KOTONA HOTELLISSA

Olen sillä tapaa höpönassu, että tunnen suurta viehtymistä huoltoaseman sämpylöihin (tämä juontaa juurensa lapsuudesta, kun meillä oli aina äidin tekemät, näin taaksepäin ajatellen superhyvät eväät, eikä koskaan pysähdytty kuin levähdyspaikoilla. Myönnettävä kyllä, että nykyisin aika vaikea löytää kovin säväyttävää sämpylää huoltsikalta), lentokoneruokaan (odotan vieläkin yhtä innolla tarjottimella olevien pienten rasioiden metallikuoren avaamista) ja hotelliöihin. Näistä hotelliyöt taitaa olla ainoa, josta kehtaa julkisesti puhua. 

Millainen huone, onko sänky hyvä, kuinka palvelu palaa, millainen tunnelma ja ennen kaikkea millainen aamiaispöytä? Välillä yksin matkustaessa myös hotellin rauha. En avaa telkkaria, luen ehkä jotain ja nautin pitkistä yöunista ja kaiken päätteeksi aamiaisesta. Lapsetkin ovat jo oppineet iloitsemaan hotellimatkoista ihan kuin vanhempansa. Meillä kun ei ole mökkiä tai asuntoautoa, yritetään mahduttaa budjettiin välillä hotelliyö jossain päin Suomea. Jostain syystä meidän lapset puhuvat aina hyteistä eikä huoneista...

Kuva hotellin kuvapalvelu

Sattuipa keväällä niin sopivasti, että sain kutsun Aleksanteri Radisson Blu-hotellin avajaisiin ja pääsin testaamaan myös yöpymistä kun minulla oli sopivasti menoa Helsingissä.

Helmi kaupungin sydämessä he kutsuvat hotelliaan, eikä ollenkaan syyttä. Albertinkadun hotelliin pääsee helposi raitiovaunulla 6, tai kävellen. Hotellissa vanha ja uusi osa kohtaavat charmantin Punavuorelaisesti.

kuva hotellin kuvapalvelu

Aleksanteri on todella kotia rakastavien ihmisten unelmahotelli. Siellä on panostettu palveluun oikeasti uniikein menetelmin. Vai mitä sanot siitä, että paikan päällä sinua odottavat ensimmäisenä supisuomalaiset pullakahvit. Hotellin leipomossa leivotut pullat tarjoillaan kahvin kera myös joka päivä myös 17-19 hotellin olohuonemaisessa Loungessa. Kesällä sisäpihan terassi kutsuu ihailemaan istutuksia, pelailemaan tai vaan nauttimaan vaikka lasillisesta.

kuva hotellin kuvapalvelu

Huoneet on sisustettu Punavuorelaisten makuuhuoneiden kalustusta mukaellen tyylikkään tummasta skandinaavisen vaaleaan harmoniaan. Valaistus ja lämpötila säätyy mieleiseksi helposti. 

Ja sitten on Blu Dream- unikokemus. Muhkeissa Magic Bed- sängyissä on ruumiinlämpösi aistiva mukautuva älypatja. Tyyny- ja peitevalikoimastasi löydät juuri omantuntuisen vaihtoehdon.

Kaunis ja puhtoine kylpyhuone oli mallia tämän voisin ottaa kotiinkin.  

Niin ihana huone, että täytyi ihan feikata uniselfie. Siis unta ei todellakaan tarvinnut feikata, mutta oikeasti nukkuvan on tietenkin vaikea kuvata itseään...

Nyt vasta päästään kaikista hauskimpaan. Alakerran Loungen nurkkauksesta löytyy Wish Fridge, kirkkaan sininen Smegin jääkaappi. Sen käyttö kuuluu vakiona businessluokan huoneisiin ja muut voivat hankkia ympärivuorokautisen käyttöoikeuden pienestä lisämaksusta.

Ja se sisältö! Tuoreita marjoja, hedelmäsalaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, täytettyjä leipiä, salaattiannoksia, mehuja, jugurttia, smoothieta. To name a few!

Pakastelokero oli pökätty täyteen jäätelöä. Olin niin innoissani, että unohdin tarkentaa valokuvatessani...

Ja sitten aamiainen; Super Breakfast Buffet. Kotoinen linja jatkuu esillepanossa. Laadukkaan valikoidut tuotteet on ryhmitelty pitkin aamiaishuonetta, mikä ihanasti vähentää sitä monelle paikalle tyypillistä laitosmaista jonottamista, mikä on ehkä inhottavinta mitä tiedän. Persoonallinen ote yltää astiavalintoihin asti. Välitön palvelu kantaa aamiaiselle asti ja teeni tarjoillaan kauniisti pöytään. 

Olen suuri suolaisen ystävä, enkä kaipaa aamiaiselleni yleensä mitenkään makeaa lopetusta. Silmäni alkoivat kuitenkin pyöriä päässä kun löysin leipäpöydältä oman ehdottoman aamiaisen hittituotteen: vastaleivottuja, juuri sopivan sitkeitä jättimäisiä suklaakeksejä. 

Söin kolme. Ne olivat isoja. Olin onnellinen.

Ilolla toivotan Aleksanteri Radisson Blun  persoonallisen otteen tervetulleeksi värittämään Helsingin hotellitarjontaa. Aleksanterissa yöpyminen todistaa, että myös ketjuhotelli voi olla aidosti persoonallinen ja piristävä, yksilöllinen vaihtoehto.

A True Gem In The Heart of Life!

Aleksanteri Radisson Blu tarjosi yöpymisen.

Ja kyllä. Pekonit olivat juuri sopivan rapeita!

MÄ VALOKUVAAN

Mä opettelen valokuvaamaan. Ruokakuvaus, niin kuin taidot yleensäkin pakkaavat olemaan, on ikuinen matka eteenpäin, välillä pienemmin, välillä suuremmin harppauksin. Jumalattoman kiinnostavaa, välillä aivan mahdottoman vaikeaa ja joskus pienen hetken käsittämätöntä flowta kun uskallat antaa arvon omalle otoksellesi, ajatella, että nyt tuli hieno kuva. Tämä on hyvä.

Kuvaajana olen, ehkä niin kuin elämässäkin, merkillinen sekoitus stressitöntä tästä vaan- asennetta ja välillä esiin nousevaa julmettua itsekritiikkiä, kun mikään ei tunnu kyllin hyvältä. Onnekseni - tai voihan tuo olla myös tuhokseni - yleensä armahdan itseni ja päädyn siihen, että tämä on kyllin hyvä ja annan mennä.

Yksi kuluvan kesän kohokohtia oli kauan odotettu valokuvauskurssi kesäkuun alussa. Kahden päivän ajan otimme itsestämme ja kameroistamme irti kaiken, opimme niin paljon, että sen sulatteluun en ole vieläkään kokonaan kyennyt, saati sitten ottamaan kaikkia taitoja haltuun.

Ihanan sympaattinen, huumorintajuinen, joulupukkimainen, palkittu valokuvaaja Tim Clinch oli oppanaamme yhdessä Mari Moilasen kanssa, joka on noita hurjia naisia, jotka uskaltavat jättää taakseen uran ja heittäytyä tyhjän päälle itseensä uskoen, rakentaa uuden toimeentulon ruokakuvauksesta, -stailauksesta, ruokabloggauksesta. Jotain Maukasta Marilta ilmestyy juuri nyt kolmas keittokirja, joka on tietenkin kuvia myöten Marin omaa käsialaa, viikottain Marin reseptejä löytyy blogin lisäksi mm. Iltalehden ruokatorstai-osiosta.

Tämän postauksen tekeminen on kestänyt ja kestänyt juuri senkin takia, että kaiken jäsentäminen ja omaksuminen vaatii aikaa. Saimme niin paljon rakennusaineita valokuvaukseen, kukin meistä osallistujista rakentaa palikoista varmasti omannäköisen ja omaa harrastusta tukevan rakennelman.

Paras kamera on se mikä sulla on kädessäsi.

Tietysti piiritimme Timiä kysymyksillämme minkälaiset kamerat ja laitteet tekisivät meistä paremman valokuvaajan. Kamerarintamalla varustelulle ei hevillä loppua näe. Timin motto kuuluu kuitenkin, että paras kamera on juuri se mikä sulla on. Hienot laitteet eivät tee kenestäkään parempaa kuvaajaa (tähän kyllä itse Canonin edullisimmalla järkkärillä ja normi 50mm 1/8 linssillä ja isäni 70-luvulla hankkimalla jalustalla 6 vuotta kuvanneena haluan lisätä, että kyllä niistä jossain määrin on apua... tai mistäs minä tiedän kun en ole päässyt kokeilemaan...). Tärkeämpää on ehkä omistaa parinkympin setti helposti mukana kulkevia heijastin- ja suodatinkankaita. Ja kaikkein tärkein on silmä ja tunne kameran takana. Kuvaa, kuvaa, kuvaa. Jos haluat paremmaksi ruokakuvaajaksi kuvaa lapsia, vanhuksia, ampiaisia, meren aaltoja ja latuja talvisella hangella. Kuvaa kaikkea.

Tim kuvaa paljon myös kännykällä. Monia Timin kännykällä ottamia kuvia on julkaistu eri julkaisuissa hänen kuvareportaaseissaan. Kännykkäkuvakin on valokuva, yhtä arvokas kuin kameralla otettu. Ja deletointi, se tehdään kuville, oli ne sitten otettu kännykällä tai kameralla, vasta sen jälkeen kun kuvat on tarkastettu tietokoneen ruudulla ja olet nähnyt tarkasti mitä olet kuvannut.

Kuvien käsittelyn tarpeellisuus tuli myös erittäin selkeästi esille kurssilla. Itse vasta opettelen (kyllä hiuksiani repien) kurssilla käytettyä Lightroomia, tähän asti kun olen kuvani muokannut aivan vaan Picasassa. Antaakapa siis armoa tämän postauksen kuville, joita olen itse yrittänyt muokata. Tim rohkaisi, että ennen kuin se alkaa sujua ja käsiala kehittyy tulee helposti sorruttua ylilyönteihin laidasta laitaan. Kuvat ovat myös itse stailattuja.

Kesäistä viikonloppua voi tuskin paremmin viettää kuin luonnon keskellä humppaliiterissä kuvaamista harjoitellen, kuvaten, keskustellen, oppien, nauttien samanhenkisiin ihmisiin tutustuen ja arvatkaa mitä?...no joka välissä -ylläripylläri - tietenkin syöden.

Kurssille voi tulla kaikentasoiset kuvaajat, ei pelkästään ruokakuvauksesta kiinnostuneet, myös pelkän kännykän kanssa, älä siis murehdi laitteista. Tai pukeutumisesta, tai ettet tunne ketään.

Tänä vuonna Mari järjestää elokuussa vielä yhden Keep It Simple kurssin, jonne taitaa olla vielä 1-2 paikkaa vapaana?

Kiitos Tim, Mari, viikonlopun keitrannut Haarukkavatkain-blogin taitava Minttu ja Chef Santeri,  jonka johdolla kokattiin lauantai-illan ihana vege-kattaus.

Hei, kai meille tuloo jokku Keep It Simple- kokoontumisajot? Kertauskurssi? Mari?

JUODAAN MUSTIKKA, VADELMA, PUOLUKKA, MANSIKKA, HERUKKA...

Kesän klassikko, keitetty mansikkamehu vaniljatwistillä

Nyt niitä riittää.

Kenties mansikka saattoi singahtaa vähän nopeasti kalliiksi, mutta metsässä mustikat vaan odottaa poimijaansa. Vadelmaa on ja herukkapensaatkin puskee parhaillaan muhkeaa satoa. Puolukka on tuloillaan.

Uskomaton on suomalainen puhdas marjarepertuaari (mainitsinko myös karviaisen, valokin,tyrnin?), yhtä uskomaton kuin jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat sen, että riippumatta maanomistajista, meistä jokainen saa kerätä mielin määrin marjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja (poissulkien suojelualueet).

Tästä olen ylpeä suomalaisena. Arvostan. Uskaltaakohan tähän nyt enää mainita, että itse olen aivan onnettoman laiska marjannoukkija. Vaikka metsää (poissulkien hirvikärpäset) rakastankin, niin en ole vielä saavuttanut sitä aikuisuuden astetta, jossa nauttisin marjaämpärin kanssa kyykkimisestä. Olenko viallinen martta?

Maitotytön mustikkamaito

Sadosta osaan kyllä nauttia. Ja onneksi ahkerammat myivät saaliitaan ja saahan sitä toriltakin. Olisi ihana keitellä kellarin hyllyt täyteen siististi nimikoituja hillopurkkeja, mutta kellarin puutteessa säilöntapani on pakastaminen ja hillot voi keitellä pienissä erissä pakastetuista marjoista sitä mukaan kun tarvitsee. Samoin voi tehdä myös mehuille, mehumaija ei millään tapaa ylenkatso pakastettujakaan marjoja. Toiset väittävät mehun irtoavan niistä jopa paremmin.

En voi vastustaa loppukesän viinimarjamehujen höyrytysrumpaa, ja onhan se kätevää ottaa pakkasesta valmis muovinen mehupullo kun tarve yllättää.

Mulla on kaksi musta- ja yksi punainenviinimarja eli herukkapensas. Mustaherukka on aivan suosikki ykkösmehu ja kun flunssa-aalto iskee päälle kuljen villasukissa ja mustaherukkaviiksissä nenä punaisena ja kumoan mukista parantavaa juomaa, jonka valmistan laittamalla mehutiivistettä (sokeroimatonta) mukin puolilleen ja loput vedenkeittimellä kiehautettua vettä. Saa juuri sopivan paksuista ja lämpöistä eliksiiriä. Nam! Tähän sorrun kyllä terveenäkin...

Pelkkä punaherukka mehu on omaan makuuni hiukan tylsä, mutta pensas on hitsin satoisa, joten käytettävähän nekin on. Olen huomannut, että jo 1/4 mustaherukkaa ja loput punaherukkaa tekee mausta lähes kokomustaviinimarjamehua vastaavan. 

Vaasan Jaakoon puolukkajuoma

'

Mehumaijalle höyryttäminen on vaivaton tapa keittää mehut, mutta myös kattilassa keittämällä mehunteko onnistuu. Siinä on se siivilöintivaihe ehkä ärsyttävin. (Huom. nyt puhuu hän, joka ei jaksaisi noukkia niitä marjojakaan, joten ei se nyt loppujen lopuksi NIIN ärsyttävää ole).

Viinihapolla onnistuu tuoremehun teko kuumentamatta, aikaa on vain varattava muutama päivä. Mutta ei sen hapokkaan puolukkamehun raikkuden voittanutta ehkä ole. Nykyään viinihappoa löytyy ihan jokaisesta tavallisesta elintarvikeliikkeestä, ennen kun sitä myitiin apteekissa. Tämä vaan tiedoksi jos joku ei tiedä, itsekin vasta sen hoksasin.

Mustaa kultaa mustikasta

Nektaria ei kannata myöskään unohtaa. Nektari eroaa muista mehuista sillä, että siihen käytetään koko marja kuorineen, marjamaltoineen päivineen. Voisko puhua terveyspommista? Pastörointi eli mehun kuumennus yli 72 asteiseksi mahdollistaa viileäsäilytyksen, pakkaseen mehun voi laittaa pastöroimattakin.

Inkivääri yllättää vadelmamehussa

Tänään torstaina voit ottaa talteen mehunteon niksit ja vinkit ja reseptit Lännen Median (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka, Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti ) ruokatorstai- teema sivuilta. Kuvat ja tekstit teille kaikella rakkaudella.

Mars mehunkeittoon!

YSTÄVYYS ON IKUISTA

Ja lätyt maistuu aina!


Lättyjen ympärille kerääntyi viisi naista lapsineen. Meitä aikuisia yhdisti aikoinaan ihan hulluhauskat työvuodet legendaarisella, Itämeren sympaattisimmalla ja nopeimmalla aluksella  GTS Finnjetillä, josta sitten kukin ollaan kuljettu omia polkujamme. Perheitä on perustettu, lapsia synnytetty, vakavia sairauksia vastaan taisteltu, erottu, rakastuttu, rakennettu taloja, kunnostettu vanhoja.

Terhi ja minä keväällä keksittiin, että olisi kiva kokoontua lasten kera kerrankin kaikessa rauhassa. Toimen naisina päivämäärä päätettiin ja muut kutsuttiin viettämään kesäistä vuorokautta Terhin ihanan idylliseen hirsitaloon. Keltainen talo jossa on vaaleanpunainen ovi ei voi olla kuin sympaattinen. Ihana Huvikumpu, ja jokainen joka tuntee Terhin, tietää, että Pepin sydänkin löytyy!

Ihania yksityiskohtia koti pullollaan.

Navetan ylisiltä löytynyt taulu emäntäkoulun vuosikurssista, tietäisimmepä kenestä tytöistä tuli talon emäntä.

Talo on persoonallisten yksityiskohtien aarreaitta. Olimme heti kuin kotonamme.

Meille oli varattu pariksi tunniksi Sääksjärven kyläseuran rantasauna, minäkin pääsin talviturkkini heittämään.

Kylänmies Teuvolle kiitokset saunan lämmityksestä. Olipa tuo keittänyt meille nokipannukahvitkin valmiiksi.

Lapset polski ja saunoi, minä paistelin makkarat ja  kevyet 4 l pinaattilättytaikinaa, jotka Terhi oli valmiiksi sekoitellut. Kyllä kuulkaa pulpahdus syvään järveen virkisti sen jälkeen.

Ja ne lätyt. Ne olivat niin hyviä! Seura, ympäristö, nuotio. Ei muistettu hilloja eikä sokeria ottaa mukaan, ehkä ne silti oli maailman parhaita.

Lopuksi kokoonnuttiin  laiturille yhteiskuvaan ja juuri silloin taivas ripsautti päällemme pienen sadekuuron. Yläkerrastakin siis meitä muistettiin!

Loppupäivä kului markilla, pojat mettästeli välillä pokemoneja, tytöt leikki poneilla, hypiittin trampalla, pelattiin jalkapalloa, harjoteltiin ruotsinkieltä ja ruotsinkieliset lapset suomen, me naiset vaan juteltiin, muisteltiin, naurettiin, oltiin.

Kerrankin ilman kiirettä, ilman miehiäkin, joten tukat sai jättää uimareissun jälkeen just niin pystyyn tai roikkumaan kun ne jäi. Sai olla vaan.

Minä pöläytin hirsitalon täyteen vastaleivotun briossisämpylän tuoksua ja pihvit grillattiin ulkona.

Oltiin sovittu menuuseen mitä-ne-lapset-nyt-söis- teemalla hampurilaiset. Ja sitähän ne sitten söi, piknikkiviltin päällä, osalle maistui vielä saunareissulta jääneet lätyn loputkin. 

Mia pyörytti aivan jumalaista halloumi-parsakaali-soijapapu-mieletöntä-aasialaishenkistä salaattia. Odotamme reseptiä!

Me vanhat ystävykset ankkuroimme pyllymme puutarhapöydän ääreen. SöimmeNauroimmeJuttelimmeMuistelimmeOltiinvaan.

Jossain vaiheessa nukuteltiin lapsia telttoihin ja siskonpeteihin ja kissan kaveriksi...

Pimeä tuli. Ja me naiset vaan juteltiin, naurettiin, muisteltiin.

Ihana ystävien päivä. Kiitos järjestelyistä ja avoimista ovista Terhi. Kiitos myös että ootte olemassa Mia, Jarna, Riitta. 

Halaukset meiltä kaikilta meidän kaikkien laivaystäville!

Kultaisia muistoja!

Meidän lapset

Ja Me.Ystäviä.