|
Sutelan Myllyn jauhot; tosi läheltä ja tosi tuoreesti |
Positiivinen trendi, sitähän se on. Lähiruoka on kaikkien
huulilla ja sitä myöten myös yhä useammassa vatsassa. Lähiruokaa suosimalla
tukee paikallisia yrittäjiä, maaseudun elinvoimaisuutta, vaalii suomalaista
ruokakulttuuria ja sanoo sanansa myös ekologisuuteen; lyhyemmät kuljetusmatkat,
vähäisemmät pakkausmateriaalit; kaikki säästävät energiaa. Mielikuvissa
lähiruoka kietoutuu vahvasti tuoreuteen, puhtauteen ja aitouteen, sillä ruoan
jäljitettävyys eli sen alkuperätieto on yksi lähiruoan tärkeimmistä
tunnusmerkeistä. Mäkelän perheen kananmunat Ilmajoelta ja Kortesjärveläiset
perunat Pekan pellosta tuntuvat jotenkin tutummilta syötäessäkin. Ja vaikka
esimerkit olivat tällä kertaa keksittyjä, juuri tätä minä, kuluttaja, haluan.
Lähellä tuotettua turvallista ruokaa.
|
Merja Kosken kirjan kansi sen kiteyttää! Kirjan reseptiaitassa löytyy reseptit myös harvinaisemmille raaka-aineille kuten härkäpavulle, luomukvinoalla ja hampulle. |
Lähiruoan käsite on hiukan epätarkka ja
vakiintumaton, vaikka se EU lainsäädännössä
määritelläänkin maakunnan tai vastaavan alueen rajojen sisäpuolella
tuotetuksi (2011). Silti edelleen voi lähiruoan mieltää myös laajemmin omassa
tai naapurikunnassa tuotetusta ruuasta kattamaan koko kotimaisen tuotannon,
joskus se voi käsittää koko EU-alueen. Kun nyt tässä puhun lähiruoasta, käsitän
sillä kuitenkin hyvin paikallisen kotimaisen ruokatuotannon. Juuri ne
naapuripitäjän Mäkelän perheen kananmunat.
|
Mitkä aromit! |
Lähiruoka sai alkunosteensa erilaisista ruokapiireistä ja
tietenkin ihan kansainvälisestäkin ilmapiiriin ja ruokaan suhtautumisen
muutoksista. Ravintolat ovat tehneet lähiruoka-ajatuksen lanseerauksessa osaltaan
uraa uurtavaa työtä, vaikka tuottajien löytäminen, kysynnän tasaaminen ja
siihen vastaaminen ei aina ole sielläkään ongelmatonta. Lähiruoalla on
kysyntää, sitä halutaan ostaa ja pientuottajia suositaan. Jotta lähiruoka olisi
aidosti jokaisen ulottuvilla, sitä on saatava myös aivan tavallisesta kaupasta.
|
Meillä on nyt keitelty ihanaa Ohramannaa. |
Superilahduttavaa on, että k-kaupoissakin halutaan erottautua
tuomalla paikallinen ruoka osaksi valikoimaa. Paikkakuntalainen ilahtuu
lähiruoan ostomahdollisuudesta yhtä paljon kuin sitä odottaa kauppaan eksyvä
vierailijakin. Aika harvalla paikkakunnalla on resurssit ympärivuotiseen
toritoimintaan, siksi seudun tarjontaan onkin hieno tutustua vaikka
paikallisessa K-kaupassa. Ei
Maaningalla tai Iissä ole mahdollista perustaa lähiruokatuotteisiin
erikoistunutta kivijalkamyymälää.
|
Ihana Laila on lisännyt tuoterepertuaariinsa vihdoinkin toivotun Dijonin / Lailas Hyvät Maut. |
Tuottajan ja kauppiaan teiden yhtyminen ei ole sekään aivan
ongelmatonta. Kuinka saada ostovastaava kiinni, kuuntelemaan ja ostamaan tuote
kauppaan? Kesko on kehittänyt aivan oman
konseptinsa pulman ratkaisemiseksi yhdessä muiden lähiruokatoimijoiden kanssa
(mm. Ruokatieto, Aitoja Makuja).
Lähiruokatreffejä on pidetty säännöllisesti eri
puolella Suomea jo joitakin vuosia. Idea on saada tuottajat ja kauppiaat
kohtaamaan toisensa kompakteilla messuilla, pienin kustannuksin. Uudet tuotteet
löytävät paikkansa kauppojen hyllyiltä ja K-kauppiaat ja lähiruokatuottajat
saavat mahdollisuuden verkostoitua. Myös moni tuttu Pirkka-tuote on lähiruokaa tietyllä alueella, niitä kun valmistaa yli 180 paikallista yritystä ja tuottajaa.
|
Kaunis tuoteperhe ihan tästä nurkan takaa. |
Sain kutsun toukokuisille Lähiruokatreffeille Seinäjoelle.
Nelituntinen tapaamisessa tuottajat esittelivät tuotteitaan kauppiaille pienen
kynnyksen messuilla ihan perinteiseen tyyliin pienten esittelypöytien takaa.
Tiiviissä ringissä tuottajiin oli helppo ottaa kontakti, kysellä tuotteista,
valmistustavoista, ilman turhaa tärkeilyä, jotenkin lähiruokamaiseen tyyliin,
ihmisläheisesti.
|
Pienpanimot olivat toki edustettuna myös, useamman panimon voimin. Hurraa tällekin ilmiölle! |
Tuottajan tapaaminen antaa tuotteelle kasvot. On turvallista
tietää, että kun omissa arjen kiireissä nappaa kaupan hyllyltä sen
lähiruokatuottajan jauhopussin taustalla löytyy myös aito suhde kauppiaan ja
tuottajan välillä. Asioista on puhuttu, silmiin katsottu ja kädestä puristettu.
Aitoa lähiruokarakkautta!
Kaupallinen yhteistyö K-ruoan kanssa