Ensimmäinen vuosi täynnä : 100 postausta ja sitten niitä postaamatta jääneitä vol II

Näinhän se sitten meni, Vuosi bloginpitoa täyttyi  helmikuun 8., enkä edes muistanut asiaa. Vasta huamattuani tehneeni tasan 100 postausta aloin katselemaan, että koskas se ensimmäinen nyt sitten olikaan?
Varsin mukavaa ja mukaansatempaavaa ja koukuttavaa tämä puuha kyllä on. Mukavinta on lukijoiden kommentit ja se, että lukijoita ylipäätään on!
Juhlistankin nyt ensimmäistä bloggausvuottani ja 100 kpl tekstejä valottamalla taas niitä kokeiluja, jotka eivät jostakin syystä päätyneetkään tekstiksi blogiini. Vol.1 löytyy jo viime vuoden puolelta.
Syynä on yleensä joko:
a) en ole blogannut ruokaa hetimmiten, ja nyt en enää kehtaa, koska en enää yksinkertaisesti muista miten sen tein tai mitä siihen laitoin...
b) luomus oli niin luokattoman huonon makuista ja epäonnistunutta, että sitä ei kehtaisi esittää edes osiossa "älä kokeile tätä kotona"...

Olkaa hyvä ja nauttikaa: (mutta älkää välttämättä kokeilko kotona)

Tämä kaunis piirakka saa luvan aloittaa, koska sen alemmas ei ehkä kukaan voi kekseliäisyydessään vajota. Tilanne: meille oli tulossa vieraita, tarjottavaa 0. Ajattelin pyöräyttää piirakan, aineksista mitä kaapissa oli. Pohjan tein  suolaisesta pakastepiirakkataikinasta. Saatuja omenoita oli vielä pilvin pimein +jääkaapissa monemmoista juustonkannikkaa ja raasteen loppua. Omena ja juusto ne yhteen soppii, eikö vaan? No ei ainakaan tässä piiraassa. En enää muista mitä muuta laitoin (tässä esimerkissä siis jouhevasti yhdistettynä a ja b), mutta sen muistan, etten kuuna päivänä ole maistanut mitään näin mautonta. Ei edes ollut pahaa, oli niin mautonta. Styroxpahvipiiras.

Makeat piiraat eivät liiemmin natsanneet viime vuonna. Tämän jostain ruotsalaisesta julkaisusta ottamani raparperipiiraan tein Urhon synttäreille aikuisia ajatellen. Ohjeessa oli kiehtovasti yhdistetty raparperiin marsipaania. Kuva ei ole otettu kuitenkaan juhlien alussa vaan lopussa. Se kertonee omaa karua kieltään piirakan maistuvuudesta (sana siis ilmeiseti kiersi)... No tulipahan tehtyä.

Samoilla synttäreillä oli Urholle myös Gormiti-kakku, muttas kannattaneeko tuota valmista siirtokuvakoristelua nyt ihmeemmin bloggailla.

Menee nyt aivan leipomolinjalle. Sillä nämä eivät ole lihapullia, eikä edes punajuurella maustettuja falafellejä (idea!idea!) vaan tuotannon vaiheessa olevia Bakerellalta kopsattuja Cakepopseja (googlatkaa, jos uutta teille). Vaikka pallukoiden koosta ei tässä saa kuvaa, voin kertoa, että niistä tuli vähän liian suuriakin ehkä ja sitten kun asensin sen tikun niihin ja yritin kuorruttaa dippaamalla vaaleanpunaiseen Candymelttiin, eivät nua rumaaseet jaksaneet pysyä tikuissa vaan likuivat autuaasti kellumaan sinne kuorrutteen keskelle. Not good. Not good at all. Vasta myöhemmin olen nyt nähnyt videolta tempun salaisuuden, eli kasta ensin tikku kuorrutteeseen ja keihästä pieni pallo vasta siihen sen jälkeen ja sitten vasta kuorrutteeseen. Ehkä uskallan kokeilla vielä joskus. Sillä olis ne niin söpöjä.

Pastaa alla anemia. Ei väriä, ei makua.

Minä luulla tämä olla oikein maukas resepti. Kyseessä Vietnamilainen pihvi. Eli mediumiksi grillatut entrecoteet suikaloidaan ja marinoidaan paiston jälkeen ihanan aasialaistyylisellä kastikkeella.
Mutta jos grillimestari yrittää samalla kattaa pöytää/katsoa lapsia/ viihdyttää vieraita ja komentaa koiraa, saattavat pihvit astua sen heiveröisen viivan yli, joka erottaa mediumin kengän pohjasta. Teoriassa mahdollista. Käytännössä meillä hyvin todennäköistä. Vai pilkahtaako kuvassa pinkkiä?

Tämä kesällä Maaningalla valmistettu carpaccio oli oikeasti hyvää. Kesällä en vain kerennyt postailla. Olis pitäny!

Samoin kävi grillissä valmistuneelle Paellalleni, joka oli tosi hyvää, vaikka unohdinkin jääkaappiin lohkomani sitruunat tarjoilusta. Lisäksi unohdin kuinka tätä herkkua oikein valmistinkaan.

Ja vielä loppuun Urhon6v pyynnöstä parasta meillä syötyä ruokaa ikinä ikinä ikinä eli

Ravioli Zuoraan Bur'Gista.

Reseptiä en paljasta.

Lohta yhden pannun taktiikalla

Aina ilahduttavaa törmätä simppeliin reseptiin, jonka tuloksena syntyy konstailematon, herkullinen ateria. Tämä ruislohen resepti esiteltiin Kotivinkki 2/11 artikkelissa "Hyvää ruokaa, vähän tiskiä".

Ja sekös mulle passaa! Ruoka oli niin hyvää että sopii  kyllä tarjoilla vaikka viikonlopun ystäväperheen vierailulla, mutta tarpeeksi konstailematonta myös arjen ruokapöytään. Ja aina kiva löytää pientä twistiä raakaaineeseen, jota sen monista mahdollisuuksista huolimatta jotenkin jumittuu laittamaan  aina samoin reseptein (no siis paistetut medaljongit, uunilohi ja lohikeitto, siinä valitettavasti meidän lohireseptit...).

Reseptissä valmistuu siis koko ateriakokonaisuus. Lisäksi tein vielä vihreää salaattia. Alkuperäisen ohjeen ruiskorppujauhojen sijaan käytin hapankorppumurskaa, taitaa olla vielä maukkaampaa. Kastike oli ehdottamasti annoksen kruunu ja tällä kertaa käytin siihen ihan sitä vetelänmallista luonnonjugurttia, vaikka yleensä teenkin kaiken turkkilaiseen jugurttiin. Tähän tuo lievempi versio istui hyvin. piparjuurikastikkeen tein wasabista, mutta siis tavallinen piparjuuritahnakin käy hyvin

Ruislohta yhden pannun taktiikalla, lanttiperunat ja wasabikastike
4 annosta

6 perunaa (jauhoista lajiketta
1 rkl öljyä
 suolaa
mustapippuria myllystä
600g lohifilettä
4tl dijonsinappia
n. 1 dl hapankorppumurskaa

Wasabikastike

2dl jogurttia
1 rkl wasabitahnaa tai piparjuuritahnaa
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
2rkl kapriksia
1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna (minä käytin kyllä pakastettua, se on ok kun sen lisää jäisenä)

 Pese perunat ja leikkaa noin sentin paksuisiksi lanteiksi, ripottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria ja levittele leivinpaperiln päälle uuninpellille.

Leikkaa fileestä 4 annospalaa. Voitele palat  päältä sinapilla, sen jälkeen mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripota päälle lopulsi reilusti hapankorppumurskaa. Nosta palat leivinpaperille perunoiden viereen.

Ruoka kypsyy yhtäaikaisesti uunin keski-osassa 225 asteessa n. 25 minuuttia

Kalan kypsyessä sekoita kaikki kastikkeen aineet kulhossa.

Erittäin jees!

Väsyneen mutta onnellisen äidin sämpylät

Nämä postaukseni otsikot, ja kenties jututkin, ovat nyt sattuneesta syystä hyvin lapsentekohenkisiä. Mutta koska tämä on aidon ihmisen pitämä, oikeassa elämässä tapahtuvaa ruoanlaittoa ja ruokajuttuja käsittelevä blogi, toivon, että se ei häiritse ketään. Tosiasiahan on että se mitä tapahtuu meikäläisen arjessa ja juhlassa peilautuu suoraan tänne blogini juttuihin. Ja nyt on tämä maitotyttö aika vahvasti framilla.

Laitoksen pitkähköksi venähtäneeltä keikalta kotiuduttuani jääkaapissa odotti useampi purkki vanhentunutta maitoa. Anoppi siitä jo väänsi uunissa kropsua ja pannulla lättyjä, mutta aina vaan tavaraa oli tarjolla. Pullaa ei nyt kukaan jaksanut keskittyä vääntämään, mutta sämpyläthän voi aina tekaista. Varsinkin kun olin joulupukilta saamaani mainioon Apukokin keittokirjaan jo merkannut kokeiltavien listalle helppoakin helpommat lusikkasämpylät. Aineet sekaisin kulhossa ja lusikalla nostellaan  kokkareita leivinpellille. Ja mikäs sen helpompaa vähän väsyneelle äidille.

Esikuvareseptin tuorehiiva vaihtui kuivaan, neste vedestä maitoon ja kaurahiutaleet ruisleseiksi, mutta säveltäminenhän on sallittua.

Vaikka näiden sämpylöiden paras ominaisuus ei olekaan ulkonäkö, tuli niistä silti mielestäni ihan tarpeeksi hienoja. Ja pehmeitä.

Tämmösiä rumiluksia vielä uuniin mennessä

Väsyneen mutta onnellisen äidin sämpylät

1 pussi kuivahiivaa

5dl lämmitettyä maitoa

 1tl suolaa

1rkl hunajaa

0,5 dl öljyä

2dl ruislesitä

7-8 dl vehnäjauhoja

Pinnalle halutessasi jotain siemeniä

Mittaa kädenlämpöiseen maitoon suola, hunaja ja öljy. Mittaa leseet, osa vehnäjauhoista ja hiiva yhteen ja lisää ne nesteeseen. Sen jälkeen lisää loput jauhoista desi kerrallaan. Teen tämän yleiskoneen vaivatessa taikinaa, niin edes kädet ei sotkeennu. Taikina on hyvän paksuista silloin kun "voit vielä juuri ja juuri lusikoida kekoja pellille."

Anna taikinan kohota tunti liinan alla ja nostele se sitten kahden ruokalusikan avulla pellille keoiksi.
Ripottele päälle halutessasi sesamin-, unikon-, auringonkukan- tai niinkuin tässä kurpitsansiemeniä.

Paisto 225 astetta noin 20 minuuttia.

Oikein tuli pehmoisia ja makoisia sämpylöitä ja minusta yllättävän kauniitakin, vaikka resepti pelottelikin, ettei ulkonäkö ole välttämättä paras.


Urho6v veteli heti 3 iltapalaksi. Ja niin äiti oli edelleen (väsynyt mutta) onnellinen.

Runebergintortut pienessä maistissa

Ei ei. Postauksen otsikko ei viittaa kokin leivontakuntoon. Se ei myöskään viittaa torttujen kostutukseen manteliliköörillä tai punssilla, koska sitäkään ei tapahtunut. Sen sijaan se kylläkin viittaa torttujen hiukan horjuvaan asentoon, joka syntyi meikäläisen neronleimauksen tuloksena. Ja itse asiassa, otsikko sopinee myös aiheeseen, muistan jostain lukeneeni että Runebergin Jussihan se söi näitä torttuja aamulla krapularyyppynsä kera.

Se neronleimaus: en halunnut tehdä muffinsinmallisia torttuja vaan lähdin tavoittelemaan tätä korkeanpaa sylinterimallia. Kuitenkaan minullakaan ei ole tuota hienoa Runebergin torttuvuokaa, mutta koska olen emäntänä (omasta mielestäni) sekä katevä että pätevä, keksin että muffinsivuokaa ja leivinpaperia käyttämällä pääsen näppärästi samaan lopputulokseen. Kas näin:

Hyvä idea, vai mitä? Vahinko vaan, että ei toiminut. Lopputuloksena 12 sinne sun tänne tursuavaa torttendaalia, jokahinen lievästi kallellaan jonnekin suuntaan.

Mutta kuten Master- vai oliko se top chef- ? ohjelmassakin sanottiin. TÄRKEINTÄ ON MAKU!
Ja sen puoleen nämä olivat onnistuneita. Myöskin sopivan kosteita, kiitos omppuhillon, luulen ma.

Resepti on kooste eri lähteistä yhdisteltyä.

Runebergintortut

12kpl

150g pehmeää voita
 1dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
 50g mantelijauhetta
1,5dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
2dl murustettuja pipareita (minulla ruispipareita)
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl omenasosetta (äitini kotitekoista)
1 dl maitoa
 karvasmanteliaromia

Pinnalle vadelmamarmeladia ja valkoista sokerikuorrutetta

Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerralla hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan yhdessä omenasoseen ja maidon kanssa. Mausta tosi varovasti tippa kerrallaan karvasmanteliaromilla, on nääs tujua tavaraa.

Jaa taikina hyväksi katsomiisi vuokiin ja paista vartti 200 asteessa.

Koristele pursottamalla keskelle torttua vadelmamarmeladisilmä ja sen ympärille sokerrikuorruterinki, joka tällä kertaa tuli meillä ihan valmiista tuubista, niin laiska mä oon.

Siis Hyvää Runebergin päivää kaikille! Erityisesti Porvooseen! Eiköhän keksitä Aleksis Kivellekin joku leivonnainen? esim. kivenkovat sämpylät, mulla olis jo monta hyvää reseptiä...

Maitotyttö ja eräskin ruoka-arvostelu

Maitotyttö siis saatiin maailmaan perjantaina 21.01 klo 12:54 lyhyen luomu/imukuppisynnytyksen (mikä yhdistelmä!)jälkeen. 51cm ja 4054g. Likka oli valmis kotiin lähtöön jo sunnuntaina, mutta äiteensä takia joutui  viipymään aina keskiviikkoon asti, kunnes äitikin päätti, että kotiin on päästävä.

Tuntuu että Blogistanian viisumi on vähän katkolla, aikaa ei paljon maitobaarin pidosta näinä ekoina viikkoina jää, ja sekin mikä jää on jaettava perheen miesten kesken.

Mutta koska, en ole vielä tämän blogin historiassa postannut ainoatakaan ravintola/ruoka-arvostelua, olkoon sen aika nyt, juurihan tuli vietettyä melkein viikko muiden leivissä, niin sanoakseni.

Minulla siis on ilo sanoin ja huonoin kännykkäkuvin esitellä muutama ote täysipainoisesta, ravintosuosituksiin perustavasta sairaalaruoasta. Kadehtikaa ihmiset, kadehtikaa!


Ruoka tarjoillaan siis valmiiksi annosteltuna.Täsä esimerkki-illallinen numero 1.

Olisiko tämä ns. merimiespihvi "runsaalla perunalla"?

Ruokien nimiähän syöjä ei saa tietoonsa, joten tunnistus on tapahduttava omia aisteja käyttäen ruokatarjottimelta. Tätä pääruokaa epäilen merimiespihviksi, vaikka pihviosuus tuntuukin paistavan poissaolollaan. Palan painikkeeksi tarjoiltiin lasi maitoa, margariininappi ja ruisleivänsiivu. Jälkiruokana oli jokseenkin kolhuinen päärynä, sinänsä kyllä mehukas. Salaatti/kasvisosastoa suolakurkkulisäke:

Ja joku toinen päivä:

Kasvispihviä (well done) ja pirusti tuota kansantaloutemme pelastajaa perunaa.Maistuu just siltä miltä näyttää.

Annokseen kuului myös ravitseva pastasalaatti, joka ikään kuin sitoi aterian eri komponentit harmoniseksi kokonaisuudeksi.

Jälkiruoka jäi olemattomilla kulinaristin taidoillani valitettavasti tunnistamatta. Ulkonäöltään se sopi kuitenkin laitoksen sinappitehdas-henkiseen imagoon.

Enempiä ei äiti jaksanut kuvailla, vaan tyytyi nautiskelemaan kulloisistakin aterioista, joita olivat mm. nakit ja pussimuusi ja iltapalaleipien gotler-leikkeet. Että pysyivät ainakin rasvaprosentit kohdillaan!

Onneksi edes jollakin oli nälkä!

Lapsehakureissu

Nyt alkaa olla kotona koeponnistukset siinä mallilla, että lähären laitokselle (niinkun tääläpäin synnytyssairaalaa kutsutaan) katsastamaan, joko tämä edessäni oleva etupenger haluaisi alkaa omaksi minäkseen.

On se niin ihanaa.... kun lapset kasvaa ja kehittyy....

Miksi kukaan ei ole kertonut mulle tästä juustosalsasta?

Joskus sitä ei näe metsää puilta. Olen jo pitkään kiroillut sitä kun kaupan hyllyjen valmispurkki salsat ovat niin syvältä (Ja joskus niitäkin tarttee kun haluaa jäädä soffanpohjalle tortillasipsipussin kera säälimään itseään). Tomaattipohjaisia ja jotakin chipotle-tyyppisiä ja salsa verde löytyy vielä Ok, kun tietää mitä ostaa, mutta guacamole ja juustosalsa, ne on kauheita. Älä tuhlaa rahojas kun syömättä jää!

Onneksi guacamole on helppoa ja herkullista itse tehtynä.

Niiiiiiin hyvää!

Tämä tuli mulle nyt vähän järkytyksenä, mutta ilmeisesti te olette kaikki muut myös tehneet itse omat cheddarjuusto-dippinne? Itse en jostakin syystä ole älynnyt koko mahdollisuutta. Paitsi tänä vuonna, kun jonkun teistä rakkaat kanssa-bloggaajani blogista näin ohjeen. (sori, en enää löydä juuri sitä).

Ruokavalioni ja sitä myötä postaukset on nyt viime viikolla ollut tälläistä tex-mex/meksikolaista  useana päivänä, mutta pantakoon nyt vaikka loppuraskauden piikkiin.

Mutta dippi oli hyvää. Kantsii tehdä itse. Toimi sekä kuumana että kylmänä. Nacho-annoksiin tai tortillasipseille tai whatever.

Juustosalsa

1paketti cheddar-sulatejuustosiivuja (se hochland merkkinen toimi ainakin hyvin)
1prk ranskankermaa
1 pieni tölkki  silputtuja jalapenoja (näitä löytyy sieltä texmex-hyllystä)

Sulata pienessä pinnoitetussa kasarissa juusto ja lisää ranskankerma joukkoon. Lisää jalapenot sulaneeseen massaan. Pieni purkki ranskankermaa riittää, mulla oli iso, siksi dipin värikään ei ole aivan niin intensiivisen keltainen.

Dig in!