ITSE GRAAVATTU SIIKA JA GRAAVISIIKAMOUSSE

 

Joulun alla v.-16 tein Hannansoppa -blogin kalenteriin vieraskynänä postauksen siian graavaamisesta  ja graavisiikamoussesta (nam!).

Hannansoppaa ei enää löydy edes arkistoista, Hanna jatkaa blogia Kasviskapina -nimellä ja keskittyy täysin vegaaniin elämäntapaan, joten jakamaani reseptiä ei enää löydy mistään.

Ystäväni Heikki ja Hade ottivat joulun alla yhteyttä ja pyysivät tätä siikamoussen reseptiä, koska siitä oli sattumoisin muodostunut Haden bravuuri (tunnetaan he nimellä Haden speciaali...mutta kun reseptiä ei muistanut ihan tarkkaan, sain avustuspyynnön).

Graavisiian ehtii vielä hyvin valmistaa jouluksi, se kun on nopea kala graavaantumaan.

Graavattu siika on hienovarainen ja juhlallinen tarjottava. Ja sikakallis, jos se pitää kaupasta hakea. Siika kannattaakin graavata itse, oli se siika sitten haettu kaupasta tai omista verkoista. Graavaus on helppoa ja siika graavaantuu hyvin jo 12 tunnissa. Mutta graavisiikamoussea varten voit myös hankkia siian jo valmiiksi graavattuna.

Graavisiika maistuu sellaisenaan, tummalla leivällä tai perunan kanssa. Graavisiikamoussen juuret taas juontavat siihen kun muistelin kuinka olen kerran, vuosikymmeniä sitten, syönyt graavisiikaa aivan hurmaavalla tavalla tarjoiltuna, minulla oli muistikuva, että siinä oli vatkaamaton kermaliemi ja paljon sipulia, mutta mistään en ollut tuollaista reseptiä löytänyt. Sitä korvaamaan aloin valmistaa graavisiikamoussea, sillä saa jatkettua pienemmänkin määrän kalaa riittämään monelle. Ihanaa kaiken maailman (syötävien) nappien päälle tai vaikka blinien kanssa.

Ja nythän on käynyt niin onnellisesti, että muutama vuosi sitten tapasin Margot Wikströmin, artesaaniruoan  promoottorin ja saaristolaisen ja aloin kysellä tuota kauan kaipaamaani reseptiä. Margot heti tiesi mitä tarkoitin ja niin päädyin paljastamaan tämän saaristolaisten siikaherkun. Kermasiika resepti on vielä graavisiijamousseakin yksinkertaisempi herkku. Kermasiian reseptin löydät täältä.

Mutta sitten siikaa graavaamaan!

GRAAVISIIKA

400g  ruodottomaksi puhdistettua siikafilettä

2 rkl karkeaa merisuolaa

1 rkl sokeria

1 tl rouhittua rosépippuria

tilliä- jos on

 Aseta siikafileet tuorekelmun päälle nahka kelmua vasten ja ripottele suola ja sokeri pinnalle. Voit yhdistää ne ensin, niin käy helpommin. Lisää rosépippuri ja tilli, jos on. Käännä fileet vastakkain, kääri tuorekelmulla tiiksi paketiksi ja anna graavaantua jääkaapissa 12 h. Pane paketti johonkin astiaan, koska kala vuotaa graavaantuessaan.

Avaa tuorekelmu, pyyhi mausteet pois ja leikkaa fileointiveitsellä pyrstöstä alkaen ohuita siivuja vinoon niin, että nahka jää pois. Aseta siiat tarjolle, ripottele päälle vielä isoja rosépippureita ja tilliä jos on.

Tai valmista osasta graavisiikamoussea.

GRAAVISIIKAMOUSSE

150 g graavisiikaa

240 g smetanaa

1 tl rosépippuria rouhittuna kevyesti

½ punasipuli

½ sitruunan mehu

tilliä – jos on

Vatkaa smetana vaahdoksi. Hienonna siika ja punasipuli. Yhdistä kaikki aineet tasaiseksi massaksi. Tarjoile saaristolaisleivällä tai hapankorpulla, tai blinien kanssa.

Arvatkaa olinko muistanut ostaa tilliä?

KOLME HELPPOA RUOKALAHJAA

Ruokaprovinssi eli tämän Etelä-Pohjanmaan alueen ruokatoimijat järjestävät kerran kuussa keskiviikkoisin  1/2  Keksikahvit teamsissä, jossa  on aina kiinnostava ajankohtainen puhuja.

Joulukuussa haluttiin ottaa hiukan rennommin, niinpä minut kutsuttiin kertomaan minkälaisia ruokalahjoja voisi tehdä.

Aikaraja oli tiukka, 20 min, joten oli haasteellista näyttää jotain kivaa, helppotekoista ja aina olisi kiva olla myös jotain sellaista, joka olisi uusi ja ennentekemätön edes osalle.

Hienosti sain mahdutettua kolmen ruokalahjan teko. Ja vaikka itse sanonkin, niin nämä ovat kaikki kyllä päteviä lahjoja.

Satoisan sienivuoden jälkeen sieniä kuivanneet tekaisevat käden käänteessä lahjaksi sienisuolaa. Sillä maustaa ruuat, leivät, käy pöytämausteeksi ja tuo ihanaa umamista sykettä kaikkeen syötävään. 

Sienisuola

·   2 dl merisuolaa

·   kourallinen kuivattuja sieniä esim. suppilovahveroita, tatteja tai mustatorvisieniä

Laita sienet ja suola tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon.

Anna koneen käydä ja sekoita ainekset tasaiseksi mausteseokseksi.

Purkita tai pussita.

Granola on hyvää, mutta kotitekoinen granola on vielä parempaa. Voit maustaa sitä monin eri tavoin, kuivatuilla marjoila tai hedelmillä, eri pähkinöillä, tummalla suklaalla ja vaikka joulumausteilla.

Granola

·   4 dl kaurahiutaleita

·   3 dl pähkinöitä rouhittuna

·   1 tl kanelia

·   1 tl inkivääriä

·    ripaus suolaa

·    0,5 dl vaahterasiirappia

·    0,5 dl öljyä

·    2 dl kuivattuja karpaloita (tai muita kuivattuja marjoja ja hedelmiä)

·    maun mukaan rouhittua tummaa suklaata

 

Sekoita kaurahiutaleet ja rouhitut pähkinät sekä mausteet kulhossa.

sekoita öljy ja vaahterasiirappi mukaan.

Levitä granola leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paista uunin keskitasolla 150 asteessa noin 20 minuuttia.

Anna jäähtyä ja lisää kuivatut marjat/hedelmät sekaan ja rouhittu suklaa mukaan

Aperol ei varmaan ole enää tuntematon kenellekkään, niin moner vuodet sitä on Suomen kesässäkin jo juotu. Ja Aperolhillo on ihanan sopivasti katkeranmakuinen hillo, paahtoleivälle tai juustojen kanssa.

Kaiken lisäksi vielä kauniin värinenkin!

 

Aperol-hillo

·   4 veriappelsiinia tai tavallista appelsiinia

·   n. 2dl marmeladisokeria

·   2 rkl Aperolia

Kuori ja fileoi appelsiinit kalvottomiksi. Säästä mehu.

Kuumenna appelsiinit, sokeri ja mehu ja Aperol. Keitä 2 min koko ajan sekoittaen.

Soseuta. Laita hillo desinfioituihin tölkkeihin.

 

KUPPIPERUNAT

Kuppiperunat on tosi rakas, sillä nimiä löytyy  myös pickalakan, doppalakan, pickaveeton, lakaveton, pikaveton, lakaveetu, dobban pääröna, lakadob...

Tässä vähän pidetty FB-gallupia ja IG-tutkimusta ja osalle tämä juttu kahvikupista syötävistä, tai sinne dippailtavista (no ei tietenkään kahvin kanssa!) varhaisperunoista on aivan nevöhööd osastoa, toisissa se taas herättää ihanat nostalgiset lapsuusmuistot ja meistä parhaimmat ovat vieneet perinnnettä eteenpäin omalle jälkikasvulle.

Selvää maantieteellistä jakaumaa on ilmassa. Itä-Suomesta ei ole hirveästi näiden perään huhuiltu, mutta jossain tuolla Keminmaalla ja pohjoisessa tuntuu olevan voimakasta vetoa näihin perunoihin ja toinen vahva alue sijaitsee tässä Pohjanmaan rannikolla, kuten rannikkomurteisista nimistäkin saattaa päätellä.

Minä, joka olen kotoisin täältä perinteiseltä maitoperuna-alueelta, en ollut ikinä kuullutkaan kuppiperunoista, ennen kuin @anu.hopia mulle näistä kertoi joitain vuosia sitten. Kyseessä on siis Anun lapsuusherkku Keminmaalta. Heti kyllä osasin kuvitella, että nämähän on lapsellisen hyviä. Niinkuin ovatkin. 

NÄIN VALMISTAT KUPPIPERUNAT

Ota kullekin syöjälle kahvikuppi. Koska mulla ei ole mitään ihania vanhoja arabioita (mä niin näen kuppiperunat siinä kupissa, jossa kiertää useassa rivissä keltaiset isot pallot...) tai ruusukuppeja, niin oikaisin heti modernisti ja otin muumimukit käyttöön. Lätkäiseppä kupin pohjalle reilu nokare voita ja silppua kaveriksi kesäsipulia varsineen. Nosta päälle vastakeitetyt uudet perunat ja kaada lopuksi kuumaa perunoiden keitinvettä kupin pohjalle, ehkä 1/3. Tähän Anu korjas, että on aivan liikaa, ennemmin 1-2 rkl /kuppi. Ei liikaa siksi, ettei tuu vetisiä. Saahan tuohon varmaan suolaakin ripsauttaa, jollei keitinvedessä tarpeeksi. 

 Mä niin näen kesäpäivänä tenavat vieri vieres istumas tuvan portahilla, oma kuppi käres. Taitaa toimia tänäkin päivänä!

KARJALASTA KAJAHTAA : MONENMOISTA PERINNERUOKAA

Kun aletaan puhua itäsuomalaisista perinneruuista niin kyllähän se kansa huutaa ensiksi karjalanpiirakka ja karjalanpaisti, ne kun ovat levinneet Suomen jokaiseen kolkkaan ja kaikille tutuiksi. Siksi ensimmäisen kuvan itseoikeutettu tähti onkin karjalanpiirakka. Eivät nyt kyllä mitään kaunokkeja, ovat nimittäin minun leipomiani, enkä ole vielä lähelläkään piirakkamestarin taitoja. Piirakkataikina mulla on kyllä pelkästä rukiista, pidän sitä ainoana oikeana. Ja tässä täytteenä on perinteistä perinteisin, eli ohrapuuro. Riisiä ei välttämättä ollut ennen aina saatavilla.

Julkaistaan vuoden mittaan Lännen Median tuottamissa teemaliitteissä Ruokaperinne - sarjaa, jossa etsitään veikeitä reseptejä maakunnista. Heti täytyy sanoa, että yhdessä ruoka-aukeamassa saa vasta pienen pintaraapaisun tehtyä, niin rikas ja moninainen on vaikkapa karjalainen ruokaperinne jolla tänään aloitimme.

Olen myös työssäni Turun yliopistolla tehny paikallisten Maa- ja kotitalousnaisten kanssa erilaisia - tosi mukavia - hankkeita paikallisten perinneruokien parissa.

Huutelinkin tuolla IG:ssä. että toivottavasti seuraava ruokatrendi on perinneruuat, sieltä löytyy todella paljon kokeiltavaa, reseptejä ja valmistustapoja. Meillä alkaa olla tilanne, että tunnetaan monien vieraiden maiden keittiö paremmin kuin omamme!

Itse en tiennyt tällaistäkään faktaa, että  perunatäytteiset karjalanpiirakat leivotaan useimmiten pyöreään muotoon (jos leipoja on sama kuin noiden omasta mallista valmistettujen ohrapiirakoiden tekijä, lopputulos on noinkin persoonallinen kuin yläkuvassa).

Lepuskat otin myös testiin, ennen en ole noita ohrajauhoista leivottuja perunarieskoja valmistanut. Lepuskan teko oli vielä melko helppoa.

Mutta annas olla sitten Tsupukat! Ne ovat vähän kuin nelinkerroin taiteltuja, mannapuurolla täytettyjä kaurajauhosta paistettuja lettuja. Letun paisto ei ollut ihan helppoa, ne kun pitää saada todella ohuiksi, mutta samalla koossa pysyvän sitkeiksi. Voisulan kanssa ne perinteisesti tarjoillaan, mutta toivottavasti ei mene ihan pyhäinhäväistykseksi, jos sanon, että tosi hyviä mansikkahillon kanssa.

Karjalainen lihapata ja kalakeitto tehdään vähillä mausteilla ja kirkkaaseen liemeen. Kainuulainen lohikeitto kyllä sitten tarjoillaan sipulisilpun ja voisulan kanssa ja voi kun sekin on hyvää. Täydellisen yksinkertaista.

Jälkkäripuolen pyhitin sitten mustikkamaidolle. Itäsuomalaiset ovat aina käyttäneet ja korjanneet marjat ja sienet, silloinkin kun Länsi-Suomessa ei matojen ruokaan oikein uskallettu.

Ihan itkettää, kun ei juttuun sopinut enempiä vatruskoita, pyöröjä, sultsinoita, rotinoita ja mitä niitä nyt onkaan, mutta tutustukaa te.

Tuossa vielä piirakkakirjavinkki, jos vallan villiinnyitte aiheesta.

 

MUUTAMA VOILEIPÄKAKKU

 

Tänään löytyy lehdissä (Reseptit löytyvät Turun Sanomat, Kaleva ja Lapin Kansa, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti, Keskipohjanmaa, Kainuun Sanomat ja Länsi-Suomi) juttua voileipäkakuista ja niitähän te kaikki rakastatte! Voileipäkakku on ollut jo vuosikymmeniä juhlien suolaisten tarjoilujen ykkönen, suurinpiirtein siitä asti kun valmiiden voileipien aikakausi päättyi, jossain siinä kasarin alkuvaiheilla, sanoisin. Voileipäkakun tekemisessä yhdistyvät pitkälti samat raaka-aineet, mutta niiden tekeminen on nopeampaa, säilytys helpompaa ja huomattavasti vähemmän tilaa vievää. Tiedättekö, että ennen vanhaan esimerkiksi nuorisoseurojen keittiöissä oli erikseen voileipäkaapit, pyörillä olevat, johon leipätarjottimet saatiin hienosti pinottua.

Rakastin niitä leipiä! Vaalealle leivälle kananmunaa ja anjovista, tummalle kinkku, juusto, tomaatti ja purjeeksi väännetty kurkku. Tietenkin se persiljatupsu myös.  Oi että ne oli hyviä!

Ihan samalla lailla en ole itse koskaan lämmennyt voileipäkakulle, tunnen tässä suuren vaikutuksen äitini mielipiteistä, joka ei ole erityisemmin piitannut koskaan voileipäkakuista ja niitä on harvemmin nähty lapsuudenkotini juhlapöydissä.

Kaikki on kuitenkin suhteellista, enkä suurena leipäfanina voi tietenkään kuin syödä hyvällä halulla hyvin valmistettua voileipäkakkua.

Tätä kylmäsavulohikakkua olen tarjonnut aikoinaan bonustyttäreni Janeten rippijuhlissa ja onhan noista bileistä aikaa jo yli 20 vuotta. (Tarjolla oli myös kesäkurpitsa-katkarapukeittoa.) Tämä keikauskakku on ulkonäöltä kivan erilainen, silti helppo toteuttaa.

Vegaaneista tarjottavista parhaimpia ovat  ehdottomasti ne joiden vegaaniudesta ei tarvitse tehdä numeroa. Triokakkuni on helpon herkullinen ja ihanasti oikaistu, käytän siinä hyväksi kaupan valmiita tahnoja guacamolea, hummusta ja Juureva-punajuurilevitettä. Mitkä värit, mikä maku ja mikä helppous! Viitseliäämpi tekee toki tahnatkin itse ja jos teet suuren määrän kakkuja, se kannattaa. Pienelle määrälle ostan kaupasta.

Voileipäkakkujen koristelussa olen aina ihmetellyt sitä - kylläkin näyttävää - tyyliä jossa pinta peitetään valtavin pursotuksin ja rullatuin leikkein ja juustosiivuin. Siitähän on vaikea leikata ja todella kalliiksikin se tulee.

Trendi tänä päivänä on (ainakin minulla) kohti yksinkertaista, luonnollista koristelua. Tähän voi yhdistää yrttejä ja kukkia kaupasta ja luonnosta. Tästä mun lihakakusta tuli ihan unikkopellon näköinen, eikö vaan?

Mun salainen aseeni muuten liha- ja kalakakuissa ovat kylmäsavutuotteet. Niissä pienikin määrä tuo paljon herkullista makua täytteeseen!

Voileipäkakun voi tarjoilla myös vähän runsaammalla salaattipedillä kuten tämä kasvispohjainen kääretorttu yläkuvassa. Kääretortun tapaan rullattu voileipäkakku on muuten ehkä nopein tapa valmistaa kakkua.

Ehdin kokeilla myös TikTokissa trendaavaa reseptiä, jossa täytteet kasataan uunipellille, koko komeus peitellään voitainalevyllä, paistetaan ja sitten käännetään oikein päin. Vaikea päättää oliko paras maku punasipuli, raparperi ja valkosuklaa, päärynä ja vuohenjuusto vai vanha kunnon omena-kaneli.

Hyviä lukuhetkiä! Toivattavasti löysitte inspiraatiota! Onhan tässä juhlia tulossa monella!

JUOMIA JUHLAAN JA ARKEEN (ilman alkoholia)

Tämä kuva saat mut todella hyvälle tuulelle joka kerta. Siinä on ihan koko perheen boolia juhlapöydän katseenvangitsijana, yksinkertainen, mutta näyttävä koristelu marjoilla ja syötävillä kukilla. Maistuu muuten just niin raikkaalle kuin näyttääkin.

Tämän postauksen aiheena on siis tänään sanomalehdissä (Reseptit löytyvät Turun Sanomat, Kaleva ja Lapin Kansa, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti, Keskipohjanmaa, Kainuun Sanomat ja Länsi-Suomi) ilmestynyt ei ruoka- vaan juoma-aukeama. Yksinkertaisia reseptejä kesän juomiin ja vinkkejä vaikka sinne juhlapöytään.

Juhlista puheenollen, alkumaljaa ei kannata laistaa. Kun vieras vastaanotetaan ja hänen kanssaan nostetaan juhlan kunniaksi alkumalja, tulee siitä heti vähän erilainen fiilis  ja juhlantuntu.  Eikä maljan tarvitse olla aina alkoholillista. Vieraat liikkuvat usein paikasta toiseen autolla ja mukana on alaikäisiä, niin aina kova hääriminen kahden vaihtoehdon kanssa. Eikä alkoholi kaikkiin juhliin sovikkaan, esimerkiksi rippijuhliin, kun rippinuori ei ole vielä juomaiässä(saattaa jo luulla olevansa).

En hirveästi perusta itse noista alkoholittomista kuohujuomista, kun ne on tehty versioimaan alkoholillista alkuperäistä, mutta sen sijaan kotimaiset juohuvat juhlajuomat ovat tosi hyviä. Yksi suosikkini on aina ollut Lehtikuohu, mutta nyt tykkään, se kun on lähijuomaa, NaturePaavolan Kuohumahlasta, jossa ihanasti maistuu raparperi ja mesiangervo. Todellinen artesaanijuoma arvokkaaseenkin tilaisuuteen.

Mutta. Minulla on hihassa myös ässä, raikas ja ylen edullinen vaihtoehto, joka kuohuu tuossa kuvan lasissa. Enpä paljasta tässä, mitä siinä on, koska se on niin naurettavan helppo toteutus ja kuitenkin niin passeli. Katsokaa nyt jotain sieltä lehdestäkin! Mutta sen paljastan, että meidän perheessä se tunnetaan nimellä saudisamppanja, ja kyllä, olishan tässäkin tarina takana. Lehteen nimesin sen kuitenkin omenakuohuksi.

Jos sitten palataan arkeen ja kuumaan kesäpäivään ja virkistävään juomaan. Itsetehdyssä on aina se spessu leima ja kerralla voi tehdä isomman satsin, jolloin ensimmäisen tekemisen jälkeen ei ole enää vaivaa kuin jäiden annostelussa. Näin ainakin kun puhutaan jääteestä! 

Yks paras juttu siinä on myös se, että ainakin makeuttamatonta kuumaa teetä juovalle jääteet ovat kyllä usein hillittömän makeita. Itse tekemällä pääset siis sokerikenraalin paikalle.

Muista vaan, että paljon jäitä. Paljot jäät myös sulavat hitaammin, eivätkä vetistä juomaa!

Mä muuten rakastan erilaisia Ice cream- Float juomia, eli siis jäätelöä pitkässä liemessä. Aikoinaan merillä, kiireisinä ja kuumina työpäivinä, kun tuntui ettei kerinnyt vessaan, ei syömään ja pelkkä vesi ei enää antanut energiaa, mä tein itselleni aina  jo lapsuudesta tuttua sitruunasoodaa. Jäätelöä ja sitruunalimpsaa isoon tuoppiin ja vielä extra turaus lime cordialia, eli sitä baarin nestemeäistä limeä. Jos Red Bull antaa siivet, niin tuo kyllä teleporttaa taivaisiin!

 Vaikka en varsinaisesti tavallista kahvia juokaan, jääkahvit tuntuvat sopivan mun pirtaan. Ne tuntuu niin fresheiltä ja jotenkin energiaa antavilta, ihan pukkaavat eteenpäin.

Mun yksi salainen pahe OLI (huom oli) joskus ysärin lopussa ja uuden vuosituhannen alussa muuten Battery, ja vieläkin tykkään sen niin keinotekoisesta mausta. Sen voimin paiskittiin pitkiä työvuoroja laivalla, oi niitä aikoja. Lasten takia olen jättänyt energiajuomien juomisen ja ryyppään nykyään enimmiltään ZeroColaa. Joskus, tosi tosi harvoin, kerran tai kaksi vuodessa, ostan Batteryn ja pelkään että joku löytää tyhjän tölkin meiltä....

Tämän sivutarinan jälkeen palaan kahviin. Jääkahviin. Ne on niin ihanan muunneltavia. Kuvissa nutellakahvi, jäätelökahvi ja kookoskahvi.

Ja sitten sitä Piña Coladaa. Kun mä olin siellä kuuluisalla Meemiristeilyllä (mun IG:ssä on juttua tästä, jollet tiedä mikä se on) Vappuna ja juttelin tutun baarimikon (tai nyt oli kyllä kyseessä baarisari), hän kertoi, että karaokessa soi koko ajan Cha cha cha ja yhtäkkiä Piña Coladalla on taas vientiä (siis koskahan viimeksi ?).

Käärijä-ilmiö on kyllä hauska. Miten tämä hypetys on lähtenyt lentoon ja ilman tavallaan mitään pyyntöä tai ohjausta,  VR - kiviäijätkin pukeutuu vihreään boleroon. 

Hauskinta on, että aivan hirvieästi jutt liittyy myös juomaan, mikä on tietysti sanoituksista luettavissa, mutta myös ruokaan. Kaikki vihreä on käärijä sitä tai tätä. Aika hauskaa vai mitä? Mutta ei aikaisemmin oo ollu mitään ruokaa. Vai muistatteko Huilumies- nakkipeltiä, Nuku pommiin-lihapullia tai Lappoonia- savulohimoussea? Anteeksi, tuli vähän isoäidin aikuiset euroviisibiisit- mieleen. No, silloin lapsuudessa Euroviisut oli kevään SE tapahtuma. 

Nyt meinaan kattoa. Ja pidän kaksin käsin juomasta kiinni. Tai jalostan vielä vähän ja teen Piña Colada -pirtelön!

Ja boolimaljasta vielä: Ne tulee taas! Koska jalalliset lasisäiliöt menee aina koristeiden kanssa tukkoon.

AIRFRYER PÖHÖTTELEE NYT MEILLÄKIN

Tarina on sellainen, että juuri ennen kuin Airfryerit toden teolla ilmestyivät markinoille (ainakin viisi vuotta sitten?), sain kokeiluun sellaisen vähän karvalakkimallin ison suorakaiteen muotoisen teräslaatikko airfryerin. Ei kai siinä laitteen toiminnassa itsessään ollut mitään vikaa ja kyllä minä jotkut kehut saaneet perunat siinä tein muutamaan otteeseen (ja ainakin kerran frittikatkaravut), mutta kun se pesä oli niin pieni, että kaikki piti tehdä pienellekin perheelle useassa erässä, eihän mun hermorakenne sellaista kestä. Eikä sitä paitsi rapeatkaan ranskikset kestä rapeana jos eka valmistunut erä odottelee kolmatta parikymmentä minuuttia vähintään...

En sitten oikeen koskaan innostunut ja ihmettelin kun ihmiset myöhemmin sen kätevyyttä ylistivät. En kyllä yhtään ymmärtänyt, miksi joulutorttuja pitäisi paistaa airfryerilla.

Lehtijuttua varten sain käyttööni Philipsin Airfryer XXL Sensen, ja tänäänhän ne mun kokeilemat reseptit löytyivät Lännen Median teemaliitteistä eri sanomalehdissä. En siis todellakaan väitä olevani Airfryer asiantuntija, vaan pikemminkin Airfryer utelias. Että mikä se on tämän laitteen viehätys ja onko se vain yksi turhake keittiökapineiden joukossa? Myynnit ei näytä laantuvan.

Ja tottahan tämä testivoittajalaite oli jotakin ihan muuta kuin se ensimmäinen. Pesäkin kuin leivinuunissa!

Tälläisiä havaintoja (reseptit sanomalehdissä):

Bataattiranet on ehkä vaikein tuote koskaan saada rapeaksi, muuta kuin friteeraamalla öljyssä. Mutta, muutama niksi muistaen, pöhöttimellä onnistuu pääsemään erittäin lähelle, tai ehkä jopa samalle tasolle. Eihän ne frittiranetkaan ole lopulta ranskanperunan rapeita koskaan? 

+ Joka tapauksessa rapeus kaikissa tuotteissa (vrt esim mikroon kun sun pitää lämmittää jotain) on pöhöttimen etu ja kaikki leivitetyt tuotteet onnistuvat hienosti.

Kokonainen broisku oli ehkä mulle uskomattomin.Siitähän tuli ihan oikea grillikana. Sisältä mehevä, nahasta kauttaaltaan rapea. Alle tunnissa.  Eli + nopeus.

Kalan kanssa oli toiminta vieläkin nopeampaa. Lohifilee paistuu 6-7 minuutissa. Ja se mehevyys ja maustepinnan rapeus! Vähän kuin sous vide -kypsennyksessä, vaikka se onkin ihan eri, aromit tuntuvat jotenkin säilyvän tiiviimmin ruoassa.

+ maut säilyvät ja mehevyys.

Tällähän onnistuu myös leivonta. Laitteen mukana tuli silikonimuffinivuokia, jotka ovat vielä kokeilematta, kun heti kunnianhimoisesti käännyin leivän puoleen. Vaivaamatonta leipää, 2 x tunnin kohotus ja koneeseen.

Rapea kuori ja kaikki.

+ monipuolisuus, ilmafrittaa, leipoo, lämmittää. paistaa myös laatikkoruoat, seuraavaksi kokeilen tukitavallista makaroonilaatikkoa.

Kyllä tuohon kelpaa voita levitellä!

Yksi koko lehtijutun innoittajista oli alkuvuodesta arvostelukappaleena saamani Sari ja Ozzy Spåran kirja Airfryer - maukkaampaa ja terveellisempää. Kirjaa selatessani halusin antaa pöhöttimelle vielä mahdollisuuden. Ja onneksi niin tein.

Spårien kirjassa on helpot ja mutkattomat reseptit, mutta ennen kaikkea jotenkin havahduin Ozzyn esipuheeseen; nuori urheilijapoika kehui kokkaavansa terveellisesti (+ vähän tai ei ollenkaan lisättyä rasvaa), helposti ja mielellään suurimman osan ruuistaan Airfryerilla.

Ja kuinka ollakkaan, nyt kun tässä on testailtu näitä ja mm. lukuisia kanareseptejä, meidän Urho18v ilmoitti esikoisen perintöoikeuden kohdistuvan meidän pöhöttimeen. Tai siis ilmoitti ottavansa sen mukaan kun lähtee kauemmas opiskelemaan, eli ilmeisesti saan pitää henkeni kuitenkin.

Maitotyttö taas kertoi asiantuntevasti, että joo TikTokissa koneella valmistettiin churroja ja kun Sarin ja Ozzyn kirjassa oli niihin resepti, niin churroja sitten tehtiin. Ilman öljyn kanssa läträilyä.

Kuvat varmaan kertovat onnistumisesta enemmän kuin tuhat sanaa.

Muita plussia

+ energiansäästö (eli euron säästö), pieni pesä kuumenee välittömästi uunia paljon pienemmällä energialla

+ nopeuden ja energiasäästön takia hyvä peli pieniin, 1-3 hengen talouksiin (vaikka näiisä isoissa valmistaa jo kerralla esim 1,2 kg ranskalaisia.

+ Pöhötin on karavaanarin kaveri. Miten paljon aukeaa mahdollisuuksia kun pelkän lieden sijaan on käytössä myös "uuni".

Ja on kai niitä muitakin. 

Miinuksia:

- Ei valuvaa juustoa ja frittitaikinakuorrutusta ehkä tähän laitteeseen.

- Osat ovat kuumia koneen sisällä

- Alussa täytyy ehkä vähän pinnistää, että hoksaa mihin kaikkeen tätä voi käyttää. Airfryer facebook - ryhmissä meno on kuulemma ihan hurjaa!

Eli sinne!

TURKKILAISET MUNAT, ÇILBIR, MIELETÖN AAMIAISHERKKU

Turkkilaiset munat, ÇILBIR, oli aivan mielettömän hieno aamiaistuttavuus kun sain sen tänään nostettua viimein aamiaispöytään monen vuoden to do -listalla hengailun sijaan.

 Onneksi mulla on loppuelämä aikaa valmistaa tätä useammin, muuten täytyisi tervata selkä ja kieriä höyhenissä, kun alkaisi kaduttaa se, miksi ei ennemmin ole tullut täällä herkuteltua.

Ruoka näyttää ihanalta ja on loppujen lopuksi erittäin simppeli ja näppärä valmistaa, kunhan vain taitaa uppomunan teon. Opin siihen uuden niksi tämän yhteydessä, törmäsin vinkkiin ensin jollakin amerikkalaisella sivulla ja sitten vielä Vaimomatskuu-blogissa, joten oli kokeiltava, kuinka muna ensin rikotaan tiheään metallisiivilään, jolloin vetinen osa valkuaisesta valuu pois ja munasta tulee kauniin mallinen ilman mitään pois leikattavia häntiä. Käykää muuten tsekkaamassa Vaimomatskuu Jellan turkkilaisten munien kuvat, hän on aivan upea valokuvaaja, valolla ja varjolla leikittelyä, josta voin vain haaveilla.

Turkkilaiset munat valmistuu nopeasti, eikä raaka-aineetkaan ole ihmeellisiä. Paitsi turkkilainen mieto Aleppo - pippuri, jota minullakaan ei ollut. Joku kehotti korvaamaan savupaprikalla, ja minä käytinkin sitten savupaprikan ja chilihiutaleen yhdistelmää.

Nyt, kohti elämäsi aamiaista (olisitko arvannut, että se on turkkilainen?), ellet ole jo kokeillut.

Meillä ainakin seuraava aamiaisvieras saa tätä herkkua.

TURKKILAISET MUNAT, ÇILBIR

2:lle

4 valkosipulinkynttä

2 munaa (tai neljäkin menee)

4 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia

50 g voita

2 tl Aleppo-pippuria tai 1 tl savupaprikajauhetta ja 1 tl chilihiutaleita

1 rkl väkevää etikkaa

2 munaa (tai neljäkin menee) 

suolaa ja mustapippuria

lisäksi jotain yrttiä, mulla rucolaa ja persiljaa, hyvin sopii myös tilli ja minttu, varmasti myös korianteri, vaikkei ehkä perinteisin, Jella oli käyttänyt pinaattia

Ja sitten jotain hyvää leipää jota on hyvä käyttää syödessä myös kaapimen tapaan, vaikka haarukka toisessa kädessä olisikin.

Kuori valkosipulinkynnet ja purista pusertimella tai hierrä veitsellä pienen suolamäärän kanssa pehmeäksi tahnaksi leikkuulautaa vasten(näin tein).

Lisää 1/2 valkosipulista jugurtin joukkoon ja sekoita(NataSisko oli heti aamustoorini nähtyään googlaillut ja kertoi, että joku oli maustanut jugurtín lisäksi sitruunankuorella ja korianterilla, varmasti herkkua). Jaa jugurtti kahteen kulhoon odottamaan.

Sulata voi kattilassa ja lisää lopuksi loppu valkosipuli ja chilimausteet. Jätä odottamaan.

Enää uppomuna:

Laita laakeaan kasariin tai paistinpannuun sormen pituudelta vettä ja kuumenna kiehuvaksi.

Riko muna yksi kerrallaan ensin siivilään, jotta mahdollinen vetinen osa valkuaisesta valuu pois. Siirrä sitten jokainen muna omaan kuppiin odottamaan (tämän vaiheen voit tietysti tehdä aina seuraavalle munalle edellisen keittyessä). Ja jokainen keltuainen tulisi siis olla ehjä tässä vaiheessa.

Kun vesi kiehuu lisää etikka ja säädä kiehuntaa hiukan kevyemmäksi. Tee kauhalla veteen pyörre ja tipauta matalalta muna kupista pyörteeseen. Ajastimeen kiehunta-aika 2-3 min. Ei enempää kuin kolme. Nosta sitten reikäkauhalla talouspaperin päälle (ylim. vesi valuu pois). Taitavat tekevät, ainakin laakealla pannulla,useamman munan kerralla. Jos olet epävarma, tee muna kerralla.

Tee myös jugurttiin pyörre ja laske siihen muna/t.  Lisää pintaan suolaa ja pippuria.

Sekoita  chili-valkosipulivoi tasaiseksi ja valuta sitä munan päälle ja ympäri jugurtia. Koristele haluamallasi yrtillä.

Käytä leipää työkaluna ja kyytipoikana syödessä.

Tuo valuva keltuainen, valkosipuli-chilivoi, jugurtin happamuus...niin hyvää!

Ja jos sain tämän kuulostamaan vaikealta, niin sitä se ei ole. 

Eli:

1. Mausta jugurtti

2. Valmista chilivoi

3. Tee uppomunat

4. Kokoa annos

SAUDIKANA

 

Saudikana on meidän perheen reseptiaarre. Se on äitini kehittelemä, silloin kun kasarilla asuttiin Saudi-Arabiassa ja äitini jäljitteli paikallisia makuja ja tuoksuja ja aikaansai tämän upean aromaattisen kanaruuan. Silloin ei ollut paikallisia keittokirjoja, ei nettiä, eikä oikein pääsyä paikallisten keittiöön, että olisi voinut reseptejä vaihdella. Piti edetä makumuistojen varassa.

Reseptistä tuli hyvä, koska se on helppo, nopeatekoinen (paitsi uuniaika) ja ennen kaikkea superherkullinen. Siitä on tullut meille tärkeä resepti myös Saudi aikojen jälkeen, sen iskiessä maku- ja hajunystyröihin, virtaavat mieleen monet muistot noilta ajoilta. 

Ja vaikka resepti onkin pirun simppeli, se on kuitenkin ollut sellainen resepti, jota me, neljä lasta vuorotellen soitamme äidille ja kyselemme, että niin mitäs siihen tulikaan ja kuinka paljon.

Jaoin reseptin juuri instagrammissa ja aivan hullua, että joka toinen tykkääjä myös tallensi reseptin.

Siitä huolimatta, itsekin juttuja tallentaneena, musta tuntuu, että ne vähän katoaa sinne, niin ajattelin, että kyllä se on pakko laittaa tänne blogiinkin. Tällä se pysyy ja löytyy googlaamalla. 

Ja sitä paitsi: Eläköön blogit!

Kirjoitan tänne aivan liian harvoin.

Saudikanaa

4:lle

4  maustamatonta koipireisipalaa (nykyään taitaa olla 3 paketissa, ovat niin suuria)
3 dl riisiä (raakaa)
7 dl vettä
1 1/2 tl suolaa + hiukan kullekin koivelle
2 tl curryä + 1 tl kullekin koivelle
5-10 kokonaista neilikkaa
10 kokonaista kardemumman siementä
1 kanelitanko
2 dl rusinoita
Öljyä uunivuokaan
 
Aseta uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Öljyä syvä, lasagnetyyppinen uunivuoka. Kaada vuokaan riisit sekä suola, curry, neilikat, kardemummansiemenet, rusinat ja puolitettu kanelitanko, sekoita mausteet riisin joukkoon. Makumieltymystesi mukaan voit valita riisin, basmatista tai risottoriisistä saat aika puuromaisen tahmaisen lisäkeriisin, toiset pitävät enemmän pitkäjyväisen perusriisin irtonaisuudesta. Neilikat antavat reippaasti makua, niiden kanssa voit aloittaa varovasti, kardemummansiemeniä voit huoletta nakata joukkoon sen kymmenkunta.
 
Kaada vesi riisien päälle.
 
Sirottele ja hiero kunkin koipireiden nahan alle(ellet pääse nahan alle, iske puukolla vähän reikiä nahan läpi lihaan ja mausta nahan pinta) ja päälle teelusikallinen curryjauhetta ja hiukan suolaa. Mikäli et ole löytänyt marinoimattomia paloja, voit pestä marinadin pois kylmällä vedellä, kuivaa huolellisesti. Asettele kananpalat vierekkäin riisipedille nahkapuoli ylöspäin ja paista 200 asteessanoin puolitoista tuntia eli kunnes nahka muuttuu rapeaksi ja ruskeaksi.

Tämä kun paistuu sun uunissa, niin ihanat ja houkuttelevat hajut leviävät kotiisi. Tuosta riisistä tulee jumalaista kun se saa arominsa noista mausteista ja se imee itseensä kaiken kanasta tihkuvan rasvan.

Alkuvalmisteluihin ei saa menemään kuin viisi minuuttia ja loput hoitelee uuni.

Toki arki-iltana ei ehkä oo aikaa ootella 1,5 tuntia ruuan valmistumista... mutta jos sattuu sellainen päivä, että oot kotona nakkaamassa ruuan uunin, niin...!

Ja kuten huomasitte, tätä tehdään yhdestä budjettiaterioiden kivijaloista, aina edullisista ja joskus vielä edullisimmista (kuten nyt, punalaputettuna) kanan koipireisistä(vai reisikoivista?). Muita aineita mulla onkin aina kotona ja jos joudut ostamaan noita mausteita, ne kyllä riittää aika moneen kokkauskertaan(varsinkin jos ostaa joka joulu kinkkua varten kokonaisia neilikoita kun ei muista onko niitä).

Kylkisalaatiksi pyöräytin

Libanonilainen kurkku-tomaattisalaatti

kurkkua paksuina paloina

tomaattia lohkoina tai siivuina(jos pikkutomaatteja)

punasipulia ohuina suikaleina

vähän kuivattua minttua, suolaa, mustapippuria, ruohosipulia

kastikkeeksi sitruunanmehua ja oliiviöljyä, suoraan pintaan

Ai että!

Saako sanoa. Vain oikeanlainen leipä puuttui!