ESTONIAN BURGER FACTORY

Yksi matkailun ihanuuksista ovat uudet ruokakokemukset.

Perheellisen 7- ja 14v. lapsilla varustetun ruokabloggaajan arki ja varsinkin lomat on yhtä tasapainoilua ruokafiilistelyn ja arjen realiteettien välillä.

Kai ymmärrätte mitä tarkoitan? Ei ihan fiilistellä.

Tai siis kyllä kai ne tuosta kasvaa ja viisastuu ja kansainvälistyy, mutta lähtöpointsi on, että uudet kulinaristiset kokemukset eivät paljon VVK. Urho14v. on suostunut syömään esim. pizzaa vasta reilut pari vuotta (pizza, tuo kulinaristisen kokemusten huipentuma... mutta ehkä ymmärrätte mitä ajan takaa).

Joten kun matkustetaan, usein tärkeintä on nälkäkiukkukohtausten  minimointi muutenkin räiskyvässä perheessä. Silloin äidin on tehtävä kompromissi, välillä tärkein ruokapaikan valinnan kriteeri on lasten oletettu suhtautuminen paikkaan. Eikä kyse ole pelkästään tarjottavasta ruuasta vaan myös hyvin usein ravintolakäynnin kestosta. Useamman tunnin nautiskeluillalliset eivät vielä ole kovin kova sana meidän jälkipolven keskuudessa.

Toisaalta, mäkkäröidessä saa aina mahan täyteen edullisesti. Onneksi äitillekin kelpaa Mäkkäri. IsoHoolta ei kysytä. Ainahan nelihenkisessä perheessä joku hannaa vastaan.

Meidän tämän kesän kesämatka supistui vajaan viikon retkeen Virossa. Tallinnassa olimme  kaksi yötä Pirita Spa -hotellissa Iso-Hoon ikääntymistä muistaneen työnantajan lahjoittamalla lahjakortilla. Olimme reissussa autolla, koska jatkoimme siitä vielä Pärnuun. Tämä olikin oikein kätsyä, koska Pirita tunnetusti on hiukan syrjässä keskustasta. Toisaalta, ihan pikku vinkkinä, oletteko koskaan etsineet kohtuuhintaista  parkkipaikkaa keskustan tuntumasta? Tai ylipäänsä parkkipaikkaa minkä voisi maksaa suomalaisella puhelimella? Voin sanoa, että otimme ns. riskin...

Tämä mun ravintolajuttuni leviää taas käsiin: Mutta saavuttuamme sateiseen (kyllä, onnistuimme viime kesänä valitsemaan juuri ekan viikon heinäkuuta, joka ei siis ollut mitenkään helteinen) Tallinnaan aamulaivalla, lounastettuamme Piritassa, patsasteltuamme ympäristössä ja testattuamme Piritan uima-altaan urheilulliset ilot, olin katsastanut meille illalliseksi Tallinnan parempaa burger-tarjontaa.

Vähän niin kuin win win- lopputuloksen toivossa. 

Burgerit nimittäin vielä maistuvat kaikille perheessämme, joten sillä on hieman pelattava ja omasta puolesta toivottava, että törmäämme erityisen hyviin burgereihin.

Estonian Burger factory (Pärnu maantee 41a)valikoitui kohteeksemme. Se sijaitsee niukin naukin vanhan kaupungin ulkopuolella. Maanantai-iltana paikalla ei ollut hirveästi asiakkaita. Ravintola oli sopivan kolkon industriaali, sellainen ettei tarvitse empiä oliko tämä ravintola tarkoitettu meille.

 Paikan burgerit valmistetaan paikallisesta itsejauhetusta luomukasvatetusta Angus- karjasta. Parilalla paistetut ja savustusuunin (vai hiiligrillin?) kautta pöytään tulevat hampurilaispihvit olivat  meheviä, ihanan mediumeja ja todella tuhdin kokoisia. Raaka-aineissa muutenkin suositaan paikallista tuotantoa. Menu on tosi kattava, siitä löytyy kyllä hampurilainen jokaiselle. Mutta me mentiin tietysti klassikoilla.

Palvelu oli ystävällisen mutkatonta, kuten kuuluukin. 

Otimme alkupalaksi jaettavaksi pekoniin kääräistyt jalapeñot. Ei aivan mitä odotin, taisin odottaa niitä pakastepussista frittikeittimeen kaadettuja, joten eteen kannettu lautanen ylitti odotukset.

Annokset sisältävät pelkät burgerit sisältöineen ja tilpehöörit tilattiin erikseen.

Kotitekoiset ranskikset maistuivat kaikille, ihan au naturel. Listalta löytyi myös kattava valikoima paikallisia oluita.

Masut täynnä ja tyytyväisenä meidän perhe oli valmis käpertymään hotellin sänkyihin. Äitikin oli ihan tyytyväinen. Laatuburgeri. Jossei nyt ihan paras koskaan syömäni niin kiitettävällä arvosanalla kuitenkin. 

Hyvässä ja kivassa ravintolassa, vieraassa paikassa ja selvässä synkassa henksun kanssa olen ottanut tavakseni kysyä henkilökunnalta ravintolasuosituksia. Tällä kertaa rajasin sen koskemaan nimenomaan  hampurilaisia.

Sain suosituksen Uulits- nimisestä gourmethampurilaisravintolasta. Tallinnassakin tuntuu olevan nostetta paikallisille herlevityyppisille keittiömestarivetoisille burgerravintoloille.

Toinen suositus oli Estonian Burger Factoryn  oma uudempi, vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola Mini Burger Factory.  Paikan erikoisuus on, että samaan annokseen kuuluu kolme erilaista miniburgeria ja kullekin lasillinen juuri sille mätsättyä olutta. Hauskalta kuulostava konsepti. Jaoin jo tätä suositusta eteenpäin kylässä piipahtaneelle Suomelan perheelle, joka oli juuri menossa viikonlopuksi haasteellisella eli sekalaisella seurakunnalla Tallinnaan ja tämän tyyppisen ratkaisun koettiin koituvan enemmistön onneksi. Mitäs sanoo Marja kokemuksesta?

I AM SUMMER SEASON BY KOZEEN SHIWAN

Viime lauantaina olin vieraana Kozeen Shiwanin POP UP-ravintolassa Kasarminsalissa Helsingissä.

Moniaistinen illallinen oli taide-elämys, eikä siitä kertominen tyyliin seuraavaksi-seuraavaksi aja sille oikeutta. Siispä tunteita, havaintoja, ajatuksia sieltä täältä:

MILJÖÖ

Kasarminsali oli tuotu kesä. Kesäinen niitty ja satumetsä yhtä aikaa. Sirkkojen siritys  ja  taustamusiikki, josta en tiedä mitä se oli, kuin vain, että se oli täydellistä, loi tunnelmaa pitkän pöydän ääreen jota reunustivat ja ympäröivät kasvit ja kukat kuin keijujen salissa ikään. Tila kylpi valossa ja koivun ja kukkien tuoksu loi ruokailijoille rauhallisen kauniin ilmapiirin.

MENU

Menussa oli kaiken kaikkiaan 16 ruokalajia, joissa riitti yllätystä niin yhdistelmissä kuin esillepanossakin. Raaka-aineet oli nostettu etualalla, ne oli valmistettu raaka-ainetta tukien ja parasta olikin annosten kauneuden lisäksi mielikuvitukselliset mutta toisiinsa sulautuvat makuyhdistelmät. Kukkia, yrttiä ja marjoja oli hyödynnetty taitavasti läpi menun. Menu on kasvispainotteinen , mutta sisälsi myös lihaa ja kalaa.

Välillä annos tarjoiltiin eteen, välillä 4 hengen jaettavina asetelmina ja muutaman kerran syötävä tuli etsiä pöydän kukka-asetelmista. Ruuat syötiin pääasiassa käsin tai pinseteillä, muutamat myös lusikalla, mutta annosten esittelyn yhteydessä Kozeen  kertoi aina miten annos tulisi nauttia, joten syöjälle ei tullut koskaan tunnetta meniköhän tämä nyt oikein.

Tuntuisi hassulta paljastaa kaikki, joten kuvaiklen vain muutamia suosikkejani.

 I AM SUMMER SEASON

MENU

METSÄ PERHONEN

MISO GRAAVATTU HÄRKÄ & PIIMÄLEIPÄ & SINAPPI YRTIT

KUHAN POSKI & PENSAS KRASSI & KUUSI

TUHKA MARINOITU MUIKKU & KELTUAINEN & SUOLAHEINÄ

HERNE & MUSTIKKA

KURKKU & KURKKU & KURKKU

RAAKA VIINIRYPÄLE & MUSTAHERUKKA PUSKA

SALAATTI & RAPARPERI & KANAN SYDÄN

VADELMA & RETIISI & RUUSU

KAALINEN BUKEE & KAMPASIMPUKKA

KANAN SIIPI & KUKKAIS HÖYHENET & PAAHDETTU HIIVA

KUNINGAS PERUNA & MÄTI

MUSTALIME & SITRUS & LIMEBASILIKA

MANSIKKA & ANIS IISOPPI & TILLI & TAGETES

LIPSTIKKA & FENKOLI

MUSTA VAKOSIPULI & KARAMELLI SUKLAA

OSTERI YRTTI & SITRUUNA & VALKOSUKLAA

Kuusenkerkkäinen perhosnäkkileipä oli lennähtänyt kukka-asetelmaan

Yksi ehdottomia suosikkejani oli  jääkylmä. kurkkuyrtin kukilla kruusattu mustikka-hernekeitto.

Ruoan elämyksellisyyttä ja kauneutta ei tarvinnut alleviivata hokkuspokkus tempuilla, kun  jo pelkästään sen tarjoilun/syömisen eri vaiheet saivat haukkomaan henkeä ihastuksesta. Hyvä esimerkki tästä oli Kurkku & Kurkku &Kurkku.

Ensin katajapedillä kahdenlaista kurkkua sekä yksi punajuurella ja karhunlaukalla pikkelöity kurkku vartaassa.

Ruiskaunokkien ryydittämä varras nostettiin oman liemikulhon ääreen, jossa hapatettua kurkkumehua ja pihasaunioöljyä.

Kesäinen kurkkukeitto oli valmis nautittavaksi kun vetäisit vartaan osaset liemeen. 

Kaunista, vai mitä?

Suomalaisen kesän ylistykseen yhdistyi monessa annoksessa myös savusaunan hiilinen, poltettu aromi.

Upean yksinkertaisia, mutta maultaan savuisen huikeita olivat sekä misograavattu liha

että suolakuoressa hautunut neitsytperuna.

Tai mitä tykkäisit kukkahöyhenin päällystetystä kanansiivestä?

Jälkiruuasta on pakko nostaa vielä kuvankaunis, vihertävällä jade jäälohkareella presentoitu lipstikkajäätelö lipstikkaöljyn ja fenkolin kera.

JUOMAT

Myös juomamenu oli taitavasti sommiteltu. Kurdikulttuurissa ei alkoholin nauttiminen yhdisty juhlaan, mutta ihan kunniotuksesta suomalaista kulttuuria kohtaan, menu tasapainoitteli  näiden välissä. Hauska idea oli ns. tukiviini, jota tarjoiltiin läpi aterian. Tämän kunnian oli saanut itävaltalainen, suodattamaton Gruner Veltliner, joka oli heittämällä paras koskaaan maistamani käsityöläisviini/natural wine.

Muita ruuille istuttettuja juomia olivat mm. Latva Pale Ale, Kulmäuutettu ruusutee, Mesimarja - ja herukkakukkaviini, Ayran eli turkkilainen suolaisen hapan jugurttijuoma ja Domaine de la Pinte, Cuvée d’automne, Chardonnay + Savagnin.

Nautin todella tälläisesta monipuolisesta juomamenusta. En ole koskaan ollut perinteisen viinimenun ystävä. Vaikka viinit olisivat kuinka hyvin sovitettu ruualle, on kohdallani ainakin väistämätöntä, että niitä on aina liikaa ja tunnen kuin joku olisi koko ajan selkäni takana hyppööttämässä jotta saan lasin juotua ennen seuraavaa. Eihän niitä toki tarvitsisi tyhjentää, mutta sen verran laihialainen olen minäkin. Ja lopputulos on liikaa viiniä ja huomio ruoasta siirtyy muualle.

KOZEEN SHIWAN

Kuka olikaan kaiken tämän takana? Jos et ole vielä kuullut Kozeen Shiwanista, niin kohta olet.

Kozeen on jumalattoman energinen ja inspiraatiota pursuava nuori, 9- vuotiaana pakolaisena Suomeen muuttanut kokki. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että annoksista ei pöydän päässä tarinoinut kokki vaan olimme juuri jonkun muotisuunnittelijan ruokapöydäksi naamiodulla catwalkilla, jossa yksi toisensa jälkeen marssitettiin esiimme  visuaalisia ja hiukan övereitäkin annoksia, niitä joita kukaan ei pukisi päälleen kotona, mutta jotka saavat yhtäkaikki nauttimaan ja ihastelemaan henkilön luovuutta ja taitoa.

Kozeen on järjestänyt aikaisemmin Pop Upin mm. Designmuseossa ja syksyllä matkustaa  mm. Hon Kongiin saman puuhan parissa.

Taiteen ja ruuan tarinan luova yhdistäminen on Kozeenilla intohimo, eikä ideat katso aina aikaa tai paikkaa.  Vaatimaton ei Kozeen ole. Suunnitelmat kurkottavat tähtiin ja kauemmaksi, joka kerta Kozeen haluaa tehdä isommin, paremmin ja näyttävämmin. Nöyryys näkyy kuitenkin myös tunnustuksena siitä, etteivät nämä visiot ole yhden miehen toteutettavissa vaan ympärilleen ja tuekseen Kozeenkin tarvitsee joukon keittiön, tarjoilun ja viinien ammattilaisia, lavastajia ja äänisuunnittelijoita.

Kozeen kertoi illallisen lopuksi olevansa aina jokaisen "vedon jälkeen" aivan takki tyhjä. Samanlainen tunne tuli syöjälle. Lähes 4 tuntia kestävä illalinen oli niin intensiivinen ja muukansa tempaava ja keskittymistä vaativa kokemus, että sen lopuksi huomasi olevansa aivan uupunu, ihanalla, positiivisen tyytyväisellä tavalla. Mitä juuri näin, koin ja maistoin?

Kiitos Kozeen, hurmasit minut! Viimeinen suupala illallisella, kullalla ja suklaalla silattu musta valkosipuli oli yhtä yllätyksellinen ja mieleen painuva kuin koko illallinen. Upean kokemuksen hieno lopetus.

 Kozeen Shiwan tiimeineen tarjosi illalliseni.  I AM SUMMER SEASON POP UP tarjoillaan heinäkuun ajan perjantaisin ja lauantaisin. (liput)
Lisänäkökulmaa illalliselle (ja parempia kuvia) tarjoaa
Viimeistä Murua myöten- blogi

FOODIES & WINOS

Kaupallisessa yhteistyössä Social Wines

Mä olen aina hurmaantunut katetusta pöydästä. Menu- ja paikkakortit, vielä tyhjien lasien kavalkadi, trendikkäästi asetellut kukat ja piitkäpiitkä pöytä, jonka tiedät kohta täyttyvän samanhenkisistä ihmisistä, puheesta ja naurun solinasta, erinomaisesta ruoasta ja siihen sovitetusta juomasta. Joka kerta pieni pala taivasta.

Viime perjantaina olin mukana juuri tuollaisessa kuplivassa illassa, kun kokoonnuimme Social Wines'in ja Atria/Jyväbroiler'in tarjoamalle illalliselle seuraavana päivänä avautuvaan uuteen ravintolaan ja juhlatilaan, Väinö Kallioon. Paikan historiallinen mutta rento miljöö loi puitteet rennolle illalle ja siinä kuunnellessamme ravintolan suunnitelmia (sunnuntaibrunssit kuulostivat must-go´lta) starttasimme juhlatunnelmaan Jaume Serra Brut -kuohuviinillä, joka on aina oivallinen valinta alkumaljaksi. Runsaasti kupliva, sitruunainen ja viheromenainen kuohuviini on muuten ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan voittaja (alle 9€), jos mietitte alkumaljoja vaikka kevään Yo-juhliin.

Ilta hörähti käyntiin superpositiivisesti, kuten parhaat illat tuuppaavat tekemään, iloisten jälleennäkemisten merkeissä ja uusien tuttavuuksien kanssa kättä vaihdettaessa. Tarinan arvoinen oli myös paikalle saapumiseni, kun minä -maalaistyttöakka - pysäytin HSL bussin ihan siihen sopivasti hollille ravintolan eteen. Olihan siinä pysäkkikin 100 m taaksepäin, mutta...

Ensimmäisenä kaatoon ruokapöydässä pääsi Greenleaf Organic Riesling. Viinistä tuli omaan nenään melkein päärynälimsamainen tuoksu, mutta mausta löytyi kyllä rieslingin vahvat, tutut ominaisuudet ruokaviinininä. Puhdaspiirteinen ja kuiva viini sopi erinomaisesti alkuruokana tarjoillun Broileri-pistaasiterriinin kylkeen. Molemmissa maistui kevät!

Pitkän ruokapöydän ainoa haittapuoli on sen pituus ja toinen pää, jonka jutut jäivät kyllä kokonaan kuulematta. Meidän päässämme  juteltiin (ja naurettiin)-tämä saattaa nyt yllättää- blogeista ja blogiemme historiasta, viineistä, ruuasta, ihmissuhteista ja esimerkiksi kankaista(!), paikoista Tampereesta Kokemäen kautta Tukholmaan. Mielenkiintoinen oli myös Social Wines'in viinien esittely, aina korva nappaa jotain uutta. Ilta oli myös eräänlaista alkutuuppausta seuraavan päivän Inspiration Blog Awardseihin, jotka itseltä jäivät väliin samanaikaisten suvun juhlien takia.



Kun lihalla on asteita 57, on se likimain täydellinen. Atrian naudan entrecote, joka on muuten aikamoinen kimpale, oli putsattu kauniiksi filemäiseksi paistiksi, saatiin pöydän päähän itse keittiömestari kertomaan kuinka se filee oli oikein käsiteltykään kun Kulinaari-Kimmon kanssa sitä ihmeteltiin. Suli suuhun spelttirisoton, manchegon ja parsan kyydittämänä.

Ja varsinkin viinin. Los Monteros on mulle aikaisemmin tuttu viini. Se on mahtiesimerkki espanjalaisesta lihaviinistä,  joka ei kaihda pitkään haudutettua, kypsempääkään lihaa. Rypäle on crianza ja makua löytyy ja siitä jää suuhun oikein mukava, tasapainoinen jälkimaku. Erikoisplussana on tietysti myös pullon ulkonäkö (lieneekö se meidän perusjannujen yleisin viinin valintakriteeri?), sen erottaa helposti pullorivistöstä ja lisäksi se on superkaunis pöydässä.

Ja kyllähän se maistui  maistuu. Taisi illallinen venyä ainakin tunnin yliajalle. Happens with the best of parties!

Ruokailun päätteksi herkuteltiin ihanalla Dooley's pannacotalla. Tätä tulee olemaan muuten mun seuraavassa juustokakussa! Kyllä te tiedätte. Herkkua!

Kuten kaikki  parhaat illat, yliajasta huolimatta tämäkin ilta loppui ennen aikojaan (vai ovatko ne juuri siksi niitä parhaita iltoja, koska ei halua vielä lähteä?) Pitihän siinä vielä näpäistä yksi selfie sydämenpuolelle istutetusta Einosta. Eino on se Tämän kylän homopoika -blogin Eino ja kun vastapäätä istui Uudenkuun Emilia ja Go 4 it Vol 2 - Minttu, oikealla puolella  jo vanha tuttu Lumo lifestyle´n Tuuli  ja vinottain sitten Indiedays'in Laura ja SoppaHanna (aivan liian kaukana) oli ympärillä ihana sekoitus genrejä ja nuorta ja vanhaa ja ikinuorta.

Junailin itseni yöpymistukikohtaani Voutilaan. Lipuntarkastuksen kera ja väärällä lipulla tietenkin. Minä ja Helsingin joukkoliikenne ollaan vaan aika erikoinen yhdistelmä....

Kaupallinen yhteistyö Social Wines

CERVEJARIA RAMIRO, LISBON

Voisin matkustaa Lissaboniin pelkästään tämän ravintolan takia.

Oikeasti.

Ikikiitollinen vinkistä Marcos Gois (ja Anthony Bouirdan)!

Cervejaria nimestä voi päätellä Cervejaria Ramiron olevan alkuperältään olutravintola, Portugalissa nekin ovat erikoistuneet tarjoamaan juoman ohella joko mereneläviä tai liharuokia. Oluen ja äyriäisten yhdistäminen on täällä hyvin yleinen tapa ja jotenkin se alleviivaa sitä mutkatonta tapaa millä Ramirossakin merenelävillä herkuteltiin. Käsin ja maiskutellen ja ahmien. 

Cervejaria Ramiro, joka on toiminut vuodesta 1956, on melko suuri ja kahdessa kerroksessa. Kalustus koostuu vieri viereen asetetuista, paperisella pöytäliinoilla verhotuista neliskanttisista puupöydistä ja -tuoleista. Ravintola on oletettavasti jatkuvasti täynnä. Se avautuu lounaaksi klo 12 ja on avoinna puolenyön paremmalle puolelle maanantain huilipäivää lukuunottamatta. Asiakaskunta koostuu paikallisista vanhoista äijistä, isoista seurueista, rakastavaisista ja turisteista, ihan kaikenlaisista tyypeistä. Meteli ja kalke, puheensorina ja tarjoilijoiden huudot synnyttävät autenttisen mutta kotoisan äänimaailman. Alakerrassa näet isot tankit hummereineen ja avokeittiön, yläkerrassa on piirun verran rauhallisempaa, mutta silti se oikeanlainen tiivis tunnelma. Miestarjoilijat puikkelehtivat pöytien välissä ja täytyy sanoa, että palvelukokonaisuus on asiakkaan kannalta kyllä harvinaisen sujuva ja mutkaton.

Rauhallisemmasta osiossa, yläkerrassa, jonne arvelen pöytävarausten kulkevan ensisijaisesti, on sielläkin melko tiivis tunnelm

Jossain netissä luki erheellisesti, että eivät ota pöytävarauksisa lainkaan, mutta kun matkaa edeltävällä viikolla kyselin sähköpostilla pöytää kahdelle klo 19, se onnistui vallan mainiosti. Juuri hämärtyneessä Lissabonissa ravintolan katettu etuterassi oli jo pakkautunut ihmisiä täyteen saapuessamme ja apteekista tuttuun tyyliin kukin seurue sai ottaa itselleen jonotusnumeron. Ja ovi oli lukossa (tässä kohtaa toimintamalli meikäläisellä hieman kateissa). Seuraavan kerran kun se avautui, tungin sanomaan, että olis varaus ja pääsimme sisään ja yläkertaan istumaan (eli ilmeisesti tämä oli oikea toimintatapa?). Jos päädyt kuitenkin jonottamaan, niin jonotus on kuulemma sujuvasti etenevää ja sen voi suorittaa olutta juoden. Kymmenen maissa illalla paikkaan oli täyden etuterassin lisäksi varmasti 40 hengen jono ainakin (eli yhteensä 100 jonottajaa?) mutta nuavvaan he kaikki siitä katosivat herkkupöytien ääreen kohtuullisen rivakasti. Pahimmillaan ehkä tunnin jonotus. Seurasimme tilannetta seuraavan korttelin ulkoterassilta poistuttuamme, koska emme jaksaneet mahojemme kanssa (tai nyt en voi kyllä puhua kuin omasta puolestani, ystäväni osaa syödä hiukan kohtuullisemmin) raahautua Bairro Alton baarikaduille yömyssyille.

Menu tuodaan ipadilla luettavaksi (mutta sillä ei tarvinnut tilata- minä tietysti yriti naputella- vaan tarjoilija hoiti sen homman). Jos nyt olet päässyt matkallasi tähän asti niin tilauksen kanssa ei sitten kannata kainostella. Halusin maistaa montaa asiaa ja koska meitä oli 2  syöjää, oli kätevä jakaa annoksia. 

Gambas al ajillo

Ramirossa pääset maistamaan huipputuoreet äyriäiset upeasti valmistettuna, yksinkertaisesti mutta maukkaasti, valkosipulin, voin ja oliiviöljyn hyväillessä noita ihania raaka-aineita. Aivan järjettömän hyvää eikä hinta ole missään suhteessa laatuun. Tämä on sun äyriäistaivas! Lissabonissa ja Ramirossa saat takuulla maistaa tuoreimmat merenelävät evö!

Ruuat kiikutetaan pöytään pari, kolme annosta kerralla, odotusaika oli tilaushetkestä olematon, ruuat sihisevän kuumia ja äyriäiset juuri oikein kypsyisiä, pehmeitä, upean, hienon makuisia. 

Mulla ei vaan riitä sanat tähän. 

Vaikka ilta kulki sutjakkaasti, ei kuitenkaan tullut tunne, että meidät yritetään syöttää "pois" mahdollisimman pian, että saataisiin uudet tilalle. 

Ja se ruoka sitten. Wau!

ameijoas a bulhao Pato

Ensin pöytään kannettiin ihanaa paahdettua ja voilla silattua leipää, että saamme kaikki kastikkeen, voin, valkosipulin ja muun soosin varmasti kaavittua talteen. Olenko muuten sanonut, että Portugalissa on todella hyvää ja tuoretta leipää koko ajan!  Cambas al ajillo, tirisevät ja pikantit valkosipulikatkaravut tulivat heti perään. Tai onko nämä nyt mitään katkarapuja näin isot? Ja niiden kanssa kuparikattilallinen simpukoita, ameijoas à bulhão pato. Voi mitä herkkuja! Simpukoissa maistui myös ihanasti tuore korianteri.

Sitten tuli jättimäiset grillatut tiikeriravut. Katsokaa nyt tuota kokoa! Pehmeä liha suli suuhun. Ja Scarlett shrimps! Mitä ihmettä ne ovat suomeksi. Nämä Carabineros  katkaravut ovat maailman arvostetuimpia, eikä suotta.  Katsokaa tuota koko! Olin jostain lukenut, että ovat ravintolan parasta antia, joten pakko niitä oli tilata. Ihan pyörryttävän hyviä!

carabineros/scarlett schrim

Koska olimme jo edellisiltana kalaravintolassa, ja joimme siellä olutta, tilasimme tällä kertaa pullon ihanan raikkaan kylmää vinho verdeä. En muistakkaan koska olisi jaettu pullo mennyt noin sukkelaan. Vinho verde rakastaa näitä voisia, valkosipulisia mereneläviä.

Mikä ihana ähky!

Onneksi aina on tilaa jälkiruualle. Ainut vain, että tässä äyriäisravintolassa perinteinen jälkiruoka on on pihvileipä. Kuulit oikein. Prego on rapeakuorinen leipä, koruton mutta mehukas naudanpihvi keltaisella sinappimajoneesilla. Sekin kannattaa tilata, vaikka olisikin täynnä ja vaikka tasata kaverin kanssa. Koska tajuttoman hyvää. Ellei Ramiro olisi niin pirun hyvä äyriäisravintola tänne voisi tulla vaan tuon pregon takia. 

Mitä jäi kokematta? Osterit, hummeri, langustiini. Taskurapu, jonka kuoresta kirjaimellisesti lusikoitiin mätiä. Partaveitsisimpukat, joita ei tuona päivänä enää ollut, mutta joita olisin halunnut maistaa. 

Onneksi sain tilata makupalan hanhenkauloja eli goose barnacles eli percebes, joita en koskaan aiemmin ollut maistanut. Nämä  siimajalkaiset ovat arvostettu kulinaristinen elämys. Niitä löytyy usein vuorovesialueilta  ja  ne kasvavat kiinni kivikkoisiin merenkallioihin ja keräillessä saa olla tarkkana, etteivät aallot heitä kerääjääkin, percebeiroa, päin rosoisia kallioita.  Meren täytyy olla tyyni ja kuun asentokin oikea, jotta hanhenkaulojen korjuu onnistuu. Toisin kuin simpukoita, näitä herkkyyksiä ei ole onnistettu kasvattamaan vaan niitä on saatavilla vain luonnossa.Tarjoilija onneksi oma-aloitteisesti näytti minulle miten syötävä osa, pitkä lihaksikas jalka puristetaan esiin.  

Elämäni paras ja runsain äyriäisateria (pihvileivällä) kustansi kahdelta hengeltä €108, 26. Ottaen huomioon tarjoiltavat raaka-aineet se lienee enemmän kuin kohtuullista.

Että saatte kuvan noiden elukoiden koosta niin verratkaa vaikkapa Katan käteen(tai jopa mun reisiin). Ei mitään pikku katkarapuja....

Tutustuimme muina iltoina/päivinä enemmänkin hieman uudempaan portugalilaiseen keittiöön ja trendien harjalla ratsastavien keittiömestareiden ravintoloihin.

Cervejaria Ramiron äänestän kumminkin ehdottomaksi ykköseksi, konstailemattomuutensa ja herkullisen ruuan ja jouhevan palvelun ansiosta. Harmittelen vain sitä, etten mennyt sinne vielä lounaalle uudestaan. Olisin syönyt aika lailla saman setin.

Cervejaria Ramiro

Av. Almirante Reis

+351 21 886 16 47

geral@cervejariaramiro.pt 

SARJASSAMME BEST KEPT SECRETS

Kaupallinen yhteistyö HOK Elanto ja Viinimaa

Ravintolalounas. Olen niin kyllästynyt laitosmaisiin buffetlinjastoihin ja pitkän linjan ala carte-  lounaisiin on harvoin aikaa tai varaakaan. Onnistunut välimalli siis enemmän kuin kiinnostaa. 

Arvostan hyvän yksinkertaista ruokaa kivalla pikku twistillä ja varsinkin arvostan sitä kun se tehdään tilauksesta ja kannetaan pöytään. Minut kutsuttiin katsastamaan Helsingissä (jossa nyt en ihan varteensa hyppää lounailla) Citykäytävässä sijaitsevan Sports Academyn lounas. Olin ihan, että minäkö, sporttinen? joo, siitähän on tosiaan tullut monta kertaa kuljettua ohi...vaan enpä kulje enää.

Kyllä, se on ihan oikea sportti-baari, täynnä isoja kuvaruutuja ja hiukan sellainen ysärilookki pubisisustus, mikä on oikeastaan aika rentoa ja mutkatonta. Mutta että ne tarjoavat ihan himpskatin hyvää ruokaakin, lounaallakin. Ei mitään salaattipöytähömpskötyksiä vaan lounaan lisukesalaattikin rakennetaan keittiössä. Pääruoka kootaan kulloinkin listalla olevista pääruoka-aineista, lisukkeista ja kastikkeista mieluisiksi. Ja palvelu pelaa!

Normityöpäivä: Lounasvideontekoa. Mahtava työsuhde-etu; ruoka!

Tällä kertaa söin  mehevän paistetun lohen kasvispedillä. Oikeasti lounasihanuutta löytää lautaselta vastapaistetut napakat vihannekset. 

Lohen kanssa maistoin Ruffiano Lumina Pinot Grigio valkkaria, oiva suositus sillekkin. Videolle tallentui ammattilaisottein tehty viinilasin pyörittely. Not! Mutta tiedän mistä tykkään.

Sain herkullisen lounaan reseptin myös kotiin viemiseksi ja kotonakin fiilistelin vielä  annosta ja kuvasin (ja join) viiniä. Pinot Grigio on ihana valkkarirypäle ja tykkään siitä oikein kirpsakkaan kylmänä; mineraalisena ja sopivan hapokkaana, vaikka siitä kyllä löytyy  sopivasti myös hedelmäisyyttä ja yrttejä.

Pakkaan olla vähän kaksijakoinen ravintolakäynneissäni ja tapauskohtaisesti löydän itseni aina jommasta kummasta ääripäästä. Valitsen kodin ravintolan sijaan, koska saan siellä aika usein parempaa ruokaa ja huomattavasti edullisemmin kuin ravintolassa (vaikkei kotonakaan aina onnistu), mutta toisaalta rakastan koluta ravintoloita, uudet makuelämykset ja inspiraatiot omiin kokkauksiin ovat useimmiten lähtöisin jonkun ruokaa rakastavan keittiömestarin luomuksista. Parhaat ravintolat tarjoavat elämyksiä, joihin kotikokin ammattitaito ei vaan taitu.

Paistettua lohta ja kasviksia lime-jogurtin kera

(neljälle)

 4 palaa lohta (á n. 150 g)

Kasvikset

280 g porkkanaa

220 g kirsikkatomaatteja

220 g sipulia

220 g neulapapuja

suolaa

mustapippuria

Kastike

7 mintun oksaa

3 limen mehu

2-3 valkosipulinkynttä

250 g turkkilaista jogurttia

½ tl suolaa

Puolita porkkanat pitkittäin ja leikkaa pitkiksi vinoviipaleiksi. Esikypsennä keittämällä tai höyryttämällä muutama minuutti ja jäähdytä. Jätä kuitenkin puruvaraa! Puolita kirsikkatomaatit. Kuori ja suikaloi sipuli. Jos neulapavuissa on mustuneita päitä, leikkaa ne pois. Sekoita kasvikset keskenään.

Valmista kastike. Nypi mintusta lehdet ja hienonna kevyesti. Purista limestä mehu ja hienonna valkosipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Paista lohta ensin kuumalla pannulla nahkapuoli alaspäin muutama minuutti, jonka jälkeen siirrä lohet 200-asteiseen uuniin nahkapuoli ylöspäin. Paista noin 5-9 minuuttia palan paksuudesta riippuen. Paista sillä aikaa kasvikset pannulla öljytilkassa kuumiksi ja rapeiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kasaa kasvikset lautasille ja nosta lohipalat kasvisten päälle. Aseta kastike kauniisti annokseen, mutta älä kuitenkaan peitä rapeaksi paistunutta nahkaa. Viimeistele halutessasi rucolalla ja sitruunalla.

 Ja arvatkaapa mitä? Kotiannos oli herkullinen, mutta oliko se parempi kuin Joonaksen Sports Academyssä  minulle valmistama?

 No ei!

Tiivistettynä siis Sports Academyn lounas yllätti! Kelpaa kelle vaan. Paikalliset hop, hup, lounaalle ja erikoisvinkki meille Helsingissä vieraileville maalaisille vieraspaikkakuntalaisille, jotka aletaan olla eksyneitä siinä 50 m päässä rautatieasemasta. No, siitä Citykäytävästä löytyy paikka, johon on helppo pysähtyä lounaalle. Anteeksi, HYVÄLLE lounaalle.

REHELLISEN HIFISTELYN KYRÖ DISTILLERY COMPANY

Siinä on, yrttiä poikineen. Eikä mitä tahansa yrttejä vaan Napue-ginin yrttejä, klassisia giniyrttejä ja sitten ne, jotka tekevät Napuesta Napuen. Kyrön ruisviskitislaamon viereiseltä pellolta kerätyt mesiangervot vaikka. 

Tuota ihanaa tapettia  taas löytyy keväällä Kyrö Distilleryn pihapiiriin kunnostetusta 10 hengen vierastalosta.  Saimme kutsun tutustua Kyrö Distilleryn rukiista villiintyneeseen maailmaan pienen bloggaajaporukan kesken. Tunnelmallisessa, uutta ja vanhaa sisustuksessaan tyylikkäästi yhdistävässä vierastalossa vieraita odotti Lapuan Kankurien pellavalakanat ja - pyyhkeet ja tervetulotoivotuksena kunkin sängyn päällä, no, ne tavalliset, mitä niitä nyt tapaa olla; suklaata, tummelia ja alastomia miesten pyllyjen kuvia.

Koko Kyrö Distillery Companyn toimintaa, ihan yhtiön kirjatuiksi arvoiksi asti, leimaa huumori ja rehellinen hifistely. Työtä ja unelmia toteutetaan rohkeasti ja ahkerasti ja jopa pikkutarkasti, muttei koskaan ryppyotsaisesti. Sen aistii jokaisessa työntekijässä, iloinen hehku tulee sisältä ja yhteisestä päämäärästä, ei pelkästään ginin tai ruisviskin huuruista. Ja se viskihän on muuten valmista NYT.

Taisi olla kolmas kerta kun sain perusteellisen kierrätyksen ja oppia juoman valmistuksen jaloon taitoon, yhtiön tarinaan ja eteläpohjalaiseen, mulle niin niin  tuttuun ja rakkaaseen sielunmaisemaan. Napuen taistelua unohtamatta. Yksi perustajista, Miko Heiniluoma on supersuuri paikallishistoriafriikki ja tämä akkalauma hiljeni kuuntelemaan jälkiruuaksi karismaattisen rauhallista kertomusta. Taistelusta ylivoimaa vastaan, jonka lopuksi jäljelle jääneet kyröläistalonpojat mahtuivat yhdelle penkille istumaan.

Bloggaajakollegat ovat kirjoittaneet vierailusta ja kokemastaan, suosittelen lukemaan erinomaiset jutut useammlta kantilta loppuun lisäämistäni linkeistä. 

Isäntänä vierailulla toimi Tonto. Ihan silla lailla lujan ystävällisellä otteella meitä eteenpäin luotsaten tarinaa aukaistiin  pala palalta, ensin tislaamokierroksella, sitten Juurella- ravintolan tarjoamalla erinomaisella illallisella, tuotteiden maistelulla ja oman ginin tekotyöpajassa. Tonton oma tarina liittyy Kyröläisten huimien tarinoiden joukkoon. Vai mitä sanotte nykyisestä ravintolapäälliköstä ja Kyrönmaan Matkailunedistämiskeskuksen aktiivista, jonka ensi kosketus taloon tuli sähkömiehen roolissa. Aika pitkä matka siihen, että nyt söimme myös Tonton kasvattamaa savustettua lammasta. 

Niin monta tarinaa, niin monta kohtaamista. Niin paljon hyvää juotavaa ja ainakin yhtä paljon erinomaista ruokaa.

Aamupäivällä ennen lähtöä katoimme yhteistuumiin vierastaloon vielä loistavan brunssin ja saimme Distilleryn väestä muutaman vieraankin. Meidän ruokabloggajaporukkakin koostuu sellaisista rehellisistä hifistelijöistä, pakko käyttää tuota ihanaa termiä. Brunssilla ei todellakaan tyydytä leikkelepaketin aukaisuun vaan Nelle on raahannut etelästä mukanaan pienoisen kamado-grillin, jonka savun tuoksuu herään; papuja ja pekonia. Veera, tuo nainen jolta Hot Red Chili Peppers tilasi äskettäin porkkanakakun Suomen keikallaan, paistoi ison pinon pannukakkuja ja olihan siinä vaikka ja mitä muuta.

KYRÖFEST - VIIKONLOPUN TÄRPPI
Minä en sitten tänä kesänä ole käynyt lähifestivaaleilla; en Provinssissa, en Tangomarkkinoilla, Solar Soundissa, Vauhtiajoissa, Power Truck-tapahtumassa, Vanhan Paukun festivaaleilla enkä Keskisen Vesan viiskymppisillä HIMin jäähyväiskeikka(kiertueella). En kyllä kauempanakaan, en Ruisrockissa, Porijazzissa, Himoksen iskelmäfestivaaleilla, en Tuskassa, en Flowssa.

Mutta tiedänpä sellaisen rehellisen hifistelyn Kyröfestin, jossa saattaa olla, että suotuisten tähtien alla heilun muiden mukana ensi lauantaina.
Ilmeisesti hienossa kesäsäässä ensi lauantaina tiivistyy Isokyröön tislaamon pihamaalle joukko hienoja ihmisiä, esiintyjiä, ruokaa ja tunnelmaa. Ja tiivistyy varmaan vaikka sää olis huonompikin.

16:00 Kyröfestin portit aukeavat
16:30-17:30 Jaakko Laitinen & Väärä raha 
17:30-18:00 Laura Moisio Lähellä, terassi
18:00-19:00 Sakia
18:00 Napuen neito -monologi, ravintolatila
19:15-19:30 Ylätysesiintyminen
19:30-20:30 RelaxTrio
20:30-21:00 Laura Moisio Lähellä, terassi
21:00-22:00 Get Me
22:30-23:30 BlueStone
00:00-01:00 Pirulainen

Bändien väliajoilla viihdyttääDJ Matti Airaksinen 

Hilpeyttä ja oudoksuntaa luomassa vime vuonna äärimmäisen suosittu Yleishyödyttömät Pahoinvointipalvelut, jotka toteuttavat alueohjelmaa iloksesi.

Napuen neito - on Marika Sampio-Utriaisen luoma hahmo Napuen taistelun jälkeisestä elämästä naisnäkökulmasta. Sukella historian syövereihin intensiivisessä monologissa, joka avaa aluetta, jolla me parhaillaan nautimme festivaalitunnelmasta.


Kyröfestistä lisää fb:stä tai KYRÖFEST tapahtumasivulta.
Esiintyjistä esimerkiksi kannattaa käydä youtubeilemassa tuo Laura Moisio ja Pirulainen. Ihan mielettömiä.

Ruoka on festariruokien ehdotonta toppia ja juoma nyt sanomattakin.

Mä olen niin ylpeä, että meillä on rohkea Kyrö Distillery Company täälä Etelä-Pohjanmaalla. 
Mä olen niin iloinen, että sain järjestää heidän kanssaan keväisen bloggaajatapahtuman.
Superonnellinen ystäväni Hanna, Veera, Nelle, Merituuli, Jenni, Minna, Saara, että tulitte kokemaan kyröläisen vieraanvaraisuuden.
Tämä on nyt melekeen oscar-puhe, mutta kiitos Kyrö Distillery ja väki, Tonto, Miko ja Annika. Kiitos lakeuksien rehellisesti paras lähiruokaravintola Juurella ja sen pirskahtelva pikkusisko Äärellä ja keittiömestari Joni Pukkinen.
Kiitos kamut kun tulitte ja parannettiin pienesti maailmaa.
Ainut mikä kaduttaa, etten lähtenyt yöllä Merituulen kanssa Napuen muistomerkille, enkä päästäny Merituultakaan.
Mutta kun oli jo pimiäkin.

Hannan soppa blogikamujen kanssa Isoskyrös

Ku Ite tekee Minna ...eli Kuite

Ginihifistelijä Merituuli Sillä Sipuli

Siskot Kokkaa Nelle, originally from Etelä-Pohjanmaa

Liemessä Jenni ja Iso-Kyrö

Viimeistä murua myöten Saara valmiiksi jo Kyröpaita päällä


Aikaisemmin olen  kirjoittanut tämän jutun ja tämän Kyrö Distillerystä.
Löytyy se Napuetonicin reseptikin.