About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Sulvan Kestikievarin viikinkipidot


Sulvan kylässä, jossakin Vaasan ja Laihian välisuunnalla sijaitsee Sulvan Kestikievari, jossa vietetään Pohjolan villeimpiä viikinkipitoja. Been there, done that. Ja vielä muistankin kaiken.

Ihan suunnittelematta helmikuusta kehkeytyi viimmoisen päälle viikinkikuukausi. Ensin ystävämme kutsui meidät juhlistamaan viisikymppisiään villeissä viikinkipidoissa, sitten sain kunnian leipoa viikinkihäihin valtavan viikinkimiekka- hääkakun ja pisteenä sen iin päälle Urho11v. matkusti Heerenveeniin, Hollantiin, edustamaan Suomea nuorten epävirallisissa Euroopan mestaruuskisoissa eli Viking Race'issä.


Äidin urheiluperinteisiin (ja vartalolle) sopii paremmin edustaminen ruoan ja juoman ympärillä pyörivässä juhlinnassa. Pidot olivatkin mitä parhaimmat. Lumipyryisessä helmikuun illassa illan isäntä ja juhlakalu oli järjestänyt meille linja-autokyydityksen Seinäjoelta Sulvaan ja takaisin. Aperitiivit pysähdyttiin nappaamaan Kyrö Distilleryssä.

Sulvassa saavuimme idylliseen ja ihanan lumiseen vaippaan kietoutuneeseen pohjalaiseen pihapiiriin. Vanha kunnostettu pohjalainen hirsitalo tarjoaa monenlaista kokous- ja pitopalvelua, josta nämä viikinkipidot taitavat olla hillittömimmät ja suosituimmat. Näin se käy:

Kullekin osallistujalle oli katettu kypärä, sarvella tai ilman ja viikinkitunika, joka suojasi juhlavaatteita tarjoilijan präiskytellessä viiniä peltituoppeihin. Käsin syödessä sitä tarvittiin myös omien käsien pyyhkimiseen. Eikä kukaan hullu tietenkään omaan tunikaansa käsiään pyyhi vaan rennosti vierustoverin selkämykseen. Kestikievarin isäntä kävi läpi viikinkietiketin, jotta osasimme käyttäytyä. Välillä kajautettettiin isännän johdolla ilmoille karmeita viikinkihuutoja ja omaakin ohjelmaa oli , onnittelupuheita ja sellaista. 


Pöytään kannettiin pitkät laudat, joissa kuudelle hengelle aina kilon kimpaleet ylikypsää possua, härkää, kanaa ja lohta, sekä 2 kiloa aivan mielettömiä ribsejä. Lisäksi jokaiselle oli muhkea uuniperuna ja kastikkeeksi kipoissa aiolia. Lautaseksi oli katettu tortillalätty ja aseeksi kullekin morapuukko. Peltimukin viereiseen snapsilasiin kaadettiin vielä viikingin verta. Vai olisko ollu vastustajan.Ateria päätettiin jäätelöön, sitä ei nyt ihan saanut kauhakaupalla kaapia, mutta eipä olisi masuun mahtunutkaan.


Jotenkin tämä barbaarinen syöntitapa sai juhlakansan vallan riehaantumaan. Kestikievarin isäntä haki välillä kitaran ja lauloi ja kertoi hauskoja juttuja. Ja olihan meillä itselläkin tietenkin hauskat jutut. Ainakin omasta mielestä.

Sanalla sanoen melkoista ilonpitoa. Eikä nälkäiseksi jäänyt kukaan! 


Kiitos vaan Kari ikimuistoisita pidoista! Ja onnea seuravalle vuosisadan puoliskalle!






sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kyrö Distillery Company


Suomalainen sauna. Siellä sikiää perinteisesti mahtavimmat ideat (sekä iso osa väestöstämme). Saunasta sai alkunsa myös kaveriporukan kesken ajatus ruis-tislaamosta... ja loppu onkin historiaa.

Isossakyrössä, Etelä-Pohjanmaalla, vanhassa meijerissä sikiää siis Suomen tämän hetken trendikkäin juoma. Alkuperäinen tuote, ensimmäinen suomalainen 100% rukiinen single malt viski valmistuu juotavaksi 2017. Se on tislattu kahteen kertaan ja kypsyy amerikkalaisissa valkotammitynnyreissä.Sitä odotellassa voi maistella vaikka Juuri- kypsentämätöntä ruistislettä.



Mutta se hittien hitti on tietenkin Napue -gin. Napue valmistuu 12 perinteisestä kuivatusta yrtistä ja 4 tuoreesta suomalaisesta luonnosta kerätystä raaka-aineesta; mesiangervosta, tyrnistä, koivunlehdistä ja villikarpaloista, jotka antavat sille sen ainutlaatuisen, jäljittelemättömän maun. Napuesta valmistettu Gin&Tonic palkittiin 2015 maailman parhaana arvostetussa (n. 150 osallistujaa 90 maasta) International Wine & Spirit Competitionissa. 

Pääsin maistamaan tuon kuulun GT:n sen syntysijoilla Kyrö Distillery Companyssa, entisessä Kyrönmaan meijerissä, Isossakyrössä, siis ihan tässä hoodeilla. Ravintola on auki joka kuun ensimmäinen lauantai ja tislaamokierroksia tehdään myös tilauksesta. Herkullisen juoman seurueellemme tarjosi muuten viiskymppisiään juhliva ystävämme, joka kyyditsi koko juhlaremmin linja-autolla Vaasan suuntaan juhlimaan ja järjesti ehkä parhaimman pitstopin ikinä kurvaamalla Kyrö Distilleryn pihaan. Tai linja-auton kuljettaja kurvasi, muut juhlimme.


Mutta se Gin&Tonic. Tehdäänpä se isäntien suositusten mukaan.

Maailman paras G&T Kyrö Distilleryn Napue Ginistä

Matala, laajasuinen lasi
jäitä
4cl Napue giniä
12 cl Fever Tree Indian Tonic 
rosmariininoksa
muutama suomalainen karpalo

Täytä lasi reilusti jäillä, näin juoma pysyy tarpeeksi kylmänä, eikä laimene liian nopeasti. Mittaa (aina) lasiin 4 cl Napueta. Kaada päälle hyvälaatuinen tonic ja  sekoita. Viimeistele rosmariininoksalla ja muutamalla karpalolla. Nauti!



Mielelläni olisin laittanut tähän myös kuvan ruispellossa ilkosillaan juoksevasta tekijäporukasta, mutta koska Mari ehti jo, ei mun tartte.

Lisäisin vielä, että  minä en mitään ginistä ymmärrä, mutta olipa hyvää. Nanna on nyt Napue-fani. Koska, no, Napue on nannaa!

Tsemppiä kohti tavoitetta; Maailman tunnetuimmaksi Ruistilaamoksi 2022 mennessä! Niinhän se on, priimaa pakkaa tulohon.

Faktat ja storyline  Kyrö Distillery Companyn sivuilta.

perjantai 26. helmikuuta 2016

PULLA. EI MULLA MUUTA.



Pullantuoksu. Sen pehmeys, sen tuoreus, sen lämpö, sen MAKU.
Sen maku yhdessä kylmän maitolasillisen kanssa. Pullaa syödessä voi olla ainoastaan onnellinen. 

Pulla on zen. Pulla on Yoda. Pulla on pala taivasta. Pala pullaa on taivas. Pulla on hirsimökki ja leivinuuni. Pulla on mumman syli kun lapsenposki painautuu vasten vähän jauhoista kaatia. 

(Ei, en tietääkseni ole syönyt mitään sieniä tänään).



Korvapuustit on ehkä parasta mitä tiedän. Osaan tehdä hyviä. Ja kauniita. Mumma opetti, että puusti pitää painaa kahdella sormella lyttyyn ihan pohjaan asti. Ja jos toisinaan tuleekin susirumia, niin nekin on silti hyviä.

Joskus voi vähän leikkiä. Tehdä vähä kuin bostonia tai ymmyrkäistä nyhtöpullaa. Siitä on herkullista repäistä käsin pala. Repäistä toinenkin, jos ensimmäinen oli liian pieni (ainahan se on).
Ei unohdeta taikinasta kardemummaa, ei välistä kanelia, mutta tehdään täytteestä pikkuusen erilaanen.



Resepti tähän mun nyhtöpullaan löytyy  Apetinan sivuilta. Vinkiksi vaan, että jos seuraavalla kerralla tekisit vaihteeksi vaikka tätä.

Yhteistyössä Apetina.com



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

#KEITTIÖPAHE: PURKKIRAVIOLI


Ruokablogeissa kiertää #keittiöpahe haaste. Keittiöpaheeksi  luetaan sellainen ruoka, jonka valmistukseen ja syömiseen henkilö lankeaa toistuvasta, jota suorastaan himoitsee. Esimerkiksi porkkanaa ei tule lukea keittiöpaheeksi, koska se on aivan liian terveellistä. Paheellisuus-aspekti täyttyy usein epäterveellisyys-määrityksen kautta, voipa se olla jotain sellaista, jonka valmistusta kuvittelee muiden paheksuvan, vaikka einestä. Sen syömisestä saattaa tulla jopa pikku morkkis. Ruokabloggaajana kantaa usein tahtomattaan ja joskus hiukan omastakin tahdosta sellaista "puhtaista raaka-aineista, yksinkertaisen merokkaasti mutta alusta asti valmistettua ruokaa" -viittaa. Todellisuudessa tuo viitta sopii vaan harvoille hartioille ja suurin osa meistä kokkaa hyvin aikein, mutta välillä sortuen. Totta se kyllä on, että kun ruuanlaitossa oppii arvostamaan raaka-ainetta, sitä harvemmin enää haksahtaa einekseen.

Mitä niitä nyt sitten on ollu? Noodeli-Nata taisi haasteen aloittaa ja noodelit onkin paheista ainoa, joka on mennyt vähän minulta ohi. En ole vaan oppinut niille instanoodeleille oikein koskaan. Varmaan tykkäisinkin. Sen sijaan esimerkiksi valmismarinoidut siivet, Mäkkäri, pakastepizza, juustonaksut ja pannini sopivat tämän likan paheelliseen elämään enemmän kuin hyvin.

Mutta oma keitiöpaheeni on PURKKIRAVIOLI. Sitä  syödään 3-4 kertaa kuukaudessa, kiireessä ja laiskuudessa. Se on syntisen halpaa ja viettelevän nopea lämmittää. Paksu parmesankerros peittää ja parantaa hiukan makua. Minä en sitä himoitse, mutta häpeän, oi häpeän, että valmistan lapsilleni niin usein tätä köyhähköä, prosessoitua ateriaa. Vielä suuremmin häpeän, että molemmat lapseni ilmoittavat lempiruuakseen raviolin. Se tarkoittaa nimenomaan purkkiversiota. Takuuvarmasti lautanen syödään tyhjäksi. 

Keittiöpaheeni on siis purkkiravioli, joka on pikku timanttieni mielestä parasta mitä pystyn heille ruuanlaiton saralla tarjoamaan.

Kaikki "lapsen suusta kuuluu totuus"-kommentit tullan poistamaan!

Kiitos haasteesta Tiskivuoren emäntä. Haastan kaikki blogini lukijat kertomaan oman keittiöpaheensa kommenteissa.

Taanoisella Ruotsin reissullakin ostettiin ICAsta purkkiraviolia kotiin viemiseksi. Pars tuliainen ikinä...

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lämmintä leipää




Vaihto-oppilaana Ameriikan kultamailla ollessani minulla oli ensimmäisessä perheessäni sangen erikoinen äiti. Tai kukaties, ehkä se erikoinen olin minä. Joka tapauksessa, kulttuurit kalahtivat yhteen kovalla kolinalla. Kiltti tyttö olin toki, emme me koskaan riidelleet, vaikka silmiä teki mieli joskus pyöritellä äidin edesottamuksille. Äidillä oli punertava papiljottikampaus ja ellei sitä ehditty laittaa, saattoi päähän pistää kirkkoreissun ajaksi myös peruukin. Joustavia teryleenihousuja löytyi kaikissa väreissä. Äiti ei käynyt töissä, taisi työkseen suunnitella minulle koulupäivän jälkeisiä askarelistoja. Päälle liimatuin kaikista äidin ominaisuuksista oli kuitenkin hänen äänensä, tai pikemmin puhetyylinsä. Se oli silkkaa, paksua, marilynmäistä hunajaa. Tilanteessa kuin tilanteessa. Kuinka puhelimeen voi vastata ”hello-o?” niin silkan siirappisesti?

Äiti oli siis samainen, joka pani minut kuorimaan pickup truck -lavallisen porkkanoita ja joka aina shoppailureissulla käytti tuota hunajaista ääntään lausuen ”I think everyone is going to pay for their own lunch today…” Erikoisinta minulle oli ehkä sunnuntain kuponkisulkeiset kun lehdistä leikattiin kauppareissua varten juhlavan paksu nippu erilaisia alennuskuponkeja. TG tämä tapa ei ole levinnyt Suomeen. Tai laskujen maksaminen shekillä lähettäen niitä kirjekuorissa pitkin osavaltioita. Se oli kieltämättä kätevää, että postipoika otti mukaansa myös laatikkoon jätetyt postitettavat kirjeet, kunhan muisti nostaa sen lipun merkiksi postilaatikkoon.

Ja sitten olivat kaupan no name brands. Ne olivat aina mustavalkoisissa pakkauksissa, ilman tuotemerkkejä (oikeastaan aika tyylikkäitä) ja edullisia. Niitä meidän perhe osti. Ikävintä silloin oli, että ne eivät useinkaan olleet aitoja asioita vaan vaikkapa imitation cheese product tai butter like product.  Kuinka kukaan voi ostaa – edullisestikaan – ­ imitaatiojuustosiivuja?

Nuo traumaattiset kokemukset käsiteltiin nuoruuden innolla mappiin öö. (Ja disclaimer: Kaikki amerikkalaiset perheet eivät varmasti olleet edellä kuvatun kaltaisia.) Sieltä ne eivät ole yhtään hankaloittaneet suhdettani Pirkka-tuotteisiin, joihin on kehittynyt varsin lämmin suhde, niin kuin kai monelle meistä. Pirkka-tuotteen ostaessa tietää saavansa laadukasta järjelliseen hintaan. Ja joo, oikeaa juustoa.

Tiesittekö, että Pirkka on matkannut meidän kanssamme jo 30 vuotta? Nimi ja sanoma on niin tuttu, että melkein tekisi mieli sanoa mainosjinglejen sekoittumisen uhallakin, että mitä meillä oli ennen Pirkkaa?

Pirkka ei ole mulle pelkästään tuotemerkkiperhe. Ensiksi ajattelen aina lehtiä, joiden resepti-osiot luetaan tarkkaan. Niistä on jäänyt monta reseptiä repertuaariin ja yleensä kokeiltavaa löytyy joka numerosta. Nykyisin kiinnitän huomiota myös herkullisiin ruokakuviin ja stailaukseen. Pirkka ja K-ruoka-lehti ovat ihan parhaita kotimaisia ruokalehtiä! Jossain vaiheessa elämää aloin skippaamaan Apu-lehden vitsipalstan vaan Niksi-Pirkkaan ei koskaan kyllästy.  Toisinaan niksit ovat aivan oikeasti nerokkaita ja toisinaan ei, mutta silloinkin ne ovat yleensä aina viihdyttäviä. Että joku oikeasti…? (…ripustaa teepussin kuivauskaapin alaritilään roikkumaan jotta voi dipata sitä kupilliseen –ja toiseen ja kolmanteen – kuumaa vettä. Tai käyttää pitkillä ajomatkoilla pelkääjän paikalla torkkuessa sukkahousuja sitomaan pään otsanauhan tapaan niskatukeen. Ei pääse pilkkimään, ei heilumaan eikä niska kipeydy.)

No, te haluatte palavaksenne tietenkin tietää nyt mikä on mun suosikki Pirkka-tuote.  Monesta, niin monesta tykkään vaan yksi on ylitse muiden: Pirkka ciabatta esipaistettu italialainen maalaisleipä.


Jos et asu missään herkkuleipomoiden äärellä eikä oman leivän leipominenkaan tuota takuuvarmoja herkkutuloksia, käänny vaan Pirkka ciabattan puoleen. Niissä on pitkä päiväys, joten muutama voi aina olla varastossa odottamassa kun illan salaatti tai keitto kaipaa tuoretta rapeakuorista leipää. Hinta on just alle euron.  Usein ciabatta pelastaa myös viikonlopun aamiaisen luksukseksi. Luksukseen kun kuuluu uunituore leipä.  Ja ihan ehdoton ciabatta on juhlissa. Meillä on aina lämpöisen tuoretta rapeakuorista maalaisleipää tarjolla kaikissa pidoissa. Ja tästä ottakaa te vinkki; se on nimittäin piste iin päälle missä tahansa pitopöydässä, tuore leipä. Enkä aina ole edes kertonut, etten se minä ollut, se oli Pirkka. Onko se valehtelua jos tyytyy vain hymyilemään kun joku kommentoi: ”Sä oot taas leiponu niin ihanaa leipää?” Hei ja paistotuoksu tulee taloon myös, toisin kuin muualta rahdatussa leivässä. Jos olen intaantunut tekemään turhaneksoottista ruokaa, ovat lapset täyttäneet mahansa voilla ja leivällä (en ole varma onko tämä bonus?).

Jos leipää jää tähteeksi, se on just oikeanlaista bruschettoihin  seuraavana päivänä.
Niistä onnistuu mainiosti myös tuollaiset kasari-lämppärit. Sellaiset aidon tavalliset joista Amerikan herkkujen keskellä joskus haaveilin.





Kasarilämppärit (Pirkka 30v. kunniaksi vaikka kokonaan Pirkka-tuotteista)

1 Pirkka ciabatta paistettuna
kinkkua tai tonnikalaa
ananasta
tomaattia
juustoraastetta
voita
2 munaa
paprikajauhetta

Halkaise Pirkka ciabatta pituussuunnassa. Voitele molemmat puolet voilla. Asettele päälle kinkunsiivut tai tonnikala, kuutioituja tomaatteja ja ananasrenkaat. Sekoita rikotut kananmunat juustoraasteeseen ja mausta paprikajauheella (myös loraus sinappia on kiva). Kaada juustokuorrute leivänpuolikkaiden päälle. Kuorruta uunissa 200 asteessa kunnes juusto kuplii iloisesti. Leikkaa annospaloihin ja tarjoile.



Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

lauantai 20. helmikuuta 2016

MITÄ LAPSI TEKEE RAVINTOLASSA?


No syö tietysti, sanot.

Aina se ei ole niin yksinkertaista. No tai syöminen on. Lapset joko syö tai on syömättä. 

Lasten kanssa on joskus pakko kiva käydä syömässä ravintolassa. Meillä sitä harrastetaan ehkä kustannussyistä verraten harvoin ja jos lapsilta kysyy matkoillakin, että minne ravintolaan mennään, on vastaus jee, Mäkkäriin.

Kun suku syö yhdessä tärkeinä päivinä olemme yrittäneet istuttaa lapsiin ajatuksen pöydässä loppuun asti istumisesta ( ja myös arkisin syömme saman aikaan yhdessä keittiön pöydän ääressä). Silti se on vaikeaa. Meidän lapset on aika villiä pelleilijöitä ja isänsä on kolmas, eli meno  arkiruokapöydässä on välillä kuin stand up -keikalta. Minä ilonpilaaja yritän hillitä menoa minkä pystyn. Molemmat lapset kun innostuvat kertomaan jotain juttua, heille tulee tarve yleensä myös nousta tuolilta pöydän päähän esiintymään. No ei sentään pöydän päälle.


Kunnon nautittava ravintolakäynti on yleensä usean tunnin juttu. Milläs pidät lapset penkissä? Vaikka olen ehkä läpeensä leväperäinen monessa suhteessa olen pyrkinyt siihen, että viihde-elektroniikkaa ei käytetä pöydässä. Kotona on asia ratkaistu niin, että televisiomme on yläkerrassa, eikä keittiöstä ole siihen näköyhteyttä. Tarjoilijana olen useamman kerran nähnyt ihania, kaikenikäisiä lapsia, jotka antavat ruokarauhan vanhemmilleen pitkäänkin menuuseen, kun tabiltä katsotaan pöydässä filmiä tai pelataan kännykällä. Silläkin uhalla, että oma pöytäseurueeni kiinnittää ravintolasalin huomion levottomalla käytöksellään ja ettei sitä ruokarauhaa saada solmittua, en anna lasten kopeloida kännykkää. Hiukan tekopyhää siinä mielessä, että itse on pakko napata se instakuva kun kerran on ravintolaan päästy. Mutta en todellakaan jää sitä tuijottelemaan ja naputtelemaan.



Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisunsa. Mutta meillä siis kännykät ja tabletit nounou ravintolassa ja kotona. Kotona ei myöskään lueta tai piirretä ruokapöydässä, paitsi aamiaisella saa lukea sanomalehteä (lapset ei ole vielä innostuneet...). Ravintolaan saatan ottaa vihkon ja kynät lapsille ajankuluksi ruokalajien väliin. Kerran opeteltiin myös taikatemppuja.



Ehkä noin yleisesti hiukan epätyypillistä, mutta lasten aika kuluu myös järkkärini kanssa puuhaillessa. Tämän postauksen kaikki kuvat (vipaa lukuunottamatta) on Hemavanissa lounaalla Urho11v. ottamia. Ja toisen aika kului iloisesti poseeratessa.




Samalla reissulla oli myös yksi kuningasidea levottomien lasten rauhoittamiseksi. Lupasin jaettavaksi suureellisesti kympin, jos Urho11v opettaa Maitotytölle, joka juuri täytti 5v, kuinka kengän nauha sidotaan. 

No arvatkaa miten kävi?



tiistai 16. helmikuuta 2016

SYÖMÄSSÄ HEMAVAN TÄRNABY


Kolme aamiaista, kolme lounasta, kolme illallista. Varmasti uskotte kun sanon, että ruoka-aikoja ei meidän perheessä skipata, jos se minusta on kiinni. Meidän Hemavan Tärnaby viikonloppu oli täynnä ohjelmaa, jokaisen illan kohokohta oli kuitenkin (mulle) se kun istuuduttiin illallispöytään. Yhteenvetona seudun ravintolatarjonnasta voisin sanoa, että rakkaus ruokaan välittyi. Meillä on suuri henkinen ero tuohon länsinaapuriimme, siellä arvostetaan myös ruuanlaitossa käsityöläisyyttä kautta linjaan, lähi-ruoka on itsestään selvyys ja kun meillä erinomaiset ravintolat keskittyvät ihan survival-teorian pakottamana pääkaupunkiseudulle, pakenevat ruotsalaiset kunnianhimoiset keittiömestarit perämetsiin ja odottavat että kansa saapuu paikalle. Ja täällä se saapuu.




Hemavans Wärdshus on 1700- luvulta peräisin oleva maalaistalo aivan keskellä Hemavania. Sen päärakennus on entisöity sopivan rosoisesti, keittiö näytti kyllä ovesta kurkistaessa olevan viimeisen päälle. Ruoka oli käsittämättömän hyvää. Majatalon omistaja parin vuoden ajan, Luulajasta kotoisin oleva kaksimetrinen Pontus(joka on ollut töissä sanojensa mukaan kaikkialla) kulkee talossa kumarrellen n. 170cm korkuisissa oviaukoissa. Ja se keittiöstä tuleva ruoka, se oli taivaallista. Ravintolapäällikkö Katarina Näsman vastasi palvelusta supermiellyttävästi (huippu lämmin ja aito!)  ja asiantuntevasti. Usein vaihtuvaa lähiruokalistaa täydentävät huolella valitut viinit ja varsin mittava olutkokoelma, josta erityisesti IsoHoo ilahtui. Minäkin ilahduin kuunnellessani kuinka hän ruotsiksi kyseli mikrobryggereistä, enpä tiennyt moisen sana kuuluvan edes sanavarastoon, siis ruotsiksi.

Söimme 3 ruokalajin illallisen, joka oli tehty taiten mutta ilman turhia kikkailuja. Västerbottenin parasta antia!


 Häränliha carpaccio,  makoisan pikkelöityjen kantarellien kera. 


Nieriää, ympäröivistä järvistä takuulla tuoreena, rapea nahka, moniväriset (puna)juurekset, taivaallisen tuoksuinen kastike ja manteliperunat.


Elämässäni olen syönyt monen monta brownie'ta, hyviä ja huonoja. Kuva ei kerro, että tämä oli kyllä elämäni paras. En tiedä mistä se johtui edes. Se vain oli. Ei makeaa, ei kitkerää, ei kuivaa, ei taikinaista, rapea kuori, sisältä pehmeä...eikä KOTITEKOINEN vaniljajäätelö himmentänyt yhtään kokonaisuutta. Pakko vielä sanoa, että vadelmahillo oli keitetty metsävadelmista... tajuttoman hyvää.

Toivottavasti saitte käsityksen annosten loppuun asti mietityistä kokonaisuuksista, ei mitään liikaa tai liian vähän. Suosittelen todella lämpimästi illallista Hemavans Wärdshusissa.

Lasten suusta totuudet: -Paras jälkiruoka ikinä ja - Äiti ei tee näin hyvää kalaa. Taisi olla vielä ainakin yksi: - Parempaa kuin äidin- kommentti. Minä olisin voinut syödä paikassa joka ilta, varsinkin kun menivät listankin vaihtamaan juuri. Mietin jo epätoivoisasti koska ehtisin syömään "ylimääräistä".


Tämä on niin hyvä nimi ravintolalle, en tietenkään malttanut olla sisään astuessamme tiedustelematta: - Är det här Nannas kök? Jag heter nämligen Nanna... ( mikä on puujalka ruattiksi?)

Nanna's Kök on modernin avara, seesteisen viihtyisä ravintola miljööltään. Ruokalistalta löytyy vaihtoehtoja jokaiselle ja paikka onkin tunnettua juuren leivotuista pizzoistaan. Lapset päättivät onneksi sämplätä pizzat, jotta pääsimme tuotakin herkkua maistamaan. Ehdotonta ykköslaatua olivat.


Keittiön tervehdyksenä pääsimme maistamaan päivän menusta löytynyttä erinomaista porkkanakeittoa. Vähän chiliä, you know.



Maitopullo ja lasi -aivan hurmaavia astiavalintoja!


IsoHoo aloitti illallisensa Västerbottenin tapaksilla.



Itse en kai vaan koskaan  voi vastustaa mätiä.


IsoHoo jatkoi  edellisillan hurmiossa nieriällä, josta ei ole näköjään kuvaa. Annos oli suuri ja moitteeton, mutta on myönnettävä, että edellisillan nieriässä oli vielä se jokin wau-efekti. Minä en voinut olla tilamatta hirvihampurilaista juurileivän välissä puolukkamajoneesilla.  Pihvin olisi soinut olevan enemmän medium ja annoksessa olis en verran syötävää, että en ihan kaikkea kyennyt.



Lasten pizzat olivat todella todella hyvät, pohjat erinomaiset ja täytteitä sopivasti.


Reippaan pitkän ulkoilupäivän ja saunan jälkeen, saatuamme herkullista ruokaa aloimme kaikki notkua jo kohti pöydän pintaa. Otimme vielä maisteltavaksi kaksi jälkiruokaa, joista toisen, mustikkaa ja valkosuklaata purkissa Maitotyttö piristyi vetelemään aivan yksin ja me sitten  IsoHoon kanssa herkuttelimme tällä suklaa-jäätelö-marenki-puolukka-kinuski sandwhichillä, joka oli kertakaikkisen huippu.

Viihdyttiin Nannas Kökissä. Tälläinen voisi oikeastikin olla oma ravintolani; Mutkaton ruokaa, trendikäs miljöö, mukavat tarjoilijat nahka-essuissaan. Urho teki myös viikonlopun aikana huomion, että ihan kaikilla miespuolisilla kokeille ja tarjoilijoilla on nykyään Ruotsissa nuttura. Go, Zlatan,Go!

BJÖRK TOPPRESTAURANG

Viimeisenä iltana meille oli luvassa erikoisherkkua, teema-ilta Björk ravintolassa, Solkattsliftenin huipulla sijaitsevassa joulukuussa avatussa ravintolassa.  Björk on kauttaaltaan koivusta rakennettu kolmionmallinen rakennus (kuin teltta), jonka arkkitehtuurista vastaa Murman Arkitekter, jotka ovat suunnitelleet esim. Microsoftin ultramodernin pääkonttorin Tukholmassa, myös Åressa, Idressä ja muissa tunturikohteissa löytyy heidän moderneja rakennuksiaan.

Kävimme ensin rentoutumassa paljussa ja saunassa ja sitten pääsimme jonkun jännittävän transportaatiovehkeen sisään. Veikkaan, että se oli  armeijan tuntureilla tapahtuvaa joukkueiden siirtoa varten kehitelty, telaketjuinen, pimeä, römisevä ja keikkuva laite, jolla matkustimme 20 min ylös tunturia. Kun kysyin kuskilta perillä, oliko hän koskaan ollut kyytissä siellä perällä missä me olimme, hän katsoi minua kuin mielenvikaista...


Perillä Björkissä söin  ennen fondueta taivaallisen alkuruuan, jossa oli sieniä kolmella tavalla valmistettuna. Todella hyvä, vaikka inhoankin noita mattakeraamisia kippoja, joihin lusikka "tarttuu syödessä".





Itse fondueta varten kullekin tuotiin valikoima lihanpaloja: hirveä, peuraa ja poroa. Siitä ei kuulkaa paljon lihat parane. Kuumassa öljyssä lihat paistuivat nopeasti ja yllättäen itsenikin, jäi hirvi lopulta makutestin kolmoseksi. Syykin selvisi, hirvi oli entrecot´ta, ja jäi siksi kai osalla meistä osassa paloista  vähän sitkahkoksi.


Kolme ihanaa kastikette, tryffelisoosi, piparjuurikastike ja punaviinikastike tuotiin lihoille. Lisukkeena oli myös tomaatti-sipulisalaattia, kotitekoisia lohkoperunoita ja aivan jumalainen juusto-perunagratiini.



Paikan jälkiruuat oli vielä testattava. Valkosuklaamousse sitruunagranitella, karhunvatukoiden säestämänänä maistui. Kokonaisena savustettu omena oli meidän porukalle hiukan liian outo (ja kova). Ainakin kinuskikastiketta olisi pitänyt olla 10x enemmän.


Kokonaisuutena tämäkin ravintola todella hieno kokemus. Päivisin se palvelee laskettelijoita, kadehtien luin houkuttelevaa menua. Eivät todellakaan ole menossa yli siitä mistä aita on matalin. Hienoa, että yksilöllisyyttä  ja vaihtoehtoja, tinkimättömyyttä, riittää myös lounasaikaan!

Ja sitten vielä vielä lounaat. Ne ovat tärkeitä, sillä laskettelukohteissa ainakin ne useimmiten syödään ulkona.


Sananmukaisesti täyden palvelun hotelli Tärnabyn rinteiden juurella. Lounaalla kuten muulloinkin, kaikki itse tehtyä; makkarat leivät. Perus seisovapöytä-lounas, joka kumoaa sanan perus tuohon edelliseen lauseeseen viitaten. Makkarat ovat muuten voittaneet 2014 Käsityöläisruokien Ruotsin mestaruuden, joten oli ihanaa päästä niitä maistamaan. Iltapäivän laskettelujen jälkeen löysinkin itseni jo keittiöstä...Oppaamme mäessä, hiihdonopettaja Magnus, kun kuuli minun olevan ruokabloggaaja, järjesti audienssin paikan keittiöpäällikkö Jimmie Lannérin kanssa. Vaihdeltiin siinä sitten blogiemme osoitteita... Jimmyn  ja valokuvaajavaimonsa Lannérs köksblandning on nimittäin erittäin suosittu Ruotsissa. Kysyin herralta, mikä toi hänet, eteläruotsalaisen, Tärnabyhyn, tunturit ja luontoko? Yksioikoinen vastaus kuului -Ruoka.

- Meillä valmistetaan oikeaa ruokaa. Käytämme puhtaita, luonnollisia ja ja hyvälaatuisia raaka-aineita. Emme oikaise, emme fuskaa, emmekä ylityöstä.
Siinä se.



Hemavanin uudessa pikku ostoskeskuksessa  Bayhills'issä on perusnäppärä lounasravintola. Hyvä seisovapöytä 3 vaihtoehdolla, tiskiltä saa myös annoksia, lapset tilasivatkin hampurilaiset.



Hemavanin hiihtovuokraamon yhteydessä on puitteeltaan vierailemistamme ravintoloista tyypillisin rinneravintola. Paikan spaghettiannokkset, maistuivat kuten kuuluikin ja jälkiruuaksi syödyt lätyt kruunasivat lähtölounaamme.

Ei yhtään huvita kotimatka. Vielä paljon näkemättä ja kokematta ja samojenkin parissa voisi jatkaa. Erityisesti mieleen jäi yhden alaravintolan takana savuttava amerikkalaistyylinen (niitä junankokoisia..) savustin... Varmaan hyvää!

Yöpymisestä vielä sen verran, että vaihtoehtoja löytyy, hotelleista mökkeihin. Ostoskeskuksesta löytyy ICA josta saa hyvin tarpeet omiin kokkauksiin. 

Me majoittuiduimme kolme yötä siis Hemavans Wärdshusin 300 vuotta vanhojen hirsien alla kahdessa pienessä  suihkulla varustetussa huoneessa. Heiltä löytyy myös molkkejä ja huoneistoja huoneiden lisäksi. Huoneissa on se hyvä puoli, että aamiainen.


HW:ssä se oli tarkoituksenmukainen; leipää, leikkeleitä, juustoa, jugurtit, murot, keitetty kananmuna, vähän tuollainen alppityyppinen kylmä aamiainen.





Käsinmaalatut tapetit portahissa olivat melkein yhtä kauniit kuin Maitotytön uusi kummitädiltä saatu termospullo.




Toivottavasti löysitte vinkkejä Hemavan Tärnaby suunnalle matkaillessanne. Minä menen ainakin uudestaan. Ja vaikka en kaikkia syömäpaikkoja ehtinyt testatakkaan, uskallan sanoa, etten empisi tarttua minkään kapakan ripaan. Kyllä tälläisen tarjoilun keskellä on muillakin tuote kunnossa.

Matkan, ohjelman ja ruokailut järjesti ja tarjosi VisitHemavanTärnaby, VisitVästerbotten ja Visit Sweden.