About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kokonaisena paistettu kalkkuna ja kuinkas siinä kävikään...


Tässä tämä rimpula, 6kg sulatettu pakastekalkkuna, jonka nahka oli jo valmiiksi repeytynyt rintalihojen päältä, että se siitä nahan suojasta. Reidetkin repsottovat kummasti ruumiista erilleen, etten oikein saanut siitä uuniin nättiä pakettia.

Olen jo vuosia halunnut kokeilla kokonaisen kalkkunan valmistusta, asenteella jos amerikkalaiset osaavat miksen sitten minäkin. Nyt tuli sopiva sauma, kun löysin tarjouskalkkunaa 2,99/kg.  Ajattelin, ettei sitten niin harmita. (Kerrankin hyvin ajateltu!)

Reseptiin sain innoitteen marraskuussa näkemästäni Jamie'n jaksosta jossa hän sananmukaisesti suitsait kiepsautti sekä hanhen että kalkkunan uunissa. On se niin näppärä!

Minä taas uurastin reseptin parissa noin kello 7 aamulla alkaen, kun ruoka oli määrä tarjota kello 14.  Siinämäärin mehut ovat nyt kokilta kateissa, etten jaksa kyllä koko pitkää reseptiä tähän laittamaan, kerron vain vähän pääkohtia valmistuksesta.

Huoneenlämpöisen kalkkunan nahan alle ujutettiin kädellä varovasti voita joka oli maustettu raastetulla sitruunan ja klementiinin kuorella, suolalla ja pippurilla sekä nahan alle ujutettiin kokonaisia salvian lehtiä, ajatuksena että voi sulaessaan valelee ja maustaa lihaa. Sisälle laitettiin vähä täytettä eli stuffinkia. Nahka siveltiin vielä oliiviöljyllä ja viismausteella, jota ei minulla ollut, joten tein sekoituksen neilikasta, kanelista, valkopippurista sekä muskotista,  fenkolinsiemeniä eikä tähtianista minulla ei ollut - tai en ainakaan löytänyt.... Sitten liian pienelle uunivuoalle parin porkkanan, sipulin , valkosipulin, rosmariiinin ja varsisellerin päälle.

Matkalla uuniin. Repeillyttä nahkaa pikattu hammastikuilla. Nahan alla vihertää salvianlehdet.

Uunissa oli  asteita 240 ja kun sain  kalkkunan uuniin laskin asteet 180. Vajaan tunnin kuluttua suojasin koivet kerrosella foliota. Paistoaika oli 35 min/ kilo, eli kun 10 kalkkuna meni uuniin otin sen puoli kahdelta pois ja jätin foliolla peiteltynä lepäämään.

Stuffing

Täyte, jota tein puolet liikaa (Jamie käski!), koostui 700g viljapossun jauhelihaa joka sekoitettiin 3 isoon punasipuliin, joita oli haudutettu 10 minuuttia pannulla oliiviöljyssa, lopuksi puntillisen salvian lehtiä kera. Mukaan hienonnettiin reilusti vielä kuivattuja aprikooseja ja karpaloita ja mausteet.  Ylijäämä täyte laitettiin kokkareiksi siihen uuninpellille, johon se päällipuolin ainakin kuivui mustaksi massaksi. Mutta se mikä pelastettavissa oli, oli todella hyvää. Karmean näköistä, mutta oikein hyvää.

Stuffing
Kuumaa, 6kg kilon kalkkunaa on muuten tosi mielenkiintoista käsitellä. Sekä sen levätessä rasvaa täynnä olevalla uuninpellillä, että ihan omana itsenäänkin. Entistä mielenkiintoisempaa kun olet  kahdeksatta kuukautta raskaana.

Keittelin pannunpohjavihanneksista ja nesteestä yhdessä kanaliemen  ja 2rkl vehnäjauhojen kanssa kastikkeen , jonka siivilöin ja maistoin hunajalla. Kastikkeet on aina kompastuskivenä, mutta tämä oli mainion makuista ja tuli tarpeeseen kostuttamaan- olisitteko ikinä arvanneet- kuivahkoa kalkkunanlihaa.

Uunista otettaessa en muistanut kiireessä otta edes kuvaa kalkkunasta. Kalkkuna meni aika riekaleiksi paloittelu vaiheessa, joten näky taas liian pienellä tarjoiluvadilla on vaatimattomasti sanottuna aika roiskaistun oloinen.


Anoppi , Appi, Käly ja sen mies (joka sanoi, että on ollut 3 päivää syömättä kun tiesi tulevansa meille) ja Iso-Hoo kaikki kehuivat ruokaa ja kalkkunaa kovasti ja ottivat lisää (no, jos se oli se 3 päivän paasto...), mikä tietenkin lämmitti kokittaren mieltä, mutta totuus nyt kuitenkin on, että oli se kuivaa! Mutta uskon, että onnistuneet lisukkeet eli kastike, stuffing, Waldorfin salaatti, puolukkahillo ja ihanainen bataattimuusi paikkasivat kokonaisuutta. Palan painikkeeksi sommelierin (lausutaan samoin kuin oma nimeni) Ison-Hoon viinkaapista valitsema Hobnobin Pinot Noir oli hedelmäisyydessään oiva valinta. Tällä kertaa kukaan ei juonut maitoa. Paitsi Urho6v, joka olisi ollut kiinnostunut myös viinistä. Raskaana olevat tyytyivät ehkä kaikkein epäterveellisimpään vaihtoehtoon eli Coca-Cola zeroon.

Hei, ja nyt on sitten muuta turkey leftovers kaappi täynnä kuin kiitospäivän jälkeen konsanaan!

torstai 25. marraskuuta 2010

Varsinainen kulinarsisti eli parhaat epäonnistumiseni osa 1

Kulinarsisti on henkilö, joka rakastaa itse valmistamiaan ruokia. Tämän hillittömän hauskan määritelmän kuulin ensi kertaa Jaakko Heiniluoman suusta Neljän tähden illallinen -ohjelmassa. No, ettei minua vain kukaan pääse noin nimittelemään -sillä sehän olis synti ja häpiä näillä lakeuksilla olla nuan omahyväänen- niin tässä mun ihania kokkauksia, joista piti tulla bloggauksia, mutta ei sitten tullutkaan. Yleensä ei edes syötävää...

Seuraavat siis arkistojen kätköistä, bloggaamatta jääneet, syystä tai toisesta.


Punajuuri-vuohenjuusto-hasselpähkinäpiirakka

Tämä on mun suosikki numero 1. Törmäsin reseptiin syksyllä netissä ja en millään olisi malttanut odottaa, koska ehtisin kokeilla sitä. Oikein maistoin suussani tämän makuelämyksen... Noudatin kyllä reseptiä turhia säveltämättä, mutta lopputulos oli että Iso-Hoo ja minä väkisin söimme yhdet palat, loput meni (ongelma)jätteidenkäsittelylaitokselle. Enkä minä vielä tänä päivänäkään tiedä mikä meni vikaan.


Famous Crack Dip

Tämä on taas niitä ameriikan kotkotuksia. Ja pakko kokeilla, tottakai, kun kaikkialla niin hehkutettiin.
Olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että nimi saattaa olla enne. Tuo crack nimittäin viittaa saman nimiseen huumeeseen, johon helposti addiktoituu. Niinkuin siis tähänkin kuulemma jumalaiseen dippiin. Itseasiassa maalaistyttönä, mutta kuitenkin englanninkielentaitoisena tämä ei ollut se päällimmäinen mielikuva, jonka nimestä ensilukemalla sain. Ihmettelin vain kovasti, että onkohan tämä dippi sitten jotenkin vahvan hajuista, kun sillä on noin erikoinen nimi (butt crack = persvako).

Netistä löytyy tuhat ja sata eri veriota, en enää muista omani alkuperää, mutta tämä on siis uunissa valmistettava lämpimänä tarjoiltava dippi, jossa on kananlihaa, aurajuustoa, ranch-salaatinkastiketta ja hot wings kastiketta. Muun muassa. En löytänyt sitten oikein mitään hot wings kastiketta muuta kuin jotain Jim Beam wings kastiketta, ja epäilen, että siitä johtui se hiukan etikkaisen läpitunkeva maku, joka löi läpi. Onneksi olin sitten kutsunut naapuritkin peli-iltaan....


Oodi Leivälle
Oi,  hän niin kaunis on,
juureen tehty, siit ehkä muodot muhkeat vartalon.
Mut' vaik' kuori oli rapea,
oli maku kitkerä, apea...
Syy jauhoissa?
No, ei ainakaan minussa...


Pinaattikeittosämpylät

Nää oli kans hyvännäköiset, mutta edellisestä poiketen myös maukkaat ja pehmoiset. Mutta kuka kehtaa blogata reseptiä: Laita taikinanesteeksi eilisen pinaattikeiton jämät.

Siispä me vaan sitten syötiin ne ja odotellaan seuraavaa pinaattikeittopäivää.



Vihertääkö nämä vähän?



Tämäkin on aika "hyvä". Kuuluisan Pioneeriwomanin Fancy Macaroni. Ei tartte teherä toista kertaa. Kyllä suomalaanen makarooniloora vaan on hyvää!



Voi voi, tämäkin on jäänyt pois. Kokkimitalisti valmistaa kuuluisaa makkarakeittoaan.



Tässä kuvassa vielä kaikki suloiset sormet tallella....

Oliskohan tähän hyvä lopettaa tällä kertaa?
Voin vakuuttaa kuitenkin, että there´s plenty more where these came from!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Kana Biryani ja jälkiruoka-maat


Biryani on  tuolta Intian suunnalta erityisesti häihin ja muihin suuriin juhlatilaisuuksiin valmistettava riisipohjainen ruoka, jota voi tehdä esim. kana-, kala- ja lammasversiona. Niinpä se sopi paremmin kuin hyvin 5 teemamaan juhlamenumme pääruuaksi. Meidän perheellemme  biryani ei ole tuttu Intiasta tai Pakistanista vaan Bangladeshista.

Bangladeshilainen biryani on melko raskasta ja rasvaista ruokaa, mutta tällä äitini käyttämällä reseptillä ei sellaista tunnetta tullut. Biryanin valmisti siis juhlaamme äitini, mutta minun sallittaneen se tähän blogata kun isänikään ei ole vielä aloittanut omaa  ruokablogiaan, jonka nimeksi tullee monimielisesti "Vaimoni keittiössä"...

Kanabiryani
6 hengen annos


600g kanaa isoina paloina, luulla ja ilman
2 isoa sipulia viipaloituna
2 chiliä pituussuuntaan suikaloituna
5 dl basmatiriisiä
1 iso tomaatti pilkottuna
10-15 oksaa tuoretta korianteria

5 oksaa tuoretta minttua

1 valkosipulinkynsi

1 cm pätkä inkivääriä

3 tl suolaa
3-4 neilikkaa
2 kardemumman siementä
1 laakerinlehti
1 pieni kanelitanko
2,5dl maustamatonta jugurttia
2 rkl voita (mielellään kirkastettua)

Kuumenna voi ja freesaa laakerilehti, neilikat kardemumma ja kaneli.
 

Lisää sipulit, chilit ja jatkaa freesausta miedolla lämmöllä kunnes sipulit kullankeltaisia.
Lisää raastettu inkivääri ja valkosipuli ja paista kunnes rasva erottuu. Lisäää tomaatti ja paista vielä 1 minuutti.
Lisää kananpalat, suola, ja jugurtti ja paista minuutin verran.
Lisää  hienonnettu minttu ja korianteri. Laita astiaan kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen kunnes kastike paksuuntuu.

Keitä riisi eri astiassa ohjeen mukaan, mutta jätä se vähän kovaksi vielä.
Laita kana ja riisi sekaisin uunivuokaan. Peitä tiukasti vaikka foliolla kuivumisen estämiseksi ja anna hautua uunissa tarjoiluhetkeen asti. (Ja kunnes kana on kypsää)

Näitä erilaisia biryani reseptejä on miljoonaa , toiset hyvinkin monimutkaisia. Tämä resepti on hyvin simppeli, silti maku oli hyvä ja syvä. Mausteissa olimme varmasti runsaskätisempiä ja niin voit olla sinäkin. Chilit jätimme tällä kertaa pois kokonaan kun meillä on tämä 3-7 vuotiaitten serkusten iskuryhmä 4 kpl. Eniten varmaan pitää varoa, ettei ruuasta tule liian kuivaa. Tällä kertaa oli hyvää näin.

Jälkkärit 

Kuten saatatte muistaa jälkiruuaksi oli
Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller eli sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa. Hillo oli ihanaa, äitini tekemää, viikunat tuoreina jokseenkin puisevia, olisi ehkä kannattunut tehdä niistä jotain kompottia tai grillata uunissa. Näin haisevat juustothan sitä vastoin voivat olla ainoastaan herkullisia. Voi sisko parkaa joka kuljetti ne junassa Turusta asti, haju nimittäin tunkeutui todella intensiivisesti suojana olleen muovipussin läpi. Sisko oli paikallisbussissa  jopa kokenut tarpeelliseksi sanoa, että en se ole minä joka haisen...
Tuo Tete de Moine on se ympyräjuusto, johon on erillinen sellainen pyöröhöylä jota emme kukaan omista. Päädyimme siis tekemään valmiit annokset, siivut eivät kyllä nyt ole järin kauniit.



Niin ja teemamaa oli siis tietysti Sveitsi.

Olimme ennakoineet tässä vaiheessa eittämättä kohtaamamme ähkytilan ja viimeisenä olikin Keniaa edustava simppeli päätös eli Päiväntasaajan hedelmät. Ihan ilman mitään turhia kommervenkkejä hedelmäsalaatiksi pilkottua tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa. Kuviakaan ei enää muistettu ostaa tässä vaiheessa.

Aterian kanssa oli tarjolla jotakin hyvää viiniä, joka ei raskautetussa tilassa olevalle jäänyt nyt mieleen syystä, että sitä ei nauttinut Mutta niin hyvää kuitenkin, että syönnin jälkeen itse sankari asettui ruokalevolle nahkasohvalle, muiden tyytyessä hiukan askeettisempaan lepoasentoon.


sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Khubz, Hummus ja Baba Ghanoujj


Ohutta arabileipää tarjoiltuna hummuksen sekä munakoisotahnan kera. Siinä teemamenu 2. osio ja maa jota tässä mallattiin on siis Saudi-Arabia. Täydellistä... mikäli olisin onnistunut leivänteossa. Tällä kertaa onnistuin aikaansaamaan lähinnä tunnbrödin kaltaista näkkäriä jossa oli yleensä myös pehmeitä osia (eli ei kelvannut näkkäriksikään...).

Resepti oli "Saudi Cooking Today" - kirjasta, jossa kyllä totuuden mukaisesti varoiteltiin, että yleensä kukaan ei tee leipää kotona, sillä sitä on kaikkialla saatavana tuoreena, mutta jos sinun on välttämättä valmistettava sitä kotona, tässä resepti.

Lähi-idässä tämä ohut arabileipä ilmeisesti maittain vaihtelee pitaleipä-tyylisestä tähän meidän tuntemaamme saudeille tyypilliseen versioon. Leipä on siis aika kookas, 15-20 cm kokoinen halkaisijaltaan, vaalea ja pehmeä, tummien pilkkujen sävyttämä ohut lätty, jossa on kuitenkin 2 kerrosta, eli halutessaan sinne väliinkin voi laittaa jotain.

Tähän siis pyrittiin, mutta tulos on tässä:

Kuivannäköisiä tekeleitä...

Missä paistopinnan pilkut, missä pehmeys, miksi rapeus ja kuivuus? No urheasti me dippailimme niitä pehmeämpiä osioita. Ja onhan vastaleivottu leipä aina kuitenkin vastaleivottua, eli hevosille jäi vain kaikista rouskuvimmat tekeleet!

Khubz eli ohutta arabileipää
8kpl
1 l vehnäjauhoja
5dl vettä
2tl kuivahiivaa
1/2 tl  sokeria
1/2 tl suolaa
1-2 rkl kasvisöljyä

1. Sekoita hiiva ja sokeri 1, 5dl (puoli cuppia) lämmintä vettä ja jätä tekeentymään 20 minuutiksi.

2. Sekoita suola jauhoihin, kaada keskelle hiivaneste ja ala sekoittamaan (käsin, minä tein koneella)lisäten samalla erissä loput 3,5 dl vettä.

3. Vaivaa taikinaa 15 minuuttia, ja lisää vesi mikäli taikina on liian kovaa. oma taikinani oli kyllä ihan velliä, eli minä päädyin lisämään ainakin pari desiä jauhoja tässä vaiheessa. Sekoita myös öljy joukkoon, että saat kauniin, pehmeän ja silkkisen kimmoisan taikinan.

4.Anna taikinan levätä 20 min peitettynä.

5. Jaa taikina 8 osaan, pyöritä osat palloiksi ja anna levätä peiton alla taas 20 min.
6. Kauli pallerot 15-20 cm halkaisijaltaan oleviksi lätyiksi-
8. Peitä jauhotetuin liinoin ja jätä kohoamaan 2-3 tunniksi
9. Sitten uuniin 7-10 min 240 asteessa.

Ja sitten vaan  - Inshallah! (= Jos Allah suo, tai Allahin haltuun)

(Ja koska hän ei ollut tällä kertaa suotuisa, valmistankin ensikerralla luultavasti jotain Strömsålaista leipää...)

Baba Ghanoujjissa huiputimme ja vedimme sen esille suoraan Turkulaisesta (ei siis turkkilaisesta)erikoiskaupasta ostetusta purkista. Munakoisotahnahan on ihanaa kun sen itse tekee, eikä niin kovin työlästäkään, mutta se on myös yllättävän OK säilykeversiona(toisin kuin guacamole).



Ja onko sitäpaitsi aina pakko kerto, että se on purkista ?(ainoastaan jos se on pahaa...) Esillepanossa tuli vähän skismaa kun minä olisin halunnut kiertää koko lautasen oliiveilla ja eräiden mielestä se taas oli liikaa, nuo 3 jäivät sitten reunalle (josta eräs varmaaan söi ne ensimmäisenä... )
Hummus sentään tehtiin itse, suurenmoisen basic respti on suoraan Kikhernetetran kyljestä.

Hummus

1tlk Kikherneitä 380g
1 Valkosipulinkynsi
n.3rkl vettä
1rkl sitruunanmehua
1rkl oliviöljyä
1/4 tl suolaa
mustapippuria,
jeeraa
1rkl tahinia eli seesamisiementahnaa

Valuta kikherneet.
Hienonna valkosipuli veitsellä.
Soseuta herneet sauvasekoittimella.
Sekoita joukkoon muuta ainekset.
Koristele hienonnetiulla persijalla.

Muista raakaineiden laatu; tuoreesta sitruunasta mehu ja laadukas oliiviöljy muunmuassa.
Tein muuten tuon reseptin mukaan (tuplaannoksen) mutta kaikkia muita aineita paitsi herneitä  ja vettä lisäsin kyllä tuplasti. Eli tupla-annokseen siis nelinkertaisesti. Hyvää oli.



Niinkuin olen joskus ennenkin sanonut, niin kaikki sormin syötävähän on aina herkullista (siis dippailimme kyllä leipää, emme sormiamme.)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Hehkutetaan riimihirveä ja piparjuurismetanaa


Riimihirvi sai luvan aloittaa isän juhlamenun ja se oli myös se annos, joka vei meidät totaaliseen hurmioon, vaikka muistakin menun osista nautimme.  Viiden maan teemamenussamme hirvi sai siis esittää Suomi-osastoa, ja hyvin se veti!

Aluksi olimme tekemässä carpacciota, olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä hirvestä. Sitten äitini silmiin sattui Hesarista hevosen riimiliha -resepti ja päätimme toteuttaa sen vaihtaen raaka-aineen hirveen, isäni kun on kova metsämies. Ja näin alkuruoka tuntui myös suomalaisemmalta muutenkin kuin raaka-aineeltaan. Ruuanlaitto jakautui siten, että äiti valmisti lihan ja minä suunnittelin ja toteutin lisukkeet ja esillepanon.

Riimihirvi ja piparjuurismetana

(4 annosta)

300 g hirven sisäfileetä

2 rkl merisuolaa

1/2 rkl viherpippuria

1/2 rkl roseepippuria

1/2 rkl mustapippuria

tuoretta basilikaa ja persiljaa

Piparjuurismetana
sekoita 1purkilliseen smetanaa noin puoli tuubia piparjuuritahnaa. Maistellen löydät sopivan suhteen



Muotoile puhdistettu filee käsin kauniiksi pyöreäksi pötköksi.
Murskaa pippurit morttelissa. Levitä pippurirouhe ja suola kelmulle. Pyöritä filee kauttaaltaan mausteseoksessa. Pakkaa liha tiukasti kelmuun.

Nosta liha jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi painon alle. Käännä filettä pari kertaa. Alle on hyvä asettaa lautanen, sillä lihasta valuu nestettä.

Putsaa mausteet lihan pinnasta. Silppua basilika ja persilja ja levitä ne puhtaalle kelmulle. Pyöritä liha yrteissä ja pakkaa tiukasti kelmuun. Nosta pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Käännä kerran pakastuksen aikana.

Leikkaa  jäisestä lihasta mahdollisimman ohuita siivuja. Voipaperin päälle levitettynä ne sulavat hetkessä.
Tarjoa piparjuurismetanan ja Maalahden limppukuutioiden tai  -siivujen kera.

Meillä tämä siis syötiin tuhdin menun alkuruokana, joten per ruokailija riitti kyllä reilu 50g.
Ja nyt vielä kerran hurraa huuto, sillä riimiliha oli jumalaista ja kombinaatio piparjuurismetana-makea-limppu-riimiliha toisesta maailmasta!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Isän 65-vuotis juhlamenu


Meillä oli isänpäiväviikonloppuna tuplajuhlallisuudet kun isäni täytti myös 65 vuotta. Päätimme juhlistaa sitä oman perheen kesken, siis vanhempani, 2 veljeäni perheineen, siskoni ja Meksikon lisäkkeemme ja tietenkin Urho ja minä, oma parempi puoliskoni oli taas merillä. Mitenkäs muuten hyvän ruuan ystävät juhlivat kuin ruokailun merkeissä?

Juhlapäiväksi sovittiin lauantai ja  menu lyötiin lukkoon isältä salaa jo edellisissä kinkereissä eli veljeni meksikolaishenkisillä nelikymppisillä.

Teemaksi sovittiin, että  tekisimme yhden ruokalajin kustakin maasta jossa isämme on asunut  vähintään 3 vuotta. No siinähän sitä teemaa olikin.... mutta menukokonaisuuden yhteensopivuuden sai kyllä  tällä teemalla unohtaa. Varsinkin kun piti ottaa huomioon myös se, ettei kukaan näänny ruuanvalmistuksen alle, osa  väestä kun matkasi Etelä-Suomesta ja itse kullakin oli samalle päivälle jos jonkinmoista pikkujoulua ja luentoa. siksi mm. jälkiruuat supistuivat lopulta lähinnä paloittele-ja-laita-esille - osastolle.

Yläkuvassa on näpertelemäni menukortit jossa isä poseraa aavikolla lähes 30 vuotta sitten, mutta laitan menun vielä tähän, niin ei tarvitse pinnistellä kun kuvassa näkyy aika pienenä.


Riimihirvi
Riimisuolattua hirvenfilettä, piparjuurismetanaa ja Maalahden limppua

 
Khubz, Hummus ja Baba Ghannouj

Ohutta arabileipää, kikherne-ja munakoisotahnaa

 
Kanabiryani

 
Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller

Sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa

 
Päiväntasaajan hedelmät

Tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa


Kysymys sankarille: Mikä on Menun teema?

Laitan reseptejä ja kommentteja (ainahan kaikki ei onnistu....) tulemaan jossakin välissä kun ennätän tällä sikakiireisellä viikollani.

Odotellessa voitte vaikka arvailla mitkä ovat ne menun 5 teemamaata?



maanantai 15. marraskuuta 2010

Isänpäivän mokkapalakuppikakut



Muffinssi/kuppikakkurintamalla ei ole viimeaikoina ollut kovin suuria onnistumisen elämyksiä, kunnes sopivasti isänpäiväksi löytyi toimiva resepti. Sillä mikäs se suomalaisen suuhun paremmin sopisi kuin vanhat kunnon mokkapalat. Resepti on Yhteishyvän ruoka 11/10- lehtisestä (löytyy hienot vaihekuvat, ken niitä kaipaa). Ja koristelutoteutus oma versio juhlapäivän ja kaikkien isien kunniaksi. Ruusuteema toimii varmasti äitienpäivänäkin....

Itse haluaisin kutsua näitä mokkapalakuppikakuiksi syystä, että kuppikakkutaikinat ovat yleensä ottaen vähän rasvaisempia/makeampia kuin perusmuffinssit (vai muffinit?) ja vaikka muffinsseissakin saattaa olla kuorrutetta, niin kuppikakkuihin mielestäni kuuluu tälläinen vähän överi koristelu. Vähän periaatteella kokonaisen täytekakun koristeet yhteen pikkukakkuseen.

Käydäänpä läpi nurinkurisesti ensin koristelu, koska olin itse tästä näpertelystäni tavattoman ylpeä.
Siis ohjeen mukainen, mokkapaloista tuttu kuorrutus levitetään ensin jäähtyneen kuppikakun päälle. Käytin toimeen sellaista pientä, pyöreäkärkistä leviteveistä, jolla lopuksi saa vetäistyä vähä niinkuin pyörteen kuorrutuksen pintaan.


Kyllä näitä näinkin kehtaisi tarjota, tai vaikka jollain strösselillä pikapikaa koristeltuna. Mun mielestä kuorrute on kivempi näin itseasiassa kuin millään pursottimella  laitettuna.

Ja sitten noihin ruusuihin. Kuka muistaa kuinka pienenä haluttiin syödä aina ne ruusut kakusta, jos suurissa juhlissa oli joskus "ostokaakkuja" eli leipomossa valmistettua. Siitäkin huolimatta, että ne taisivat olla jotain pahvia tai öylätin kaltaista tuotetta!

Vinkki: kun kuorrutteen ohje käskee siivilöidä tomusokerin ja kaakaon voihin, noudata ohjetta. Se on huomattavasti vaivattomampaa kuin yrittää vatkata kuorrutetta sileäksi paakuista!

No näihin ihaniin suussasulaviin ruusuihin löytyi idea kinuskikissalta ja tässä versiossa nimenomaan se, että ruusut oli tehty lasten pikkukätösin.Todella hyvä idea, johon lapsi voi osallistua! Mutta koska oman pikku lapsoseni kätöset olivat tekohetkellä jo mummolassa (koska siellä oli kaikki muutkin serkut ja piti saada olla sitten yötä, kun oma iskänsäkin eli Iso-Hoo oli merillä isänpäivän), niin jouduin sitten ihan itse näpräämään ja lähdin tavoittelemaan näihin vähän vielä haasteellisempaa ulkonäköä. Nyt kävin googlaillemassa ja taidokkaita versiota löytyy esim täältä Mimmiltä. Nämä omani olivat kuitenkin ensimmäinen oma kokemukseni minkäänlaisesta ruusumuotoilusta, ilman ohjeita.


Omar-ruusut
Siis tässä ruusu, joka maistuu iiiiihanalle!
Jokaista ruusua varten tarvitset siis kaksi Omar-karkkia. Kauli karkit kahdeksi pitkäksi ohueksi nauhaksi. Ja sitten vain kierrät  nauhat rullalle tavoitellen ruusun muotoa. Mulla ei ole mitään kukkanauloja, eli tein nämä vain ihan käsissä ja sitten lopuksi napsaisin takaa sen "juurimöltin" pois veitsellä. Vaikka karkit tuntuivat kovilta, ne kauliintuivat hyvin.

Vinkki:Jos teet paljon ruusuja, kuten minä 12, niin ei kannata sarjatyönä kaulia ensin 24kpl, koska viimeiset nauhat alkavat kuivua ja menettävät elastisuutensa.




Terälehdet
Ja yhä vain helpompaa. Leikkaa vihreästä marsipaanista sopiva pätkä ja rullaa se sormenpaksuiseksi putkeksi. Pilko pieniin osiin, minä tarvitsin siis 24. Nipistä jokaista palleroa vastakkaisilta puolita kahden sormen välisssä, niin ihan tarpeeksi lehden näköiset tekeleet. Ei kaulintaa, ei muotteja. ja oon varma, että jos Jamie harrastaisi tälläistä, niin hänkin tekis nämä just näin....

Sitten vain kukka ja lehdet kuorrutteen päälle ja tupsutin pikkuisen siveltimellä hopeaväriä terälehdille ja lehdille.





Lapset olivat haltioissaan näistä kuppikakuista, eivätkä olisi malttaneet odottaa jälkiruokaan. Nata-sisko ihmetteli, että ooksä muka tehnyt nämä ruusutkin itte, ja kun myönsin , hän kysyi "mitä varten?"....

No isälle...

Nämä kakkuset olivat siis myös maultaan ja koostumukseltaan suositeltavan onnistuneita.
Paistoin niitä  3 minuuttia vähemmän kuin reseptin 20 min, koska en halunnut kuivattaa niitä liikaa. Käytin 2 normikokoista muffinsivuokaa päällekkäin ja lisäksi muffinssipeltiä, niin kakkusista tuli kauniita ja säännöllisiä.

Laitan tähän vielä oman mukaelmani alkuperäisestä YH-reseptistä, vaikka linkitinkin sen alkuperäisen jo tuonne aikaisemmin. Tein muuten ohjeen mukaan mutta margariinin sulattamisen sijaan käytin 1dl juoksevaa kasvisrasvavalmistetta ja kuorrutteessa oli voita.
 

Mokkapalakuppikakut

12 kappaletta

 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ne munasokerivaahtoon.
Lisää joukoon maito ja rasva pienissä erissä varovasti sekoittaen.
Annostele taikina 12 vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n.17 min.
Jäähdytä.
Tee kuorrute. Siivilöi kulhoon kaakaojauhe ja tomusokeri.
Sekoita joukkoon kahvi ja pehmeä rasva.
Levitä kakkusille ja koristele halaumallasi tavalla.

VIP-tilaisuuksiin yllätä itsesi ja muut Omar-ruusuilla!