STAYCATION - HOTELLI ALMA

Yöpymisen tarjosi Hotelli Alma

Hiihtoloma on täällä Etelä-Pohjanmaalla viikolla 9. Katsottiin parhaaksi viettää hiihtoloma aivan kotiseudulla ulkoillen ja leväten (paitsi, että minä pidän lomani vasta pääsiäisenä), mutta jotain extrakivaa piti suunnitella. Muistin jutelleeni Hotelli Alman omistajapariskunnan Heidin kanssa joskus "testiyöstä"  ja päädyimmekin viettämään sitten tyttöjen retken  hiihtoloman avauksesi viime perjantaina.

Hotelli Alma ravintoloineen on rautatieläisten "seurantalosta" entisöity (2006), huoneita taitaa olla n. 80. Almaan lisättiin upeat tornihuoneet, jotka rakennettiin viereiseen vanhaan vesitorniin 2015 ja 2020 se sai vanhaan puuosaan liitetyn uuden tornin, jotta huonekapasiteettia saatiin lisättyä. 

Alma on yksityisen omistama persoonallinen hotelli, rautatieaseman vieressä loistosijainnilla, siksi sitä suosittelen aina kaikille. Tykkään myös siitä, että asiat voi neuvotella aina joustavasti oli kyse sitten majoituksesta, kokouksesta/juhlasta tai ruokailusta, asiakasta kuunnellaan.

Olen tutustunut modernin uuden tornin tilaviin Seinäjoki- ja Kristiinankaupunki -sviitteihin ja nuo vesitornihuoneet ovat aivan superkauniita ja tunnelmallisia, mutta nyt majoituimme perus kahden hengen huoneeseen lisävuoteella, tyttöjen reissulle sain mukaan tyttären ja siskon. Olin kännykän kanssa matkassa, joten kuvatkin ovat sillä huolettomasti napsimiani. Mutta toivottavasti tunnelma välittyy.

Vanhassa vesitornissa on 6 tunnelmallista huonetta ja ylimmän kerroksen sviitti.

Staycation eli lähiloma on ajankohtaisempi nyt kuin koskaan. Sen ei tarvitse koostua mitään super-erikoisista jutuista. Joskus vaan on ihana päästä puhtaiden vieraiden lakanoiden väliin. Kohokohdaksi riittää ihan se hotellilöhöily.  

En kertonut Maitotytölle muuta kuin, että mulla on yllätys hiihtoloman alkuun ja siitäkös seurasi ihanaa jännitystä kymmenvuotiaan elämään. Perjantain koulupäivän jälkeen käskin pakata yhden yön laukun. Töistä päästyäni lähdettiin, kurvattiin CM kautta ja ostettiin vähän iltaherkkuja sekä tärkeät kasvonaamiot.

Alman huoneet ovat kauniita ja hyvin varusteltuja. Erikoismaininta täytyy antaa sängyille, ne olivat äärettömän hyvät. En tykkää upottavista sängyistä ja tässä sängyssä oli ihanan vankka runko ja tosi paksu jämäkkä petari. Lisäksi sängyyn oli pedattu sekä jättimäinen tyyny että pienempi ja tästä isosti plussaa. Tyynyissä tykkään vaatimattomimmista  ja aika matalista ja se pienempi oli mulle juuri täydellinen. 

Maitotytön lisävuode 6. kerroksen nurkkahuoneessa on tuollainen lepotuolista tehtävä, tosi jämäkkä sekin, mutta varmasti parhaimmillaan pienikokoisen ihmisen lisävuoteena, koska se on aika kapea. 

Kylpyhuoneeseen on aina yhtä kutkuttava kurkata ensimmäistä kertaa. Alman Uuden tornin kylppärit ovat tilavia ja kutsuvan valoisia. Tällä kertaa meillä oli myös pieni sauna.

Talo tarjoaa myös kylpytyotteet ja pefletit. Ihan superluksusta olivat paksut valkoiset kylpytakit ja erityisesti se, että Maitotytölle oli varattu oma pienempi (täydellisen kokoinen!) ja söpöt tossut.

Perushuoneen varustelutaso on muutenkin loistava: chromecaster, vedenkeitin ja silitysrauta/lauta löytyvät huoneista.

Hotellin respa on siirtynyt myös uudelle puolelle, sekin on persoonallinen, kaunis ja lämpivän kutsuva. Hotelli on muutenkin täynnä viehättäviä yksityiskohtia ja kutsuvia seurustelunurkkauksia. Sisustuksen teemoina kulkevat rautatieläisyys ja rannikkokaupungit. Alkuperäisen puuosan huoneilla on numeroinnin sijaan jokaisella oma nimi. Sekös, jos mikä on herttaista.

Hotellin ravintola sijaitsee alkuperäisessä puisessa osassa ja sinne tietysti suuntasimme syömään. Juhlistettiin hiihtolomaa myös drinksuilla, tai oikeasti se oli Maitotyttö, joka, kerrankin oikeaan ravintolaan päästyään, ilmoitti heti haluavansa tilata juomaksi mocktailin. Varsinaista mocktail-listaa ei ollut, mutta toivomus toteutui  raikkaalla ja hedelmäisellä drinkillä. Olen näköjään opettanut lapsilleni alkujuoman merkityksen, muistan kun Urho oli pienempänä vielä (ehkä 7v?) naapuriperheen kanssa Kalajoella ja olivat illalla ravintolassa syömässä, tarjoilin kysyessä ruokajuomia, Urkki oli heti tilannut reippaasti (omasta päästään, listalla oli vain limuja) Tropical Coctailin (vai mikähän se nimi oli?)...

Ravintola Almassa on lähiruoka arvossaan ja listalta löytyy myös houkuttelevat menukokonaisuudet. Me emme kuitenkaan voineet vastustaa blinejä, kun niitä tarjolla oli, 3:lla eri täytevaihtoehdolla. Blini oli muhkea ja paksu ja todella maukas (ja isoo!), täytteeksi valitsin härkätartarin ja juomaksi piccolopullon proseccoa, Blinit oli kivasti menussa paketoitu erilaisilla juomille. Siskoni otti perinteisemmän kirjolohenmätitäytteellä ja Maitotyttö halusi kasvisdippilautasen (oli syönyt ennen hotelliin tuloa).

Sitten me kömmittiin hotellihuoneen rauhaan ja saunottiin. Saunan päälle  tärkeitä tyttöjen juttuja vielä, eli kasvonaamiot.

Mikä ihana raukeus jo, olisin voinut nukahtaa vaikka heti, mutta "ohjelmassa" luki, että Netflixiä ja olin jo valinnut sarjankin, jonka parissa kentie kaikki viihtyisimme. Mun äiti ja isä ovat jp ihan koukuttuneet siihen, sehän tulee myös Yle:ltä tällä hetkellä ja näkyy siis Areenassa. Onko tuttu?

Koukkuun jäätiin mekin. Nyt loma-iltoina ollaan katsottu jo 7 jaksoa!
Iso suositus Anna, a lopussa.

Kun sitten parin jakson jälkeen päätimme alkaa nukkumaan Natasisko kyseli monelta laitetaan herätys. Minä en halunnut herätä herätykseen vaan sanoin, että herään kyllä ajoissa, Natasisko taas sanoi, että hän ei ainakaan herää ilman herätystä, johon tuli sitten uhottua, että no minä kyllää herään, voin herättää sut vaikka kymmentä vailla 5 jos haluat... Okei, tuumas sisko ja sitten minä vilkuilin kelloa koko yön, ja viimein kun osuin niinkin lähelle kuin 4:48 , herätin myös siskokullan...

Ja puoli kymmenen me vasta mentiin aamiaiselle... (eli jatkettiin vielä unia).

Hotelliaamiainen, sitähän me kaikki odotetaan yöpyessä. Minä olen varsin kranttu hotelliaamiaistelija. Keskiverto, geneerinen aamiainen ei oikein enää maistu ja jos ei ole pekonia, kuolen.

Ei sen aamiaisen tarvitse niin erikoinen ja valtava valikoimiltaan olla, kunhan siinä on ripaus persoonallisuutta, hyvät tuotteet (oikein paistettu pekoni ja mehevä munakokkeli) ja kaunis esillepano, aamiaishuoneessa on siistiä ja rauhallinen tunnelma.

Alman kaunis puusali oli juuri sellainen, kutsuva ja rauhallinen. Entä kuinka monessa paikassa saat enää syödä aamiaista puhtaalla valkoisella kangasliinalla peitetyltä pöydältä? Superluksusta.

Mihinkään villiin aamiaistarjontaan ei ole täällä lähdetty, Alman aamiaiselta löytyy kuitenkin mukava valikoima niitä perustuotteita, sekä sopivasti extroja, juuri niitä pieniä juttuja, joilla aamiainen nousee vähän paremmaksi: esim. juustosiivuja oli kolmea erilaista, kahvia oli tarjolla sekä Presidentti-, että Lavazzo -merkkisenä  ja kukapa pystyy vastustamaan narskujuustoa ja lakkahilloa...

Aamiaisen jälkeen jäi vielä aikaa yhdelle Anna-jaksolle, enpä muista koska olisin viimeksi loikoillut aamupäivällä televisiota katsellen. 

Oli kyllä pieni, ihana miniloma. Mehän siis asutaan tässä viiden kilsan päässä. Maitotyttö sai tätiaikaa ja äitiaikaa ihan itselleen, meillä ei ollut kiire minnekään, kun ei tarvinnut lähteä mihinkään. Eikä ohjelmaksi tarvittu kasvonaamiota ja yhteistä telkkuaikaa kummempaa. Alman puitteissa lepää kyllä sielu (voi mahoton mikä sanaleikki!).

Suosittelen kaikille pientä, helposti toteutettaa staycationia lähihotelliin.  Suosittelen myös muualta tulevia, sitten kun saatte ylittää taas sairaanhoitopiirin rajat, yöpymään viihtyisässä Hotelli Almassa Seinäjoen reisulla.

Nyt odottelen seuraavaksi MÄÄREISSUA. Ihan paras termi, jonka opin juuri tänään kaverin facebook-päivityksestä. Tarkoittaa (kai?) reissua, jolla saat olla ihan vaan ittes kanssa. Ihmisellä täytyy olla unelmia.

Silloin olis ihana, jos hotellissa olis tuollainen pieni kirjahylly kuten Almassa, josta saa lainata lukemista.

Kiitollisena kuitenkin myös siitä, että mulla on ihana tytär ja ihana sisko, joiden kanssa ei oo koskaan tylsää. 

Iltapäivällä Alman tossut vaihtuivatkin sitten luistimiin, suuntana Kalajärven retkiluistelurata Seinäjoen Peräseinäjoella!

Ja nyt mars lähilomalle!

 

TUKKILAN TILA, PORVOO

Yksi kesän mukavimpia muistoja oli reissu veljenpoikani Kasperin rippijuhliin Porvooseen. Itse Porvoota ei taaskaan keritty kierrellä, mutta päästiin viettämään kaksi yötä hurmaavalla Tukkilan tilalla maalaismaisemassa ja mikäs sen parempi lomanaloitus.

Olimme matkassa koko perheen voimin; mumma, pappa, siskoni, ja veljeni 5-henkinen perhe oman joukkoni lisäksi. Olin löytänyt Tukkilan tilan netistä, mutta varausta ei mitkään bookingit osanneet meidän sekalaiselle porukalle tehdä. Niinpä  soitin tilan jouhevapuheiselle isännälle ja kun kerroin kokoonpanomme, niin löytyihin meille tilaa majatalosta. 

Kuvassa näkyy tilan komia, perheen itseasuttama päärakennus päädystä päin, etujulkisivu kuva ei mahtunut kameraan... Olen vähän surkea, kovasti haastattelin isäntäpariskuntaa aina nähdessäni, mutta kun en siinä kirjoittanut ylös asioita, niin faktat voivat olla hiukan horjuvia. Olikohan niin, että majoitustoiminta oli aloitettu kohta pian 2000 - luvun alussa ja petipaikkoja on yhteensä 26? (Note to self: Kirjoita aina kaikki muistiin vastedes).

Majoituksessa löytyy monenlaista vaihtoehtoa. Me majoittauduimme niin, että tilan ykskamariseen mökkiin  (siis tupakeittiö, kamari, kuisti ja wc suihkutilat) majoittui pikkuveliNuutin perhe, sekä meidän Maitotyttö. Tupa on viimeisen päälle remontoitu, ihana yhdistelmä vanhaa hirttä ja nykyaikaista keittiötä, tyttöjen sivustavedettävät sijaitsivat tuvassa.

Ison tuvan pöydän ääreen kokoonnuimme koko porukka aina syömään iltaasta. Ja se olikin mahtavaa kun oli hellat ja uunit, koska lähistöllä ei todellakaan ole mitään ravintoloita ja tällaisen konkkaronkan kanssa kätevin on muutenkin tapella illallisruokien kanssa ihan oman piirin sisällä (minä kyllä näin unta Sinnestä, SicaPellestä, MeatDistrictistä ja mitä näitä onkaan) ja Lidlin minipakastepizzoilla tai hodaribuffalla oli kyllä hyvinkin kiitelty vastaanotto.

Me muut majoituimme vähän vaatimattomampaan  majoitukseen, joka oli rakennettu vanhan viljankuivaamon päädyn yläkertaan. Kahden hengen huoneet olivat isoja, kattoikkunoin varustettuja, jaettavalla wc/suihkulla, mikä ei meitä haitannut, koska käytössämme oli kaikki yläkerran 3 huonetta. 

Meidän alapuolellamme  löytyi sitten ihana ja kivasti laitettu puusauna, suihkuhuoneen ja wc:n kera ja siinähän se IsoHoo taitaakin olla yhtä ylemmässä kuvassa lähes Luojan luomassa asussa vilvoittelemassa Saunan jälkeen. Pikku terassilla oli myös grilli ja se, kuten saunakin oli kaikkien Tukkilan asukkaiden vapaassa käytössä (kunhan ensin paikallisti puuliiterin). Tilalta löytyy joen varresta myös tilauksesta lämmitettävä savusauna.

Osa tilan majoituksista on kansallisromanttisesti (yläkuva) aitoissa (näissä on kuulemma kaikkein parhaat unet) ja lisäksi löytyy myös yksi privaatti erillisaitta.

Maneesin päädyssä, yläkerrassa, on 4 isoa kahden hengen huonetta (taisi olla kaikissa myös varapeti mahdollisuus) omilla isoilla kylpyhuoneilla. Lähtöaamuna änkesin siivojatytön perässä kurkkaamaan huoneita ja ne olivat kyllä fiksuja.

Tukkilan tila on sellainen sopivasti boheemi ja ennenkaikkea aidon oloinen. Ihan joka aita ei ole  vaaterissa, ja eläintilalla on tietysti ihan oma, maalaismainen tunnelmansa. Se on sekoitus vähän monenlaista, vimpan päälle rempattua ja sitten osia, jotka ovat jo elämää nähneet pitkäänkin. Tunnelma on kuitenkin levollinen ja kutsuva.

Ihaninta tilalla ovat tietysti eläimet. Koska tallissa majoittautuu yksityisratsuja, kerrottiin sen olevan off limits. Hevosia näkyi kyllä ympäröivissä tarhoissa ja laitumella, mutta niistä pyydettiin nauttimaan vain katselemalla. Näky onkin aika ihana kun tilan kaksi omaa suomenhevostammaa pienten varsojen kera karauttaa laukkaan ilta-auringossaja itse istut saunan terassilla vilvoittelemassa.

Tilalla on myös 4 koiraa (vinttikoiria ja mäykky ainakin), jotka pidettiin omalla aidatulla pihalla. Jätin oman MeimiTheRottweilerini Porvooseen kahdeksi yöksi koirahoitolaan, tilalla ei asiakkaiden koirat ole sallittuja, koska "sitten täällä ei nuku kukaan..." Saatiin kuitenkin hyvin paikka läheisestä Doggies and Kitties -hoitolasta. Lähellä oli, ettei saatu myös kokonaan uutta koiraa, sillä siskoni mennessä hakemaan Meimiä hoitolasta hänelle tuotiin innokas Jack Russell. Nata sanoi hämmästyksestä toivuttuaan, että jätettiin kyllä vähän suurempi. Aina pitää olla tarkkana!

Tukkilan tilan varsinainen aarre on kuitenkin sen aasilauma. Oliko niitä nyt 8 (Lumi, Kepponen, Aaron ehkä Mooseskin oli... ihan kaikkien nimet eivät tainneet tulla isännänkään mieleen). Aasien laidun sijaitsi keskellä tilaa ja minun saapuessa pihalle kaikki meidän lapset olivat, ehkä vähän kauhukseni (koska minähän nyt tunnen eläimet ja tiedän miten niitä pitää kunnioittaa...) paijaamassa aaseja keskellä aitausta. Minulla oli sellainen käsitys, että ne puree ja potkii.

Paljon ei siis tämä aasi näistä eläimistä tiennyt, nyt tiedän paljon enemmän. Ja kyllä lapset olivat aivan luvalla aitauksessa. Talon isäntä kertoi, että yksi hänen elämänsä mieleenpainuvimpia hetkiä oli kun he aikoinaan ensimmäisiä aaseja Ranskasta hakiessaan saivat mennä keskelle laiduntavaa, yli viisikymmenpäistä aasilaumaa, ja uteliaat ja ystävälliset aasit kerääntyivät tutustumaan vieraisiin.

Aaseilta puuttuu hevosille niin ominainen ja syvään juurtunut pakoreaktio, joka vastaavassa tilanteessa hevoslaumassa voisi tuottaa todellisia vaaratilanteita. Aasi päinvastoin jähmettyy paikalleen säikähtäessään. Pureminen ja potkiminen ei todellakaan ole niille luontaista. Vapaana aasit puolustautuvat petoeläimiltä asettuen selustan turvaavaan (puoli)ympyrään ja vihollinen hoidellaan "tallomalla sitä etukavioin". Tästä syystä tilan koirat ja kissat eivät oikaise aasiaitauksen halki. Enää.

Aaseilla oli ihan oma hajunsakin, ne haisivat lasten mukaan mullalta ja maalta, eikä tuoksu ollut mitenkään epämiellyttävä. Ja kyllä ne olivatkin sympaattisia, uteliaita ja kilttejä. 

Tukkilan tilalla järjestetään säännöllisesti ja tilauksesta myös aasivaelluksia, jossa luontopolku kierretään ja nautitaan yhdessä oman talutettavan aasin kanssa. Aasi kantaa tietysti eväät.

Aaseihin liittyy vielä arkaluontoinen tarina, joka tapahtui heti perjantaina, saapumis-iltana. En uskaltanut siitä hiiskuakaan isäntäparille, olin itse niin äimistynyt ja kauhistunut. En ollut itse todistamassa tapausta, mutta todistajia löytyy. Seurueeseemme kuuluva urho (nimiyhtäläisyys oman poikani kanssa täytyy olla sattumaa) nimittäin sai näinkin myöhäisinä poikavuosinaan eli viidentoista vanhana erään ajatuksen päähänsä siellä aitauksessa aaseja paijaillessa. Varmistus googlelta ja kyllä, kyllä, aaseilla voi ratsastaa. Siinä poika kertoi nojailleensa aasin kylkeen ja paijailleensa kädellä aasia selän yli toiseltakin puolelta (vähän kuin kainalossa) ja sitten kevyellä pikaluistelijan pompulla heilauttanut itsensä selkään. Aasi oli tyrmistyneenä seisonut hetken paikoillaan, mutta oli sitten päättänyt pistää rivakaksi juoksuksi (mulla on nyt sisäpiirin tietoa siitä, että aasi osaa juosta aika nopeasti), josta ratsastaja vuorostaan oli vähän säikähtänyt ja ponnistanut käsien varassa eräänlaisella takaperin pukkihypyllä perän kautta pois. 

(Herra isä! Ethän sä voi tietää oliko se sellainen aasi jolla on joskus ylipäätään ratsastettu, et voi tietää minkä ikäinen se ylipäätään on, sun nimi ei oo Jeesus, poika!!! Apua!)

Poika vakuutti, että hän oli valikoinut ainakin suuren aasin... yksi aaseista on kuulemma koulutettu ratsuksi, kertoi isäntä, kun myöhemmin varovasti asiaa sivusin (mitään en tunnustanut), että toivotaan, että se oli se. Pyydän kovasti anteeksi, kun te Tukkilan tilan väki nyt kumminkin luette ehkä tämän, en tiennyt poikani olevan tuollainen aasi. Ehkä kannattais hevos- ja koira- sääntöihin lisätä myös Lex Urho: Aasilla ei ratsasteta luvattomasti. Vilpitön anteeksipyyntö.

Kesälle 2021: nuori poika etsii kesätöitä aasin ratsuttajana.

Jokeen pääsi pulahtamaan uimaankin, mutta koska säät olivat vähän viileämmät, niin se jäi kokeilematta. Ongelle sentään.

Kasperin lauantaiset rippijuhlat olivat tämän retken pääsyy. Yksi meistä, eli pikkuveliNuutti, joka on toinen kummi, pääsi kirkkoon, me muut kokoonnuttiin läppäreiden ääreen online-kirkonmenoihin. Ja täytyy sanoa, että yksi parhaimmista ripillepääsytilaisuuksista, kerrankin näki jotakin, yleensä joku kirkon tukipilari (enkä puhu nyt pastorista) estää näköyhteyden rippinuoreen.

Kyllä me taidettiin siinä terassilla vähän veisuutakin harrastaa.

Juhlat oli kuitenkin tulossa, joten kerrankin kiireettömästi saatiin laittaa kampauksia ja pukeutua. Vähän tyttöjen kivaa.

Juhlat olivat Kasperin kotona, lähipiirissä ja siksi kaikkein hauskimmat, kun voi kertoa kovalla äänellä sensuroimatta hulluimmatkin jutut. Ruoka oli ihanaa ja sitä oli sen verran paljon, että ilmoitimme tulevamme sunnuntaina rääppiäslounaalle kun lähdemme Tukkilasta. Ja niin teimme ja ruoka oli edelleen hyvää. Maistuvat kakut oli tilattu Cafe Cabriolesta, jonka juhlatiloissa vietettiin aikoinaan Kasperin isosiskon Prometheukset. (Sopii tämän postauksen ratsaille teemaan tuo nimikin...).

Juhlien ajan oli pikkusateilua, joten ei voitu levittäytyä terassille, mutta väkisellä käytiin kirsikkapuun suojassa ottamassa erilaisia perhekuvamuodostelmia. Laitettakoon nyt oma tähän, vaikka kameran säädöt olivat pielessä ja hento sieluni näyttää kuvassa erehdyttävästi riskiltä maatalon emännältä (tämän näköisinä ne ovat piirtyneet muistoihini lapsuudesta...no, ilman helminauhaa ehkä) ja lapseni iloisilta päästessään kuvatuksi. Mutta ei ole meistä tänä kesänä taidettu parempaa potrettia ottaa.

Ja kun asiaan päästään, pakko laittaa vielä toinen kuva, jossa armaat veljeni lapiot käsissään loppusijoittavat huonosti käyttäytynyttä juhlavierasta. No ei vainkaan, matoja etsitään illan ongintaa varten. Mutta jotain ihanan mafiosomaista tässä kuvassa on.

Palataan Sisiliasta takaisin Tukkilaan. Uskotteko, että mulla ihan tosielämässäkin tahtoo nämä jutut rönsyillä?

Aamianen oli korona-aikaan järjestetty ikkunatarjoiluna. Koriin sai tilata haluamansalaisen aamiaisen tarjolla olevista tuotteista: Kahvia, teetä, tuoremehua, isännän leipomia valmiiksi täytettyjä sämpylöitä, keitettyjä munia, Mustikka-chiatuorepuuroa tai luonnonjugurttia mansikoilla.

Aamiaisen sai nauttia haluamassaan paikassa, talon aamuaurinkoinen terassi oli aika kutsuva.

Aamiaisen  ykkösvaraus kuului aina tälle pariskunnalle:

Kavereita ja paijattavaa riitti ja leppoisaa oloa.  Sitä ihminen ilahtuu kun löytää tälläisen mukavan ja persoonallisen paikan. Soisin tänne palaavani joskus vaikka uudestaankin.

Ja aikansa kun haastattelee isäntäparia, niin aina sitä jotain käteen jää (vaikka muisti tahtookin prakata).

Tällä kertaa päästiin maistamaan isännän tuotekehittelyä, aivan ihanaa raparperi-toscakakkusta!
Kiitos huolenpidosta (ja anteeksi vielä kerran)!