About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maitotyttö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maitotyttö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Päiväni perhebloggaajana


On niitä sellaisiakin päiviä, ettei yhtään huvita olla ruokabloggaaja. Oikeasti kyllä tosi harvoin. Ja silloinhan ei oo pakko blogata! Yksinkertaista.

Useimmiten en kerkiä niin paljon laittaa ruokaa, että saisin tarpeekseni teille niistä satuilla. Silloin joskus leikittelen ajatuksella, että bloggaisin jostakin muusta. Perhebloggaaja kuulostaa houkuttelevalta. Mullahan on kaikki tarvittava, lapset ja mielipiteet lastenkasvatuksesta. Kuinka ihana olis jakaa kaikki huutopotkuraivarit, äitin siis, lapsistahan julkaisisin pelkästään pitkäripsisiä hymykuvia. Työn ja lastenhoidon yhteensovittamisen vaikeudesta, riittämättömyyden tunteesta, yhteisistä askarteluhetkistä, tämän kauden ulkoiluhaalareista ja lasten sukupuolirooleista olis niin ihana avautua! Saattaisin päästä jopa vauvalehden keskustelupalstan aiheeksi pikkuprovosoinnilla, jopa ruokablogini on sinne kerran päässyt niin valtavalla raivolla, että jouduin poistamaan kyseisen vanhan postauksen joksikin aikaa blogistaniasta. Nyttemmin sen olen vaivihkaa eetteriin palauttanut. Vähän uhmakkaasti. Sanotaan nyt, että kyse oli lakkajäädykkeestä....

Voishan sitä sisustusblogatakin. Ainakin mulla olis hirveästi ideoita ja näkemystä. Pitäisi vaan saada laajakulmalinssi, että tupa näyttäis vähän isommalta. Ja sitten niitä ideoita ja näkemyksiä pitäisi joskus ehtiä toteuttaakkin. Keväällä on asuttu kymmenen vuotta tässä, kahdesta vaatehuoneesta puuttuu edelleen kaikki hyllyt ja tangot. Maalattavia lipastoja hyllyjä ja pöytiä odottaa uudenaikaistamista ja tuunausta. Toisaalta tuo puunväri on kohta taas trendikästä, eli kannattaakohan? Keittiöön ehdottomasti se musta liitutauluseinä. Synnytyslaitoksella maatessani Maitotyttö kainalossa oli aikaa suunnitella Maitotytön huoneen sisustus, silloin se oli raikkaan punavalkoinen, pikkusydämin siellä täällä koristettu. Siis sitähän ei koskaan toteutettu, kuten ei muitakaan huonesuunnitelmia. Onhan se kätevä noin Maitotytön leluja ja vaatteita kaaoksessa sisältävänä vierashuoneenakin.

Puutarhablogi. Ai että. Siitä tykkään oikeasti. Ajatuksesta puutarhablogista, en niinkään puutarhanhoidosta. Siinä joutuu kyykkiä ja alkukesän iltoina ympärillä pyörii niitä ihme pikkuötököitä. Toisaalta on ihana jakaa kasvun ihmettä. Ihme, että kaikki kasvaa hoidon laiminlyönnistä huolimatta.

Matkablogi. Viiniblogi. Parisuhdeblogi. Kirjablogi. LaihdutusElämäntapamuutosblogi. Muotiblogi. Liikuntablogi. Askartelublogi. Murreblogi. Meikkiblogi. Heppablogi...

Jotenkin alkaa tuntua, että suutari pysyköön lestissään. Koska kumminkin haluan olla elämänmakuinen ruokablogi älkää pahoittako mieltänne vaikka satunnaisista lapsijutuista, vaikkei kummallakaan ole edes mainittavan pitkiä silmäripsiä.

Tammikuussa kokeilin päivän perhebloggaajana kun Puutalobaby oli saanut kutsun kutsua 5 bloggaajakolleegaa vuorokaudeksi Ikaalisten kylpylään ja Titi-nallen Merenalainen Maailma- konserttitaltiointiin. Mehän tietysti mentiin, koko perhe, kahteen otteeseen ehdittiin pulikoidakin, kylpylässä on muuten ihanan lämmin ja kivat altaat. Huone oli suuri ja viihtyisä ja aamiainen maittava. Illan Titi-nalle disco Titi-nalle talossa kovasti odotettu ja konsertti taltiointi tietenkin huippukokemus. Myös näin aikuiselle seurata Riitan uskomatonta Kaikki langat käsissä- johtamistyyliä Hymyillen, lempeällä äänellä ohjaajalle " Sä varmaan haluat, että pysäytetään tähän ja otetaan uudestaan siitä ja siitä kohdasta..."
Maitotytölle parasta kaikista olikin juuri Riitalle esitetty muutama tarkoin harkittu kysymys ja halaaminen, samoin kuin nallejenkin kohdalla. Vaikka kyllä hän nyt 5v ymmärtää, että siellä on ihminen sisällä! 






Tämä oli kyllä äitin mielestä parasta. Siis tämä yläpuolella oleva kuva.




Vaikka Kyseessä oli ehdottomasti Maitotytön päivä, oli ihanaa, että Urho11vkin oli reippaasti mukana menossa siskon kanssa (yritti antaa kyllä Titi-nallelle rennon läpsyn, mutta huumorintajuinen nalle levitteli käsiään niin kauan, että pakko oli halata). Ja me vanhemmathan ollaan onnellisia jos meidän lapsetkin on (hiljaa, ainakin hotellihuoneessa!).

Ruuhkaa ei kylpylässä ollut tammikuisena arkena ja se sopi meille. Kotimatkakin oli sopivan lyhyt ja Maitotyttö sai kerrankin nalleilla tarpeekseen. Kylpylässä on muuten aivan ihan, suuri leikkihuone, pallomerineen, keittiä-ja kauppaleikkineen, paljon pelejä, askarteluvälineitä yms. Erityisibonusmaininta sille!

Kiitos Puutalobaby, Ikaalisten kylpylä ja Titi-nallen porukat! Oli myös hauska, vaikkakin pikaista tutustua/nähdä Krista (Puutalobaby), Pia (Jotain tekemistä), Henna (Pientä, suloista & vaaleanpunaista), Annaleena (Pata porisee) ja Emmi(Emmi Nuorgam)- Lähinnä kyllä ehti keskittyä omiin lapsiin.

Mutta Titi-nalle se jaksaa porskuttaa! Vaikkakin ainut pieni pettymyksen hetki matkalla olikin se, kun Maitotyttö tajusi, että Nallet eivät tule kylpylän puolelle uimaan hänen seurakseen. On muuten nähnyt sellaisen DVD:n jossa olivat, että äitin on kyllä turha väittää, etteivät nallet voi tulla kylpylän puolelle.

Kutsun saaneina (Puutalobabyn kautta) nautimme ilmaisesta majoituksesta kylpylän käytöllä ja aamiaisella sekä maksuttomasta Titi-nalle konsertista.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Frozen jäinen syntymäpäiväkakku



...Eli kakunteon pitkä oppimäärä.... 

Viime vuonna Maitotytön syntymäpäiväkakku oli oikeana päivänä pakastemutakakun päälle lätkäisty frozen-syötävä kakkukuva. Myöhemmin pidettäviin sukusynttäreihin sentään taiteilin toiveena olleen Lumikki-kakun.  Tänä vuonna yritin panostaa ja googlailin Frozen-kakkujen  lannistavaa ihmeellistä maailmaa, yrittäen edes etsiä taitotasolleni jonkun mahdollisen toteutettavan. Ihan jetsulleen ei mennyt kaikki tälläkään kertaa, mutta oikeasti olen aika innoissani kakusta ja tiedän, että viime yön harjoitusten jälkeen osaisin tehdä kaiken vielä paremmin nyt. Kuvaamiseen ei nyt keskitytty, mutta antakaahan kun kerron: kakku ja kuinka se tehdään.


Itse kakku
Frozen-jäätelökakku, koska Elsa, tuo jäisen vuoren huipulla satumaisessa lasipalatsissaan asustava kuningatar ansaitsi myös jäisen ja lumisen täytekakun, jäätelökakun siis. Tein normaalin, hiukan sitruunalla raikastetun 7 munan kakkupohjan, leikkasin ja kaivoin kakun sisustan niin, että pohjalle jäi ohut kakkukerros, sivuille hiukan paksumpi. Sisään mahtui juuri sopivasti 2 l pehmennyttä vaniljajäätelöä, jonka sekaan, hetken mielijohteesta, sekoitin pussillisen ranskanpastilleja, jotka antoivatkin täytteelle ihanan jääkuningatarmaisen viileän tuulahduksen. Kokosin kakun tuorekelmulle vuorattuun paistovuokaan, tasoitin pinnan jätskillä, vedin muovin yli, lautasen kanneksi ja vein yöksi pihalle (aivan TG-pakkanen, pakastimessani ei olis ollutkaan täytekakun mentävää tilaa). Tässä kohdin olin siis vielä varma, että hyvät henget ovat kanssani kakunteossa.... 

Otin kakun sulamaan reilu puolituntia ennen syöntiä, nostin sen tarjoilulautaselle ja peittelin rouheasti lunta markkeeravalla vaahdotetulla vispikermalla, jonka onnistuin päräyttää voiksi asti. Paksua halusinkin, mutta...

Jäätelökakku on kaikkien suuhun sopiva, kerralla syötävä  hyvä vaihtoehto perinteiselle kakulle. Täytyy vaan muistaa, että tämän tyyppiset koristelut voi laittaa päälle vasta juuri ennen tarjoilua, joten varaa aikaa myös siihen. En kuitenkaan halunnut sokerimassakakkua tällä kertaa ja tässä jäätelökakussa yhdistyykin ihanasti kerma(voi), jätski ja kakkupohja.



Jääkoristeet ja isomaltoosi

Koskaan en ole kakun kanssa niin googlaillut paljoa kun tämän. Innostuin jäisistä seinämistä, jotka hiukan mielikuvituksellekin tilaa jättäen markkeeraavat Elsan linnaa. Kun näytin kuvia Maitotytölle, hän oli heti, että jee, ihana linnakakku, vaikka tarjolla oli kuvia ihan näköislinnoistakin. Tähän ideaan me kuitenkin innostuttiin. Ja toteutus; no, tehdään sokerista ja siirapista ja väriaineesta jään näköistä. Ikävä vain, että kaikissa ohjeissa käytettiin sitä maissisiirappia, ja mistä sitä nyt tähän hätään. Uppouduin sokeritaiteen kiehtovaan maailmaan ja tajusin, että isomaltoosistahan ne oikeat sokerileipurit koristeet tekevät. Niinpä perjantaina hain Maitotytön päiväkodista ja kurvattiin Lapualle Leipurin Putiikkiin (tämä on nyt siis ihan ilmaista mainosta loistokaupalle!), jossa arvelin isomaltoosia olevan. Olihan sitä ja ohjeetkin sain, mitään kun en ymmärtänyt puolenkilon isomaltoosiraepurkista. Se on kuitenkin lähes kaloritonta hedelmäsokeria, josta voi valmistaa läpinäkyviä koristeita. Se nesteytyy 95 asteessa ja kuumennetaan 170 asteeseen. Ihan kiva kun huomaat, että sun mittarin asteikko riittää vaan 130 asteeseen! Kuuman massan voi värjätä tipalla sinistä vesiliukoista elintarvikeväriä, jolloin jäähän tulee tosi upea , luonnollinen, hiukan vihertävä sävy. Massan kanssa tulee olla varovainen, ettei se kuohahtele, tai ettet saa sitä päällesi, 170 astetta nimittäin polttaa. Suojakäsineet ovatkin suositeltavia, mutta mistä mulla nyt sellaaset olis ollu. Henget kuitenkin mukana vielä tässä vaiheessa ja onnistuin olemaan polttamatta itseäni.

Sain levitettyä  värjätyn isomaltoosin levyksi öljytyn leivinpaperin päälle. Siitä tuli aivan jumalaisen kaunista läpikuultavaa hiukan sinertävää jäätä. Se kovettui hyvin. Ainut huono juttu, oli, että olin sen jättänyt aavistuksen liian paksuksi ja kun yritin lohkoa sitä  (Elsaa korkeampiin) teräväsärmisiin paloihin, mitään ei tapahtunut. (Jostain syystä mietin siinä kohtaa, että tehdäänköhän elokuvien stunt-ikkunakohtaukset juuri isomaltoosi- ikkunoiden läpi hypäten ja apua jos ne ovat näin kovia).

No tiedätte mikä jyllää Pohjanmaalla (voima!), joten hiukan turhautuneena täräytin sitä vähän kovempaa nyrkillä jolloin koko lasi hajosi parin 4-5 cm siruihin... eli aivan liian pieneksi.

Panic. Koska luulen, ettei Leipurinputiikin avulias Mikkokaan lähde toimittamaan minulle Isomaltoosia sunnuntain vastaisena yönä...

Googlaillaan taas. Isomaltoosin voi uudelleen sulattaa. Jee! Aamulla kokeilin ensin palalla ja kun se onnistui löin kaikki kattilaan. Huomasin heti sitten, että alkoi erottua jotain keltaista. Öljyä palojen pinnalta? Jostain luin nyt myöhemmin, että värjätyn isomaltoosin kuumennus on haastavaa ja niinhän se olikin, yhtäkkiä mulla oli kattilallinen RUSKEAA nestettä. Joo, ei ole jääkuningattaren väri!Let it go!

Tuskaista googlailua taas. Millä korvata maissisiirappi, jos kokeilisin vielä sokerireseptillä jään tekoa. Jippii, mulla on pullo glukoosisiirappia. Alan kokeilla karamellijään tekoa glukoosista ja sokerista ja pelkään koko ajan koska sokeri muuttuu ruskeaksi, mutta se ei muutu, värjään sen tipalla sinistä, kaadan kovettumaan (sitä on hiukan hintsusti, enkä saa ihan haluamaisenlaisia korkeita lohkareita) ja olen onnellinen,  Maitotytön päivä pelastettu.

Suosittelen kyllä isomaltoosin käyttöä, ainetta saa leivontaliikkeistä, se oli helppoa, tulos kaunista, vaikka nyt sokerisiirapistakin sain jäätä aikaan. Se kuitenkin jähmettyi nopeammin, eli sitä ei kauaa saanut leviteltyä. Käsittääkseni isomaltoosi pysyy myös kirkkaana paremmin, sokeri ruskistuu helposti, vaikka minä onnistuinkin sössimään tuon isomaltoosin uudelleen lämmityksen.



Elsa
Tunnustan , että etsin lauantaina Sjoen kaupat läpi pientä muovista Elsa-figuuria (missä olitte, henget?). Kun ei sellaista löytynyt oli pakko ryhtyä toimeen ja tekaista itse. Vinkit löytyivät taas netistä. Tämä koriste ei ole syötävä, koska se on tulostettu tavalliselle paperille. Tulostin siis Elsan ja leikkasin sen irti paperista veitsellä, ilman viittaa.  Kaulitsin palan valkoista sokerimassaa, kostutin pinnan ja painelin paperinuken siihen kiinni. Sitten leikkasin veitsellä nuken irti massasta. Aamulla kun se oli lähes kuiva, liimasin  elintarvikeliimalla takapuolelle pitkän tikkaritikun, tukemaan koko  ruumista ja niin, että saisin Elsan kakkuun pystyyn. "PahviElsa" oli jotenkin tosi 3D, kun takana oli puolisenttiä sokerimassaa. Valitettavasti kuvista ei näy ilmi, mutta maalasin hahmoon vielä upeat (no oli ne, muttei kehtaa koko ajan kehua) korostukset kolmella erivärisellä syötävällä glitterillä, sinisellä, vedenvihertävällä ja valkoisella. Kolmiulotteisen vaikutelman kruunasi Elsan viitta, joka ei kauhean hyvin myöskään näissä kuvissa erotu noista jäistä, ehkä tässä alimpana parhaiten. Eli tein Elsalle viitan värjätystä, glitteröidystä liivatteesta ja liimasin sen hulmuamaan harteilleen.


Tässä kakkua syöty niin paljon, että koristeet siirretty jo toiselle laidalle

Melkein tekis mieli kokeilla näiden koristeiden tekoa uudelleen, nyt vähän kokeneempana. Jospa torstain kaverisynttäreille...




Teko-ohjeet jäälle ja viitalle

Isomaltoosista
500g Isomaltoosirakeita
pari tippaa sinistä vesiliukoista väriä

Laita rakeet kuiviltaan teräskattilaan ja sekoittele kunnes rakeet sulaa. Kun seos kiehuu nestemäisenä, asenna lämpömittari, niin että se ei koske kattilanpohjaa ja anna seoksen lämpötilan nousta 170 astetta. Ota kattila liedeltä, anna seisoa muutama minuutti ja sekoita väri mukaan. Ole joka vaiheessa varovainen, isomaltoosi on todella kuumaa, piparinrakennussokeripalovammat ei oo mitään tämän rinnalla. Ole varovainen myös, ettei neste präiskähtele (silmät) kun lisäät vaikka värin.

Levitä massa uuninpellin päälle öljytylle leivinpaperille OHUEKSI kerrokseksi. Anna kovettua (itse vein pihalle pakkaseen ja kovettui tosi nopeaa.) Riko korkeiksi teräviksi jäänpaloiksi. Varovasti! Ei niinkun entinen likka!

Sokeri-glugoosisiirapista
2 dl valkoista hienoasokeria
2/3  dl glukoosisiirappia (löytyy ihan marketista)
3/4 dl kuumaa vettä
pari tippaa sinistä väriä

Kuumenna sekoittaen teräskattilassa soleri, siirappi ja vesi. Kun seos kiehuu, lämpötila ei nouse yli 107 asteen ennenkuin vesi on haihtunut, eli kestää hetken. Nosta sitten lämpötila 150 asteeseen, ota pois liedeltä ja lisää väri. Toivottavasti asteet ovat oikein, näin muistan lukeneeni, en nyt tähän hätään löydä niitä. Joka tapauksessa  sokerin lämpötila vaikuttaa siihen kuinka kovaksi sokerimassa jähmettyy...jos nyt mitään tajusin.

Molempiin seoksiin voi lisätä myös jotain makuöljyä.

Elsan viitta
Löysin videon, jossa opastettiin viitan teko, mutta ei annettu reseptiä liivateseokselle. Tein sen jotenkin näin tai sinnepäin. ...And it worked!

 vettä
liivatejauhoa
elintarvikeväriä (sinistä)
elintarvikeglitteriä (sinistä)

Sekoita 2-3 tl kylmää vettä saman verran liivatetta, lisää sitten vähän kerrallaan kuumaa vettä, että saat paksuhkon tahnan, sekoita hyvin ja sekoita väri myös joukkoon. Metallialustalle tai esim kakkuvuoan irtopohjalle  voit sitten siveltimellä maalata halutun korkuisen viitan korkuisen neliön. Ensin liivate "rakoilee, mutta pensselöi ja levitä ja lisää liivatetta, kunnes sinulla on aukoton neliö. Ripottele päälle glitteriä. Anna kuivua yön yli. Viitta ikäänkuin kuivaa ja käpertyy irti pohjastaa. Leikkaa se sitten varovasti viitanmalliseksi (kolmio ja liimaa elintarvikevärillä tai vaikka valkosuklaalla elsan hartioille!


Lopuksi vielä aivan hirveesti terkkuja kaikille tänä vuonna 3- 10v. syntymäpäiviään viettävien tyttölasten äideille!








torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua !

Hyvää, rauhallista, turvallista, maukasta ja rentoa Joulua jokahittelle!

Yllä oleva kortti on lopputulos tämän vuoden Joulukorttimaniasta. Tuokoon se joulumieltä teille kaikille. Ja muistutuksen siitä kuinka hyvin meillä on asiat tämänpäivän Suomessa!

Lähimmäisenrakkautta toivottaen,

Nanna, Urho, Maitotyttö ja Iso-Hoo

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukorttimania



Ennen vuotta 2004 en ollut lähettänyt kenellekään ainon ainokaista joulukorttia. Sitten syntyi Urho ja muutti kaiken. Joka vuosi teen jostakin valokuvasta kortin, jossa pääosassa lapseni. Ylläoleva kuva on yksi rakkaimmista, vuodelta 2007, Urho ja Obelix.

Rakastan joulukorttiteeman suunnittelua, joskus idea on päässäni lähes koko vuoden, joskus se tulee viime tipassa. Rakastan joulukorttien saamista, jotka kaikki liimaan esille aulassa olevan Wc:n oveen (ulkopuolelle), se koristaa hienosti koko eteistä ja siihen kaikki aina pysähtyvät tutkailemaan kortteja. Olen siis niitä jotka piinavat ystäviään ja lähimmäisiään lastensa kuvilla ja anteeksi nyt julkisesti, jos se jotakuta ärsyttää, mutta minulle jokainen kortti on hyvin henkilökohtainen, sen eteen on nähty paljonvaivaa ja sen mukana kulkevat jouluterveiseni läheisille.

Sometulvassa, sähköisten yhteydenottojen keskellä postin kuljettama kortti on  entisestäänkin arvokkaampi ja arvostetumpi, eikä suomalaisten kortinlähetysperinteelle näy loppua. Äläkä pyydä anteeksi, jos et ehdi tai halua kortteja lähettää, sekin on ok, enkä ole ketään postituslistaltani poistanut sen takia, etten saa "vastakorttia". Tiedän kuitenkin, että olet ajatellut minua, kun saat kortin. Ja minä sinua.

Alkuvuosina luottokuvaajani Viivi otti kuvat ja sommitteli ne. Nykyään otan ne useimmiten itse, käsittelen ja rajaan, Viivi lisää tekstit ja printtaa kortit. Yleensä viimeisenä edullisen postituksen päivänä, joskus jopa jälkeen. Photoscape ilmaisohjelmassa löytyy kivat suodattimet, joilla kuvista saa vanhanaikaisia tai retroja, olen niihin kovasti mieltynyt. 

Tänä vuonna, sunnuntaina, kun otimme kuvia ainoaan valoisaan aikaan kun olimme kotona yhdessä pariin viikkoon, oli taas tosi haasteellista. Mulla ei ole erillistä käännettävää salamaa ja kiinteä suora salama on vain liian julma. 

(Varoitus seuraa epäonnistuneita kuvia)


Tonen ongelma on, että tupamme on liian pieni, että pääsisin tuon 50 mm linssin kanssa tarpeeksi kauas, että saisin lapseni ylipäänsä mahtumaan kuvaan.

Ja sitten on nk. immailu. VOISIKO SE NAAMA OLLA IHAN HERTTAISEN LUONNOLLISESTI?


 KUULITTAKO TE MITÄ SANOON?


JA MAITOTYTTÖ, ON PAKKO PYSYÄ PAIKALLA, MUUTEN KUVA TÄRÄHTÄÄ ILMAN SALAMAA NÄIN HÄMÄRÄS....


JA SAMA SULLE , URKKI!


MUTTA KYLLÄ VOI HYMYYLLÄ. MOLEMMAT! Tai mitä väliä, tämä on ihan epätarkka kaikin puolin, niinkun suurin osa ilman salamaa.


Aina vaan paranoo... NYT EI KANNATA HERMOSTUA, JOS ÄITI KERRAN VUODES OTTAA TEISTÄ VALOKUVIA... (Urho: et sitten laita näitä mun kavereille!)


EIKU NOUSE SITTENKIN ISTUMAAN...ETTÄ TE SOVI KUVAAN....




 EI RUVETA , URHO!


 TÄSTÄ EI TUU MITÄÄN!

  
Oikiasti, itkua tuhartaen koneelle miettimään mitä voi tehdä 152 samankaltaisesta kuvasta. Siis mikä mielenhäiriö saa ihmisen ottamaan tärähtäneen kuvan jälkeen vielä yhden... x 151? Toivo, usko, optimisti, usko enkeleihin, lottovoittoon?

Onneksi on se 153 kuva. Jonka kamalat värit voi vetää seepialle ja josta tuntuu kumpuavan tarina, kun sen käsittelee kaiken pelastavaksi pula-ajan kuvaksi. Kiitos Jumala, enkelit ja Ray! (Ja photoscape).

Ne on nyt postis!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Makiaa mahan täydeltä


IsoHoo on suklaahiiri. Sillä on piilossa eli jemmassa aina suklaata. Auton keskikonsolissa, ruokakaapissa kahvin ja sokerin takana, makuuhuoneen lipaston sukkalaatikossa, repussa...

Löysin kivan kakkureseptin ja toteutin siitä oman versioni isänpäiväksi. Omastani tuli hyvin valuva, koska lisäsin kuorrutteeseen vahingossa tuplamäärän kermaa. Kakusta tuli myös paljon esikuvaansa värittömämpi, sillä kaikki väri jäi karkkipapereihin. Kakku kruunattiin pussillisella Marabou Twistiä, IsoHoon lempparia. Maitotytön tärkeä tehtävä oli kuoria makeiset.


Se olikin aika tarkaa puuhaa.


Ohps. Daimia oli hankala kuoria , niin piti vetää vähän hampaillakin.


Tais sinne suuhun päätyä muutama muukin, kun makuun pääsi.



Ja taas sama Daim-vahinko! Siis se meni ihan vahingossa!


Hyvin hoidettu homma kuitenkin noin suurissa linjoissa.


Ja kerrankin niin 'makee' homma, että jaksettiin suorittaa ihan loppuun asti!


Karkkipapereita sitten siloiteltiin vielä suoriksi vähän kuin  joskus puoli vuosisataa sitten, Maitotyttö liimasi niitä kartongille ja niin sai pappakin makoisan kortin!

But the cake. Se on ihana, koska mitään ei vaahdoteta, vähän vaan sulatellaan, nopea tehdä ja vähän tiskiä.

Ja suklaahiiren unelma.


Marabou Twist -kakku

Pohja
110 g voita
1, 25 dl nutellaa
1 dl pähkinävoita
100g tummaa suklaata
0,5 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl vanilja-aromia
2 isoa munaa
1,25 dl vehnäjauhoja

Nutella-Peanut butter-ganache
1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
2 rkl nutellaa
2 rkl pähkinävoita
Päälle pussillinen Marabou Twistiä. Kuorittuna.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele 22 cm irtopohjavuoka (tai piitakkavuoka, kakku on siis tosi matala).

Kuumenna voi, nutella ja pähkinävoi kasarissa, sekoita sileäksi. Ota pois liedeltä ja lisää sekaan paloiteltu suklaa. Anna seistä minuutti ja sekoita sitten niin kauan, että suklaa sulaa joukkoon. Lisää sokeri, suola ja vanilja. Lisää munat yksitellen vatkaten ja lopuksi vehnäjauhot. Kaada taikina vuokkaan ja paista 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan.

Ganache
Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi ja kaada se sitten kulhoon paloitellun suklaan, nutellan ja pähkinävoin sekaan. Odota puoli minuuttia ja sekoita sitten sileäksi. Anna jäähtyä sen verran, että alkaa hiukan jähmettyä ja saat levitettyä sen hyvin.  Jos se on paksua, tee lusikalla pyörteitä pintaan, älä yritäkkään sileää. Omani oli hyvinkin sileää sattuneesta syystä.

Ripottele Marabou-twistit päälle taiteelliseen näkemykseesi nojautuen.

Herkuttele.


lauantai 17. lokakuuta 2015

Apukokki maailmalla ja sitruunakana


Väitän ettei kärähtänyt. Kuva valehtelee. Hyvin tumma paahto vaan. Söin nimittäin kaiken nahan. Eli sikäli tiedän. Sitäpaitsi haluan tämän reseptin eetteriin, enkä ehdi nyt uusintoja ottaa. En koskaan ehdi. Reality blogging, you know. Välillä ehtii kuvaan asetella vähän paremman patalapun...

Kiiru on siksi, että haluan kertoa, joka siihen  ei ole vielä törmännyt, Apukokki maailmalla - keittokirjasta. Miikka Järvinen ja Maija Koski ovat tehneet lastensa kanssa jatkoa ihanalle Apukokin keittokirjalle. Ideana on kokata perheen ruokia niin arkeen kuin juhlaan, sillä lailla lapsiystävällisesti. Reseptin ohjeistus on värien avulla jaoteltu myös niin, että heti näkee mitä voi tehdä yhdessä aikuisen kanssa, mitä lapsi yksin ja mikä jää aikuisen vastuulle. Kiva idea ja lapset innostuu. Sinänsä reseptit on kyllä ihan sellaisia, että käyvät keittiöön kuin keittiöön vaikkei siellä apukokkeja häärisikkään. Tykkäsin ekasta osasta ja tykkään tästä.

Kirja on kirjoitettu kaliforniasta käsin, ainekset ruokiin löytyvät kyllä kotomaastakin. Minua erityisesti ilahduttaa törmätä väkeen, jonka ruokafilosofia ja lempiruokamaat ovat niin samanlaiset kuin omani. En ole ikinä pystynyt sanomaan, että joo Italian keittiö vaikka on mulle ykkönen, sen takia kirjan sisällys riemastuttaa; reseptiosionsa saavat niin kalifornialainen, lousianalainen kuin muukin amerikkalainen, meksikolainen, kiinalainen, intialainen ja tietty se italialainen, kaikki vähän sieltä San Francicon lahden vinkkelistä, sillä sieltähän nämäkin kaikki ruokasuuntaukset löytyvät.

Kirjassa kokataan paljon kasviksia, syödään luomua. Ohjenuorana toimii paitsi ruuan puhtaus ja maku, myös eläinten hyvinvointi.

Sitruunakanan reseptin nappasin heti to do-listalle, nyt kun meillä saa myös (ainakin Jyväbroileri) noita broilerin reisipaloja. Hyvää tuli ja mehevää, koko perheelle maistuvaa. Ja helppoa! Tässä vain reseptiikan pikaohjeistus ilman töiden jaottelua.

Sitruunakana
4-6 :lle

2 rkl tuoretta rosmariinia
2 rkl tuoretta timjamia
1-3 luomusitruunaa
3 valkosipulinkynttä
6 rkl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 kg maustamattomia broiletin koipia ja reisiä
3 rkl sulatettua voita
sitruunanviipaleita koristeluuna

Tee marinadi silputusta rosmariinista, timjamista, valkosipulista, 2 sitruunan raastetusta kuoresta (ohjeessa 2 rkl) n. desistä sitruunamehua, öljystä, suolasta ja pippyrista.  Marinoi  kananpaloja marinadissa jääkaapissa pari tuntia.

Laita kananpalat vuokaan nahka ylöspäin ja kaada marinadi päälle. Lusikoi päälle voipaloja (kirjassa voisulaa). Paista 220 asteessa 50-70 minuuttia. Kääntele 20 minuutin välein. En käännellyt ja sen huomaa.

Mutta hyvää oli! Meillä syötiin uuniperunan ja salaatin kanssa. Ihanan sitruunaista!


Lisäksi kirjasta on ehditty testailla myös tuoreluumupiirakkaa, josta unohtui ottaa  kuvat valmiista tuotteesta. Mutta tekovaiheissa noudatettiin lapsityövoiman käyttöä. Piirakka oli hyvää, mutta sokeria kannattaa laittaa yllättäen maksimimäärä jopa makeisiin luumuihin, ettei tule liian kirpsakkaa .



Luumujen asettelu vuokaan yksitellen tuntui varmaan lähes yhtä uuvuttavalta kuin kivien poisto pienistä naapurin puun luumuista.


Onneksi nopeasti keksittiin, että eihän niitä nyt yksitellen tartte asetella...


Tästä kirjasta kokataan vielä monta kertaa!


Kirja saatu arvostelukappaleena.



tiistai 11. elokuuta 2015

Martsipaanikiisseli vatuilla



Oikeasti tämä on mesiangervo-maissikiisseli tai maitokiisseli, miten vain. Halusin aloittaa mesiangervokokkailut jollakin superyksinkertaisella, jossa mesiangervon ihanan mantelinen maku uutetaan maitoon, silloin ei voi mikään mennä vikaan.

Eikä mennytkään, ihana paksu ja mantelinen kiisseli suli suuhun tuoreiden vadelmien kanssa. Ja mielikuvitus lähti lentoon kohti uusia reseptejä.


Mesiangervokiisseli vadelmien kera
4:lle

6 dl kulutusmaitoa + hiukan lisää
1 rkl kuivattua mesiangervoa tai pikkutukku tuoretta
1/2 dl sokeria
3/4 dl maissijauhoja (tärkkelystä)
3-4 dl vadelmia


Sekoita mielellään pinnoitetussa kattilassa, maito, sokeri ja mesiangervo. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljaa 10 min koko ajan sekoittaen. Siivilöi mesiangervo pois maidosta. Laita maito takaisin kattilaan.

Sekoita maissitärkkelykseen niin paljon maitoa, että saat juoksevan nesteen. Kaada maissi ohuena nauhana maidon joukkoon koko ajan sekoittaen ja keitä sekoittaen miedolla lämmöllä muutama minuutti.


Kaada annoskulhoihin. ripottele hiukan sokeria päälle kuorruttumisen ehkäisyksi ja laita viileään jäähtymään. Ennen tarjoilua jaa kippoihin tuoreet vadelmat.


Mikä mantelikiisseli. Hieno maku. Voi olla, että vähempikin mesiangervo riittää, mutta ei ollut mielestäni liikaa tämäkään.

Ja Maitotyttö tietysti tarkisti nuuhkaisten, että kiisseli varmasti tuoksui martsipaanilta.

Ja tuoksuihan se.


lauantai 8. elokuuta 2015

Mesiangervo


Mesiangervo tuntuu kasvavan nyt kaikkialla. Viereinen laskettelurinne on täpösen täynnä tuota pitkäsatoista kukkaa. Mesiangervoa voi nimittäin kerätä kesä-, heinä- ja elokuun. Voiko kiitollisempaa kasvia enää olla? 

Viime vuonna en tuntenut vielä koko kukkaa. Paitsi nimen  ja että sitä käytettiin huippukokkien hortoiluresepteissä ja Sillä Sipulin Merituulen mazariineissa Merituuli, en löydä reseptiä? Mutta en minä oikein todella tiennyt miltä se edes maistuu.

Sami ei pannee pahakseen, että kirja on kuvattu mesiangervopedillä....
Tämän vuosikymmenen yksi hienoimmista trendeistä on luonnossa kasvavien villiyrttien kerääminen ja hyötykäyttö. Oman kasvituntemukseni voin kiteyttää oppiin , että niittyleinikki on myrkyllinen, muuten olen ollut , niin maalaistyttö kuin olenkin, aika hukassa kasvien kanssa. Viime vuodet olen kuitenkin kovasti seurannut hortoilua, lukenut reseptejä ja kaihonnut mielessäni, että kyllä minäkin. Keväällä sain arvostelukappaleen Suomen villiyrttikurko Sami Talbergin Villiyrtti keittokirjasta. olen valehtelematta lukenut sen 5 kertaa kannesta kanteen ihmetellen ja hämmästellen ja toivottavasti joka lukukerralla myös jonkun tiedonmurun tallentaneenakin. Kirjassa  esitellään 75 villikasvia, jokainen myös reseptin kera. Kuvat ovat hyvät ja tieotomäärä huikea. Lupasin itselleni joka kesä opetella tunnistamaan ja hyödyntämään pari villikasvia ( ja ystäväni Suolaa&hunajaa Jonna keväällä jossakin minua haastoikin hortoilun pariin? Hortoiluksia kutsutaan siis villikasvien metsästystä). Mutta koska kesä menee ja minä olen hidas, niin nyt vasta pääsin mesiangervon kimppuun.


Mesiangervo kasvaa rantaniityillä ja pensaikoissa, kosteilla niityillä ja vaikka siis laskettelurinteessä, joka sekin oli tosi kostea. Se on korkeana kasvina helppo tunnistaa (0,5-1,2m) Kukat ovat tuoreena kermanvalkoista höytyvää ja itse keräsin kukinnot vain vartta sormieni välissä vetäen, varsia ei siis tarvitse katkoa. 

p

Ja se iiihana tuoksu! Martsipaani! huudahti Maitotyttö ja oli oikeassa. Kukasta lähtee suloinen mantelinen tuoksu ja myös maku, jonka se antaa on voimakkaan mantelinen. Sami kertoo suosivansa kuivatun kukinnon käyttöä, koska aromin intensiteetti on niin voimakas.

Minä levitin ison paperikassillisen  kukintoja muutamaksi päiväksi ihan vain sanomalehtien päälle ruokapöydellä kuivumaan  ja sitten purkitin sen Euroshoppertölkkiin. Testannutkin jo olen ja kohta tulee reseptikin ja sitten varmaan vielä useampi, eli käy keräämässä omat mesiangervon kukinnot, niin ei sitten tarvitse pähkäillä eioota talvella kun jaan ihania reseptejä. Vielä siis kerkiää!


Parasta aikaa hortoiluun olisivat kuivat ja aurinkoiset aamupäivät, mutta saahan sitä muulloinkin toki.  Hortoilijan tärkeimpiin varusteisiin kuulunee pitkäpulttuiset housut, kumisaappaat ja paperikassi. Sekä tietenkin eväsmehu. Näin ainakin meillä.

Kaiken oppimisen ja ihanan uuden kasvin käytön ja sen jumalaisen maun tajuamisen, resepteihin soveltamisen lisäksi ihanimpia asioita, joita hortoiluretkestäni sain oli se, että olen ihan oikeasti ja juurta jaksain nyt opettanut perilliseni tunnistamaan yhden uuden kasvin. Sehän ei nyt haittaa, että opin sen juuri vasta itsekkin.

Mutta onneksi opin.