MEX-MEX, TURKU

Tiedät jo varmaan, että rakastan meksikolaista ruokaa. Meksikolaiset ovat suuria aamiaisihmisiä ja niin olen minäkin. Chilit, lime, korianteri, siinä on mun pyhä meksikolainen kolminaisuus. Mustapavut, pehmeäksi kypsytetty ja nyhdetty liha ja avokado, kaikki myös tärkeitä. Niin ja maissi, tietenkin, maissijauhoista valmistettu tortilla, sen tuoksu ja maku on kuin tiivistetty suupala Meksikoa.

Autenttisuuden lähteille ovat minut opastaneet Meksikossa asunut Natasisko ja tekopoikamme Ulises ja aina Suomi-vierailullaan Ulin äiti Mirna. Vaikka en ole Meksikon maaperälle jalkaani pistänyt milloinkaan, tunnen itseni aika etuoikeutetuksi, kun olen saanut niin paljon ensimmäisen käden tietoa ja kokemusta. Koska olen ollut pohjattoman kiinnostunut ja utelias ja nämä rakkaat ihmiset ovat kaikki ruuan supertietäjiä, jo parikymmentä vuotta olen imenyt itseeni mausteista Meksikoa. Lucky me siis!

Ihan siinä määrin, että meillä vieläkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, lensi vaahto suupielistä, kun innostuimme Turun vierailulla Ulin kanssa sättimään Hans Välimäen käsittämättömän ignoranttia tuomarointia Top Chefissä, oliko se nyt 2012, kun ohjelmassa kilpaili meksikolainen Eder Rodriguez (Taisi silloin olla töissä Smörissä). En muista tehtävänantoa, olisiko joku ollut lapsuusmuisto tai autenttisuus, joka tapauksessa Eder kokkasi jotakin meksikolaista, jonka tuomaristo dissasi epäaitona ja väärän makuisena. Niinkuin Uli sanoi (suu vaahdossa!) : "Eikö ne ymmärrä aitoja meksikolaisia makuja? Toinen kokkaa isoäitinsä perinnereseptiä ja suomalainen tuomari sanoo, että sorry, väärän makuista!"

Eder on perustanut siskonsa Gabyn kanssa sittemmin meksikolaisen ravintolan Suomen sydämeen, Turkuun. Pääsin Mex-Mexiin lounaalla kun piipahdin Turussa yhdistetyllä työ- ja siskomatkalla (siskomatkalla vietetään ilta, yö ja lounas Turussa asuvan Natasiskon kanssa), ja siskoni tietenkin  vei mut lounaalla sinne (mun palkkani juoksee nyttemmin nimittäin Turun Yliopistosta ja olin kokouksessa sopivasti samalla kadulla Pharmacityssä).

Että lucky you vaan, turkulaiset!

Teillä on siellä, ehkä vähän syrjässä ydinkeskustasta, aivan ihana meksikolainen ravintola. Sisustus on raikas ja kliseetön ja ruoka tehdään pyyteettömällä hartaudella tuoreista aineksista. Joka päivä valmistetaan ruoka vain sen päivän tarpeisiin.  Ravintola on auki arkisin lounasaikaan 11-15 ja silloin tarjoillaan 10€ maksava 3 ruokalajin päivittäin vaihtuva menu.

Kun astuu ravintolaan sisään, siellä tuoksuu juuri oikealta, sanoo Natasiskoni, ja minä voin vain uskoa sanaansa. Avokeittiö on heti ravintolan ulko-oven vieressä, joten kokkailua on kiva seurata. Löytyy sieltä sitten vähän intiimimpikin nurkkaus, jollei välitä seurata ravintolan pöhinää.

Meidän lounaallamme oli  alkuun maistuva porkkanakeitto.

Siitä jatkettiin possuquesadilloilla. Selvääkin selvempää, että annoksen guacamole ja frijoles on paikan päällä tehtyjä. Niin lempeän maistuvaa. Niin oikeaa. Mää asusisis Turus, mää kävisisis tääl joga päivä. Miälevvigast!

Jälkkäriksi oli marjaista panna cottaa. Meksikolainen ruokakulttuurihan ei ole mikään jälkiruokien ehtymätön tavara-aitta, mutta tämän verran sopiikin keittiötä fuusioida. Tärkeintä on ihanat maut.

Pakko oli juoda vielä meksikolaiset kaakaot.  Siis pakko. 

Ja olin vähän utelias innostuttiin  juttelemaan ravintolanpidosta Gabyn ja Ederin kanssa. He siis käsittääkseni hoitavat kaksistaan koko ravintolan koko ajan. 

Hyvä niin, ruoka on erinomaista ja palvelu lämmintä ja ystävällistä. Olen melkein alkanut vihata noutopöydissä jonottamista, varsinkin näin syysflunssakaudella. Kuinka ihana on kun joku kantaa ruuan pöytään ja astiat pois. Suuri plussa.

Iltaisin voit herkutella myös listalta. Turussahan on myös mainio pikaruokapaikka Taco Nito, mutta Mex-Mex on tunnelmaltaan ja menultaan hyvin erilainen.  Alkuviikon ravintola on auki 11-15 , to-pe  11-15 ja 17-22.00 ja lauantaisin 16-22. Haluan testaamaan tuon Trip to Mexicon seuraavalla kertaa kun pääsen siskon luo kylään.

Joten huonosta Turunmurteestani huolimatta (mutta turkulainen itsetunto kestänee tämän... no, ANTEEX!) sanon, että olette kyllä onnekkaita Turkulaiset. Teillä on Meksikolainen ravintola.

Käykää siis siellä nauttimassa, kiirettömästä, pöytään kannetusta lounaasta. Käykää töitten jälkeen. Käykää lauantaina. Pitäkää kiinni tästä ravintolasta.

Ulko-Turkulaiset: Monta on Turussa ihanaa ruokapaikkaa, mutta Meksikon ystävät löytävät pöytänsä kyllä täältä. Suosittelen.

Tuliko se nyt selväksi? Että olen meksikolaiseen ruokaan kallellaan ihan häpeilemättömän puolueellisesti ja  siksi Turussa  menen MEX-MEXiin!

Mä vaan nyt mainostan häikäilemättömästi, koska Mex Mex on hyvä juttu. Käy tutustumassa Facebookissa, sieltä löytyy myös päivittäiset lounaslistat.

KOTONA HOTELLISSA

Olen sillä tapaa höpönassu, että tunnen suurta viehtymistä huoltoaseman sämpylöihin (tämä juontaa juurensa lapsuudesta, kun meillä oli aina äidin tekemät, näin taaksepäin ajatellen superhyvät eväät, eikä koskaan pysähdytty kuin levähdyspaikoilla. Myönnettävä kyllä, että nykyisin aika vaikea löytää kovin säväyttävää sämpylää huoltsikalta), lentokoneruokaan (odotan vieläkin yhtä innolla tarjottimella olevien pienten rasioiden metallikuoren avaamista) ja hotelliöihin. Näistä hotelliyöt taitaa olla ainoa, josta kehtaa julkisesti puhua. 

Millainen huone, onko sänky hyvä, kuinka palvelu palaa, millainen tunnelma ja ennen kaikkea millainen aamiaispöytä? Välillä yksin matkustaessa myös hotellin rauha. En avaa telkkaria, luen ehkä jotain ja nautin pitkistä yöunista ja kaiken päätteeksi aamiaisesta. Lapsetkin ovat jo oppineet iloitsemaan hotellimatkoista ihan kuin vanhempansa. Meillä kun ei ole mökkiä tai asuntoautoa, yritetään mahduttaa budjettiin välillä hotelliyö jossain päin Suomea. Jostain syystä meidän lapset puhuvat aina hyteistä eikä huoneista...

Kuva hotellin kuvapalvelu

Sattuipa keväällä niin sopivasti, että sain kutsun Aleksanteri Radisson Blu-hotellin avajaisiin ja pääsin testaamaan myös yöpymistä kun minulla oli sopivasti menoa Helsingissä.

Helmi kaupungin sydämessä he kutsuvat hotelliaan, eikä ollenkaan syyttä. Albertinkadun hotelliin pääsee helposi raitiovaunulla 6, tai kävellen. Hotellissa vanha ja uusi osa kohtaavat charmantin Punavuorelaisesti.

kuva hotellin kuvapalvelu

Aleksanteri on todella kotia rakastavien ihmisten unelmahotelli. Siellä on panostettu palveluun oikeasti uniikein menetelmin. Vai mitä sanot siitä, että paikan päällä sinua odottavat ensimmäisenä supisuomalaiset pullakahvit. Hotellin leipomossa leivotut pullat tarjoillaan kahvin kera myös joka päivä myös 17-19 hotellin olohuonemaisessa Loungessa. Kesällä sisäpihan terassi kutsuu ihailemaan istutuksia, pelailemaan tai vaan nauttimaan vaikka lasillisesta.

kuva hotellin kuvapalvelu

Huoneet on sisustettu Punavuorelaisten makuuhuoneiden kalustusta mukaellen tyylikkään tummasta skandinaavisen vaaleaan harmoniaan. Valaistus ja lämpötila säätyy mieleiseksi helposti. 

Ja sitten on Blu Dream- unikokemus. Muhkeissa Magic Bed- sängyissä on ruumiinlämpösi aistiva mukautuva älypatja. Tyyny- ja peitevalikoimastasi löydät juuri omantuntuisen vaihtoehdon.

Kaunis ja puhtoine kylpyhuone oli mallia tämän voisin ottaa kotiinkin.  

Niin ihana huone, että täytyi ihan feikata uniselfie. Siis unta ei todellakaan tarvinnut feikata, mutta oikeasti nukkuvan on tietenkin vaikea kuvata itseään...

Nyt vasta päästään kaikista hauskimpaan. Alakerran Loungen nurkkauksesta löytyy Wish Fridge, kirkkaan sininen Smegin jääkaappi. Sen käyttö kuuluu vakiona businessluokan huoneisiin ja muut voivat hankkia ympärivuorokautisen käyttöoikeuden pienestä lisämaksusta.

Ja se sisältö! Tuoreita marjoja, hedelmäsalaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, täytettyjä leipiä, salaattiannoksia, mehuja, jugurttia, smoothieta. To name a few!

Pakastelokero oli pökätty täyteen jäätelöä. Olin niin innoissani, että unohdin tarkentaa valokuvatessani...

Ja sitten aamiainen; Super Breakfast Buffet. Kotoinen linja jatkuu esillepanossa. Laadukkaan valikoidut tuotteet on ryhmitelty pitkin aamiaishuonetta, mikä ihanasti vähentää sitä monelle paikalle tyypillistä laitosmaista jonottamista, mikä on ehkä inhottavinta mitä tiedän. Persoonallinen ote yltää astiavalintoihin asti. Välitön palvelu kantaa aamiaiselle asti ja teeni tarjoillaan kauniisti pöytään. 

Olen suuri suolaisen ystävä, enkä kaipaa aamiaiselleni yleensä mitenkään makeaa lopetusta. Silmäni alkoivat kuitenkin pyöriä päässä kun löysin leipäpöydältä oman ehdottoman aamiaisen hittituotteen: vastaleivottuja, juuri sopivan sitkeitä jättimäisiä suklaakeksejä. 

Söin kolme. Ne olivat isoja. Olin onnellinen.

Ilolla toivotan Aleksanteri Radisson Blun  persoonallisen otteen tervetulleeksi värittämään Helsingin hotellitarjontaa. Aleksanterissa yöpyminen todistaa, että myös ketjuhotelli voi olla aidosti persoonallinen ja piristävä, yksilöllinen vaihtoehto.

A True Gem In The Heart of Life!

Aleksanteri Radisson Blu tarjosi yöpymisen.

Ja kyllä. Pekonit olivat juuri sopivan rapeita!

Päiväni perhebloggaajana

On niitä sellaisiakin päiviä, ettei yhtään huvita olla ruokabloggaaja. Oikeasti kyllä tosi harvoin. Ja silloinhan ei oo pakko blogata! Yksinkertaista.

Useimmiten en kerkiä niin paljon laittaa ruokaa, että saisin tarpeekseni teille niistä satuilla. Silloin joskus leikittelen ajatuksella, että bloggaisin jostakin muusta. Perhebloggaaja kuulostaa houkuttelevalta. Mullahan on kaikki tarvittava, lapset ja mielipiteet lastenkasvatuksesta. Kuinka ihana olis jakaa kaikki huutopotkuraivarit, äitin siis, lapsistahan julkaisisin pelkästään pitkäripsisiä hymykuvia. Työn ja lastenhoidon yhteensovittamisen vaikeudesta, riittämättömyyden tunteesta, yhteisistä askarteluhetkistä, tämän kauden ulkoiluhaalareista ja lasten sukupuolirooleista olis niin ihana avautua! Saattaisin päästä jopa vauvalehden keskustelupalstan aiheeksi pikkuprovosoinnilla, jopa ruokablogini on sinne kerran päässyt niin valtavalla raivolla, että jouduin poistamaan kyseisen vanhan postauksen joksikin aikaa blogistaniasta. Nyttemmin sen olen vaivihkaa eetteriin palauttanut. Vähän uhmakkaasti. Sanotaan nyt, että kyse oli lakkajäädykkeestä....

Voishan sitä sisustusblogatakin. Ainakin mulla olis hirveästi ideoita ja näkemystä. Pitäisi vaan saada laajakulmalinssi, että tupa näyttäis vähän isommalta. Ja sitten niitä ideoita ja näkemyksiä pitäisi joskus ehtiä toteuttaakkin. Keväällä on asuttu kymmenen vuotta tässä, kahdesta vaatehuoneesta puuttuu edelleen kaikki hyllyt ja tangot. Maalattavia lipastoja hyllyjä ja pöytiä odottaa uudenaikaistamista ja tuunausta. Toisaalta tuo puunväri on kohta taas trendikästä, eli kannattaakohan? Keittiöön ehdottomasti se musta liitutauluseinä. Synnytyslaitoksella maatessani Maitotyttö kainalossa oli aikaa suunnitella Maitotytön huoneen sisustus, silloin se oli raikkaan punavalkoinen, pikkusydämin siellä täällä koristettu. Siis sitähän ei koskaan toteutettu, kuten ei muitakaan huonesuunnitelmia. Onhan se kätevä noin Maitotytön leluja ja vaatteita kaaoksessa sisältävänä vierashuoneenakin.

Puutarhablogi. Ai että. Siitä tykkään oikeasti. Ajatuksesta puutarhablogista, en niinkään puutarhanhoidosta. Siinä joutuu kyykkiä ja alkukesän iltoina ympärillä pyörii niitä ihme pikkuötököitä. Toisaalta on ihana jakaa kasvun ihmettä. Ihme, että kaikki kasvaa hoidon laiminlyönnistä huolimatta.

Matkablogi. Viiniblogi. Parisuhdeblogi. Kirjablogi. LaihdutusElämäntapamuutosblogi. Muotiblogi. Liikuntablogi. Askartelublogi. Murreblogi. Meikkiblogi. Heppablogi...

Jotenkin alkaa tuntua, että suutari pysyköön lestissään. Koska kumminkin haluan olla elämänmakuinen ruokablogi älkää pahoittako mieltänne vaikka satunnaisista lapsijutuista, vaikkei kummallakaan ole edes mainittavan pitkiä silmäripsiä.

Tammikuussa kokeilin päivän perhebloggaajana kun Puutalobaby oli saanut kutsun kutsua 5 bloggaajakolleegaa vuorokaudeksi Ikaalisten kylpylään ja Titi-nallen Merenalainen Maailma- konserttitaltiointiin. Mehän tietysti mentiin, koko perhe, kahteen otteeseen ehdittiin pulikoidakin, kylpylässä on muuten ihanan lämmin ja kivat altaat. Huone oli suuri ja viihtyisä ja aamiainen maittava. Illan Titi-nalle disco Titi-nalle talossa kovasti odotettu ja konsertti taltiointi tietenkin huippukokemus. Myös näin aikuiselle seurata Riitan uskomatonta Kaikki langat käsissä- johtamistyyliä Hymyillen, lempeällä äänellä ohjaajalle " Sä varmaan haluat, että pysäytetään tähän ja otetaan uudestaan siitä ja siitä kohdasta..."

Maitotytölle parasta kaikista olikin juuri Riitalle esitetty muutama tarkoin harkittu kysymys ja halaaminen, samoin kuin nallejenkin kohdalla. Vaikka kyllä hän nyt 5v ymmärtää, että siellä on ihminen sisällä! 

Tämä oli kyllä äitin mielestä parasta. Siis tämä yläpuolella oleva kuva.

Vaikka Kyseessä oli ehdottomasti Maitotytön päivä, oli ihanaa, että Urho11vkin oli reippaasti mukana menossa siskon kanssa (yritti antaa kyllä Titi-nallelle rennon läpsyn, mutta huumorintajuinen nalle levitteli käsiään niin kauan, että pakko oli halata). Ja me vanhemmathan ollaan onnellisia jos meidän lapsetkin on (hiljaa, ainakin hotellihuoneessa!).

Ruuhkaa ei kylpylässä ollut tammikuisena arkena ja se sopi meille. Kotimatkakin oli sopivan lyhyt ja Maitotyttö sai kerrankin nalleilla tarpeekseen. Kylpylässä on muuten aivan ihan, suuri leikkihuone, pallomerineen, keittiä-ja kauppaleikkineen, paljon pelejä, askarteluvälineitä yms. Erityisibonusmaininta sille!

Kiitos Puutalobaby, Ikaalisten kylpylä ja Titi-nallen porukat! Oli myös hauska, vaikkakin pikaista tutustua/nähdä Krista (Puutalobaby), Pia (Jotain tekemistä), Henna (Pientä, suloista & vaaleanpunaista), Annaleena (Pata porisee) ja Emmi(Emmi Nuorgam)- Lähinnä kyllä ehti keskittyä omiin lapsiin.

Mutta Titi-nalle se jaksaa porskuttaa! Vaikkakin ainut pieni pettymyksen hetki matkalla olikin se, kun Maitotyttö tajusi, että Nallet eivät tule kylpylän puolelle uimaan hänen seurakseen. On muuten nähnyt sellaisen DVD:n jossa olivat, että äitin on kyllä turha väittää, etteivät nallet voi tulla kylpylän puolelle.

Kutsun saaneina (Puutalobabyn kautta) nautimme ilmaisesta majoituksesta kylpylän käytöllä ja aamiaisella sekä maksuttomasta Titi-nalle konsertista.

E. Ekblom

E. Ekblom on Ravintola Turussa, Aurajoen rannalla. Ja tämä, hyvät lukijat, on lokakuisen Turku-trilogiani päätösosa. Se kertoo E.Ekblomista Food&Fun2015 aikana, mutta ei sisällä annoskuvia, koska ravintolassa oli niin surkean pimeää. Ja lisäksi istuimme, ehkä pimeimmässä nurkassa. Niin pimeässä, että sekä  (ihan tavallinen)kamerani, että puhelimeni sanoutuivat täysin irti yhteistyöstä. Meillä oli kyllä suora näköyhteys valaistuun Aurajoen rantaan, joten paikkamme oli suorastaan romanttinen. Ruokabloggaajan päässä kai heittää pahasti kun alkaa toivoa ravintolan iltavalaistuksessa valkoista, melko kirkasta valaistusta....

Viiniravintola E. Ekblom kuuluu VoiVeljien Turkulaiseen ravintolaryppääseen Paninin ja (ylistetyn!)Smörin lisäksi. Se haluaa olla kansankuppila, kantabaari, olohuone ja keittiö. Tästä halujen kirjosta saattaa johtua, että jutellessani turkulaisten kanssa, kukaan ei profiloinut sitä erityisen korkeatasoiseksi ruokapaikaksi. Minä näin kaiken ensimmäistä kertaa, ilman odotuspaineita ja viihdyin miljöössä hyvästä palvelusta(joka ei kyllä kantanut aivan loppuun asti) nauttien. Kurkin tietysti myös ravintolan normimenuun ja se kuulosti minusta oikein houkuttelevalta ja lisäksi kohtuuhintaiselta.

Alussa oli herkkudrinkki eli lakkaroska.
Lauantain myöhäiskattauksessa saimme nauttia nuoren islantilaisen keittiömestari Kári Þorsteinssonin 4 ruokalajin menuun. Keittiön tervehdyksen jälkeen Kári saapuikin jokaisen annoksen  aikana/välissä ja jälkeen keskustelemaan ruuasta (ja elämästä), meidän ja meistä seuraavan kahden hengen seurueenkanssa:välissä oli sohvanpätkä, jolle hirmupitkä Kari tykkäsi istahtaa. Oli todella mukavaa - ei,se on aivan understatement- olimme todella otettuja, että  Kárilla oli näin paljon aikaa meille, se teki hyvästä menusta entistäkin spesiaalimman. Ja se on kummallista minne juttu lähtee kun se oikein pyrähtää lentoon. Kuulimme mm.Kárin mielipiteitä hevosenlihansyönnistä. Tiedättehän, islanninhevoset. Olikohan tuo nyt aivan poliittisesti korrekti puheenaihe? Kári tempaisi takataskustaan yhden vitsinkin kun puhuimme puuttoman saaren asukkaiden "metsänpelosta". Se meni jotenkin niin, että mitä islantilainen tekee, jos huomaa olevansa eksyksissä? -Nousee seisomaan. 

Totuuden nimessä myönnettävä, ettemme siskon kanssa aivan tajunneet vitsiä, mutta nauroimme niinkuin olisimme ymmärtäneet, sillä islantilainen nuori keittiömestari oli kertakaikkisen sympaattinen tuttavuus. Saattoi olla, että jopa niin helposti lähestyttävä, että uskaltauduin antamaan rakentavaa palautetta yhdessä annoksessa olevista paahdetuista kokonaisista kevätsipuleista, joiden maku oli top, mutta pitkä säikeinen tekstuuri teki syömisen tosi hankalaksi.En toki moittinut, kunhan vaan mainitsin. Kostoksi meille lingvisteille herra opetti Skyrin oikeaoppisen lausumisen.

Menu

Graavattua Islannin nieriää, maa-artisokkaa ja tillimajoneesia

III

Ylikypsää porsaanposkea, grillattua sydänsalaattia ja bataattimelassia

III

Glaseerattua poron ulkofileetä, selleripekoni-pyreetä ja tummaa omenakastiketta

III

Skyr- valkosuklaamousse ja mustikka

Sen sipulin lisäksi menussa ei ollut moitteen sanaa. Tykkään jotenkin allekirjoittaa tuon yhteispohjoismaisen ruuanlaittofilosofian, josta saimme nauttia jo edellisiltana Kaskiksessa. Raaka-aineet tarjoillaan niitä kunnioittaen, yksinkertaisista annoksista lötyy aina kuitenkin joku juju, jota joutuu miettiä ja maistella.

Ja koska siellä E. Ekblomin salissa (tai oliko tuo nyt sitä baariosastoa, jossa istuimme) oli niin pimeää, pääsin keittiöön ottamaan muutaman kuvan. 

Vasemmalla siis vieraileva keittiömestari Kári Þorsteinssonin ja oikealla Ekblomin oma, oikea (ja näkeehän tuon päällekkin, jotta sympaattinen) keittiömestari, Jaakko Kinnunen. Eli nyt paikalliset, ellette ole puoleen vuoteen käyneet Ekblomissa, niin käykääpä maistelemassa Vappuna aloittaneen Jaakonkin menu.  Viimeksi Jaakko on kokkaillut helsinkiläisessä Spis'sä.

Serviisi oli siltä illalta jo valitettavasti ohi, enkä saanut yhtään annoskuvaa.

Paitsi tämän, jonka Kári sitten mulle kuvanottoa varten valmisti. 

Tuli syötyä sitten tuplajälkkäri.

Kiitos Ekblomin pojat, (en muuten tavannut ravintolassa ainuttakaan naispuolista henkilökunnan jäsentä?) tulen varmasti toistekkin,testaamaan normaalimenun. Lisäksi VoiVeljien tarjonnasta on myös Smör vielä käymättä.On tässä elämässä siis vielä Turussakin hyvää syötävää jäljellä.

Koska lupasin tämän olevan Turku-trilogian päätösosan on klousattava vielä jäljellä oleva reilu vuorokausi.

Ekblomin jälkeen pyöräilimme siskoni kanssa siis kämpille Marttiin, koska olemme köyhiä sisaruksia, emmekä osaa "bailata"( Ellei nyt lasketa Natasiskoni 20-vuotista salsaharrastusta.)

Aamulla nautin siskoni hemmotteluaamiaisen ja lähdimme katsastamaan siskoni uutta asuntoa seuraavaan taloon. Sieltä johdonmukaisesti matka jatkui Ikeaan, jossa sitten pähkäilimme uusia huonekaluja, ehkä jotain tarvitsee myös ei maallisen maamonan kerääjä muuttaessaan yksiöstä kolmioon. No sen verran ainakin, ettei kaiu.

Syötiin Ikean lihapullat.

Bussilla takaisin kaupunkiin, käytiin nappaamassa vihersmoothieta ja poljettiin kämpille.Sisko kysyi soitetaanko vielä ravintolat läpi peruutusten toivossa. Ei jaksa, otetaan torkut. Heräsin hiukan ennen kello 21.00. pahoittelin, ettemme huomanneet napata  kaupungilta tullessamme take away- sushia. Jatkoin unia.

Aamulla juna vei minut kotiin sopivasti korvapuustipäiväksi leipomaan perheelle. Ja kaikki turkulaiset jatkoivat elämäänsä onnellisina sen loppuun asti.

Kyl määki Turuus!

Kaarlejoen luomutilalla

Niin ne väittää. Mulla kun on ollut viimeaikoina nuo matkailunsupistamisvuodet, näemmä, harvemmin tuntuu reissuun pääsevän. Ja silloin kun pääseen, niin kohteet näyttävät olevan puuduttavan yksipuolisen samoja. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin käynyt kahdesti sekä a) Berliinissä b) Tanskassa c) Turussa. 

Joo.

No, kaikki reissut ovat olleet tosiasiassa mukavia, vaikkei foodie olekaan päässyt rellästämään Berliinin indie-rafloihin (keksinköhän termin ihan itte? Onko tuollaisia? Vai onkä tämä nyt sitä don'twannabemaalainen-ismiä?), tai vetäisemään nailoneita sääriin Michelin-illallisen kunniaksi. On sitä elämää pikaluisteluhallissakin. Eisschnelllaufen kuten saksalainen keveästi kolmella ällällä lausahtaa tuon Berliininviikkojeni ykkössisällön.

Mutta miksi jouduin Berliiniin kun piti olla Turussa? Ja olinhan minä molemmissa tässä kuussa, jotenkin kuukausi on kierehtänyt niin nopeasti, että jutut ovat jääneet kirjoittamatta. Turun reissu kun oli vähän niinkuin foodielle räätälöity. Ansainnee paikkansa siis myös blogissa.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna matkustin  edullisilla junalipuilla Turkuun Turun kaupungin, Visit Turku ja Turun Messukeskuksen vieraaksi. Turussahan oli tuona viikonloppuna Turun Ruoka-, Viini- ja Kirjamessut sekä Food&Fun ravintolatapahtuma. Turussa asustaa myös rakas Natasiskoni, jonka luona vierailen aivan liian harvoin, sekä ottopoikamme Ulises. Natasisko onnistui saamaan ystäviensä kautta meille kolmelle paikan Kaskikseen torstai-illalla, eikä huipummin olisi voinut Turun vierailua aloittaa!

Perjantai-aamusta heti messukeskukseen odottelemaan Helsingistä saapuvia muita bloggaajia. Ja aamiaiselle tietenkin. Turku osaa hemmotella vieraitaan. Enpä kuuna päivänä olisi  osannut odottaa, että pikkuista ryhmäämme on vastaanottamassa runoilija, tasavallan presidentin puoliso ja kirjamessujen suojelija Jenni Haukio.  Mikä alku päivälle!

Varsinaisesti hysteriaa jouduin kuitenkin pidätellä, kun huomasin toisen aamiaisvieraistamme olevan uunituoreen keittokirjailijan Lauri Tähkän (Tai itseasiassa se meni niin päin, että ensin huomasi/n/mme Tähkän, mutta aina niin fiksun korrekti (ja ihana) Riitta Masutoitemu kuiskasi, että ehkä ei ole ihan korrektia kuhista vaan toisesta vieraasta, varsinkin kun toinen vieraista on ehkä vieläkin harvinaisempi, jos et huomannut niin pressan vaimo on tuos sen vieressä....) Tyydyin sitten aivan viileän keski-ikäisesti huikkaamaan Latelle, että ai jaa, täälon muitakin pohojalaasia... (sisäistä kirkunaa but breaking the ice...). 

Mähän onnistun melkein olemaan aivan coolin näköönen täs kuvas.

(Ainakin jos vertaa tähän loppuillasta, tai pitäiskö sanoa aamun pikkutunneilla otettuun versioon. Lauletaan just kolomatta kertaa, että Rannanjärvi on kuallu... ja itte en aivan tarkasti muista, mutta ellei kuva valehtele, niin näyttääs siltä, että Late meinaa just leikkisästi nipistää mua tissistä.)

No kyllä se Lauri mukavia meille osasi jutella uudesta keittokirjastaan (josta myöhemmin vielä lisää), ja osaa se esittää ihan normia (vrt, mä en pääse tästä eteläpohjalaisuudestani), ja välillä jopa turkulaista. Hienot vieraat ja tapaamiset kertakaikkiaan. Aina ilo tavata livenä tälläisiä karismaattisia persoonia, kuten Jenni ja Lauri.

Mutta messut odottivat. Meillä oli hetkinen aikaa kiertää messutarjontaa katsastamassa, kunhan ensin teimme muutaman kivan täsmäiskun porukalla. Fazerin todella tyylikäs ständi ja noiden uusien lakritsojen uusi ubertyylikäs ulkonäkö saa heti miettimään, että kelle veisin lahjaksi/tuliaiseksi. Saatiinkin sitten itse duunailla kivat lahjapaketit meille tärkeille ihmisille (omani lähti tietenkin siskolle).

Robertsin tiskillä meille oli järjestetty maistelua heidän marjaisista herkuistaan. Turkulaisen yrittäjäperheen luotsaaman yrityksen Berry Smoothie- tuotesarja valittiin esim. 2013 Kölnin messuilla yhdeksi kiinnostavimmista ja innovatiivisimmista uutuksista. No hyvää oli, ja suomalainenhan sen tietää, että mustikka, puolukka ja tyrni ovatkin varsinaisia supermarjoja! Varsinkaan kun tuotteisiin ei lisätä mitään ylimääräistä, ei edes sokeria. Ja kaikki säilyvät huoneenlämmössä!

Kolmansina messuisäntinämme toimivat lähiruokatorin yrittäjät.  Pikkulavalla pääsimme makututkija Mari Sandellin johdattelemana maistelemaan paikallisten tuottajien erikoisuuksista ja kuulemaan lisää näistä tuotteista.Kotiin matkasi ainakin Myssyfarmin rypsiöljyä ja hernejauhoa. Mieleen jäi myös Rainingon tilan Luomukvinoa Ja Kirakan tilan savukalkkuna.

Tuottajien kanssa oli myös mahdollisuus jutella, huomaan nyt kotona, että maistellut tuotteet ja niiden tuottajat olisi ollut hyvä listata jotenkin, niin olisi vielä kotona päässyt jatkamaan tutustumista. Päivä kun oli niin täynnä toimintaa ja uusia asioita, ettei muistiinsa voi enää luottaa.

Ja olivathan ne järkänneet jotakin meidän päänmenoksemmekin. Meistä oli muodostettu 3 3 hengen joukkuetta ja esiintymislavalla odottivat Antti Vahtera ja Aki Wahlman valmiina luotsaamaan meidät Bloggisodan läpi.

Omassa triimissaäni ahkeroivat superäiti ja -nainen, Prinsessakeittiön Veera ja veitsenterävä Andalusian Auringossa Erja. Tiesin heti, että tälle porukalle ei kelpaisi mikään voittoa vähempi. Ja me, me emme suhtaudu asioihin leikkimielellä.

Kuva Visit Turku /Maija Ryyppö

20 minuuttia kokkausaikaa, kaikille hiukan kantarelleja, kyssäkaali ja lehtikaalta, jokaisella joukkueella oma pääruoka-aine, joka meillä paljastui kokonaiseksi kuhaksi.

Koska emme voittoa vähempää tavoitelleet, se myös meille napsahti yleisön huuto(meri)äänestyksen tuloksena. Mieletön psyykkaus ja vastustajien nonchaleeraaminen lienevät voittomme avaimet, vaikka luulen että myös saumaton yhteistyömme, kyssäkaalin käsittelytaidot, ruskistetun voin kaiken silaava herkullisuus ja kuhafileen nahkoineen paistaminen, sen jälkeen kun vastapyydetty kala oli ensin perattu ja suomustettu ja tehty tarvittavat y-leikkuu toimenpiteet ruotojen poistamiseksi. Ollaan me rohkeita!

Ja oli meillä hauskaa!

Messuilla olisi mennyt helposti koko päivä, mutta Visit Turku:n naisilla oli vielä paljon näytettävää meille. On muuten semmoinen Pr-porukka Turulle, että oksat pois. Turku voisi olla kuuluisa myös huumorintajustaan, jos kaikki paikalliset ovat yhtä hulvattomia.

Kaupungilla piipahdettiin Klo Shopissa ja Kui Designissa himiöimässä Turkulaista designia ja arvostamassa vanhan käsityöläiskaupungin modernia jatkumoa. Se on kuulkaa niin, että , jos joskus olisi lompsa lyönnis, niin kuinka hienoa olisi käydä vaikka näissä kahdessa putiikissa ja ostaa kerralla koko suvun joululahjat. Kerrankin saisivat jotakin hienoa ja omaperäistä.

Ehdittiin piipahtaa myös kaffella Vist Turun toimistolla ja tästäkin kuulkaa vielä lisää, sillä me bloggarit innostuimme ottamaan osaa hyväntekeväisyysprojektiin nimeltä Kiss My Turku. Joka on hevonen. Ja pian ollaan tässä yksi sun toinen hevosenomistajia....

Taas pakkauduttiin bussiin. Tällä kertaa olisin ollut kiitollinen pienestä ennakkovaroituksesta pakata mukaan myös Tenat, sillä bussiimme ahtautui myös turkulaisen huumorin ruumiillistuma Markku Heikkilä, joka piti parikymmenminuuttisella matkalla (en tiedä onko aika-arvioni oikea, mutta ainakin se TUNTUI niin pitkältä, Markku... vitsivitsi, et kai sää ny loukkaantunu?) joka luotsasi meidät jumalattomalla supliikillaan turkulaisuuden saloihin.

Saavuimme nauruhermot kipeinä viimeiseen kohteeseen Kaarlejoen luomutilalle. Mikä hieno päätös syksyiselle retkelle. 

Kuulimme tilan historiasta, menneisyydestä, tulevaisuudesta, luomuviljelijän arjesta, onnistumisista ja pettymyksistä tilan omistajalta Lauralta. Täältä muuten Chef & Sommelierin Sasu Laukkonenkin hakee vihanneksia.

Päätalon salissa istahdimme viimein ruokapöytään, jossa meitä odotti ihastuttava kausimenu  lähiruoka- ja luomutuotteista. Ja se ruisleipä!

Juuresten hamstrausta luomuputiikista vielä päivän päätteeksi. Ja sitten porukkamme erkani, osa kohti Helsinkiä ja minä ja muut turkulaiset kohti Turkua.

Henkilökohtainen Turku-seikkailuni ei vielä tähän päättynyt. Postauksen pituus taitaa hätyytellä jo maksimipituutta, joten armahdetaan toisemme.

Mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa Turku-faniksi kääntyä. Ensi kesän perheloma Turkuun (jo 3. perättäinen) tulee varmasti toteutumaan. Ehkä päästään tutustumaan vähän saaristoonkin vaikka kyllä sielä Samppalinnassakin (uimassa) on pakko käydä. Tämän kesän reissulta jäi harmittamaan, kun ei tajuttu mennä katsomaan lasten kanssa Aarresaarta (siis kesäteatteriin). Ja on mulla pari (itseasiassa melkein kaikki) Turkulaista ravintolaakin vielä to do-listalla.

Terveisiä Turkuun. Kiitos Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun messukeskus, kiitos seurasta vanhat ja uudet blogikaverit. Kiitos Natasisko. Oot rakas. Kiva että asut just Turussa!

Bloggajapäivän ohjelman tarjosi Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun Messukeskus.