JOULUTERVEHDYS

Rauhallista, hyvää, maukasta ja onnellista joulua kaikille blogini lukijoille! Ootte tärkeitä!

(PULLAN) LEIPOMISEN TÄRKEYDESTÄ

Kaikki on turhaa, paitsi purjehdus. Vai oliko se puutarhanhoito?

Minä sanon, että LEIVONTA.

Taikinaterapia ei oo ollenkaan tuulesta temmattu nimitys. Itseasiassa varmasti kaikki, missä nyhjäistään tyhjästä, terapioi ja buustaa ihmisen onnistuessaan uudelle levelille, kun alussa on vaan vaikka jauhoja, maitoa, hiivaa ja muita tykötarpeita ja parin tunnin kuluttua ihana, tuoksuvainen, pehmeä korvapuusti, joka huutaa viereensä lasillista kylmää maitoa. Voiko sen suomalaisempaa, kotoisampaa ja hellempää makuyhdistelmää olla? No, ehkä se ruislimppu, voi ja piimä. Ehkä.

Kyllä ihminen tarvitsee onnistumisia. Ehdottomasti. Ja aivan ilman kenenkään kehuja, itseleivottu nisu palkitsee leipojansa tuoksullaan ja maullaan. Siihen vielä naapurin kehut paremmasta pullasta kuin pullastaan kuuluisan anoppinsa leipomat, aviomiehen hotkima 7 korvapuustin ennätys ja lasten onni ja ilo. Ja vielä viikkojen päästäkin kun Urho12v aloittaa: sä-et-oo-pitkään-aikaan-leiponu, koska-taas-leivot, äiti-kohta-sun-pitää-leipoa, mikset-sä-koskaan-leivo? Ilmeisesti olen siis tarpeellinen. The Leipoja.

Käden upottaminen taikinaan on niin konkreettista. Minä käytän ehdottomasti kyllä yleiskonetta taikinan vaivaukseen. Miksi en käyttäisi? Leivonnassa riittää työvaiheita käsillä tekemiseen, vaikka vaivauksen ulkoistaakin. 

Omat, ihanimmat lapsuusmuistot liittyvät pullaan. Kaivelin kuvia omista lapsistani leipomassa.

Näytti hyvältä, mutta Likka taitaakin levittää vain talkkia...

Sori!

Ihania muistoja. Ja hirveitä kuvia.

Mutta sitä minä vaan, että pulla on ehkä ihaninta, ilmaisinta (no ainakin halpaa) lopussa-kiitos-seisoo-yhdessä tekemistä lasten kanssa. Luovaa, silti samalla täytyy oppia kurinalaisuuttakin. Jottei hiiva pala, pulla pala, että taikina kohoaa, ettei taikina tartu.

Kaikki on niin tarkkaa ja silti jumalattoman suurpiirteistä. Ehkä siksi tykkään leivonnasta. Että osaan niin, ettei tartte mitata. Että tunnen sen sormenpäissä.

Ja vaikka pullat palaas, niin elämä jatkuu.

Ja ihan kaikessa suurimmassa hädässä: MÄ PAISTAN PAKASTEPULLIA!

Ei oo vaan pullan voittanutta. Paitsi lätynpaisto on kyllä lähellä.

MAITOTYTTÖ LEIPOO KINUSKIKAKUN

Jotenkin ihanan astridlindgrenimäinen otsikko.  Vähän samaan tapaan kuin  Peppi saa hienon vieraan, Peppi astuu laivaan tai Peppi keksii pönkin.

Maitotyttö leipoo kinuskikakun.

Ja niin totisesti tapahtui. Kiitos kuuluu Myllärin kinuskipala-aineksille. Olen varmaan joskus maininnut, että Maitotyttö on innokas ja sitkeä leipuri. Sitkeällä tarkoitan, että hän jaksaa hokea haluavansa leipoa jotakin (hittituote muffinssit), niin  kauan, että minä vähintään muutun reseptiksi. Tai ainakin yritän muuttua joksikin herkulliseksi, nopeatekoiseksi, ainekset-löytyy-kotoa jutuksi, jossa Maitotytölle olisi mahdollisimman monta sopivaa tehtävää,  että päästäisiin elämässä eteenpäin.

Maitotyttö tahtoo leipoa. Ja usein.

Eiliseen mä-haluan-leipoa-maniaan löytyi aivan paras juttu noista Myllärin valmiista kinuskipala-aineksista.

Me niin leivottiin.

Ja mitäs siellä pakkauksessa on?

Siellä on jauhoseos.

Ja siellä on kuorrutepussi. 

Aineksista tulee puoli uunipellillistä eli jos haluat koko pellin, kannattaa ostaa kaksi pakettia. Tämä meidän on varmasti tehtävä sarjan toisen vaihtoehdon eli mokkapala-ainesten kanssa. Niitä ei voi kerta kaikkiaan tehdä pellillistä vähempää. Muuten tuo puolipellillistä vastaa  pyöreää piirakkavuokaa, johon voit hyvin tehdä kinuskipalat. Maitotytön leipomuksesta tuli tällä kertaa hiukan kakkumaisempi kun tein sen Ikean silikoniseen sydänvuokaan.

Lisäksi tarvitaan sulatettua voita 100g (voi käyttää myös rypsiöljyä), 2 kananmunaa ja 1 dl vettä. Minä sulatin voin ja rikoin kananmunat, muuten Maitotyttö suoritti kaiken kaatelun ja sekoittamisen ihan itse.

Ja kas huomaan: miksi minulla ei ole kaunista posliinista ja pastellinväristä taikinakulhoa?Eikö elämäni olekaan täydellistä?

Sekoitettu taikina voideltuun vuokaan ja paistoaikaa 15-20 min 200 asteessa uunista riippuen. Koska Maitotytön kinuskipaloista tuli ennemminkin kinuskikakku eli hiukan paksumpi, paistoin sitä 30 min. Suosittelen siis kokeilemaan hammastikulla onko taikina kypsää keskeltä, eli sitten valmis kun tikkuun ei tartu enää kosteaa taikinaa.

Paistumisen aikana sai keskittyä ihan rauhassa taikinakulhon rapaamiseen. On se vaan kätevä tässä tälläinen kevyt muovikulho...

Kuorrute oli myös yksi ilonaihe. Kuumensi vedenkeittimellä veden ja laitoin pussin notkistumaan vesihauteeseen. Saksilla nurkka auki ja pursotus onnistui jäähtyneen kaun päälle Maitotytöltä hienosti. Äiti levitti. Ihan helppoa!

Niinkuin oli pussin viimeisten tippojen maistelukin!

Arvottiin päälle mansikat vai vadelmat. Vadelmat voitti.

Luulen, että koko hyvin sujuneen leipomissession kriittisin vaihe oli kun äiti halusi ottaa kuvia portailla Maitotytön pidellessä kakkuvatia. 

Pysyykö, ei pysy, pysyy...

Pysyy jos pinnistää. 

Lisää Kinuski- ja mokkapalakokemuksia voit lukea Blogiringin kamppissivulta.

Ja sitten ARVONTA:

Kaikkien tähän juttuun kommentoineiden kesken arvotaan Myllärin mokka- ja kinuskipala-aineksia sisältävä tuotepalkinto. Voit kertoa vaikka missä tilanteessa itse käyttäisit näitä. Minä muuten otan näitä mukaan seuraavalle Tahkon reissulle, ei tartte rehata monia jauhopusseja yms. Kätsyä.

Kommentointi päättyy klo 12 keskiviikkona 13.7.2016.

Oliko mulla vielä muuta? 

• Urho11v saa tehdä tupla-annoksen mokkapaloja kun saapuu Kesäsiirtolasta. Ihan itte.

• Ja tärkein: HERKULLISIA olivat!

• Ja etten luule olevani Astrid Lindgren. Mutta pitäähän ihmisellä olla idoleita.

Melukylän lapset, ne sen sijaan asuu meillä.

Yhteistyössä Helsingin Mylly

CHORIZO BURGER SUUPALOJA

Odotin niin innolla Kokit ja potit- Hannelen ja ystävänsä , valokuvaaja Johanna Myllymäen kirjaa, sillä tiesin sen olevan pieteetillä tehty. Osasin odottaa upeita kuvia ja inspiroivaa reseptiikkaa, tiesin, että kirja selviää niin kaffipöytälukemisena, yöpöydän hyvien (ruoka)unien lähettiläänä kuin  keittiöäksönin keskellä tahmaisten sormien käännellessä ylellisen paksuja sivuja. Ja kun etulehdellä lukee vielä signeeraus, että Maailman ihanimmalle Nannalle (no taidan olla ainut kenet Maailman ihanin Hannele tuntee!), eihän tämä voi olla kun keittokirjasuosikki.

Tosi vaikeaa ja sittenkin ylettömän helppoa oli valita ensimmäinen kokeiltava resepti. Senhän oli pakko olla  Chorizo open burger. Siinä on ihan muutama raaka-aine, jotka yhdistyy mielettömäksi hampurilaiseksi. Tein sen sitten kuitenkin tuollaiseen sliderstyyliin miniburgeriksi, kun olin näköjään unohtanut ostaa puolet noista vähistäkin aineista, ei tomaattia, ei basilikaa, jotka siis voi hyvin korvata sämpylän yläkannella, varsinkin kun niistä tuli keveän höttöisiä Hannelen ohjeella. Mä tein näitä pitkäperjantain perhebrunssille ja koska lapsia oli mukana 7, joista tiesin, että suurin osa ei välitä mausteisesta chorizosta, tein osan pihveistä naturellina jauhelihasta. Ehkä vähän liiankin naturellina, ainakaan ne eivat chorizopurilaisten rinnalla maistuneet, ei sitten miltään. Taidan kesällä yrittää vääntää chorizomakkaran isoksi pihviksi grillissä!

Eikä sitten muuta tarvittukaan kuin vähän limellä ja suolalla maustettua avokadoa. Täyden kympin resepti! Jos osaisin ranskaa, sanoisin Que magnifique simplicite! Tai varmaan jos lisäis vielä muutaman `'^: Qûe magnifiquè simplicité! Täydestä menee.  (google-kääntäjää ei käytetty eikä kieltä opiskeltu...).

CHORIZO MINIBURGERIT Reseptin esikuva basilikoineen, tomaatteineen ja  alkuperäisellä open burger-idealla kannatta katsoa Suupaloja- kirjasta
8 kpl

8  minibriossisämpylää
4 chorizo raakamakkaraa
2 avokadoa
1 rkl limetin mehua (tai samalla vaikka vähän enemmän)
suolaa

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra hedelmäliha kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella ja mausta suolalla ja limetin mehulla.

Purista makkara pois kuorista ja muotoile 8 pihviksi. paista pihvit paistinpannulla kypsiksi (n. 10 minuuttia).

Leikkaa sämpylät puoliksi ja laita alapuolelle ensin reilusti avokadoa ja sen päälle pihvi. Sitten poikkeamme alkuperäisestä ja laitamme kannen päälle ja kiinnitämme tikulla. Herkut!

Minibriossit (oikein hyvä resepti Suupaloja-kirjasta)
16 kpl

1 dl maitoa
3 tl kuivahiivaa
2-3 tl hunajaa tai siirappia
1 tl suolaa
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
75 g  pehmeää voita 
3 rkl maitoa tai kananmunan keltuainen voiteluun
seesaminsiemeniä (nekin unohtui).

Sekoita maito ja suola ja kananmunat, lisää vehnäjauhojen joukkoon kuivahiiva ja lisää seosta vähitellen nesteen joukkoon. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Lisää kuutioitu, pehmeä voi ja vaivaa vielä 10 min..

Kohota taikina liinan alla kasinkertaiseksi (1 h). Painele taikinasta ilmat pois jauhotetulla pöydällä ja jaa 12-16 osaan. Pyörittele palloiksi ja anna kohota liinan alla n. 45 min.

Voitele maidolla tai keltuaisella. Paista 200 asteisessa uunissa 10 min. Jäähdytä.

Kun nyt tässä ollaan, niin muutama muukin kuva pitkäperjantain brunssilta. Oli syömistä, mutta oli syöjiäkin. Toivottavasti tästä tulee perinne!Nyyttärimeiningillä kenellekään ei muodostu liian raskaaksi.

Ja koska näköjään on pääsiäisen jälkitunnelmissa, niin pakko muistella vielä lankalauantaita, jolloin Pohojanmaalla perinteisesti trullitellaan ja poltetaan pääsiäisvalakioota. Tällä kertaa lähikokkoamme ei saatu kuin savuamaan ja yritin olla näyttämättä pettymystäni, jota voi verrata tunnelmiin Lahden doping-käryjen aikoihin. Kahta kauheammalta tuntui kun illalla nukkumaan mennessä kurkkasin vielä kännykkään ja näin aivan epätodelliset lieskakuvat Ylivieskan parhaillaan palavasta 230v. vanhasta puukirkosta. (Tässä kohtaa voisi ihan viettää pienen hiljaisen hetken).

Mutta  harhautettuani itseni taas sivuraiteille, palaan aiheeseen: Haluan näiden Maitotytön trullikuvien myötä kiittää Hannelea ja Johannaa kauniista keittokirjasta, toivoa sille reipasta myyntiä ja molemmille ja vaikka ihan koko maailmalle aurinkoista, iloista kevättä. (p.s. Kyllä Urho11v.kin pukeutui vielä trulliksi <3).

Aurinkoa kohti!

Hannele Hyvärinen, Johanna Myllymäki: SUUPALOJA Pikkuruokia ja naposteltavaa maailmalta saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Suupaloja facebookissa

MITÄ LAPSI TEKEE RAVINTOLASSA?

No syö tietysti, sanot.

Aina se ei ole niin yksinkertaista. No tai syöminen on. Lapset joko syö tai on syömättä. 

Lasten kanssa on joskus pakko kiva käydä syömässä ravintolassa. Meillä sitä harrastetaan ehkä kustannussyistä verraten harvoin ja jos lapsilta kysyy matkoillakin, että minne ravintolaan mennään, on vastaus jee, Mäkkäriin.

Kun suku syö yhdessä tärkeinä päivinä olemme yrittäneet istuttaa lapsiin ajatuksen pöydässä loppuun asti istumisesta ( ja myös arkisin syömme saman aikaan yhdessä keittiön pöydän ääressä). Silti se on vaikeaa. Meidän lapset on aika villiä pelleilijöitä ja isänsä on kolmas, eli meno  arkiruokapöydässä on välillä kuin stand up -keikalta. Minä ilonpilaaja yritän hillitä menoa minkä pystyn. Molemmat lapset kun innostuvat kertomaan jotain juttua, heille tulee tarve yleensä myös nousta tuolilta pöydän päähän esiintymään. No ei sentään pöydän päälle.

Kunnon nautittava ravintolakäynti on yleensä usean tunnin juttu. Milläs pidät lapset penkissä? Vaikka olen ehkä läpeensä leväperäinen monessa suhteessa olen pyrkinyt siihen, että viihde-elektroniikkaa ei käytetä pöydässä. Kotona on asia ratkaistu niin, että televisiomme on yläkerrassa, eikä keittiöstä ole siihen näköyhteyttä. Tarjoilijana olen useamman kerran nähnyt ihania, kaikenikäisiä lapsia, jotka antavat ruokarauhan vanhemmilleen pitkäänkin menuuseen, kun tabiltä katsotaan pöydässä filmiä tai pelataan kännykällä. Silläkin uhalla, että oma pöytäseurueeni kiinnittää ravintolasalin huomion levottomalla käytöksellään ja ettei sitä ruokarauhaa saada solmittua, en anna lasten kopeloida kännykkää. Hiukan tekopyhää siinä mielessä, että itse on pakko napata se instakuva kun kerran on ravintolaan päästy. Mutta en todellakaan jää sitä tuijottelemaan ja naputtelemaan.

Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisunsa. Mutta meillä siis kännykät ja tabletit nounou ravintolassa ja kotona. Kotona ei myöskään lueta tai piirretä ruokapöydässä, paitsi aamiaisella saa lukea sanomalehteä (lapset ei ole vielä innostuneet...). Ravintolaan saatan ottaa vihkon ja kynät lapsille ajankuluksi ruokalajien väliin. Kerran opeteltiin myös taikatemppuja.

Ehkä noin yleisesti hiukan epätyypillistä, mutta lasten aika kuluu myös järkkärini kanssa puuhaillessa. Tämän postauksen kaikki kuvat (vipaa lukuunottamatta) on Hemavanissa lounaalla Urho11v. ottamia. Ja toisen aika kului iloisesti poseeratessa.

Samalla reissulla oli myös yksi kuningasidea levottomien lasten rauhoittamiseksi. Lupasin jaettavaksi suureellisesti kympin, jos Urho11v opettaa Maitotytölle, joka juuri täytti 5v, kuinka kengän nauha sidotaan. 

No arvatkaa miten kävi?