About me
Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
PIzzaa: leivinuunin ihanuudesta ja vaikeudesta
Tunnisteet:
leivinuuni,
seurusteluruuat,
sormiruoka,
suolaiset
Olen onnekas. Minulla on leivinuuni. Mummolassakin oli. Aina siitä haaveilin. Ikävä etten pikkutyttönä ymmärtänyt imeä itseeni kaikkia leivinuunin lämmitys- ja käyttöniksejä mummaltani. Lohduttavaa, että vaikka olisinkin, jokainen uuni on yksilö, jonka kanssa on opeteltava yhteistyöhön juuri sen uunin ehdoilla. Ainakin tämän olen oppinut Jaakko Kolmosen mainiosta Leivinuuni- kirjasta.
Joulukinkkujen kanssa on muutamaan kertaan harjoiteltu, (juu, kannatta aloittaa "helpoista") leipääkin on koitettu paistaa ja pizzaa, mutta vähän vähäistä on ollut käyttö, kun en ole kerinnyt niin perinpohjin uuniini vielä tutustua. Nyt yritän paneutua asiaan. Mammalomallahan on aikaa... (NOT!)
Paukkupakkaset onneksi innostivat vähän harjoittelemaan ja tuloksista tulette vielä epäilemättä kuulemaan, kunhan lämmitysajat ja paistolämpötilat alkavat natsailla kohdilleen.
Ja koska himskatissa ne pellit saa sulkea?
Meillä oli kuitenkin viikolla Helsinkistä hiihtolomavieraita ja ajattelin sitten että jokainen saa tuunata oman pizzan. Hyviähän ne olivat ja kilvan kehuttiin, vaikka leipojana on totuuden nimessä sanottava, että kovasti oli rapsakka pohja. Taisi olla kuuma arina.
Tein perustaikinan durumista ja keitin itse tomaattikastikkeen. Lapset laittoivat päälle hyvinkin jauhelihapitoisen täytteen, me aikuiset herkuttelimme oliiveille, artisokansydämillä ja uunista oton jälkeen rucolalla ja parman kinkulla. Ja tietenkin öljyyn puristetulla valkosipulilla.
Lopputaikinan paistoin pannupizzoiksi valurautapannuilla, minkä inspiraation olin saanut Pastanjauhantaa-blogista. Mulla sitten lopuksi kuitenkin unohtuivat uuniin ja kuten rusinamaiset oliivitkin antavat ymmärtää, pohjan lisäksi myös päällisistä tuli rapsakkaa!
Musta tuntuu, että tämä saattaa olla elinikäinen oppimisprosessi edessä tämän uunin kanssa. Mutta ilon kautta, ilon kautta...
tiistai 22. helmikuuta 2011
Pikaista kotikiinalaista tyylin Chop Suey
Tunnisteet:
helppo,
kiinalainen,
nopeat,
possu,
urho
Tiesittekö, että Chop Suey ei oikeasti ole "mannerkiinalainen" ruokalaji ollenkaan, vaan amerikassa asuvien kiinalaisten kehittämä? No en tiennyt minäkään, mutta aina täällä virtuaalimaailmassa valaistuu.
Chop Suey on siis ylipäänsä aivan tarkkaan määrittelemättä jotakin lihaa ja vihanneksia wokattuna.
Kiinalainenhan on tosi hyvää kotonakin kun sen valmistaa alusta asti, jos aikaa vaan riittää vihannesten pilkkomiseen. Itse paistotouhussahan ei paljon nokka tuhise. Nyt olin kuitenkin sortunut ostamaan paketin possunsuikaleita (no sentään edes marinoimattomia) ja halusin saada väelle vaan tavattoman nopeasti ja helposti pötyä pöytään.
CHOP SUEY pikaisesti
possun suikalelihaa
1 pussi kiinalaisia wokkiwihanneksia pakasteesta
inkivääritahnaa
öljyä
soijaa
vettä
maizenaa
Paista kuumalla wokkipannulla kuumassa öljyssä possunsuikaleet, lisää sitten vihannekset ja inkivääri, mausta soijalla. Lisää hiukan nestettä ja suurusta maizenalla, niin saat kastikkeeseen mukavan kiillon. Tarjoile riisin kera.
Urho6v:n motto on jostain syystä:"Mä vihaan kiinalaista". Yritin lievittää näin pahaa asennevammaa tutustuttamalla poika puikolla syönnin saloihin. Valitettavasti visioni ei toteutunut, vaan pikkusyöjä löysi pikemminkin itsestään sisäisen rumpalinsa. Seurauksella, että nyt täytyy muistaa seuraavaksi puikkoja tarvittaessa, että nostin ne "jäähylle" keittiön yläkaappien päälle...
lauantai 19. helmikuuta 2011
Kasviskaviaaria blineille
Apua, helmikuun viimeinen kolmannes jo käsillä, eivätkä meidän keittiössä ole vielä blinipannut käryn-siis kuumenneet...
Mutta onneksi on äiti, ihana äiti, joka ehti meidät jo yksi sunnuntai kutsua blineille. Tarjolla oli näitä talven herkkuja mm. suolakurkun, smetanan ja hunajan,
kylmäsavulohen (kalastajan valmistamaa), ja poromoussen sekä tietenkin perinteisen mädin kera.
Mutta yllätys, yllätys, mikä oli tosi hyvää? Äiti oli myös valmistanut Ruokapirkan reseptillä kokeiluluonteisesti kasviskaviaaria, ja sehän osoittautuikin erittäin oivaksi blinin lisäkkeeksi. Minäkun olen niin kaavoihin kangistunut, että en aina lähde toteuttamaan noita kasvisreseptejä, kun en miellä itseäni kasvissyöjäksi, mutta taas tuli todistettua, että pitäisi ihmisen osata olla avarakatseisempi.
Eli jos siellä nyt on joku yhtä kaavoihin kangistunut kuin minä, niin suosittelen lämpimästi valmistamaan tätä lisäkettä, ihan vaan vaikka pöytäkunnallisille lihansyöjiä.
Kasvisviskaviaari
1 tlk (2 dl) kermaviiliä
1 1/2 dl maustekurkkuviipaleita kuutioituna
1 tomaatti kuutioituna
1/2 paprika kuutioituna
1 dl persiljaa hienonnettuna
1 rkl sinappia
1 rkl kapriksia
Sekoita kaikki ainekset yhteen. Maistuu ihanalta kuumien, rapeiden, vastapaistettujen, voisulaa tihkuvien blinien kera.
Ja ensviikolla muuten ne blinipannut kuumenee meillä.
torstai 17. helmikuuta 2011
Rapsakkaa possunkylkeä
Nyt sitten lakeuksille oli vihdoinkin eksynyt ennen joulua oikein paikallisen Kurikkalaisen possunlihan lähituottajan myyntipöytä paikalliseen cittariin. Sillä taisi olla jopa sorkkia myynnissä. Minä edes hätäpäissäni vanuin kiinni palaseen possunkylkeä kun olin sen perään jo haihatellut siskot kokkaa blogin inspiroimana. Oli pukattava se pakkaseen, kun siinä kohdassa ei ollut oikein possunkyljen valmistuksen mentävää aukkoa.
Helmikuun MeNaisissa oli sitten rapean possunkyjen resepti joka sai minut kaivamaan pakkaseen hylkäämäni kimpaleen esiin ja ryhtymään toimeen. Tuli kuulkaas hyvää, ellei täydellistä. Nahka on ihanan syötävää ja näkkärimäisen rapeaa ja liha maukasta ja suussasulavaa. Jaksan hämmästellä sitä, kuinka tuosta possun kyljen palasta, joka ihan tosissaan näyttää lähinnä palalta silavaa, niin vähän tuntuu siinä olevan liharaitoja, kuoriutuukin uunikäsittelyn jälkeen ihan lihaisia biittejä.
Reseptin mausteet ja kasvikset, jotka paistettiin kyljen kanssa uunissa ja sitten jatkojalostettiin kastikkeeksi vaihtuivat ihan simppeliin uunikasvispetiin, en kokenut kastiketta tässä niin tarpeelliseksi. Ja näinhän tämä oli vielä helpompaa...
Rapsakka possunkylki
600 g luutonta possunkylkeä
1 rkl merisuolaa
1 tl mustapippuria
1rkl öljyä
2 sipulia
2 porkkanaa
1 bataatti
3 valkosipulinkynttä
timjamia
Leikkaa terävällä veitsellä possun nahkaan n. sentin välein ristiviillot, mutta älä viillä lihaan asti. (helpommin sanottu kuin tehty). Sivele pintaan öljy ja hiero suolaa ja pippuria lihan molemmin puolin. Nosta liha uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan 2 dl vettä. Paahda 225 uunissa 30 min. tai kunnes nahka on rapeaa (minulla kesti kauemmin).
Kuori ja pilko sillä välin kasvikset reiluiksi paloiksi. Ota liha uunista ja valele sen pintaa vuossa olevalla nesteellä. Nosta kasvikset, kuoritut valkosipulinkynnet ja timjami vuokaan siirtäen osan kasviksista lihan alle. lisää kasviksiinkin hiukan suolaa. Laske uunin lämpö 150 astetta ja paista vielä 1,5 h.
Valmiin kyljen on hyvä antaa vetäytyä hetki folion suojissa ennen leikkausta (meillä ei kyllä ehtinyt). Leikkaa reilun paksuisiksi siivuiksi.
Kyllä mun isä tykkäis tästä!
Pintaa ihanaa rapeaa... |
Ja että rasvatasapaino pysyisi varmasti hallinnassa, paistoin vielä hapankorppukuorrutettuja paistinperunoita annoksen kylkeen.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Puolukkapilvet vaikka ystävänpäivän jälkkäriksi
Tunnisteet:
helppo,
jälkiruoka,
jälkiruuat,
marjat
Kerrankin löytyi kaapista aineet valmiina reseptiin. RuokaPirkan helmikuu11 ehdotteli tälläistä jälkiruokaa.
Raikasta ja helppoa, pinkki säväys tekee siitä vaikkapa ystävänpäiväkelpoisen.
Ja iihana nimi!
Puolukkapilvet
5 annosta
1 prk (2 1/2 dl ) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4 dl puolukoita pakkasesta
1/2 dl tomusokeria
1 munanvalkuainen
1 rkl puolukka tai karpalolikööriä tai puolukkamehua
Koristeeksi puolukoita
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.
Sekoita monitoimikoneessa tai blenderissä leikkuuterällä jäiset puolukat, tomusokeri, valkuainen ja likööri tai mehu. Minulla ei olllut näistä mitään, vaikka mainostinkin alussa, että tykötarpeet löytyi. Laitoin aromiamehua kun sitä oli, eli soveltaa voi siis reseptin hengessä.
Jos seos on rakeista voit lisätä vielä tilkan nestettä ja kaavi puolukat kulhon reunoilta pohjalle. Anna koneen käydä hetken kunnes puolukkaseos on kuohkeaa.
Kaada puolukkaseos vaniljavaahdon joukkoon ja sekoita mutta jätä seos hiukan raidalliseksi
Lusikoi tai pursota( no turhan työlästä tuo jälkimmäinen) seos jälkiruokamaljoihin tai pieniin juomalaseihin tai jalallisiin viinilaseihin. Päälle muutama kokonainen puolukka.
Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.
Hyvää Ystävänpäivää!
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Linssi-juustokeitto
Lupasin itselleni laajentaa keittorepertuaariani ja kun sillä silmällä katselee, niin kyllähän niitä kiinnostavia reseptejä löytyykin. Ja kun ei aina paljasta kotiväelle suinpäin mitä keitto sisältää, voi tulla yllättäviä kehuja. Niinkuin tämän keiton kanssa. Jos olisin sanonut tarjoavani linssikeittoa keski-ikäisen aviomieheni alahuuli olisi ollut luultavasti vähintään yhtä pitkällä kuin 6v. poikani. Nyt ei autanut muuta kuin hämmästellä, että näin herkullista se voi olla linssikeitto.
Lisäksi helppoa valmistaa, edullista, terveellistä... kaikki keiton hyvät puolet. No toki tähän sujahti myös puoli pakettia sulatejuustoa, ettei nyt aivan intouduttaisi terveyslinjoille. Maullehan se tekee tietysti eetvarttia, vaikka jostakin syystä aina sulatejuustoa keittoon lisätessäni tunnen pienen omantunnonpistoksen. Juustollahan saa keitosta kuin keitosta herkkua, olipa sitten kyse kasvissose - sieni- kala -tai vaikka jauhelihakeitosta. "Kunnon kokki" saa taas keiton maut kohdilleen ihan ainesten omien makujen varassa. Toisaalta, onneksi useimmiten jääkaapissa on jotakin sulatejuustoa, jonka voi heittää kattilaan silloin kun tuntuu, että jotakin tästä vielä puuttuu. Ja sitten onkin herkku käsillä. Onko tämä keittiövilppiä?
Linssi-juustokeitto siis kotivinkin 2/11 numerosta täsmälleen kopsattuna.
Linssi-juustokeitto
4:lle
2 1/2 dl punaisia linssejä
1 sipuli
2 porkknaa
1 paprika
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1/4 tl cayennepippuria
(1-2 tl gram masalaa)
200g sulatejuustoa
Kuori ja leikkaa vihannekset pieniksi kuutioiksi.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli, porkkana ja paprika sekä tomaattipyree, sekoittele kunnes sipuli hiukan pehmenee.
Lisää vesi, liemikuutiot, linssit, cayenne ja halutessasi garam masala (mulla ei ollut). Keittele keittoa hiljakseen 15-20 min kunnes linssit kypsyvät.
Lisää sulatejuusto pienenä nokareina ja anna sulaa joukkoon.
Tarjoile tuoreen leivän kanssa. Nautit!
lauantai 12. helmikuuta 2011
Ensimmäinen vuosi täynnä : 100 postausta ja sitten niitä postaamatta jääneitä vol II
Tunnisteet:
jutut
Näinhän se sitten meni, Vuosi bloginpitoa täyttyi helmikuun 8., enkä edes muistanut asiaa. Vasta huamattuani tehneeni tasan 100 postausta aloin katselemaan, että koskas se ensimmäinen nyt sitten olikaan?
Varsin mukavaa ja mukaansatempaavaa ja koukuttavaa tämä puuha kyllä on. Mukavinta on lukijoiden kommentit ja se, että lukijoita ylipäätään on!
Juhlistankin nyt ensimmäistä bloggausvuottani ja 100 kpl tekstejä valottamalla taas niitä kokeiluja, jotka eivät jostakin syystä päätyneetkään tekstiksi blogiini. Vol.1 löytyy jo viime vuoden puolelta.
Syynä on yleensä joko:
a) en ole blogannut ruokaa hetimmiten, ja nyt en enää kehtaa, koska en enää yksinkertaisesti muista miten sen tein tai mitä siihen laitoin...
b) luomus oli niin luokattoman huonon makuista ja epäonnistunutta, että sitä ei kehtaisi esittää edes osiossa "älä kokeile tätä kotona"...
Olkaa hyvä ja nauttikaa: (mutta älkää välttämättä kokeilko kotona)
Tämä kaunis piirakka saa luvan aloittaa, koska sen alemmas ei ehkä kukaan voi kekseliäisyydessään vajota. Tilanne: meille oli tulossa vieraita, tarjottavaa 0. Ajattelin pyöräyttää piirakan, aineksista mitä kaapissa oli. Pohjan tein suolaisesta pakastepiirakkataikinasta. Saatuja omenoita oli vielä pilvin pimein +jääkaapissa monemmoista juustonkannikkaa ja raasteen loppua. Omena ja juusto ne yhteen soppii, eikö vaan? No ei ainakaan tässä piiraassa. En enää muista mitä muuta laitoin (tässä esimerkissä siis jouhevasti yhdistettynä a ja b), mutta sen muistan, etten kuuna päivänä ole maistanut mitään näin mautonta. Ei edes ollut pahaa, oli niin mautonta. Styroxpahvipiiras.
Makeat piiraat eivät liiemmin natsanneet viime vuonna. Tämän jostain ruotsalaisesta julkaisusta ottamani raparperipiiraan tein Urhon synttäreille aikuisia ajatellen. Ohjeessa oli kiehtovasti yhdistetty raparperiin marsipaania. Kuva ei ole otettu kuitenkaan juhlien alussa vaan lopussa. Se kertonee omaa karua kieltään piirakan maistuvuudesta (sana siis ilmeiseti kiersi)... No tulipahan tehtyä.
Samoilla synttäreillä oli Urholle myös Gormiti-kakku, muttas kannattaneeko tuota valmista siirtokuvakoristelua nyt ihmeemmin bloggailla.
Menee nyt aivan leipomolinjalle. Sillä nämä eivät ole lihapullia, eikä edes punajuurella maustettuja falafellejä (idea!idea!) vaan tuotannon vaiheessa olevia Bakerellalta kopsattuja Cakepopseja (googlatkaa, jos uutta teille). Vaikka pallukoiden koosta ei tässä saa kuvaa, voin kertoa, että niistä tuli vähän liian suuriakin ehkä ja sitten kun asensin sen tikun niihin ja yritin kuorruttaa dippaamalla vaaleanpunaiseen Candymelttiin, eivät nua rumaaseet jaksaneet pysyä tikuissa vaan likuivat autuaasti kellumaan sinne kuorrutteen keskelle. Not good. Not good at all. Vasta myöhemmin olen nyt nähnyt videolta tempun salaisuuden, eli kasta ensin tikku kuorrutteeseen ja keihästä pieni pallo vasta siihen sen jälkeen ja sitten vasta kuorrutteeseen. Ehkä uskallan kokeilla vielä joskus. Sillä olis ne niin söpöjä.
Pastaa alla anemia. Ei väriä, ei makua.
Minä luulla tämä olla oikein maukas resepti. Kyseessä Vietnamilainen pihvi. Eli mediumiksi grillatut entrecoteet suikaloidaan ja marinoidaan paiston jälkeen ihanan aasialaistyylisellä kastikkeella.
Mutta jos grillimestari yrittää samalla kattaa pöytää/katsoa lapsia/ viihdyttää vieraita ja komentaa koiraa, saattavat pihvit astua sen heiveröisen viivan yli, joka erottaa mediumin kengän pohjasta. Teoriassa mahdollista. Käytännössä meillä hyvin todennäköistä. Vai pilkahtaako kuvassa pinkkiä?
Tämä kesällä Maaningalla valmistettu carpaccio oli oikeasti hyvää. Kesällä en vain kerennyt postailla. Olis pitäny!
Samoin kävi grillissä valmistuneelle Paellalleni, joka oli tosi hyvää, vaikka unohdinkin jääkaappiin lohkomani sitruunat tarjoilusta. Lisäksi unohdin kuinka tätä herkkua oikein valmistinkaan.
Varsin mukavaa ja mukaansatempaavaa ja koukuttavaa tämä puuha kyllä on. Mukavinta on lukijoiden kommentit ja se, että lukijoita ylipäätään on!
Juhlistankin nyt ensimmäistä bloggausvuottani ja 100 kpl tekstejä valottamalla taas niitä kokeiluja, jotka eivät jostakin syystä päätyneetkään tekstiksi blogiini. Vol.1 löytyy jo viime vuoden puolelta.
Syynä on yleensä joko:
a) en ole blogannut ruokaa hetimmiten, ja nyt en enää kehtaa, koska en enää yksinkertaisesti muista miten sen tein tai mitä siihen laitoin...
b) luomus oli niin luokattoman huonon makuista ja epäonnistunutta, että sitä ei kehtaisi esittää edes osiossa "älä kokeile tätä kotona"...
Olkaa hyvä ja nauttikaa: (mutta älkää välttämättä kokeilko kotona)
Tämä kaunis piirakka saa luvan aloittaa, koska sen alemmas ei ehkä kukaan voi kekseliäisyydessään vajota. Tilanne: meille oli tulossa vieraita, tarjottavaa 0. Ajattelin pyöräyttää piirakan, aineksista mitä kaapissa oli. Pohjan tein suolaisesta pakastepiirakkataikinasta. Saatuja omenoita oli vielä pilvin pimein +jääkaapissa monemmoista juustonkannikkaa ja raasteen loppua. Omena ja juusto ne yhteen soppii, eikö vaan? No ei ainakaan tässä piiraassa. En enää muista mitä muuta laitoin (tässä esimerkissä siis jouhevasti yhdistettynä a ja b), mutta sen muistan, etten kuuna päivänä ole maistanut mitään näin mautonta. Ei edes ollut pahaa, oli niin mautonta. Styroxpahvipiiras.
Makeat piiraat eivät liiemmin natsanneet viime vuonna. Tämän jostain ruotsalaisesta julkaisusta ottamani raparperipiiraan tein Urhon synttäreille aikuisia ajatellen. Ohjeessa oli kiehtovasti yhdistetty raparperiin marsipaania. Kuva ei ole otettu kuitenkaan juhlien alussa vaan lopussa. Se kertonee omaa karua kieltään piirakan maistuvuudesta (sana siis ilmeiseti kiersi)... No tulipahan tehtyä.
Samoilla synttäreillä oli Urholle myös Gormiti-kakku, muttas kannattaneeko tuota valmista siirtokuvakoristelua nyt ihmeemmin bloggailla.
Menee nyt aivan leipomolinjalle. Sillä nämä eivät ole lihapullia, eikä edes punajuurella maustettuja falafellejä (idea!idea!) vaan tuotannon vaiheessa olevia Bakerellalta kopsattuja Cakepopseja (googlatkaa, jos uutta teille). Vaikka pallukoiden koosta ei tässä saa kuvaa, voin kertoa, että niistä tuli vähän liian suuriakin ehkä ja sitten kun asensin sen tikun niihin ja yritin kuorruttaa dippaamalla vaaleanpunaiseen Candymelttiin, eivät nua rumaaseet jaksaneet pysyä tikuissa vaan likuivat autuaasti kellumaan sinne kuorrutteen keskelle. Not good. Not good at all. Vasta myöhemmin olen nyt nähnyt videolta tempun salaisuuden, eli kasta ensin tikku kuorrutteeseen ja keihästä pieni pallo vasta siihen sen jälkeen ja sitten vasta kuorrutteeseen. Ehkä uskallan kokeilla vielä joskus. Sillä olis ne niin söpöjä.
Pastaa alla anemia. Ei väriä, ei makua.
Minä luulla tämä olla oikein maukas resepti. Kyseessä Vietnamilainen pihvi. Eli mediumiksi grillatut entrecoteet suikaloidaan ja marinoidaan paiston jälkeen ihanan aasialaistyylisellä kastikkeella.
Mutta jos grillimestari yrittää samalla kattaa pöytää/katsoa lapsia/ viihdyttää vieraita ja komentaa koiraa, saattavat pihvit astua sen heiveröisen viivan yli, joka erottaa mediumin kengän pohjasta. Teoriassa mahdollista. Käytännössä meillä hyvin todennäköistä. Vai pilkahtaako kuvassa pinkkiä?
Tämä kesällä Maaningalla valmistettu carpaccio oli oikeasti hyvää. Kesällä en vain kerennyt postailla. Olis pitäny!
Samoin kävi grillissä valmistuneelle Paellalleni, joka oli tosi hyvää, vaikka unohdinkin jääkaappiin lohkomani sitruunat tarjoilusta. Lisäksi unohdin kuinka tätä herkkua oikein valmistinkaan.
Ja vielä loppuun Urhon6v pyynnöstä parasta meillä syötyä ruokaa ikinä ikinä ikinä eli
Ravioli Zuoraan Bur'Gista.
Reseptiä en paljasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)