Ihan ruokaguruna (ja vähän kanafarmarina)

Onko kukaan törmännyt netissä ruokaguru-testiin? Netti on testejä pullollaan, mutta kyseinen juttu ei olekaan mikään hömppähömpötys vaan Ruokatieto Yhdistyksen ylläpitämä testi, jonka kysymykset koskevat kotimaista ruokaa. Yhdistyshän edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta sekä tekemällä tunnetuksi Hyvää Suomesta -merkkiä suomalaisen elintarvikkeen tunnuksena. Testi ei ole ollenkaan helppo ja vaikka siinä on myös elämänlangat -poista kaksi kysymystä ja -anna vihje, niin kelkasta on yllättävän helppo pudota, vaikka minäkin luulin jotakin suomalaisesta ruuasta tietäväni. 

Minähän en myönnä jääväni peleihin koukkuun, mutta tämä testi tuli tehtyä uudelleen ja uudelleen, koska, noh, wanna-be-ruokaguru, tiedäthän...

Pelatessani opin, että suomalaiset käyttävät 22 miljardia vuodessa ruokaan ja juomaan, ei ole siis ihan pikkujuttu mihin valinnat osuvat.  Hyvää Suomesta - merkillä, eli sillä tutulla, pyöreällä joutsenlipulla, joka voi olla yhdistettynä myös Ruokaa omasta maasta - mottoon, varustettu tuote on tehty kotimaisista raaka-aineista Suomessa. Kaikki  tuotteissa käytetty liha, kala, maito ja muna ovat 100% suomalaisia.Tällä hetkellä kaikkien tuotteeseen käytettyjen raaka-aineiden kotimaisuusaste on 95%.

Ruoka, jos mikä on mun sydäntäni lähellä ja lähiruoka ja suomalainen ruoka -buumi on yksi parhaimmista valloillaan olevista trendeistä. Ruokakulttuurihan on osa meidän kansallista identiteettiämme ja kansanperinnettä. Meillä on upea valikoima raaka-aineita, joita luovasti ja ennakkoluulottamasti käyttäen voimme luoda myös uutta ja innovatiivista perinteitä unohtamatta. Suomessa luovaa on myös elintarvike-ala. Se, että meille maatalouden lisäksi villi luonto näyttelee  suurta osaa marjojen, sienien ja riistan välitykselle on maailmanlaajuisestikin tosi ainutlaatuista. Suomalainen ruoka merkitsee minulle myös automaattisesti sitä, että se on vastuullisesti tuotettua ja puhdasta. Työtä se tarjoaa arviolta 300 000 suomalaiselle.

Munijamestarit Pate ja Late

Meillähän asusti 4 kk ajan tänä kesänä (Suomen kesä se on pitkä!) 4 kanakaunotarta, meidän tytöt; Elsa, Late, Pate ja Äänekäs. Likat olivat ilmajokelaista maatiaiskanakantaa, jonka luultin jo kadonneen kymmenisen vuotta sitten. Sellaista ei tule ajatelleeksi, että suomalaisen ruuan suosiminen ylläpitää myös luonnon moninaisuutta. Suomalaiset vanhat viljelykasvit ja kotieläinrodut ovat tärkeä osa kulttuuriperimäämme, onhan niiden tuotanto perinteisine työtapoineen muokannut kulttuurimaisemaamme ja lisännyt luonnon monimuotoisuutta. Ja minkä geenipankin maatiaiseläimemme ja -kasvimme muodostovatkaan! Nämä ainutlaatuiset lajit ovat sopeutuneet ominaisuuksiltaan selviytymään maailman pohjoisimman viljelymaan vaativissa olosuhteissa.

Ruokaa omasta maasta. Hyvää Suomesta.Rakastan noita sloganeita. Ja sitä, että pystyn helposti kaupassakin ilman salapoliisityötä valitsemaan kotimaisia arvostamiani elintarvikkeita ja raaka-aineita, joiden tuottamiseen, tiedän, on käytetty suomalaista työtä. Rakastan niitä myös vähän siksi, että ne muistuttaavat minua omista kasvimaakokeiluista ja hyötyviljelystä, metsän antimien nauttimisesta ja tutustumisesta maatiaisrotuihin. Nuo asiat ovat sellaisia omia pieniä juttuja, jotka saavat arvostamaan suomalaisen ruuan ruuan puhtautta ja mahtavia makuja entisestään.

Tämä on hyvä trendi.

Yhteistyössä Ruokatieto Yhdistys ry

Postauksen faktatieto pohjautuu Ruokatieto Yhdistyksen materiaaliin.

Ihanan kotimaisen maissin valmistus

Kotimaista sokerimaissia saa nyt vielä hyvin kaupoista, sato kun ollut reilun kuukauden myöhässä tänä syksynä. En kyllä tiedä mitä kovat yöpakkaset ovat tehneet, saatanpa kirjoitella tätä jo myöhässä, mutta löytyköön se sitten kaikille maissintähkää kädessään pyöritteleville ensi syksynä (mitä tälläisen todennäköisyyteen eteen tekevät hakukoneet?)

Sillä ihan varmasti joku sitä maissintähkää käsissään pyörittelee, jos googlatuimpia ohjeita ovat makaroonilaatikko, täytekakun paistolämpötila tai lättytaikina, niin aivan varmasti joku haluaa varmistaa myös miten tuoremaissintähkä valmistetaan.

Tuoreus on avainsana. Tosi tuoreen tunnistaa jyvistä leikattaessa tihkuvasta maitomaisesta nesteestä. Tuoreus on aika tärkeää maissintähkän kohdalla, joka kuluva päivä muuntaa nimittäin maissintähkässä olevaa herkullisen maun ja rapsakan tekstuurin  sekä mehukkuuden takana olevaa sokeria tärkkelykseksi, jolloin maissin suloinen maku vähenee ja lopulta tuntuu siltä, että järsit puunoksaa.

Keittäminen on perinteinen maissintähkän valmistustapa. Kuori maissi repimällä vihertävät kuorilehdet irti. Maissintähkästä roikkuu myös pitkiä silkkisiä karvoja tai hiuksia (varmaan niillä on joku fiksumpi nimikin) Irrota myös ne. Laita vesi ja ruokalusikallinen suolaa kiehuvaan laakeaan, maissinkokoiseen kattilaan (tai parsakattilaan pystyyn jos satut sellaisen omistamaan). Kun vesi kiehuu, lisää kuoritut maissintähkät. Jos maissi on todella tuoretta 3-5 min. riittää, muuten 6-8 minuuttia. Tarjoa maissit tulikuumina, voit puolittaa ne käsittelyn helpottamiseksi. Tuore maissi on kauneimmillaan runsaalla voilla tai voisulalla siveltynä, päälle ripotellaan suolaa. Ei voi olla parempaa! Maissille sopii myös chilit ja savupaprikat yms, mausteet, jopa lime ja sitruuna.

Yllättävää kyllä, maissi valmistuu näppärän nopeasti myös mikrossa. Jätä silloin suojalehdet paikoilleen. Mikrota 4-6 minuuttia, kuori ja revi karvat vasta sitten, nyt ne lähteekin tosi helposti. Mausta sitten samoin kuin keitetyt.

Grillaus on kivaa, mutta joskus hiukan haastavaa ja helpointa olisikin keittää ensin ja sitten nopea grillaus. Maissintähkät palavat ainakin minulla helposti ja ne tulisikin öljytä ennen grillausta. Suojalehdet paikoilleen jättäen voit myös vähentää palamista. Aikaa täytyy kypsymiseen varata ainakin se vartti. Ainakin.

Tuore maissi on miljoona kertaa parempaa kuin vakumoidut esikäytetyt, joita myönnän kyllä käyttäneeni. Se on kyllä kummallista kuinka helposti ihminen tyytyy siihen, että vaikka maissi (esikeitetty, vakumoitu), sehän on ihan hyvää. Ja lapsetkin tykkää järsiä. Tosiasia on kuitenkin, että tulikuuma maissintähkä voilla silattuna ei ole ihan hyvää, se on jumaliste taivas! Mutta kun me tyydymme siihen ihan hyvään sen sijaan, että nauttisimme asioista sesonginmukaisesti.

Olenkin ajatellut, että tällä hetkellä suomalaiset ravintolat tekevät huipputyötä avaten monelle asiakkaalle raaka-aineen puhtaan ja herkullisen sydämen (sanoo hän, juuri Fredrik Johanssonin ihanan menun Kaskiksessa nauttineena).

Nämä maissit hankin samaisella Turun reissulla Kaarlejoen luomutilan myymälästä. Oi mitä herkkuja! Muuten maissintähkät voi veitsellä pystysuorassa asennossa riipiä siemenistään ja näitä yksittäisiä jyviä tai jyvärivilaattoja(ovat kivan näköisiä) voi käyttää salaateissa, paistoksissa, wokeissa, padoissa tai keitoksissa. Ei jää niinkään hampaankoloon kuin perinteisellä majava-tekniikalla. Meidän kanojen viimeinen herkkuateria ennen palautusta oli tuore maissi ja raejuusto. Viimeinen ateria, sehän on tärkeä!

Kokeile myös grillattuja meksikolaisia maissintähkiä Elotes
tai tuoretta sokerimaissipolentaa!

KASKIS - Food&Fun 2015

Onhan se kuin taideteos. Turun Food&Fun ravintoloiden vierailevien keittiömestarien finaalissa erot olivat kuulemma pieniä, mutta ymmärsin, että tällä jälkiruualla sinetöitiin voitto lopulta Fredrik Johanssonille ja sitä myöden jo toistamiseen Kaskikselle. Yksinkertainen, mutta upea jälkiruoka sisälsi savustettua kinuskia ja itsetehdystä mantelimaidosta (horchata, sanoi Natasisko) valmistettua jäätelöä ja saksankirveliä.

Mulle kävi aivan satumainen tuuri, että pääsin torstaina syömään Natasiskon ja tekopoikamme Ulin seurassa Kaskikseen. Koska en tietenkään ollut osannut suunnitella tätä reissua kauhian pitkällä aikavälillä. Pöydät olivat olleet varattuna jo kuukausia, mutta siskoni kaveri joutui luopumaan varauksestaan työesteen takia (kiitos Sanna Nerjanto). Mikä onni meille!

Tämä oli samalla ensimmäinen kertani Kaskiksessa. Ravintolasta olin toki kuullut paljon ylistyssanoja, mutta nyt pääsisin ihastumaan tai pettymään ihan itse paikan päälle. Paikka on pieni, 36 paikkainen, tiiviisiti istutettu, ilman pöytäliinoja tai muita krumeluureja, keveä ja valoisa. Todella hyvin valaistu, kuvien ottamisessa ja ruuan näkemisessä ei ollut mitään ongelmaa. (Huomioisitte joskus tämän ravintoloitsijat ylipäänsä; hämyisä valaistus ei ole tunnelman tae!) Musiikki soi taustalla sopivasti, Holvikirkko ruotsiksi on kuulemma Erik Mansikan lemppari, kun vähän ihmettelin musiikkivalintaa. Älkää ymmärtäkö väärin, en moiti, se vain oli jotenkin kovin persoonallista.

Niinkuin kaikki muukin ravintolassa. Istuimme aivan aika avoimen pikkuruisen keittiön vieressä, jossa laskujeni mukaan hääräsi ainakin 6 henkilöä, salissa 3. Kokit toivat sujuvasti myös annoksia pöytään, palvelu oli ystävällistä, kasvokasta, eikä KERTAAKAAN tuntunut siltä, että tyhjä lautanen oli liian kauan edessä tai, että se napattiin turhan kiireesti. Sellaisen tunteen luominen on mielestäni hienoista hienointa palvelua. Hyvin mutkaton fiilis.

Ja se ruoka! Olimme myytyjä. Annokset esiteltiin tyylikkään kiertelemättä keskittyen kertomaan lautasella olevat raaka-aineet ja tekstuurit. Ihastuimme jo heti alkuun keittiöstä lähetettyyn leipäkoriin, jossa henkäyksen ohuet ruislastut dipattiin tattikremeen. Ruislastuissa oli upea maku, jonka alkuperä selvisi kyselemällä tattijauheeksi. Yksinkertaista , täydellistä umamia.

Alkuruuassa ihastuttavasti poltettua fenkolia, jonka voimakasta aniksenmakua tasapainoitti hienosti rouskuvat hasselpähkinät ja kylmäsavustettu hauenmäti. Ainoa kritiikki annoksesta ja samalla kai koko illan ainoa on, että fenkolin syötyä lautasella oli vielä hyvästi kastiketta ja mätiä. Milläs sen haarukoit? Onko Kaskis jopa niin rento, että voin nuolla lautasen, kysyy asiakas. (eli no criticism, what so ever)

Sitten räjähti. Kunpa isäni, hirvenmetsästäjä, olisi ollut maistamassa. Jälleen henkäyksen ohuita siivuja, mutta ihanan runsaasti hirven sisäpaistista hiukan carpaccion tapaan, alla luuytimellä maustettua smetanaa, kuusenkerkkää ja suolapedillä paistettua punajuurta, myös sipsinä.  Meidän kaikkien kolmen mielestä huikea, huikea annos.

Ahvenanmaalaista karitsaa on jossain tuolla ohukaisten sellerinsiivujen alla, selleripyreen päällä, mausteena pöydässä kaadettu kastike ja mitäpäs muuta (ruotsalaisen menussa) kuin seljankukkaa. Lihan kypsyys oli tässäkin nappiin, eikä melkein, maut hienovaraisia mutta uniikkeja. Suussasulavuutta!

Kaskis lisäsi menuuseen etujälkiruuan, vatkattua hunajaa ja vuohenjuustoa , joka syötiin haarukalla painemalla juustoa ja hunajavaahtoa haarukan väleihin. Kiitos tästä ylimääräisyydestä keittiö. Se alusti hienosti tietä varsinaiselle aterian päätökselle, jonka kuvailin aluksi. 

Tykättin siis hirveästi. Ainut mistä pulisimme oli, että olisi se Fredrik Johansson, jonka tukholmaalainen Volt- ravintola siis palkittiin tänä vuonna ensimmäisellä tähdellään, voinut olla paikalla. Ihan niin kuin vaikka asiakkaiden iloksi, Kaskiksen keittiö varmasti hanskaa annosten valmistuksen. Vielä enemmän purnasimme asiaa seuraavana iltana, E. Ekblomissa kun islantilainen keittiömestari istui useaan otteeseen pöydässä, välillä jopa vitsejä kertoen. Nykyään kun nuo keittiömestarit ovat tälläiselle foodielle aikamoisia  ihailun kohteita ja tapaaminen ja muutaman sanan vaihtaminen tuntuu aina todella hienolta.

No s..tana, nyt häpeän pahoja ajatuksiani täällä kotona. Siinähän se Fredrik häärää mustassa lippalakissaan koko ajan Erikin rinnalla annosten esillepanossa luukulla. Tajusin sen vasta nyt ja lopullisen tunnistuksen tein vertaamalla tatuointeja  jonkun virallisemman tahon kautta. Siskoni heti alussa ehdottikin, että onkohan tua SE, mutta kuulkaas minä sanoin, että eijoo, Kyllä MINÄ TIÄRÄN, se puhui äsköön Suamea (siis kuulin väärin).

Että tämmöinen hassahtanut ruokabloggaaja...

Mutta kaiken kaikkiaan, yksi elämäni täydellisimpiä ravintola-iltoja ruuan suhteen. Ei mitään notkuja, pelkkää täydellisyyttä. Hyvin yksinkertaista, riisuttua, silti jotakin mitä en voisi kuvitellakaan ryhtyä jäljittelemään kotikeittiössä.

Kiitos Fredrik Johansson (myös paikallaolosta), Kiitos Kaskis, Erik Mansikka ja hänen upean rento henkilökuntansa. Voitto on ansaittu! Onnittelut myös kaikille, jotka laillamme pääsivät sen syömään.

Pistetään poppikone soimaan...

Tai siis popparikone. Tai ei siis konetta ollenkaan, vaan popataan pop corneja, niinkuin ne ennen tehtiin, ennen yli-iisejä mikro-poppareita (no kyllä nekin saa poltettua) tai kaiken maailman kuuma-ilmalla toimivia popparikoneita.

Lapsuuden poppareita, silloin kuin poppareiden teko oli vielä merkkitapaus ja niiden syöminen vielä merkittävämpää. Onneksi mun paukkumaissirakkaus on siirtynyt molempiin lapsiin, varsinkin Maitotyttö toivoo usein popcornia. Ja sitten vaan mikroon.

Mun lempihetki on kotona hyvä elokuva, iso kulho voilla maustettuja popcorneja  ja suurin ja kylmin lasillinen maitoa mitä talosta löytyy. Oi maito, oi maissinjyvä! En kyllä muista koska viimeksi oon kattonut elokuvan. Jos Frozenia ei lasketa. Siitä alkaa mennä repliikit  ulkoa. Ainoat muut elokuvat, joissa osaan vuorosanat on Sound of Music, Hei me lennetään ja National Lampoon's Animal House. Ja tietysti Brian's life. Profiloidun varmaan aivan oudoksi tämän perusteella...Unohtakaa, että kerroin.

Viime aikoina olen alkanut kaivaa kattilan kansineen esiin. Koska hups, vaikka mikropopparit on hyviä, kätsyjä ja nopeita, niin kattilassa itse tehdyt on luvallanne vielä parempia. Ja vähän kuin katoavaa kansanperinnettä. Tietääkö kaikki lapset edes kuinka pop corneja OIKEASTI tehdään?

Tällä kertaa mulla oli kuitenkin projekti, osiot A, B ja C. Osa C meni pieleen, kuten projektini joku osa aina toisinaan saattavat mennä. Ei siitä sen enempää, paitsi, että odotin siltä paljon. Nyt odotan uusinta matsia. Mutta osa A eli poppareiden paukutus vanhaan hyvän ajan malliin onnistui, kuten lähes aina ja osa B sai aivan jumalattoman suuren suosion. Se oli nimittäin karamelli-popcornin teko ja ne vasta maistuivatkin niin Maitotytölle kuin IsoHoollekkin (se on muutenkin karkkihiiri, vaikka muuta väittää).

Popcornit kattilassa

2 rkl öljyä
2 dl pop cornin jyviä
iso. 4-5 litran kattila kansineen

Laita levy päälle, kattila levylle, öljy ja 3 maissinjyvää kattilaan ja kansi päälle. Odota, että maissit paukahtavat. Nyt öljy on sopivan kuumaa.

Poista 3 popparia ja kaada tilalle loput, laita kansi päälle ja heiluttele kattilaa (kattila kiinni lämpölähteessä). Hellasta riippuen voit pienentää tehoja hiukan. Maissien pitäisi alkaa poppailemaan ihan just. Jatka heiluttelua kunnes poppaukset lakkaa, ja nosta kattila liedeltä. Nyt sulla on kattilallinen popcornia, kaada heti kulhoon ja suolaa perään. Ehkä haluat maustaa myös voisulallalla. Se on syödessä aika sotkuista mutta muuten ihan parasta.

Vaihtelun vuoksi jatka karamellipoppareiden tekoon. Ne on hyviä!

Karamelli popcornit

3 l maustamattomia popcorneja (katso yllä)
150 g voita
2,5 dl fariinisokeria
1tl vaniljajauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa

Kuumenna kattilassa voi ja fariinisokeri kiehuvaksi, keitä hiljalleen sekoittaen 4 min. Nosta levyltä ja sekoita mukaan yhteen sekoitetut vanilja, suola ja sooda. Kaada heti kulhossa tai kattilassa olevien poppareiden päälle, ohuena nauhana, koko ajan poppareita sekoittaen. Sekoita karamelli oikein hyvin poppareihin.

Levitä sitten kahdelle uuninpellille ja paista 100 asteisessa uunissa tunti, aina vartin välein käännellen. Kaks pelliä kerralla kiertoilmauuninn. Tavallisessa uunissa 120 astetta. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi tämä "kuivausoperaatio", mutta kaikki tutkimani reseptit näin tekee. Anna valmiiden jäähtyä ja riko mahdolliset isommat klöntit.

Kauniiseen purkkiin sitten vaan tai pieneen masuun.

Tai: FOOOOOOOODFIGHTTTTTTTT! (John Belushi in Animal House)

Salaatin lämpöä

Syksyn ja kolean myötä salaatitkin vaihtuvat kuin itsestään keveän rouskuvista, sitruksisista raikkauksista tuhdimpiin. Enemmän proteiineja, enemmän juureksia ja syvempiä makuja vaikka uunin kautta paahtamalla. Lämmin salaatti se vaan jotenkin tuntuu tähän aikaan enemmän aterialta.

Ja punajuuri. Sehän on ihan parhautta, maussaan ja monipuolisuudessaan superpakkaus. Ainut huono puoli lienee sen värjäävyys, aina syödessä tulee sellainen tunne, että, no niin, mä kuitenkin pudotan palan punajuurta rinnuksilleni, josta seuraa se automaatio, että se luultavasti todellakin putoaa siihen valkoiselle neuleelle. Oi jippii! Toisaalta, kuinka moni boikotoi mustikansyöntiä samasta syystä? No ei kukaan! Ja se sentään värjää myös hampaat ja huulet, ihan ilman lusikointihuteja.

Tässä salaatissa punajuuri ottaa kaverikseen kikherneen. Pikkuisen mausteita ja loppusilaus lehtikaalilla ja fetalla, ja se on siinä. Kaunis, syksyisen tuhti salaatti.

Punajuuri-kikhernesalaatti
2:lle ateriaksi, lisukkeeksi useammalle 

½ kiloa tuoreita punajuuria, kuorittuna ja lohkottuna
öljyä, suolaa, mustapippuria

2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli, suikaleina
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl juustokuminaa
2 tl kuivattua oreganoa
170 g valutettuja kikherneitä
3-4 lehtikaalin lehteä, ruodittuna
100g fetaa

½ sitruunan mehu
1 dl tuoretta korianteria, hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Laita kuoritut ja lohkotut punajuuret uuninpelille, pirskottele päälle hiukan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda 200 asteessa n. 20 min., kunnes napakan kypsiä. 

Kuumenna paistinpannulla öljy ja kuullottele punasipuleita miedolla lämmöllä 3-4 minuuttia. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista kunnes haistat valkosipulin aromit. Lisää juustokumina ja oregano, sitten valutetut kikherneet. Jatka paistamista 5 min., lisää joukkoon uunipaahdetut punajuurilohkot ja revi lehtikaali mukaan. Pyöräyttele pari kertaa kaikki ainekset lämpimiksi. Tarkista suola ja mustapippuri.

Nosta tarjoilulautaselle, murenna päälle feta, purista sitruunan mehu ja viimeistele tuoreella korianterilla. 

Lisää maistuvia punajuurireseptiä löydät myös muilta ihanilta K-ruokabloggareilta ja tietenkin K-ruoka – sivuston ehtymättömästä reseptivarastosta. Sovitaanko, että kokeillaan tänä syksynä ainakin yhtä upouutta punajuurireseptiä. Itse harkitsen vakavasti Tarte tatinia punajuuresta!

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

My Angels' Eggs

Amerikkalaiset syö ihan hulluna Deviled eggs:ejä, tuollaisia mausteisella seoksella täytettyja kylmiä kananmunanpuolikkaita. Niitä tarjoillaan alkupaloiksi vieraille, kirkkolounailla (siinäpä vasta amerikkalainen traditio teille), ja yleensä kaikenmoisissa kokoontumisissa ja pot luck eli nyyttärikekkereillä. Eikä tuo ole mikään ihme, ne on oikeasti huippuhyviä, helppotekoisia ja loputtomiin muunneltavissa. Jotenkin ne vaan ei löydä itseään tänne pohjoiseen reseptiikkaan samalla fortella kuin merten takana.

Mun on tarkoitus ollu tehdä näitä Pirun munia koko kesä ja nyt vihdoin olen tässä, kun aika käy vähiin ja kokkaillaan viimeisiä omien tyttöjen munia ja niistä pitäisi tehdä jotain spesiaalia, ihan niin kuin oman omenapuun muutamasta omenasta tai parista tämän kesän punajuuresta. Tunne-arvoa, you know?

Deviled eggs nimitys on vanha ja se viittaa ruuan mausteisuuteen. Mun pääni kääntyi kuitenkin Angel eggs:ien puoleen kun avasin uuden Richard McCormick'in Pariisi -keittokirjaan. Richard oli versioinut ihanat Angels eggs (siis mikä kieliopillinen hirviö on tämä nimi? Angel eggs, Angel's eggs ja Angels' eggs, joo, mutta Angels egg?) Nimi viittaa kahteen asiaan, siihen, että enkelin munissa käytetään usein terveellisempiä, kevyempiä täytteitä ja tietenkin palaamme jälleen niihin kirkkolounaisiin. Ei kai sitä piruakaan siellä saa turhaan huudella? Syödään mieluummin enkelin munia.

Ja mulle tämä nimi tietysti kolahti henkilökohtaisesti. Tiedättehän, meidän tytöt...

Ohjetta on muokattu alkuperäisestä kaapista löytyvien ruokatavaroiden mukaan.

Angel eggs - täytetyt kanamunanpuolikkaat kahdella täytteellä
12+12

12 munaa

Keitä kananmunat laittamalla ne kattilaan ja peittämällä vedellä. Kiehauta vesi, nosta kattila levyltä ja anna seistä 10 min. Koputa sitten munien kuoret kevyesti pöydän pintaa vasten rikki ja laita muutamaksi minuutiksi jääveteen odottamaan. Kuori munat, halkaise pituussuunnassa. Poista keltuaiset puristamalla munaa kevyesti ( tai kaivamalla varovasti pikkulusikalla...). Asettele valkuaispuolikkaat odottamaan täyttöä ja jaa keltuaiset kahteen kulhoon.

Skagen-täyte

6 keltuista (edellä keitetyistä munista)
100g katkarapuja
3 rkl wasabimajoneesia(Saitaku)tai 1 tl piparjuurta ja 3 rkl majoneesia
1/2 punasipuli
suolaa ja mustapippuria

Hienonna ja sekoita ainekset yhteen keltuaisten kanssa. Keltuaiset voi murskata haarukalla.

Punajuuritäyte

6 keltuaista kuten edellä
100g keitettyä , raastettua punajuurta
1 tl dijonsinappia
2 rkl maustamatonta jugurttia
3 rkl majoneesia
1/2 punasipulia hienonnettuna 
suolaa ja mustapippuria

Sekoita taas kaikki aineet tahnaksi. Pursota tai lusikoi täytettä kukkuroilleen kananmunanpuolikkaiden syvennyksiin. Koristele vaikka mädillä, cayennella, retiisinsiivuilla, ruohosipulilla tai muilla yrteillä.

Pari huomiota vielä. Täytteistä tuli aika rouheita ilman sauvasekoittimia, joten lusikointi on hyvä vaihtoehto. Punajuuri kannattaa keittää kuorineen ja kuoria vasta jäähtyneenä, väri pysyy paremmin sisällä.

Sain tosissani hifistellä meidän tyttöjen munia tätä tehdessä. Skageniin tuli aivan upea väri johtuen keltuaisten kauniista väristä. Paistettiin viime viikolla lättyjä ja tiedättekö, niistäkin tuli ihan keltaisia! Ainut kohta missä taisin muutaman kerran puhua pirun munista oli kuorintaoperaatio. Ne munat vaan on niin tuoreita, että kuori ei meinaa millään irrota valkuaisesta.

Ja ihan pirun hyviä. Oikeestaan taivaasta. Enkelin munia.

Pariisi- kirja fiilistelee ensin -yllätys, yllätys- Pariisilla ja siirtyy tarjoamaan sitten modernimmaksi muokattuja, mutta mutkattomia reseptejä klassikoista McCormickmaiseen tyyliin. Seuraavaksi mun sormia syyhyttää äyriäisperunagratiini.  Mintunvihreä väri keittokirjalle on aika rohkea valinta, kun ei oo kyseessä mikään passionforbaking-opus. Mutta lopulta aloin tykätä. Kokkaa oma resepti kirjan sivuilta, ota kuva ja häsää instagrammiin #RMCPARIISI ja #KIRJA ja voit voittaa Pariisin matkan. Aikaa on vuoden loppuun.

Kirja saatu arvostelukappaleena.
Myös Saitaku Wasabimajoneesi testissä.

Kookoskanaa padassa

Ja millaista kanaa! Kookosmaito ja uunissa pehmeän mehukkaaksi hautunut broileri ovat totisesti match made in heaven. Makua liemeen tuovat sitruunaruoho, inkivääri, valkosipuli ja chili ja liemessä, matalassa lämpötilassa, kana kypsyy ihanaksi.

Olen aika iloinen tästä reseptistä, jonka tein Blogiringin Ja Jyväbroilerin yhteistyökampanjan tiimoilta. Resepti on juuri sitä mitä minä ruuanlaitoltani haen: hiukan vaivaa, mutta ennen kaikkea aikaa, sopivasti rouheutta (kookosmaito nimittäin präiskyy uunissa ihanan ruskeaksi kuoreksi pataan) ja makua. Oi niin paljon makua! Kyllä tällä ruualla taas rakastetaan!

Kanaa on taas tullut tänä kesänä grillattua grillissä, uunissa, vartaassa, paistinpannulla... Tällä viikolla pitkästä pitkästä aikaa keitin Jyväbroilerin kokonaisena, mielessä nyhtökana (ja kanaliemi). Välillä pikapaistan tacoihin broiskua pannulla, mutta nyt taas huomasin (että kyllä ne meksikolaiset mamat tietää), kuinka ihanaa keitetty kana voi olla nyhdettäessä. Sä tunnet sen sormissas, ja maistat syödessäs, se vaan on niiiiiin pehmoista. Melkein kuin pateeta.  Siksi tälle vähän paremmalle jyväbroilerliemelle valitsin myös liemessä hauduttamisen. Liemellä joskus niin vaikeasti maustettavaan kanaan saa myös maut perille.

 Kookoskanaa padassa
 4:lle

1 kokonainen maustamaton Jyväbroiler
4 rkl öljyä
2 rkl voita
2 sitruunaruohotankoa puolitettuna ja n. 10cm paloihin pätkittynä
2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
1 punainen chili pilkottuna
1 vihreä chili pilkottuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl jauhettua korianteria
1 tl juustokuminaa
2 limeä
4-5 kaffirlimen lehteä
8  dl kookosmaitoa
2 rkl kalakastiketta
suolaa, mustapippuria

tarjoiluun: pilkottua chiliä, runsaasti silputtua korianteria ja/tai thaibasilikaa

Huuhtele ja kuivaa broileri (Jyväbroilerissa on muuten hirveän kätsy ja onnistunut uusi pakkauksen aukaisu, nuolet näyttävät mistä kohdasta vedät ja paketti aukeaa).  Suolaa ja pippuroi pinta ja sisäpuoli.

Lämmitä padassa 2 rkl öljyä ja freessaa siinä hetken miedolla lämmöllä mausteita eli sitruunaruoho, inkivääri, chilit, valkosipuli, jauhettu korianteri, jeera.
Sulta paistinpannulla 2 rkl öljyä ja voita ja ruskista broileri molemmin puolin. Nosta pataan.

Kaada päälle kookosmaito, raasta limen kuori ja purista mehu, lisää kaffirlimen lehdet. Laita uuniin, 200 asteeseen, ilman kantta 15 minuuttia sen jälkeen kansi päälle, lämpötila 170 asteeseen ja annat kanan hautua liemessä 1h 45 minuuttia.

Nosta valmis kana tarjoilulautaselle, se pilkkoutuu helposti annospaloiksi, joten voit nostaa kanantorson pois. Tarkista liemen suola ja kaada liemi kanan päälle. Koristele runsailla yrteillä, limenlohkoilla ja chilillä. Tarjoile riisin kera.

Vaikka broileri onkin pikaruokien kuningatar ja lapsiperheen arjen pikapelastaja niin kyllä siihen pätee myös Enemmän vaivaa, enemmän makua!

Muita kampanjan reseptejä pääset kurkkailemaan tästä. Jyväbroilerin sivuilla on myös hieno reseptivalikoima.

Yhteistyössä Jyväbroiler