About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 23. elokuuta 2014

Lihapullat näinkin (mustatorvisienijuustolevitteellä)


Lihapullista on kirjoitettu kokonaisia keittokirjoja. Lihapullaksi kutsuttavia taidetaan tehdä ihan joka maailman kolkassa, joskus ne voivat olla myös lihattomia, kuten falafel-pullat, jotka tehdään kikherneistä. Minä hahmotan ne kumminkin lihapulliksi, vaikka tämmöinen outo maailmankatsomus saattaakin teitä hämmentää ja jopa asettaa kyseenalaiseksi aivoimpulssieni kytkennät. Hahmotus lienee peräisin Saudeista, jossa nuoruuteni herkkua olivat ihanista ihanimmat falafel-leivät. Vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin tajusin, etteivät nuo ihanat lihapullat sisältäneet mitään lihaksi tituleerattavaa.

Tämä paljastus saattaa tietysti myös laittaa kyseenalaiseen valoon aivoimpulssieni kytkennät.


Jääkaapissa 800g naudan paistijauhelihaa ja vähän sitä sun tätä. Lapset tykkää lihapullista. Ainakin tavallisista. Ei tulisista.

Ihan pieni ongelma.

Mä osaan tehdä myös mauttomia lihapullia. Onnistumisprosentti on on jopa harmillisen suuri. Vanha konsti sipulikeittopussin lisäämisestä taikinaan on yleensä takuuvarma pelastus, mutta koska olen ruokabloggaaja en osta valmiita sipulikeittopusseja. (Onneksi en ole Pinokkio, sillä nenä olisi juuri rävähtänyt kipeästi keskelle näyttöä.)

Mitä maunantajaa jääkaapista löytyy?

Löytyy n. dl verran ranskankermaa ja - haa - Silvan mustatorvisienijuustolevite rasia.

Ei muuta kun hommiin.

Lihapullat juustolevitteellä (Mustatorvisieni)

800g naudan jauhelihaa
Silva mustatorvisieni juustoleviterasia 150g
1 dl ranskankermaa
1 dl maitoa
2 vaaleaa, kuivahtanutta leipäsiivua raastettuna
1 iso muna
2 rkl sipulijauhetta
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 rkl kuivattua basilikaa
1/2 tl valkopippuria

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi, itse tykkään sekoittaa lihapullataikinan käsin. Anna taikinan vakiintua 10 min.

Leivo taikinasta kostutetuin käsin tasakokoisia lihapullia ja aseta ne leivinpaperin päälle uuninpellille. Minä teen pääsääntöisesti aina lihapullani uunissa; a) ei paistokäryä b) nopeaa ja helppoa c) hitusen rasvattomampia kuin voissa kieritetyt, mutta silti mielestäni yhtä hyviä d) mä saa kumminkaan tehtyä paistinpannulla pyöreitä e) niin on meillä aina tehty (=mumma ja äiti).

200 astetta ja 20 minuuttia. Paitsi jos teet minipullia niin ehkä vähemmän. Tai mega niin sitten enemmän. 

Tääkin on niin matematiikkaa. Isä oli oikeassa kun yritti (turhaan) korostaa matematiikan tärkeyttä mulle kouluaikoina. 

Mutta Urho10v:n sanoin "Liian myöhäistä". *

Lihapullat on valmiita."Kuinka monta lihapullaa näet kuvassa?"


*Urhon kuuluisat sanat ovat Urhon ehkä  3v suusta jääneet meille legendaarisiksi. Ne kuuluu myös lausua tietyllä tavalla, hyvin pitkään venyttäen ja samalla huokaisten masentuneesti. Alkuperäisesitys mökkireissulta, jossa ulkowc ja Urho herätti minut yläkerrasta kukonlaulun aikaa : "Äiti, mua kakkattaa". Urho lähti pyjamissaan rappusia alas ja minä jäin vielä etsimään laukusta peppupyyhkeitä, että saadaan miehelle puhdas takamus. Vannon että kesti korkeintaan minuutin. Rappusten alapäässä kohtasin pienen miehen  hartiat masentuneesti lysyssä ja pyjamahousujen haarus raskaasti roikkuen. "Äiti, liian myöhäistä..."

Silvan  gourmetjuustolevite saatu testattavaksi valmistajalta.

4 kommenttia:

  1. Mä oon tehnyt lihapullia noin 5 kertaa eläissäni. Kaikkien pullien pyörittely on liian vaivalloista. Viidennellä kerralla laistuin niin pahasti, etten jaksanut edes murehtia enää mausttomia pullia. Niistäkin on kokemusta 3/5 mauttomien hyväksi. Savupaprikajauhetta, valkosipulia ja chiliä. Aina onnistuu. Kai tää menee lasten toivomiin ei liian tulisiin, kun läheskään puoleen maustekaapin purnukoista ei ole koskettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se pyörittely on kyllä aika joutuisaa, kunhan muistaa tehdä sen joka välissä kostutetuin käsin.

      Tu onkin hyvä logiikka...Jos käyttää mausteena vain rouhittua chiliä, esimerkiksi, ei voi millään muotoa olla tulista kuin mausteitakaan ei ole käytetty kyin yhtä lajia! LOL!

      Poista
  2. Haha ihana Urho! Lihapullat on todella taitolaji jossa on helppo epäonnistua. Parhaiten onnistun "etnisissä" lihapullissa. Ne peruspullat on vaikeempi. Mieheni mielestä mun parhaita lihapullia on ollut ne sipulipussilihapullat. Meilläkään ei niitä muuten enää osteta koska olen ruokabloggaaja ;) menee samaan kategoriaan tämä "ruokabloggaus" kohta kun " mä oon lentäjä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun parhaimmat lihapullat koskaan on ollu meksikolaiset Abuelan Blancan lihapullat...

      Ihana tietää että en ole ainoa, jonka lihapullat saattavat olla mauttomia, muusi liisteröityä ja pannari jäädä raa'aksi. Olenhan sentään ruokabloggaaja! (Siinäs kuulitte, ei ne mitään osaa, eikä kyllä oo väittänetkään osaavansa, se on kaikki ihmiset TEIDÄN päässänne! Nim. ruokakyläilykutsuja odotteleva ruokabloggaaja).

      Poista