DOMINIKAANILAINEN AAMIAINEN

Dominikaanilainen aamiainen, Mangú con los tres golpes, on dominikaanilainen erikoisuus, jota on pitänyt tehdä Natasiskon kanssa ikuisuus, ja vihdoin se päivä koitti vuosikymmenen vaihtuessa. Natasiskoni on ollut aikoinaan ensimmäisiä Dominikaanisessa tasavallassa olleita suomalaisia vaihto-oppilaita ja itse olin jo sitäkin aiemmin, joskus ysärin alussa, heti matkalla kun ensimmäisiä turistimatkoja maahan tehtiin. 

Mangú on plantaaneista elikkä keittobanaaneista tehtyä tuhtia ja ravintorikasta muusia, jonka pinnalle laitetaan etikassa marinoitua ja paistettua punasipulia. Muut sankarit lautasella, eli nuo tres golpes (tres golpes tarkoittaa kolmea osumaa/iskua) ovat paistettu kananmuna, paistettu juusto, queso frito, ja paistettu salamin tyyppinen makkara, salami frito. Usein lautaselta löytyy myös avokadoa.

Minä ittehän olen suuri aamiaisenrakastaja (ja siksi sympatioin aina suurta aamiaiskansakuntaa, Meksikoa). Itse asiassa dominikaanilaiset eivät sitä ole lainkaan. Useimmiten aamiainen kuitatataan kahvikupposella tai lasillisella mehua ja lounas on  päivän tärkein ateria.

Mutta sitten heillä on tämä erittäin spesiaali aamiainen, jota tehdään vaikka viikonloppuna. Ja vaikka nimi onkin aamiainen, kyllä tuhdin annoksen voi syödä myös lounaaksi tai iltapalaksi. Tämä on todellinen lohturuoka-annos Dominikaanisesta tasavallasta.

Usein kun lähdetään tavoittelemaan mahdollisimman autenttista ruokakokemusta kaukomaiden ruuista, törmää raaka-aineongelmaan (vaikka tässä suhteessa asiat ovat parantuneet huimasti). Kananmunat ja sipuli, kuten ei myöskään plantaani tuota enää ongelmia, mutta sen sijaan juustoa ja makkaraa pohdimme pitkään. Juusto on paistojuustoa, jotakin fetan ja halloumin väliltä ja päädyimme käyttämään Valion grillijuustoa. Dominikaanilainen salami tuotti vielä enemmän ongelmia, siskoni kuvaili sen olevan vaalea, pienen rasvatäplän pilkuttama miedosti maustettu makkara, ei sellaista tummaa salamin kaltaista, kooltaankin hiukan salamia pienempi. Ehdotin siskolleni balkaninmakkaraa, jota päädyimme ostamaan pikkutangon ja  ylimmän makutuomarin eli Natasiskon mukaan meidän valinnat menivät hyvin lähelle aitoa kokemusta.

Sillä munallakin on aivan oma paistotekniikka. runsas kuuma öljy pannulla, johon muna rikotaan, pannua kallistetaan ja nopealla ranneliikkeellä lusikoidaan kuumaa öljyä munan pintaan joka puolelta. Öljy valuu pois ja mennessään kypsentää pinnan. Tällä tekniikalla munan paisto on todella nopeaa, keltuainen jää ihanan pehmeäksi, eikä alapuolikaan ehdi käristyä. Kuvan keltuainen ei juuri siksi hehku mielettömän keltaisena, öljy ja sen mukana räiskyvä valkuainen muodostaa tuollaisen pienen harson siihen pinnalle.

Minä en ollut aiemmin siis syönyt tätä aamiaista ja olin hiukan epävarma tykkäisinkö Mangústa. No se on aivan mielettömän hyvää ja tämän aamiaisen ehdoton keskipiste. Sitä on siis tarkoituskin syödä eniten. Sen maku muistuttaa yllättävän paljon perunaa, ja etikkainen sipuli kruunaa sen täydellisesti.

Tästä tuli varmasti aamiainen, jota tehdään ennakkoluulottomille yövieraille meillä vastedes!

Mangú con los tres golpes

Dominikaanilainen aamiainen

4:lle

4-6  vihreää eli raakaa plantaania

1 punasipuli

2 dl valkoviinietikkaa

200 g  grillijuustoa

1/2 pikkutanko balkaninmakkaraa

 4(8) munaa

suolaa

voi

neutraali öljy 

2 avokadoa lohkoina

Kuori plantaanit (ohje täällä) ja pilko jokainen neljään osaan. Keitä kuten perunat, suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, n 30 min. Nosta plantaanit vedestä, mutta säästä keitinvesi. Survo plantaanit muusiksivoin kanssa (50 g tai kuinka paljon laittaisit perunamuusiin) ja lisää keitinvettä, niin että saat kiinteää, muttei kuivaa muusia. Muusi saa olla rustiikin kokkareista. Mausta suolalla.

Plantaanien kiehuessa viipaloi punasipuli, ripottele niiden pinnalle suolaa ja laita ne marinoitumaan etikkaan.

Viipaloi juusto paksuiksi siivuiksi ja paista runsaassa öljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi. Nosta valumaan talouspaperille.

Viipaloi balkaninmakkara n. 1/2 cm siivuiksi. Kuumenna lusikallinen öljyä pannulla ja paista kauniin värisiksi. Nosta sivuun. 

Laita pannulle taas luskiallinen öljyä ja paista miedolla lämmöllä sipulit etikoineen pehmeiksi.

Paista kananmunat niin, että pannulla reilusti öljyä, riko muna, kallista pannua ja luskoi nopeasti koko ajan kuumaa öljyä munan valkuaisen pinnalle. Kun valkuainen on hyytynyt, mikä tapahtuu nopeasti, nosta muna pannulta.

Koko annokset laittamalla reilusti mangúa lautaselle ja pinnalle punasipulia, viereen juusto, makkara ja muna(t) sekä avokadosiivut.

Ihana aamiainen! Ja taatusti erilainen!

Aamiaisen innoittamana siskon kanssa juteltiin pitkät pätkät kuinka maailma muuttuu. Siskoni oli siis aikanaan varmasti ainut vaaleaihoinen ihminen La Vegan kaupungissa ja kauppiasperheen elämä oli melko vaatimatonta, kuumaa suihkuvettä tuli harvoin ja ruuaksi oli riisiä ja papuja tai juhlapäivänä saattoi olla papuja ja riisiä. Elämä menee eteenpäin ja nykyään tuon perheen lapset elävät hulppeissa condoissa, taitaa olla jokunen asunto USAN:kin puolella. Natasisko on kyläillyt useampaan otteeseen, viimeksi heillä oli luokkakokous (kylläkin Floridassa) ja sanoo, että ei usko, että perhe edes muistaa tässä yltäkylläisyydessä, kuinka köyhää heillä aikanaan oli. Mutta sitähän ei silloinkaan surtu, dominikaanilainen elämänasenne on iloa, tanssia ja naurua.

Itse kaivoin valokuva- albumin esiin ja naureskelin ysärikuville. Onneksi tuli puettua tropiikkiin päälle nilkkasukat ja umpikengät!

Matkaseurana oli  jo tuolloin se samainen IsoHoo, joka edelleen asuu tässä saman katon alla.

Bikinikuvat eivät ole ihan sitä ominta ittiäni, mutta eihän mua tästä kukaan tunnista, niin anti mennä. Onhan sitä välillä kiva muistella nuoruutta. 

MATKALLA: HAVANNA KUUBA vol. I

sateen jälkeen

La Habana, Havanna.

Kaupunki täynnä elämää: kauneutta, rosoa, sykkivää musiikkia, tanssia, hymyjä, kuumuutta, köyhyyttä, säännöstelyä, yltäkylläisyyttä, amerikanrautoja ja ladoja, kliseitä ja yllätyksiä. Vaikeasti kuvailtava, vaikkakin helposti lähestyttävä, vastakohtien, kauneuden ja rumuuden kaupunki,  ehdottomasti nähtävä ja koettava.

Lokakuinen viikon matka Kuubaan marraskuussa 500 vuotta täyttäneeseen pääkaupunkiin yhdessä siskon ja Maitotyttö 8v. kanssa kerrytti kokemusreppua siinä määrin, että on tuntunut uuvuttavalta aloittaa vastaamaan yhtään mitään tuttujen kysellessä minkälaista oli. Yhtä ylitsevuotavalta tuntuu blogitekstien kirjoittaminen. Miten vangita rytmi, hengitys, elämä? 
Ensimmäistä kertaa tuntuu, että on pakko esittää joitakin taustoja, ennen kuin voi alkaa ymmärtää kuubalaista elämänmenoa mitenkään.
Kuuba trilogiani alkakoon siis yleisillä faktoilla ja omilla tulkinnoilla, jatkan toisessa osassa enemmän omaan matkakertomuksiin/käytännön vinkkeihin ja päätän trilogian tietysti suuren ruokapostaukseen. Istukaa nojatuoliin ja kiinnittäkää turvavyöt, matka on alkamassa.



La Habana, kaupunki

Havanna on Kuuban pääkaupunki, jonka kerrostumissa pääsee aistimaan kuubalaisen historian ja ihmisten elämänmenon.  Havanna jakautuu vanhaan osaan, Habana Vieja (Unescon maailmanperintökohde), keskustaan, Centro Habana, ja uudempaan Vedadoon. Asukkaita pääkaupungissa on n. 2,2 miljoonaa, vapaa liikkuvuus on ollut rajoitettua myös maan sisällä, ei pelkästään rajojen ulkopuolella. Habana Vieja rakentuu viiden plazan ympärille. Sen rakennusten tyyli vaihtelee barokista aina art decoon ja kaupungin kauneus paistaa lävitse viidenkymmenen vuoden laiminlyönneistä huolimatta. 

Arkkitehtuuria ja kaupunkikuvaa 

On todella ongelmallista miettiä, mistä kertoisi ensin, koska kaikki asiat liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Yksi näkyvämpiä asioita on tietysti kuubalaisen elämän näyttämö, rakennukset, kadut, aukiot. Vanhalle Havannalle leimaa antavaa ovat siirtomaatyyliset, monikerroksiset rakennukset, katuja reunustavat nelimetriset kapeat ovet ja niiden ylle kaartuvat parvekkeet. Osaksi rakennukset ovat todella huonossa kunnossa, lähinnä sortuvan näköisiä, mutta niitä myös kunnostetaan koko ajan, työ on alkanut jo 80-luvulla, kun vanhakaupunki sai Unescon maailmanperintökohde nimityksen. Kuuba oli pitkään Espanjan siirtomaana (lyhyttä brittien valtakautta 1792 lukuunottamatta) ja nämä maurilaiset vaikutteet ovat vahvasti esillä. 1900- luvulla elettiin voimakasta USA:n vaikutusaikaa, siltä ajalta ovat upeat huvilat ja palatsit, Havanna oli tuolloin vähän kuin Las Vegas, huoleton leikkikenttä amerikkalaiselle mafialle, rikkaisiin valkoisiin ja köyhään värillisten väestöön jakautunut. Nuokin loistohuvilat ehtivät vallankumouksen jälkeen rappeutua pahoin, kunnes niitä on alettu hiljalleen palauttaa loistoonsa, mm. monet lähetystöt sijaitsevat näissä. 

Vallankumous toi tullessaan myös Neuvostoliiton tuen ja valitettavasti myös muutamia Neuvostoarkkitehtuurin bunkkereita helmiä löytyy.

Kaupunkia kiertäessä saattaa mennä hetki, ennen kuin tajuat yhden silmiinpistävän jutun. Mainoksia ei ole missään. Sen sijaan rakennusten seinille tai muureihin on saatettu kirjoittaa vallankumouksellisia iskulauseita ja vallankumouksen sankarien kuvat maalauksina, reliefeinä, valokuvina ja patsaina koristavat rakennuksia niin ulkoa kuin sisältä. Suosituin hahmo on tietysti karismaattisen komea Che Guevara ja toinen, itselleni entuudestaan tuntematon vallankumousjohtaja Camilo Cienfuegos. Itseasiassa Fidelin kuvia löytyi lähinnä rakennusten sisältä tai kahvilan nurkkapöytään huolettomasti heitetystä valokuvateoksesta ( jonka nimi on yleensä La Revolución, tai Fidel Castron elämä tms.)

ampumarata

Muitakin historiallisia hahmoja ja heidän tarinoitaan tulee tutuksi. Useista patsaista, paikkojen ja katujen nimistä löytyy mm. itsenäisyystaistelun henkinen johtaja José Martí,  runoilija, kirjailija ja lehtimies, jota Kuubassa kutsutaan myös nimellä El Apostol de la Independencia Cubana (Kuuban itsenäisyyden apostoli). Martí antoi kasvot ja etenkin kynänsä itsenäisyystaistelulle. Hänen unelmiensa Kuubassa maassa vallitsisi puolueeton kapitalismiin pohjaava sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen järjestelmä, jossa rotujen ja eri sosiaalisten luokkien tasa-arvo taattaisiin jakamalla maan taloudelliset ja luonnonvarat tasapuolisesti kaiken kansan kesken (Wikipedia).
Martí johti maanpaosta palatessaan itsenäisyysmieliset joukot hyökkäykseen espanjalaisia valloittajia vastaan 1895 Dos Riosin taistelussa, jota pidetään käännekohtana Kuuban itsenäistymisessä.

Valitettavasti José Martí itse loukkaantui kuolettavasti taistelun alkumetreillä. Taiteilijasielu tykkäsi pukeutua pitkään mustaan illallistakkiin, joten taistelussakin hän oli siihen viimeisen päälle pyntättynä ja  asiansa hyvyyten uskoen ratsasti  valkoisella johtohevosella vähän kuin huutomerkkinä joukkojen edessä varmaan kuolemaan.

Meille kaikille tutun kuubalaisen laulun Guajira Guantanamera teksti on muuten Martín kynästä.

Liikenne Havannassa on miljoonakaupungiksi erittäin rauhallista ja autot todellakin ovat joko upean näköisiä vanhoja amerikanrautoja (kylläkin Nissanin moottorilla) tai omalla tavallaan yhtä ainutlaatuisia vanhoja Ladoja. Aika absurdia tämäkin.

Liikenteen tekee rauhalliseksi myös varmasti katujen kunto. Pienetkin kujat ovat kyllä usein päällystettyjä, mutta täynnä kuoppia ja reikiä, roskia, koiranpaskaa, kannattaa katsoa tarkasti minne astuu.

Aika raju kontrasti on keskustan leveät avenuet ja plazat, niiden ympärille kunnostetut ja uudisrakennetut mahtipontiset hotellit (sellaiset, jossa yö maksaa 1600€). "Eduskuntatalossa" eli paikallisessa white housessakin on mahtava kullitettu kupoli.

gs

Pieni historiakatsaus

Koska jo äsken olin eksyä historian pauloihin, lyhyt tiivistelmä Kuuban historiasta lieneen paikallaan. 
Kuuba oli  alkuperäiskansojen asuttama kun Kolumbus purjehti sinne ensimmäisenä 1492. Konkistadori Diego Velázquez de Cuella  aloitti muutamia  vuosia myöhemmin varsinaisen valloituksen ja oli ensimmäinen Havannassa istuva espanjalainen kuvernööri.
Espanjalaiset hallitsivat Kuubaa aina 1800-luvun loppupuolelle, lukuunottamatta lyhyttä vallanvaihtoa v.1762  brittien kanssa.

Saarta asuttaneen intiaanipopulaation kuollessa sairauksiin ja valloittajien järjettömiin teurastuksiin espanjalaiset tuottivat Afrikasta orjia, sillä työvoimaa tarvittiin. Kuuba nousi nimittäin tupakka- ja sokeriviljelystensä ansiosta lopulta arvokkaimmaksi siirtomaaksi. 

Kuuba kielsi orjuuden vasta toiseksi viimeisenä valtiona 1886 ja julistautui itsenäiseksi 1902. Se säilyi kuitenkin vahvasti USA:n vaikutusvallan alaisena.
Batistan korruptoituneen hallinnon aikakautena, huolimatta siitä, että väestöstä 1/3 oli erittäin köyhää, oli teollisuustyöntekijän palkkataso maailmanlaajuisesti sijalla 8. ja maataloustyöntekijän palkkataso korkeampi kuin esimerkiksi Tanskassa tai Länsi-Saksassa (v. 1958 Wikipedian mukaan).

Vuoden 1959 vallankumouksesta lähtien Kuuba on ollut sosialistinen Castron veljesten (tai no, Fidelin)  hallitsema valtio, jonka politiikkaa on leimannut erityisesti USA-vastaisuus. Läheisemmät suhteet Neuvostoliittoon vaikeutuivat Neuvostoliiton hajotessa (on niin tyhmästi sanottu, etten viitti edes korjata) ja 80-luvun puolivälin jälkeistä aikaa kutsutaankin Erityisjaksoksi, jolloin Kuubassa oli pulaa jopa välttämättömimmistä hyödykkeistä, ruuasta ja polttoaineista.

Fidel oli yksi maailman pitkäaikaisimpia johtajia ja hänen ansionsa mm. koulutuksen ja terveyden saralla ovat kiistattomat. Hänellä oli valokuvamuisti,  hänet muistetaan myös tuntikausia kestävistä (mutta ilmeisesti sangen vangitsevista) puheista. Samaan aikaan kuubalaisilta puuttui monia kansalaisen perusoikeuksia. Kiistellyn ja karismaattisen johtajan vaikutus on ollut omaa luokkaansa.

Fidelin sairastuttutua hänen veljensä Raúl nimitettiin presidentiksi. Kuuba on viime vuosina vapauttanut monia omistukseen ja liiketoimintaan liittyviä rajoitteita ja purkanut esim. matkustusrajoituksia. 50 vuoden jälkeen ihmiset voivat taas omistaa ja myydä asuntoja ja autoja, harjoittaa yli 200 eri ei-valtiollista ammattia.

2018 presidentiksi valittiin Díaz-Canel. Raúl jatkaa puolueen johtajana v. 2021 asti.

Elämää Kuubassa

Kuubassa on ilmainen koulutus aina yliopistotutkintoon asti. Myös terveydenhuolto on ilmainen. Suuri osa ihmisistä työskentelee julkisella sektorilla, jolloin kuukauden ansio on n. 25-40€. Sillä ei varsinaisesti tule toimeen, mutta kerjäläisiä ei Havannan kaduilla kuitenkaan näy. Kansalaisille kuuluu myös ilmainen asunto ja ruokakupongeilla taataan ruoka jokaiselle. Esim. noihin mainitsemiini amerikkalaisiin hienoihin huviloihin määrättiin asumaan perheitä vallankumouksen jälkeen, eri perheitä talon eri kerroksiin tai osiin. Jokaisella on siis katto pään päällä ja jonkinlainen perusravinto. 

koululaisia tunnilla

Ansiotason takia länsimaiset perinteiset "hyvin tienaavat" ammattit eivät niin houkuttele. Typillisenä esimerkkinä esim. eläinlääkäri toimi ravintolan kokkina yhdessä käymässämme ravintolassa.

Jonottaminen

Kuubassa täytyy siis jonottaa. Ruokakaupoissa hyllyt huutavat tyhjyyttään. Siis täydellistä tyhjyyttä, mutta perus riisiä, munia, sokeria yms. yleensä löytyy, muu saatavuus vaihtelee. Hedelmiä ja kasviksia löytyy torilta ja leipomot ovat auki 24/7. Lihana syödään eniten possua, nauta ja merenelävät kun ovat olleet enemmän varattuna vientiin ja säännöstelyn takana.
Hygieniatuotteita kuten shampoo, saippua ja hammasharja ei löydy noin vaan, mutta niitäkin on nykyään tarjolla. Niitä myyvään kauppaan täytyy kuitenkin jonottaa kuten ruokakauppaankin. 

Kuubalainen jonotus kulkee näin: Väkijoukko on epämääräisesti hajaantunut oven ulkopuolelle. Aina kun uusi ihminen tulee paikalle hän hihkaisee "último", jolloin edellinen viimeksi tullut (tai muutama edellinen) ilmaisevat itsensä, näin sitten kukin tietää kenen perässä on, eikä kenenkään tarvitse seisoskella tiukassa jonossa. Systeemiä tuntemattomille turisteille tämä voi olla hankalaa, jos luulee esim. jonottavansa bussiin paalupaikalta, eikä tajua, että nuo kaikki ympäristön ihmiset ovat itseasiassa jonossa ENNEN sua.

Santeria

Kuuba oli pitkään näennäisesti ateistinen valtio. Itseasiassa kuubalaiset ovat aika uskonnollista, ellei jopa taikauskoista kansaa. Vaikka virallisesti ilmoitetaan kansalaisista suurimman osan olevan katolisia, ovat vallalla lähinnä kuitenkin synkretistiset uskonnot ja niistä etenkin santeria, jonka juuret ovat syvällä länsiafrikkalaisessa joruba-kulttuurissa (noituudessa). Toisaalta Santeria nojautuu myös vahvasti katoliseen pyhimysperinteeseen, että saatan olla hiukan pyörällä päästäni näissä termeissä. Se miten uskonto näkyy ja kuuluu kaikkialla sen sijaan tekee vaikutuksen. 

Salakuvasin joella puhdistautumisriittiä

Taisi olla eka aamupäivä kun kävelimme kadulla ja kadun kulmauksessa meinasin astua vahingossa kananmunan päälle. Siskoni kertoi, että se on taikuutta/uskontoa, santeriaa, uhrilahja, joka on jostakin syystä laitettu juuri kyseiseen paikkaan. Tarvittu vähän tuuria tai hyvää onnea johonkin. Tietenkään en olisi näitä osannut katsoa ellei Natasiskoni olisi kertonut, munia huomasin muutaman myöhemminkin ja yhtenä iltana myös kauniin puhtaan valkoisen kyyhkyn (niskat taitettuna) samanmoisessa kadunkulmassa.

Santeriaan kuuluu osana myös musiikki, tunti- vai oliko se päiväkausia kestävät rummutussessiot. Sunnuntaisin kokoonnutaan  musisoimaan, rummuttamaan, ja laulamaan rumbajuhliin.

Santeriassa uskotaan ylimpään jumalaan nimeltä Olorun sekä erilaisiin pyhiin henkiin, Orishoihin, jotka sitten saadaan (lahjomalla) auttamaan ja suojelemaan ihmisiä. 
Jos Kun törmäät Kuubassa kokonaan valkoisiin pukeutuneeseen ihmiseen, ei kyseessä ole siirtomaaromantikko vaan ihminen, joka läpikäy vuoden kestävää puhdistautumisriittiä. Siinä suoritetaan joessa ensin symbolinen pesu, leikataan hiukset kokonaan pois ja uhrataan iso uhri, esim vuohi. Koko seuraavan vuoden puhdistautujan täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä, pukeutua esim. kokonaan valkoisiin, pidättäytyä koskettamasta muihin kuin perheen jäseniin, syödä lusikalla, pitää pää peitettynä. Seremonia, jonka suoritettuaan ihmisestä tulee tavallaan pyhä, santero/a, on kallis juuri monien uhrilahojen takia, mutta sillä taataankin sitten onnea ja terveyttä koko elämäksi. Näitä valkoisiin pukeutuneita santerokokelaita näkyy päivittäin, nuorin näkemäni oli varmaan suloinen nelivuotias tyttö, mutta useimmiten he ovat ihan aikuisia.

Kuubalaisen kanssa naimisissa oleva suomalainen tuttu nainen kertoi kuinka hänen miehensä oli halunnut, että uutena vuotena vaimollekkin tehtäisin  pienempimuotoinen onnea tuottava riitti. Vaimo pukeutui parhaimpaan mekkoonsa ja niin lähdettiin pyhää miestä tapamaan. Santero otti aika kulauksen tummaa rommia ensi töikseen ja sitten purskautti kaiken naisen päälle. Sen jälkeen häntä "vihdottiin" eli läiskittiin elävällä kanalla joka puolelta.

Mutta hyvää tuuria on piisannut! Mekko kyllä meni pilalle...

Se tärkein: ihmiset

Tähän asti tullut kai selväksi, että kuubalaiset ovat hyvin koulutettuja ja tervehampaisia.

Toivottavasti selväksi on tullut myös se että elämä kuubalaiselle Kuubassa ei ole helppoa. 

Kodeista puuttuvat vielä useimmat nykyajan koneet ja laitteet, vaikka iltaisin kadulla kävellessä näkee avonaisten ovien läpi suoraan ensimmäisen kerroksen asuntoihin ja seinillä oleviin taulutelevisioihin (jotka on haettu Meksikosta ja joista täytyy maksaa laitteen hinta tuplana maahantuontitullin muodossa). Kuubalaiset istuvat keinutuoleissaan tai kadulla porraspäässä uteliana ja elämänmyönteisinä. 

Kuuban väestö koostuu n. 65% valkoisia, 24% mulatteja, 10 % mustia ja 1 % kiinalaisia (Kuuban saapui ja jäi 1800- luvun puolivälissä töihin sokeriplantaaseille n. 100 000 kiinalaista).
Jotenkin yleisilme ainakin Havannassa tuntui mustemmalta. Kuuba on kuitenkin melko tasa-arvoisesti sulattanut eri rodut ja eurooppalaisen, afrikkalaisen ja karibialaisen kulttuurin kansaa yhdistäväksi tekijäksi. Kuuban tärkein voimavara on varmasti sen lannistumattomat, lahjakkaat ja eteenpäin katsovat ihmiset.

Kuubalaiset ovat myös urheilukansaa: baseball, yleisurheilu, nyrkkeily, lentopallo ja jalkapallo kärkilajeina. Esimerkiksi v. 92 olympialaisissa Kuuban vain 11 miljoonaisen kansan urheilijat toivat 14 kultamitalia ja sijoittuivat koko mitalitilastossa sijalle 5.

Kuubalaiset ovat myös kulttuurikansaa. Lukutaitoprosentti on 99,8% aikuisväestöllä ja musiikki, tanssi, kuvataide, elokuva ovat kaikkialla nähtävissä havaittavissa ja koettavissa. Sosialistisen järjestelmän myötä liput konsertteihin, balettiin, teatteriin (ja urheilutapahtumiin) ovat valtion tukemia, joten kaikki voivat nauttia myös kulttuuririennoista.

Kuuban ihmisoikeuskysymykset ovat olleet useasti kyseenalaistettuja Castron hallinnon aikana ja varsinkin ilmaisunvapaus. Ehkä siksi kuubalaiset eivät uskalla valittaa.

Kuubassa tuntee olonsa melko turvalliseksi, kadulla illallakin. Toki yksin jätetyt tavarat nopeasti kävelevät paremmin huolta pitäviin koteihin, mutta (kovien rangaistustenkin takia) varsinaiset ryöstöt yms. ovat harvinaisempia.

Samaa rohkeutta kuin kuubalaisten pohjalaisen silmin estottomassa tanssissa, näkyy myös bodypositiivisessä pukeutumisessa. Kummuista, iästä ja kurveista huolimatta naiset pukeutuvat mielellään jonkinmoiseen tiukkaan lycraan tai spandexiin. Kuumassa ja kosteassa ilmastossa luulisi tämän olevan tukahduttavaa, mutta on tyylissä hyvääkin, ruuminosat (esim. reidet) eivät hinkkaannu hikisinä ikävästi yhteen (tästä ihan omakohtaista empiiristä tutkimusta).

Kuuban armeija on miehille pakollinen 2 vuotta ja naisille vapaaehtoinen.

Kuubaa vai pitäisikö puhua nyt pelkästään Havannasta on siis hyvin vaikea määritellä minkään mittarin mukaan. Jokaiselle asialle löytyy vastakohta, juuri kun luulet tietäväsi kuinka, saat yllättyä. Kuuban avattua rajansa myös omille kansalaisilleen ja USA:lle ja turismin tullessa yhä merkityksellisemmäksi elinkeinoksi myös yksityiyrittämisen esteiden poistuessa, kuulee koko ajan sanottavan, kuinka Kuuba muuttuu nopeasti ja kuinka nyt on viimeinen tilaisuus kokea aito, ainutlaatuinen Kuuba. Kuuban muutos ei ilmeisesti kuitenkaan ole tapahtumassa niin nopeasti kuin alussa toivottiin/pelättiin. 

Muutosta on lopulta mahdoton ennustaa, sen suuntaa tai vauhtia. Toivottavasti Kuuban ainutlaatuinen sydän selviää ehjänä muutoksen kourissa. Luulen niin, ainahan se on selvinnyt.

ESTONIAN BURGER FACTORY

Yksi matkailun ihanuuksista ovat uudet ruokakokemukset.

Perheellisen 7- ja 14v. lapsilla varustetun ruokabloggaajan arki ja varsinkin lomat on yhtä tasapainoilua ruokafiilistelyn ja arjen realiteettien välillä.

Kai ymmärrätte mitä tarkoitan? Ei ihan fiilistellä.

Tai siis kyllä kai ne tuosta kasvaa ja viisastuu ja kansainvälistyy, mutta lähtöpointsi on, että uudet kulinaristiset kokemukset eivät paljon VVK. Urho14v. on suostunut syömään esim. pizzaa vasta reilut pari vuotta (pizza, tuo kulinaristisen kokemusten huipentuma... mutta ehkä ymmärrätte mitä ajan takaa).

Joten kun matkustetaan, usein tärkeintä on nälkäkiukkukohtausten  minimointi muutenkin räiskyvässä perheessä. Silloin äidin on tehtävä kompromissi, välillä tärkein ruokapaikan valinnan kriteeri on lasten oletettu suhtautuminen paikkaan. Eikä kyse ole pelkästään tarjottavasta ruuasta vaan myös hyvin usein ravintolakäynnin kestosta. Useamman tunnin nautiskeluillalliset eivät vielä ole kovin kova sana meidän jälkipolven keskuudessa.

Toisaalta, mäkkäröidessä saa aina mahan täyteen edullisesti. Onneksi äitillekin kelpaa Mäkkäri. IsoHoolta ei kysytä. Ainahan nelihenkisessä perheessä joku hannaa vastaan.

Meidän tämän kesän kesämatka supistui vajaan viikon retkeen Virossa. Tallinnassa olimme  kaksi yötä Pirita Spa -hotellissa Iso-Hoon ikääntymistä muistaneen työnantajan lahjoittamalla lahjakortilla. Olimme reissussa autolla, koska jatkoimme siitä vielä Pärnuun. Tämä olikin oikein kätsyä, koska Pirita tunnetusti on hiukan syrjässä keskustasta. Toisaalta, ihan pikku vinkkinä, oletteko koskaan etsineet kohtuuhintaista  parkkipaikkaa keskustan tuntumasta? Tai ylipäänsä parkkipaikkaa minkä voisi maksaa suomalaisella puhelimella? Voin sanoa, että otimme ns. riskin...

Tämä mun ravintolajuttuni leviää taas käsiin: Mutta saavuttuamme sateiseen (kyllä, onnistuimme viime kesänä valitsemaan juuri ekan viikon heinäkuuta, joka ei siis ollut mitenkään helteinen) Tallinnaan aamulaivalla, lounastettuamme Piritassa, patsasteltuamme ympäristössä ja testattuamme Piritan uima-altaan urheilulliset ilot, olin katsastanut meille illalliseksi Tallinnan parempaa burger-tarjontaa.

Vähän niin kuin win win- lopputuloksen toivossa. 

Burgerit nimittäin vielä maistuvat kaikille perheessämme, joten sillä on hieman pelattava ja omasta puolesta toivottava, että törmäämme erityisen hyviin burgereihin.

Estonian Burger factory (Pärnu maantee 41a)valikoitui kohteeksemme. Se sijaitsee niukin naukin vanhan kaupungin ulkopuolella. Maanantai-iltana paikalla ei ollut hirveästi asiakkaita. Ravintola oli sopivan kolkon industriaali, sellainen ettei tarvitse empiä oliko tämä ravintola tarkoitettu meille.

 Paikan burgerit valmistetaan paikallisesta itsejauhetusta luomukasvatetusta Angus- karjasta. Parilalla paistetut ja savustusuunin (vai hiiligrillin?) kautta pöytään tulevat hampurilaispihvit olivat  meheviä, ihanan mediumeja ja todella tuhdin kokoisia. Raaka-aineissa muutenkin suositaan paikallista tuotantoa. Menu on tosi kattava, siitä löytyy kyllä hampurilainen jokaiselle. Mutta me mentiin tietysti klassikoilla.

Palvelu oli ystävällisen mutkatonta, kuten kuuluukin. 

Otimme alkupalaksi jaettavaksi pekoniin kääräistyt jalapeñot. Ei aivan mitä odotin, taisin odottaa niitä pakastepussista frittikeittimeen kaadettuja, joten eteen kannettu lautanen ylitti odotukset.

Annokset sisältävät pelkät burgerit sisältöineen ja tilpehöörit tilattiin erikseen.

Kotitekoiset ranskikset maistuivat kaikille, ihan au naturel. Listalta löytyi myös kattava valikoima paikallisia oluita.

Masut täynnä ja tyytyväisenä meidän perhe oli valmis käpertymään hotellin sänkyihin. Äitikin oli ihan tyytyväinen. Laatuburgeri. Jossei nyt ihan paras koskaan syömäni niin kiitettävällä arvosanalla kuitenkin. 

Hyvässä ja kivassa ravintolassa, vieraassa paikassa ja selvässä synkassa henksun kanssa olen ottanut tavakseni kysyä henkilökunnalta ravintolasuosituksia. Tällä kertaa rajasin sen koskemaan nimenomaan  hampurilaisia.

Sain suosituksen Uulits- nimisestä gourmethampurilaisravintolasta. Tallinnassakin tuntuu olevan nostetta paikallisille herlevityyppisille keittiömestarivetoisille burgerravintoloille.

Toinen suositus oli Estonian Burger Factoryn  oma uudempi, vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola Mini Burger Factory.  Paikan erikoisuus on, että samaan annokseen kuuluu kolme erilaista miniburgeria ja kullekin lasillinen juuri sille mätsättyä olutta. Hauskalta kuulostava konsepti. Jaoin jo tätä suositusta eteenpäin kylässä piipahtaneelle Suomelan perheelle, joka oli juuri menossa viikonlopuksi haasteellisella eli sekalaisella seurakunnalla Tallinnaan ja tämän tyyppisen ratkaisun koettiin koituvan enemmistön onneksi. Mitäs sanoo Marja kokemuksesta?

CERVEJARIA RAMIRO, LISBON

Voisin matkustaa Lissaboniin pelkästään tämän ravintolan takia.

Oikeasti.

Ikikiitollinen vinkistä Marcos Gois (ja Anthony Bouirdan)!

Cervejaria nimestä voi päätellä Cervejaria Ramiron olevan alkuperältään olutravintola, Portugalissa nekin ovat erikoistuneet tarjoamaan juoman ohella joko mereneläviä tai liharuokia. Oluen ja äyriäisten yhdistäminen on täällä hyvin yleinen tapa ja jotenkin se alleviivaa sitä mutkatonta tapaa millä Ramirossakin merenelävillä herkuteltiin. Käsin ja maiskutellen ja ahmien. 

Cervejaria Ramiro, joka on toiminut vuodesta 1956, on melko suuri ja kahdessa kerroksessa. Kalustus koostuu vieri viereen asetetuista, paperisella pöytäliinoilla verhotuista neliskanttisista puupöydistä ja -tuoleista. Ravintola on oletettavasti jatkuvasti täynnä. Se avautuu lounaaksi klo 12 ja on avoinna puolenyön paremmalle puolelle maanantain huilipäivää lukuunottamatta. Asiakaskunta koostuu paikallisista vanhoista äijistä, isoista seurueista, rakastavaisista ja turisteista, ihan kaikenlaisista tyypeistä. Meteli ja kalke, puheensorina ja tarjoilijoiden huudot synnyttävät autenttisen mutta kotoisan äänimaailman. Alakerrassa näet isot tankit hummereineen ja avokeittiön, yläkerrassa on piirun verran rauhallisempaa, mutta silti se oikeanlainen tiivis tunnelma. Miestarjoilijat puikkelehtivat pöytien välissä ja täytyy sanoa, että palvelukokonaisuus on asiakkaan kannalta kyllä harvinaisen sujuva ja mutkaton.

Rauhallisemmasta osiossa, yläkerrassa, jonne arvelen pöytävarausten kulkevan ensisijaisesti, on sielläkin melko tiivis tunnelm

Jossain netissä luki erheellisesti, että eivät ota pöytävarauksisa lainkaan, mutta kun matkaa edeltävällä viikolla kyselin sähköpostilla pöytää kahdelle klo 19, se onnistui vallan mainiosti. Juuri hämärtyneessä Lissabonissa ravintolan katettu etuterassi oli jo pakkautunut ihmisiä täyteen saapuessamme ja apteekista tuttuun tyyliin kukin seurue sai ottaa itselleen jonotusnumeron. Ja ovi oli lukossa (tässä kohtaa toimintamalli meikäläisellä hieman kateissa). Seuraavan kerran kun se avautui, tungin sanomaan, että olis varaus ja pääsimme sisään ja yläkertaan istumaan (eli ilmeisesti tämä oli oikea toimintatapa?). Jos päädyt kuitenkin jonottamaan, niin jonotus on kuulemma sujuvasti etenevää ja sen voi suorittaa olutta juoden. Kymmenen maissa illalla paikkaan oli täyden etuterassin lisäksi varmasti 40 hengen jono ainakin (eli yhteensä 100 jonottajaa?) mutta nuavvaan he kaikki siitä katosivat herkkupöytien ääreen kohtuullisen rivakasti. Pahimmillaan ehkä tunnin jonotus. Seurasimme tilannetta seuraavan korttelin ulkoterassilta poistuttuamme, koska emme jaksaneet mahojemme kanssa (tai nyt en voi kyllä puhua kuin omasta puolestani, ystäväni osaa syödä hiukan kohtuullisemmin) raahautua Bairro Alton baarikaduille yömyssyille.

Menu tuodaan ipadilla luettavaksi (mutta sillä ei tarvinnut tilata- minä tietysti yriti naputella- vaan tarjoilija hoiti sen homman). Jos nyt olet päässyt matkallasi tähän asti niin tilauksen kanssa ei sitten kannata kainostella. Halusin maistaa montaa asiaa ja koska meitä oli 2  syöjää, oli kätevä jakaa annoksia. 

Gambas al ajillo

Ramirossa pääset maistamaan huipputuoreet äyriäiset upeasti valmistettuna, yksinkertaisesti mutta maukkaasti, valkosipulin, voin ja oliiviöljyn hyväillessä noita ihania raaka-aineita. Aivan järjettömän hyvää eikä hinta ole missään suhteessa laatuun. Tämä on sun äyriäistaivas! Lissabonissa ja Ramirossa saat takuulla maistaa tuoreimmat merenelävät evö!

Ruuat kiikutetaan pöytään pari, kolme annosta kerralla, odotusaika oli tilaushetkestä olematon, ruuat sihisevän kuumia ja äyriäiset juuri oikein kypsyisiä, pehmeitä, upean, hienon makuisia. 

Mulla ei vaan riitä sanat tähän. 

Vaikka ilta kulki sutjakkaasti, ei kuitenkaan tullut tunne, että meidät yritetään syöttää "pois" mahdollisimman pian, että saataisiin uudet tilalle. 

Ja se ruoka sitten. Wau!

ameijoas a bulhao Pato

Ensin pöytään kannettiin ihanaa paahdettua ja voilla silattua leipää, että saamme kaikki kastikkeen, voin, valkosipulin ja muun soosin varmasti kaavittua talteen. Olenko muuten sanonut, että Portugalissa on todella hyvää ja tuoretta leipää koko ajan!  Cambas al ajillo, tirisevät ja pikantit valkosipulikatkaravut tulivat heti perään. Tai onko nämä nyt mitään katkarapuja näin isot? Ja niiden kanssa kuparikattilallinen simpukoita, ameijoas à bulhão pato. Voi mitä herkkuja! Simpukoissa maistui myös ihanasti tuore korianteri.

Sitten tuli jättimäiset grillatut tiikeriravut. Katsokaa nyt tuota kokoa! Pehmeä liha suli suuhun. Ja Scarlett shrimps! Mitä ihmettä ne ovat suomeksi. Nämä Carabineros  katkaravut ovat maailman arvostetuimpia, eikä suotta.  Katsokaa tuota koko! Olin jostain lukenut, että ovat ravintolan parasta antia, joten pakko niitä oli tilata. Ihan pyörryttävän hyviä!

carabineros/scarlett schrim

Koska olimme jo edellisiltana kalaravintolassa, ja joimme siellä olutta, tilasimme tällä kertaa pullon ihanan raikkaan kylmää vinho verdeä. En muistakkaan koska olisi jaettu pullo mennyt noin sukkelaan. Vinho verde rakastaa näitä voisia, valkosipulisia mereneläviä.

Mikä ihana ähky!

Onneksi aina on tilaa jälkiruualle. Ainut vain, että tässä äyriäisravintolassa perinteinen jälkiruoka on on pihvileipä. Kuulit oikein. Prego on rapeakuorinen leipä, koruton mutta mehukas naudanpihvi keltaisella sinappimajoneesilla. Sekin kannattaa tilata, vaikka olisikin täynnä ja vaikka tasata kaverin kanssa. Koska tajuttoman hyvää. Ellei Ramiro olisi niin pirun hyvä äyriäisravintola tänne voisi tulla vaan tuon pregon takia. 

Mitä jäi kokematta? Osterit, hummeri, langustiini. Taskurapu, jonka kuoresta kirjaimellisesti lusikoitiin mätiä. Partaveitsisimpukat, joita ei tuona päivänä enää ollut, mutta joita olisin halunnut maistaa. 

Onneksi sain tilata makupalan hanhenkauloja eli goose barnacles eli percebes, joita en koskaan aiemmin ollut maistanut. Nämä  siimajalkaiset ovat arvostettu kulinaristinen elämys. Niitä löytyy usein vuorovesialueilta  ja  ne kasvavat kiinni kivikkoisiin merenkallioihin ja keräillessä saa olla tarkkana, etteivät aallot heitä kerääjääkin, percebeiroa, päin rosoisia kallioita.  Meren täytyy olla tyyni ja kuun asentokin oikea, jotta hanhenkaulojen korjuu onnistuu. Toisin kuin simpukoita, näitä herkkyyksiä ei ole onnistettu kasvattamaan vaan niitä on saatavilla vain luonnossa.Tarjoilija onneksi oma-aloitteisesti näytti minulle miten syötävä osa, pitkä lihaksikas jalka puristetaan esiin.  

Elämäni paras ja runsain äyriäisateria (pihvileivällä) kustansi kahdelta hengeltä €108, 26. Ottaen huomioon tarjoiltavat raaka-aineet se lienee enemmän kuin kohtuullista.

Että saatte kuvan noiden elukoiden koosta niin verratkaa vaikkapa Katan käteen(tai jopa mun reisiin). Ei mitään pikku katkarapuja....

Tutustuimme muina iltoina/päivinä enemmänkin hieman uudempaan portugalilaiseen keittiöön ja trendien harjalla ratsastavien keittiömestareiden ravintoloihin.

Cervejaria Ramiron äänestän kumminkin ehdottomaksi ykköseksi, konstailemattomuutensa ja herkullisen ruuan ja jouhevan palvelun ansiosta. Harmittelen vain sitä, etten mennyt sinne vielä lounaalle uudestaan. Olisin syönyt aika lailla saman setin.

Cervejaria Ramiro

Av. Almirante Reis

+351 21 886 16 47

geral@cervejariaramiro.pt