Kevyesti kesään lihapiirakalla

Koska vuoden suurin salaatinsyöntisesonki on käynnissä ja  elämän bilevaihekin kaukana takanapäin, mikä tarkoittaa vain muistoja kesäöiden grillireissuista, on ihmisen vähintäänkin uppopaistettava jotakin välttyäkseen liialta keventymiseltä (Henkilökohtaisesti olen vältellyt keventymistä viime vuosina uskomattomalla menestyksellä).

Myös koska kesä on juuri oikeaa aikaa hyödyntää appivanhemmilta joskus saaatua friteerauskeitintä. Pönttöö kainaloon ja terassille, käryt fasaanien iloksi. Sähköisen friteerauspannun suurin avu on muuten se termostaatti, ei tartte miettiä, koska öljy on sopivaa ja jäähtykö se vai peräti roihahtaa kohta.

Ja myös siksi, että saat ihanan yllärivieraan yökylään ystävättärestäsi lapsiensa kera, ja grillin sanottua alkukuusta irti sopimuksensa on keksittävä jotakin muuta (kevyttä) iltapalaa. Omat perinteeni velvoittavat tietysti; vieraiden varjolla kokataan aina jotain ennentekemätöntä, epäonnistumisen uhallakin. Sitäpaitsi pahimmassa tapauksessa voi aina sanoa, että en ollut koskaan ennen tehnyt tätä, varmaan huono resepti. Teeppä bravuuriasi, epäonnistu ja yritä siten selittää, että yleensä tämä on kyllä syötävää. Ni!

Itsetehdyt lihapiirakat ovat jo pitkään väijyneet minua siellä täällä ja kutkuttaneet taikinapeukaloani. Mutta kun niitä Liisa väänteli hyvällä menestyksellä hiljakkoin Kivistössä, lupasin itselleni, että nyt, paljon myöhempää ennemmin, niitä vihdoin taiteillaan myös meillä. Reseptiä noudatettiin tunnontarkasti alkuperäistä muokkailematta, paitsi, että en mittaillut mausteita, mistä saattoi johtua, että sinapinsiementen osuus oli arvioitua - tai siis juuri arvionnin seurauksena- suurempi... Ja taikina käskettiin kaulia 3 millin paksuuteen....oiskohan tuo ollut mulla pikkusen reilu, ensikerralla ohennan reippaammin. Lisäksi puuroriisi, jota ihmisellä on AINA joulun jälkiseurauksena vajaa pussi kaapissa, oli varmaan jossakin havikistä herkuksi -puuskassa lähtenyt kävelemään, joten sitä sai tuurata risottoriisi.

Kotitekoiset lihapiirakat
tai Lihis, kuten sitä Kivistössä kutsutaan(jonka resepti tässä kopioituna)

Taikina:

3 dl maitoa tai vettä
25 gr hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
8-10 dl hiivaleipäjauhoja

Täyte:
400 gr jauhelihaa
2 sipulia
4 dl keitettyä puuroriisiä (1,5 dl keittämätöntä)
1-2 tl suolaa
1,5 maustemitallista maustepippuria
valkopippuria
mustapippuria
1 tl sokeria
1 tl sinapinsiemeniä
1 rkl valkoviinietikkaa



Lisää hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, skoita muutkin aineet joukkoon ja vaivaa kunnes taikina irtoaa käsistä (tai koneesta). Anna nousta peitettynä 3 varttia.

Keitä riisit. Silppua sipulit ja kuullota pannulla. Lisää sekaan jauheliha, paista kypsäksi, lisää riisi ja mausteet joukkoon.

Kauli taikina n.3mm paksuiseksi levyksi jauhotetulla alustalla ja ota pyöreällä muotilla paloja. Täytettä ruokalusikallinen per pala, kostuta reunat ja painele tiivisti nyssykän reunat yhteen. En kyllä muistanut kostuttaa, kiinni pysyivät silti. Anna kohota 10 minuuttia. Mulla taisi tulla 15 piirakkaa ja kuten esikuvallanikin, täytettä jäi reilusti yli.

Uppopaista piirakat 180 asteessa kauniin ruskeiksi molemmin puolin, paistoastian koosta riippuu kuinka monta sinne sopii kerralla kellumaan. Valuta talouspaperin päällä. Kos kuori tuntuu kovalta, anna pehmetä hetken muovipussissa liinan alla. Öljyä rittää hyvin 1 litra. Rypsiöljyä sanoisin, tai muuta mautonta.

Kohta ajankohtaisen sanonnan mukaisesti helppoa kuin heinänteko, eikä edes mitenkään työlästä. Taikina oli upeaa käsitellä jostakin syystä. (vahinko?)

Kukin pistäköön piirakkaansa mitä haluaa, meilläpäin sinappi, ketsuppi ja aivan EHDOTTOMASTI Koskenlaskija- sulatejuustosiivut kuuluvat esillepanoon. Kurkkusalaattikin olisi kuulunut, mutta hänkin oli jo poistunut keskuudestamme.

Mutta jos kesäisiä tunnelmakuvia mietitään, niin "illan viilentyessä ja kääntyessä sateeksi, turvassa terassin katon alla lihapiirakoita paistellen ( ja oli mulla punkkulasikin kädessä), hyvän ystävättären kanssa jutellessa" tuokiokuva ei ole yhtään pöllömpi, vaikkei se ehkä ekana mieleen juolahdakkaan missään ihanin kesäjuttu-gallupissa. Mutta kuten sanottu, ei pöllömpää! ( eli pöllöömpää...)

All Inclusive

.Pieni lomamatka-bloggaus. Ei sisällä reseptejä, matkavinkkejä, eikä ravintolasuosituksia. Lukekaa jos jaksatte.

Jos joku on kaivannut, niin kahden viikon blogihiljaisuus johtui lomamatkasta ja sitä edeltäneestä surkean kiireisestä viikosta.

Nyt kotona. Matkalla mukana oli Iso-Hoon pikkupokkari ainoastaan, ja kuviakin otettiin vähänlaisesti, koska lomailin kunnolla kun kerran rupesin, eli ilman nettiä, kännykkää ja lähestulkoon siis myös ilman kameraa. Kuvauksesta menee  viimeisinkin viehätys siinä vaiheessa kun huomaat räpsiväsi kuvat sokkona, kirkkaassa auringossa nimittäin kameran näytössä näkyy tasan ei mitään. Nada.

Olenpa minä kiertänyt jonkin verran maailmaa minäkin; omilla tuunatuilla matkoilla, ystävien luona ympäri maailmaa yöpyen tai rinkkaselässä aikatauluttomasti reissaten, muutamalla ylipitkällä interreilillä, jo alle kouluikäisestä saksan laivoilla, hotelleissa, hosteilleissa, leirintäalueella telttaillen... välillä on budjetti sallinut hillitöntä shoppailua, välillä on laskettu kolikoita ja ihmetelty kumman ottais kun rahat ei riittäneet sekä nakkiin että sämpylään. On toki pakettimatkojakin kokeiltu. Ja onhan sitä tullut ulkomailla asuttuakin ainakin 4 maassa kotimaan lisäksi.

Mutta koskaan koskaan en ollut aikaisemmin ollut All Inclusive - lomalla

Lomakohde oli siis Kreikka ja Kos'in saari..Lomaseurana oma lähiperheeni, eli kaikki sisarukseni perheineen ja vanhempani. Tipalla kuitenkin oli, että pääsimme matkalle mukaan lainkaan. Aina niin terveistä lapsistani Maitotyttö päätti kehittää tiistai-iltana yli 40 asteen kuumeen joka jatkui, jatkui ja jatkui ilman muita oireita. Matkan oli tarkoitus alkaa  perjantaina 10.38 Helsinkiin lähtevällä junalla ja koska Pappa the lääkäri oli palaamassa parin päivän työmatkalta vasta torstai-iltana, päätin raahautua torstaina terveyskeskukseen ihan vaan tsekkaamaan korvat ja kurkun. No siellä alkoikin melkoinen härdelli kun kerrankin alettiin tutkia oikein maan perusteellisesti, otettiin pissanäytettä, joka ei olekaan vaipankantajalta ihan yksinkertainen juttu ja kotia lähtiessä sitten viimeinen lääkäri sanoi, että ei suosittele lähtöä kun ei löydy taudille syytäkään....

Minä sitten yöllä kuitenkin pakkasin, Urho7v:n tavarat omaan laukkuun, olimme päättäneet, että Urhon on ainakin päästävä kauan odotetulle matkalle.Ja uskoin viimeiseen asti, että aamu on kuumeeton. Ei ollut. Vieläkin lähenneltiin 40 astetta. Yöllä oli kuitenkin alkanut sellainen haukkuva yskä, että ajattelin sen olevan sitä laryngiittiä vai mitä se on. Mentiin aamulla sitten vielä verikokeisiin ja käytiin lääkärin puheilla ja lähdettiin allapäin kotia. Matka jäisi. Iso-Hoo lähti viemään vanhempiani ja Urhoa  juna-asemalle ja taisimme kaikki olla vähän kyynel silmäkulmassa.

Sitten soittaa lääkäri. Verinäyte oli puhdas, ei siis bakteeritulehdusta, ei tarvetta pissaviljelylle ja oli konsultoinut kokeneemman  lääkärin kanssa. Kyseessä kuitenkin ilmeisesti vain Laryngiitti, joka kestää muutaman yön yleensä. Kirjoittavat reseptin keuhkoputkea laajentavaa ventolinea ja ja mukaan reilusti kipulääkettä ja "omalääkäri" (pappa siis), niin ei nähnyt mitään syytä miksi ei voi lähteä.

Viimeinen mahdollinen juna lähti tunnin kuluttua, apteekissakin vielä käytävä... melkoista hulinaa. Lähestulkoon kaikki tuli matkaan paitsi beauty boxini, eli kännykättömän ja netittömän loman lisäksi vietin myös meikittömän! Dödöä ja hammasharjan sentään kävin ostamassa....

Blue Lagoon Resort oli upea lomakeskus, hyvät isot huoneistot, kauniit istutukset, yliystävällinen henkilökunta, 4 erilaista buffet-ravintolaa. joissa vaihtuvat ruuat, runsaat, hyvänmakuiset, loistava hygieniataso. Olisi ollut iltashowta ja monenmoista aktiviteettia, ne jäivät kyllä meiltä käyttämättä. Lasten kanssa ihanan helppo tankata allasbaarista juomista ja jäätelöä, lounaat toimivat, niin myös lättybaari...eihän siellä piru vie olisi tarvinnut edes kävellä kun pikku sähköavobussit kruisailivat koko ajan kyytiä tarjoten pitkin valtavaa aluetta.

Mutta, mutta....minä ja perheeni taidamme olla sielultamme enemmän reissaajia kuin lomailijoita. Olisimme voineet olla missä tahansa. Kaipaamaan jäin kreikkalaista tunnelmaa ja arkea,  ruokapaikkojen etsintää ja sellaista. VOISIHAN sieltä alueelta tietysti poistua, mutta kuulkaas ei se nyt ole niin yksinkertaista kun kerran on tuollaisen loman varannut. Yhtenä päivänä karkasimme 12 km päähän Tigaki- rannalle, osa meistä ajoi matkan pyörillä (minäkin) ja se oli aika ihanaa ja ihana päivä.Rannalla on ihanaa. Urhokin sai jättisuuren suklaadonitsin.

Lounaalta lähitavernasta on koko matkan lähes ainoa ruokakuva, veljeni marinoidusta mustekala-annoksesta.

Saimme jättää Maitotyön myös isovanhempien hoiviin yhtenä iltana ja otimme bussin kaupungille. Onhan siellä rantakadulla tunnelmaa...

Koska kaupugilla syöntiin oli latautuneet kauheat odotukset, ihan Murphyn lakien mukaan emme onnistuneet ruokapaikan valinnassa kuin keskitasoa heikommin. Onneksi cokis oli sentään söpöliinipulloissa.

Ja kattaus kondiksessa....

Illalisen jälkeen eksyttiin onneksi huippu jätskibaariin.

Kukas tekee suomen ekat Macarons-jädet?

Kai sekin on mainittava, että lomaviikko oli hukean helteinen (helleraja Kreikassa 34), niin, ja koin myös elämäni ensimmäisen maanjäristyksen, juuri sen, 5,8 Richteriä Rodoksella, joka on aika lähellä. Olin huoneessa Maitotytön kanssa, seisoin, kuin maailma alkoi liikkua, luulin ensin että pyörryn ja ehdin ajatella, miten Hiljan käy jos olen oikein kauan tajuttomana....sitten tajusin, että ei tämä olekaan tämä liike pääni sisällä vaan se on maa joka liikkua. Järistys oli sivuttaisuuntaista liikettä, kuin olisi seisonut kiikkerässä veneessä, liike oli hyvin pehmeää, mutta silti voimaa uhkuvaa....jännä tunne kun sen sai kokea näin turvallisesti. Maanjäristysexperttimme Natasisko kertoi, että järistys voi olla siis sivuttaissuuntaista tai ylös alas  -tärinää tai rajuimmillaan sitten molempia. Että sitten jo rytisee.

Mutta loma on aina ihanaa, parhaassa seurassa parassa. Lapset saivat ainakin uida sydämensä kyllyydestä ja Maitotytön kuumekin lakkasi heti kun matkaan päästiin. Lentokoneessa menomatkalla kyllä protestoi koko 3 ja puoli tuntia....niinkuin kauniisti sanottuna.

Kukaan ei myöskään palanut. Kertoimet olivat isoja, niistä huolimatta Urho ja Iso-Hoo ovat ruskeita kuin pavut.

Me naiset tyydyimme suojaamaan ihoamme myös vaatetuksin. Rusketus on niin last season! (sanoo kateellinen)

(Ai niin, olen myös unohtanut mainita, että keittiöhöryjäkin ilmestyi jo kuun vaiheessa. Käykää lukemassa raparperirouhuja)

Yo Yo Yo ! /jou, jou jou/

Etelä-Pohjanmaalla oli miesmuistiin kylmin ja sateisin lakkiaispäivä. Ihan hyvä, sillä kakut säilyi yön hyvin terassilla! Jos nyt jotakin hyvää pitää etsiä....

Meidän pienellä seitsemän tuvan streetillä juhlittiin ensimmäistä kertaa ylioppilaita ja heti kahden perheen voimin. Minäkin sain luvan osallistua tuon vastapäisen naapurin juhliin pyöräyttämällä sinne täyte- ja voileipäkakut.

Tuollaisen yo-lakkikakun  tein ensimmäiseksi kakuksi, loput olivat sitten perinteisempiä mansikkasurvostäytteisiä  kermakakkuja sokerimassasta väännetyn lakkikoristeen kera.

Voileipäkakkua tarvitsi tehdä vain yhtä sortimenttia eli lihatäyttöistä. En nyt jaksa avautua resepteistä sen enempää muuta kuin sen, että kyllä se kylmäsavukinkku tekee täytteestä erinomaisen.

Kuvailu oli vähän kiireistä siinä aamun tohinoissa, ennen kakkujen koristelua oli jo ehditty käydä Urho-ekaluokkalaisen kevätjuhlassa kello 8. Kiireisissä tunnelmissa aamulla koko perhe lähti hyiseen säähän ilman takkeja.(niistähän on vain vaivaa :-riisu/pue/minne laitan) Vähänkö arvasimme, että sisälle ei ollut pääsyä ennen lipunnostoa ja suvivirttä (lauloin kovaa)! Urho 7v oli vielä (juhla)shortsit yllä... Hrrrrr...

Niin vain kohmeiset sormet taipuivat kumminkin kanteleen kielille notkeasti, kun Urho juhlissa soitti ihan yksin reippaasti Pienen pieni veturi. Likat oli sanoneet, että vähänkö Urho soittaa hyvin! (Kaikki on suhteellista...) Mutta niinhän se on, soittajat saa aina kaikki naiset!

Voiko muuten kakkutehtailusta saada jännetuppitulehduksen? Noin niinkun oudokseltaan. Pikkuusen pakottaa oikiata rannetta....

Onneksi onnittelukorteissa sai tällä kertaa edes kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Eetu Ylioppilas

Grrrrr mitä grilliribsejä!

Vihdoin viimein sain grillauskauden avattua lauantai-illalla. Ilmeisesti myös lopetettua samalla saman tein, sillä kuusi vuotta vanhasta kaasugrillistä putosi takaseinä puhkiruostuneena kokonaan pois. Tiedän kyllä, että polttimot voi vaihtaa, mutta mitäs sitten jos ei ole enää materiaa mihin polttimot kiinnittää? Tälläistä voi ilmeisesti tapahtua ainoastaan allekirjoittaneelle! Onneksi naapurin kaasugrilli vietti vapaailtaa, ja saimme sen lainattua omalle terasille. Kun oli vieraitakin tullut kutsuttua....

Viime kesän harjoittelin monta kertaa grulliribsien tekoa, ja nyt alkaa resepti olla kohdillaan. Olen päätynyt keittämisen sijaan esivalmistelemaan kylkirivistöt uunissa paahtamalla kuivamausteseosta pintaan hierottuna. Sitten tehdään B-B-Q-kastike jota sivellään varsinaisen grillauksen aikana. Uunissa paahtamisen idean, kuten myös pintaan hieraistun seoksen reseptin nappasin jo viime kesänä Sillä Sipuli-blogista, sieltä löydetyt reseptit eivät kyllä koskaan tuo pettymystä. Heidän grillauskastikkeensa on myös mainio, mutta tällä kertaa kokeilin Lantliv mat&vin 3/12 -lehdestä löytyvää hoisin -kastikkeen makuista grillauskastiketta. Suosittelen ehdottomasti.

Porsaan grilliribsit hoisin tyyliin

reilu 2 kg porsaan marinoimattomia elikkä naturelleja porsaan grillikylkiä

Mausteseos pintaan:
riittää reilulle 2 kilolle joka taas riittää 4-6 hengelle riippuen lisukkeista sekä syöjien intohimosta grilliluihin

1 rkl fariinisokeria
2 tl paprikajauhetta
1 rkl karkeaa merisuolaa
mustapippuria
1 tl valkosipulijauhetta
hiukan chiliä

Hiero mausteet yhteen morttelissa ja hiertele seos sitten grilliluurivien pintaan. Asettele palaset levälleen vierekkäin uuninpelille (leivinpaperi! tiskari kiittää!) ja paahda 200 asteessa n. 30-40 minuuttia, kunnes liha hieman alkaa vetäytyä luista.

Hoisin-tyylinen grillauskastike

1 1/2 dl hoisinkastiketta (marketin eksotiikkahyllystä lasipurkissa, esim blue dragon)
1/2 dl japanilaista soijaa
1 rkl mustapippuria myllystä
1 dl tummaa muscovadosokeria, itse korvasin fariinilla tällä kertaa
1/2 dl punaviinietikkaa
1 pieneksi hakattu tuore chili siemenineen

Sekoita kaikki kastikkeen aineet pieneen kastrulliin (siis pieneen kattilaan) ja nosta kiehumispisteeseen, sitten pienellä lämmöllä keittelet kokoon niin kauan että kastiketta on jäljellä enää vain kolmannes. Anna kastikkeen jäähtyä. Kastikkeen voit siis tehdä jo hyvissä ajoin/edellisenä päivänä, ei myöskään haitta vaikka ribsit esipaahtaa aamulla ja grillaa illalla.

Kun grillauksen aika koittaa, sivele glaseerauskatiketta ribseille ja grillaa miedolla lämmöllä ribsit kuumiksi ja kastikkeen hiukan pintaan karamellisoituneeksi. Kastiketta saa sivellä pintaan myös grillauksen aikana kun kääntelet ribsejä. Viimeisen kerran kastiketta pintaan juuri ennen kuin julistat ribsit valmiiksi. Anna luiden levätä vielä 10 minuuttua ennen kuin paloittelet ne tarjolle.

Grillauksessa on tärkeää, että grillaaja ei syöksy välillä minnekään muihin hommiin, sillä nämä herkut kärähtävät hyvin helposti, ole valmiina siirtämään niitä välillä sivuun mikäli lieskat alkavat näkyä, tai hoksaat että nyt on liian kuumaa eli kääntele siis kylkiä ahkerasti, muuten et kyllä huomaa sitä.

Huom, tässä ennen leikkuuta, voishan ne näinkin tarjota... ja nämä ei siis oo oikiasti yhtään planeet (tällä kertaa) vaikka glaseeraus tummanpuhuvalta vaikuttaakin. Tiedättehän, kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa....

Ribsien kanssa meillä tarjottiin ihanan tulisen kirpeää vietnamilaista kaalisalaattia (kuten tämä kanasalaatti, mutta ilman kanaa ja lisänä inkivääri), uunilohkoja, ciabattaa, ja grillattua munakoisoa, paprikaa ja kesäkurpitsaa fetalla. Vähän sekavasti tuli menuun tuota välimerellisyyttäkin mukaan, mutta teki niin mieli noita vihanneksia ja perunaa.

Ja tällä kertaa siis loistava kypsyys ribseissä ja tuo tahmakastike suorastaan pakotti ottamaan aina yhden lisää ja lisää ja lisää.

Maitotyttökin innostui ribseistä ja imeskeli kokonaista 3 luunympärystää putipuhtaaksi. Taisi heittää pikkuisen tytön natriumtasot kaakkoon, mutta ei hennonnut kieltää kun toinen niin antaumuksella keskittyi hommaan.

Tulihan se sieltä illan viileys ja hämäryyskin vielä kun alettiin lähestyä puolta yötä. Ja kesän ensimmäiset toveri hyttyset. Oli siis kaivettava esiin paellapannu. Kas kun en muuta keksinyt hätäpäissäni alustaksi sitruunatuikuille ja hyttyskierukalle, jolle ei tietysti löytynyt alustaksi kuin kaljapurkki...

Sunnuntaiaamun herätys olikin sitten" hauska" kun Ilkka-lehden kannessa törötti keskellä isona oma naama. Alunperin jutun oli tarkoitus liittyä Hävikistä-herkuksi- tempaukseen, mutta kun lehtimaailmassakaan ei näköjään aina vasen käsi tiedä oikean hommista, sattui niin, että Kalevan toimittajat tekivät samaisen aiheen tiimoilta jutun Kokit ja Potit Hannelesta ja sehän julkaistiinkiin sitten useammassa maakuntalehdessä ruokatorstai- palstalla, mm Ilkassa. Hyvä niin, se oli hyvä juttu. Ilkan toimittaja porhalsi kuitenkin meille ja sanoi työstävänsä muuten juttua ruokablogeista ja etsivänsä uuden näkökulman.

Juttu sai siis kansilööpin lisäksi vielä kokonaisen sivun tilaa Aikaa ja Ihmisiä palstalla väliotsikoilla "Samaa ruokaa kahdesti? Kiitos ei!" ja "Herkullista kokeilua ja mokailua" jossa maalattiin kuva aikalailla kai minun näköisestäni pössöttäjästä. Erityisesti pidin sanavalinnasta "Mihinkään erityisruokavalioon hän ei ole kunahtanut." :)
Juttua ei valitettavasti (onneksi?) ole luettavissa verkkoversiona, ainoastaan maksullisessa näköispainoksessa. Jutussa oli myös lopussa Ruokablogit vertailussa -taulukko, jossa lyhyesti kuvailtiin kunkin arvosteltavan blogin kirjoittaja, idea lyhyesti, päivitystiheys, millaista ruokaa, visuaalinen ilme, erikoista, plussaa ja miinusta. Blogeille oli sitten jaettu nälänherätysarvosana 4-10. Kanssani lankulle olivat joutuneet Omenaminttu, Suolaa&Hunajaa, Vegemisiä ja Campasimpukka.. Ja koska meilläpäin ei koskaan vedetä kotiappäin sain omaksi nälänherätysarvosanaksi kiitettävän 9! Jotta kiitos vaan !

Ja pientä jälkikorjausta; juttu löytyykin täältä ja täältä, ilman kuvia ja vertailutaulukkoa.

Hävettävää hävikkiä...mutta onneksi on lämppärit....

Ensin leipä, sitten sirkushuvit.

Campasimpukka , tuo nainen, joka kävi hiljattain väistelemässä fasaaneja Pohjanmaalla asti, teki  herkullisen kuuloisia kanaleipiä (ja leivänkin itte, melekeen kun pohojalaanen) ja sain heti inspiksen. Oli Iso-Hoonkin mukava tulla golf-kierrokselta, saunan kautta kanaleipien ääreen.Olivat kuulemma erityishyviä, toki tuon tiesin itsekin, kun kolme söin.

Hävikistä herkuksi-kampanjan aikana on osallistuneissa blogeissa tehty monenmoista herkkua, mutta kyllä se suomalaisen helpoin herkku taitaa olla vanha kunnon lämppäri lämmin voileipä. Ja vaikka sitäkin on nyt veistelty monellakin taholla, niin mitä sitten? Aina mukaan yksi mahtuu! Pikkasen  omani kallistuu sinne bruchettankin suuntaan, onpahan vaan täytteiltään runsaampi. Niin se piti vielä sanoa, että käykää vierailemassa viimeistään nyt facebook-sivustolla ja kertomassa mikä on ollut kampanjan aikana mielestänne paras resepti tai vinkki niin voit voittaa viiden ruokalajin illallisen Hotelli Kämp Signessä kahdelle ja Sami Tallbergin villiyrttikirjan. Palkinnon arvo 275€. Äkkiä osallistumaan! Voin lähtiä kaveriksi syömään... :)

Herkulliset kanalämppärit siitä mitä kaapissa sattui olemaan

Grillikanan jämät
iso tomaatti
 2 valkosipulinkynttä
paprikatäytteisiä oliiveja
juustoraastetta
ruohosipulia
olliviöljyä
(ohra)leivän siivuja (6 kpl)

Pilko kana, oliivit ja tomaatti  pieneksi kuutioiksi ja sekoita hienonnettujen valkosipulinkynsien ja juustoraasteen (juuston voi myös kuutioida, ellet jaksa kaivella raastinta esiin) sekä hienonnetun ruohosipulin kanssa .Mulla oli ehkä +/- desi/kourallinen kaikkea Valuta leivänsiivuille (jo kuivahtaneemmatkin käyvät) reilusti hyvää oliiviöljyä ja päälle ainesmassaa. 200 asteeseen uuniin kunnes juusto sulaa ja leivät näyttävät hyviltä.

Ja loppuun vielä häpiä-teema: Luulitte varmaan saavanne sirkushuvia, eli taas kuvan jääkaapistani...No ei tällä kertaa, saitte jo huvinne. Mutta lupasin päivittää, jopa mahdollisesti listata hävikkiäni. Kuten arvelinkin, listat ei ole oikein mun juttu... mutta sen voin sanoa, että tässä valveutuneessa hävikinkyttäystilanteessa alan tunteas todella omantunnontuskia.... Olen nimittäin näidenkin kolmen viikon aikana joutunut heittämään ihan hirveästi pois... Se kyllä osittain johtui siitää hirveästä alkutilanteesta, johon olin ajautunut, ei kaikki kuut ole tälläisiä.

Oma ongelmani ei mielestäni ole enää se, että ostan liikaa tai mitä sattuu, suunnittelua voisi paljon vielä toki parantaa. ja aika hyvin käytänkin niitä hävikkiuhanalaisia tuotteita. Mutta kun kerran viikossa olen nyt yrittänyt invistellä jääkaappiani, se mitä joudun heittämään pois, on tähteet tai leftoverit, eli valmiiden ruokien jämät, joita meillä ei kukaan syö. ja niitä ei tietenkään voi määräänsä enempää jatkojalostaa. Tarkoitan, että jos jää muussia, siitä voi tehdä vaikka muussijauhelihavuokaa seuraavana päivänä, mutta ei siitä nyt enää lähdetä kolmatta kertaa tuunaamaan mitään. Vai pitäiskö? Kun nyt edes muistais syödä sen. Ja pakkaseenkin mulla pakkaa jäädä nuo valmiit ruuat, jotenkin käytän mieluummin pakkasta sillä lailla, että jos on paketti kanafileitä, teen osan ruuaksi ja pakastan osan raakana.

No mitä tätä miettimään. Kylmä totuus on, että parannettavaa riittää vaikka välillä esitänkin ehtoista emäntää.
Mutta kampanjan parasta antia onkin, että olen kiinnittänyt huomiota asiaan.

Hei ja nyt kun ootte päässyt äänestyksen makuun, miin toukokuun ruokahaasteessakin on äänestys meneillään. Ihanat inkiväärivaalit!   Ja joudut äänestämään ihan huvin vuoksi ja ilahduttaaksesi vaivaa nähneitä bloggaajia.

Leiriromantiikkaa

On niin PAKKO vielä palata  perinteisen nelipäiväisen ,vappuisen koira(lausutaan rottweiler) leirimme tunnelmiin.Kun katson tuota ylempää kuvaa, näen, haistan, tunnen ja maistankin palan sitä tunnelmaa... minä seisomassa hohkaavan hellan äärellä valurautapannun kahvassa ennen aamu kahdeksaa talven jäljiltä vielä  jääkylmässä hirsikeittiössä valmistamassa kerran joka leiri tarjottavaa muna/pekoniaamiaista.

Peksut paistuvat onneksi mukavasti myös uunissa.

Leirimme taisi olla jo 8. vappuleiri kauniissa järvimaisemassa, muutamat syysviikonloputkin olemme siellä viettäneet. Hoidan yleensä leirin muonituksen, kerran sain siskoni ja toisen kerran erään leiriläisen äidin tehtävään, silloinkin kyllä suunnittelin ruuat ja tein hankinnat. Leiriläisiä on yleensä siinä parikymmentä ja lapset, joita ei lasketa. Parhaimmillaan on ollut muistaakseni 30, tänä vuonna kuitenkin vain n.15 (ja pari lasta), "juhlailtana" täyttyi taas se parikymmentä.

Haastavaa ruuanlaitosta tekee pieni budjetti ja se, että kuitenkin haluan aina tarjota jotain vähän ekstraa. Poissuljettuja, sinänsä mainioita leiriruokia ovat esim lihapullat ja kaikki nakki- ja makkararuuat, käytämme niitä koirillemme palkkoina, eikä niitä viitsi päivän päätteeksi enää itse syödä, kun on koko päivän käpälöinyt nakkeja treeniliivin taskussa. Yritän aina pakoilla kaikkia erikoisruokavalioita, mutta tänä vuonnakin oli mukana yksi ei lihansyöjä ja yksi viljaton ja perunaton, mutta kyllä hekin tulivat ruokittua.

Aamiainen tarjoillaan siis kello kahdeksan, ja se koostuu yleensä leivästä, voista, juustosta, parista leikkeleestä, keitetystä kananmunista, kurkusta ja tomaatista, tuoremehusta, kahvista ja teestä, joskus myöskin jugurtista. Puuro olisi edullista, mutta en jaksa keittää, kun en jaksa pestä kattilaa....

Leiriolosuhteet vaihtelevat vuosittain, välillä ei keittiöön tule juoksevaa vettä, viime vuonna ei uuni ollut käytössä jne. Kolmellekymmenelle on tosi kiva kokkailla ilman uunia, sen voin kertoa...

Tässä kuvassa parhaat kaverini hella ja uuni

Lounaaksi jokainen tekee yleensä  mukaansa itselleen voileivät ja mukaan pakataan termarit ja vielä vähän pullaa ja keksiä. Yleensä n. kello 17 on sitten päivän lämpimän aterian vuoro.

Tänä vuonna syötiin:
Lauantaina: Spaghetti Bolognese
Sunnuntai: Vietnamilaista kaalisalaattia, kesäkääryleitä, hunajaista sesamkanaa ja riisiä
Maanantai: Burritoksia, joiden täytteenä pavuilla jatkettua bolognese kastiketta ja chiliillä duunattua sesamkanaa, eli hävikistä herkuksi!
Tiistai: Kanakeitto

Aterioilla tarjotaan myös leipää ja voita sekä salaattia, joista aina yritän tehdä  herkullista vaihtelemalla raaka-aineita perusjuttujen (salaatti, tomaatti, kurkku) lisäksi: fetaa, oliiveja, viinirypäleitä, maissia, aurinkokuivattuja tomaatteja, paprikaa jne.

Illan grillimakkaroista, sipseistä ja saunaoluista huolehtii kukin itse. Saatan minä laittaa hyvänä päivänä uunin täyteem Chicken wingsejäkin...

Välillä on jälkiruokaa (ei joka päivä) pannaria, hedelmäsalaattia, vispipuuroa, marjapiirakkaa, simaa ja munkkeja), tänä vuonna tein yksi päivä mustaherukkajuustokakkua ja sunnuntain juhliin täytekakun. Ai niin, ja jälkipellolle ilmestyi myös mystisesti simaa ja munkkeja... ei kun simat taisi mennä kaikki tottiskentälle....

 Meitä leiriläisiä yhdistää nimittäin yksi asia, leirimme sydän Laura, elikkä useimpien koiriemme kasvattaja.
Maahismetsän rottweilereihin voit tutustua täällä. Tukokuussa tuli kuluneeksi nimittäin tasan 10 vuotta ensimmäisen pentueen synnystä.

Vuosi vuoden jälkeen saavumme siis uudestaan rotikoiden merkeissä  paikan päälle. Lieksa, Oulu, Muhos, Jyväskylä, Tampere, Turun seutu, pääkaupunkiseutu, Mikkeli, Kuopio, Lapua,.... Kilometrit kuulkaa ei ole esteenä. Luottokouluttajamme saapuvat Lahdesta. Koska rottweiler on käyttökoira, treenamme kansallisia lajeja, hakua metsässä ja jälkeä pellollaja sitä niin tärkeää tottista kentällä, joskus otettu vähän purujakin, vaikka niille onkin pyhitetty oma leirinsä (alkaen tänä vuonna).

Ja voi sitä naurun määrää, loputtomia koiranparantamispuheita, pitkiä saunailtoja, lentäviä lauseita, toveruutta ja auringossa palaneita naamoja (tilaan aina hyvät ilmat myös).

Niistä on hyvät leirit tehty.

Omalta osaltani leiri oli hiukan erikoinen tällä kertaa kun olin paikalla ilman Ihaninta A-poikaa, Maahismetsän Aramirin Aariaa, Obelixia eli Potea(niin, juuri siitä ensimmäisestä pentueesta!) ja sain jättää myös lapset kotiin. Urho7v on ollut eka kerran mukana 9 kk vanhana, Maitotyttö pisti vielä paremmaksi viime vuonna 3 kk ikäisenä. Onneksi viime pääsiäinen (vapun ollessa viime vuonna ikävästi keskiviikkona, pidimme leirin viikkoa aikisemmin pääsiäisenä, niin saimme hyvin neljä päivää vapaata) oli tosi helteinen, muistan kuinka vaihdoin vaipat metsässä mättähällä.

Vaikka se haipakkaa on muina vuosina pitänytkin, ruuanlaiton, oman koiran treenaamisen ja ulkoiluttamisen ja välillä siis lastenhoidonkin kanssa, niin ikävähän se tuli tänä vuonna omaa Poteani.
Elinan arkistoista löytyi kuitenkin vielä kuva viime vuoden hakutreeneistä meistä Poten kanssa.
Rakas Obelix!

kuva Elina Järvelä

Tallinnan Chedi

Meillä käytettiin helatorstaivapaata hyväksi ymppäämällä viikolla (ti-to) pitkästä pitkästä aikaa pieni 2 yön Ttallinnan reissu. Matkaan lähdettiin Iso-Hoon ja naapuripariskunnan kanssa kerrankin ihan aikuisilleen. Shoppailua, syömistä, hoitohemmottelua, rentoutumista hauskojen ihmisten parissa, siitä ajattelimme lomasemme tehdä.

Ja näin tapahtui. Minun sormeni syyhysivät tietenkin ravintolatarjonnan pariin, mutta en ihan uskaltanut terrorisoida muuta joukkoa, joten kaikki pöytävaraukset ja muu esitutkinta jäi tekemättä, mikä ei tietenkään ole kovin viisasta, emmekä esim. mahtuneet lemppariravintolaani Elevanttiin keskiviikkoiltana 8 pintaan. Onneksi menomatkalla törmäsin vanhaan työkaveriini Harriin joka oli matkalla tyttöystävänsä luo ja sain muutamia kullanarvoisia ravintolavinkkejä. Yksi suosituksista oli italialainen La Bottega (vene 4), jonne en kertakaikkiaan löytänyt, pieni seinäkyltti täytyi olla avoimen oven takana, koska vasta kolmannella kerralla keskiviikkoyönä syömästä palatessamme sen löysin. Siis ensi kertaan.

Onneksi Harri vinkkasi Chedistä, joka sijaitsee Sulevmägi'llä, ihan ihanan Boccan naapurissa. Ja mikä vieläkin yllättävämpää, siellä oli reilusti tilaa, vaikka ravintola onkin valittu 2011 Tallinnan parhaaksi ravintolaksi (tämänkin kuulin vasta jälkikäteen). Chedi tarjoaa modernia aasialaista, mieleen tuli eittämättä hiljattain testattu Farang.

Ravintola oli interiöltään tyylikkään miellyttävä, samoin palvelu oli erinomaista, vaikkei tarjoilija jakanutkaan Farangin tapaan varsinaisia tietoiskuja kustakin ruokalajista. Päädyimme tilaamaan 4 kesken 3 alkuruokaa ja 3 pääruokaa. Ravintolassa oli ihania 6 hengen pöytiä pyörivällä keskustalla ja ainoa negatiivinen palaute onkin, että me 4 henkeä emme saaneet mennä 6 hengen pöytään vaikka ravintola oli vain puolitäysi, jos sitäkään, ja sellaisena pysyi.

Annokset olivat taidokkaan näköisiä ja houkuttelevia. Ennenkaikkea ylistäisin pääruokien kypsyyksiä. Niin suussasulavaa ankkaa, kanaa ja härkää en ole syönyt pitkään aikaan. Ruokien mausteet menivät enemmän Kiinan/Korean suuntaan kuin Thaimaahan (Farang) eli suosikillani korianterilla ei tällä kertaa rällästetty. Iso-Hoo muistelee aina kaiholla elämänsä parasta kiinalaista ateriaa (ellei kaikkien maiden top 3?) jonka nautimme Keniassa aikoinaan, juurikin sen suuren pyörivän pöydän äärellä, ja nyt hän tuumasi, että tänään taidettiin mennä ohi.

Mutta nyt syömään:

 Tuore-tonnikalasalaati thai-tyyliin.( no nyt se Thai tuli heti...) Todella kaunis kokko, hiukan ehkä pettymys, tonnikala ei oikein maistunut miltään.Muuten kaikki very fresh.

Uppopaistettua pehmeäkuorista taskurapua chilillä ja kaffir-lehdellä maustettuna. Kaikki äänestivät tämän annoksen alkuruokien ykköseksi. Muut eivät kyllä olleet  maistaneet Farangin  rapuannosta, joka kokonaisine rapuineen oli ainakin tätä näyttävämpi. Korit ovat muuten tietenkin syötäviää. Kullekin tuotiin myös chili ja inkivääri-hunaja dippiä alkuruokien kera.

Dim Sum -valikoima isokatkarapu-kampasimpukka ja isokatkarapu.bambunverso täytteisinä. Olivatpa ne kauniita! Paikassa on kuulemma ollut ainakin erillinen Dim Sum -kokki! Osa meistä olis varmaan mieluummin syönyt omansa paistettuna, niljakas kuori kun jakaa hiukan mielipiteitä.  Minä tykkäsin kyllä, kun osasin tätä odottaakin.

Välillä oli käytävä brutaalisti unisexhuoneissa (3 kpl) Siellä ramppasi kyllä ihan huvikseen!

Pahoittelen herkemmille lukijoilleni, mikäli ravintolapostaiksen keskellä olevat  WC-potretit tuntuvat luotaantyöntäviltä. Mutta kun ne oli niin kauniit. Tallinnassa on muuten ylipäätään suunnattoman kaunis ja originaali ravintola-wc-kulttuuri! Ten points.

Kun tulin naistenhuoneesta, olivat pääruuat saapuneet ja sekoittaneet seuralaisteni päät siinä määrin, että kaikki annokset  oli jo korkattu. Kuvasin silti.

Pi Po Ankkaa, eli Ankkaa ja Hoisin kastiketta. Niin rapea päältä, sisältä uskomattoman mehukas....

Mustapippurihärkä Stir-fry. Kuin olisi syönyt mehukasta paksua pihviä paloina. Käsittämätön se kypsyysaste kuinka se oli niin täydellinen. Erittäin hyvää.

Tulista kanaa Cashew-pähkinöillä. Niin kaukana kulmakinkkilän Kung Po:sta! Ja taas nakerretaan kippoakin.

Riisi tarjoiltiin jokaiselle omasta somasta puukiposta.

Jälkiruuaksi valkosuklaamousse ja mansikkacarpaccio. Tuo "päällimäti" on jonkinmoista inkiväärihilloketta,
Lastukori ehkä vähän ei niin modernia....

 Oma jälkkärini Passion Parfe oli kaukana kärsimyksestä. Itseasiassa raikkaudessaan juuri sopiva lopetus.

Juomana kulauttelimme useamman oluen, naapurien tarjoaman Viru.Valge ryyppykierroksen, parit konjakit ja kaffet ja likööri. Kaikki tämä siis neljältä hengeltä pikkusen rapiat 180€. Mistäpäin sitä nyt katsois, onhan sekin paljon rahaa, mutta tällä elämys- ja makutasolla suhteellisen vähän. Eli mieluummin maksaa hiukan enemmän ja käy harvemmin, huono ravintolaruoka se vasta kallista onkin, se mikä vie kohtuullisen monta euroa kukkarosta ja lopuksi jää vain paha mieli, että kotona olis saanut parempaa.