LEGOLAND - SINNE JA TAKAISIN

Jokin Tanskassa kiehtoo minua. Nostalgisina muistan lapsuuden telttareissut, shoppailut Strögetillä (onko se tanskalainen vinoviiva o lopetettu?) matkalla Saudeihin, lukiossa järjestämäni luokkaretken, vierailun vaihto-oppilasystäväni Lisbethin luona Ærø'n saarella (nyt löytyi øøkin), sen kesäillan kun söimme puutarhassa vastanostettuja katkarapuja paahtoleivän kanssa vatsat pinkeiksi, onpa sinne suuntautunut pari matkaa blogiinikin liittyen.

Ainakin 8 vuotta olen suunnitellut perheen lomareissua Tanskaan, mutta on ollut vähissä lomat ja vähissä rahat tai jonnekin muualle menoa ja tänä vuonna päätin, että nyt sinne sitten mennään. Onhan se Legolandikin nyt lapsia ajatellen parhaillaan ennen ensimmäistä ehtoollista.

Kummasti aika kultaa muistot hyvin nopeastikin ja nyt tuntuu siltä, että matka oli tosi onnistunut, vaikka hämärästi muistan suunnitelleeni matkan aikana blogiotsikoita tyyliin Helvetillinen perheloma tai Kohta alkaa joltakin legot tippua. 

Perinteistä matkareissuvinkkijuttua tästä ei ehkä tule, mutta kenties, joku tiedon murunen tai ottakaa opiksenne - vinkki.

Lensimme Helsingistä Köpikseen iltakoneella. Heräsin anivarhain ja kerrankin olin pakannut jo eilen, koska minulla oli vielä töitäkin tuona aamuna. Tarkistin vielä kaikkien passit. Maitotytön passi oli sitten vanhentunut puolitoista vuotta sitten. Poliisin nettisivut olivat kaatuneina aamun varhaisina tunteina, mutta niin onnellisesti (long story in short) siinä kävi, että noudettiin lentokentän ärrältä sinne toimitettu Maitotytön tuore viiden vuoden passi.

Olenko sanonut, että lapseni ovat vähäsyömäisiä? Syötiin kentällä ennen koneeseen nousua ja ensimmäisenä Maitotyttö koneessa kertoi olevansa nälkäinen. Mutta ei, koneessa ei käy käteinen. Vain luottokortit, muttei Diners, mikä meillä on. -Jospa piirreltäisiin, Maitotyttö, jospa piirreltäisiin!

Perillä hyökkäämme heti Burger Kingiin. Olen varannut koko reissun ajaksi kaikki yöpymiset Scandic-hotelleihin syystä, että Iso-Hoon työsuhde-etuna on erittäin edulliset hinnat. Vähän googlailin Airbnb vaihtoehtoja, mutta tämä oli meille edullisin yöpyminen. Ekat kolme yötä ollaan 13 km Köpiksen keskustasta Ljyngbyyssä. Takkuan uudehkon One plus puhelimen kanssa ensin 1/2 h kun en saa kaikkialla pohjoismaissa samaan hintaan-nettiäni käyttöön kun roaming ei ole käytössä ja mistä se otetaan käyttöön?; sitä vaan ei löydy mistään eikä millään logiikalla. Lopulta googlaan IsoHoon puhelimella, että miten saan omani toimimaan. Seuraavat puolituntia yritän ostaa puhelimellani netistä 3 vrk city passia, olen katsonut, että se on edullisin tapa pendelöidä, varsinkin kun lapset tulevat mukaan ilmaiseksi. Mutta ei anna ostaa, ei millään eikä kenenkään kortilla. Päätän, että mennään sitten vaikka pummilla, koska olen ymmärtänyt, ettei näitä saa automaatista. Tsekkaan vielä automaatin ennen metroa ja onneksi sielä sittenkin myidään niitä (ostan sen sillä samalla kortilla joka ei äsken käynyt) ja onneksi ostan, koska juuri ennen klo 23 viimeisellä asemalla meidät tarkastaa lipuntarkastaja.

Terveisiä kaikki merenkulkijaystäväni: Charlottenburgin Taidemuseon seinällä oli aika hieno teos. Joo on ne, pelastusliivejä.

Viimeinen ja viimeinen asema... Helevetin kätevä Journey Planner kehottaa meitä poistumaan asemalla X, josta 40 m bussipysäkillä josta jatkamme kohteeseen.  Neljä väsynyttä matkalaista, laukut, pimeä, vesisade, autio asema; ainut mikä puuttuu on se bussipysäkki, jota ei koskaan löydy. Astelemme johonkin suuntaan tihkusateessa  mä nyt luulin, että sä osaat sinne hotelliin syytöksien sadellessa, ei me voida täälä lasten kanssa kulkea keskellä yötä. No ei varmaan voidakaan, mutta kun on pakko. Minä nieleskelen ja yritän pitää zeniä yllä, koska Tämähän on heti alkuun pieni seikkailu lapset, eikö olekin... Onneksi tyhjää katua kurvaa jostakin taksi jonka onnistumme viittelöimään luoksemme.

Matkassa on aina joku häirikkö, joka ravaa edestakaisin. Mä en tiennyt, että meidän lapset on noin huonosti kasvatettuja!

Koko Köpis-viikonlopun olen hukassa noiden yleisten kanssa. Reittiopas kyllä hienosti aina kertoo reitin, mutta en millään pysy perässä että vaihtoehdoista juna, S-juna, metro ja bussi kuvake raiteilla liikkuvasta välineestä ja vieressä kirjain M ei tarkoitakaan metroa vaan S-junaa... totuuden nimissä on sanottava, että meneillään on joku raideliikenteen uudistus ja ilmeisesti myös poikkeusjärjestelyjä. Joka tapauksessa tunnen itseni idiootiksi. IsoHoon mielestäkin olen idiootti.

Sillat oli melko tiukkoja!

Lauantaina ollaan niin väsyneitä, ettei ihan päästä heti matkaan varsinkin kun lapset juuttuvat hotellin alakerran ostoskeskukseen. Olin vähän ajatellut retkeä Lousiana nykytaiteen museoon, mutta hylkään sen sitten kun en uskalla ehdottaa muille 30 km junamatkaa. Junailemme itsemme kaupungille, ostamme sateenvarjot ja etsiydymme Nyhavn'iin ja n. tunnin venekierrokselle, jonka aikana päästään näkemään kuuluisat linnat ja kirkot sieltä vedestä päin. Näemme jopa pienen merenneidon takaapäin. Varmaan aika monet ovat nähneet edestäpäin ainoastaan. Oikeasti venekierros oli hyvä päätä hipovien matalien siltojen alituksineen. Parasta tässä päivässä lasten mielestä kuitenkin tähän mennessä kiskalla nautitut hodarit elikkä polsenit ja jaloissa muruja metsästävät pulut.

Me ei sielä sitten kuljeta koko ajan missään sun paikoissa varoituksesta huolimatta olin ja onneksi olin tehnyt pöytävarauksen Gorilla -ravintolaan. Juhlittiin vähän miesten heinäkuisia synttäreitä. Super- rento, yksinkertaisen huippu ruoka (söimme 10 ruokalajin maistelumenun lapset omat ruuat) ja todella hyvä palvelu. Varauksemme oli jo  17.30, mutta illan virkku Maitotyttö kertoi kesken kaiken olevansa TOSI väsynyt. Tarjoilijatyttö veti muitta mutkitta 2 tavallista tuolia vastakkain, kuin ennen vanhaa. Laitoin mun takin tyynyksi ja Maitotyttö veti ainakin tunnin tirsat. 

Lapset ihastui alkupalana tilaamiinsa kotitekoisiin sipseihin

Lapset ja minä otettiin alkudrinkit. Kun kerrankin. Täs kohtaa en ollu köyhä enkä kipee. 

Onneksi oli tartaria

ja riimiä

yksi väsynyt matkustaja-a

Kiitos, että sain syödä hyvää ruokaa, kiitos.

Melkein sain syödä toisenkin kerran. Olen ottanut tavaksi kivassa ravintolassa kysyä henkilökunnalta mikä on heidän oma suosikkipaikkansa. Meidän ihana tarjoilija kertoi pitävänsä Plutosta. Viimeisenä iltana palatessamme Köpikseen, hotellista olis ollut vartin ajomatka, Plutossa olis ollut tilaa, mutta lapset ilmoittivat, että ei, he haluavat olla hotellissa.

Päärautatieasemalla illalla en millään löydä oikeaa raidetta. Ei me voida näin myöhään lasten kanssa täällä matkustella, ei tää oo kyllä lapsille tämä tämmöinen kaupunkiloma. 

Sunnuntaille olin ajatellut Kansallismuseota, mutta sitä ennen käytäisiin lapsuudessani minut vaikuttaneessa Madame Tussaudin vahakabinetissa. Vähän kevyttä ensin ja sitten jaksetaan keskittyä laadukkaampaan. Paitsi, että Madame Tussaud on lopettanut toimintansa Köpiksessa v. 2011. 

No mentiin sitten sen sijaan Ripley's believe it or not - museoon, joka nyt ei ehkä ole ihan hintansa väärtti, mutta sitä en mainostanut lapsille, jotka välillä katselivat mustavalkoisia valokuvia kaksipäisestä vasikasta ihan mielenkiinnolla. Lisäksi Maitotyttö on kertonut kaikille matkasta kysyneille, että kävimme taidemuseossa. 

Hattarakin voi olla unelmien täyttymys

Ei me sitten käyty sielä kansallismuseossakaan kun en jakanu kuunnella sitä kitinää, että koska mennään sinne Tivoliin ja kellokin oli jo aika paljon ennenkuin saimme heitettyä lounaaksi kitaan KFC kanat. Nää on liian mausteisia, en haluu syödä.

Tivoli on kuitenkin hurmaava paikka, Kööpenhaminan sydän, niin kaunis kuin muistin. Lapset viihtyivät laitteissa tappiin asti, vaikka aika hienoa olivat myös riikinkukot, karpit ja kädestä syövä lokki. Ja ihan ensiksi onnistuttiin näkemään Tuhkimo-baletti.

Tivolissahan on monentasoista ravintolaa tähdillä ja ilman. Me sitten päädyttiin tähän koko perheen laivaravintolaan. Mua jäi vähän kutkuttamaan se kahvila kun sillä oli niin ihana nimikin; Cakenhagen

Illan päätteeksi jo tavaksi muodostunut seikkailu hotellille. Taaskaan ei vaihtopaikassa (ja miksi se reitti oli joka kerta eri?) löydetty oikeaa raidetta ja  40 min kotimatka venyy kahdeksi tunniksi. Jopa Urho "haluun pelata läpi yön"12v. loihee lausumahan Äiti, sä et kyllä voi valvottaa meitä joka ilta näin.

Tässä vaiheessa ei vielä nukuta.

Aamulla soittelen autonvuoraamoihin, kun en asiaa ehtinyt Suomessa hoitaa. Kiva Pontus Avisista lupaa mulle 1/2 h päästä (ei ollu just soittaessa toimistolla) tarjouksen 4 vrk autosta, jonka voin palauttaa lentokentälle. Mille kentälle, se vielä kysyy. No Kastrupiin tietenkin. 

Pontus soittaa, vähän on huonosti autoja. Pientä ja edullista oon pyytäny, Pontuksella nyt ois vaan tämä maasturi, joka oli kyllä hinnaltaan reilusti yli mun budjetin. Maasturiksi kai aika halpa. Mutta siinä sitten kun puhutaan, en muista kuinka, selviää, että Pontus-poika soitteleekin minulle RUOTSIN Ljungbystä ja minä olin siis Tanskan Ljyngbyyssä. Tästäkään en voi syyttää aviomiestäni, mutta googlea ainakin syytän.

No meidän pikku Opel Mokka löytyi lopulta miellyttävään hintaan Europcarilta ja käytiin Fisketorvetissa vielä ennen lähtöä hiukan kiertelemässä jonka jälkeen löysimme itsemme jostain tietyömaaruuhkasta, joka pidensi matkaamme pari tuntia. Odenseen saavuimme yöksi. Hotelli oli erikoisesti jollain tehdasalueella, että Odense jäi itseasiassa näkemättä.

Olihan nämä nyt mielettömiä.

Halusin näyttää lapsille hiekkaa, hiekka on Tanskassa aika kaunista. Sinne oli vaan vähän ajamista, koska päätin, että mennään länsirannikolla Sondervig'iin josta olin lukenut. Syötiinkö me sielä taas jotkut makkaraperunat, paitsi minä en syönyt. You know, mielenosoituksellisesti.

Rannoilla muuten järjestetään turisteillekin ruohotupsujen istutustalkoita. Ettei hiekat lähtisi kävelemään. Minähän vastasin Yo- reaalissa maantiedon jokerikysmykseen aiheesta eroosio.

Mieletön se oli kuitenkin se ranta, kunhan ensin sinne löydettiin. Lapset kasteli aalloissa ensin vaatteensa ja vaihtoivat sitten uikkareihin. Olin aistivinani oikein aitoa iloa sielä aalloissa. Minä nautin ainakin suolaisesta merituulen tuoksusta. Tänne voisi tulla lomalle.

Ei noissa aalloissa kyllä leipäkivien heittely onnistu

Hyvä että käytiin rannalla. Oikein hyvä.

Lähellä olisi muuten must paikka käydä, lounaskin olis riittänyt. Nimittäin Paul Cunninghamin luotsaama Henne Kirkeby Kro. Paulhan on tuo keittiömestri, jota alunperin pyydettiin vetämään Nomaa. Paul kuitenkin valitsi toisin ja tekee ymmärtääkseni aika rehellisen hyvää ruokaa ilman turhia pipertelyjä.

Mainitsemisen arvoista tässä kenties on, että kahden Michelinin tähden arvoisesti.

Olisimme varmaan käyneet lounaalla, jos olisin osannut laatia matkasuunnitelman toisin, mutta ravintola ei ollut tiistaisin auki. 

 Palasimme takaisinpäin Koldingeen, jossa Legolandia lähin Scandic sijaitsee, taas keskellä jotain autokauppoja, vajaan 40 km päässä. Tässä Scandicissa oli muuten ravintolapalvelu kehitetty huippunopeuteen. Paljon lapsiperheitä paikalla, eikä kenenkään tarvinnut odottaa mitään. Toki lasten seisova pöytä oli laskullamme 4 kertaan, mutta se sitten hyvitettiin  myös tuplasti.

Legoland on Legoland. Päivä oli jo kivan kesäinen ja kiersimme kaikki laitteet. Ihan mahtavaa, että Maitotyttö aka Hurjapää pääsi 120 cm ylittäneenä joka laitteeseen vanhempien kanssa. Ja kyllä siellä ihan hurjiakin vuoristoratoja oli. Parhaimmissa käytiin pari kertaa. 

Pienoismallit ovat upeita. Odotin myös hirveästi jälleennäkemistä Titania - nukkekodin kanssa, piti oikein alkaa googlailemaan, että missä se on. No sekin on siirretty jonnekin Egeskovin linnaan ja jos olisin tämän ehtinyt googlailla , niin oltaisiin muuten tultu Egeskovin linnan kautta. Titania oli ihana.

Lisää kuvateksti

Sanomattoman onnellinen Maitotyttö ystävineen. Viereen oli rakennettu kokonainen Heartlake City, voitteko kuvitella

Lättylounas ja iltapäivän hampurilaisateriat kustansivat sitten 100 euroa. Minusta melko kallista, kun ei edes hyvää. Legolandissa on joka puolella kyllä picnicpöytiä, eli voi hyvin tulla omissa eväissä. Meidän hotelleissa ei ainoassakaan ollut jääkaappia huoneessa, niin se oli vähän vaikeasti toteutettava se eväspolitiikka. Mutta asiaa kannattaa siis suunnitella paremmin!

Viimeinen päivä vietettiin Lalandiassa, hitsin isossa trooppisessa vesipuistossa, jossa oli vesiliukumäkiä lähtöön jos toiseenkin. Yksi oli tosi hurja, enkä sitten mennyt mihinkää muuhun enää sen jälkeen. Mutta oli se aika hieno, jos on vesipuistotyyppiä. En ole. Melu on kauhia. 

Ajoimme Köpikseen. Maitotyttö oli ostanut uivan Viana barbien Fisketorvetista, mutta tietenkään sen ekan hotellimme jälkeen seuraavissa ei ollut kylpyhuonetta, jossa olis saanut kokeilla. Katoin, että Sydhavnissa on ja kysyin respassa onko meillä semmoinen huone. Joo on. No eipä ollutkaan ja menin sitten takas respaan kun olin ensin kieltänyt ketään koskemasta mihinkään. Hotelli oli kuulemma aivan täynnä, respa mietti hetken ja sanoi sitten että antaa meille jonkun suiten. Kylpyamme oli iso. Uitettiin sitten Vianaa. En mä sinne Plutoon olis halunnukkaan.

Scandic'eissa on muuten kaikis sama lista.

Ja kuulkaas, ihan ilman kommelluksia ajettiin lentokentälle ja auton palautus sujui tosi mutkattomasti. Enkä muista, että meillä olis siinä mitään muutakaan erikoosta tapahtunu.

Nyjjo kotona! Kuinka meni, noin niinkuin teirän mielestä?

KYLLÄ MÄKIK KYRÖÖS (NAPUEGLÖGI)

Aivan ensiksi mun on saatava tämä syrämmeltäni. Ettei mee ny aivan ens jouluhun. Että Napueglögi oli ehdottomasti vuoden 2016 glögien kunkku.

Join sitä omalla terassilla aika pimiällä ja ilooses seuras (meillä on muutamien naapurien kans aina joulun alla terassivaellus, jolloin vaelletaan perheinemme terassilta toisella, kukin on kattanut sinne sitten pientä suupalaa ja juotavaa, meillä aikuiset hemmoteltiin höyryävän kuumalla Napueglögillä), että siitä ei nyt oo stailattua kuvaa teille. Ei se glögiä kummemmalta näytä, mutta voi poijat oli sopivan makuusta! 

Vinkin Napueglögiin sain aivan pääkallopaikalta joulunalusviikolla, kun Anu Hopian tutkimusryhmän kanssa kokoonnuttiin pikkujouluihin Kyrö Distillery Companyn päämajaan vanhaan meijeriin, jossa on alkunsa saanut myös suomalaisille niin rakas Oltermanni- juusto(mitä ihmettä minä teen Anu Hopian tutkimusryhmässä onkin jo ihan toinen juttu).

Mutta ennenkuin tämäkin juttu karkaa käsistä, tässä ohje. 

Napueglögi

1 annos

2 cl Napue giniä

16 cl Valamon luostarin glögiä

mantelia, rusinaa

Parhaimmat asiat maailmassa ovat hyvin yksinkertaisia. Kuumenna glögi lähes kiehuvaksi ja annostele laseihin ginin kanssa. Sekoita. Lasin pohjalle tietenkin normaalit mantelirusinahässäkät. Ginin määrä on noin lempeä tarkoituksella, tuossa suhteessa se tuottaa parhaan makuharmonian.

Jos nyt on käynyt niin hassusti, ettei sulla satu olemaan just Valamon luostarin glögiä, joka on kuulemma ykkösvalinta, käy myös joku toinen mustaherukkapohjainen glögi. Minullakin oli edellisestä retriitistä sen verran aikaa, että korvasimme valamolaisglögin ihan Marlin perinteisellä.

Ohjeen napueglögiin ja korvaavaan glögivaihtoehtoon kertoi Kyrö Distillery Companyn  persoonallinen ravintolapäällikkö Tonto.

NapueGin&Tonic ohje taas löytyy täältä.

en voi mitään sille, että näistä kuparisista tislauslaitteista tulee mieleen aina tohtori Sykerö

Tonto vei meidät perusteelliselle matkalle yli satavuotiaan kivistä rakennetun meijerin tiloihin kertoen elävästi ginin valmistuksesta ja persoonista sen takana. Monille on varmaan käynyt selväksi minkälainen luova hulluus ja uhkarohkeus ja tarina Kyrö Distillery Companyn takana on. Paras joululahja saada imeä itseensä tätä koko projektin ympärillä  leijailevaa hullunriemukasta energiaa. 

Kävimme Anun kanssa piiitkällä kierroksella jo syksyllä päätislaaja Kalle Valkosen opastuksella. Silloin nuuhkittiin paljon ja dipattiin pikkusormia tisleisiin ja hurmioiduttiin Kallen gininpalosta, mutta yhtä lailla mielenkiintoinen ja vauhdikas oli Tonton kierros ( ja aika pitkä sekin, taisi mennä yli 2 tuntia), vaikkakin ihan erilainen ja paljon taas erilaista kiehtovaa kertomusta sisältävä. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin kun puhun pitkistä opastuksista, silloin kun opastajat ovat innostuneet asiastaan ja opastettavat tempautuvat mukaan, ajan kulku pelkästään hämmästyttää nopeudellaan.

Niin, Kyrö Distillery Companyn tarina pitää sisällään 1000 kiehtovaa sivujuonnetta, enkä aio tokikaan edes yrittää referoida teille niitä vaan toivon, että pääsette joskus itse tutustumaan paikan päälle.

Päivän kruunasi Seinäjoen helmen, Juurella-ravintolan ja sen sympaattisen (ja Suomen parhaaksikin valitun) Kokki Kaitsun meille ravintolasalin pitkälle pöydälle  jaettaville vadeille kattaman herkullisen joululounaan.  Talon miljöön sopivasti pöytä on katettu eri pari astioilla ja istumme vanhoilla koulun puisilla tuoleilla, tiedättehän, niitä pinottavia joita leviteltiin juhlasaliin.

Alkupalaksi sen seitsemää sorttia: marinoitua lammasta, kylmäsavustettua hevosta, Koskuella maustettua Jukolan Cheddaria, jääkellarin lohta ja rosmariinia, salaattia, ruista... Ihania makuja lähipitäjästä, sopivasti  tehtaan tuotteilla terästettyjä. Pääruokana ollut Verso-glaseerattu naudanniska suli suuhun ja tyrniposset viimeisteli herkullisen menun.

 Yksi tarina on pakko jakaa kuitenkin niistä tuhannesta. Ylläolevaa # - nimistä ruisviinaa on valmistetty 240 pullon erä.
Muistatteko hässäkän parin vuoden takaa kun Valvira puuttui Olut&Viskimessujen (ne siis olivat lopulta vain Olutmessut) aikaan sekä messujen nimeen, että myös kielsi muutamasta blogista Viski- sanan käytön?

Kyröläiset esittivät vastalauseensa lanseeraamalla # - nimisen väkevän viinan.  Sen jälkeen he Valviiralle lähettämässään kirjelmässä pyysivät valvomaan ja poistamaan somesta kaikki #- merkinnät. Nehän nimittäin mainostavat väkevää viinaa...

RYE RYE!

(Ja kyllä...keväällä on pakko toteuttaa ne blogaanien kokoontumisajot Kyröös. Working on it.)

MEX-MEX, TURKU

Tiedät jo varmaan, että rakastan meksikolaista ruokaa. Meksikolaiset ovat suuria aamiaisihmisiä ja niin olen minäkin. Chilit, lime, korianteri, siinä on mun pyhä meksikolainen kolminaisuus. Mustapavut, pehmeäksi kypsytetty ja nyhdetty liha ja avokado, kaikki myös tärkeitä. Niin ja maissi, tietenkin, maissijauhoista valmistettu tortilla, sen tuoksu ja maku on kuin tiivistetty suupala Meksikoa.

Autenttisuuden lähteille ovat minut opastaneet Meksikossa asunut Natasisko ja tekopoikamme Ulises ja aina Suomi-vierailullaan Ulin äiti Mirna. Vaikka en ole Meksikon maaperälle jalkaani pistänyt milloinkaan, tunnen itseni aika etuoikeutetuksi, kun olen saanut niin paljon ensimmäisen käden tietoa ja kokemusta. Koska olen ollut pohjattoman kiinnostunut ja utelias ja nämä rakkaat ihmiset ovat kaikki ruuan supertietäjiä, jo parikymmentä vuotta olen imenyt itseeni mausteista Meksikoa. Lucky me siis!

Ihan siinä määrin, että meillä vieläkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, lensi vaahto suupielistä, kun innostuimme Turun vierailulla Ulin kanssa sättimään Hans Välimäen käsittämättömän ignoranttia tuomarointia Top Chefissä, oliko se nyt 2012, kun ohjelmassa kilpaili meksikolainen Eder Rodriguez (Taisi silloin olla töissä Smörissä). En muista tehtävänantoa, olisiko joku ollut lapsuusmuisto tai autenttisuus, joka tapauksessa Eder kokkasi jotakin meksikolaista, jonka tuomaristo dissasi epäaitona ja väärän makuisena. Niinkuin Uli sanoi (suu vaahdossa!) : "Eikö ne ymmärrä aitoja meksikolaisia makuja? Toinen kokkaa isoäitinsä perinnereseptiä ja suomalainen tuomari sanoo, että sorry, väärän makuista!"

Eder on perustanut siskonsa Gabyn kanssa sittemmin meksikolaisen ravintolan Suomen sydämeen, Turkuun. Pääsin Mex-Mexiin lounaalla kun piipahdin Turussa yhdistetyllä työ- ja siskomatkalla (siskomatkalla vietetään ilta, yö ja lounas Turussa asuvan Natasiskon kanssa), ja siskoni tietenkin  vei mut lounaalla sinne (mun palkkani juoksee nyttemmin nimittäin Turun Yliopistosta ja olin kokouksessa sopivasti samalla kadulla Pharmacityssä).

Että lucky you vaan, turkulaiset!

Teillä on siellä, ehkä vähän syrjässä ydinkeskustasta, aivan ihana meksikolainen ravintola. Sisustus on raikas ja kliseetön ja ruoka tehdään pyyteettömällä hartaudella tuoreista aineksista. Joka päivä valmistetaan ruoka vain sen päivän tarpeisiin.  Ravintola on auki arkisin lounasaikaan 11-15 ja silloin tarjoillaan 10€ maksava 3 ruokalajin päivittäin vaihtuva menu.

Kun astuu ravintolaan sisään, siellä tuoksuu juuri oikealta, sanoo Natasiskoni, ja minä voin vain uskoa sanaansa. Avokeittiö on heti ravintolan ulko-oven vieressä, joten kokkailua on kiva seurata. Löytyy sieltä sitten vähän intiimimpikin nurkkaus, jollei välitä seurata ravintolan pöhinää.

Meidän lounaallamme oli  alkuun maistuva porkkanakeitto.

Siitä jatkettiin possuquesadilloilla. Selvääkin selvempää, että annoksen guacamole ja frijoles on paikan päällä tehtyjä. Niin lempeän maistuvaa. Niin oikeaa. Mää asusisis Turus, mää kävisisis tääl joga päivä. Miälevvigast!

Jälkkäriksi oli marjaista panna cottaa. Meksikolainen ruokakulttuurihan ei ole mikään jälkiruokien ehtymätön tavara-aitta, mutta tämän verran sopiikin keittiötä fuusioida. Tärkeintä on ihanat maut.

Pakko oli juoda vielä meksikolaiset kaakaot.  Siis pakko. 

Ja olin vähän utelias innostuttiin  juttelemaan ravintolanpidosta Gabyn ja Ederin kanssa. He siis käsittääkseni hoitavat kaksistaan koko ravintolan koko ajan. 

Hyvä niin, ruoka on erinomaista ja palvelu lämmintä ja ystävällistä. Olen melkein alkanut vihata noutopöydissä jonottamista, varsinkin näin syysflunssakaudella. Kuinka ihana on kun joku kantaa ruuan pöytään ja astiat pois. Suuri plussa.

Iltaisin voit herkutella myös listalta. Turussahan on myös mainio pikaruokapaikka Taco Nito, mutta Mex-Mex on tunnelmaltaan ja menultaan hyvin erilainen.  Alkuviikon ravintola on auki 11-15 , to-pe  11-15 ja 17-22.00 ja lauantaisin 16-22. Haluan testaamaan tuon Trip to Mexicon seuraavalla kertaa kun pääsen siskon luo kylään.

Joten huonosta Turunmurteestani huolimatta (mutta turkulainen itsetunto kestänee tämän... no, ANTEEX!) sanon, että olette kyllä onnekkaita Turkulaiset. Teillä on Meksikolainen ravintola.

Käykää siis siellä nauttimassa, kiirettömästä, pöytään kannetusta lounaasta. Käykää töitten jälkeen. Käykää lauantaina. Pitäkää kiinni tästä ravintolasta.

Ulko-Turkulaiset: Monta on Turussa ihanaa ruokapaikkaa, mutta Meksikon ystävät löytävät pöytänsä kyllä täältä. Suosittelen.

Tuliko se nyt selväksi? Että olen meksikolaiseen ruokaan kallellaan ihan häpeilemättömän puolueellisesti ja  siksi Turussa  menen MEX-MEXiin!

Mä vaan nyt mainostan häikäilemättömästi, koska Mex Mex on hyvä juttu. Käy tutustumassa Facebookissa, sieltä löytyy myös päivittäiset lounaslistat.