PAREMPI MIELI

 Kampanjapostaus AtriaPerhetila – kampanjan yhteydessä toteutetulta tila- ja tuotantolaitosvierailulta.

Kuva Atria/paikan päällä valokuvaaja

TAUSTA
 

Hyvin harvoin pääsee viettämään niin mielenkiintoista päivää, kuin minä pääsin muutaman bloggaajakolleegan kanssa viime keskiviikkona täällä Etelä-Pohjanmaalla. Atria haluaa olla toiminnassaan avoin ja vuorovaikutteinen ja tarttui rohkeasti toimeen; pääsimme näkemään tuotantotilan, haastattelemaan tilan väen lisäksi eri asiantuntijoita ja näkemään koko tuotantoprosessin kanojen saapumisesta Atrian tuotantotehtaalle aina sinne viimeiseen suikaloituun ja marinoituun broilerinpalaan asti. Huippu ja silmiä avaava kokemus.

Olen itse tyypillinen sekasyöjä. Minulla ei ole rajoittavia allergioita, syön niin lihaa kuin kasviksia ja olen innokas kokeilemaan uutta. Hintatietoinenkin olen, ja olen ottanut ilolla vastaan nykyään marketeissakin tarjottavat harvinaisemmat ruhonosat ja marinoimattomat tuotteet. Lihassa ja kalassa ostan tai ainakin suosin suomalaista, kaikkeahan ei aina saa kotimaisena (lue sinisimpukoista en luovu). Katson tarkasti leikkeleiden tuoteselostukset, haluan kotimaisten leikkeleiden sisältävän kotimaista lihaa. 

Olen myös realisti perheenäiti. Olen aina ostanut normaalia kotimaista broilerinlihaa, koska se on helppoa valmistaa, maistuvaa ja kohtuuhintaista. Maalla kasvaneena tuotantoeläimet ja niiden hyvä hoito on ollut minulle tuttua. Oikeastaan vasta ruokabloggauksen myötä heräsin pohtimaan eettisiä kysymyksiä esimerkiksi broilerin suhteen. Tutustuin ihmisiin, jotka olivat jättäneen broilerin satunnaisia luomuostoja lukuun ottamatta pois ruokalistastaan vedoten epäeettiseen tehotuotantoon.

Mikä tilaisuus päästä näkemään broilerituotantoa paikan päällä!

Kuva Atria

LATVA-KIVINIEMEN PERHETILA 

Juha ja Satu Kiviniemen tila Jalasjärvellä on yksi Atrian n. 80 broileria kasvattavasta perhetilasta, jotka sijaitsevat tunnin säteellä Nurmon tehtaasta. Saimme isäntäväen lisäksi oppaaksemme vahvan kaartin: Atrian Siipikarjaliiketoiminnanjohtaja Merja Leinon, siipikarjan terveydenhuoltoeläinlääkäri Päivikki Perko-Mäkelän ja broilerrrehujen kehityspäällikön Anne Rauhalan A-rehulta. Jutustelimme pitkään ensin syysaurinkoisella pihamaalla.

Kuva Atria

Latva-Kiviniemen tila oli siisti ja hajuton ja isäntäväki silmin nähden innostuneita ja ylpeitä työstään. Kuten kuuluu ollakin, eipä sitä muuten antaisi laittaa nimeään lihapaketin kanteen. Atrian siipikarjatuotanto nojaa tehokkaaseen kiertoon jonka taas mahdollistaa pitkään kokemukseen perustava ennustaminen. Kysyntään vastaava tarjonta onnistuu pikkutarkalla Perhetilojen tuotannon aikatauluttamisella. Atrian Perhetiloilla toimitaan all in - all out - periaatteella. Tiloille tuodaan kaikki untuvikot kerralla ja n. 5-6 viikon kasvatuksen päätyttyä kaikki kuljetetaan kerralla teurastamolle. Sen jälkeen tuotantotilat järjestelmällisesti puhdistetaan ja desinfioidaan. Uudet pehkut odottavat uutta erää 3-4 viikon tauon jälkeen.

Kuva Atria

Latva-Kiviniemen tilan kolmeen tuotantohalliin mahtuu kuhunkin n. 30 000 broileria. Tila on kokonaan automatisoitu; lämpötilaa (alun 35° viilenee viikkojen kuluessa lopun reiluun 20°), kosteutta, ilmanvaihtoa, ruoan ja vedensaannin toimivuutta, valaistusta, seurataan koko ajan monitorein ja tietokoneiden välityksellä. Tilan isäntä on kuitenkin eläimilleen hyvinkin tuttu. Joka aamu alkaa tarkastuskierroksella, jossa kuolleet kerätään pois (kuolleisuus n. 3-4% koko määrästä, mikä on pieni ottaen huomioon minkä tahansa nuoren eläimen) tai mahdollisesti elinkelvottomat yksilöt harvennetaan nopealla kaulamurrolla. Atria Perhetiloilla linnut asuvat eurosisariaan väljemmin n. 17 lintua per m2 (Euroopassa 21–23 m2). Niille löytyy virikeorsia ja esimerkiksi paperisia leikkipalloja, puhtaissa pehkuissa ne pystyvät toteuttamaan luontaisia viettejään kuopsuttamista ja kylpemistä. Kanoilla on ehjät jalat, ja nokat ja heltat tallella. Yön pituus on n. 6 h, vaikka kanat torkkuvat myös päivällä.

Kuva Atria

Koska Late, Kulta, Elsa II ja Hjördis eli armaat kotikanani, jouduin jäämään hygieniasäädösten takia monitorointi-ikkunan taakse katselemaan kun muu joukkio sinisiin (rauhoittava väri) suojahaalareihin pukeutuneita, ja desifiointirajan ylittäneitä bloggaajia astui isännän johdolla varovasti sisään kasvattamoon.  Tirpat olivat 3 viikon ikäisiä ja suunnilleen kilon painoisia eli puolessa välissä tavoitepainoaan. Tuollainen keskenkasvuinen tirppa on vielä harvan höyhenpeitteensä kanssa vähän rujon näköinen, kaikki linnut olivat kuitenkin puhtaita ja pirteän uteliaita. Hetken rohkaistuttuaan ne taisivat yrittää kiivetä ihan syliin asti. Ross 308 emokanat tulevat Suomeen Ruotsista ja ne tuottavat munia n. vuoden verran ennen teurastusta. Sekä suomalainen että ruotsalainen siipikarja on kokonaan salmonellasta vapaa ja munat ovatkin myös haluttu vientituote. Tällä hetkellä yhä vaan kasvavan broilerinlihan kysynnän vuoksi niitä ei sinne kuitenkaan riitä. Latva-Kiviniemen tila keskittyy kasvattamaan haudotut untuvikot teuraskuntoon.

Ympäröiviltä omilta pelloilta tuleva vilja sekoitetaan A-rehun tuottamaan kokonaan kotimaisista viljoista koostuvaan rehuun. Ainoastaan soija täytyy edelleen tuoda ulkomailta, kehitystyö sen korvaamiseksi on koko ajan käynnissä, mutta esimerkiksi herne ja härkäpapu eivät sovellu kanoille kuin pieninä määrinä.

Kymmentuhatpäiseen siipikarjaparveen ei tietenkään kiinny samalla lailla kuin yksittäiseen kotieläimeen, mutta lintujen hyvinvointi on tilan väen ykkösasia. Teuraaksi vietäessä linnut tutkitaan (esimerkiksi jalanpohjien kunto) ja pisteytetään ja noita tuloksia odotetaan tilalla innokkaasti. Niiden avulla analysoidaan kasvatustoimintaa, lintujen hyvinvointia ja tehdään mahdolliset korjausliikkeet yhteistyössä eläinlääkärin kanssa.  Hyvät tulokset ovat kasvattajalle kunnia-asia.

Lähdin tilavierailulta todella rauhoittunein mielin.  Linnut olivat hyvinvoivia ja stressittömiä, niitä hoidetaan huolella. Suomessa niitä ei myöskään lääkitä antibiootein kaiken varalta, joten voimme syödä lihaa ilman pelkoa mistään jäämistä.

Ja se ulkoilu. Oletteko ajatelleet, että kana voi ulkoilla välillä kesäkuu-lokakuu? Siksi myös useita eriä luomutuotettuja kanoja ei koskaan käy ulkona. Luomubroilerin kasvukausi on vain viikkoa, kahta pidempi, silloin aika monta erää syntyy ja päätyy lihaksi muihin vuodenaikoihin.

NURMOOS

Nurmon tehdas oli pysäyttävä kokemus. Kiersimme tehtaan väärinpäin hygieniasyistä, eli alkuun kohtasimme broilerisuikaleet marinadeissaan ja siitä etenimme pikkuhiljaa navettaan jonne linnut kuljetetaan tiloilta. Keskiviikkona tuotannossa oli 105 000 broileria. Kaikista pysäyttävintä oli itselleni se, että hallit, joissa käsiteltiin jo teurastettua ”kuollutta” lihaa, tuntuivat minusta epämukavimmilta.  Tuhannet päidemme yläpuolella hihnoilla matkaavat linnunrungot, lattialla siellä täällä olevat lihanestelätäköt, saivat olon tuntumaan määrittelemättömän kummalliselta. Linnut jäähdytetään teurastuksen ja höyhennyksen jälkeen nopeasti, eikä viileissä halleissa todellakaan tuntunut edes mitään hajuja. Tunsi itseni todella vieraantuneeksi alkutuotannosta, minä joka kyllä itsekin paloittelen hirvenlihaa tai perkaan kalat.

Osa lihanerottelusta tapahtuu koneellisesti, osa käsin ja laadunvalvonta toimii. Esimerkiksi suolistuksen jälkeen ruhot matkaavat kuljettimesta roikkuen samaan tahtiin juuri kyseisen linnun sisukalut viereisellä linjalla roikkuen. Mikäli jommassakummassa ilmenee mitään häiriötä, poistetaan molemmat linjastosta. Tuotanto toimii kahdessa vuorossa, kolmannen aikana tuotantotilat pestään ja desinfioidaan.

VIIMEISET HETKET

Broilerit saapuvat lämpöeristetyissä ja ilmastoiduissa kuorma-autoissa ensimmäiseksi ”navettaan”. Lastausmoduulit pinotaan päällekkäin, eläimet odottavat tilassa korkeintaan 2-3 h. Tunnelma on rauhallinen. Navetan hämärä sininen valo saa linnut rentoutumaan, eikä tilassa kuulu mitään meteliä edes. Seison siinä sillalla puolen metrin päässä kanoista. Ne ovat siellä kuljetuslaatikoissa aivan väljästi, eikä mitään osia, siipiä tai muita pääse häkin ruudutuksesta roikkumaan ulkopuolella. Kauhutarinat kuljetuksista eivät ainakaan täällä pidä paikkaansa. Broilerit näyttävät edelleen puhtailta ja hyvinvoivilta.

Kuljetuslaatikoista kanat kipataan varovasti hihnakuljettimeen, joka on se viimeinen tunneli. Kurkistamme tunnelin ikkunoista sisään. Kanat istuvat hihnoilla edelleen rauhallisena. Niille annetaan ensin ylimääräistä happea, joka osaltaan rauhoittaa niitä ja saa ne hengittämään syvään ja tasaisesti. Nopea tainnutus tapahtuu seuraavaksi hiilidioksidilla. Linnut nostetaan roikkumaan kuljettimeen, viilletään kaula, lasketaan veri ja ruhon matka kohti hunajamarinoitua pakkausta kohti alkaa.

VAIKUTUIN

Vaikutuin kaiken puhtaudesta, tehokkuudesta ja prosessien suunnitelmallisuudesta. Olin jopa yllättynyt lintujen hyvinvoinnin huomioonottamisen määrästä, siihen kiinnitetään huomiota paljon enemmän kuin osasin odottaa. Osaksi Atria vastaa näin myös kuluttajien vaatimuksiin eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi, ja hyvä niin. Olen vakuuttunut, että suomalainen liha tuotetaan vastuullisesti ja puhtaasti. Tehokkaasti myös, mutta en pysty kokemani jälkeen liittämään Atrian toimintaan sitä kirosananomaista tehotuotanto- sanaa. Vaikutuin myös Atrian kutsusta ja halusta tutustuttaa joukko vallattomia bloggareita hiukan arkaankin asiaan.

Mutta ei tämän pitäisi olla arka asia. Olen iloinen, että tiedän nyt oikeasti paljon enemmän.

Eilen syötiin meidän perheessä hyvällä halulla kanatortilloja. 

Juha ja Satu Kiviniemen perheeltä kysyin tilalta lähtiessä, että maistuuko broileri. Ja hymyssä suin he vastasivat, että kyllä maistuu, useampana päivänä viikossa!

Yhteistyössä Atria Perhetila

 

Kiinnostavasta aiheesta lisää Atria perhetila-linkkien takaa. Ensi viikon aikana myös muut bloggaajat kirjoittavat aiheesta, kokoan tähän linkit alle sitä mukaa.

Peggyn Pieni Punainen Keittiö: Vierailu Atria Perhetilalla

Meanwhile in Longfield : Kotimainen broilerituotanto

Emmi Nuorgam: Vierailu broileritilalla pakotti luopumaan ehdottomuudesta

WTD

 

HÄRKIS-NACHOPELTI

Koko syksyni tuntuu pyörivän kasvisproteiinin ympärillä: töissä on suunniteltu kasvisproteiinin ympärille syksyn ruokaverstaita, vihdoin viime viikolla pääsin laittamaan nyhtökauraa ja nyt tartuin Härkispaketin kimppuun. Kasvisproteiinituotteiden makuun on siis päästy. Paitsi, että kasvisproteiini on sanana aivan mälsä.

- Mennäänkö lounaalle?
-Joo, mitä sun tekis mieli syödä?
- No, mun tekee mieli ihan hirveästi jotakin kasvisproteiinia…

Not gonna happen. Onneksi yksittäisille tuotteille on tosiaan keksitty menevämmät nimet ja esimerkiksi Härkis kuulostaa sopivan ytimekkäältä - ja ennen kaikkea syötävältä.

Härkis (linkin takana lisää reseptejä ja käyttövinkkejä K-ruoan malliin) on syyskuun uutuus, kolmevuotisen tuotekehityksen tulos on nyt kaikkien saatavilla kaupan hyllyillä. Se on valmiiksi kypsä, kotimaisesta härkäpavusta valmistettu tuote, jota voi käyttää ruuanlaitossa jauhelihan asemasta, jota se on mallattu ulkonäöltään ja purutuntumaltaan muistuttamaan. Ja aivan niin kuin jauhelihakin, eri tavoin maustamalla se taipuu moneen ruokaan.



Härkisreseptiä miettiessäni tuli ensimmäisenä mieleen arvatenkin spaghetti bolognese, sillä se löytyy härkispaketin kannesta. Pakkauspahvin sisäosa on myös pyhitetty resepti-ideoille: ehdotuksia löytyy tortilloista ja pitsoista aina papupihveihin. Itse muistan nähneeni blogeissa Härkis-chiliä, -tacoja ja härkiskulhoa. Vähän aikaa pääni lyö kuitenkin kiireisen perheenäidin tyhjää. Aivan niin kuin se lyö vaikka keskiviikkona ruokaostoksilla nälkäisen lapsen kanssa, kun tuntuu ettei juuri silloin keksi AINUTTAKAAN ruokaa, mitä voisi laittaa. Se tunne, kyllä te tiedätte.

Mutta ei Härkiksestä kannata ottaa paineita. Tehdään ihan tavallista ruokaa siitä, vaikka makaroonilaatikkoa. Onnistuu. Mutta haluan kokeilla jotakin ekstraherkkua. Jotakin mitä söisin kun haluan hemmotella itseäni ja perhettäni. Sellaista ruokaa, mistä voi jo alkaa aamupäivällä haaveilemaan. Sellaista, että arki-iltakin tuntuu pikkuisen spessulta.

Sitten keksin: Sen on oltava HÄRKIS-NACHOPELTI.



HÄRKIS-NACHOPELTI
6:lle

250 g Verso Härkistä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl korianteri
1 tl jeeraa
½ tl cayennenpippuria
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
½ punainen paprika
½ keltainen paprika
1 punasipuli
1-2 jalapeñoa
10-15 kirsikkatomaattia
300g juustoraastetta, esim gouda
1 iso pussi maustamattomia maissilastuja
1 cosmopolitan salaatti tai jäävuorisalaatti
2 tlk kermaviiliä
2 tl chipotle-tahnaa
tuoretta korianteria

Reseptistä valmistuu kaksi pellillistä.

Kuumenna tomaattimurska yhdessä Härkisrouheen kanssa. Mausta jeeralla, jauhetulla korianterilla, cayennellä, oreganolla ja suolalla. Purista mukaan valkosipulinkynsi.
Hienonna pieneksi kuutioksi paprikat, sipuli ja jalapeñot. Puolita kirsikkatomaatit.
Jaa maissilastut tasan kahdelle uuninpellille leivinpaperin päälle. Levitä seuraavaksi Härkiskastike ja ripottele sen päälle paprikat, sipuli, jalapenot ja tomaatit. Raasta viimeiseksi päälle juustoraaste.

Paista 220 °C n. 10 minuuttia.

Silppua sillä välin rapea salaatti ja sekoita kumpaankin kermaviilipurkkiin teelusikallinen chipotle-tahnaa.
Tarjoa nostamalla jokaisen lautaselle salaattipedin päälle kerros nachopaistosta ja viimeistele annokset tuoreella korianterilla ja maustetulla kermaviilillä.

Siinä se on. Sopivasti nuorisoon menevä Härkisresepti, vaikka nuoret taitavat muutenkin olla avoimempia erilaisille lihan korvikkeille. Itse en osaa oikein päättää. Peukutan kasvisruuan syömisen lisäämiselle ja lihansyönnin kohtuullistamiselle. Olen iloinen, että markkinoille on saatu uusia monikäyttöisiä kasvisperäisiä proteiinilähteitä ja olen innokas testaamaan niitä.

Tavallisena sekasyöjänä, lihanhimoisena sellaisena, en aina kuitenkaan ymmärrä, miksi tarvitsemme ulkonäöltään lihaa muistuttavia ja lihan kaltaisesti käytettäviä tuotteita. Miksi härkäpapua ei voisi syödä vain härkäpapuna; tehdä siitä papupataa, papupastaa tai vaikka papupihveijä, ripotella pavut nachopeltipaistoksen päälle? Vai voiko tällainen jauhelihamainen rakenne kenties madaltaa vannoutuneiden lihansyöjien kynnystä kokeilla tuotetta?

Niin kuin sanoin, en ole vielä päättänyt loppuelämäni ruokavaliota, enkä aio sitä tehdäkään. Aion kulkea avoimin mielin ja nojata ruokavaliossani ennen kaikkea monipuolisuuteen. Härkis on mutkaton, monipuolinen ja nopea tuote käyttää. Se on hieno proteiininlähde, kotimainen tuote ja purutuntumaltaan hyvin jauhelihan kaltainen. Loistava vaihtoehto esim. soijatuotteille.

Tervetuloa vaan, härkis!

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

FINNJÄVEL, ÄNTLIGEN!

Finnjävel-ravintola on  keittiömestarit Henri Alénin ja Tommi Tuomisen upea kunnianosoitus suomalaiselle ruokakulttuurille. Koskaan aikaisemmin ei lie omiin raaka-aineisiimme ja ruokaperinteisiimme sukeltavaa tutkimusmatkaa tehty tähän tapaan. 

En aivan vieläkään osaa analysoida, mitä söin, näin ja koin. Tiedän vain, että kokemus oli upealla lailla käsittämätön. Eteemme kannettiin pieteetillä rakennettuja, yksityiskohdiltaan ja kokonaisuudeltaan täydellisiä fine dining annoksia. Silmät sulkiessani, makujen ja rakenteiden sulautuessa suussani, sukelsin takaisin tuttuihin suomalaisiin makuihin, kuinka osaisin sen kertoa; täydellisen karjalanpiirakan makuelämykseen tai samalla huikeaan ja tuttuun kalakeittoon, lanttuun joka maistui miljoona kertaa paremmalta kuin lanttu. Lohiannokseen joka muuttui paletilla täydellisiksi rapujuhliksi.

Varmasti osaltaan elämykseen ja aistien virittymiseen edesauttoi kaikkien yksityiskohtien huolellinen viimeistely. Ateljè Sotamaa on designin takana. Upeat astiat ja ruokailuvälineet tekivät kunniaa annoksille, kuin myös toisinpäin. Artesaanipuhallettujen lasien tai pitkänhuiskeiden ruokailuvälineiden kaunis saattoi jossakin kohtaa mennä käyttömukavuuden edelle, mutta ei sillä ollut mitään väliä, viinilasit olivat niin jumalaisen kauniita, jokainen omalla erikokoisella suuaukollaan varustettu.

Heti alussa pyydettiin kiinnittämään huomiota valojen ja varjojen leikkiin. Lasit loivat upeita kuvioita pitkin pöydän pintaa ja hämärtyvää iltaa. Upea, odottamaton yksityiskohta.

En ole ehkä maailman helpoin asiakas. Kiinnitän huomiota varmasti erikoisiin asioihin, jo senkin takia, että olen itse niin pitkään tehnyt tarjoilijan töitä. Ja silkasta kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta kyselen ruuista ja ruoka-aineista kysymyksiä, jotka usein saattavat tarjoilijan hämmennyksen tilaan. Lisätään siihen vielä pikkuisen oikoonen huumorintaju, ja siinä saakin asiakaspalvelija miettiä, että sijoitunkin asiakasrankingissä top10 :een vai olenko siellä vihoviimeisten sarjassa.

Meidän 6 hengen seuruettamme luotsasi menussa eteenpäin Sebastian, ihana, nuori ja taitava, korrekti tarjoilija, joka ei antanut kysymyksieni hämmentää. Sopivan etäinen, silti äärettömän huolehtivainen ammatissaan. Monsieur! - Madame! puhuttelimme välillä illan kuluessa toisiamme sujuvasti ja jotenkin se minulle kaikessa yksinkertaisuudessaan korosti myös ilman ainuttakaan vitsinpätkää aika ainutlaatuisesta huumorintajusta. Kiitos, Sebastian!

(huusin minä kyllä välillä myös, että "Hei, Seba!"... ettei nyt kenellekään jäisi käsitys, että osaan käyttäytyä jotenkin suunnattoman korrektisti).

Kun nyt kerran olimme paikan päälle, suhteellisen kaukaakin tultu, niin 7- ja 10 ruokalajin menuvaihtoehdoista päädyimme tuohon 10:een. 

Keittiö tervehti meitä  kalakeitolla, josta oli poistettu keitto, vai kuinka se meni,  maussa se oli täydellisenä, sekä pienillä suupaloilla.

Meillä oli ilo vierailla ravintolassa viikolla, jolloin tarjolla oli ensimmäistä viikkoa kokonaan uudistunut ruokalista. Menun vaihto kun tapahtuu 3 viikon aikana, niin, että ensimmäisellä viikolla vaihtuu 5 ruokaa, seuraavalla sitten toiset 5 ja kolmannella viikolla se on täysin uudistunut. Paitsi onhan joku supersuosikki aina jätettävä. Kyllä. Se karjalanpiirakka.

Sienipuuro oli umamin juhlaa.

Jäämestarin lohesta vastapäätä istunut Susanna tuumasi, että tämä maistuu rapujuhlilta, enkä voinut olla kuin yhtymättä tähän ajatukseen. Niin teki!

Luusoppa oli vaikuttavan näköinen annos

 Mukuloita maakuopasta yhdisti lanttuun luumun samoin kuin suodattamattoman viinin, joka oli aivan käsittämättömän hieno valinta annokselle.

Varjot, ne tanssi omaa leikkiään.

 Riimihirvi.

En osaa sanoa, miten ulkomaalaiset suhtautuvat tähän annokseen. Minä otin sen vastaan melkein riemunkiljahduksin. Olin jo useamman ruokalajin ajan hiljaa itsekseni miettinyt, että suomalainen ruisleipä loistaa poissaolollaan. Mutta sieltä se vain tuli, sittenkin. Tuore, uunilämmin ruisreikäleipä, oma voi ja lasillinen piimää.

Tuntuu ihan hullulta sanoa, että kaiken sen taidokkuuden keskellä, tämä annos sulatti sydämeni, karulla yksinkertaisuudellaan. Tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli pussata kokkia, joka tämän oivalluksen menuseen toi. Justiin näin sen piti olla. 

Tulihan se karjalanpiirakkakin. Ei heti tunnista, paitsi mausta. Aivan käsittämätön.

Savusilli.

Ryynimakkara. Ryynimakkara ja veripalttu  uudistivat olemuksensa. Taas ulkonäöltään upeasti rakennettu annos. Valitettavasti myös menun ainoa osa, jonka olisin voinut jättää pois, lempeä maku oli hiukan kuiva ja se oli yksinkertaisesti liian iso. Olisin ollut tyytyväisenä maistamassa postimerkin kokoista palaa, mutta melkein korttipakan kokoisena, sitä oli vain liikaa. Ja liian vähällä mustaherukkageelillä.

Omenainen alkujälkkäri.

Mustikkarättänä.

Ja suu makiaksi.

En ole mikään ravintolakriitikko, ja osaan kertoa vain, miltä minusta tuntui, miten minä asiat koin ja mikä itselleni maistui. 

Finnjävel sijaitsee suojellussa, 1830 rakennetussa kivitalossa. Sen kauniit huoneet kaarevine kivikattoineen muodostavat ainoan ikävän seikan niin mielettömässä kokonaisuudessa. Ruokailukokemus, niinkuin Finnjävelissäkin saimme todistaa, on aito moniaistinen kokemus, eikä aisteista voi ainuttakaan laiminlyödä kokonaisuuden himmentymättä. Tuona torstai-iltana ravintolasali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä  ja melutaso nousi käsittämättömän korkeaksi. Se haittasi ja häiritsi kokemusta vahvasti. Uskon, että myös henkilökunta kärsii  ja väsyy tälläisessä melutasossa. Finnjävel ei ole ainoa helsinkiläinen ravintola, joka samaisesta ongelmasta kärsii ja valitettavasti suojellussa kohteessa mahdollisuudet akustiikan korjaamiseen taitavat olla pienet. Ymmärtääkseni Finnjävelille on sävelletty aivan oma taustamusiikkikin, mutta sitä ei ensimmäisen 10 minuutin jälkeen enää kuullut. Toivon totisesti, että äänimaisema huomioitaisiin entistä paremmin joka ikisessä ravintolassa.

Finnjävel on kuitenkin juuri sitä mitä luvattiin: sisua, ennakkoluulottomuutta, kunnianhimoa ja ripaus suuruudenhulluutta. Ylistys vuosisatojen ruokaperinteelle.

Oikein hyvä, PRKL!