Virkata en osaa. Tai äitini sanoi, että sinä et vain viitsi!
Nyplätäkään en osaa sen paremmin, mutta pitsi kuviona, vaatteissa, tekstiileissä ja koristeissa on kyllä heikko kohtani. Kallein aarteeni on Oravan mumman ylioppilaslahjaksi minulle virkkaama parisängyn peite.
Viikon välein 3 ihanaa vauvaa on saanut nimensä kastejuhlassa ja kun minulta pyydettiin kakkuja, halusin kokeilla pitsiä. Hurautin Lapualle Leipurin Putiikkiin, josta löytää aina kaiken, on ihanaa päästä tutkiskelemaan tavaroita hyllyssä, minä en ole koskaan oppinut niin taitavaksi nettishoppaajaksi, että nauttisin siitä yhtä paljon, mutta nettiputiikkikin heiltä löytyy siis. Ja herra omistajalta saa aina parhaat vinkit, itsekin kun on kakuntekijä. ( ja tämä on ihan normi asiakkaan ylistystä, emme niin sanoakseni tee kaupallista yhteistyötä! Ilo suositella kuitenkin vahvasti!)
Pitsin teko onnistui kerta yrittämällä, en ehtinyt tietenkään harjoitella, mutta pientä jännitystä on aina oltava elämässä. Pitsimassa on siis sokeripohjaista, se ei kuitenkaan maistu makealta, eikä pitsissä ole mitään makua ylipäätäänkään. Pitsimassaa voi ostaa valmiina, eri väreissä tai sitten jauheena jolloin massa saadaan aikaan sekoittamalla siihen vettä ja halutessasi väriainetta (pastavärit käyvät hyvin). Aineen lisäksi tarvitset muovilastan ja silikonimaton, jossa on uurrettuna pitsisi malli. Omassa matossani saa kerralla 3 nauhaa, 2 riittää kakun ympäri.
Valmistat siis massan ohjeen mukaan vatkaamalla se sileäksi ja lisäämällä mahdollinen väriaine. Ensimmäiseen kakkuun tein vaaleansinistä pitsiä, toiseen valkoista. Kauppiaan vinkistä laitoin massaan mukaan 1tl glyseriiniä, se tekee massasta entistä joustavamman ja käsiteltävämmän, ei kuivu liian nopeasti.
Massa levitetään silikonimatolle tasaisella muovilastalla, vähän kuin kaakelinsaumauksessa eri suunnista niin että joka kolo täyttyy ja saat ehjän pitsin. Lopuksi vedät ylijäämät lastalla pois. Kaikki tämä on helppoa ja onnistuu jokaiselta. Laita matto sitten 60 asteiseen uuniin, ajat vaihtelevat massojen mukaan, omani oli 20 minuuttia. Anna jäähtyä, (sammutin uuniin ja annoin olla vielä hetken, lisää aikaa jos pitsi ei meinaa irrota) ja irrota pitsi varovasti muotista. Tämäkään ei osoittautunut vaikeaksi. Nuavvaan, komiaa pitsiä, jonka voit liimata elintarvikeliiman avulla kakun pintaan. Pitsi muuten peittää sopivasti kaikki mahdolliset reunarumuudet, eli sen kriittisimmän kohdan massapäällysteisen kakun teossa. Pitsin voi myös valmistaa vain huoneenlämmössä kuivaamalla, mutta siihen täytyy varata pari päivää.
Natasiskon kanssa katseltiin ristiäiskakkujen kuvia netistä, tämä minunkin käyttämäni vauvamuotti on tosi monella käytössä. Meitä nauratti, että varmaan 30 ensimmäistä kakkukuvaa vauva oli kaikissa peiteltynä peitolla tai sille oli tehty ristiäispuku, vaatteet tai vähintäänkin vaippa. Minulle ei koskaan ole oikein tullut mieleenikään peittää tuota suloista alastonta (tai pelottavaa kuten Campasimpukka kerran kommentoi) vauvafiguuria, eikä kukaan ole kyllä pyytänytkään. Kaikki kakkuni ovatkin kyllä olleet aina jotenkin luontoteemaisia, herkkiä ja minusta vauva saa olla ihan ilkosillaan.
Ihailen yli kaiken leivontabloggaajien kukkateoksia ja Mansikkamäen Eben kukat ovat vertaansa vailla. Ne ovat aina oikeita kukkia, siis tarkoitan että kukka, vaikka sokerimassasta tehty on kuin ilmetty esikuvansa, ruusu, neilikka, pioni, lilja, omenankukka, orvokki, lumpeenkukka...Ebeltä löytyy.
Itse olen vissiin piirun verran näppärättömämpi, enkä niin viitseliäs ja siis kertakaikkisen hidas näissä koristeiden teossa, että valmistan vaan tuollaisia noname-kukkia, yhteisnimittäjänä pieni ja suloinen koko. Ja sitten vielä vähän pienempiä.
Tyttöjen kakun kanssa oli huimaa jännitystä. Lupasin toimittaa kakun sunnuntaina tuohon lähelle ystävälleni. Iso-Hoo golffasi, Urho oli yökylässä joten en saanut mukaan "kakunkantajaa", Maitotyttö tuli toki mukaan, mutta mulla oli jo koristelussa täysi työ vahtia koristeita, eli ajattelin kakun olevan turvallisimmillaan eri penkkirivistöllä tytön kanssa (ennen koirani söi koristeet, nykyään Maitotyttö). Tein kakun tuohon yläpinnaltaan sileällä jalalliselle lasivadille, koska se on kaunis. Siihen päälle menee sopivasti Tupperwaaran korkea kakkukupu, ei se tietenkään kiinnity siihen mitenkään, mutta ne sivulukitustapit sitä kuitenkin pitävä paikallaan sopivasti.
Niin, että sanoinko jo, että tässä kilometrin välimatkalla on yksi liikenneympyrä? Kakku oli mielestäni turvallisimmassa paikassa kuskin viereisen istuimen jalkatilassa. Siinä ei paljon sovi liikkumaan. Mutta keikahtamaan siinä sopii. Tsiisus! Kakkuvati poikittain ajoin loppumatkan samassa asennossa vadin kanssa toisella kädellä vatia tukien. (Maitotyttökin ihmetteli takapenkiltä, että äiti, sä makaat ja ajat yhdellä kädellä = tästä sai luultavasti huippuäiti-pisteitä). Mietin purskahdanko heti itkuun vai vasta perillä...
Kuin TOSIAANKIN ihmeen kaupalla, kakku oli vielä vadilla ja koristeet kiinni, kun pääsin sen perillä tarkistamaan, jotenkin se kakkukupu kuitenkin piteli sen kakun vadilla. Tai se oli niin raskas (14 munan kakku) ettei helpolla lähtenyt lentoon. Pyysin tuoretta mummia pitelemään vatia ja heivasin kakun takaisin keskelle varovaisella voimaotteella ja siivosin vadin ryyttyyntyneet reunat. Ja lähetin mielessäni kiitosterveiset yläkertaan! Phiuf ja huh huh.
Ekan pitsivauvakakun sain aivan kommelluksitta perille kun matkasimme mukana koko perhe kuulemaan kun uusi serkku sai nimensä. Nuutinminna oli täälä kertaa toivonut ihan romanttista kakkua, ja eiköhän tästä sellainen tullut.
Jotenkin on ihana, kun kaikki pukeutuvat parhaimpiinsa ja yhdessä juhlistetaan vauvan uutta nimeä (ja seurakuntaan liittymistä) perinteisin seremonioin. Elli-isosisko ekaluokkalainen soitti aluksi pianoa ja sitten tietenkin veisattiin; Urho10v pyyti minua laulamaan hiukan hiljempaa. Kun nyt kerrankin sais veisata. Pappi ei ollut kuitenkaan sama kuin viimeksi, se jolle kummina toiminut Natasiskoni tokaisi heti seremonian jälkeen "tsiisus kraist, täälon kuuma" ja pappi tokaisi, että "ou mai gaad, mikä kakku...", eikä myöskään meidän lasten rippipappi jolle Urho aikoinaan pukeutui Maitotytön ristiäisten alla munamieheksi ja piipitti "pieni muna suuri sielu".... (sorry, oli pakko kerrata nämä legendaariset...)
Koska tässä tilaisuudessa oli ilmiselvästi myös henki mukana, minun oli pakko yrittää ikuistaa se myös kameraani. Ja kas, siellähän se on verhon takana! (Eino-isoveli 2v.)
Nyt kurkistaa kunnolla!
Voi teitä ihanaisía. Ihanat vauvat; Eemi Olavi, Aini Maria ja Elli Maija.
Ristiäiskakkuinspiraatiota hakevat, tsekatkaa muutkin teeman kakkuni:
Syyskakku Eino Hermanni
ruusukakku vauvalle Tatu Tuomas Wilhelm
tähtikakku Jane Susette
nimiäiskakku Miko Julius
vauvakakku Linnea Hymy Sofianna
tennarikakku Hilja Likka