt että Ilona olisi saattanut lähteä Tuomikylän ladulle, joka siis vie Ilmajoelle, latu nimittäin jatkuu suoraan tältä ladulta eteenpäin  väärinpäin kierrettäessä. Kukaan meistä ei olis äkännyt lähteä sinne minne Ilona oli oikiasti sitkeästi hiihtänyt. Hän oli jotenkin löytänyt järviladulle, josta rouvaPelastaja oli  pienen väsyneen hiihtäjän löytänyt 4km järvilaavulta eteenpäin. Ja sinne laavullekin on ainakin pari kilometria. Onneksi Ilona oli reippaasti osannut sanoa kuka oli ja kenen luona oli, vaikkei siitäkään nyt sinänsä hyötyä ollut siellä metsässä, mutta ellei isäni olis ollut vastassa, niin sitten ainakin.

Kaikki hyvin, loppu hyvin. Mitäs opimme tästä? ...luultavasti emme mitään. Hiukan toivuttuamme, kun saatoimme jo vähän hymyillä meidät säikäyttäneelle tapaukselle aloimme kyllä muistella, että usein tapahtuu, kun perheemme kokoontuu syömään. Viimeksi taisi Racleten-syöntimme  Tahkolla houkutella paikalle talonmiehen Nilsiästä asti (palohälytys) ja se yksikin pääsiäinen, kiún Urho oli puolitoistavuotias ja nukkui ulkona meidän syödessämme pääsiäisateriaa. Ihmettelimme, kun poika nukkuu ja nukkuu, joku lähti tarkistamaan ja tuli takaisin sanoen, että ei Urho ole vaunuissa. Vieläkin muistan sen shokin! Jotenkin oli poika kiivennyt vaunuista ja löysimme sen sitten tavaamasta auton rekisteriä, ihan siinä pihassa, mutta kyllä säikäytti.

Illan pimetessä lähdimme vielä rentoutumaan  Ruutipolulle, kävelemään keskellä kaupunkia joenvarrella ruutimetsään järjestettyä elämyspolkua. Metsä oli satumaisesti valaistu elävillä tulilla ja paikalla oli myös live-esiintyjiä.

Ihan tarpeeksi säpinää yhdelle päivälle.

Ja kiitos rouva Pelastaja.

Ja mukaan mahtuu aina yksi pastaresepti....

HELPPOEi vaadi kun hiukan pilkkomista ja ainesten sekoittamista. Helpommaksi ei voi paljon mennä tai sitten tämä olis jo helpompaa kuin roiskeläppä pitsan lämmitys.

 NOPEA   Jamie Olivers tekisi luultavasti vartissa, mulla saattoi mennä 20 minuuttia....    
HERKULLINENNo, oli, todentotta. Jos kaikki herkut laitetaan yhteen ja samaan pastaan, mitä siitä voi tulla muutakaan.

Ai niin, ja oli siinä vielä ravintoarvoltaan suositeltava myös, ja riippuu tietenkin hiukan terveellisyyden fanaattisuudesta, mutta eiköhän tämä normisyöjän suosituksiin mahdu.

Nestle pyysi nimittäin edelliset kriteerit täyttävää pääruuan reseptiä, jossa käytetään heidän Maggi Fond cup-tuotteitaan, joita sain läjän testattavaksi. Kyseessä on taas pienimuotoinen kilpailu, mutta tällä kertaa kukaan ei joudu äänestämään ketään, että huokaiskaa helpotuksesta. Sitten piti kehittää myös Nespresso kahvista ja Mövenpickin jäätelöstä jälkiruoka tai -juoma. 

No minä pähkäilin asian näin: tehdään helppo ja ruokaisa pääruoka eli pasta. Laitetaan mukaan hiukan tuoretta eli vihreää paprikaa ja rucolaa, oreganoa ja basilikaa. Osa herkuista saadaan nopeasti purkista; artisokan sydämet ja aurinkokuivatut tomaatit. Pakkasesta otetaan valmiiksi keitetyt jättiravun pyrstöt, jotka tuovat annokseen yhdessä parmankinkun kanssa vähän luxia arkeen tai nostavat aterian vaikka sunnuntailounasvierasruuaksi. Maggi Fond Cup Tomaatti ja yrtit sitoo kokonaisuuden yhteen.Muita mausteita ei mustapippuria lukuunottamatta tarvitse.

Sounds like a plan. (lentokoneen ääniä) 

 

Penneä parhaassa seurassa

(4:lle)

5 dl Penne-kuivapastaa

2kp Maggi Fond Cup Tomaatit&Yrtit

2rkl oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

1/2 vihreä paprikaa 

1 dl aurinkokuivattua tomaattia

5-6 artisokansydäntä (säilyketölkki, suolaliemi)

200g jättikatkaravunpyrstöjä (keitettyjä)

5-6 siivua parmankinkkua

kourallinen pinjansiemeniä

kourallinen rucolaa

pikkukourallinen basilikanlehtiä

muutama varsi tuoretta oreganoa

muutama kierros mustapippuria myllystä

tarjoiluun: parmesania ja sitruunanlohkoja sekä ihanan tuoretta rapeakuorista maalaisleipää

Täytä isoin kattilasi vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon yksi Maggi Fond Cup Tomaatti&Yrtti- liemikuutio ja laadukas kuivapasta. Keitä ohjeen mukaisesti napakan kypsäksi, valuta, mutta jätä n. 1dl keitinlientä talteen.

Pastan kiehuessa sinulla on noin yksitoista minuuttia aikaa toimia.

Ota kaikki aineet esille, ettei käy kuten minulla, että parmankinkku unohtui jääkaappiin. Huomasin vasta kun kaikki ruoka oli jo jaettu lautasille ja aloimme syömään... no lisättiin kinkut- ja lisäys oli erinomainen, mutta virallisista valokuvista se nyt puuttuu.

Kuori ja viipaloi valkosipuli, leikkaa paprika reiluiksi paloiksi. Valuta tomaatit ja piko pienemmiksi, valuta artisokat ja leikkaa kahteen tai neljään osaan. Kaikki palat saavat olla melko reiluja. Nypi valmiiksi kourallinen basilikanlehtiä, rucola ja silppua oregano. Valuta sulaneet jättikatkaravun pyrstöt. Paahda pinjansiement kuumalla pannulla.

Sitten menoksi: Kuumenna oliiviöljy ja miedolla lämmöllä freesaile valkosipulia ja paprikaa, kunnes tuoksut alkavat tuntua nenääsi.Lisää artisokka ja aurinkokuivattu tomaatti. Seuraavaksi pasta ja säästämäsi liemi, lisää mukaan toinen Maggi -kuppi, sekoita ja kuumenna. Lisää jättiravunpyrstöt ja kuumenna. Ota pannu liedeltä, lisää rucola, basilika, oregano, pinjansiemenet ja hiukan pienemmäksi revitty parman kinkku. Pari kierrosta mustapippuria myllystä, lautaselle ja annoksen päälle vähän puristettua sitruunaa ja parmesania. Joko hengästyit?

Ei se mitään, nyt saa käydä pöytään.

 Mikä pikku-Italia Pohjanmaalla!

Jälkiruokaa varten valitsin kaupan pakastealtaasta Mövenpickin ultravaniljaisen vaniljan. Mukaan tarttui myös iso purkki säilöttyjä kirsikoita, ns. hapankirsikoita, ei niitä siirappisia coctailkirsikoita.
Hapankirsikka, vaniljajäätelö, kahvi ja ripaus tummaa suklaata. Jälleen lentokoneen ääniä. 

Kahvikaverin kirsikkapehmis
2:lle

900ml Mövenpickin vaniljajäätelöä
3 dl Lemppari Nespresso-kahviasi (mustaa)
1 dl sokeria
2 dl hapankirsikoita pilkottuna
hiukan tummaa suklaata rouhittuna

Keitä kahvisiirappi. Laita kattilaan kaksi dl kahvia ja 1 dl sokeria, keitä paksuksi siirapiksi, 10-15 minuuttia.(Kahvisiirappi on muuten napattu Sara La Fountainilta, joka jo viime syksynä pisti sitä vähän joka paikkaan).

Valmista pehmis. Laita blenderiin jäätelö ja kylmä kahvi, surauta pehmismäiseksi tanakaksi pirtelöksi. Laita tarjoilupikarin pohjalle puolet kirsikoista, puolet pehmismassasta ja kaada päälle, sekaan sekoittaen siirappi. Koristele rouhitulla suklaalla. Herkutteluun tarvitset pitkävartisen lusikan ja pari paksua pilliä. Ja lapsenvahdin, sillä kuten suudellessa (ja aivastaessa) , tätä syödessäkin menee väkisin silmät kiinni.

Lapselliseen versioon voit käyttää pehmikseen muuten myös maitoa tai kolaa, kahvisiirappi luulen kyllä silti maistuu.

Oi miten täydellinen torstai!