Pages

maanantai 12. joulukuuta 2011

Rikas, rakas lohikeitto


Lohikeittohan on aina hyvää. Kirkkaana versiona tai kermaisena tai rasvattomaan maitoon tehtynä, niinkuin nyt arkisissa kotioloissa tavataan meillä useimmiten tehdä. Eikä nyt tietysti pidä unohtaa tomaattisiakaan versioita ja valkoviinillä hienostelua....

Kun kerran oli itsenäisyyspäivä, jolloin ruuan olisi kiva korostaa suomalaisuutta (vaikka olen minä pitänyt myös aasialaishenkiset itsenäisyyspippalot...), ja olimme aikeissa syödä vain oman pikku ydinperheen kesken ja jääkaapissa oli (norjalaista ;D) lohta, niin ajattelin, että mitä jos keitetään reilusti vaan lohikeittoa. Sitten kuitenkin halusin vähän extraa ja juhlavuutta (mutten viittinyt avata sitä valkkaripulloa), niin muistin yhden suosikkini ruokaisista keitoista eli Kolmen juuston porokeiton.. Joka on muuten ihka ensimmäinen postaukseni.

Sen pohjalta -ja jääkaappini pohjalta -syntyi tämä rikas, ruokaisa, täyteläinen, suomalaiskansallisesti juhlava keitto. Ja kyllä siitä tuli rakaskin. Ja täyttävä.

Rikas, rakas lohikeitto
6-8:lle. Ainaski.

800g lohipala
1/2-1 kg perunoita
2-3 jätti porkkanaa
1 nauris
vettä,
kalafondia,
200g olympiasulatejuustoa, maustamaton,
300g leipäjuustoa
1prk Kippari savujuusto-ruokakerma(n kaltaista valmistetta...)
1 tillipuntti
suolaa, valkopippuria, mustapippuria, sipulijauhetta

Aloita poistamalla lohifileestä  ne pystyruodot, nahka ja paloittele se reiluiksi kuutioiksi. Kala ei nahka. Voit tietysti käyttää jotain valmiita suikaleita, mutta jos lohifile on 5.99kg tarjouksessa, niin kannattaa ottaa kyllä pala.
Kuori ja pilko(kiinteät) perunat isoiksi lohkoiksi. Tee samoin porkkanalle ja naurille, mutta ne saavat olla pienempiä paloja. Laita kasvikset kattilaan , lisää vettä niin paljon, että näyttää keitolta ja kuumenna kiehumaaan. Kiehumisen alettua lisää mukaan sulatejuusto sekä tarpeeksi kalafondia  maistellen pikku loraus kerrallaan.  Myös pippurit ja sipulijauhe voi lisätä tässä kohtaa. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää lohenpalat keiton päälle kypsymään. Lisää myös kipparikerma. Kun keitto on valmis tarjoiltavaksi, tarkasta vielä suola ja mausteet, lisää silputtu tilli sekä kuutioitu leipäjuusto ja keitä vielä pikku hetki, jotta juusto lämpenee.

 Tuon sipulijauheen löysin kaupasta Meiran valikoimasta ja sitä käytetään tavallisen sipulin asemasta  ruuissa makua tuomaan ja estämään, että kukaan nimeltä mainitsematon ruokakuntaani kuuluva aviomies ei saa mitään paskisreaktioita keitossa kelluvista sipuleista. Naurista nyt sattui olemaan jääkaapissa, ei se varmaan ole välttämätön, mutta tuki toki Suomi-teemaa. Aineitten määrät on muutenkin ihan suuntaa antavia ja "muistaakseni" oheiset.

Ystäväni Virpin ehdotti puhelimessa, että keittoon olisi tehnyt hienon lisän myös kylmäsavulohi. Ja ihan samaa olin ajatellut itsekkin.

Ja sitten vaan ruisleipää ja voita. Oi nam.


2 kommenttia: