About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 19. elokuuta 2019

MONTY PYTHON'S SPAMALOT SEINÄJOELLA



Varsinaisen oikeasti tämä kirjoitus ei ole ruokablogimateriaalia. Mutta koska olen vapaamielinen ihminen (joskin eräissä asioissa harvinaisen tiukkapipoisen umpimielinen) ja ihan itse päätän mitä blogiini kirjoitan antaa mennä. Koska tämä produktio on julkisuutensa ansainnut.

Ja takaan, että saan tähän kyllä ruokasisältöisenkin viitteen ympättyä.


Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Olen Monty Python -fani.Tai ehkä se nyt on vähän liikaa sanottu, fani kun varmasti muistaa ryhmän jäsenten nimet ulkoa ja tunnistaa kaikki sketsit, mutta sanotaan nyt niin, että Montyn Life of Brian on mielestäni kaikkien aikojen paras komedia-elokuva koskaan ikinä evö ja sen kohtaukset ja vuorosanat voin sanoa osaavani ulkoa, niin monta kertaa olen sen katsonut. Ja joka kerran yhtä ilahtuneena ja parodian mestarin Monty Pythonin pähkähullusta huumorista hurmaantuneena (johon on aina, jos ei nyt koira, niin ainakin yhteiskunnallista kritiikkiä  ja terävää ajankuvaa haudattuna). Monty Pythonhan ei siis ole henkilö vaan sketsejä esittävä komediaryhmä - vaikka tässä tuleekin puhuttua aivan kuin henkilöstä - joka tuli tunnetuksi BBC:lle tekemästään komediasarjasta Monthy Python's Flying Circus (69-74). No joo, onhan tästä aikaa, mutta onhan tämä myös kulttikamaa. Ja hei, viiskymppiset Montyllä!


Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Olin laittanut kalenteriini merkinnän Liput Spamalottiin! jo talvella, kun kuulin, että  2005 ensi-illan saanut Broadway-musikaali käännetään  ja esitetään kotikesäteatterissani Törnävällä. Spamalot pohjautuu löyhästi  Monty Pythonin elokuvan tekemisestä kaiken pilan irti ottavaan elokuvaan Monty Python and the Holy Grail, jossa kuningas Arthurin ritarit (ja mä rakastan myös näitä tarinoita, enkä voi ymmärtää, etteivät kaikki kertakaikkiaan tiedä mikä on Arthurin miekan nimi) ratsastavat kookospähkinöillä aikaan saadun kavion kopseen tahdittamana pitkin maita ja mantuja  Graalin maljaa etsimässä. Spamalotissa parodioidaan elokuvan teon sijasta tietenkin musikaalien tekemistä.

Mutta hups, niin vaan kävi, että emme saaneet järjestymään kesäteatterikäyntiä ennen viime viikonloppua, joka oli Spamalotin toiseksi viimeinen esityspäivä. Jos nyt joku tästä vielä haluaa ottaa onkeensa niin lauantaina 24.8 on viimeiset esitykset.

Ja Spamalot oli huikean hyvä. Paras kesäteatteri esitys koskaan ja paras teatterin lavalla näkemäni komedia. Mä en ole farssin ystävä ollenkaan ja tunnen oloni epämukavaksi niitä katsoessani. Monty Python -huumori voi äkkiseltään esittäytyä farssimaisena kohelluksena, mutta kyllä se on ennemmin verbaalista ilottelua jossa nauretaan vuorotellen maailman ikivanhimmalle vitsille, eli pierulle (omaakin sydäntäni lähellä tai hiukan alempana aina) ja seuraavassa hetkessä huomaa  taas jonkun terävän päivänpolttavan asiaan kohdistuvan vitsin/kritiikin. Sitä jään välillä miettimään, että kuinkahan suuri % näistä viitteistä menee ohi itseltä, asia on sama elokuvien suhteen, ne avautuvat kerta kerralta enemmän. Tämäkin juttu on täynnä ihania pieniä yksityiskohtia.


Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Ja Mikko Koivusalon suomennos on loistava. On sanottava, että kun kuulin Spamalotin tulevan teatteriin olin vähän skeptinen ja huolestunut, että kuinka sen brittihuumori ja kaikki pikku vilkkeet saadaan käännettyä. Turhaan. Seinäjoelta alunperin lähtenyt Mikko Koivusalo on taitava sananikkari, jonka käsialaa ovat monet muutkin taitavat käännökset, mutta tämä riimittely oli kerrassaan neroutta. Olisitte kuulleet ne ranskalaisen vartijan solvaukset! Tai se kuinka aluperäisversion alussa oleva  England-Finland  vertailukohtaus kääntyi piristysruiskeeksi suoraan suoneen Suomeen. 


Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Ihan päällekäyvän huikeaa oli produktioon osallistuvien ammattitaito. Yleensä missä tahansa musikaalissa on aina se yksi näyttelijä, jonka laulusuoritusta kuuntelee hivenen vaivautuneena. Spamalotissa ei. Laulut ja stemmat oli aivan huippuja ja  Anna Victoria Eriksson todella upea laulaja.  Monty Pythonin jutuissa naisnäyttelijöitä ei isoissa rooleissa juurikaan näy, nämä miehet kun tykkäävät itse vetää päälleen myös naisten vaatteet. Suhteellisen pieni näyttelijäkaarti vaihtoi lennosta roolista toiseen käsittämättömällä tempolla, roolit ovat olleet todella rankkoja heinäkuun helteissä. 

Jo itse tekstissäkin mainitaan, että musikaali tarvitsee yhden tähden ja sellainen varmasti on Aku Hirviniemi (itseoikeutettu Sir Lancelot, tietenkin). Akulta itseltä petti pokka täydellisesti pari kertaa lavalla ja siitähän yleisöllä riemu repesi. Sitten tajusin, että nuokin kohtaukset täytyivät olla suunniteltuja sympaattisia mokia. Compliments of the Director.


Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Varsinaisesti sydämeni vei kuitenkin Sir "Dennis" Galahadia esittävä Olli Rahkonen. Hänen elekielensä ja tyylinsä oli niin rautaista Monty Pythonia, että ihmettelin onko siellä lavalla itse John Gleese. Mikä hurmaava liehuletti...jos tukan täytyy olla hyvin, ei päähän sovi vetää silmikkopanssaria. (Väliajalla  Urhon entinen (tosikiva) äidinkielenopettaja käveli ohitsemme ja tervehti Urhoa sanoen, Terve Dennis...eikun Urho! Esityksen nähneet tunnistanevat yhteyden. Tai ainakin se Urho nimisen pojan  äitini jäi mieleen ja näköjään opettajankin.)

Mä en millään pysty käymään läpi kaikkia titavia esiintyjiä nimeltä.  Kunhan uskotte, että tässä esityksessä vahvoja lenkkejä oli joka ikinen (Aku Hirviniemi, Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Juha Hostikka, Henrik Hammarberg, Pihla Pohjolainen, Lauri Ketonen, Jyri Numminen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen ja Ville Ortenvuori).

Puvustus on huikean hieno ja yksityiskohtia ja glitteriä täynnä, kiitos kuuluu Riikka Aurasmaalle. Juho Lindström vastaa nerokkaasta lavastuksesta, jossa linnamaisemiin saadaan ympättyä nuo Pythonista tutut visuaaliset tunnusmerkit. Ja koko homman yhteensaattamisesta  menee kunnia ohjaaja Mika Eirtovaaralle.
Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Musiikin  ja laulun lisäksi myöskään Jyri Nummisen hengästyttävät koreografiat eivät ole  esittäjille helpoimmasta päästä, vaikka näin voisi niiden hioutuneesta kellontarkasta esityksestä päätellä. Jyri itsekin kaatuilee lavalla ihanan hengettömänä.

Mitä ihmettä tästä esityksestä voi sanoa? Mahtavaa ilotulitusta alusta loppuun, tai pitäsikö sanoa sateenkaaren säihkyntää, ensiluokkaista laulua ja tanssia ja aivan mahdottoman huonoa ja siksi niin mahtavaa huumoria! Jos siis haluat nähdä ni-ritarit, Timppa-velhon, rääväsuiset ranskalaiset, puujäniksen tai uhmakkaan mustan ritarin, jota ei pysäytetä edes raajat silpomalla (mahtava toteutus tässäkin), niin lauantaina vielä 2 näytöstä. Lippuja kenties on vielä.

Epäilemättä musikaali tulee löytämään tiensä myös (sisä)teatterien lavoille, menkää silloinkin katsomaan ja toivokaa, että palaset ovat yhtä täydellisesti paikoillaan kuin tässä esityksessä.

Ettette pidä minua aivan herätyksen saanena ja päättömästi ylistäneenä, on vielä sanottava, että äitini ei erityisemmin pitänyt esityksestä, vaikka sen erinomaista toteutusta  ei kieltänytkään. Ilmiselvästi hän ei ole MP-faniklubin jäsen.

Urho 15v. on kaltaiseni Arthur- tai oikeastaan Merlin -fani,  lisäksi näytelmään upotettu paikalliskomiikka puri. Nurmoon ja Kurikan mainitseminen naurattaa aina. Ja Jumalan ääni, kyllä, Juha Mieto.




Ja lupasinko vielä yhdistää tämän kaiken ruokaan.

NO:

Spamalot on tietysti väännös Camelotista, jossa Kuningas Arthur hillui pyöreän pöydän ääressä ritareineen. Spam- a- lot! Tunnistatte sanan spam ja mitä se tarkoittaa.

Mutta tiesittekö sanan etymologiaa? Spam on 30-luvun englanninkielinen nimitys säilykelihalle ja tulee sanoista spiced ham - spam.

Tämä meidän tuntemamme merkitys  spämmi, spämmäys, siis internetistä tulviva liikaviestitys on saanut alkunsa todellakin Monty Pythonin 70-luvun sketsistä. Se sijoittuu ravintolaan, jossa jokaisessa ruokalajissa on raaka-aineena  spam. Eli sama viesti toistuu ja toistuu ja toistuu.... Internetin käyttöön tämä sana on tiettävästi tullut v. -93, jolloin eräs mies vahingossa lähetti 200 kertaa saman viestin keskusteluryhmään. Tai ehkä jo aiemmin.




Ja ajatella, että Pyhä Graalin malja löytyi lopulta Seinäjoelta!

Loistavaa Seinäjoen Kaupunginteatterin Törnävän Kesäteatteri!

Ja olkaa onnellisia kaikki jotka musikaalin pääsivät kokemaan: "Tekin virrrtsanpidätyskyvyttömät %&???enmuistaenäämitkä, jotka valitsitte Törnävän Kesäteatterin, koska teillä ei ollut varaa mennä Pyynikille..."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti