And the winner is....

kuva Rob Orthen

Kyllä meillä taisi joka iikalla olla aikamoinen voittajafiilis, kun vietimme viime lauantain vihdoinkin Hartwallin Happy Joe -kilpailusta pokkaamani ensipalkinnon tiimoilta Helsingissä Hampaankolon hulppeissa yksityistiloissa. Kyseessähän oli 10 hengen kokkikoulu ja illallinen Chef Risto Mikkolan ja kollegansa Janne Leppäsen johdolla. Ripe tuottaa näitä palveluja Keep on Cooking- yrityksessään pääleipätyönsä eli HK Pro kehittämispäällikkyyden ohella.

kuva Rob Orthen

Alkukankeus suli aika nopeasti, kiitos lienee myös Hartwallin sponsoroimien illan Happy Joe -juomien ansiosta. Juttu luisti kokkauksen ympärillä ja paljon myös ihan asian sivustakin. Illan puheenaiheina olivat mm. mitä meksikolainen voisi selittää Suomen tullissa jäädessään tarkastukseen matkalaukku täynnä valkoista jauhoa....siis tortilloja varten, Pearl Jamin keikat ympäri maailmaa, paikalla tuntui olevan keskivertoa suurempi ja hanakampi fanijoukko, Suomen vihatuin kokki- tittelin itselleen myöntäneen Ripen blogitilitys ruoka-allergikoista, vai pitäisikö sanoa wanna-be ruoka-allergikoista, sekä yleinen huudatus ja herjan heitto. Toki meitä sisaruksia kutkutti myös ennen jälkiruokaa tulossa oleva  neljän sisaren illallisen voittajatiimin julistus.

kuva Rob Orthen

Jos ihmettelette kuvien laatua, niin voin paljastaa, että pienenä lisäbonuksena itseasiassa sain paikalla meidän kanssa ihan jälkiruokaan asti viihtyneen hurmaavan valokuvaaja Rob Orthenin Hartwallin asiakaslehteä varten napsimat kuvat heidän luvallaan myös käyttööni blogiani varten. Olen merkannut Robin kuvat erikseen. Itse en kovin kuvaillutkaan sitten, eikä kamerani valovoima olisi tunnelmallisissa tiloissa oikein riittänytkään muualla kuin keittiössä. Robin kuvissa on myös porukastamme aivan erinomaisia fiiliksen välittäviä ihmisotoksia, silti hiukan pysähdyttävää kun huomaa, että alkaa itse muistuttaa päivä päivältä enemmän ja enemmän Vesa-Matti Loiria...(pitäisköhän hälytyskellojen soida tässä kohtaa? Ensi vuosi teemalla oma minä takaisin?)

kuva Rob Orthen

Koulu alkoi tietenkin menun paljastuksella ja läpikäynnillä. Itse jännitin, että mitä oli tulossa ja tulisiko erityisesti mitään uutta ja jännää. No tuli tuli. Päästiin renssaaamaan tuoreita kampasimpukoita, tutustumaan sirkulaattoriin ja paahtamaan valkosuklaata moussea varten.

Menu

Maa-artisokkakeittoa ja kampasimpukkaa

xxxx

Karkkikanaa vartaassa

xxx

Härän Chateaubriand  +54 ja mustapippuri Hollandaise

Paahdettua perunaa ja Papu-tomaattipaistos

xxx

Paahdettua valkosuklaamoussea ja karamellisoitua omenaa

Sitten vaan jakauduimme ryhmiin, Natasisko ja Uli hoiti alkuruuan, Nikoveli ja Iso Hoo karkkikanan, ystäväni Virpi ja Pia ja minä pääruuan ja NuutinMinna sekä PikkuveliNuutti jälkiruuan. Ruoka esille puolentoistatunnin kuluttua. Essut ylle ja kokkaamaan.

kuva Rob Orthen

Palaan resepteihin myöhemmissä postauksissa, voin vakuuttaa, että ne jos mitkä olivat julkistamisen arvoisia. Kuinka meillä olikin niin mukavaa kokatessa, ja lopputulos oli varmasti tämän vuoden parasta ruokaa. Se keitto, se pihvi, se mousse....mmmm. Itseasiassa ainut epäonnistuminen oli mustapippuri Hollandaise, jonka valmisti, ette ikinä kyllä arvaa, tai siis luultavasti minut tuntien arvaatte, että se olin minä itse. Kastike ei nimittäin jämähtänyt ollenkaan Hollandaise paksuuteen. Ei se kyllä kiinnikään leikannut, mutta pysyi siis sellaisena normikastike koostumuksena. Maku oli kyllä erinomainen.  Siitäkin sitten enemmän toiste. Nyt vaan pikkusen tunnelmointia.

Aloitamme virallisella kokkauspotretilla

kuva Rob Orthen

 Josta siirrymme suoraan täyteen action-kuvaukseen. Itse keittiö oli nimittäin sen verran pieni, että tunnelma tiivistyi kyllä.

kuva Rob Orthen

Melkein jokaisessa ruuassa oli joku salainen ainesosa...

kuva Rob Orthen

Illan täyttymys oli kokoontuminen aterialle yhteisen pöydän ääreen.

kuva Rob Orthen

Välillä aina vastuulliset kävivät laittamassa annoksia esille. Ja että mun tämäkin päivä piti nähdä...ammattilaiset nostavat mun reseptiikan  annoksia!
Jee, jee.!

kuva Rob Orthen

Oulusa kasvaa muuten ihania kokkeja!

Ja koska en aio enää uudelleen julkistaa karkkikanan reseptiä saakoon tämä postaus vielä muutaman kuvan annoksesta.

Iso Hoo osoitti muuten suurta luovuutta pähkinöiden murskaamisessa. Joku toinen olis luultavasti rouhinut vaan esimerkiksi veitsellä....

Sanoinko jo, että paikka oli aivan hurmaava. Sieltä löytyi mm. yksi kuulemma Suomen parhaita viinikellareita ja sikarihuone konjakkeineen ja tykötarpeineen.
Osa pulloista oli jo kyllä nautittu.

Ja mitäs tykkäätte näistä baarijakkaroista?

Tai tästä ajanvietteestä?

Aikamoinen poikien kerhohuone! Sauna löytyi tietysti myös.

Ai niin ja sitten se yksi illan kohokohdista. Isäni oli laatinut hienot tulosteet jokaiselle, laskenut pisteet ja kerännyt kommentit yhteen. Pia luki ne ensin meille. Tässä tuomareiden kommentit kilpailusta yleensä:

Kilpailu oli hyvin korkeatasoinen.
Kaikkien pisteet olivat 50-60 välillä kun maksimi oli 72.
Ruokapisteet olivat 5 pisteen sisällä.
Tunnelmapisteissä enemmän hajontaa, 8 pisteen sisällä.
Voitto tuli tasaisilla pisteillä molemmista, kokonaisvoitto 3 pisteen marginaalilla.

Parhaat tunnelmapisteet oli Nikolla 31
Parhaat ruokapisteet Nuutilla, 30.

Lopullisen tuloksen saamiseksi oli soitettava heti tuomareille. Joten kaiutin päälle ja puhelinyhteys:

Voittajatiimi on....rummunpäristystä.... PikkuveliNuutti ja NuutinMinna!

Me kaikki onnitellaan!

Palkintojen jako on vasta joulunaikaan, mutta isä oli ystävällisesti tehnyt palkinnoista kuvakoosteen. Voin kuvitella, että isäni on nauttinut palkintojen (huom yksi palkinto olisi riittänyt) hankkimisesta täysin rinnoin. Hän on perheemme legendaarinen shoppailija, mainittakoon tässä esim. lukuisat housuprässit ja fasaaninmunien hautomiskone. Sekä lukemattomat kauluspaidat.  Siispä nytkin palkinnoissa näyttää olevan mm.ruokakirjallisuutta, hirviästi veitsiä, patoja, savustin....

Nuutin ja Minnan illallista kommentoitiin vielä näin:

Ruoka: Hyvät yhdistelmät, erinomaiset salaatit, hyvä jälkiruoka, ruoka oli hyvää ja siihen ja juomiin oli panostettu, todella hyvää, ei liiallista kikkailua.

Tunnelma:
Oli hyvä isäntäväki huolehtimaan vieraista, tunnelmapisteiden vähyys johtui enemmän väsähtäneistä vieraista, isäntäväki oli kyllä asialla. Nuutti vähän pönötti, puhui passiivissa,  Jopa lapset rauhallisia, Kesä on aina kesä! pelit lemppareita, mölkky ja atari, alkoholilla osuutta tunnelmapisteisiin?

Joku kysyi multa, että mitäs ny, kun te että voittanutkaan. No hyvät ihmiset: kellepä sen voiton paremmin soisi kuin omalle pikkuveljelleen? Ja arvatkaa vaan kuka kutsutaan sinne suht usein syömään?

Me likes!

kuva Rob Orthen

Kiitos vielä Hartwallille kokoHappy Joe - kisasta ja sen erinomaisesta palkinnosta. Kiitos Ripe ja Janne upesta illasta, kiitos sisarukset ja ystävät kanssakokkauksesta, kiitos myös upeasta neljän sisaruksen illallinen -kisasta kaikille asianosaisille ja isälle ja äitille tuomaroinnista ja palkinnoista.

Joe Happy! (lausutaan sooooouuu häpiiiiii!)

Vuoden kohokohta

Itsenäisyyspäivää voi viettää rattoisasti myös siivoamalla oman, eilisen kokkausurakan räjäyttäneen keittiönsä, jonka jälkeen voi lähteä siivoamaan juhlapaikkaa. 

Ihan kohta. Mä vaan ensin tämän.

Eilen vietettiin  sen ainoan urheiluseuran, johon kuulun, Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastajien senioreiden pikkujouluja perinteisesti ruuan ja karaoken merkeissä. Kun näin tämän vuotisen pikkujoulumenun (kermaperunoita, possunfile tai kana kermakastikkeessa, ja varmaan kasvisvaihtoehtokin oli samassa kermassa), menin johonkin mielenhäiriöön, niinkuin usein kun on ruuasta kyse, ja sanoin, että voiko tuan vielä perua, mä teen. Jotakin muuta.

Ihanaisen kirjavan menun rakensin henkisten allergioiden perusteella siten, että seisovasta pöydästa pystyisi annoksen kokoamaan niin possun, kanan kuin kasviksen syöjä. Ja kaikkiakin sai ottaa.

Ja tälläinen menu sitten ilmestyi tallin seinälle:

EPUR:in senioreiden 2012 pikkujoulun ruokalista

Ruaka tarjotahan seisovasta pöyrästä. Tällä lailla jokahinen syä sitä mitä tykkää, kaikkiakin saa ottaa.

Paree vihriäsalaatti

Palio veheriää, kuivattuja karpaloota, pähkinöötä ja varelmavinegretti

Aasialaanen Nuurelisalaatti

Sopivan kirpsakka ja erilaanen, mutta hyvä

xxx

Nyhtöpossu

Leivinuunis hartaurella haurutettu suus sulavaksi

Uunikanaa

Toivon mukahan ei aivan yhtäkauaa haurutettuja rintafilehiä, koska silloon ne pakkaa olemahan kyllä kuivia!

Lohkoperunoota

Itte kuarinensa rosamunrasta pätkäästyjä, ei mitää pakastehia

Bataattilohkoja

Sanotahan ny että paahrettuja, niin kuulostaa paremmalta

Munakoisotomaattivuaka

Täyrellistä kasvisnautintua- jokahittelle

xxx

Kastikkehilla tuunaat annokses omanlaaseksi:

Kermaanen pippurikastike

Pitäähän sitä ny olla

Tsatsiki

Sellaasille, jokka ei meinaa viikkohon suurella ketään, sen verran valakosipulia

Mangosalsa

Se nyvvaan on niin hyvää, vaikketta oo viälä maistanukkaan

xxx

Ciabatta ja voi

Voista päätellen ilimeesesti leipää

Ruakajuamana vesi, jonset itte tua parempaa

xxx

Jäläkiruaaksi

Tiramisu

Tämon parasta!

Kaffit(yllätys)

Kermaa ja sokuria

Ruuat ei sisällä siäniä, kalaa, laktoosia, eikä vissihin palio gluteeniakin (ilimoottakaa jos pitää teherä gluteenitoon tiramisu)

Eikä tässä vielä kaikki. Tosiaan tein nua ruuat 35 hengelle. Kaikki urheilun puolesta! Kahvi yllätys oli vielä Irish Coffeet.

Siinä vaihees kun ruaka oli pöydässä, huamasin että tomaattimunakoisovuoat oli jääny kotia. Äiti toi ne sitten (13km päähän). Äiti oli hyvin hyvin vihainen.

Ymmärrätte varmasti, että ainuttakaan kuvaa en keriinny ottamahan. Missään vaiheessa. Paitsi tuo Tiramisu kuva, josta sen verran, että mun hyvin palvellu Philips ahkera ei todellakaan vaahdota 20 munanvalkuaasta kerralla. Mutta aina voi kokeella.

Ja kyllä me sitten laulettihin!

Ihan Gojissa

Nyt on oltava nopia! Tasan 45 min. aikaa laatia postaus ja osallistua kilpailuun, jota varten Cocovi oli lähettänyt minulle 4 tuotetta jonkinmoista superfoodia: puusillisen kaakaonibsejä, toisen Goji-marjoja, Kalaharin suolaa ja kylmäpuristettua kookosöljyä. Vähintään kahta tuotetta olisi käytettävä jälkiruuan tai välipalan laadintaan. Resepteissä arvosteltaisiin mm. ulkonäköä, kekseliäisyyttä, helppoa toteutusta ja terveellisyyttä.

Olin innolla lähdössä mukaan kisaan, koska minulla ei oikein ollut mitään kokemusta eikä käsitystä, näistä ulkomaan superfoodeista. Olisi siis tutustumisen aika, jo ihan yleissivistyksenkin kannalta.

Marjat ja kaakaonibsit houkuttelivat jälkiruokien kimppuun, mutta haastoin itseni kovalla niskaotteella katselemaan vähän kauemmaksikin. Tai oikeasti monet valloittavista kisakumppaneistani ehtivät jo postatata toinen toistaan herkumpia jälkiruokia ja koin sitten ainoaksi mahdollisuudeksi erottautua keksiä jotakin ihan muuta.

Siis kohti goji-marjaa ja välipalaa. Mitä himputtia sitten tekisin. Torstai-illalla pääsin viimein kokkaamaan, hiukan harnistuneena kuvaukseen tarvittavan päivänvalon menetyksestä. Vähäpä tiesin, että se olisi pienin huolistani.

Kokeilin kookosöljyssä paitettuja goji-marjoja ja pähkinöitä ja sesaminsiemeniä kaalisalaatissa, sitten Gojimarjapestoa, jonka sekoitin kylmien perunoiden kanssa. Ja josta lopulta tuli perunatortilla.

Kyllähän niitä söi, mutta ehkä ei aivan reseptikilpailun arvoisia suorituksia. Tänään siis työreissulta palatessa, vartin yli kymmenen maitotytön nukahdettua pääsin illalla keittiöön ja tulos oli tämä:

Goji-Mangosalsaa ja kookos-porkkanalastuja
Välipalaksi
1:lle

Goji-Mangosalsa
kourallinen Goji-marjoja
puolikas kypsä mango
puolikas vihreä paprika
1 rkl sitruunamehua tuoreesta sitruunasta

Pilko paprika ja kuorittu mango niin pieneksi kun jaksat ja sekoita kulhossa yhdessä Goji-marjojen kanssa. Purista päälle sitruunamehu ja sekoita. Anna tekeytyä 10 min.

Kookos-porkkanalastut
2 pulleaa porkkanaa
1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
ripaus Kalaharin suolaa

Kuori porkkanat ja viipaloi juustöhöylällä lanteiksi. Laiha porkkana kannattaa vetää hiukan vinoon. Kuumenna kookosöljy tulikuumaksi pannulla ja paista porkkanalantit
öljyssä  mahdollisimman rapeiksi. Valuta
talouspaperin päällä liika öljy pois. Mausta suolalla. Kalaharin suola antaa voimakkaan maun, joten vähempikin riittää.

Nauti  Kookos-porkkanat yhdessä Goji-mangosalsan kera.

Oma tuomio: Mango on juuri se mitä Goji-marja tarvitsee. Se pullistuu hiukan imiessään nesteitä mangosta, ja yhdistelmä vaan kertakaikkiaan toimii yhdessä vihreän paprikan kanssa. Aavistus kookosta on myös porkkanalle hyvä makupari. Lanteista en saanut kyllä kertakokeilulla mitenkään rapsakoita kuten olin ajatellut. Siksi söin ne haarukalla ja mukaan suupalaan kahmaisin aina aimo annoksen salsaa. Kaikki män!

Tulossa on facebook äänestys, josta ilmoitan kyllä, sillä eniten ääniä saaneiden joukosta valitaan 4 kokkaamaan Henri "Muru" Alénin kanssa.

Tsemppiä ja kannustusta nyt. Vielä 15 minuuttia aikaa!

Hyvää pataa

...siis Karjalanpataa. Miten voi pelkästä lihasta, sipulista, vedestä ja suolasta ja pippurista tulla näin näin hyvää?

Minä tavallinen perheenäiti kun menen tavalliseen markettiin tavalliselle (pakatun lihan)lihatiskille ja löydän ihan tavallisen tarjouksen, karjalanpaistilihat 700g/ 3.99, niin tavallisesti se lähtee kotia mukanani. On siitä muutakin tullut tuunailtua, mutta kyllä vaan on kuoriperunoiden kanssa niin hyvää, tämä tavallinen karjalanpaisti (possua ja nautaa). Joskus vois kokeilla luksusversiota lampaallakin terästettynä.

Löysin kirpputorilta -joiden vakioasiakas en ole, olen vähän vissiin kummallinen kun en piittaa niitä koluta- käyttämattömän pikkuruisen Hackmannin valurautaisen Fonduekaluston 15 eurolla ja ostin sen heti. En fonduetä varten, mulla on lihafondueseen teräspata, mutta tästä irtoaa se haarukkareunus, näin sain uskomattoman suloisen pikkupadan. Eikä tarvinnut edes uudistaa ja punailla, kuten Riikka tässä taannoin ansiokkaasti teki (teki muhun lähtemättömän vaikutuksen).
Pataan sopii hienosti juuri tuo 700g. Mun normipatani oliskin sille aivan liian suuri.

Karjalanpaisti

700g karjalanpaistilihoja (possua ja nautaa)
2 sipulia
 vettä
11/2 tl suolaa
8 maustepippuria
vettä niin että lihat juuri ja juuri peittyy

Pistä pataan lihat, kuoritut ja lohkotut sipulit ja mausteet. Rasvaisimmat lihapalat kannattaa laittaa päälle. Kaada vettä niin, että niukin naukin lihat peittyy. Uuniin 175 astetta ilman kantta 3-4 tuntia. Palojen kuuluu vähän ruskistua lopussa. Sitten on kypsää kun liha hajoaa haarukalla painaessa ja liemi on kirkasta, sitä ei kyllä enää paljoa olekaan tässä vaiheessa.

Kuoriperunat, puolukkahilloa...oi nam!

Näissä tunnelmissa myös viimeisin Keittiöhöyryjä- päivitykseni. Käykääs katsomassa!

4 sisaruksen illallisia

Joku jo kyseli, että mitäs ne sun muut sisarukset kokkaili , ja nyt on siis vihdoin aika tehdä yhteenveto ennen virallista voittajan julistusta.

Jos olet käynyt blogissani aiemmin, saatat tietää, että TV ohjelman innoittamana olemme järjestäneet sisarusteni perheiden kanssa 4 sisaruksen illallisia. Koska asumme eri puolilla Suomea, on toteutus venynyt vuoden mittaiseksi, mutta eihän se haittaa. On aina ollut jotakin mitä odottaa. Päätimme heti alussa, että illallisille tullaan aina koko perheen voimin, viimeksi meitä oli siis jo 12! Se ei olekkaan ihan mikään pieni 3 ruokalajin illallinen, joten tässä kisassa on ihan omat haasteensa ollut myös kokkauksen määrässä ja ylipäätään syömään sijoittamisessa esim. sinkun kaksiossa. 

Säännöt menivät jotakuinkin niin, että molemmat puolisot voivat osallistua kokkaukseen ja Natasiskoni olikin tiiminä yhdessä tekopoikamme Uliseksen kanssa. Pisteet jaettiin 1-6 sekä ruuasta ja tunnelmasta, suljettiin kuoriin ja toimitettiin isälleni, joka tulee suorittamaan pisteiden laskun. Lisäksi isäni sponsoroi kilpailun palkinnon, mikä se sitten mahtaakaan olla? Päätimme myös, että vain voittaja julkistetaan, muut sijoitukset saavat jäädä ikuisiksi arvoituksiksi.

Pahoin pelkään, että on mahdotonta postata illallisista aivan tasavertaisesti. Tähän syynä on esimerkiksi se, että kesällä PikkuveliNuutin luona otin paljon kuvia, mutta  muiden sisarusten kuvat on otettu pimeissä sisätiloissa... ja Nikolla esim. välissä piti nukuttaa 10 kk Maitotyttöä jne, eli kuvat eivät aina tee oikeutta. Ja luultavasti en pysty olemaan lisäämättä myös omia mielipiteitäni tänne. Että sanon tämän nyt vaan, jos itse pohdiskelet kenen kuuluisi voittaa, ettei itse kokonaisvaltainen illaliselämys välttämättä toistu samalla tasolla postauksessani.

Omaa pääsiäisenaikuista illallistanihan osaan tietenkin hehkuttaa ihan suvereenisti.

NIKOLLA

siarusten yhteispotretti ensimmäisillä illallisilla. Tässä vaiheessa oltiin vielä kavereita...(vitsivitsi)

Ensimmäinen illallinen oli siis lähes vuosi takaperin itsenäisyyspäivän aikoihin Porvoossa. Reissutunnelmia olenkin postannut jo aiemmin. Nyt siis ruuat.

Surautimme hotellilta tilataksilla aivan kuten alkuperäisessä formaatissa, joissa meidät vastaanotettiin kuohuvalla maljalla ja ensimmäisellä kiperällä kysymyksellä, mitä malja sisälsi. Salainen ainesosa osoittautui muuten  raparperilikööriksi!

Ilona, silloin8v oli osallistunut menun suunnitteluun ja koska on hiukan valikoiva syöjä serkkupoikansa Urhon tapaan alkuruuaksi valikoituivat ne herkuista parhaimmat (onneksi Ilonalla on parempi maku kuin Urholla, muuten olis syöty purkkiravioleja), eli 

Avocado ja Graavilohiveneet

Veljeni Niko on myös japanilaisen ruuan ystävä ja pääruuaksi oli hankittu Kauppahallista ihanaa marmorihärkää, josta sitten yhdessä tofun ja valikoitujen vihannesten kanssa oli valmistettu pääruuaksi riisin kera

Suki Yaki

Lihanpalat kastetaan vatkattuihin kananmuniin ennen syöntiä. Taisi olla kaikille ihan ensimmäinen kerta tätä ruokalajia eli plussaa hienosta yllätysmomentista. Ja makukin oli siis herkullinen, niinkuin muuten oli järjestään joka illallisella!

Ihanaksi lopuksi tarjoiltiin

Kirchillä terästettyä hasselpähkinäjäädykettä

kermavaahtoa ja minttusuklaata

Tähän on aivan pakko liittää tämä epätarkka kuva, kun jälkkäriä odotellessamme piipahdin keittiöön, jonka laskutilat olivat kaikki käytössä ja keittiönpöytä oli kannettu olohuoneeseen. 

Kulissien takana jälkkäri annosteltiin siis lattialla...

Nikolla ja munkälylläni oli muuten ihana astiasto kaikkine liemikulhoineen ja vateineen, tuollainen kultareunuksinen. Vanhempani toivat sen shipmentissään heille Bangladeshista, siellä kun ne olivat puoli-ilmaisia. Meiltä muiltakin sisaruksilta kysyttiin halukkuutta, mutta KÄÄK, emme silloin kukaan halunneet minkäänlaisia kruusattuja astioita. Kuinka dorkia voivat 3 sisarusta olla?

Nikolla, niinkun ei minullakaan, ollut painettua menua, eli en muista mitä me juotiin, muutakuin sen, että juomatarjoilut oli kauhiat! ( siis paljon ja montaa laatua). Illan ohjelmana lasten leikkiessä yläkerrassa oli parisuhdepeli. En muista kuka sen voitti, mutta ei me ainakaan!

Porvoon illallinen oli tunnelmaltaan aivan huippu, ehkä osana oli ekakerran jännitys ja odotus ja muutenkin mukavaksi osoittautunut Porvoon reissu.

 PIKKUVELINUUTILLA

PikkuveliNuutti ja NuutinMinna saivat järjestää illallisen heinäkuussa. Tunnelma potkaistiin käyntiin kesäisesti mansikoiden ja keltaisen lesken kera.

Myös Menu oli nähtävillä:

Menu

~~~

Mansikoita ja shampanjaa

~~~

Gazpacho-keitto

Valkosipulileipä

~~~

Ribseja kolmella tapaa

Marinoitua kaalia

Raikas perunasalaatti

~~~~

Kahteen kertaan tehty suklaafondantti

Vaniljajäätelö

~~~

  

Vins

Veuve Clicquot

Castellblanch Cava Rosado

Torres Atrium Cabernet Sauvignon 2009

Torres Celeste Tempranillo 2009

Jacob's Creek Shiraz Cabernet Sauvignon 2009

Vuokatin makea tilaviini                    

Bière

Mallaskosken Kuohu Tumma

Mallaskosken Kuohu Vaalea

Hello World

Corona

Karhu

Ja voisko kesämenuta raikkaammin aloittaa kuin Gazpacholla!

Grillimestari oli sitten päättämättömyydessään ja meidän muiden onneksi tehnyt ribsejä peräti kolmella tapaa: Sweet and Sour, tomaattipohjainen, chilinen B-B-Q kastike ja sitten kuivamausterub. Siinä sitten kilvan arvottiin kunkin suosikkeja ja taidettiin pistellä aikamoinen kilomäärä parempiin mahoihin.

Jälkiruuan herkullinen- ja kyllä, valuva -, fondant sai nimensä siitä sattumasta, että kun Fondant oli jo annoskulhoissa, huomasi kokki, että jauhot oli pöydällä...ei muuta kun kaapimaan aines takaisin kulhoon ja jauhojen lisäys. Onnistui näinkin.  Varsinkin NuutinMinna on hyvin luomu/lähiruokamielinen ja niinpä jäätelötkin ja mansikkasorbetti, jota ei kyllä menussa lue, olivat jonkun pikkujätskilän herkullisia tuotoksia.

Ja sitten oli kesän ja hyttysten kunniaksi otettava pakollinen ja aina yhtä riemastuttava mölkkyturnaus. En muista kuka voitti, mutta ainakaan se en ollut minä.

Laulun sanoin, ilta sai arvoisensa päätöksen kun kokoonnuimme sisälle harvinaiseen herkkuun ja oikeaan retrofiilistelyyn. Saimme nimittäin kukin pelata ainakin yhden erän Ataria. Kone on vuodelta 1982 (ensimmäinen ilmestyi 1981?) ja pikkuveljellä on vielä vino pino toimivia pelejä siihen. Tennistä, nyrkkeilyä, Pac-man'iä

En tässäkään voittanut, mutta ainakin osasin pelata. (vrt nykypelit)

NATASISKOLLA

Natalla tarkoittaa oikiasti Uliseksella, koska Natasiskon yksiö olisi tainnut olla jo tunnelman riemuvoitto...

Mutta Turkuun siiis suunnattiin lokakuun viimeisenä lauantaina, juurikin sinä saakutinmoisena lumipyry viikonloppuna. Autoton cooking-team oli lopuksi käynyt ruokakaupassa taksilla, kun pyörällä ei sohjolumessa päässyt etenemään 12 hengen ostosten ja juomien kera. Eli saattoi olla kallein illallinen.

Aina ennen illallisia arvailtiin, mitä kukin tekee ja N&U:n kohdalla kyllä uumoiltiin vahvasti jotakin Sushin ympärille, Uli, on nimittäin ihan supersushiexpertti, tai sitten tietenkin meksikolaista. Mutta pääsivät kyllä yllättämään!

MENÚ

Coctel de bienvenida

Malibu lemonade

Picaderas

Tostones con ketchup

Yuca frita con mayonesa picante

Fritos maduros

Plato fuerte

Sopión de habichuelas con arroz blanco y aguacate

Postre

Dulce de leche con piña

Bebidas

Agua de melón cerveza, cidra, ron,, refresco de cola, café

Menu oli siis Dominikaanisesta tasavallasta, missä Nata aikoinaan ensimmäisinä suomalaisina vietti vaihto-oppilasvuotensa. Ulin asuntoon oli tuotu myös karibialaista tunnelmaa kukkaköynnöksin, coctailsateenvarjojen ja musiikin muodossa. Ja Rommin!

Alkurinksuissa, jotka tässä vielä ilman lantrinkia, oli Natasiskon suosikkia kookoslikööriä, ja on se niin hyvää! Sitäpaitsi oli tosi raikasta, ei ollenkaan mitään ylimakeaa.

Minä olin jo luopunut sushiajatuksesta koska mua oli pyydetty tuomaan paikalle friteerauskeitin. Ja alkupalaksi saatiinkin ihania, ja hyvin tyypillisiä frittereitä parin dipin kera. Maistui pienimmistä suurimpaan.

Toivottavasti nämä menee nyt oikein. Tostones ketsupin kera orn siis friteerattua keittobanaania ja Fritos maduros on samaa banaania hiukan kypsempänä ja makeampana.

Mausteisen majoneesin kanssa tarjoiltu Yuca  el Manioki oli  myös tosi hyvää. Tiedättekö, että manioki on aina kypsennettävä, raakana se sisältää nimittäin yllättävän paljon syanidia!

Pääruoka oli pataruoka avokadon ja riisin kera. Siinä oli useita plaatuja lihaa, mausteista makkaraa ja kaikenmaailman eksoottisia kasviksia, edduja sun muita. Hyvää oli ja tuoksuvaista. Otin lisää.

Jälkkärikuva jäi jostakin syystä uupumaan, mutta se oli sellaista itsekeitettyä kondensoitumaitotyyppistä juttua, vähän äkkimakiaa. Ehkä olin niin shokissa, että kuvauskin jäi.

Vielä tarjoiltiin espressot ja  domikanilaista laaturommia spritella, kuten tapana on. Ruokajuomana oli myös jamaikalaista olutta. 

Plan A ohjelman suhteen oli ollut, että paikalle saapuu salsaopettaja ja pistää meidän muidenkin lanteet liikkumaan, mutta valitettavasti kukaan ei ollut saatavilla tuona kyseisenä iltana.

Sen sijaan jatkoimme peliteemallisia ohjelmaosuuksia tälläkin illallisella, tällä kertaa Bon Appetit-pelillä. Lapset soitteli samassa tilassa Youtubesta musavideoita, joten vipinää riitti.

Ulilla oli myös seinällä vaikuttava valokuvateos. Kuvan on ottanut Natasiskon ja Ulin Kolumpialainen ystävä, taiteilijanimeltään Joan de Silva. Hän kierteli valokuvaamassa Guatemalalaisia vankeja, ja tässä kuvassa -mitä ei ole vaikea uskoa- on paikallinen massamurhaajapsykopaatti.

Maitotyttökin  katseli eilen mun kanssa näitä kuvia ja tokaisi tämän nähdessään selkäni takaa: Huiiiiiii! ja sitten hetken mietittyään: "Hullu!" En edes tiennyt, että osasi moisen sanan!

Siinäpä ne oli, 4 sisaruksen illalliset: ihanaa yhdessäoloa, mielettömän hyvää ruokaa, pientä skabailua ja hetki arjesta irrottautumista. Olisi kiva tietää, että jos olisit saanut osallistua yksille kekkereille, minkä olisit valinnut ja miksi?

Ja nyt jäädään sitten jännäämään voittoa. Kokoonnumme itsenäisyyspäivän jälkeen Helsinkiin ja siellä kuulemme voittajan. Mutta parastahan tässä oli osallistuminen! Joka tapauksessa.

Karpalosta

Kaikista ennakkosuunnitelmista poiketen löysin itseni isänpäivänä tunkemassa maustevoita (voita, sitruksia ja yrttejä) kokonaisen kalkkunan nahan alle. Urho8v jopa ikuisti tapahtuman, ja toki  Urhon ensimmäiset ruokakuvat on julkaistava, vaikkakin kalkkunasta sittemmin paistopussista, rinta alaspäin paistotyylistä sekä sisäänsä ahdetusta appelsiinista ja klementiinistä huolimatta tuli melkoisen kuivaa elikkä mautonta. Ruokakuvat paljastavat kameran osuuden prosessissa, eivätpä nuo Urhon Otokset laadullisesti paljon äitinsä otoksien rinnalla kalpene.

Tästä äkillisestä kalkkunanpaistoprojektista on kiittäminen vanhempiani, joilla, ihan oikeasti saksankielentaitoisilla ihmisillä, meni yllättäen Putet ja Entet sekaisin. Eli äitini luuli, että heillä oli suuri ankka pakkasessa ja pyysi minua valmistamaan isänpäiväateriaksi heille, meille ja PikkuvelNuutin perheelle sitä ihanaa Pekingin ankkaa. Kävi kuitenkin lauantaiaamuna ilmi, että heillä olikin erittäin pieni kalkkuna... Ja minä kun olin suunnitellut menulle jo kiinalaiset sienikeitot ja muut.

Pikapikasuunnanvaihto.
Laitettiin alkupalaksi ihan mätitoast. Ainahan se on herkkua.

No äiti oli naapuriensa kanssa hakenut jostakin nevalta myös karpaloita pakkaseen ja tämän tietäen kinusin niitäkin pari pussillista, ainakin amerikkalaiset uskovat, että kalkkuna kaipaa karpalokastiketta.

Amerikkalaisilla sivustoilla aikani googlailtua tulinkin siihen tulokseen, että valmistankin kirpeänkuuloisen, kylmän ja helppotekoisen karpalorelissin. No, helppo ainakin jos satut omistamaan lihamyllyn.

Ja minullapa sattui olla uudenkarhia lihamylly kaapissa ennakkosyntymäpäivälahjana. Juu, ja se on ostettu ihan niitten makkarasuppiloiden takia! Mutta yllättäen ajettiinkin sisään karpalorelissillä.

Ilmeisesti olen sen verran hyvätuloinen (vrt. KÖYHÄN  ei kannata ostaa halpaa...), että harvemmin mitkään designvehkeet tai gurmeeferrarit kaappiini päätyvät, vaan siellä majailevat laitteet on enimmäkseen mallia sieltä-ostetaan-mistä-halvimmalla-saadaan, josta johtuen myös käyttöperiaatteeksi on muodostunut no-kestää-niin-kauan-kun-kestää. Vaikka jokunen täyskatastrofikin on käsiin levinnyt tällä menetelmällä, niinn yllättäen moni tuote on kestänyt ja kestänyt ja... Että tämä Lidlin 49 € lihamylly pelitti kyllä vielä aivan mainiosti. Katsotaan sitten miten käy kun otetaan kunnon ruhonosat käsittelyyn.

Karpalorelissi
5 dl karpaloita
2 omenaa
1 appelsiini
2,5 dl sokeria

Poista omenoista siemenkodat ja lohko paloiksi. Jynssää appelsiini juuresharjan kanssa kuumassa vedessä ja lohko. Aja karpalot, omenat ja appelsiini - joo, kuorineen!- läpi lihamyllystä.

Sekoita sokeri mukaan. Sitä voit lisätäkin jos haluat. Jos appelsiini tuntuu kitkerältä voit ensin kokeilla puoliskaa. Mutta tiesitkö, että appelsiinin oranssi että valkoinen kuoriosa sisältävät hesperidiini-flavonoidia, joka alentaa verenpainetta, auttaa pitämään kolesterolin kurissa ja hillitsee tulehduksia, siis ihan superruokaa!

Ja nyt kun olen päässyt tähän saarnaamisen makuun jo edellisessä postauksessani, niin on pakko jatkaa kun Ilkassa oli aika hätkädyttävä artikkeli karpalosta.

Otsikko oli shokeeraava: Vuosituhansien perimä menetetty.

Karpalohan on tosi satoisa marja. Se voi parhaimmilla karpalosoilla tuottaa helposti yli sata kiloa marjaa hehtaarilla. Sato ei hirveästi edes vaihtele, johtuen sen myöhäisestä kukinta-ajasta. 

Meillä on kahta eri tyyppiä karpaloa, isokarpaloa ja pikkukarpaloa, joista jälkimmäistä ei pidetä kovin arvokkaana juuri kokonsa takia.

Vielä 1900-luvun puolivälissä karpalo oli keskeinen marjamme puolukan ohella, mutta kaikkihan kaupan pakastealtaalla käyneet tietävät, että nyt ollaan ihan tuontimarjan varassa.  Eteläisessä Suomessa karpalo on jo aika harvinainen, johtuen soiden ojituksesta. Tälläisillä ojitetuilla alueilla karpalo ei kuitenkaan menestynyt, vaan tuli steriiliksi. Lehdessä haastateltu Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo, surkutteleekin, ettei  -80 luvulla, kiivaimpina karpalosoiden ojitusvuosina perustettu edes taimitarhaa, jossa karpalon perimää olis voitu vaalia. Karpaloita saattaa jopa samalla alueella kasvaa  perimältään hyvin erilaisia (koko, kypsymisaika) ja nyt osa tuosta perimästä on ikuisesti menetetty. "Hauskinta" asiassa vielä lienee, että useinkaan soiden ojitus ja sitä myötä metsitys, ei lopulta onnistunut. Karpalot kuitenkin katosivat.

Että näin uutterasti on tehty töitä meilläkin terveysvaikutuksiltaankin huippumarjan tuhoamiseen. Sanovat muuten, että Amerikassa ja Kanadassa, missä karpaloita on ja käytetään huimasti, useat karpalokeisarimiljönäärit ovat lähtöisin Pohjanmaalta.

Että ihan vaan tiedoksi, jos joku jaksoi lukea. Muistan muuten minäkin, että kun olin pieni niin Mumma haki talveksi lakatkin ihan siitä ympäristön nevoilta. Kukapa on viimeksi törmännyt valokkiin tällä korkeudella?

Mutta hei, joka tapauksessa, tämä relissi piristää oivallisesti sitä kuivaa kalkkunaa.