Maailman kaunein menu

Ainakaan koskaan ei minun laatimani menukokonaisuus ole ollut näin hienosti esillä, kehyksissä vielä ja oikein paspatuurin kera. Isona tauluna. Sanokaa minua lapselliseksi, mutta jotenkin en onnistu kuin huokailemaan kun katson tuota Susan Seppälän menustani virittämää taulua. Että parin päivän kokkausurakka valmisteluineen päivineen on noin kauniisti tiivistetty yhteen kuvaan. Sopivan rosoisena, liitutahraisen rönsyilevänä mutta kuitenkin rytmikkäänä.

Ja mitenkä tuo taulu sai sisältönsä? BSTR Luova Konttori piti asiakkailleen 5v. synttärit ja uusien hienojen toimitilojensa tuparit. Oli VIP-passia, punaista mattoa, DJ:tä, valokuvaajaa ja tietenkin hyvää ruokaa. Tämä aasinsilta saattaa tulla teille yllätyksenä, mutta tässä vaiheessa minä astuin kuvaan mukaan. Yksi BSTR omistajista on nimittäin naapurini ja vielä synnyinpitäjästäni, ja ilmeisen vakuuttunut ruuanlaittotaidoistani. Tai ei ainakaan uskalla muuta olla.

Piti siis saada 150 hengelle näppärää sormisyötävää. Menun tuli pohjautua BSTR asiakkaiden raaka-aineisiin. Paikalle oli hankittava myös astiat, pöytäliinat, valittava viinit ja saatava paikalle tarjoiluapua.

Että apua! Jossain vaiheessa edeltävänä yönä ristin käteni ja ajattelin, että no, huomenna kello kuuteen mennessä kaikki on ohi, syteen tai saveen. (Moinen ajattelutapa erottaa minut ehkä perustavalla tavalla oikeasta catering-palvelusta...)

Tarjoilupöytä sai verhokseen "buffaliinoituksena", jos tiedätte mitä se tarkoittaa (liinat kauttaaltaan maahan asti), mustat lakanat liinat ja pöytä koristeltiin pikku timantein ja kultapaljetein, tuikuin sekä takareunan tyylikkäällä jouluvalosarjalla, tilaisuuden aikana tila oli nimittäin hämyisen tunnelmainen.  Kuvassa vielä valot päällä.

Tarjoilun piti olla tyylikästä, tietenkin herkullista, mutta siinä sai olla ihmisen (c'est moi?) käsityön leima. Tämä tarkoittaa hienosti sanottuna sitä, että esim. lohileivät olivat todellakin kaukana yhdellä muotilla otetuista, uniikkikappaleita toisin sanoen. Mutta maku oli yksi illan tähdistä. Resepti-idea on alunperin Safkaa-kirjasta ja moneen kertaan perhejuhlissa jo testattu. Pirjon Pakarilta löytyi mainio makeahko limppu, Puolukka-kaurakas, joka toimitti alusleivän virkaa, sitten reilusti piparjuuritahnalla maustettua voita, kylmäsavulohta ja kaiken kruununa siivu garia eli pikkelöityä inkivääriä. Leipäsen ulkonäköön antoi haasteen se, että minun oli siivutettava pienet limput käsin, enkä halunnut kauheasti hukata maukasta kuorta, joten leikkasin vain viipaleet suurin piirtein yhtä suuriin palasiin. Josta seurasi, että muodoltaan ne olivat hyvinkin erilaisia.

Kaksi asiaa hankin valmiina, tässä toinen eli juureslastut. Menuussä piti olla alunperin vain lehtikaalisipsejä, mutta kävikin niin, että juhlat osuivat juuri viimeiselle kotimaisen lehtikaalin saatavuusviikolle...lehtikaalta piti saada, mutta hirvet olivat ehtineet ensin. Yllätyksekseni  löysin  Cittarista 5 pussia ja ostin ne ja valmistin sipsit, mutta riittävyyden taatakseni hankin noita juuressipsejä myös. Rahkeet eivät enää riittäneet itsevalmistettuihin viime tipassa. Värikäs juuresputous näytti aika kauniilta lehtikaalisipseineen tarjoilualustalla, jotka ovat muuten kaikille tarjottaville Värimiesten suuria, lähes mustia ja epämääräisen metallinhohtoisia lattialaattoja. 

Kuvalaatu on paikoitellen hiukan heikko, kun kävin äkkiä ennen vieraita napsaisemassa kuvia. Ilmajoen Makkaramestarien jumalainen ilmakuivattu Chorizo sai  suhahtaa minifrittatoihin, jotka valmistin minimuffinivuuassa. Munia (hirveesti munia!),Kuusamon Savupaimenpoika-juustoa ja chorizoa. Tosi simppeli valmistaa. (Note to self: seuraavan kerran kun haluat valmistaa 200 minifrittataa, hanki edes toinen muffinipelti...)  Näistä tykättiin myös kovasti.

Ilmajoen Makkaramestareilta onnistuin saamaan myös ihanaa ilmakuivattua kassleria, joka menee kaikki yleensä ravintoloille. Sehän ei kaverikseen tarvinnut kuin melonikuution. Kuutioidut melonit ja oliivit toimitti Fresh Servant.

Pakko laittaa kuva tuosta kasslerista, se oli niin kaunistakin!Ylistetty olkoon lähituottajat!

Jukolan Juusto avaa kohta kotimaisen Cheddarjuustolan, Cheddaria ei vielä saatu, mutta sen sijaan Emmental Premiumia. Senkin laitoin tikunnokkaan. Kaveriksensa valmistin ihan noista lähiomenapuiden hedelmistä keittelemästäni soseesta omena-membrilloa, joka siis oikeastaan valmistetaan kvitteneistä. Silloin tietenkin omena-etuliite jää pois tuosta Espanjan lahjasta juustotarjottimille.

Ja tietenkin tarjolla oli myös tapenadea ja Pirjon Pakarin huikeaa tomaattikakkoa. Reikäleivän työstö palasiksi oli taas haastavaa, mutta tulipa sitä haluttua särmää...

Juomiksi vissyn lisäksi olin valinnut noutopöytään sattumalta mainiosti sopineet viinit, joiden hienot etiketit olivat vielä lisäbonusta.

 Kahvihuoneessa (joka ei kuitenkaan ollut konttorin "kahvihuone") oli katettu sitten kahvit ja teet. Tarjolla kahta makeaa, Ojalan Pakarin minibebejä (toinen valmistuote) ja Chili -kanelibrownieseja.

Voin rehellisesti sanoa, että minulla kävi mieletön tuuri kun hommasin Sedusta kaksi loppusuoralla olevaa kokkipoikaa kokiksi valmistuvaa nuorta miestä avukseni juhlapaikalle. Minä kun vääntelin tavaroita vadeille, pojat purkivat astiat, kattoivat, asiakkaiden tullessa hoitivat kahvinkeiton, viinien kaatelun, astioiden keruun, astioiden lisäykset, taisivat muutaman viinilasin tiskatakin. Aatulla ja Artulla mieletön asenne, työhön tarvittava silmä ja innostus. Puolta sanaa ei tarvinnut sanoa, kun asiat  jo hoituivat. Myös asiakaspuolella kohteliaasti, avoimesti, ystävällisesti ja ryhdikkäästi. Aikamoisen kultakimpaleen saa, joka nämä pojat joskus ravintolaansa töihin nappaa (luultavasti myös kelpo aviomiehiä/vävyehdokkaita...). En yhtään ihmetellyt kun A:t kertoivat, että olivat hommanneet itselleen paikat kohta alkavaan viimeiseen harjoittelujaksoon sellaisista erinomaisita ravintoloista kuin Seinäjoen Juurella ja Rauman Goto. Kiitos Aatu ja Arttu. Ja menestystä tulevaisuudessa!

Neljän tunnin juhlat päättyivät aikanaan, kuten edeltävänä yönä uumoilinkin. Vaikka paljon sanottu, olin lopulta tyytyväinen omasta puolestani ihan kaikkeen (paitsi nyt ehkä  siihen omaan pohjalaiseen suuruudenhulluuteen, minkä ansiosta tähänkin tuli suostuttua). Varsinkin Menutauluun. Mutta kivalle porukalle oli myös kiva laittaa juhlia!

Harmi vaan, että  BSTR Luova Konttorin sydän, Johnny Booster ei päässyt paikalle, enkä näin ollen päässyt kättelemään, saati yhteiskuvaan elävän legendan kanssa. Onneksi Johnnyn kehystetty kuva antoi edes osviittaa miehen karismasta.

Keep up the excellent work, BSTR!

(Vaikka tässä nyt onkin lueteltu paljon erilaisia yrityksiä, niin en ole saanut asian tiimoilta mitään sponsorointia, jottas tiedätte.)

Keksikää nyt paree nimi näille Pizza puffs'eille!

Koska täältä ei nyt lähde. Pizzamuffarit, pizzakakut, pizzapullerot, pitsaleipäset, pizzakeksit, pizzaliinit.... en minä tiedä.

Resepti on taas Tastespottingi peruja, Cheesy Pizza Puffs :älyttömän nopea ja helppo tekaista, muutamassa minuutissa ja sitten vain uuniin paistumaan. Nämä tehdään muffinsipellin pohjalla ja ovat parhaillaan tuoreina , vielä haaloisina syötynä. Tai en tiedä kylmistä kun ei niitä jäänyt yli.

Ihastuin reseptiin, mutta sitten kun näitä tein meinas usko loppua, kun taikinaan tuli niin vähän aineita ja ylipäätään taikinaa tuli olevinaan määrällisesti vähän, Sitkeästi jaoin sen tasan 12 muffinipellin reikään ja kyllähän se resepti ihan toimiva oli. ja maku näissä on kyllä kohdillaan. Alkuperäisen mukaan nämä tulisi tarjota dippaillen  lämmitettyyn pizzasoosiin. Se voisi olla hauska idea jossain elokuva- tai peli- tai bileillassa. Minä jätin kuitenkin soossit pois kun tarjosin näitä rotikoiden hallituksen kokouksessa. Ajattelin kyllä, että jos ovat kovin mauttomia niin sitten otan salsapurkin kaapista. Mutta makua riitti ilmankin..

Pizza puffs, ehkäpä sitten Pitsapullerot

1 3/4 dl vehnäjauhoja (sanoisin, että vajaa 2 siis suuripiirteisemmin)
3/4tl leivinjauhetta
1/2 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua basilikaa
1/4 tl suolaa
1 3/4 dl maitoa
1 muna, kevyesti vatkattu
1 3/4 dl  mozzarella juustoa raastettuna
1 1/4  raastettua cheddaria
3/4 dl raastettua parmesaania
(tai joku muu sekoitus rasvaisia, maukkaita juustoa)
 (ja dippailuun sitten sitä piisasoosia tai salsaa jos haluaapi)


Laita uuni kuumenemaan 200C. Sekoita maito ja muna ja yhdistä niihin kuivat aineet kevyesti vatkaten. (Ihan vaan kädellä ja vispilällä, tämä on koneeton resepti). Sekoita mukaan juustoraasteet ja anna taikinan seisoa 10 min.


Annostele taikina muffinipellille, jokaiseen koloon tulee noin rkl..
Paista uunin keskitasossa n. 20 min. Kumoa pelliltä ja herkuttele vaikka iltateellä.


Viikon (itsestäänselvä) vinkki: Kirjotappa nyt saman tien resepti post-it lapulle ja kiinnitä vaikka keittiönkuiva-ainekomeron oven sisäpuolelle. Kun saat seuraavksi yllärivieraita, niin voit siinä puolihuolimattomasti valmistella nämä, ei tartte lähteä koneelle muistelemaan, että kenen ihanasta blogista nää nyt löytyykään. Ainakin jos olet vähääkään juustojen ystävä, niin aineet löytyy varmaan kaapista. Niin on sitten suolasta teepöytään.


Ei nää nyt MAAILMAN YKKÖSHERKUIMPIA oo, mutta kyllä näillä keskivertokaverin hurmaa.

Saganaki

Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kotona lasten kanssa. Takana maukkaasti ja pitkään nukuttu yö. Ei samppanjan aiheuttamia olovaurioita, koska kaadoin itselleni avaamani piccolon  (POP Pommery Champagne) viemäriin. Eihän se nyt mitään vuosikertasamppanjaa tokikaan ollut, mutta hiukan hämmennyin kun avattuani (kuitenkin aidon) korkin kaadoin lasiini nestettä, jossa oli noin 15 (heikosti)poreilevaa kuplaa. Ja itse mehukin oli sellaista väkevöitynyttä viiniä.

Toivottavasti tämä ei ole mikään ennuste tulevalle vuodelle!

No kuitenkin, ajattelin, että hieno, vähän vertauskuvallinenkin aloitus vuodelle on siivota jääkaappi. En tiedä teistä muista, mutta kodissani on kaksi mysteeristä aukkoa toiseen todellisuuteen. Toisen olen paikallistanut jonnekin kodinhoitohuoneen läheisyyteen. Se vetää puoleensa perheenjäsentemme sukkia. Ei pareittain, vaan yleensä vain toisen kerrallaan. Toinen aukoista sijaitsee vuorenvarmasti jääkaapissani. Se ei niinkään himiöi kokkausteni perään, harvoin kaapista katoaa mitään, vaan pikemminkin se kloonaa erilaisia avattuja säilyke-, hillo-, maustetahna- ja kastikepurkkeja. Sylkee niitä kaappiini  yksi kerrallaan kunnes jokainen hyllynnurkka ja kaapinoven kolo on niin täynnä, että myös tuoretavarat alkavat kätköilemään kaapissani vain osuakseen jälleen käsiini muutaman päivän (tai viikon) kuluttua viimeisestä käyttöpäivästä.

Oli aika siis aloittaa vuosi puhtaalta jääkaapilta ja niin heitinkin hyvästit varmaan parillekymmenelle erilaiselle purkille ja tuubille, parhaimmat olivat nähneet viimeiset hetkensä jo 2007.  Ja kuinka yhdessä jääkaapissa voi olla esim 3 avattua kaprispurkkia tai 2 avattua purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. Oliivipurkkeja en edes laskenut. Siis miten on mahdollista, että  jääkaapissani on tälläistä? Mustia aukkoja? Jos jollain nyt on taloudessaan nämä aukot toisinpäin, niin vois vääntää sen sukkaputken puhaltamaan meillepäin ja vaikka kerran kuukaudessa nielaisis ne ylimääräiset purkit mun jääkaapista.

Mutta löytyi sieltä yksi Saganaki-juustokin ja muuta vielä kaäyttökelpoistata yllätys(hyvään)iltapalaan.


Saganaki
2:lle

1 Saganaki juusto 50g
6-8 oliivia, tässä valkosipulitäytteisiä, puolitettuna
kourallinen rinksuloitua suippopaprikaa
muutama aurinkokuivattu tomaatin pala suikaloituna
öljyä niiden purkista/oliiviöljyä
kunnon tirskaus sitruunasta
mustapippuria

Leikkaa juusto kahtia ja aseta palat mataliin annosvuokiin, joiden pohjalle olet levittänyt aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Ripottele muut ainekset juuston päälle, lorauta vielä vähän oliiviöljyä (ei sitruunaa) ja laita uuniin  225 asteeseen kunnes juusto kuplii tai tuoksu kantautuu yläkertaan. Purista päälle sitruunanmehua, mustapippuria ja nauti alkupalana, iltapalana tai osana tapaspöytää tuoreen, rapeakuorisen maalaisleivän kera. Sen puutteessa myös Fazerin moniviljapaahtoleipä paahdettuna käy.

Tuota Saganakia oli tällä nimellä myynnissä ihan Cittarissa ja tämä ei ollut sellaista Feta-tyyppistä eikä Halloumityyppistäkään lajiketta, kuinka nyt kuvailisin sitä, aika tavallisen juuston näköistä. Fetastahan voidaan tehdä tätä myös, halloumi on ehkä turhaan kiinteää.

Mutta ilokseni puhtaasta jääkaapista sain siis vielä lisäbonuksena ihanan herkkuhetken. Vaikka olen kyllä päättänyt, että en tänä vuonna tapaile juustoja ainakaan yhtä kiihkeästi kuin menneinä vuosina.

Olen alkanut katsella porkkanoita sillä silmällä....

Hurjan herkkuja Chorizo-quesadilloja

Ja myöskin hurjan helppoja! Quesadillathan ovat siis kuivalla pannulla paahdettavia täytettyjä tortilloja. Teen niitä usein, joskus salaatin kera lounaalle, keiton kaveriksi leivän asemasta tai saunaillan suolaiseksi sellaisenaan.
Sitten- yllätys yllätys- tarjoilen niitä aika usein myös kahvipöydän suolaisena vieraille, olipa kyseessä sitten ystävien vierailu, jotkut "kutsut", koiraporukan kokous tai syntymäpäivät. Toimivat oikein hyvin tässä tarkoituksessa, ja koska (herkullisen maun lisäksi) ovat tässä yhteydessä vähän erilaista tarjottavaa, saan niistä usein kiitteleviä kommentteja ja reseptipyyntöjä. Ja minä tyttöhän jakelen niitä auliisti.

Eipä näiden valmistuksessa valmistortilloja käytettäessä ole sen kummempia salaisuuksia. Yksi asia kumminkin on, jonka takana ehdottomasti seison, eli se vanhan jääkiekkovalmentajan motto "Keep it simple!". Ravintoloissakin näkee välillä kana-vuohenjuusto-ananas-tomaatti- sipuli-paholaisenhillo - tyyppisiä kombinaatioita, mutta näiden kuuluu olla littanoita ohuita leipiä ja 3 täytettäkin on jo melkein liika, niistäkin yhden on paras olla ainakin salsa tai korientarisilppua tai muuta "litteää". Less is more tässäkin.

Simppeleimmillään ja nopeimmillaan, pyöräytä täytteeksi vain lempparisalsaasi ja sulavaa juustoa. Ja nyt mun on pakko jakaa oma lempparivalmissalsani: (vaikka ne ei ookkaan ymmärtäny mua mitenkään lahjoa.). Mutta kun Salsa nimikkeen alla myydään niin monenlaista ketsuppia. Ush! Tietysti itse valmistettu on aina ykkönen, mutta koska salsatarpeen iskiessä ei aina ole valmistusaikaa eikä ennenkaikkea  yleensä jääkaapissa kaikkia tykötarpeita, tapaa mulla olla aina lempparisalsapurkki komerossa odottamassa: Old el pason Thick and Chunky salsa, mediumina, siinä on mun mielestä maut kohdallaan ja sitä saa ainakin jokapaikasta.

Mutta tämä Chorizo-quesadilla on ollut nyt hitti siitä lähtien kun tosiaan löysin (raaka)Chorizoa meidänkin kaupasta. Kyselin sitten Natasiskolta, että mihinkä kaikkeen meksikolaiset sitä oikein käyttää ja listalla tuli Quesadillat sitten mainituksi. Ja nämäkin läpäisevät kahden täytteen säännön, eli vain chorizo ja juustoraaste, ja uskokaa, se riittää.

f

Chorizo -Quesadillat

16 kpl

8 isoa tortillaa (jos teet pieniä niin täytettä riittä enempäänkin)
4 chorizo-raakamakkaraa
1 rkl öljyä paistamiseen
2dl juustoraastetta. esim mozzarella

Purista chorizo-massa  ulos kuorestaan kautasella ja yritä erotella massaa ryynimäiseksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chorizo kypsäksi pannulla. Voit jatkaa makkaran hienontamista paiston ajan kahdella haarukalla, sillä tarkoitus on saada mahdollisimman pientä murua. Se on kyllä vähän vaikeaa, massa olis mielellään sellaisissa lihapullan kokoisissa möykyissä....siirrä sivuun odottamaan.

Quesadillat paistetaan kuivalla pannulla, mutta ei haittaa vaikka siinä on chorizonrasvaa ensimmäisten tortillojen aikana. Keskilämmöllä, lämmitä tortillat ensin nopeasti molemmin puolin, Natasisko sanoi, että tämä on tärkeää, sillä täytteiden kanssa niitä kuumennetaan niin vähän aikaa.

On kaksi tapaa paistaa quesadilla- Tortilla pannulle, ripottele juusto(reilusti) ja chorizo (sopivan vähän) päälle ja käännä tortilla puoliympyräksi. Paahta molemmin puolin nopeasti ja leikkaa sitten paistettu tortilla kahtia. Tämä on siis kahden quesadillan taktiikka ja siinä tulee siistejä kun yhdessä reunassa on umpitaitos.

No se neljön quesadillan taktiikka on tietenkin puolta nopeampi; Tortilla pannulle, täytteet tortillalle, toinen lätty kanneksi ja sitten paistetaan hetki molemmin puolin. Valmis tortilla leikataan sitten neljäksi. Ja kun täytteet ovat pieniä ja juustoa liimana sopivasti niin, kyllä nämäkin ovat aivan siistejä.

Tortillat voi laittaa  uuniin miedolle lämmölle odottamaan, ehkä pikkuriikkisen rapeus kärsii, mutta jos teet paljon niin parempi näin kuin kylmät ja ei rapeat. Suoraan pannulta parhaita.

Tarjoilen yleensä näiden kanssa guacamolen kanssa, syöjät voivat vain lusikoida sitä suoraan quesadillansa päälle. Guacamolen resepti löytyy täältä. Jos joudut oikomaan niin yllättävän autenttista saat ostamalla 2 avokadoa ja onko se nyt Santa Marian guacamole maustepussin. Älä osta mitään kermaviiliin sekoitettavia. Äläkä ainakaan sekaannu purkkitavaraan; ne on kaikki kauheita, Sitten voi tarjoilla myös purkki tai itse tehtyä tomaattisalsaa, mikäli et nyt sitten tehnyt niitä joissa on tomaattisalsa sisällä, silloin ei tietenkään tårta på tårta.

Ja näihin voit varoiden käyttää kaikenlaisia tortilloja, ne maustetutkin sopivat  oikein hyvin.

Mutta mitä täytteisiin tulee, nämä chorizotäytteiset on kyllä yksinkertaisuudessaan aivan huippuja.

No onkos tullut talvi, nyt kesän keskelle...

Päätimmä sitten eilen eli pyhä-illalla juhlistaa naapureiden kanssa hellekauden päättymistä perinteisellä talviherkulla eli Raclettella. Vaikka kyseinen ruokaoperaatio tuokin mieleen lähinnä lumiset alpit (ja aah kuinka se maistuukaan hyvältä pakkasten paukkuessa), teimme nyt tälläisen kesäkokeilun kun ätini pyörähti Sveitsissä ja toi sieltä Raclette-juustoa ja  Bündnerfleisch'ia, sveitsiläistä erikoisuutta, kuivatettua (ja hiukan kai kylmäkäsiteltyäkin?) naudanlihaa jota siellä tavataan nauttia Racletten kanssa.

Olemme monesti talvisaikaan herkutelleet Raclette-pannumme ääressä jos jonkinmoista lihaa ja kasvista juuston kera paistaen, ryydittäen aterian useammalla maustekastikkeella ja dipillä. Nyt halusimme palata Racletten alkujuurille, eli juusto, peruna, etikkainen maustekurkku, hillosipuli ja kuivaliha, ei kastikkeita. No pilkoin muutaman käristeenkin paistettavaksi ja vähän leipää, kun pöydässä oli Urho6v ja naapurin Minttu6v.

Eilen siis, kun oli vielä 20 astetta lämpimämpää kuin tänään, istuimme illan pikkuhiljaa viilentyessä saunan jälkeen Raclette-pannun ääreen. Muut aikuiset olivat kiertäneet 18 reikää ja lapset uineet koko päivän. Omaksi urheilusuoritukseksi taisi jäädä imettäminen. Mutta sehän vasta ruokahalua kasvattaakin. Liekö johtunut siitä vai autenttisista raaka-aineista, mutta tuskin koskaan on Raclette maistunut niin herkulliselta. Minä olen aina ollut kesäsyöntiä vastaan, jota iso-Hoo on aina ehdotellut, sisätiloissa kun ainakin meidän raclette-pannu käryyttää jonkun verran. Nyt ei tuotakaan ongelmaa ollut.

Raclettegrillejähän myidään verraten halvalla, tuo meidän versio taisi olla 39,90 ja ulkonäön eroavaisuuksista huolimatta toimintaperiaate lienee sama. Grillin päällytasolla voi paistaa lihaa, kasviksia ja makkaroita, sitä alemmalla tasolla on tila pienille kolmion tai neliönmuotoisille pannuille, joissa juusto sulatetaan. Pannuun voi myös juuston alle laittaa jotakin kypsää tavaraa, kuten perunaa, esim säilykeartisokka on muuten tosi herkkua. Mutta pääasiallisesti siis juusto pannuun ja sen alkaessa hiukan ruskistua, kaavitaan se (käytän tässä pieniä puuveitsiä, ettei pannut naarmuunnu, ostin aikoinani läjän jotain halpis puuvoiveitsiä tarkoitusta varten) omalla lautasella odottavien perunoiden ja muiden tykötarpeiden päälle. Meidän perunamme olivat tällä kertaa kuorellisia uusiaperunoita, joista tuli ihan herkkuherkkuja kun halkaisimme ne ja paistoimme ylätasolla. Vaikka se onkin teflonpinnoitteinen (tai jotakin) niin käytämme kyllä vähän öljyä ylätasolla, muuten palaa kiinni (ne halpisgrillit!)

Mutta siis, joilla on on grilli kotona, niin ottakaapa edes kerta kesään terassilla käyttöön. (Nyt tietenkin saan kuulla, että kaikki muut ovat ihan koko ajan syöneet sitä myös kesäisin...eikä kukaan taaskaan kertonut mulle!) Ja joilla ei ole, niin seuraavan kerran kun törmäätte marketinssa raclettegrillin tarjoukseen, ostakaa pois. Ympärivuotiseen käyttöön. Niin helppoa hurmata vieraat!

Jäljet juuston pinnalla johtuvat siitä, että juusto takertuu leikatessa veitseen, kaupasta saakin valmiiksi siivutettuna

Ja tämä Raclettejuusto, jota siis nykyään myidään tällä nimellä jokaisessa marketissa myös kotimaassamme, haisee sitten TODELLA, mutta älkää antako hämätä, se on tarkoitukseensa jumalaista.
Bundnerfleichin sijaan voit käyttää Schwarzwaldin kuivakinkkua, serranoa tai prosciuttoa, esimerkiksi.

PIzzaa: leivinuunin ihanuudesta ja vaikeudesta

Olen onnekas. Minulla on leivinuuni. Mummolassakin oli. Aina siitä haaveilin. Ikävä etten pikkutyttönä ymmärtänyt imeä itseeni kaikkia leivinuunin lämmitys- ja käyttöniksejä mummaltani. Lohduttavaa, että vaikka olisinkin, jokainen uuni on yksilö, jonka kanssa on opeteltava yhteistyöhön juuri sen uunin ehdoilla. Ainakin tämän olen oppinut Jaakko Kolmosen mainiosta Leivinuuni- kirjasta.

Joulukinkkujen kanssa on muutamaan kertaan harjoiteltu, (juu, kannatta aloittaa "helpoista") leipääkin on koitettu paistaa ja pizzaa, mutta vähän vähäistä on ollut käyttö, kun en ole kerinnyt niin perinpohjin uuniini vielä tutustua. Nyt yritän paneutua asiaan. Mammalomallahan on aikaa... (NOT!)

Paukkupakkaset onneksi innostivat vähän harjoittelemaan ja tuloksista tulette vielä epäilemättä kuulemaan, kunhan lämmitysajat ja paistolämpötilat alkavat natsailla kohdilleen.

Ja koska himskatissa ne pellit saa sulkea?

Meillä oli kuitenkin viikolla Helsinkistä hiihtolomavieraita ja ajattelin sitten että jokainen saa tuunata oman pizzan. Hyviähän ne olivat ja kilvan kehuttiin, vaikka leipojana on totuuden nimessä sanottava, että kovasti oli rapsakka pohja. Taisi olla kuuma arina.

Tein perustaikinan durumista ja keitin itse tomaattikastikkeen. Lapset laittoivat päälle hyvinkin jauhelihapitoisen täytteen, me aikuiset herkuttelimme oliiveille, artisokansydämillä ja uunista oton jälkeen rucolalla ja parman kinkulla. Ja tietenkin öljyyn puristetulla valkosipulilla.

Lopputaikinan paistoin pannupizzoiksi valurautapannuilla, minkä inspiraation olin saanut Pastanjauhantaa-blogista. Mulla sitten lopuksi kuitenkin unohtuivat uuniin ja kuten rusinamaiset oliivitkin antavat ymmärtää, pohjan lisäksi myös päällisistä tuli rapsakkaa!

Musta tuntuu, että tämä saattaa olla elinikäinen oppimisprosessi edessä tämän uunin kanssa. Mutta ilon kautta, ilon kautta...

Juustofondue kuuluu talveen - vahvoja tunteita ja tujuja makuja

Kerran talveen pitäisi ainakin löytyä aikaa juustoiselle herkutteluhetkelle. Meillä se on usein ollut uusivuosi, tänä vuonna Nuuttiveljen perhe saapui padan ympärille herkuttelemaan loppiaisena. Juustofonduehän on seurustelu ruoka, joka jakaa mielipiteitä, aika moni tuntemani syö mieluummin lihafondueta. Mutta ken on kerran juustofonduen makuun mieltänyt... no se vain on oma juttunsa! (ja mulla on tänään sanat hukassa...?)

Vaikka mielelläni pitäisinkin itseäni jokseenkin avarakatseisena ihmisenä, niin juustofondue kuuluu siihen kategoriaan ruokia, jotka omassa mielessäni tehdään ja syödään juuri näin, eikä mitenkään muuten. En sano, että tapani ovat jotenkin ainoat oikeat ja sanonkin tämän nimenomaan siksi, että jos  itse dippailet vaikka sinihomejuustoon jotain hedelmää, sehän voi olla sinun oikea juustofonduesi. Mutta mikäli seuraava kuvaus tuntuu sinusta jokseenkin ahdasmielisen tiukkapipoiselta, se on siis oma ja perheeni käsitys juustofonduestä, käsitys joka kyllä melko puritaanisesti pohjautuu sveitsiläisiin perinteisiin. Perinteet sielläkin toki vaihtelevat alueittain, mutta tässä kylässä fonduen kanssa toimitaan siis näin:

Raakaineina raastettua juustoa, Gruyereä ja mustaleimaemmantalia , noin puolet ja puolet. Pohjana kuiva, kuiva valkoviini ja mausteena Kirsch-viina.

Juustofondue pata on keraaminen, paksupohjainen, se toisenlainen teräksinen roiskesuojilla on tarkoitettu lihafonduelle. Padan pinta hierotaan valkosipulin kynnellä kauttaaltaan.

Juustofonduen valmistus tapahtuu liedellä, mistä se sitten nostetaan pöytään  lämpölevyn päälle. Lämmönlähteenä voi polttaa spriitä, tai tarkoitukseen kehitettyä hyytelömäistä "pastaa".

Meillä on vielä myöhemmin hankittu yksinkertainen teräslevylisäosa, joka jakaa lämpöä niin, että fondue ei kärähdä herkästi pohjaan.

Dippaamme vain eilisen leipäkuutioita, tällä kertaa vehnä-, ruis-, ja moniviljapatonkia.

Juustofonduehaarukka on kolmipiikkinen. Saman näköinen kaksipiikkinen väkäsillä on lihafonduehaarukka. Pöytään katetaan erikseen tavallinen suuhunpantava syöntihaarukka.

Kun fonduepata saadaan pöytään alkaa kiivas pyöritys padan pohjia myöden. Leivänkannikat kannattaa leikata niin, että jokaisessa on pala kuorta. Jos onnistut pudottamaan palasi pataan,  naisen kuuluu suudella vasemmalla puolella istuvaa miestä ja miehenä kuuluu sinun tarjota seurueelle seuraava viinipullo.

Mistä pääsemmekin sulavasti juomatarjoiluun. Ruuansulatuksellisiin uskomuksiin perustuen, juustofonduen kanssa ei tarjoilla vettä olutta tai punaviiniä. Sen sijaan kuiva valkoviini tai musta tee ovat suositeltavia, myös Kirsch- napanterit (mutta se on kyllä järkyttävän makuista pontikkaa...).




Mustaa tee on alkoholiton vaihtoehto

Sitten keskitytään herkuttelemaan, seurustelemaan kiireettömästi, nauttimaan ainutlaatuisesta mausta ja ihanasta aromista. Pikku ähkyyn asti.

Jos kaikki on mennyt kuten kuuluu, kuivuu tyhjän padan pohjalla vielä juustokuori, joka suurena herkkuna irrotetaan lopuksi.

Jos sallitte kaiken tämän paatoksen jälkeen, lopuksi vielä resepti.

Juustofondue
4:lle
1 iso valkosipulinkynsi
300g Mustaleimaemmental
400g Gruyereä (puolet ja puolet on ihan hyvä suhde, tällä kertaa näin palateknisistä syistä.)
1/2 pulloa kuivaa valkoviiniä
1/2 dl Kirch- viinaa
3 kukkuraa tl maizenaa (tai perunajauhoja tai ohrakasta)
valkopippuria,
muskottipähkinää
pari ruokalusikallista sitruunamehua

Hiero valkosipulinkynsi keraamisen padan pintaan.
Kuumenna padassa liedellä puuhaarukalla sekoittaen viini ja siihen raastetut juustot kärsivällisesti sileäksi keitokseksi. Saa vähän kiehuakin.
Lisää maizeena viinaan ja sekoita seos nauhana juustoseokseen, anna porista sekoittaen vielä hetken, että ehtii sakeutua.
Mausta maltillisesti valkopippurilla ja muskotilla.
TÄRKEÄÄ: Purista lopuksi joukkoon vielä sitruunamehu, se edesauttaa ettei juustoseos ala erottua!

Vie pöytään ja aloita herkuttelu välittömästi, koska pataa kuuluu tavallaan sekoittaa koko ajan.

Ja vielä: jos juustokeiton valmistaminen pelottaa tai lähikauppasi ei myy Gryereä tai et saa käsiisi Kirchiä, mutta haluat päästä maistamaan ensimmäistä kertaa juustofonduetä, voit huoletta ostaa kaupassa myitäviä sveitsiläisiä valmisjuustofonduitä. Niissä on nimittäin yllättävän autenttinen, oikea maku ja niitä on vaikea saada tunarinkaan juoksettumaan. Kiireessä myös hyvä vaihtoehto.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ja kaiken tämän jälkeen, syökää vaikka lusikalla, kunhan ainakin kerran elämässä kokeilette!