Lakat piti hakea kaupasta, eikä sitten jäänyt ainuttakaan koristeluun, päätin jouluisesti murustella jäädykkeen päälle piparia. Onko se sitten kaunistus, komistus vai kauhistus on kai katsojan silmissä. (Toivottavasti tästä ei nyt tullut ROSKAjäädykettä....)
Jäädykkeet ovat kivoja jäätelön korvaajia, jos haluaa tehdä itse pikemminkin kun availla kaupan jäätelöpakkauksia ja ellei kaapin perälle ole siunaantunut jäätelökonetta/lisäosaa. Kyllä jäätelöä kai voi valmistaa ihan käsipelilläkin, mutta käsittääkseni, sitä pitä käydä useamman kerran vatkaamassa jäätymisen aikana...ja sehän kuulostaa jännetupentulehdukselta, ellen nyt aivan väärin diagnosoi.
Pyöraytin tämän pakkaseen siis aattoyönä ja se kävi aika nopeasti. Vähän siinä tekovaiheessa hätkähdin kun kehotettiin paseeraamaan lakat, ja se kuulosti myös hirveän uuvuttavalta siinä vaiheessa, lakathan ovat yhtä suurta siementä, enkä ollut varma onnistumisesta. Siksi päätin ensin soseuttaa lakat ja sitten painelin vasta soseen siivilän läpi, liekö ollut turhaa se soseutus, mutta näin massa ainakin meni läpi melko kivuttomasti. Ja siemenethän nyt olisivat olleet tuossa jäädykkeessä pahempia kuin Dr Oetkerin hopeakuulat.
Ihan rinsessa! |
Ohjeen kopion tähän suoraan.
Lakka-kinuskijäädyke
6 annosta
2 dl kuohukermaa |
300 g vaniljarahkaa |
3 dl lakkoja (paseerattuna) |
2 rkl ruokosokeria |
1 dl kinuskikastiketta |
Koristeluun |
1 dl lakkoja |
Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita rahkan joukkoon kermavaahto, paseerattu lakka ja sokeri.
Valuta päälle kinuskikastiketta nauhana. Kääntele seosta vain sen verran, että kinuski jää seokseen raidoiksi.
Nostele seos annosvuokiin. Jäädytä pakastimessa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Kumoa jäädykkeet vuoista lautasille ja anna olla huoneenlämmössä vähintään 20 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele kokonaisilla lakoilla.
Siinäpä se sitten oli, vuoden 2011 viimeinen ruokapostaus, numero 120. Blogin kirjoittaminen on ollut ihana pakopaikka arjen murheista, hetki omalle itselleni. Vuoteen on mahtunut monta ruokaoivallusta, monta epäonnistumistakin,kokeiluja, jännitystäkin (että lässähtääkö vai eikö lässähdä...), oppimista, uusia tuttavuuksia niin blogistaniassa kuin ihan elävänäkin... Viinitermiä lainatakseni, tämä on aika "antava" harrastus.
Siksi luulen, että myös elämäni kaksi tärkeintä saavutusta, ovat jollakin lailla alkaneet nivoutua ruokamaailmaan tänä vuonna....
Pieni , suuri munamieheni....
josta on aivan pakko kertoa seuraava anekdootti:
Kun valmistelimme Maitotytön ristiäisiä maaliskuussa, ja hra pappi oli meillä käymässä ja urho silloin vielä 6v tuli eskarista kotiin ja näki vieraan miehen olohuoneessa, kävi supisemassa minulle, että "äiti, äiti saanko esittää..." minä arvasin kyllä mitä, ja nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Urho juoksi yläkertaan, puki munamiehen verhat ylleen ja tulla taapersi papin eteen. En koskaan tule unohtamaan lapseni repliikkivalintaa. Tillitti sielunhoitajaa suoraan silmiin ja kimitti:
" Pieni muna, suuri sielu!"
Ikionnellinen olen myös siitä, että tammikuussa sain vielä ihan ikioman sinappikoneen:
Voin suositella kaikille!
Yksi on joukosta poissa. Joulunaikana olen niin ikävöinyt myös omaa Obelixiani. Ovat säästyneet niin piparkakut kuin kakunkoristeetkin.
Kuva by Salme Mujunen |
Ja niinkuin tavataan sanoa,
näihin kuviin ja tunnelmiin,
kiitoksia kaikille blogiani lukeneille
ja onnistuneita keitoksia vuodelle 2012!
Jokahittelle!
Nanna