Mustikkapiirakka - sellaanen pullaanen

Onhan sitä monia tapoja teherä mustikkapiirakkaa. Jopa monia erittäin hyviä tapoja. Mutta mun suus ei kyllä mikään vedä vertoja pehmeän mehevälle pullataikinapohjaaselle mustikkapiirakalle. Ja kylmä lasi maitoa tai vaihtoehtoisesti Sauvignon Blanc 2013, no ei kai!  Se on kuulkaa rakkautta.

Ikäväkseni on sanottava, että harvoihin huonoihin puoliini kuuluu marjastusinnon puute. En tiedä, mikä siinä viiraa, rakastan metsässä kulkemista ja sieniä etsiskelen suurella mielenkiinnolla, mutta se marjojen poiminta, siinä kohtaa valitettavasti tökkää. Kyllä osani olen marjametsässä kulkenut, mumman kanssa haettiin valokit, mustikat ja pualukat ja kyllä oma äitinikin koko perheen metsään valjasti marisemaan. Taru kyllä kertoi, että jo tuolloin, Maitotytön ikäisenä Oravan mumman kanssa, mumma hoiti noukkimisen ja minä etsiskelin pienen korttelini kanssa sopivaa mätästä tai kannonnokkaa, jossa vois huilata. Mummolan Vahti-koirakin taisi noukkia enemmän marjoja kuin minä, ja jos jotakin korttelinpohjalle joskus sainkin niin luultavasti lopulta Vahti tökkäsi sekä Likan että korttelin nurin.

Aikuisiällä en ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta itseäni marjametsään pakottanut ( ja pitääkö yhren ihmisen nyt kaikkia mestaroora?), joten tunnustan, omat mustikkapiirakkani mustikat oli noukkinut joka muu ja ostin 2l melko suolaiseen hintaan tänään REKO- tuottajien torilta. Mutta hyvä näin, Mimma-tätini oli nimittäin muutama päivä sitten julkaissut instagrammissa kuvan omasta mustikkapiirakastaan ja siitä lähtien olin haaveillut omasta.

Olisittepa nähnyt sinertävän hymyni tänään illansuussa, maitolasillisen ja kahden piirakkapalan jälkeen. Just niin hyvää kuin muistinkin, tai ehkä vielä parempaa. Tein 0,5 l taikinan ja pyörittelin lapsille pellillisen korvapuusteja samaan syssyyn (4 jäi syömättä). Voit siis puolittaa ohjeen mikäli haluat vain pellillisen piirakkaa, 2,5-3 dl taikina rittää hyvin. 3dl jos haluat ruudukot, ilmankin pärjää, mutta tee toki, komian tähären. Käytin pullanleivontatavoistani poiketen erikoisvehnäjauhoja puolikarkeiden sijaan ja jäin miettimään olisko se ollut erikoispehmeän pohjan salaisuus? En ole koskaan oikein päässyt selville mitä jauhoja mihinkin pitäisi käyttää.

Mustikkapiirakka pullapohjalla
Koska olen vaatimaton ihminen, en sano, että maailman paras, mutta kyllähän te tiärätte....

0,5 l kädenlämpöiseksi lämmitettyä maitoa
1 pala (50g) tuorehiivaa
2 dl sokeria
1  (oman kesä)kananmuna
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
15-16 dl erikoisvehnäjauhoja (no kyllä ne puolikarkeatkin käy)
175g pehmeää voita

pinnalle
1,5l  tuoreita mustikoita
2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja ( pakastemustikoiden kanssa 2)

voiteluun  rikkivatkattu kananmuna

Sekoita lämpöisen maidon joukkoon murennettu hiiva, sokeri, suola, kananmuna ja kardemumma. Lisää vähän kerralllan vehnäjauhoja sekoittaen sileäksi taikinaksi, lopuksi lisää pehmeä voi. Jätä taikina mahdollisimman pehmeäksi ja löysäksi, vähän venyväiseksi, ei mitään tömäkkiä taikinapalloja tästä. Anna nousta 45 minuuttia liinan alla vedottomassa paikassa.

Kumoa taikina hyvin jauhotetulle alustalle  ja vaivaa taikina kokoon, voit tässä käyttää vielä lisää jauhoja, jos tarttuu liikaa. Tämä annos taikinaa oli siis tupla eli leikkaa taikinasta puolet piirakkaa varten, jonka sitten painelet hyvin leivinpaperin päälle uuninpellille. Leivo jotakin muuta toisesta puolesta.

Sekoita mustikoihin perunajauho ja 1 dl sokeria ja kaada marjat pohjan päälle, jätä n. sentti reunoja vapaaksi. Pyörittele halutessasi jäljellä olevasta taikinasta ohuet narut ja asettele ristikoksi piirakan päälle.

Voitele reunat ja ristikko (kesä)kananmunalla ja paista piirakkaa keskitasolla 20-25 min 200 asteessa.

Ripottele toinen desi sokeria kuuman piirakan pälle uunista otettaessa.

Ja sitten onkin jäljelle vaan se raskahin homma. Syäminen. 
Ei näläkäänen tiärä kuinka häjy on syänehen olla.

Paitsi tämän piirakanpalan jälkeen oli pelkästään hyvä olla. Leikkasin isot palat ja vein naapureillekin. Kun lapset tosiaan veteli vaan niitä korvapuusteja. *huokaus*

Koldskål on tanskalaisen hellepäivän herkku

Mä olen niinkuin säästelly tämän reseptin postausta kuumalle kesäpäivälle, tämä herkku kun kuuluu erottomattomasti tanskalaisten hellepäiviin. Mutta sattuneesta syystä, teille passannee jos julkaisen sen vaikkapa juuri nyt. Enkä edes viitsi sanoa, että niitä hellepäiviä odotellessa. (Minä oon ihan tyytyväinen, tuo sää kun on sama kaikille.)

Koldskål on siis sujuvalla tanskallani suomennettuna kylmä kulho, ja herkku tarjoillaankin virkistävän kylmänä. Piimän ja sitruunan raikkaus on ihanan pirtsakka. Jotenkin panisin tämän suomalaisittain jälkiruokien (puurot ja kiisselit) kastiin, mutta tanskalaiset syövät ihan lounaaksi tai vaikkapa iltapalaksi. Perinteisin tapa on nauttia koldskål Kammerjunker-pikkuleipien kera, mutta mansikat ovat kuten tietysti muutkin marjat, myös soppeli lisä. Samoin kaikki pinnalle ripoteltavat mueslit, siemenet ja hiutaleet. Minä päädyin aitojen Kammerjunkerien puutteessa murustelemaan murokeksejä mansikoiden kaveriksi.

Koldskålia saa ostaa kesäsesongin ajan maitopurkkiin pakattuna ihan valmiina kaupasta (siis tanskanmaalla), mutta itse sekoittaminenkin on ihan helppoa. Tutustuin tähän minulle entuudestaan tuntemattomaan kesäruokaan kesäkuisella Tanskanreissullani Arlan vieraana. (Käyppä tutustumassa Apetina.com sivustoon, kivoja reseptejä usealla kielellä ja ihan mahtava Makutiimi...)

Kylmä kulho tuntui tosiaan olevan tanskalaisille rakas, sillä se innosti paikalliset puhumaan ihan lämpikseen herkun eri tarjoilutavoista ja omista suosikki-nautiskeluhetkistään. Ja kylläpä tuo suomalaisen kesäviilin ystävällekin maistui, vaikka ei tässä viilin kanssa olla kyllä missään tekemisissä. No, paitsi maidon kautta tietenkin.

Koldskål
4:lle

2 keltuaista
1/2 litraa maustamatonta jugurttia (rasvaa3,5%)
1/2 litraa piimää (ei myöskään rasvatonta)
1+1 rkl sokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
1 rkl sitruunamehua tai maun mukaan

Vatkaa keltuaiset ja 1 rkl sokeria käsivatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Yhdistä vaniljasiemenet toiseen ruokalusikalliseen sokeria ja lisää keltuaisvaahtoon. Vatkaa mukaan jugurtti myös parissa erässä ja lopuksi piimä. Mausta vastapuristetulla sitruunamehulla. Säilytä Koldskål jääkaapissa ja tarjoile vaikka marjojen kanssa. Perinteinen makumaailmaa onnistuu parhaiten käyttämällä normaalirasvaisia maitotuotteita.

Kyllä mä sittenkin voisin ottaa pari päivää hellettä, että pääsisin syömään tätä autenttisessa ympäristössä!

Maitotytön mansikkamaitua mumman tapaan

-Pappa, tämä pitää laittaa sitten blogiin, Ota kuvia!

Ja pappa otti. 

Mumma opetti Maitotytölle kuinka tehdään mansikkamaitoa ja sillä sitten olivat kesäherkutelleet kolmeen pekkaan mummolassa. Sitten Likka tuli kotia, mukanaan korttelillinen noita maun pikkujättiläisiä ja kun äiti antoi kulhon, haarukan, sokerin ja maitopurkin, niin tempaisi meillekin sitten mansikkamaidot. Nelivuotiaan ihan eka omatoiminen kokkaus!

Mummolassa on metsämaniskoiden saanti turvattu. Mumman entisen kasvimaan laidalle, joka on entinen, koska siinä kaikki ennemmin kituu kun kasvaa, syy lienee lähistön koivut, on mumma joskus tuonut metsämansikan taimia ja ne ovat siinä levinneet ihan pieneksi metsämansikkapelloksi. Se on aika hyvä, koska näillä main niitä harvoin tapaa enää luonnossa, tai ehkä sitä ahon laitaa on vaan niin harvoin mahdollisuus tallustella.

Mutta jospa sitten ihan Maitotytön omin sanoin:

Siinä on ...öööö...noita, mitä ne nyt on....siinon mansikoita, sitten vielä maitoa, sitten siinä on vähän sekoitusta, sitten vielä vähän, tota niin... (kuten voitte arvata, tässä tehdään yhtäaikaa jotakin aivan muuta)

Aloitetaanpa nyt alusta:

Maitotytön mansikkamaito

Se laitetaan mansikat kulhoon ja sitten murskataan ne ja sokeria....

joo ja sitten vielä sekoitetaan...eikun maitoa sekotetaan. Valmis. Ja niin. Siinä sulle oli ohje.

Kaikkeni yritin, mutta salaisesta reseptiikasta ei nyt irronnut tämän enempää. Likassa on selvästi huippukokin salaperäisyyttä jo varhaisessa vaiheessa.

Parhaimmatkin hommat, kuten vaikka kesäisen mansikkamaidon valmistus, saattaa alkaa kyllästyttää. Koska nelivuotiaalla on ihanan harvoin vielä mulla-ei-oo-mitään-tekemistä-hetkiä, niin voihan sitä vaikka meikata. Tai ei meikata, kun nelivuotiaat ei vielä meikkaa, mutta meikeillä voi tehdä myös fantasiatyyppistä kasvomaalausta mikä onkin Maitotytön bravuuri ( vai hitsi, vetikö se vaan överit meikit?). 

Ja jos mulla ei oo mitään tekemistä, niin voin nyt ammentaa ihan vaikka  ehdotuksista, joita Maitotyttö esitti lauantaina, kun yritin siivota ja valmistella synttäreitä Urholle sunnuntaiksi ja jouduin kieltäytymään kaikista ehdotuksista. Niissä oli kyllä monta hyvää.

- Äiti, tehdäänkö NYT se keppihevonen?
- Äiti, näytäksä NYT kuinka niitä käpylehmiä tehdään?
- Äiti voitaisko me TÄNÄÄN alkaa sisustaa mulle huonetta?
- Äiti. Voiksä nyt tulla tekemään mun kans temppuja trampalle?
- Äiti. KOSKA me leivotaan keksejä?
- Äiti. Tehtäiskö NYT niitä eväitä ja mentäis retkelle?
- Äiti. Voitaisko NYT kerätä seitsemän kukkaa ja laittaa tyynyn alle, että mä näen sitten unta mun miehestä?
- Äiti. Päästettäiskö Kanat vapaaksi?
- Äiti, voitaisko me ettiä mun kukkaro ja mentäis Minimaniin ja mä voisin ostaa Olofin) Niinkun omalla rahalla (kadonneessa kukkarossa ehkä 2,50, olof taitaa maksaa kolmekymppiä...).
- Äiti, tehdäänkö taas mehujäätä?
- Äiti, voitaisko NYT lähtiä Turkkiin lomalle.? Mä voin jo pakata.
- No voinko mä pakata sitten jo sinne Turkuun? Kuinka monta yötä vielä?
- Äiti, voiksä ettiä mulle tarroja kun mä teen kortin Urholle?
- Äiti. Kuinka kirjoitetaan Olof? ja tikkari. Ja karsina? Tässä lukee jo hevonen. (Tekee Urholle korttia) ( Olof ei ole siis hevonen vaan lumiukko ja miten tikkari tähän liittyy, en tiedä.)
- Äiti. Saanko mä pestä vessanpytyn?

Ja mä oon siis se äiti. Mitään en oo luvannu.

S'more mansikka

Some more mansikka. Ei kai mansikkaa voi olla liikaa?

Just nyt miä oon vähä väsyny. Huamatkaa, että pohjalaisen täytyy vaihtaa murretta pystyäkseen myöntämään asian. Ei mitään kroonista kuitenkaan, kunhan on viikko mennyt nopeasti ja tänään juhlittu ja laitettu Urhon 11v, synttäreitä aamuviidestä asti.

Ai niin ja mansikkareseptihaastejuttu sai jatkoaikaa ja tässä taas ollaan viimeisenä päivänä asialla. On kylläkin keitelty juhliin tänään mansikkamehut ja tehty mansikkapistaasibrita, että eilen illalla siis ihan laatikollisen perkasin tätä päivää varten. Että jos ne reseptitkin kerkiääs... JA ETTÄ MIHINÄ VÄLIS? Väsymys ei vaikuta ainoastaan muistikapasiteettiin vaan myös siihen luovempaan aivolohkoon.

Mutta niinkuin jo mansikkasavulohitacojen kohdalla, otan mansikkani mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman mansikkana. Ja vuohenjuusto tai mozzarella ja mansikka on mieletön yhdistelmä, tiedän, mutta kun sen tietävät jo kaikki muutkin.

Tyhjää leikkaava pääni päätyi siis Back to the USA, leirinuotiolle missä minäkin tutustuin aikoinani perinteiseen leiriherkkuun, S'more ('cause ya gotta have s'more!)
Grillattu vaahtokarkki vedetään tikusta irti kahden keksin avulla, väliin on ujutettu myös suklaapala. No miksipä ei myös mansikkaa? Gourmet S'more.

S'more mansikka
1 kpl
2 kpl neutraaleja keksejä
1 pala tummaa suklaata
1 iso vaahtokarkki
1 iso mansikka halkaistuna tai kaksi pientä

Grillaa vaahtokarkki tikun nokassa avotulella tai huijaa kuten minä ja käytä tohotinta. Aseta keksin päälle suklaa, suklaan päälle mansikka, mansikan päälle sulava vaahtokarkki, kanneksi toinen keksi, purista keksit yhteen ja vedä niin, että vaahtokarkki jää väliin mutta tikku irtoaa. Nauti välittömästi. 

Mullahan oli sitten vielä alkuruoka avoinna ja sitä varten laskeuduin Pohjois-Amerikasta aina Meksikoon asti, jossa ruokahalun herättäjänä ja alkupalana tarjotaan usein chili-lime hedelmiä. Ehkä hiukan pelkistetympi alkupala, mutta sopisi upeasti hellepäivän grilli-illan aloitukseen.

Chilimansikat
2:lle

10-20 mansikkaa viipaloituna
1/2 limen mehu
1/2 tl suolaa
1/2 tl jauhettua chiliä
15-20 krassin lehteä

Asettele mansikat annoslautaselle. Purista päälle limen mehu ja ripottele suola ja chili mansikoiden pinnalle. Asettele pippuriset krassinlehdet kauniisti sinne tänne.

Mansikat voi tarjota myös yhteiseltä vadilta, jolloin kirpeät herkut haarukoidaan suoraan suuhun. Toisessa kädessä jotain ihanan kylmää juomaa, tässä tapauksessa -yllätys, yllätys- äänestäisin olutta.

Resepti osallistuu haasteeseen, jossa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto etsivät maistuvinta marjareseptiä Pipsa Hurmerinnan avustuksella.

Koko kesä kanoja

Kesäkanoja. Kesäkuun alussa meille muutti 4 kaunotarta (Late, Pate, Elsa ja Äänekäs). Ilmajokisia maatiaiskanoja, hyvinkin vapaana kasvaneita. Kuherruskuukausi on nyt takana ja kanat ja niiden metkut sukeutuneet osaksi arkipäivää. Pöytäkirjoihin haluaisin kirjattavan, että minä olisin halunnut pienen pikimustan kanan, mutta Urho10v, halusi Laten (nimi muutettu kanan muuttaessa meille, yläkuvassa) ja loppu parven kanoista oli sitten valittava suurempien konfliktien välttämiseksi samasta parvesta, jonka ainoa musta oli juuri alkanut hautomaan.

Latea meille suositeltiin hyvin lapsirakkaana ja kesynä. Late ei kuitenkaan tykkää toisten kanojen tipuista, joten Laten muuttaessa meille ajateltiin kaikkien osapuolten hyötyvän.

Late on toinen Urhon kanoista, viisas ja ahne vai menikö se toisinpäin ja äärettömän rohkia. Sekä varsinainen linssilude, kuvia selaillessani huomaan Laten keimailevan 80% kuvissa. Late tekee asiat aina vähän toisin kuin muut ja uskaltaa todellakin tallata omia polkujaan.

Kanat (ylä- ja alakuvassa yllättäen Late), tottuivat meihin ja trampoliinilla hyppimiseen ja muuhun meuhkaamiseen yllättävän nopeasti. Totutteluviikon jälkeen uskalsimme päästää ne ulos tarhasta. Ja saatiin takaisinkin. Ollaan sitä mieltä, että Late ja Elsa tunnistavat nimensä.

Kanaparvemme on yllättänyt meidät sosiaalisuudellaan ja persoonallisuudellaan. Toden totta meillä asuu 4 aivan erilaista tyyppiä. Joista siis yksi on varsinainen linssilude.

Vaalein kanoista on tietenkin nimeltään Elsa. Elsa on nokkimisjärjestyksessä pahnanpohjimmainen ja tällä hetkellä pienoinen murheenkryyni. Se nimittäin supsutteli mahahöyhenensä veks, eli ajeli mahansa niinsanotusti kananlihalle, mikä on merkki siitä, että kana on aikeissa ryhtyä hautomaan. Ja sitten se totisesti alkoi hautomaan. Mitä me emme tietysti halua, koska se ei päästä muita kanoja munimaan munimiskoppiin, istuu munien päällä, nostaa metelin kun munat käy hakemassa ja melkeinpä nokkii (Elsa, tuo kanoista lempein...).

Meidän valmiselementteinä ostettu kanakoppi on sekä menestys että fiasko. Munintapesän kanat ottivat heti omakseen, mutta eivät sen sijaan suostu yöpymään matalilla orsillaan sisäosassa. Hädissäni työnsin sitten harjanvarren  tarhan yhteen nurkkaan, jotta saavat totuttaa orrella-istumis-itseään.

Tälläisillä kotimaisilla maatiaiskanoilla on kuulemma vahvat kananvietit. Ne ovat hyviä lentämään, halutessaan tulevat yli 2m aidasta, kovia munimaan, kovia hautomaan, kuopsuttamaan ja kylpemään.

Siksi  parvi suuntaa välittömästi ruusupenkkiini kun päästämme ne irti pihamaalle. Kaivautuvat syvälle ruusujen juuriin ja pörhistävät höyhenpeitettä niin, että multa pääsee kulkemaan joka rakosesta. Silminnähden nautinnollinen hetki. Yläkuvassa etualalla Äänekäs, toinen Urhon kanoista, joka on varsinainen diktaattori ja viimeisen sanan sanoja ja meidän mielestämme se on kasvanutkin puolta isommaksi kun muut meillä oloaikana. Äänekäs on ollut tuoreen nimensä veroinen kuulemma jo pienestä pitäen. Se asettui syntymäkotinsa emännän syliin yhtään pyristelemättä vaan kotkotus-motkotus ei tauonnut hetkeksikään. 

Jotta semmoisia ne ovat; Late, Pate, Elsa ja Äänekäs. Hyvin määrätietoisia kuten alakuvan Laten ja Paten ohimarssista jo nilkan asennosta näkee. Parvi on pärjännyt hyvin ilman kukkoa, niitäkin olisi saanut, ilmaiseksi, ja olivat tosi kilttejä, mutta säälimme naapurustoa. Anoppilaan nimittäin ottivat kukonkin joka on hyvin ihmisystävällinen ja syö Urhon kädestä siinä missä kanatkin. Tai sitten Urho on kanakuiskaaja. 

Hyvänmakuisia munia tulee nykyään päivittäin 3-4, kyllä se pienen perheen munissa pitää. Kakkumunat ostan erikseen kun ei näin tuoreet tahdo vaahtoutua. Kalenterin nurkkaan merkitään joka päivä päivän munasaldo. Pikkasenhan nämä sitoo, hoitaja on löydettävä reissuun lähtiessä, siksipä reissut ovatkin vähissä. Mutta onpa omia, onnellisten kanojen munimia munia. Ainakin mä luulen, että ovat onnellisia, vaikka se yksi jaksaa koko ajan motkottaakkin.

Syksyllä, kun olen kokenut, itseoppinut kesäkanatarhuri (tai siipikarjatilallinen, kuten tonttimme on nyt rekisteröity), lupaan kirjoittaa KESÄKANA ABC:n ja jakaa kaiken oppimani kesäkanojen pidosta; luvista, "asunnosta", " ruokinnasta yms. kanojen mielenterveyttä koskevasta ja tietooni saatetusta.

Ehkä sitä ennen vielä jokunen hassu juttu kanojen maailmasta, jos niitä sattumuksia eteen tulee. Tässä vaiheessa kuitenkin 2 jo oppimaani:

1. Kanat eivät tarvitse munimiseen kukkoa!

2. Kanat kakkaa tosi paljon (pakollinen kakkajuttuosasto, ilman emme selviä päivääkään, kysykää vaikka 4v. Maitotytöltä. Myös pissa, pimppi ja pippelihuumori kukoistaa tällä hetkellä. Piereskelyähän meillä harrastettiin myös ennen lapsia...)

Arvaa kuka?

møf

Møf on vajaan vuoden ikäinen ravintola Aarhusissa, Tanskan sydämessä. Tanskan toiseksi suurin kaupunki on pullollaan hyviä ravintoloita. Michelin tähti 2015 on myönnetty kolmelle ravintolalle ja suositusmaininta peräti yhdelletoista. Møf on yksi näistä, hieno saavutus ravintolalta, joka avattiin vasta viime syyskuussa.

Mutta kun ravintolaan astuu sisään ja nauttii aterian, ymmärtää kyllä syyn. Ruoka on herkullista ja ravintolan sympaattinen omistajapariskunta Kristine ja Michell saavat asiakkaan tuntemaan itsensä odotetuksi vieraaksi keveän skandinaavisessa, lämpimän tyylikkäässä ravintolasalissa. Pienen ravintolan sydän on vielä pikkuruisempi avokeittiö, jota reunustaa 8-asiakaspaikkainen tiski, jossa mekin saimme aitiopaikalta seurata annosten valmistelua ja jutella suloisen Katrinen kanssa. Omistajapariskunta on hirmu nuori, alta kolmikymppinen, mutta kaikesta näkee, että uraa ravintolassa on jo pitkästi takana. Ja ruuanlaittoon suhtauduttiin kunnianhimoisesti. Kun kuvasimme annoksiamme, Michellkin jo turhautui lausumaan, että se kuuluu syödä. Nyt.

Minä eksyin møffiin ollessani kesäkuun loppupuolella Arlan vieraana alkaneen Apetina Taste Team yhteistyön pohjalta. Pari päivää kestäneen vierailun ohjelma oli tiivis, mutta onneksi norjalaisen Elin Larsenin ja minun täytyi jäädä Aarhusiin vielä kolmanneksi yöksi lentojen takia, ja meille jäi siis vapaa ilta lauantaille. Perjantaina olimme viettäneet koko päivän kokaten upean kokin ja persoonan Mads Nobron Beta-ravintolassa. Heti saavuttuamme kysyimme Madsilta ravintolasuositusta seuraavaksi illaksi ja Mads lupasi kertoa heti meille sopivan paikan, kunhan tutustuu persooniimme (mä olen nyt muuten kuulemma Madsin lempparisuomalainen, hän kylläkin tuntee ainoastaan yhden toisen- sori Klaus Kurki...-, paitsi menetin vaihtelevasti ja nopeassa tempossa suosikkiasemani kun en osannut suikaloida kaalia tarpeeksi ohuelti tai käsittelin hapanleipätaikinaa liian kovakouraisesti). Jossain parsan kuorinnan ja raakojen katkarapujen maistelun (kuorilla ja ilman) välissä hän sitten huudahti, että nyt tiedän teille sopivan ravintolan, se on  møf. Mads hoiti meille pöytävarauksen, onneksemme joku oli tehnyt peruutuksen.

Ravintolan kuukausittain vaihtuva menu koostuu aina kolmesta vaihtoehdosta kussakin ruokakategoriassa. Valmiiksi koottu 3 ruokalajin menu kustantaa 295 tanskan kruunua( just alle 40€), eli täälläkin kuten monessa muussakin tanskalaisessa ravintolassa on mahdollista nauttia erinomaisesta ruuasta todella kohtuulliseen hintaan. Ruoka keskittyy sesongin makuihin, nojaa tanskalaiseen ruokaperinteeseen, ammentaen kuitenkin vaikutteita myös muualta euroopasta. Hyvistä raaka-aineista huolella ja rakkaudella valmistettua, raaka-aineita kunnioittavaa ruokaa. Semmoista, että kun Kristine sanoi jälkiruuan olevan tanskalaisia mansikoita, kurtturuusua, marenkia ja kermavaahtoa, hävettää sanoa, että ajattelin hohhoijaa tämä on niin nähty. Jälkiruoka oli kuitenkin yksi elämäni upeimman makuisista.

Alkuun pikku snacksit

Jos siis kiertelette Tanskaa ja päädytte Aarhusiin, käykää ihmeessä Møffissä. Aarhushan on lähellä vaikka Billundia ja Legolandia.

Kampasimpukkaa, hummerimajoneesia, mummon kurkkua, jauhettua mustaa valkosipulia

Møf er ikke en fin restaurant, lukee heidän omilla sivuillaan. Olen ihan samaa mieltä. Møf on upea ravintola, ilman kikkailuja ja krumeluureja. 

Tässä ihanassa annoksessa oli viiriäisen rintaa ja reisiconfit, purjoa, parsaa, uusia perunoita, purjotuhkaa

Ja mitä tarkoittaa ravintolan tanskalaisittainkin hiukan humoristinen nimi? No tanskalainen possu sanoo kuulkaa møf møf.

Törkeän huono kuva, mutta niin ihanat maut! ruusunlehtisuikaleita, mansikoita, poltettua marenkia....

Jos tässä nyt olisi Kivistön Liisa suomentamassa niin kai hän sanoisi röh, röh. Siis Röh.

Mansikkasalsaa ja savulohta tacossa

Se oli sellainen juttu, että sain mansikoita, jotka toimitettiin symtymäkunnastani Kauhavalta, Annin Marjatarhalta. Rumbaa ja Darselectia, kookkaita, kiinteitä, herkullisia mansikoita. Ihan kuin kotopellosta suoraan poimittuja. Niitä peratessani en kuulkaa yhtään haikaillut mansikanpakastussessioitteni perään. Sellaisen kun viime hetkessä ostaa laatikollisen mansikoita ja lopulta joutuu heittämään 1/3 pehmenneistä ja muusaantuneista mansikoista pois. Ja pahinta on, että alkaa luulla, että sellaisiahan mansikat ovat. Muistakaa nyt, että oikeasti mansikka on kiinteä ja ulkopinnalta kuiva  marja kun se ennättää asiakkaalle oikeaan aikaan poimittuna ja viivettömällä toimitusketjulla.

Näistä mansikoista oli tarkoitus kehitellä alku-, pää- ja jälkiruokareseptiä, tai ainakin jotakin edellisistä. Pää oli täynnä ideoita, mutta kas kummaa, aikataulu tiukentui, merillelähtö tuli eteen ja löysin itseni pohtimasta hytissäni kuinka tämäkin järjestyisi. Kamerakin unohtui kotiin.

Onneksi rakas ystäväni Virpi pitää kampaamoa Sali28 Kalevankadulla ja takahuonevarustuksena on jopa mikro. Eli Helsingin satamapäivänä Stockkan herkun ja Olssonin Klasun (tohotin tacokuorille) kautta Virpin luo kokkaamaan lounasta. Puitteet asettivat tietenkin omat rajoituksensa reseptille, mtta eikö olekin niin, että kesällä on mukava olla takataskussa reseptejä, jotka on helppo toteuttaa olosuhteissa kuin olosuhteissa; kotona, mökillä, veneessä, telttaretkellä.

Herkullisuudesta ei tingitä (Virpi söi kolme!) ja mansikan hapokkuus ja makeus on erinomainen pari savulohelle. Ruokaan saat lisäkokkauskerrointa kun savustat lohen itse, sattuneesta syystä minä ostin valmista basilikasavulohta.

Mansikka-savulohitacot
4:lle

600g savulohta lämpinä
1l mansikoita perattuna ja pilkottuna
1 punasipuli hienonnettuna
2 tuoretta jalapenoa tai 1  vihreä chili hienonnettuna
1/2 kurkku kuutioituna
ruukullinen korianteria hienonnettuna
2 limeä
1/2 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan

12 maissitortillaa

Valmista mansikkasalsa yhdistämällä punasipuli, jalapeno ja kurkku. Lisää mansikat ja korianteri, mausteet ja 1 limen mehu vasta juuri ennen tarjoilua, muuten mansikat värjäävät kurkkua (puhdas ulkonäkökysymys). 

Lohko toinen lime tarjoilua varten. Nyhdä lämmin tai lämmitetty savulohi palasiksi. Kuumenna maissitortillat pinottuna mikrossa, pannulla tai grillissä ( kääri odottavat keittiöliinaan, koska kuivuvat helposti) ja lusikoi tacollesi savulohta ja mansikkasalsaa. Purista päälle limenlohkoa.

Mitäspä sitä muuta. Nam.

Resepti osallistuu haasteeseen, jossa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto etsivät maistuvinta marjareseptiä Pipsa Hurmerinnan avustuksella.