About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hay churros



Mitä ihmeellisempiä ja käyttökelpoisempia sanapareja ja lausahduksia sitä ihminen on aivonuppiinsa koulukirjoista juurruttanutkaan. Enkussa tietysti tutut See Spot run ja oikein televisiosta opittu Where's the moon?. Vähäkin kun ajattelin ruotsinkielellä niin ensin muistuu mieleen ute på camping. Ja espanjasta on sitten tämä hay churros, eli vähän niinkun että, nyt niin 
munkkeja on. No näillähän pärjää jo hyvin jos taalainmaalla telttaillessa törmää illansuussa nälkäiseen espanjalaiseen jolta on koira karannut....

Vapuksi voi vaihteeksi tehdä churroja, noita espanjankielisen maailman tykkäämiä munkinretaleita, joissa taikina pursotetaan öljyyn paistumaan ja pitkulaisia pötkyjä dippaillaan sitten sulaneeseen suklaaseen. Reseptejä löytyy leivinjauheella ja ilman, samoin munilla tai ei. Tällä itse käyttämällani reseptillä sain aikaan unelmankeveitä, lähes sormien puristuksessa liiskaantuvia namipatukoita. Ihanaa herkkua, mutta ehdottomasti parhaita tuoreeltaan, ei mitään tee tänään syö huomenna- osastoa.



Churroja ja suklaadippiä

2,5 dl vettä
50g voita
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl vaniljajauhetta (voi jättää poiskin)
2,5 dl vehnäjauhoja
3 munaa

paistamiseen 1 l rypsiöljyä

sokeria ja kanelia

Kuumenna vesi, voi ja suola kattilassa kiehuvaksi. Laita levy pienelle, kaada sekaan jauhot  ja sekoita 1 minuutin ajan.

Ota kattila pois liedeltä, anna taikinan hiukan jäähtyä ja vatkaa sitten sähkövatkaimella muna kerrallaan taikinaan. Mausta vaniljajauheella.

Laita taikina pursotinpussiin, jossa keskikokoinen tähtitylla, niin saat churroihin niihin kuuluvat raidat. Keskikokoinen eli aika pieni tylla on ihan riittävä, vaikka ei uskoisi, churrot paisuvat kuitenkin paistaessa.

Kuumenna öljy paistokuumaksi.(leivänpala ruskistuu nätisti minuutissa) ja pursota 4-5 sormenpituista churroa kerrallaan paistumaan. Käännä puolessa välissä, paistoaika on noin nelisen minuuttia. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja pyörittele sitten kanelisokeriseoksessa saman tien.


Suklaadippi

200g suklaata
1 dl kuohukermaa
1dl maitoa

Laita kastikkeen aineet pikku kasariin ja lämmitä varovasti välillä sekoittaen kiiltäväksi kastikkeeksi. Pidä lämpimänä ykkösellä.




Ja sitten vaan dip-dip- dippailemaan!



Resepti testattu pari viikkoa sitten, ja jees kyllä, näitä tarjoillaan meikäläisen vappubrunssinyyttäreillä.

Aus, bei, mit, nach ....

torstai 25. huhtikuuta 2013

(Melkein) Mustaa mätiä


Niin moni (ainakin Sauvajyvänen, Sipulan Merituuli ja Keltaisen Keittiön Martina) on puhunut hellyydellä Kirjasta MÄTI helmiä lautasella (Tarmio, Tallberg), että nappasin sen hetimmiten joukkooni kun näin sen kirjastossa. Itsekin kun suuresti mätiä rakastan. 

Kirjolohen mätiä japanilaisittain oli sitten se resepti, joka päätyi ensimmäiseksi kokeiltavaksi, kerrottiinhan sen olevan yksi Sami Tallbergin omista suosikeista. Ihanan simppeli annos maistuikin ja luulen, että jos olet sushin ystävä, tykästyt tähänkin. Mulla nimittäin tästä tuli mieleen vähä niinkuin sushi kupissa, jopa niin paljon, että oli pakko hakea wasabi-tuubi jääkaapista ja sotkea sitä sekaan.

Tätä vois muuten varmasti tehdä kekkereille noutopöytään shottilaseihin, vink, vink. Alkuperäinen resepti ei kerro monelleko oli tarkoitus annostuksesta tulla, mätiä siinä kuitenkin käytettiin 450g. Minä pienensin vähän ohjetta, tämä määrä on sopiva ehkä neljälle. Tai kolmelle.

Ai niin, ihmettelen kyllä kirjan kuvaa hehkuvan oranssista mädistä, omastani sain ainakin aikaan melkoisen tummanpuhuvaa.


Kirjolohen mätiä japanilaisittain

200g kirjolohen mätiä
0,5 dl vähäsuolaista soijakastiketta
1dl  miriniä
2 dl japanilaista riisiä
1 ruukku ruohosipulia hienonnettuna

Reseptissä ei niin kehotettu, mutta minä valutin ensin pakasteena ostamani mädin  suodatinpussissa siivilässä. Sen jälkeen yhdistin pienessä kulhossa mädin ja keskenään sekoittamani soijan ja mirinin ja laitoin jääkaappiin peitettynä maustumaan. Suositusaika 3-4 tuntia vähintään.

Riisi tulee pestä ja huuhdella kolme kertaa, sitten sen voi keittää kypsäksi ohjeen mukaan.

Tarjoile mäti marinaadeineen riisin kera, ruohosipulisilpulla höystettynä. Ja jos villiinnyt, niin laita sitä wasabia kans.



Japanilaistyylinen ruoka kruunasi hienosti päivän, jona Urho8v:stä tuli keltaisen vyön Judoka. 



Äitillä pakkaa mennä ukemit, torit ja uket sekaasin, mutta onneksi Urho hanskas homman hienosti. Hyvä poika!


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ruokabloggarin joulu...



...sehän voi olla vaikka keskellä huhtikuuta. Ainakin jos on alkutalvesta näprännyt maailman pohjoismaiden parasta jauhelikastiketta. Täytyy sanoa, että Heinz oli kyllä panostanut palkintoon: Le Creuset - setti. No, ajattelin että setti tarkoittaa yhtä pataa ja vaikka kolmea sellaista miniatyyri-munakokotti -vuokaa. Mutta ei. Kyllä se oli ihan kunnon setti!

..

En tiärä kumpi lämmittää enemmän, nämä vai kevätaurinko?
Tai kyllä tiärän.
t. nimimerkki "aina oon ollu syysihiminen"

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Burrata


Ootko mozzarellan ystävä? Rakastuitko ehkä aikaisemmin postaamaani mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa reseptiin? (ja huomautan tässä vain, että se, jos mikä ansaitsee kyllä kaiken rakkautesi...)Nyt on kuulkaa, uusi kevät ja uusi rakkaus löytynyt, iihana , iihana Burrata!

Burrata on siis juustoa joka tulee Italiasta, kuinkas muuten. Se on hiukan mozzarella-tyyppinen, tai se itseasiassa valmistetaan mozzarellasta ja sen teosta ylijääneestä juustoherasta. Mozzarellan valmistuksessahan juustomassa lopuksi vaivataan ja venytellään (tai kehrätään) oikean koostumuksen aikaan saamiseksi. Burratan valmistuksessa mozzarellamassa venytetään sen verran laveaksi, että siitä voidaan muodostaa pikku pussukka, jonka sisällys on täytetty ylijäämä mozzarellapaloilla ja tuoreella kermalla. Juusto auki leikattaessa sitten ihanaisen kermaisen voinen massa valuu ulos. Burrata nautitaan aina huoneenlämpöisenä ja 24h kuluessa valmistuksesta.


Burrata on ollut melkoinen hitti alkuruokapuolella jo jonkin aikaa tuolla ameriikoissa ja käsittääkseni myös Euroopassa. Amerikassa trendi tuntuu olevan sen tarjoaminen purkista, eräänlaisena levitteenä, jokusen kerta olen ohjeisiin törmännytkin, ennenkuin kokeilin itse. Olin vähän skeptinen, josko tässä nyt mitään uutta ja ihmeellistä on, vielä tekovaiheessakin maistelin ja ajattelin, että saattaa jäädä syomättä....

Mutta yhdessä  leivän, rucolan ja tomaattihässäkän kanssa söimme tämän neljään pekkaan naapureiden kanssa ihastuksesta huokaillen. Ja tätä muuten tulee myös Vappubrunssille! 


Burrata
alkupalaksi 6:lle

1l vettä
0,5dl suolaa
250g Mozzarellaa ( osta esim 2 kpl Pirkan puhvelimozzarellapalloja, joissa sisus löysä, tähän ei käy mitkään kumitangot ja tuo määrä on juuston paino ilman nestettä)
n. 2 dl kuohukermaa
tuoretta basilikaa
pippuria, suolaa


tarjoiluun
1 patonki
voita
muutama valkosipulinkynsi hienonnettuna

2 rasiaa kirsikkatomaatteja puolitettuna
1 rkl oliiviöljyä
0,5 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1rkl balsamicoa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
pieni punasipuli hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

rucolaa, jonka päälle pirskoteltu hiukan sitruunaa ja balsamicoa

Edellisilta:
Kuumenna vesi ja suola kattilassa juuri ja juuri alle kiehumispisteen. Laita huoneenlämpöiset mozzarellapallot veteen ja anna  olla 3 minuuttia (älä siis keitä). Nosta pallot siivilään ja ala välittömästi  vedellä lämpimistämozzarellapalloista (jonkun kulhon päällä siis) pitkiä säikeitä, jotka sitten nypit pienemmiksi n.sentin paloiksi ja pudotat kulhoon. Operoituasi molemmat juustot kaada kerma sekaan, sekä 1/4 tl suolaa ja sekoita. Massan tulisi näyttää vähän kuin vetelältä raejuustolta. Anna oleentua jääkaapissa peitettynä yön yli.

Seuraavana päivänä, ennen tarjoilua
Ota burrata tuntia ennen syöntiä huoneenlämpöön, Jos se tuntuu liian kiinteältä, voit lisätä vielä kermaa. Sekoita joukkoon basikasilppu (n. 2 rkl), mustapippuri ja tarkista suola. Siirrä kivaan lasikippoon odottamaan.

Viipaloi patonki siivuiksi ja aseta ne leivinpaperin päälle uuninpellille. Yhdistä  pehmeä voi ja valkosipuli ja voitele patongit niillä. Paista 200 uunissa 7-8 minuuttia.

Laita paistinpannulle  oliiviöljy, tomaatit, valkosipuli, ja balsamico ja kuumenna niin, että tomaatit pehmenevät. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikasilpulla.

Yhdistä kaikki ainekset omina ryhminään tarjoilulautaselle ja kanna pöytään. Herkkua!


Jos Italian tunnelmat sytyttää enemmältikin, kannattaa tsekata myös
viimeisin keittiöhöyryjä ja biscotti-keksit!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Haaste; Viikon menu. Ja koko viikon söin...


Se asia on ainakin varma! 

Kuin yhteisestä sopimuksesta, Siskot kokkaa Nelle ja Sauvajyvänen nakkasivat minulle samanaikaisesti hauskan haasteen, jossa viikon ajan tuli kuvata valmistamansa ruuat ja esitellä sitten 7 ruokalajin repertuaari. Tässä saattaa kyllä käydä samoin kuin kuvatessani jääkaappini sisältöä, että lukija pettyy ja potkaista täräyttää korokkeen "lakeuksien ruokakuningattaren" alta. Lupasin kuitenkin rohkeasti toteuttaa projektin ilman sen kummempia ennakkosuunnitelmia heti pääsiäisen mentyä ohi, pääsiäinen kun olisi mielestäni  vääristänyt kuvaa ruokavaliostamme.

No ei tämä takana ollut viikkokaan ihan tavanomainen ollut, mutta onko niitä sitten koskaan? Tiistaista aloitettiin 3 henkisellä ruokakunnalla, IsoHoo haettiin kotiin junalta puoli 5 lauantaina. Urho8v, syö päivisin koulussa, mutta viiden maissa syödään vielä kotona. Viikko oli myös epänormaali siksi, että Maitotyttö oli mummolassa hoidossa kolmena päivänä, kun minulle tuli muutama käännösprojekti ja välillä Urhokin paukkas sinne syömään. Hoitopäivinä minä huolehdin vasta iltapuurosta. Sen lisäksi lähdemme torstaina pohjoiseen, joten olen yrittänyt syödä kaappeja tyhjäksi, enkä hakenut kaupasta kuin välttämättömimmät. Sen takia koko viikolla ei ole syöty esim kalaa (purkkitonnikalaa ei kai lasketa), vaikka se lasten herkkua onkin ja syödään usein parikin kertaa viikossa, lohtahan se pakkaa olemaan, keitossa, savustettuna ja paistettuna.

Kun nyt katson ruokaviikkoa taaksepäin, sitä leimaa ennenkaikkea edullisuus, ei niinkään ravinto-opillinen oikeellisuus. Salaatteja ja kasviksia olen tietoisesti yrittänyt lisätä, mutta kyllä ne tällä viikolla loistivat poissaolollaan, viikon tähtivieras tuntuu olleen peruna. Onneksi lapset tykkää napostelle kasviksia raakana, kun jaksan vaan niitä heille tikuta. 

Seli, seli.

Tässä raadollinen totuus:

Tiistai-lounaan aloitimme (ihan totta, tässä järjestyksessä) Maitotytön kanssa paistamalla lättyjä, ajattelimme ilmeisesti tehdä pehmeän laskun pääsiäisen herkkupöydistä. Keitin myös ison kattilan perunoita, jotta voisin valmistaa meille näinkin herkullisen näköistä "salaattia".


Se kuitenkin maistuu sikahyvältä ja sisälsi siis perunaa, tonnikalaa, kananmunaa, kevätsipulia, raejuustoa, kaprista ja avokadoa, kaikki jääkaapin poistolistalla.


Illalla tein itselleni saman satsin, lapsille paistoin pakkasesta kananrinnan, paistinperunoita (ankanrasvassa...) ja vähän vihannesta kylkeen.


Keskiviikkona pidettiin lasten kanssa hernekeittopäivä. Juustonäkkärillä. Säilyketölkistä.


Torstainakin pelattiin varman päälle ja syötiin makaronilaatikkoa. Urho kysyi, mitä on ruokana ja kuultuaan vastasi, että "ainakin sitä voi syödä".


Perjantaina olin ihan yksin kotona kääntämässä kun Urhokin singahti mummolaan olemaan ja syömään, siispä en itsekään luonut katsettakaan makaronilaatikkoon, vaan huomasin, että jääkaapissa oli peräti kaksi avattua maissitortillapakkausta, toisen leikkasin lastuiksi, paistoin öljyssä, levitin pellille ja silppusin päälle punasipulia, tomaattia ja vihreää paprikaa sekä jalapenoja ja juustoraastetta ja uuniin hetkeksi. Lautaselle sitten iso kasa jäävuorisalaattia, kerros tortillahässäkkää ja vielä avokadoa ja korianteria. Nam, perjantai! ja cola zeroa!

Lauantaina IsoHoo tuli kotiin ja söimme juhlallisesti loppuun sen makaronilaatikon, joka oli jäänyt melkein syömättä torstailta.


Sunnuntaina kokkasin oikein urakalla, tein alkuruokaa ja jälkiruokaa ja kutsuttiin hyvät naapurimme ex tempore syömään. En paljasta tässä vielä kaikkea, mutta ainakin söimme Hawksmorin perunoita ja hirvenfilettä maustevoin kera ja punaviiniä. Oli kunnon sunnuntai-ateria.

Maanantain valjetessa aloin jo epätoivoisena miettiä, että mitä sieltä voi vielä löytyä sieltä kaapista, mutta siellähän oli ainekset lähes lempiateriaamme, pastaan parmankinkulla ja rucolalla. Päivällä kävimme  ensin kaupungilla ja tsekkasimme kaupungin keskustaan avatun seurakunnan Kismus-kahvilan lounastarjonnan, kanakookoskeittoa ja tonnikalatäytteisiä uuniperunoita.


Voin tunnustaa, että tämän ruuan kyllä mokasin. Ensinnäkin meillä ei ollut tagliatellea, mutta ei se niin haitannut, kyllä spagettikin käy. Mutta parmankinkkupakettikaan ei ollut sitä, vaan prosciuttoa ja kun avasin paketin alkaakseni erotella siivuja, jotka kuuluu lisätä annokseen lopuksi kylminä, tuli paketista niin hirveän voimakas sianhaju, että melkein voin pahoin. Ajattelin, että jos pilkon siivut ja paistan ne pannulla rapeiksi, ehkä se auttaa asiaa, mutta se mitään auttanut! Jestas, kun olisin ollut sikalassa. Onneksi superlaadukas rucolani pelasti mitä pelastettavissa oli. 



Tänään sitten paistoin meille aikuisille -aina vaan kaapista löytyy- aterian, eli kaksi chorizomakkaraa, jotka ihanasti maustoivat samalla pannulla paistinperunat, sitten otin ne 4 maissitortillaa toisesta jämäpaketista ja tein niistä quesadillat täyttämällä ne sillä perjantain ylijäämä nachohässäkkä päällyksillä. Vielä oli jääkapissa yksi lähes edesmennyt avokado, jonka siivutin mukaan.

Siinä se, taidan saada uuden lempinimen, Lakeuksien Mättö! Tästä jää nyt haasteessa toivottu jälkiruokavinkki pois, mutta sen sunnuntain jälkkärin postaan ennen vappua.

Meillä muuten syödään aina reilut aamupalat, lapset syö puuroa, ja arkisinkin keitetään tai paistetaan usein kananmunia, leipää ja leikkeleitä. Tälläkin viikolla parina aamuna puristin itse appelsiinimehua. Samoin  iltapala syödään; Maitotyttö syö puuroa ja hedelmiä, muut leipää ja teetä tai jugurttia tai rahkaa tai muroja.

Kiitos haasteesta Nelle ja Sauvajyvänen.
Haastan edelleen Soppaa ja silmukoita Marjan
ja
Rva Patalinnun.

jos teistä tuntuu, että haluatte filmata ruokianne viikon ajan ja vielä kertoa ne meille.


Viikon menu

  • kuvaa viikon ajan kaikki tekemäsi ruoat (jos et muista kuvata niin mainitse päivän kohdalla mitä teit) 
  • jos ruoka on tosi herkku ja haluat jakaa reseptin, niin hyvä juttu :)
  • 7 ruokaa siis ja lisäksi vinkki johonkin helppoon jälkkäriin "Viikon vinkki" 
  • kerro keneltä haasteen sait ja jaa haaste vapaasti ainakin viidelle blogiystävällesi. 
  • laita postauksen otsikoksi: Haaste: viikon menu 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

GW7


 Vaasasta löytyy huomionarvoinen ravintola. Gustav Wasa on toiminut jo reilu 20 vuotta. Ensin isällä, sitten pojalla ja nyt paikkaa on muutaman vuoden luotsannut nuori keittiömestari Kim Hellman. 
Satavuotta vanhaan hiilikellariin on rakennettu tunnelmallinen, klassinen pöytäliinaravintola.  Ajoimme sinne Iso-Hoon kanssa romanttisesti maanantai-illan viettoon. Eikä ollut mikään hukkareissu. 


Oikeastaan erittäin piristävä välillä poiketa tälläiseen perinteikkääseen tiiliholviravintolaan, nykyään monet ravintolat kun pakkaavat olemaan sisukseltaan niin linjakkaita, graafisia, kolisevia, pöytäliinattomia, vaaleita... GW ei kuitenkaan sorru kitchiin, yltiöromanttisuuteen, eikä ylimääräiseen tilpehööriin,  siksi paikka vaikutti yhtä aikaa romanttiselta, tyylikkäältä ja klassiselta.
  

Tiiliholvin alla, nurkkapöydässä, nautimme erinomaisen aterian, tyylikkään pienieleisen, mutta silti mutkattoman ystävällisen palvelun saattelemana. Keittiömestari on hienosti uudistanut menukonseptin ja ravintolan päätuote onkin nykyään GW7  tasting menu, joka siis sisältää koko ajan,  kauden ja raaka-aineiden mukaan vaihtelevat 7 ruokalajia. Hienoa, että Pohjanmaallakin löytyy tälläistä tarjontaa, kuten IsoHookin sanoi, parasta on juuri se, että yhden pihvin sijaan saat monta pientä makuelämystä.


Mutta koska ravintolassa, vaikka hiukan kuvataankin, ei sentään tehdä muistiinpanoja, on vaikea muistaa iavan tarkasti mitä kaikissa annoksissa oli, mutta yritetään.


Kuukkalikeitto, ruskistetulla voilla oli pehmeä maultaan ja silkkimäisen sileä koostumukseltaan.


Toisena alkuruokana nautimme ahvenballotinen, sydänsimpukoita, juuressipsejä...


Sitten poltettua keltuaista, kampasimpukkaa ja ilmakuivattua kinkkua...Tässä kävi illan ainut harmiton kömmähdys kun keltuaisen kerrottiin ensin olevan "mantelisipsi"...


Ensimmäisenä pääruokana  upean kypsyistä naudan ulkofilettä ja erittäin maistuvaa perunakakkua. Juuri lisäkkeet ovat usein niitä, jotka jäävät maussa tavallisuuden tasolle ja olin hiukan skeptinen nähdessäni palat leikattavaa lämmitettävää perunakakkusta, mutta aivan syyttä, maku oli todella tuore ja herkullinen.


Toisen pääruuan lammas oli saapunut Ilmajoelta. Annoksen päähuomion sinänsä moitteettomalta lampaalta vei kuitenkin tuo aivan superhyvä linssilisuke. Resepti, kiitos!


Juustona  oli Jalasjärveläisen Juustoportin vuohen Gruyereä, mainiolla sipulihillokkeella.

Viimeisestä osiosta eli suklaabrownie rommirusinajäätelöllä ei yllättäen löydy kuvaa. Siinä hiukan moitimme rommirusinajäätelön valintaa suklaan kumppaniksi, haikailimme vaikka ihan simppelin vaniljajäätelön perään.

IsoHoo nautti jonkun lasillisen viiniä, mutta minä olin luvannut ajaa kotiin, joten viinivalinnat jäivät osaltani testaamatta. Kaiken päätteeksi nautimme vielä espresson ja capuccinon (minä olen se moukka).

Tyytyväisiähän me olimme. Jäimme kaipaamaan jonkunlaista keittiön tervehdystä, kuitenkin näinkin pitkä menu kysymyksessä.
Tyytyväisiä siis miljööseen, palveluun ja ruokaan. Aina täytyy muistaa myös missä ollaan ja ketä asiakkaat ovat, luulenpa, että liian 
pikkumaisen suoraan-oppikirjasta oleva tarjoilu saisi pohjalaisen tuntemaan itsensä lähinnä epämukavaksi.

Ravintolaa varatessani paljastui myös kiva yllätys, tajusin Kim Hellmannin olevan Stig Helmannin poika. Stigu taas on pitkän laivauran tehnyt keittiömestari, jonka luukulta minäkin olen kantanut annoksen jos toisenkin. Yksi niitä, jonka kanssa kaikki sujui aina jouhevasti, asiakkaan etu ja toiveet etusijalla. Että terveisiä ja kiitos!

Ravintola löytyy ihan keskeltä Vaasaa, jos vaikka kesällä poikkeatte kaupungissa!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Viimeinen silaus Pekingin ankalle: Luumukastike




Viimeisenä pääsiäispyhänä herkuttelin ja hemmottelin perhettäni Pekingin ankalla. Valmistin sitä tietenkin luottoreseptilläni...tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että olen valmistanut kyseisen ruokalajin peräti kerran aikaisemmin. Tuuri kävi silloin kerrasta ja Nigellan ja Jamien ohjeistuksia hiukan yhdistettynä ruuasta tuli  herkullinen ja mutkattomasti valmistuva, joten en nähnyt mitään syytä lähteä reseptiäni muuttelemaan. Yksityiskohtaiset ohjeet ankan valmistukseen ja  ruokalajiin kuuluvien kiinalaisten lättyjen tekoon kahdellakin tavalla löydät aiemmasta postauksestani Pekingin ankkaa matalan aidan taktiikalla.

Mikäli sinussa asuu pieni puuhastelija tai peräti insinööri tai kertakaikkisen perusteellinen ruokahifistelijä, haluat ehkä kokeilla Pekingin ankan toteuttamista vähän pidemmän kaavan kautta, kuten Campasimpukka ja Kammenpyörittäjä. Valmistustapa, joka on kekseliäästi modifioitu alkuperäisestä arotuulessa roikottamisesta Keski-Suomen oloihin, edellyttää kuitenkin esim. kompressoria (niin juuri, tuota pelottavasti pihahtelevaa raskasta tankkia, jonka saa vaikka naulapyssyn soimaan), joten minut pelattiin ulos jo tässä vaiheessa.

Laiska emäntä tekee kuten minä ja antaa uuunin hoidella hommat, ankan runsas rasva pitää sen mehevänä ja kuori rapeutuu pikku penslauksen  avulla juuri sopivasti.

Mutta ainahan jotakin edistysaskelta on otettava. Jo ensimmäisellä kerralla katselin itsetehdyn luumukastikkeen ohjetta Jamieltä, mutta koska silloin oli niin miljoonaa muuta uutta asiaa, tyydyin avamaan pöytään valmiin Hoi Sin kastikepurkin. Ja hyvää oli. Mutta nyt kun  vaihtoehtona oli sekä se, että tuo omatekemä luumukastike, veti luumukastike kirkkaasti ohi,! Että hyvä voi olla siis vielä parempaa! 

Itsetehtyä luumukastiketta oli hiljakkoin väsätty sekä Keittotaitelua-blogissa, että Campasimpukalla, josta kopioin ohjeen omaan käyttööni, siinä kun oli ainesmäärät muutettu jo sopivasti pussilliselle kuivaluumuja, vähän lisäsin mausteiden määrää. Jamie muuten tekee kastikkeen tuoreista... eli vielä tässä on ehkä parantamisen varaa.



Luumukastike -perinteinen kiinalainen maustekastike

200 g kuivattuja luumuja2 dl vettä
1tl tl kiinaista viismaustetta
1tl chilijauhetta
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl ruokosokeria 
raastettu appelsiinin kuori


Pane kaikki aineet kasariin, luumuja voit saksia vähän pienemmiksi. Keittele miedolla lämmöllä luumut hajoaviksi, 20 min +. Minä lisäsin aina välillä kyllä lisää vettä, sillä eihän me tästä betonia haluta vaan notkeaa kastiketta. Lopuksi vielä survaisin sekaan sauvasekoittimenkin, koska mielestäni luumut olivat liian isoina sattumina.

Sitten vaan kiinalaisen lätyn väliin ankanlihaa ja -nahkaa, kurkkua, kevätsipulia ja luumukastiketta. Ihanaa!



Alkuruuaksi  tein suppilovahveroista kiinalaista sienikeittoa, jonka reseptiä ainakin Ankerias Vipunen odottelee vesi kielellä. Odottavan aika on pitkä, mutta tässä tapauksessa ikuinen, sillä reseptiä ei todellakaan ole tulossa. Olin tutustunut moneen reseptiin netissä ja sitten vielä makuaistini kanssa yritin pelata ja saada oikeaa makua aikaan, koska visio keitosta oli vahva, mutta ei siitä hyvää tullut. Kauniisti sanottuna oli kuulemma kuitenkin "ruokahalua herättävä" ellei varsinaisesti nyt herkullinen. Sori, Ankerias, tee itte parempaa.  Mä voin sitten tehdä sitä seuraavalla kerralla.

Jälkkärinä tarjottu Banoffee sentään oli herkullista. Kondensoidun maitotölkin keittäminen kinuskiksi on se salaisuus, se kinuskin maku on ihanan makea, mutta ei öklö. Erilainen kuin mikään muu kinuski.