Koska vuoden suurin salaatinsyöntisesonki on käynnissä ja elämän bilevaihekin kaukana takanapäin, mikä tarkoittaa vain muistoja kesäöiden grillireissuista, on ihmisen vähintäänkin uppopaistettava jotakin välttyäkseen liialta keventymiseltä (Henkilökohtaisesti olen vältellyt keventymistä viime vuosina uskomattomalla menestyksellä).
Myös koska kesä on juuri oikeaa aikaa hyödyntää appivanhemmilta joskus saaatua friteerauskeitintä. Pönttöö kainaloon ja terassille, käryt fasaanien iloksi. Sähköisen friteerauspannun suurin avu on muuten se termostaatti, ei tartte miettiä, koska öljy on sopivaa ja jäähtykö se vai peräti roihahtaa kohta.
Ja myös siksi, että saat ihanan yllärivieraan yökylään ystävättärestäsi lapsiensa kera, ja grillin sanottua alkukuusta irti sopimuksensa on keksittävä jotakin muuta (kevyttä) iltapalaa. Omat perinteeni velvoittavat tietysti; vieraiden varjolla kokataan aina jotain ennentekemätöntä, epäonnistumisen uhallakin. Sitäpaitsi pahimmassa tapauksessa voi aina sanoa, että en ollut koskaan ennen tehnyt tätä, varmaan huono resepti. Teeppä bravuuriasi, epäonnistu ja yritä siten selittää, että yleensä tämä on kyllä syötävää. Ni!
Itsetehdyt lihapiirakat ovat jo pitkään väijyneet minua siellä täällä ja kutkuttaneet taikinapeukaloani. Mutta kun niitä Liisa väänteli hyvällä menestyksellä hiljakkoin Kivistössä, lupasin itselleni, että nyt, paljon myöhempää ennemmin, niitä vihdoin taiteillaan myös meillä. Reseptiä noudatettiin tunnontarkasti alkuperäistä muokkailematta, paitsi, että en mittaillut mausteita, mistä saattoi johtua, että sinapinsiementen osuus oli arvioitua - tai siis juuri arvionnin seurauksena- suurempi... Ja taikina käskettiin kaulia 3 millin paksuuteen....oiskohan tuo ollut mulla pikkusen reilu, ensikerralla ohennan reippaammin. Lisäksi puuroriisi, jota ihmisellä on AINA joulun jälkiseurauksena vajaa pussi kaapissa, oli varmaan jossakin havikistä herkuksi -puuskassa lähtenyt kävelemään, joten sitä sai tuurata risottoriisi.
Kotitekoiset lihapiirakat
tai Lihis, kuten sitä Kivistössä kutsutaan(jonka resepti tässä kopioituna)
Taikina:
3 dl maitoa tai vettä
25 gr hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
8-10 dl hiivaleipäjauhoja
25 gr hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
8-10 dl hiivaleipäjauhoja
400 gr jauhelihaa
2 sipulia
4 dl keitettyä puuroriisiä (1,5 dl keittämätöntä)
1-2 tl suolaa
1,5 maustemitallista maustepippuria
valkopippuria
mustapippuria
1 tl sokeria
1 tl sinapinsiemeniä
1 rkl valkoviinietikkaa
Lisää hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, skoita muutkin aineet joukkoon ja vaivaa kunnes taikina irtoaa käsistä (tai koneesta). Anna nousta peitettynä 3 varttia.
Keitä riisit. Silppua sipulit ja kuullota pannulla. Lisää sekaan jauheliha, paista kypsäksi, lisää riisi ja mausteet joukkoon.
Kauli taikina n.3mm paksuiseksi levyksi jauhotetulla alustalla ja ota pyöreällä muotilla paloja. Täytettä ruokalusikallinen per pala, kostuta reunat ja painele tiivisti nyssykän reunat yhteen. En kyllä muistanut kostuttaa, kiinni pysyivät silti. Anna kohota 10 minuuttia. Mulla taisi tulla 15 piirakkaa ja kuten esikuvallanikin, täytettä jäi reilusti yli.
Uppopaista piirakat 180 asteessa kauniin ruskeiksi molemmin puolin, paistoastian koosta riippuu kuinka monta sinne sopii kerralla kellumaan. Valuta talouspaperin päällä. Kos kuori tuntuu kovalta, anna pehmetä hetken muovipussissa liinan alla. Öljyä rittää hyvin 1 litra. Rypsiöljyä sanoisin, tai muuta mautonta.
Kohta ajankohtaisen sanonnan mukaisesti helppoa kuin heinänteko, eikä edes mitenkään työlästä. Taikina oli upeaa käsitellä jostakin syystä. (vahinko?)
Kukin pistäköön piirakkaansa mitä haluaa, meilläpäin sinappi, ketsuppi ja aivan EHDOTTOMASTI Koskenlaskija- sulatejuustosiivut kuuluvat esillepanoon. Kurkkusalaattikin olisi kuulunut, mutta hänkin oli jo poistunut keskuudestamme.
Mutta jos kesäisiä tunnelmakuvia mietitään, niin "illan viilentyessä ja kääntyessä sateeksi, turvassa terassin katon alla lihapiirakoita paistellen ( ja oli mulla punkkulasikin kädessä), hyvän ystävättären kanssa jutellessa" tuokiokuva ei ole yhtään pöllömpi, vaikkei se ehkä ekana mieleen juolahdakkaan missään ihanin kesäjuttu-gallupissa. Mutta kuten sanottu, ei pöllömpää! ( eli pöllöömpää...)