About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

FOODIES & WINOS



Kaupallisessa yhteistyössä Social Wines

Mä olen aina hurmaantunut katetusta pöydästä. Menu- ja paikkakortit, vielä tyhjien lasien kavalkadi, trendikkäästi asetellut kukat ja piitkäpiitkä pöytä, jonka tiedät kohta täyttyvän samanhenkisistä ihmisistä, puheesta ja naurun solinasta, erinomaisesta ruoasta ja siihen sovitetusta juomasta. Joka kerta pieni pala taivasta.


Viime perjantaina olin mukana juuri tuollaisessa kuplivassa illassa, kun kokoonnuimme Social Wines'in ja Atria/Jyväbroiler'in tarjoamalle illalliselle seuraavana päivänä avautuvaan uuteen ravintolaan ja juhlatilaan, Väinö Kallioon. Paikan historiallinen mutta rento miljöö loi puitteet rennolle illalle ja siinä kuunnellessamme ravintolan suunnitelmia (sunnuntaibrunssit kuulostivat must-go´lta) starttasimme juhlatunnelmaan Jaume Serra Brut -kuohuviinillä, joka on aina oivallinen valinta alkumaljaksi. Runsaasti kupliva, sitruunainen ja viheromenainen kuohuviini on muuten ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan voittaja (alle 9€), jos mietitte alkumaljoja vaikka kevään Yo-juhliin.



Ilta hörähti käyntiin superpositiivisesti, kuten parhaat illat tuuppaavat tekemään, iloisten jälleennäkemisten merkeissä ja uusien tuttavuuksien kanssa kättä vaihdettaessa. Tarinan arvoinen oli myös paikalle saapumiseni, kun minä -maalaistyttöakka - pysäytin HSL bussin ihan siihen sopivasti hollille ravintolan eteen. Olihan siinä pysäkkikin 100 m taaksepäin, mutta...



Ensimmäisenä kaatoon ruokapöydässä pääsi Greenleaf Organic Riesling. Viinistä tuli omaan nenään melkein päärynälimsamainen tuoksu, mutta mausta löytyi kyllä rieslingin vahvat, tutut ominaisuudet ruokaviinininä. Puhdaspiirteinen ja kuiva viini sopi erinomaisesti alkuruokana tarjoillun Broileri-pistaasiterriinin kylkeen. Molemmissa maistui kevät!



Pitkän ruokapöydän ainoa haittapuoli on sen pituus ja toinen pää, jonka jutut jäivät kyllä kokonaan kuulematta. Meidän päässämme  juteltiin (ja naurettiin)-tämä saattaa nyt yllättää- blogeista ja blogiemme historiasta, viineistä, ruuasta, ihmissuhteista ja esimerkiksi kankaista(!), paikoista Tampereesta Kokemäen kautta Tukholmaan. Mielenkiintoinen oli myös Social Wines'in viinien esittely, aina korva nappaa jotain uutta. Ilta oli myös eräänlaista alkutuuppausta seuraavan päivän Inspiration Blog Awardseihin, jotka itseltä jäivät väliin samanaikaisten suvun juhlien takia.



Kun lihalla on asteita 57, on se likimain täydellinen. Atrian naudan entrecote, joka on muuten aikamoinen kimpale, oli putsattu kauniiksi filemäiseksi paistiksi, saatiin pöydän päähän itse keittiömestari kertomaan kuinka se filee oli oikein käsiteltykään kun Kulinaari-Kimmon kanssa sitä ihmeteltiin. Suli suuhun spelttirisoton, manchegon ja parsan kyydittämänä.




Ja varsinkin viinin. Los Monteros on mulle aikaisemmin tuttu viini. Se on mahtiesimerkki espanjalaisesta lihaviinistä,  joka ei kaihda pitkään haudutettua, kypsempääkään lihaa. Rypäle on crianza ja makua löytyy ja siitä jää suuhun oikein mukava, tasapainoinen jälkimaku. Erikoisplussana on tietysti myös pullon ulkonäkö (lieneekö se meidän perusjannujen yleisin viinin valintakriteeri?), sen erottaa helposti pullorivistöstä ja lisäksi se on superkaunis pöydässä.

Ja kyllähän se maistui  maistuu. Taisi illallinen venyä ainakin tunnin yliajalle. Happens with the best of parties!




Ruokailun päätteksi herkuteltiin ihanalla Dooley's pannacotalla. Tätä tulee olemaan muuten mun seuraavassa juustokakussa! Kyllä te tiedätte. Herkkua!




Kuten kaikki  parhaat illat, yliajasta huolimatta tämäkin ilta loppui ennen aikojaan (vai ovatko ne juuri siksi niitä parhaita iltoja, koska ei halua vielä lähteä?) Pitihän siinä vielä näpäistä yksi selfie sydämenpuolelle istutetusta Einosta. Eino on se Tämän kylän homopoika -blogin Eino ja kun vastapäätä istui Uudenkuun Emilia ja Go 4 it Vol 2 - Minttu, oikealla puolella  jo vanha tuttu Lumo lifestyle´n Tuuli  ja vinottain sitten Indiedays'in Laura ja SoppaHanna (aivan liian kaukana) oli ympärillä ihana sekoitus genrejä ja nuorta ja vanhaa ja ikinuorta.

Junailin itseni yöpymistukikohtaani Voutilaan. Lipuntarkastuksen kera ja väärällä lipulla tietenkin. Minä ja Helsingin joukkoliikenne ollaan vaan aika erikoinen yhdistelmä....



Kaupallinen yhteistyö Social Wines

torstai 5. huhtikuuta 2018

PISTETÄÄN KALALLA KEVEÄSTI



Kalaa olisi hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Näin suosittaa mm. Evira

Uskallan väittää, että aika monikaan ei tähän suositukseen yllä. Kala on herkkä raaka-aine, joka ei varsinaisesti säilytyksestä parane. Lohi on se ehdoton ykkönen monen ruokapöydässä, se kun on erittäin maukasta, helppo valmistaa (ruodottomaksi) ja kohtuullisen hintaista. En nyt laske sinua onnellista tähän, joka nostat omat kalat verkolla tai katiskalla mökki- tai peräti kotirannasta. Muille on tosiasia, että kyllähän se kuha- tai siikafileen hinta kirpaisee kaupan tiskillä.

Kun laadukkaaseen raaka-aineeseen satsaa, kannattaa satsata myös resepteihin. Ja jottei se nyt ainakaan  resepteistä olisi kiinni, löytyy repertuaariin inspiraatiota tänään Lännen Median  ruokasivuilta.



Tuore, paistettu, kotimainen järvikala on varsin herkkua ihan vaan pannulla paistettuna. Voissa paistettuna varsinkin. Ei vaiskaan, hyvää tulee myös öljyllä. Variaatiota saa kastikkeilla ja lisukkeilla ja kuhan kylkeen tein raikkaan pinaatti-avokadopeston.


Alkuvuodesta olin viime vuoden tapaan vetämässä Seinäjoen Suomi-Ranska seuralle kokkauspäivää ja siellä tehtiin kalaa leivinpaperokäärössä, en papillote. Tämä helppo ja superterveellinen ja niin ranskalainen kalanvalmistustapa tahtoo aina unohtua, vaikka joka kerran kun avaan paperikäärön ja ihanat aromit tulvahtavat nenään, vannon että teen tätä taas pian uudestaan. Nyt keväällä mukaan nyyttiin kannattaa laittaa kevätsadon tuoreet vihannekset. Primöörit, kun oikein hienosti sanotaan.


Kalasta puhun, mutta sopiihan sinne nyt yksi simpukkareseptikin joukkoon. Tuota pientä venussimpukkaa saa hyvin pakasteena, joten jos et ole kokeillut vielä niin kannattaa valmistaa tämä yksinkertainen pasta. Olisitte nähnyt kun meidän Maitotyttö innostui sydänsimpukoista ja kasasi melkoisen pinon syötyjä kuoria lautasen syrjään. Äitikin oli hyvin, hyvin iloinen.



Aina tykkään tuoda mukaan noita aasialaisiakin makuja. Kalakeitto ja lohikeitto on aina ollut yksi meidän perheen lastenkin suosikkiruoka, mutta siihen on kiva tuoda välistä vaihtelua. Nopeimmillaan kalakeiton valmistaa kaupan valmiista pakastekuutioista, eikä se oikeasti ole mitenkään vähempiarvoista kalansyöntiä kuin tuoreesta tuunaaminen. Mun mielestä pääasia, että on (vastuullisesti kalastettua ja tuotettua) kalaa lautasella. Kirkkaassa liemessä tällä kertaa mukana siis korianteria, chiliä, inkivääriä, valkosipulia. Siis nam!


Vielä kaivoin esiin vanhanajan kunnon silakkalaatikon reseptin. Ja miten tuon nyt osaisi selvemmin sanoa: Kyllä oli hyvää!

Hyviä kalaruokahetkiä kaikille! Reseptit näihin herkkuihin siis tänään torstaina 5.4 Lännen Median sanomalehdissä. Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat , Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

PIKKU MERENNEITOKAKKU


Maitotyttö on innostunut merenneitoilusta. On kuulkaa merenneitokurssilta diplomi ja kaikki. Melko suloinen harrastus.

Koska merimiesiskä ja lähes joka viikonloppuiset pikaluistelukisat, löydettiin vasta reilut 2 kuukautta 7-vuotissyntymäpäivän jälkeen yhteinen aika 1. pääsiäispäivänä sukulais- ja kummisynttäreille. Onneksi edes kaverisynttärit ehdittiin pitää lähes aikataulussa ystävänpäivän aikoihin. Niille sain aika tarkat ohjeet väreistä lähtien toteutettavasta LPS- kakusta. Huokaisin helpotuksesta kun keskellä arkiviikkoa vietettävien synttäreiden kunniaksi sain luvan vetää edes valmiit, muoviset hahmot kermavaahdon päälle.


Kun oli kaikkea muutakin pääsiästekemistä, pääsin  eilisten synttäreiden osalta välttiin kakkugooglailuista synttärisankarin kera ja pääsin totaalisesti yllättämään merenneitokakulla. 


Kakusta tuli iloa ja toimintaa pursuava, värikäs, leikkisä ja räiskyvän kaunis kuin Maitotyttö konsanaan itse. Sellainen suorastaan hengästyttävä. Ja vaikka olenkin itse sitä mieltä, noin yleisesti ottaen, että kaksi ruohosipulia vinoittain voileipäkakun päällä on kauniimpi koristelu kuin paketillinen kinkun- ja meetwurstinsiivuja vieri viereen taiteltuna ja vihanneksilla höystettynä, niin silti omaan silmään tässä kakussa oli jotenkin suloinen runsaus.


Eihän kaikki mennyt silti kuin strömsössä, mutta koska itte olin tyytyväinen ulkonäköön ja äitini kehui makua, niin tuloshan oli mitä mainioin.

Maanantaina googlailin merenneitomuotteja ja löysin 2 sinpukkamuottia ja sen tärkeimmän eli pyrstön juhlakauppa.com:ista, joka oli itselle uusi tuttavuus. Ja paketti oli kotona jo seuraavana päivänä, en ollut varma ehtiikö tulla edes pääsiäiseksi. Olisin kyllä halunnut astetta isomman pyrstön, mutta laitoin sitten enemmän noita pieniä. Tuo olisi sopiva koko myös muffinsseihin.


MERENNEITOKAKKU -suuntaviivat

Pohja 5 munan taktiikalla, eli mittaa lasiin viisi kananmunaa, ja toiseen yhtä paljon sokeria ja vaahdota ne valkoiseksi vaahdoksi. Lisäsin sitten yhtä paljon jauhoja, joista noin 1/2 dl korvasin tummalla kaakaojauheella ja 1 tl leivinjauhetta (ei pakollinen).
175 asteessa kypsäksi.

No, en tiedä mitä tapahtui, Mitä tapahtui? mutta tällä kertaa pitkästä aikaa pohja lässähti. Siis oikein kunnon montulle meni, ihan soppalautaseksi. Ei ollut aikaa eikä varsinkaan energiaa toisintoon, joten leikkasin kakun kolmen osan sijasta vain kahteen ja hiukan leikkasin korkeita reunoja pois sivuilta.

Kostutin kakun laktoosittomalla maitokaakaolla ja kokosin saman rengasvuoan sisälle, jossa sen olin paistanut, ilman pohjaa tietenkin.

Täyte kaakaopohjan kaveriksi tehdään herkullisemmillaan mustaherukasta. Mulla oli ehkä 5 dl pakastettuja herukoita ja kiehautin ne äkkiä n. 1,5 dl kanssa sokeria ja soseutin bamixilla. Sitten vaahdotin n. 5 dl vispikermaa, laitoin 5 liivatetta kylmään veteen pehmeämään.  Sekoitin mustaherukkasoseen ja kermavaahdon, tarkistin maistamalla, että makeutta on tarpeeksi, taisin vähän lisätä sokeria. 5 min kuluttua puristin liivatteet kuivaksi  ja sekoitin huolella tilkkaan kuumennetua herukkamehua. Sulanut liivateliemi ohuena nauhana herukkatäytteeseen ja hyvin sekoitus. Levitin oikein paksun täytteen pohjalevyn päälle ja sitten toisen kakkulevyn päälle, kostutus ja ulos pakkaseen peiteltynä.


Marenki ja koristeet

Kakun  pintaan tein marenki-voikreemin Kakkumonsterin ohjeella. Se onnistui tällä kertaa erinomaisesti, tein italialaisen marengin joka vaatii lämpömittarin ja 121 asteen mittaamiseen, mutta muuta vaikeaa siinä ei olekaan(eikä tuokaan ole vaikeaa). Jaoin kreemin  kolmeen osaan ja värjäsin sinisen ja vihreän sävyihin. 

Kylmän kakun pintaan levitetään ensin tiukka "murustopperi", eli kauttaltaan marenki lastalla siloittaen ja sitten hetkeksi taas kylmään. Pursotuksia varten minulla oli isot tähtityllat ja niillä kiersin reunoihin tuollaiseen aaltoefektiin.


Edellisenä iltana olin tuunaillut sitten simpukoita ja pyrstöjä, muoteilla ja ilman. Simpukoiden tekoon ilman muotteja löytyy You Tube -videoita, joista tsekkasin pari. Sekoittelin erivärisiä sokerimassoja ja marsipaaneja, jotta sain esim. pyrstöistä elävän näköisiä. Asettelin pyrstöjä kuivumaan eri asentoihin. Aamulla sitten tupsuttelin niihin elintarvikeglitterivärejä ja ruskealla elintarvikekynällä maalailin simpukoihin varjostuksia. Pyrstöt eivät vielä olleet täysin kuivia. laitoin niiden sisään hammastikun, että sain ne tökättyä kakkuun seisomaan (tämä kannattaa siis tehdä ennen niiden kuivumista, mutta jouduin vielä tukemaan nuo kolme pyrstöä kakun päällä hammastikuin, jossain kuvakulmassa ne saattavat näkyä.


Ihanin vaihe oli tietysti koristeiden levittely. Mulla oli sinivihreää nonparellia, joka natsas hyvin marenkiin ja pikkusen laitoin sinne tänne myös pinkkisävyä elävöitykseksi. Tuo kultarae, sopii merenpohjaan hyvin ja heittelin sitten vielä kultahelmiäkin. Kakku olis ihan hieno ollut vain pursotukset reunoillaan, mutta koska meritähtiä ja simpukoita oli jonkin verran, niin päällystin niillä reunatkin. Eikä sekään hömpömpältä näyttänyt!


Meitä oli 11 aikuista ja 8 lasta ja kakku riitti hyvin tuolle määrälle, jälkkäripöydässä tarjosin vain kakkua, kaupan keksejä ja poppareita. Ensin söimme parsaa, munia ja pekonia sekä mozzarellasalaattia paistetuilla herkkusienillä ja uunitomaateilla ja oliiveilla. Pääruoaksi yksinkertaiset hirvilihapullat tomaattikastikkeessa pastan kanssa.


Oli mukava nähdä kummiperhe, (terveisiä Pia- ja Riina- kummit, jotka eivät päässeet tällä kertaa) ja perhettä molemmin puolin sukua. Sukusynttärit on parhaita.

Eniten, eniten oli ihana nähdä Maityttö 7 v:een jo ihan liian vanha, yhyy ilo ja ylpeys kakusta. 
Mun merenneitoni, rakas.






sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

CERVEJARIA RAMIRO, LISBON


Voisin matkustaa Lissaboniin pelkästään tämän ravintolan takia.
Oikeasti.

Ikikiitollinen vinkistä Marcos Gois (ja Anthony Bouirdan)!

Cervejaria nimestä voi päätellä Cervejaria Ramiron olevan alkuperältään olutravintola, Portugalissa nekin ovat erikoistuneet tarjoamaan juoman ohella joko mereneläviä tai liharuokia. Oluen ja äyriäisten yhdistäminen on täällä hyvin yleinen tapa ja jotenkin se alleviivaa sitä mutkatonta tapaa millä Ramirossakin merenelävillä herkuteltiin. Käsin ja maiskutellen ja ahmien. 
Cervejaria Ramiro, joka on toiminut vuodesta 1956, on melko suuri ja kahdessa kerroksessa. Kalustus koostuu vieri viereen asetetuista, paperisella pöytäliinoilla verhotuista neliskanttisista puupöydistä ja -tuoleista. Ravintola on oletettavasti jatkuvasti täynnä. Se avautuu lounaaksi klo 12 ja on avoinna puolenyön paremmalle puolelle maanantain huilipäivää lukuunottamatta. Asiakaskunta koostuu paikallisista vanhoista äijistä, isoista seurueista, rakastavaisista ja turisteista, ihan kaikenlaisista tyypeistä. Meteli ja kalke, puheensorina ja tarjoilijoiden huudot synnyttävät autenttisen mutta kotoisan äänimaailman. Alakerrassa näet isot tankit hummereineen ja avokeittiön, yläkerrassa on piirun verran rauhallisempaa, mutta silti se oikeanlainen tiivis tunnelma. Miestarjoilijat puikkelehtivat pöytien välissä ja täytyy sanoa, että palvelukokonaisuus on asiakkaan kannalta kyllä harvinaisen sujuva ja mutkaton.

Rauhallisemmasta osiossa, yläkerrassa, jonne arvelen pöytävarausten kulkevan ensisijaisesti, on sielläkin melko tiivis tunnelm
Jossain netissä luki erheellisesti, että eivät ota pöytävarauksisa lainkaan, mutta kun matkaa edeltävällä viikolla kyselin sähköpostilla pöytää kahdelle klo 19, se onnistui vallan mainiosti. Juuri hämärtyneessä Lissabonissa ravintolan katettu etuterassi oli jo pakkautunut ihmisiä täyteen saapuessamme ja apteekista tuttuun tyyliin kukin seurue sai ottaa itselleen jonotusnumeron. Ja ovi oli lukossa (tässä kohtaa toimintamalli meikäläisellä hieman kateissa). Seuraavan kerran kun se avautui, tungin sanomaan, että olis varaus ja pääsimme sisään ja yläkertaan istumaan (eli ilmeisesti tämä oli oikea toimintatapa?). Jos päädyt kuitenkin jonottamaan, niin jonotus on kuulemma sujuvasti etenevää ja sen voi suorittaa olutta juoden. Kymmenen maissa illalla paikkaan oli täyden etuterassin lisäksi varmasti 40 hengen jono ainakin (eli yhteensä 100 jonottajaa?) mutta nuavvaan he kaikki siitä katosivat herkkupöytien ääreen kohtuullisen rivakasti. Pahimmillaan ehkä tunnin jonotus. Seurasimme tilannetta seuraavan korttelin ulkoterassilta poistuttuamme, koska emme jaksaneet mahojemme kanssa (tai nyt en voi kyllä puhua kuin omasta puolestani, ystäväni osaa syödä hiukan kohtuullisemmin) raahautua Bairro Alton baarikaduille yömyssyille.

Menu tuodaan ipadilla luettavaksi (mutta sillä ei tarvinnut tilata- minä tietysti yriti naputella- vaan tarjoilija hoiti sen homman). Jos nyt olet päässyt matkallasi tähän asti niin tilauksen kanssa ei sitten kannata kainostella. Halusin maistaa montaa asiaa ja koska meitä oli 2  syöjää, oli kätevä jakaa annoksia. 

Gambas al ajillo
Ramirossa pääset maistamaan huipputuoreet äyriäiset upeasti valmistettuna, yksinkertaisesti mutta maukkaasti, valkosipulin, voin ja oliiviöljyn hyväillessä noita ihania raaka-aineita. Aivan järjettömän hyvää eikä hinta ole missään suhteessa laatuun. Tämä on sun äyriäistaivas! Lissabonissa ja Ramirossa saat takuulla maistaa tuoreimmat merenelävät evö!

Ruuat kiikutetaan pöytään pari, kolme annosta kerralla, odotusaika oli tilaushetkestä olematon, ruuat sihisevän kuumia ja äyriäiset juuri oikein kypsyisiä, pehmeitä, upean, hienon makuisia. 

Mulla ei vaan riitä sanat tähän. 

Vaikka ilta kulki sutjakkaasti, ei kuitenkaan tullut tunne, että meidät yritetään syöttää "pois" mahdollisimman pian, että saataisiin uudet tilalle. 

Ja se ruoka sitten. Wau!

ameijoas a bulhao Pato

Ensin pöytään kannettiin ihanaa paahdettua ja voilla silattua leipää, että saamme kaikki kastikkeen, voin, valkosipulin ja muun soosin varmasti kaavittua talteen. Olenko muuten sanonut, että Portugalissa on todella hyvää ja tuoretta leipää koko ajan!  Cambas al ajillo, tirisevät ja pikantit valkosipulikatkaravut tulivat heti perään. Tai onko nämä nyt mitään katkarapuja näin isot? Ja niiden kanssa kuparikattilallinen simpukoita, ameijoas à bulhão pato. Voi mitä herkkuja! Simpukoissa maistui myös ihanasti tuore korianteri.


Sitten tuli jättimäiset grillatut tiikeriravut. Katsokaa nyt tuota kokoa! Pehmeä liha suli suuhun. Ja Scarlett shrimps! Mitä ihmettä ne ovat suomeksi. Nämä Carabineros  katkaravut ovat maailman arvostetuimpia, eikä suotta.  Katsokaa tuota koko! Olin jostain lukenut, että ovat ravintolan parasta antia, joten pakko niitä oli tilata. Ihan pyörryttävän hyviä!

carabineros/scarlett schrim

Koska olimme jo edellisiltana kalaravintolassa, ja joimme siellä olutta, tilasimme tällä kertaa pullon ihanan raikkaan kylmää vinho v
erdeä. En muistakkaan koska olisi jaettu pullo mennyt noin sukkelaan. Vinho verde rakastaa näitä voisia, valkosipulisia mereneläviä.
Mikä ihana ähky!

Onneksi aina on tilaa jälkiruualle. Ainut vain, että tässä äyriäisravintolassa perinteinen jälkiruoka on on pihvileipä. Kuulit oikein. Prego on rapeakuorinen leipä, koruton mutta mehukas naudanpihvi keltaisella sinappimajoneesilla. Sekin kannattaa tilata, vaikka olisikin täynnä ja vaikka tasata kaverin kanssa. Koska tajuttoman hyvää. Ellei Ramiro olisi niin pirun hyvä äyriäisravintola tänne voisi tulla vaan tuon pregon takia. 



Mitä jäi kokematta? Osterit, hummeri, langustiini. Taskurapu, jonka kuoresta kirjaimellisesti lusikoitiin mätiä. Partaveitsisimpukat, joita ei tuona päivänä enää ollut, mutta joita olisin halunnut maistaa. 


Onneksi sain tilata makupalan hanhenkauloja eli goose barnacles eli percebes, joita en koskaan aiemmin ollut maistanut. Nämä  siimajalkaiset ovat arvostettu kulinaristinen elämys. Niitä löytyy usein vuorovesialueilta  ja  ne kasvavat kiinni kivikkoisiin merenkallioihin ja keräillessä saa olla tarkkana, etteivät aallot heitä kerääjääkin, percebeiroa, päin rosoisia kallioita.  Meren täytyy olla tyyni ja kuun asentokin oikea, jotta hanhenkaulojen korjuu onnistuu. Toisin kuin simpukoita, näitä herkkyyksiä ei ole onnistettu kasvattamaan vaan niitä on saatavilla vain luonnossa.Tarjoilija onneksi oma-aloitteisesti näytti minulle miten syötävä osa, pitkä lihaksikas jalka puristetaan esiin.  

Elämäni paras ja runsain äyriäisateria (pihvileivällä) kustansi kahdelta hengeltä €108, 26. Ottaen huomioon tarjoiltavat raaka-aineet se lienee enemmän kuin kohtuullista.

Että saatte kuvan noiden elukoiden koosta niin verratkaa vaikkapa Katan käteen(tai jopa mun reisiin). Ei mitään pikku katkarapuja....
Tutustuimme muina iltoina/päivinä enemmänkin hieman uudempaan portugalilaiseen keittiöön ja trendien harjalla ratsastavien keittiömestareiden ravintoloihin.

Cervejaria Ramiron äänestän kumminkin ehdottomaksi ykköseksi, konstailemattomuutensa ja herkullisen ruuan ja jouhevan palvelun ansiosta. Harmittelen vain sitä, etten mennyt sinne vielä lounaalle uudestaan. Olisin syönyt aika lailla saman setin.

Cervejaria Ramiro
Av. Almirante Reis
+351 21 886 16 47
geral@cervejariaramiro.pt 




torstai 22. maaliskuuta 2018

SEMIFREDDO PÄÄSIÄISEKSI


Kaupallinen yhteistyö K-Ruuan kanssa

Ihanaa, pääsiäinen on kohta täällä. Se on yksi ihanimpia pyhiä vuodessa, on monta päivää aikaa kokkailla ja kokoontua yhteisen pöydän ääreen perheen ja ystävien kesken. Pääsiäisenä en millään malta lähteä lomallekaan pois kotoa, ainakaan vielä kun lapset ovat pieniä. Eihän se ole pääsiäinen eikä mikään jos ei pääse trullittelemaan ja nauttimaan lankalauantain pääsiäisvalakioista.
Makiaa siis riittää pääsiäisenä kun pikkutrullit palaavat kierrokseltaan pannut täynnä hyväskää. Jälkiruokien osalta pääsiäinen on aivan erityinen, on mämmiä, on pashaa ja jotenkin pääsiäisen henkeen tuntuu sopivan kaikki sitruunainen, kaikki rahkainen...



Mutta ainahan sitä pitää kokeilla jotakin uutta. Ei nyt uutta-uutta sillä semifreddohan on varsinainen jälkkäriklassikko, mutta uutta mun pääsiäiseen. Tähän semifreddoon kyllä sopii pääsiäisjälkkärin leima. Ihananasti kelta-valkoinen semifreddo on kuin jäätelöä, mutta ei silti kumminkaan, se on paljon kevyempää ja kuohkeampaa, ilmavampaa. Semifreddo tarkoittaa puoliksi jäätynyttä ja sellainen tämä juuri on. Se ei pakastimessakaan jäädy jäätelönkivenkovaksi vaan on aina unelmapehmeää lusikoitavaa.



Semifreddo tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vaahdotetusta kermasta, zabaglione-kastikkeesta (sokeri ja keltuaiset vatkataan vesihauteessa) ja marengiksi vaahdotetuista valkuaisista. Kaikkien äitien reseptien sääntöjen mukaan ei tietenkään niin.

Pikkasen oion. Mutta fiksusti. Vaikka tarvitaan kolme kulhoa, ei vatkaimia tarvitse välillä pestä kun noudatat vatkausjärjestystä.


Alkukimmoke tuli näistä Pirkan sokeroimattomista 100% hedelmää sisältävistä soseista, joista pyydettiin reseptiä. Semifreddoon meni tällä kertaa aprikoosisose, mangososeesta olisi tullut vieläkin raikkaamman värinen, mutta puusilmänä kaadoin väärästä purkista. Hyvää oli aprikoosisosekin, se sopisi ihanasti myös suklaiseen semifreddoon. 

Valitse oma suosikkisi, valmiit soseet ovat sileitä eivätkä tosissaan sisällä mitään lisättyä sokeria. Helppokäyttöistä tavaraa lisätä jugurttiin, viiliin, puuroon, smoothieen. Käytä juustokakuissa ja täytekakkujen täytteenä kermarahkaseoksen maustajana. Vispipuurotkin noista tulee ihanasti.



Mutta nyt semifreddot pakkaseen:

Hedelmäinen semifreddo
valmistusaika 15 min + jäädytys
6:lle

4 kananmuneria
5 dl kuohukeaa eroteltuna keltuaisiin ja valkuaisiin
1/2 tl suolaa
2 dl tomusokrmaa
1-2 dl Pirkka mango-, aprikoosi- tai päärynäsosetta 


pinnalle Pirkka kinuskikastiketta

Vuoraa alumiininen, n 1,5 l vetoinen pitkä leipävuoka tuorekelmulla.
Laita ensimmäiseen vuokaan valkuaiset, toiseen keltuaiset ja sokeri ja kolmanteen kerma.

Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää suola vatkaamisen loppuvaiheessa.

Jatka kakkoskulhoon ja vatkaa sokeri ja keltuaiset vaaleaksi täyteläiseksi vaahdoksi.

Vaahdota lopuksi kerma. Kun vaahdotat aineet tässä järjestyksessä, ei vatkaimia tarvitse välillä pestä (varsinainen niksipirkka täällä).

Sekoita kerma ja keltuaisvaahto keskenään ja kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon.

Valuta vuoan pohjalle hedelmäsosetta. Jos pidät vuokaa hiukan kallellaan saat semifreddon toisen nurkan kivasti keltaiseksi. Lusikoi päälle semifreddoa 1/3 vuoan tilavuudesta, sitten taas valutat hedelmäsosetta, taas semifreddoa jne kerroksittain vuoka täyteen. Valuta hedelmäsose nauhana sinne tänne niin saat kivemman efektin.

Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen vähintään 3 tunniksi. 
Kumoa valmis semifreddo tarjoilulautaselle ja tarjoa kokonaisena tai valmiiksi viipaloituna. Viimeistele halutessasi kinuskikastikkeella, hedelmillä, marjoilla, kukilla tai pähkinöillä.

Tai ihan vaan lusikoilla.

K-ruokasivuilla on juuri nyt aiheena pääsiäinen, kannattaa käydä kurkkaamassa parhaat pääsiäismenuut, jälkkärit ja koristeluvinkit.

Ai niin vielä, jollei sinulla ole pitkänomaista leipävuokaa, niin samalta se maistuu muissakin astioissa valmistettuna.



Kaupallinen yhteistyö K-Ruuan kanssa

maanantai 5. maaliskuuta 2018

KUKA KAIPAA KUNNON PIPPURIPIHVIÄ?




IsoHoo oli jo jonkin aikaa puhunut ja päivitellyt, että mistään ei tahdo saada enää KUNNON pippurihviä ja kuinka se KUNNON pippuripihvi vaan on hyvää ja voi kun sais vielä KUNNON pippuripihviä.

Vihje ymmärretty.

Pippuripihvi, Steak au Poivre, on klassinen ranskalainen liharuoka ja maistuvaan lopputulokseen pääsee varmasti monin keinoin.

Kotona kun tekee niin liikkuvat osat saa säätää itse. Siis kunnon pippuriphvin tekoon:

Klassinen pippuripihvi

n. 150-180 g sisäfilettä /syöjä
1 rkl öljyä
1 rkl voita
2 rkl kokonaisia mustapippureita
2 rkl kokonaisia viherpippureita
hienoa merisuolaa
0, 5 dl konjakkia
3 dl kuohukermaa
(soijaa tai lihaliemifondia halutessasi kastikkeen maun viimeistelyyn/tai suolaa)

1. Tarvitaan hyvää lihaa. Minulla sattui olemaan parasta: sain  kokeiltavaksi Atrian Antibioottivapaan Luomu Takuumurea Naudan sisäfileen. Mahdottoman ison  3 kg fileen  charoloista lihakarjaa Mähövaaran luomutilalta Kiteeltä, Atrian kanssa kun tietää mistä liha tuloo justiin eikä melkein.


2. Ensiksi file täytyy puhdistaa kalvoista. Itse tykkään käyttää puuhassa tuollaista kalanfileerausveistä, se kun on pitkä, ohut ja taipuisa ja ainakin minulle paras työväline putsaukseen.


3. Filee oli niin reilun kokoinen, että sillä olisi syöttänyt sen 15 henkeä ainakin, mutta koska ei ollut juhlaa tai kyläilyjä tiedossa. valmistin ohuesta häntäpalasta ihan omaksi iloksi korealaista tartaria ja leikkasin loput pihveiksi. Tasakokoisimmat ja arvokkaimmat pihvit tulevat keskiosasta ja ne käytinkin näihin pippuripihveihin. Osan leikatuista pihveistä pakastin pihveinä ja tuon paksuimman pään pakastin sellaisenaan odottomaan omaa hetkeään.

4. Leikkaa siis fileen keskiosasta n. 2,5 cm paksuiset pihvit.Klassinen ravintolapaino taitaa olla 180 g. Sen kanssa voi sitten hiukan pelata ruokahalun mukaan. Painele pihviä kevyesti hiukan kämmenellä.


5. Klassisesta pippuripihvistäkin löytyy eri variaatioita, joista jokainen on tietenkin jonkun mielestä se ainoa oikea tapa... olen yrittänyt löytää sen kultaisen keskitien. Pippureista käytetään usein sekä musta-, viher-, että roseepippuria, toiset taas vannovat, että roseepippuri ei siihen kuulu, ja päädyin jättämään sen pois vaikka pidänkin sen mausta ja punaiset täplät saattaisivat ulkonäöllisesti piristää. Käytitpä mitä tahansa pippureita, rouhi ne kokonaisista morttelissa ta veitsenlappeella tai muovipussin sisällä kaulimella hakaten. Myllystä rouhittu on liian hienojakoista, valmisrouhe sen lisäksi vielä "ei-vastajauhetun" makuista.

Pihvi kannattaa pippuroida kierittämällä sen paksut reunat kauttaaltaan pippuriseoksessa. Jos pippuroit paistopinnan, pippurit tyypillisesti kärtsäävät ja maku on kaukana toivotusta pippurin raikkaasta mausteisuudesta. Ripottele kuitenkin suolaa paistopinnoille ennen paistoa.



6. Paistamiseen on parasta öljyn ja voin sekoitus ja itse paistamisessa vannon valurautapannun nimiin. Jonkun toisen pannutaivas saattaa olla hiiliteräksinen ja kyllä hieno pinnoitettu pannukin, vaikka Swiss Diamond, homman hoitaa. Mutta niinkuin sanoin, pihvinpaisto ja valurauta on ehdoton suosikkiyhdistelmäni. Pannu on kuuma ja pihvit paistuvat eivät kiehu. 
Anna pannun kuumentua öljyn ja voin kanssa, voin kuplia riehakkaasti ja sitten asettua ja aloita paisto.


Paista pihvejä 2 minuuttia per puoli. Sillä saa aikaan oikein hyvän mediumin tälläinen tavallinen ihminen ilman lämpömittareita. Ja nyt, rakkaat ystävät, minäkin sanon sen, minkä olette saattaneet jo kuulla: jos haluat syödä näin hienoa lihaa kypsänä, se on jonkinasteista tuhlausta, koska  maku ja koostumus väistämättä kärsivät kun pihvi kypsyy kokonaan. Jätä pihvi ainakin pikkuisen punaiseksi, pinnalta painaessa joustavan pehmeäksi ja harjoittele pihvi kerrallaan kohti täydellisen mediumin (tai raaemman) pihvin syöntiä. Lupaan, että se kannattaa.

Pannua voi välillä kallistaa ja lusikoida voi-öljyseosta pinnalle. 
Nosta pihvit folion sisää tekeytymään.



7. Pidän kastikkeita heikoimpana osa-alueenani ruuanlaittotaidossani. Siksi korvaankin ne useimmiten jollakin maustevoilla tai kylmällä kastikkeella. Pippuripihvin kaveriksi täytyy olla tietenkin kermainen pippurikastike, kuinkas muutenkaan. Ystävältäni Kaarinalta opin jo melkein parikymmentä vuotta sitten, että sulattamalla Mustapekka pippurijuusto 8se taitaa olla nykyään toisen nimistä?) kerman kanssa saa hyvän pippuripihvin kastikkeen helposti ja ilman riskitekijoitä. Minä taas yritin tällä kertaa tehdä kastikkeen perinteisimmin.  

Ensin siis pihvit pois pannulta folioon vetäytymään ja sitten possautus konjakkia pannulle ja sen perään kermaa ja sitten annettiin hiukan kiehahtaa kokoon, pari, kolme minuuttia. Kastikkeesta tuli hyvän makuinen, mutta ehkä aavistuksen vaalea ja aika löysä. Se olisi ratkennut titenkin keittämällä kastiketta vielä hiukan kasaan, mutta nälkä oli jo kova. Siivilöin sen vielä, ettei siihen jäänyt mitään paistopalasia pannusta.



Sitten vain valuteltiin kastike pihvin päälle ja lisukkeeksi viereen tietenkin valkosipuliperunat ja vihannesta esittivät uunipaahdetut broccoliinit.

Kyllä siitä KUNNON pippuripihvi tuli!


Postauksessa mainittu Atrian Antibioottivapaa Takuumurea Naudan Sisäfile on Atrialta saatu tuotenäyte. Atria lanseerasi tammikuussa Antibioottivapaan naudanlihan markkinoille.Antibioottivapaa kotimainen liha on tutkitusti puhtaampi ja turvallisempi valinta kuin ulkomailta tuotu liha. Suomi on edelläkävijä vastuullisen lihan tuotannossa. Meillä keskitytään eläinten hyvään huolenpitoon ja sitä kautta panostetaan niiden terveeseen elämään sen sijaan, että ne antibioottien avulla rutiininomaisesti "lääkittäisiin terveeksi", mikä on arkipäivää monessa EU- maassakin. Siksi kotimainen Atrian liha on kuluttajalle puhdas ja turvallinen valinta.