Kotonani asuu hirmu söpöläinen pääsiäistrulli.
Määrätietoisen tarmokkaasti tuo trullinpoikanen toteuttaa mm. omat kasvomaalauksensa (naamaan piirtämisestä on unelmoitu aina halloweenistä lähtien, kun äiti aiheutti pienimuotosen trauman omalla kasvomaalauksellaan). Näin äidillä jää enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen, bloggaukselle.
Ja nyt seuraa pienimuotoinen elvistelyosuus, mikäli siihen vaatimaton pohjalainen kykenee, siis pienimuotoisuuteen. Anteeksi etukäteen jos tulee nostettua kissan häntää tarpeettoman tiheään.
Helmikuu oli villi kuukausi, tulikohan silloin pyynnöstä laadittua 3 eri kilpailureseptiä. Maaliskussa oli sitten sadonkorjuu.
Jos siis muistatte....
herkullisen pasta-annokseni Penneä parhaassa seurassa ja siihen liittyvän jälkiruuan Kahvikaverin kirsikkapehmis, jotka valmistin Maggin kilpailuun, niin voin ilokseni kertoa, että arvovaltainen raati valitsi annokseni kilpailun voittajaksi. Näin sanoen:
- Kilpailun voittanut ateria oli onnistunut ja tasapainoinen kokonaisuus – juuri sitä, mitä kilpailussa haettiin: helppo, nopea, herkullinen ja myös ravintoarvoiltaan suositeltava. Resepteissä oli hyödynnetty monipuolisesti tutumpia mutta myös harvinaisempia raaka-aineita, keittiömestari Marko Laine luonnehtii voitokasta ateriakokonaisuutta..
Kakkossijan jakoivat hienosti Iskä kokkaa ja Hellan ja Viinilasin välissä-blogit. Onnittelut!
Kilpailun lehdistötiedote löytyy täältä ja sieltä vielä erillinen tiedote (jonka saat kuvaaklikkaamalla isommaksi)kustakin bloggaajasta, jos haluatte käydä lukemassa.
Palkinnoksi sain tuotepaketin sekä aika hurmaavan kahvinkeittimen, mutta siitä lisää tulossa omassa postauksessa.
Kiitos Maggi!
Olen tainnut pantata tietoa blogissani myös Heinzin järjestämän Pohjoismaiden paras jauhelihakastike -kilpailun tuloksista, vaikka facebookissa olen sitä hehkuttanutkin. Minä siis valmistin kastikkeen, Heinz valitsi sen Suomen edustajaksi ja Facebookissa järjestettiin sitten kova äänestysmittelöö neljän pohjoismaan edustajan kesken. Olin varma, että sorrun ainakin ruotsalaisten jalkoihin. Mutta niin vaan kaikki rakkaat äänestäjäni äänestitte minut voittoon. Voittaja ratkaistiin facebook äänien, ja kastikkeet valmistaneiden ruotsalaisten italialaiskokkien mielipiteiden yhteistuloksena. Toimituksesta on pieni videonpätkäkin. Huomatkaa kultainen Heinz-pullo!
Kuten tanskalaiset asian ilmaisevat:
I dag er vi stolte af at kunne præsentere Nordens bedste kødsovs. Til lykke til Nanna Rintala fra Finland, din opskrift bragte dig hele vejen til førstepladsen, og rejsen til Bologne er din!
Bolognaan siis voittomatkalle. Myös Le Creusetin patasetti kuuluu palkintoon, sitä ei kyllä vielä ole toimitusvaikeuksien takia näkynyt.
Kuten tanskalaiset asian ilmaisevat:
I dag er vi stolte af at kunne præsentere Nordens bedste kødsovs. Til lykke til Nanna Rintala fra Finland, din opskrift bragte dig hele vejen til førstepladsen, og rejsen til Bologne er din!
Bolognaan siis voittomatkalle. Myös Le Creusetin patasetti kuuluu palkintoon, sitä ei kyllä vielä ole toimitusvaikeuksien takia näkynyt.
Mutta kiitos Heinz!
Lisäksi mun kävijämittari heilahti pääsiäisenä yli 600 000, mikä tuntuu aivan mielettömältä. Helmikuussahan blogini täytti 3 vuotta.
Ehkä tässä pitäisi joku arvonta järjestää kaiken kunniaksi, kunhan vain ensin keksin palkinnot. Bolognan matkaani en kyllä anna!