Pikkujoulusesonki on hengästyttävimmillään. Hirveästi koske mua, sillä viime vuosina minulla on noin keskiverrosti ollut vain kahdet pikkujoulut, Ratsastusseuran senioreiden ja junioreiden (ja miettikääs nyt vaan, että kuinka voin osallistua molempiin...).
Nuo pikkujoulut ovat olleet sitäkin hauskempia, sillä pikkujouluista menee maku juuri siinä kohdassa kun niistä tulee pakollista stressiä. Siksipä peukutankin kaikille epävirallisille ystävien, lasten ja harrastusporukoiden pikkujoulutunnelmaisille kokoontumisille, joissa vietetään yhdessä aikaa hyvän ruuan tai naposteltavan ympärille; seurustellaan, tanssitaan,askarrellaan, tehdään nuotioretki, lauletaan karaokea tai vaikka jouluvirsiä, pelataan seurapelejä, kokkaillaan tai ratsastetaan esterata keppihevosella (arvatkaa missä pikkujouluissa niin tapahtuu?).
Ja pikkujoululahjat. Ennen aikaan semmoinen oli kaikissa kunnon pikkujouluissa, aikuistenkin omissa. Soisin tuota perinnettä hiukan elvytettävän, kukapa ei rakastaisi kauniisti käärityn paketin arvoituksellisuutta? Ehkä se meni siinä vaiheessa pieleen, kun joka toisesta paketista alkoi löytyä ässä-arpa. Eikä ässä-arvassakaan varsinaista vikaa, sisältäähän se suuren unelman muutamaksi toviksi (kunnes raaputat sen), vaan ennen kaikkea se, kun siitä kirjekuoresta aina saattoi arvata, että mikä on tulossa. (Minulla ei henkilökohtaisia
Joten jos olette valmiina; greiseimmät, tylsimmät, ja erilaisimmat, ihan miten vaan, pikkujoululahjavinkit. Kaikki kelpais mulle. Hei, ja kerrankin mä pääsen tekemään toivekollaasin!
Keittiöpyyhe. Se on must. Vallilan Fazer-kuosi yhdistää 3 suurta suosikkia: Mariannen, Salmiakin ja Kettukarkin. Me so likes.
Pohjalaisena on tartuttava myös Lauri Tähkän mallistoihin. Tämä Hehku- kuosi (vuodelta -13)löytyy niin pussilakanana kuin mukinakin, jälkimmäinen tietysti pikkujoulupakettiin. Oli muuten hauska selailla Vallilan sivustoa, pystyin arvaamaan Tähkän mallistot jo nimistä miehen kynästä kun lähtee aina jotakin hehkuvaa, riipivää, raastavaa rakkaustyyppistä syrämmenpaloa...
Nyt kun päästiin lauritähkään ja toivekollaasin tekoon, niin pakko vielä jatkaa, vaikka nämä taitavat olla ihan jouluaaton lahjatoiveita. Tänä vuonna ilmestyneet kuosit Joululaulu ja Sydäntalvi, tuotteita löytyy esim. mattoina, vahakankaana ja kankaana. Tuo Sydäntalvi (jota saa 3 värisenä) on aivan huikea, siinä on nimittäin lähtökohtana vanhojen talonpoikaisten neliömäisten juustomuottien taidokkaasti veistetyt kuviot. So foodblogging!
Mitäs voisi keksiä pikkujoulukonttiin jotain, joka varmasti olisi tarpeellista kenelle tahansa? Näitä ette muuten oo ikinä saaneet, mutta ei tämä huono idea oo. Pistetään pakettiin sukkia.
Vaikka Sukkamestarien Romeo/ Julia sukkia. Varsin hyvännäköinen myös tuo avainlippu-logo...
Ja kaikille mun pyöräileville tutuille tai muille urheilullisille, kuten myöskin koiranomistajille* (niitä tunnen muuten huomattavasti enemmän kuin pyöräileviä, jotka voin laskea sormillani ja joista huomattava osa on myös ruokablogaaneja...) vois laittaa näitä Sidosteen Sport -sukkia. Ei pikaluistelijoille, joita muuten tunnen kohta jo lähes yhtä paljon kuin palveluskoiraharrastajia, koska ne viipottavat luistimissaan ilman sukkia. Joo siis kyllä. Talvipakkasillakin.
*ihan vain siltä varalta, että kukaan ei huomannut, niin tässä meni postauksen virallinen vitsi. Urho10v. on kyllä kertonut minulle, että - Äiti, se että sä itte naurat sun vitseille ei tarkoita, että ne olis hauskoja...
Ai niin: Varsin hyvännäköinen tuo avainlippu- logo.
Jos me päätetään pitää NaapurinUllan kanssa ihan privaatti pikkujoulut, niin mä niin tiedän mitä ostan sille. NaapurinUllan hahmo alkaa olla jo piirtynyt melko selkeäksi blogini sitkeimmille lukijoille, mutta en ole varma olenko maininnut, että se on aivan siivoushullu. Ei kuulosta kovin hedelmälliseltä lähtökohdalta minun kanssani solmitulle ystävyyssuhteelle, mutta kaikki vastalauseet nieleskellen otan vastaan aina NaapurinUllan kommentit, jotka koskevat kotini kaaosta. Olenko minä sillä lailla ainutlaatuinen, että talon silloin tällöin järjestäydyttyä, ovesta sisään astuvat vieraat (ja tutut) kokevat tähdelliseksi mainita, - Onpa täällä siistiä? Ja NaapurinUlla lisää loppuun vielä aina opettavaisesti: Nyt Nanna; nyt muista se ylläpitosiivous....
Mutta NaapurinUllan paketissa näitä suomalaisia Sini-siivoustuotteita ei varmaan voi olla liikaa. Ja sitäpaitsi sen mieskin siivoaa.
Ruoka ja varsinkin juomahifistelijöille täytyy muuten erikseen vielä kertoa tästä lasiliinasta. Poistaa kaikki pisarajäljet ja kalkkitahrat laseja kuivatessa ja kiillottaessa. Ulla, jos pidetään omat pikkujoulut, osta mulle tämä liina. Mun viinilasit niin huutaa sitä.
Sitten kun on avattu pikkujoululahjat ja ollaan kiillotettu kaikki mun viinilasit, niin istutaan alas, juodaan lasilliset viiniä ja syödään jotain kivoja sormisyötäviä, joiden reseptejä tästä pikkujoulupostauksesta on turha haeskella. Jos ollaan ihan väsyneitä (siivous usein tuntuu musta hirviän uuvuttavalta), niin sitten vaan haetaan pakasteesta pingviinijätskit ja dippaillaan niitä sinne viiniin. Lapset voi dipata colaan.
Tällä kaikella pikkujouluhässäköinnillä olet ollut taas edistämässä suomalaista työtä. Jokainen yllämainittu tuote työllistää suuren määrän suomalaisia. Kaikki 4 ensimmäistä yhtiötä ovat perinteikkäitä suomalaisia perheyrityksiä, mutta myös useat kansainväliset yritykset, kuten Pingviinijäätelöitä valmistavan Turengin jäätelötehtaan takaa löytyvä Nestle, ovat suuria työllistäjiä (Nestle n.450 henkilöä Suomessa). Suosimalla suomalaisia tuotteita, voimme yhdessä luoda lisää työpaikkoja Suomeen. Kymmenen euroa lisää kuussa suunnattuna suomalaisiin tuotteisiin lisää luo 10 000 uutta työpaikkaa . Tarkkaile Avainlippu-, Design from Finland -, Sirkkalehti-, Ruokaa omasta maasta- tai Joutsenlippumerkkiä, lisäksi esim. K-ryhmän kaupoissa tuotteita tuodaan kampanjan aikan selkeästi esille Sinivalkoinen jalanjälki -viitoituksin.
Osallistu sinäkin haasteeseen Suomalaisen työn puolesta! Pysytään pikkujouluissa!
Yhteistyössä Suomalaisen Työn Liitto |