About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalla. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. heinäkuuta 2017

LEGOLAND - SINNE JA TAKAISIN


Jokin Tanskassa kiehtoo minua. Nostalgisina muistan lapsuuden telttareissut, shoppailut Strögetillä (onko se tanskalainen vinoviiva o lopetettu?) matkalla Saudeihin, lukiossa järjestämäni luokkaretken, vierailun vaihto-oppilasystäväni Lisbethin luona Ærø'n saarella (nyt löytyi øøkin), sen kesäillan kun söimme puutarhassa vastanostettuja katkarapuja paahtoleivän kanssa vatsat pinkeiksi, onpa sinne suuntautunut pari matkaa blogiinikin liittyen.

Ainakin 8 vuotta olen suunnitellut perheen lomareissua Tanskaan, mutta on ollut vähissä lomat ja vähissä rahat tai jonnekin muualle menoa ja tänä vuonna päätin, että nyt sinne sitten mennään. Onhan se Legolandikin nyt lapsia ajatellen parhaillaan ennen ensimmäistä ehtoollista.



Kummasti aika kultaa muistot hyvin nopeastikin ja nyt tuntuu siltä, että matka oli tosi onnistunut, vaikka hämärästi muistan suunnitelleeni matkan aikana blogiotsikoita tyyliin Helvetillinen perheloma tai Kohta alkaa joltakin legot tippua

Perinteistä matkareissuvinkkijuttua tästä ei ehkä tule, mutta kenties, joku tiedon murunen tai ottakaa opiksenne - vinkki.

Lensimme Helsingistä Köpikseen iltakoneella. Heräsin anivarhain ja kerrankin olin pakannut jo eilen, koska minulla oli vielä töitäkin tuona aamuna. Tarkistin vielä kaikkien passit. Maitotytön passi oli sitten vanhentunut puolitoista vuotta sitten. Poliisin nettisivut olivat kaatuneina aamun varhaisina tunteina, mutta niin onnellisesti (long story in short) siinä kävi, että noudettiin lentokentän ärrältä sinne toimitettu Maitotytön tuore viiden vuoden passi.



Olenko sanonut, että lapseni ovat vähäsyömäisiä? Syötiin kentällä ennen koneeseen nousua ja ensimmäisenä Maitotyttö koneessa kertoi olevansa nälkäinen. Mutta ei, koneessa ei käy käteinen. Vain luottokortit, muttei Diners, mikä meillä on. -Jospa piirreltäisiin, Maitotyttö, jospa piirreltäisiin!

Perillä hyökkäämme heti Burger Kingiin. Olen varannut koko reissun ajaksi kaikki yöpymiset Scandic-hotelleihin syystä, että Iso-Hoon työsuhde-etuna on erittäin edulliset hinnat. Vähän googlailin Airbnb vaihtoehtoja, mutta tämä oli meille edullisin yöpyminen. Ekat kolme yötä ollaan 13 km Köpiksen keskustasta Ljyngbyyssä. Takkuan uudehkon One plus puhelimen kanssa ensin 1/2 h kun en saa kaikkialla pohjoismaissa samaan hintaan-nettiäni käyttöön kun roaming ei ole käytössä ja mistä se otetaan käyttöön?; sitä vaan ei löydy mistään eikä millään logiikalla. Lopulta googlaan IsoHoon puhelimella, että miten saan omani toimimaan. Seuraavat puolituntia yritän ostaa puhelimellani netistä 3 vrk city passia, olen katsonut, että se on edullisin tapa pendelöidä, varsinkin kun lapset tulevat mukaan ilmaiseksi. Mutta ei anna ostaa, ei millään eikä kenenkään kortilla. Päätän, että mennään sitten vaikka pummilla, koska olen ymmärtänyt, ettei näitä saa automaatista. Tsekkaan vielä automaatin ennen metroa ja onneksi sielä sittenkin myidään niitä (ostan sen sillä samalla kortilla joka ei äsken käynyt) ja onneksi ostan, koska juuri ennen klo 23 viimeisellä asemalla meidät tarkastaa lipuntarkastaja.


Terveisiä kaikki merenkulkijaystäväni: Charlottenburgin Taidemuseon seinällä oli aika hieno teos. Joo on ne, pelastusliivejä.

Viimeinen ja viimeinen asema... Helevetin kätevä Journey Planner kehottaa meitä poistumaan asemalla X, josta 40 m bussipysäkillä josta jatkamme kohteeseen.  Neljä väsynyttä matkalaista, laukut, pimeä, vesisade, autio asema; ainut mikä puuttuu on se bussipysäkki, jota ei koskaan löydy. Astelemme johonkin suuntaan tihkusateessa  mä nyt luulin, että sä osaat sinne hotelliin syytöksien sadellessa, ei me voida täälä lasten kanssa kulkea keskellä yötä. No ei varmaan voidakaan, mutta kun on pakko. Minä nieleskelen ja yritän pitää zeniä yllä, koska Tämähän on heti alkuun pieni seikkailu lapset, eikö olekin... Onneksi tyhjää katua kurvaa jostakin taksi jonka onnistumme viittelöimään luoksemme.



Matkassa on aina joku häirikkö, joka ravaa edestakaisin. Mä en tiennyt, että meidän lapset on noin huonosti kasvatettuja!
Koko Köpis-viikonlopun olen hukassa noiden yleisten kanssa. Reittiopas kyllä hienosti aina kertoo reitin, mutta en millään pysy perässä että vaihtoehdoista juna, S-juna, metro ja bussi kuvake raiteilla liikkuvasta välineestä ja vieressä kirjain M ei tarkoitakaan metroa vaan S-junaa... totuuden nimissä on sanottava, että meneillään on joku raideliikenteen uudistus ja ilmeisesti myös poikkeusjärjestelyjä. Joka tapauksessa tunnen itseni idiootiksi. IsoHoon mielestäkin olen idiootti.


Sillat oli melko tiukkoja!
Lauantaina ollaan niin väsyneitä, ettei ihan päästä heti matkaan varsinkin kun lapset juuttuvat hotellin alakerran ostoskeskukseen. Olin vähän ajatellut retkeä Lousiana nykytaiteen museoon, mutta hylkään sen sitten kun en uskalla ehdottaa muille 30 km junamatkaa. Junailemme itsemme kaupungille, ostamme sateenvarjot ja etsiydymme Nyhavn'iin ja n. tunnin venekierrokselle, jonka aikana päästään näkemään kuuluisat linnat ja kirkot sieltä vedestä päin. Näemme jopa pienen merenneidon takaapäin. Varmaan aika monet ovat nähneet edestäpäin ainoastaan. Oikeasti venekierros oli hyvä päätä hipovien matalien siltojen alituksineen. Parasta tässä päivässä lasten mielestä kuitenkin tähän mennessä kiskalla nautitut hodarit elikkä polsenit ja jaloissa muruja metsästävät pulut.



Me ei sielä sitten kuljeta koko ajan missään sun paikoissa varoituksesta huolimatta olin ja onneksi olin tehnyt pöytävarauksen Gorilla -ravintolaan. Juhlittiin vähän miesten heinäkuisia synttäreitä. Super- rento, yksinkertaisen huippu ruoka (söimme 10 ruokalajin maistelumenun lapset omat ruuat) ja todella hyvä palvelu. Varauksemme oli jo  17.30, mutta illan virkku Maitotyttö kertoi kesken kaiken olevansa TOSI väsynyt. Tarjoilijatyttö veti muitta mutkitta 2 tavallista tuolia vastakkain, kuin ennen vanhaa. Laitoin mun takin tyynyksi ja Maitotyttö veti ainakin tunnin tirsat. 



Lapset ihastui alkupalana tilaamiinsa kotitekoisiin sipseihin

Lapset ja minä otettiin alkudrinkit. Kun kerrankin. Täs kohtaa en ollu köyhä enkä kipee. 

Onneksi oli tartaria

ja riimiä

yksi väsynyt matkustaja-a

Kiitos, että sain syödä hyvää ruokaa, kiitos.

Melkein sain syödä toisenkin kerran. Olen ottanut tavaksi kivassa ravintolassa kysyä henkilökunnalta mikä on heidän oma suosikkipaikkansa. Meidän ihana tarjoilija kertoi pitävänsä Plutosta. Viimeisenä iltana palatessamme Köpikseen, hotellista olis ollut vartin ajomatka, Plutossa olis ollut tilaa, mutta lapset ilmoittivat, että ei, he haluavat olla hotellissa.

Päärautatieasemalla illalla en millään löydä oikeaa raidetta. Ei me voida näin myöhään lasten kanssa täällä matkustella, ei tää oo kyllä lapsille tämä tämmöinen kaupunkiloma. 

Sunnuntaille olin ajatellut Kansallismuseota, mutta sitä ennen käytäisiin lapsuudessani minut vaikuttaneessa Madame Tussaudin vahakabinetissa. Vähän kevyttä ensin ja sitten jaksetaan keskittyä laadukkaampaan. Paitsi, että Madame Tussaud on lopettanut toimintansa Köpiksessa v. 2011. 

No mentiin sitten sen sijaan Ripley's believe it or not - museoon, joka nyt ei ehkä ole ihan hintansa väärtti, mutta sitä en mainostanut lapsille, jotka välillä katselivat mustavalkoisia valokuvia kaksipäisestä vasikasta ihan mielenkiinnolla. Lisäksi Maitotyttö on kertonut kaikille matkasta kysyneille, että kävimme taidemuseossa. 


Hattarakin voi olla unelmien täyttymys

Ei me sitten käyty sielä kansallismuseossakaan kun en jakanu kuunnella sitä kitinää, että koska mennään sinne Tivoliin ja kellokin oli jo aika paljon ennenkuin saimme heitettyä lounaaksi kitaan KFC kanat. Nää on liian mausteisia, en haluu syödä.



Tivoli on kuitenkin hurmaava paikka, Kööpenhaminan sydän, niin kaunis kuin muistin. Lapset viihtyivät laitteissa tappiin asti, vaikka aika hienoa olivat myös riikinkukot, karpit ja kädestä syövä lokki. Ja ihan ensiksi onnistuttiin näkemään Tuhkimo-baletti.


Tivolissahan on monentasoista ravintolaa tähdillä ja ilman. Me sitten päädyttiin tähän koko perheen laivaravintolaan. Mua jäi vähän kutkuttamaan se kahvila kun sillä oli niin ihana nimikin; Cakenhagen
Illan päätteeksi jo tavaksi muodostunut seikkailu hotellille. Taaskaan ei vaihtopaikassa (ja miksi se reitti oli joka kerta eri?) löydetty oikeaa raidetta ja  40 min kotimatka venyy kahdeksi tunniksi. Jopa Urho "haluun pelata läpi yön"12v. loihee lausumahan Äiti, sä et kyllä voi valvottaa meitä joka ilta näin.


Tässä vaiheessa ei vielä nukuta.
Aamulla soittelen autonvuoraamoihin, kun en asiaa ehtinyt Suomessa hoitaa. Kiva Pontus Avisista lupaa mulle 1/2 h päästä (ei ollu just soittaessa toimistolla) tarjouksen 4 vrk autosta, jonka voin palauttaa lentokentälle. Mille kentälle, se vielä kysyy. No Kastrupiin tietenkin. 

Pontus soittaa, vähän on huonosti autoja. Pientä ja edullista oon pyytäny, Pontuksella nyt ois vaan tämä maasturi, joka oli kyllä hinnaltaan reilusti yli mun budjetin. Maasturiksi kai aika halpa. Mutta siinä sitten kun puhutaan, en muista kuinka, selviää, että Pontus-poika soitteleekin minulle RUOTSIN Ljungbystä ja minä olin siis Tanskan Ljyngbyyssä. Tästäkään en voi syyttää aviomiestäni, mutta googlea ainakin syytän.

No meidän pikku Opel Mokka löytyi lopulta miellyttävään hintaan Europcarilta ja käytiin Fisketorvetissa vielä ennen lähtöä hiukan kiertelemässä jonka jälkeen löysimme itsemme jostain tietyömaaruuhkasta, joka pidensi matkaamme pari tuntia. Odenseen saavuimme yöksi. Hotelli oli erikoisesti jollain tehdasalueella, että Odense jäi itseasiassa näkemättä.



Olihan nämä nyt mielettömiä.

Halusin näyttää lapsille hiekkaa, hiekka on Tanskassa aika kaunista. Sinne oli vaan vähän ajamista, koska päätin, että mennään länsirannikolla Sondervig'iin josta olin lukenut. Syötiinkö me sielä taas jotkut makkaraperunat, paitsi minä en syönyt. You know, mielenosoituksellisesti.


Rannoilla muuten järjestetään turisteillekin ruohotupsujen istutustalkoita. Ettei hiekat lähtisi kävelemään. Minähän vastasin Yo- reaalissa maantiedon jokerikysmykseen aiheesta eroosio.



Mieletön se oli kuitenkin se ranta, kunhan ensin sinne löydettiin. Lapset kasteli aalloissa ensin vaatteensa ja vaihtoivat sitten uikkareihin. Olin aistivinani oikein aitoa iloa sielä aalloissa. Minä nautin ainakin suolaisesta merituulen tuoksusta. Tänne voisi tulla lomalle.

Ei noissa aalloissa kyllä leipäkivien heittely onnistu



Hyvä että käytiin rannalla. Oikein hyvä.



Lähellä olisi muuten must paikka käydä, lounaskin olis riittänyt. Nimittäin Paul Cunninghamin luotsaama Henne Kirkeby Kro. Paulhan on tuo keittiömestri, jota alunperin pyydettiin vetämään Nomaa. Paul kuitenkin valitsi toisin ja tekee ymmärtääkseni aika rehellisen hyvää ruokaa ilman turhia pipertelyjä.

Mainitsemisen arvoista tässä kenties on, että kahden Michelinin tähden arvoisesti.

Olisimme varmaan käyneet lounaalla, jos olisin osannut laatia matkasuunnitelman toisin, mutta ravintola ei ollut tiistaisin auki. 



 Palasimme takaisinpäin Koldingeen, jossa Legolandia lähin Scandic sijaitsee, taas keskellä jotain autokauppoja, vajaan 40 km päässä. Tässä Scandicissa oli muuten ravintolapalvelu kehitetty huippunopeuteen. Paljon lapsiperheitä paikalla, eikä kenenkään tarvinnut odottaa mitään. Toki lasten seisova pöytä oli laskullamme 4 kertaan, mutta se sitten hyvitettiin  myös tuplasti.




Legoland on Legoland. Päivä oli jo kivan kesäinen ja kiersimme kaikki laitteet. Ihan mahtavaa, että Maitotyttö aka Hurjapää pääsi 120 cm ylittäneenä joka laitteeseen vanhempien kanssa. Ja kyllä siellä ihan hurjiakin vuoristoratoja oli. Parhaimmissa käytiin pari kertaa. 

Pienoismallit ovat upeita. Odotin myös hirveästi jälleennäkemistä Titania - nukkekodin kanssa, piti oikein alkaa googlailemaan, että missä se on. No sekin on siirretty jonnekin Egeskovin linnaan ja jos olisin tämän ehtinyt googlailla , niin oltaisiin muuten tultu Egeskovin linnan kautta. Titania oli ihana.


Lisää kuvateksti

Sanomattoman onnellinen Maitotyttö ystävineen. Viereen oli rakennettu kokonainen Heartlake City, voitteko kuvitella
Lättylounas ja iltapäivän hampurilaisateriat kustansivat sitten 100 euroa. Minusta melko kallista, kun ei edes hyvää. Legolandissa on joka puolella kyllä picnicpöytiä, eli voi hyvin tulla omissa eväissä. Meidän hotelleissa ei ainoassakaan ollut jääkaappia huoneessa, niin se oli vähän vaikeasti toteutettava se eväspolitiikka. Mutta asiaa kannattaa siis suunnitella paremmin!

Viimeinen päivä vietettiin Lalandiassa, hitsin isossa trooppisessa vesipuistossa, jossa oli vesiliukumäkiä lähtöön jos toiseenkin. Yksi oli tosi hurja, enkä sitten mennyt mihinkää muuhun enää sen jälkeen. Mutta oli se aika hieno, jos on vesipuistotyyppiä. En ole. Melu on kauhia. 

Ajoimme Köpikseen. Maitotyttö oli ostanut uivan Viana barbien Fisketorvetista, mutta tietenkään sen ekan hotellimme jälkeen seuraavissa ei ollut kylpyhuonetta, jossa olis saanut kokeilla. Katoin, että Sydhavnissa on ja kysyin respassa onko meillä semmoinen huone. Joo on. No eipä ollutkaan ja menin sitten takas respaan kun olin ensin kieltänyt ketään koskemasta mihinkään. Hotelli oli kuulemma aivan täynnä, respa mietti hetken ja sanoi sitten että antaa meille jonkun suiten. Kylpyamme oli iso. Uitettiin sitten Vianaa. En mä sinne Plutoon olis halunnukkaan.

Scandic'eissa on muuten kaikis sama lista.

Ja kuulkaas, ihan ilman kommelluksia ajettiin lentokentälle ja auton palautus sujui tosi mutkattomasti. Enkä muista, että meillä olis siinä mitään muutakaan erikoosta tapahtunu.

Nyjjo kotona! Kuinka meni, noin niinkuin teirän mielestä?




lauantai 4. helmikuuta 2017

LATVIAN SENSES: A DINNER PERFORMANCE


Postauksen kirjoittaminen tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta. Vaikeimmalta, kun on kokenut ainutlaatuisen elämyksen, sellaisen joka on stimuloinut jokaista aistia. Kun tietää, että sanaisen arkkuni kansi on kovasti natiseva, enkä sieltä koskaan pysty ammentamaan kaikkia oikeita sanoja, jotka vangitsisivat hetken täydellisesti. 

Riga-Gaujan alue kantaa vuoden 2017 Euroopan Gastronomisen alueen titteliä. Olin mukana kun titteli julkaistiin Latvian Suurlähetystössä Helsingissä. Huikeasti toteutettu, moniaistinen illallisperformanssi teki tutuksi Wild at Palate - teemaa. Lautaselta löytyi mm. majavaa, peuraa, nahkiaista, ja mehiläisten siitepölyä. Uskomattoman upeasti jugend-tyylinen lähetystö tummine paneeleinen (ja salaovi, yhdessä nurkassa oli varmasti salaovi!) oli muunneltu palaksi latvialaista luontoa musiikin, valojen ja tarkasti harkittujen efektien avulla.

Kieltämättä minulle tuli kerran jos toisenkin tunne, että olen salaseuran kokouksessa. Sanoja ei käytetty, paitsi loppua kohti alkoi olla jo pakko vaihtaa vieruskavereiden kanssa kokemuksia (kun vieruskaveritkin olivat koko ajan aivan parasta seuraa). Heti eteisessä saimme käteemme lankavyyhdit, joita kerien löysi perille yläkerran aulaan, jossa tanssivat faunit ohjasivat meidät eteenpäin kahtena ryhmänä.


Löysin itseni metsään katetun pöydän äärestä. Kankaassa olevien aukkojen läpi päämme ja kätemme pujottamalla saavuimme metsän keskelle kuin vaatekaapista Narniaan konsanaan. Korvakuulokkeista kajahtelivat erilaiset metsän äänet, joiden läpi kertojan rauhallinen ääni esitteli Latvian luonnon ihmeitä. Kuten metsässä kuuluukin, kaikkea leimasi kiireettömyyden tuntu, metsä tuli yhä lähemmäksi, tarjoilijoiden (tai pitäisi varmasti sanoa taiteilijoiden) asettaessa eteemme  käpyjä, sammalta, risuja. 


Kuvat/Latvian Embassy

Keväisen metsän kohistessa korvissa kullekin valutettiin koivunrungosta mahlaa alkuun tarjoillun majavan kyytipojaksi.

Kuvat/Latvian Embassy
Pääruokaa varten katettiin kokonainen  metsäinen pöytä, joka sytytettiin aamu-usvaiseen savuun juuri ennen kuin peuran fileet suklaisessa kastikkeessa sarvineen päivineen, nostettiin eteen.





Suurissa sarvissa kannettiin eteemme myös portviini.
Upean metsäinen tunnelma sulki rauhaansa; tunsin, maistoin, haistoin, kuulin ja koin metsän rauhan. 


Kuvat/Latvian Embassy
Kuvat/Latvian Embassy
Metsästä matkasimme joen ääreen. Näimme ensin Latvian jokiluontoa esiteltävän videon. Istuimme pitkän yhteisen pöydän ääreen, jonka päissä seisovat taiteilijat loivat väliimme virtaavan veden liikuttelemalla sinisiä silkkikankaita ja nauhoja. Nauhan liike pysähtyi hetkeksi, jotta saatoimme lukea siihen painetun seuraavan ruokalajin.



Jokirapukeitto oli muiden annosten lailla koostettu useista mielenkiintoisista osasista. Annoksia ei myöskään kertaakaan vain tarjoiltu sellaisenaan, kokki kävi joka annokseen lisäämässä pölyä, tai murua, tai kaatamassa kannusta kastiketta. Kaikki sujui ympärillämme kuin tarkkaan harkittu tanssi. Valot, musiikki ja veden heijastukset loivat tunteen, ettei tiennyt oliko veden pinnalla vai pinnan alla satumaisen sinisessä maailmassa.


Keiton jälkeen silmämme sidottiin ja taiteilijat poistivat näkymättömissä pöydältä liinan ja kannen, jonka alta paljastui kirkas joen pohja. Yksitellen Ahdin tyttäret ottivat kiinni kädestä ja asettivat sen veteen, samalla vapauttaen sidotut silmät ja ohjaten käden joen pohjassa olevalle meripihkan näköiselle kivelle kuiskaten samalla korvaan: "It's amber, eat it." Vaikka oikeaa meripihkaa ei ole syötäväksi tarkoitettu, oli nekku aidon meripihkan näköinen ja tunnelma joen äärellä mystinen.



Joen pohjan päälle asetettiin kirkas pöytälevy, että pääsimme nauttimaan seuraavasta herkusta, nahkiaisesta. Nahkiaisen jokinen maku sai osakseen illan eksoottisimpien makujen tittelin. Nahkiaiset olivat aika suuria ja huoneesta poistuessani huomasin, että vain muutama muu oli syönyt sen laillani kokonaan. Eikä se pahaa ollut, vain voimakkaan yksipuolisen jokista, vähän samaan tapaan kuin vaikka ostereissa maustaa suolaveden. Upeat lisukkeet tukivat annosta kuitenkin hienosti. 



Illallisesta vastasi Juris Dukalskis kokkitiimeineen, hän on keittiömestari Tam Labam Büs Augt- ravintolassa, joka kuuluu Latvian TOP 3 ravintoihin.

Kuvat/Latvian Embassy


Jälkiruualle kokoonnuimme koko porukka mehiläisten surinan ajoittaen täyttämälle niitylle, jota hallitsi muutama mehiläispesä, jonka kennoista saattoi valuttaa tuota kultaista nestettä. Huoneessa oli myös huumaavan voimakkaana hunajan tuoksu.



Suuren hunajaleivän sisuksista meille annosteltiin jälkiruuat  ja ilta päättyi lopulta hunajakakun kautta siitepölyllä maustettuun mantelimaitoon.




MENU 
LATVIAN SENSES

18.01.2017

Welcome drink: Cloudberry infusion with Riga Black Balsam


 FOREST

Appetizer
Smoked beaver with bilberry-marinated pearl onions and salted cucumbers 
dark-beer bread, golden chips, seed-bread crisps, dark-beer gel
Drink: Wild-berry infusion, pine-cone syrup, BIOvodka

Main course
Juniper smoked venison with black salsify, kale, Laima chocolate puréed prunes, black trumpet mushrooms, and pine-cone demi-glace sauce 
black trumpets, roasted malt, onion crisps
Drink: Abavas winery Cherry Port

River GAUJA

Soup
Crayfish velouté soup with bream croquette and young wheat 
sunflower seeds, parsley, seaweed, crushed crayfish
Appetizer
Fried lamprey in a tea jelly with brined mushrooms and black-garlic mayonnaise 
horseradish cream, crispy fish skin, seaweed powder, watercress, pickled mustard seeds, dill

Drink: Abavas winery Pommo, Birzī birch sap, Valmiermuiža japonica-quince seltzer

Valmiermuiža DEGALUS (burned beer)

MEADOW

Desserts
Lāču rye bread with hempseed spread, cranberries, and bio buckwheat honey 
sour cream, candied japonica quince, rowanberry jam
Honey minicake with cloudberry jam and japonica-quince foam
Drink: Chamomile almond milk


Menun yksityiskohtainen toteutus oli lumoava, eikä osasten summaa pysty mitenkään toistamaan näppäimistöllä. Hieno lanseeraus Euroopan Gastronomiselle Alueelle 2017. Muita alueita tänä vuonna ovat Tanskan Aarhus ja Italian Lombardia.

Liitän loppuun vielä videon, joka illallisemme esikuvana on varmasti toiminut. Samantyyppinen toteutus, josta tunnistan monta omasta illallisestani tuttua elementtiä, on tuotu aitoon luontoon. Video tallentaa mykistävän kauniin moniaistisen ruokailukokemuksen vuodenajat-teemasta.







Osallistuin kutsuvieraana Latvian suurlähetystössä järjestettyyn tilaisuuteen. 

lauantai 29. lokakuuta 2016

COOKIES CREAM BERLIN


Kaikkein parasta on  usein matka (ja sen odotus) päämäärään. Olin enemmän kuin kauan miettinyt berliiniläisessä Cookies Cream-ravintolassa käyntiä ja matka paikan päälle oli, no, melkein kuin pieni seikkailu. Ainakin suuri kontrasti. Melkein paras juttu koko ravintolakäynnissä. Just se yllättävä, odottamaton lisäpuheenaihe, vaikka se nyt meidät saikin valtoihinsa oikeasti ravintolan ulkopulella.
 

Keskellä iltakuhisevaa Berliiniä etsit ylellisen hotellin ja Komische Teaternin välistä kapean kujan, joka vie sokkeloiseen sisäkortteliin, labyranttiin, jossa on kulmaa kulman perään, roskiksia, pimeää, metalliportaita, autiota, melkein halloweenia. Ainut opaste ravintolaan matkan varrella on harvakseltaan tuikahtava suureellisen ruostunut, suoraan draculan linnan kuvauksista hommattu kattokruunu.


Lopulta, melkein jo uskon menettäneenä, ovi ja sen vieressä kyltti.




Meille avataan ovi ja astumme punaisella sametilla verhoiltuun tupakki- (mitä ihmettä?) ja drinkkisalonkiin, josta meidät ohjataan kulkemaan portaat ylös varsinaiseen ravintolaan.


Sitten ollaankin rosoisen intiimissä, yksinkertaisessa ravintolasalissa. Pöydästämme näkyy suoraan keittiöön. Ollaan vähän siinä keskellä salia (minä voitan näköjään aina pöytävarausarpajaisissa...), mutta toisaalta, salin laidoilla olevat pöydät ovat niin vierekkäin, että en ymmärrä kuinka asiakkaat mahtuvat paikoilleen. Hyvin mahtuvat, sillä lähtiessämme ravintola on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Mukaan mahtuu myös esim. asiakkaiden mukanaan tuoma suuri pitkäkarvainen koira, joku mustan setterin typpinen tai ehkä belkkari. Mutta aika hienoa tämäkin. Elämää saa olla. Vaikka koira ei siis aiheutakaan mitään häiriötä.


Ravintolassa ei tunnu olevan pulaa farkkuhousuisista, yksilöllisiin mustiin paitoihin pukeutuneista tarjoilijoista ja meitä palveleva pitkä partajooseppi on avulias, asiantunteva, ystävällinen ja sopivan neutraali. Hän antaa meille aikaa tuskailla tilauksen kanssa, mutta odottaa meidän ei tarvitse missään kohtaa.  Tarjoilu onkin tarjoilijoiden rennosta pukeutumisesta huolimatta ihan huippuravintolatasoa. Valkoviini pidetään kylmässä eikä sitä hulautella lasiin niin, että riittää nyt ainakin hetkeksi, samoin toimitaan veden kanssa. Vähän kerrallaan, mutta usein.

Sain  houkuteltua mukaani  kaksi muuta pikaluistelumamageria, Annen ja Katin sekä  Berliinin leirimme tekniikkavalmentajan Annelin. Pieni ylellinen poikkeama leirirutiineihin sallittaneen meille. Käytiinhän me viikon aikana myös 4x Ikean lihapullilla. Ihan vaan tiedoksi, ettei hotellimme ympäristössä todellakaan ollut mitään ravintola tai street food- keskittymää. Onneksi oli edes IKEA. Koska eväämmekin varastettiin hotellin parvekkeelta...
Olin siis päättänyt vierailla jossakin kiinnostavassa ruokakohteessa ja aivan itsekkäistä syistä.

Annelin kanssa söimme 4 ruokalajia, Kati ja Anne 3. Listalta oli aivan vitsin vaikea tehdä valintoja. 

Cookies Cream on siis kasvisravintola, vaikka sitä ei missään erikseen mainosteta. Lista nyt kerta kaikkiaan ei vain sisällä muuta kuin kasviksista valmistettuja annoksia. Ruoka on huolella ja kauniisti valmistettua.


Grillattua purjoa, mustaa seesamia, piparjuurta. Tämä oli upean näköinen sienimetsä!


Oma eka alkuruokani oli selleriuute omena gyozan kera (timjamia,saksanpähkinää, chiliä). Kadehdin
vähän Annelin purjoja, mutta saan onneksi maistaa.



Toisena alkuruokana päädymme kaikki   vuohenjuustoon ja  kurpitsaan. Annoksessa retikkaa ja pihlajanmarjaa. 
 

Anne söi pääruuaksi kuuluisan punajuuriannoksen gnoccheilla. Nuo oliivinmuruset oli ihanan makuisia.



Kaikki muut olimme sitten päätyneet samaan pääruokaan, jossa oli polentaa ja munakoisoa pappadoumin kera. Munakoiso oli mahtavan lihaisa ja täyttäväkin, maut tässäkin annoksessa hyvin pehmeät. Kaikissa annoksissa maistui se kuuluisa bitter, joka tuli pitkään paahdetuista, melkein poltetuista kasviksista (tässä annoksessa se löytyi tuosta vahvasta kastikkeesta). Juttelinkin siitä tarjoilijan kanssa, joka ylpeänä ilmoitti, että juuri se onkin erikoisuutemme ja salaisuutemme. 

Ehkäpä niin, mutta en voinut olla salaa vertaamatta mielessäni paikan ruokia Kööpenhaminan Manfreds'iin. Cookies Creamin annokset olivat omaa luokkaansa taidokkaalta ulkonäöltään, mutta maullisesti rakastin enemmän Manfredsin yksinkertaisempia mutta intensiivisempiä tulkintoja. 


Katin herkkä ja kaunis jälkiruoka yhdisti -kuulemma tosi onnistuneesti- tilliä ja omenaa. Tämä täytyy laittaa korvan taa.


Poltettu (!) ananas ja kookossorbetti oli juuri sitä sopivaa rosoa, jota hieman kaipasin hienostuneisiin annoksiin. Ihan tavallinen mutta ihan hirveän hyvä.


3 ruokalajia maksoi 44€ ja 4 55€. Eli Suomen hinnoissa ei mitenkään hirveän kallis, Saksan ravintolahinnoissa sen sijaan melko kallis. Hyvä vaihtoehto, pöytävaraus pitää tehdä, mutta sen saa ihan hyvin edelliselläkin viikolla. Kasvissyöjälle huippupaikka. Mullakin oli parasta seuraa, kiitos naiset, vaikka tietysti oli vähän paineita, kun minä heidät sinne raahasin. 

Ja niinkuin sanoin, ravintolan metsästys ihan huippu! 

Lisää ravintolasta Alex Niemisen VEGEBLOGISSA, Jauhot Suussa testasi ravintolan jo tuoreeltaan 2011!  VEGE! keittokirjan Alex rankkasi ravintolan Euroopan parhaimmaksi kasvisravintolaksi, tuon jutun siivittämänä minäkin paikalle lähdin. Tästä  huomaa, että ravintolakokemus on aina hyvin intiimi ja yksilöllinen, siihen vaikuttaa moni niin moni asia, välillä tuntuu, että tuulen suuntakin.