Pages

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Täytekakku jalkapallistille


Koska olen ajan hermolla (vaikka olenkin Anti.karppaaja!) ja edelläkävijä; PRO -lähiruoka, -luomuruoka, -kierrätys, -downshiftaus, -eläinten oikeudet, -soijarouhe, -ekoruoka, -E-koodi(vai miten tää nyt meni...?)ja ennenkaikkea PRO-Kausiruoka (siis, että toukokuussa parsaa, juhannuksena uusia perunoita, heinäkuussa mansikoita, helmikuussa mateenmätiä jne.) niin mikä sen paremmin sopiikaan tähän joulukuun puoleen väliin, kun aattoonkaan ei ole edes kahta viikkoa, kuin viheriöivä nurmikenttä, jalkapalloineen ja nappulakenkineen...

Naapurin rouva kysyi, ehtisinkö tehdä naapurin herran nelikymppisille täytekakun. Harjoittelutilaisuudet täytyy aina käyttää hyväksi, joten tämä adventti on väännetty tälläistä vähän joka välissä kun pikkuneiti Nuhanenä on vaan malttanut antaa äidin tehdä. Kakun syöjänä olivat sukulaiset, joten kakusta toivottiin persoonallista koristeluiltaan, mutta rivien välistä ymmärsin ettei mitään tissikakkua (sellaista olen kyllä aina halunnut kokeilla). Sankari on vaimonsa lisäksi ollut naimisissa kuulemma lähinnä jalkapallon kanssa, joten jotakin sieltä suunnalta lähdin hakemaan.

On muuten kiva pöllähtää "kakkukauppaan" hirveällä kiireellä ja miettiä minkävärisiä aineksia mahd. tarvitsisi, kun ei mitään ymmärrystä mitä aikoo "luoda". Iso-Hookin innostui ehdottelemaan koristeideoita; josko tekisin jonkun  jalkapallonpelaajaäijähahmon (huomatkaa puolisoni suuri luottamus kykyihini...), mutta ajattelin, että voi olla vaativaa (Miss Piggy kokemukseni jälkeen) ja ehdotin, että ehkä teen vaan jalkapallon ja PIIKKARIT... jonka jälkeen seurasi puolentunnin luento jalkapalloilijoiden kenkävärkeistä. No, onhan pikajuoksukin hieno urheilulaji....


 Mustat ja valkeat sokerimassat siis kehiin (vai meneekö tämä nyt nyrkkeilyn puolelle?) ja kyselemään neuvoja kaveriltani Googlelta. Nappiksista en kyllä löytänyt yhtään mitään, ja hädin tuskin itsekkään tiedän miltä ne näyttävät, mutta tuommoiset minä sitten muovasin.

Ja siis ne on nyt sitten NAPPIKSET!


 Jalkapalloon löytyi ihana ohje Heleen's Hobbies- blogista. Ei se siltikään aivan nappiin mennyt, mun avaruudellinen hahmottamiskykyni ei riitä siihen, että osaisin laittaa oikein määrän oikeankokoisia mustia pallukoita oikeisiin paikkoihin.... Onneksi pallossa on aina joku puoli myös maata vasten. Oikeasti olen tähän tosi tyytyväinen, koska tällä menetelmällä pallosta tuli ihanan kolmiulotteinen, näettehän kuinka nahan tikkaukset aina syvenevät....


Kakku itsessään oli suuri 8 munan normi täytekakku, välissä vadelmahilloa kera suklaamoussen ja toisessa välissä kera kermavaahtovaniljarahkan. Viheriää marsipaania vaan kaulittiin viheriöksi ja innostuin tupsuttelemaan jotakin kiillettäkin ja hopeanhohtoisia nonparelleja heitin siihen kivasti, että ne oikein kerääntyi siihen kakunpäällisen kuoppakohtiin....

Mutta Onnea vaan kovasti Tuke ja kaikille muille Hyvää Joulua!

11 kommenttia:

  1. Luin, että pikkarit. No niitäkin varmaan pelissä tarvitaan, mutta en tiedä, olisiko Tuken vaimo ilahtunut siitä koristelusta.

    Onpahan hienosti värkätty, kyllä nuo nappikset tuolla nurmella pitää!

    VastaaPoista
  2. S&H: Mutta hyvä idea sinänsä, tosi hyvä idea... :D LOL

    VastaaPoista
  3. Täähän on kuin rakeita olisi satanut kesken pelin! Ihan normikeli nähtävästi näin joulukuussa:D Vielä viikko sitten mietin pitääkö nurmikko vielä kerran ajaa?!?
    Mutta hieno kakku! Ja varmasti oli herkkua:)

    VastaaPoista
  4. Kakku on superhieno ja jalkapallisti hauska sana :)

    VastaaPoista
  5. Niinu: No niinpä onkin! kuurakenttä....

    A.Vipunen: sello=sellisti, pallo=pallisti menöö mun logiikka...;)

    VastaaPoista
  6. Campasimpukka: Herää kysymys, että mikä on RUMPO? ;)

    VastaaPoista
  7. Pallosta 10 pistettä. Kengissä häiritsi hieman mallina käyteyttyä copa mondialia huomattavasti pidemmät valkoiset viivat.
    Vertailun vuoksi: aidot copa mondialit

    Mun synttäreille sitten tuommoiset ;)

    T. Pikkuveli

    VastaaPoista
  8. Rakas pikkuveliNuutti: Voin ihan kertoa, että mä loin nua aivan omasta mielikuvituksestani nua kengät, mutta hauska, että pääsin nuankin lähelle jotakin aitoa. Tehdään sun kakkuun nyt sitten vimpan päälle, valkoiset pohjatkin ja mustat nappulat ja lyhkääsemmät viivat ;)

    Copa mondial= viikko sitten olisin luullut että se on kuubalainen juomasekoitus...

    Mutta kiittää hän pisteistä.

    VastaaPoista
  9. Mutta jalkapallohan on oikein onnistunut! Hieno kakku ja nuo jaliskengät... ei kun futis :)

    VastaaPoista