Pages

torstai 29. joulukuuta 2011

Jouluaaton ruokadokumentaatio 2011

bangladeshilaista käsityötä

Kamerani on vihdoin palannut kotiin retkiltään, joten voin nyt dokumentoida jouluaattomme syömyksellisistä näkökohdista. Mitään mullistavaa ja erikoista ei jouluperinteissämme ole, haluan menun kuitenkin tallentaa tänne jo ihan itseäni ja perhettäkin ajatellen.

Joulupuuron nautimme kotona aamulla appivanhempien kera ennen saunaa, samoin torttukahvit. Pukkilogistisista syistä oli jouluruokailumme ajankohdaksi valikoitunut kello 15. Syömään ja aattoa viettämään kokoonnuimme äitini ja isäni kotiin, paikalla olivat sisarukseni, yhteensä 10 henkeä, Porvoossa asuvan Nikoveljen ja munKälyni viettäessä tällä kertaa joulua lapsineen kotonaan.



Mutta olihan tuossa säpiunää tälläkin porukalla. Äitini hoiti suuremmaksi osaksi ruuanlaiton, minä sain tuoda yhden sillin, saaristolaisleivän ja jälkiruuan, Nuutinminna toisen sillin ja  erittäin herkun sienisalaatin. isäni bravuuri on graavilohen valmistus, sekä kinkun leikkaus. Natasisko taisi valmistaa ainakin Waldorffin salaatin.

Katamme pitkän pöydän kauniisti, äitilläni on perinteisesti kattauksessa punaista ja kultaa/messinkiä. Ensin pöytään katetaan alkuruuat, sitten lämpimät kinkkuineen. Istumme kaikki paikoillamme ja erittäin sopuisesti kierrätämme vadit myötäpäivään syöjältä toiselle....tämä tosiaan vaatii vuosien harjoittelun....;D



Aatto Menu 2011

Alkuun 

Muikunmäti, smetana ja sipuli
Sitruunasilli
Gögisilli
Sinappisilakat
Valkosipulisilakat
Suutarinlohi
Roseepippurigraavilohi
Kylmäsavulohi,
Kylmäsavulohirullat
Metsäsienisalaatti
Viherpippuripatee
Waldorffin salaatti
Keitetyt perunat
xxx

ja sitten vielä

Rosolli
Lanttulaatikko
Porkkanalaatikko
Punajuurilaatikko
Imelletty perinalaatikko
Maksalaatikko ja puolukkahillo
Perinteinen sinappikuorrutteinen kinkku
Luumuinen kinkunkastike
Sinapit
xxx

kaiken kanssa

Äitin joululimppu
Saaristolaisleipä
Hapankorppu
voi
xxx

juomana

Kotikalja, maito,  joku viini? 
(anteeksi, mutta kun mä en juo viiniä jouluaattona...)
xxx

jälkiruokana, paljon, paljon myöhemmin

Puolukkainen Pavlova


 Lohirullat eivät ole joulupöytämme vakiovieras, mutta tällä kertaa mukana piparjuurijuustotäytteellä.



Monenlaista graavilohta on maisteltu ja tehty vuosien varrella, vaan ei ole isän roseepippurilohen voittanutta.


Kylmäsavulohi, straight from kauppa.


Kupeissa siis takavasemmalta lukien glögisilli, valkosipulisilli, muikunmäti, sipuli, glögisilli, sinappisilakka, suutarinlohi ja smetana. Minä olen enempi silakkaihminen kuin silli, mutta kaikki maistuivat. Sitruunasilli ja suutarinlohi olivat uusia kokeiluja, suutarinlohi oli todella hyvää kuutioina. Harmi vaan kun alkaa olla jo lohta samassa pöydässä liian monella tapaa.




Äitini valmistama joululimppu oli todella hyvää, mutta suurimmat kehut keräsi kyllä saaristolaisleipä. Tein sitä nyt ensimmäistä kertaa ja nyt voin sanoanyt tietäväni mistä johtuu, että rannikon ruotsinkielisten sanotaan kaikissa tuttkimuksissa olevan onnellisempia, pitkäikäisempiä jne... Onko mikään ihme kun heillä on tälläinen överherkullinen limppu, joka on helppo valmistaa ja onnistumisprosentti suuri. Toista se on kun rintapitäjien emännät täälä peräpohjolassa päivätolkulla hapattaa ja ruokkii jotakin leipätaikinan juurta, sitten sitä vaivataan niskat puuduksissa jumalattomas puises taikinatiinus (taikinan pitää olla isoo, että saa kerralla paljon, kun on niin työlästä) ja monehen kertahan kohotetahan ja vaivathan ja muotoollahan. On kuulkaa leipä lujas!


 Kuvaaja oli väsähtänyt pääruokaan mennessä. (Arvatkaa kuka ei suostu syömään maksalaatikkoa.?)
Äitini laatikot ovat herkullisia, ehkäpä syystä, että hän ei koskaan käytä korppujauhoja eikä kananmunaa niiden valmistuksessa! Tässä (siis edellinen) muuten tämän postauksen ehkä varteenotettavin vinkki. Punajuurilaatikkoa ollaan nyt syöty ainakin 5 vuotta ja meidän perheemme resepti sisältää siis punajuurta ja piparjuurituorejuustoa. Mielettömän hyvää, ellei parasta.

Kaikki oli siis kotitekoista, lukuunottamatta kylmäsavulohta hapankorppua, sinappia, maitoa, voita (no sitäkin isä teki kyllä viikko sitten)ja maksalaatikkoa, sekä maksapateeta, joita molempia on kyllä myös useampana vuonna tehty itse, mutta ei olla vielä löydetty täydellistä reseptiä kumpaankaan.


Aatonaattona Tiimarin 70% alekorista tarttui mukaan vielä äidille vietäväksi melko suloisen kitchit paikkakortin pidikkeet.

Ette muuten usko, niin näillä syömingeillä jaksoi pukin kanssa piirileikit!
Jälkiruoka syötiinkin sitten paljon, paljon myöhemmin.
Joulupäivänä menumme oli tasan sama, jälkkäriä lukuunottamatta  Mietimme tänä vuonna kyllä, että otamme ensi vuonna käyttöön  sen systeemin, etteä klo14 aikaan syömme lounaaksi ihanaisen kalapöydän, ja sitten joskus pukin käytyä kello 19. Kokoonnumme jälleen pöytään kinkun ja laatikoiden ääreen.
Tämän vuoden probleema oli muuten se, että kumpaan kattaukseen Waldorf tulee, oli sitten lopuksi molemmissa.

Erikoismaininnat vuosi 2011 omalta osaltani saa erittäin onnistunut kotikalja ja uusi tuttavuus luumuinen kinkunkastike. Kaikki muukin oli herkullista. Paitsi maksalaatikosta ei tietoa.

Keskustelimme myös pöydässä "toisenlaisen " joulumenun mahdollisuudesta. Mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että jos vuodessa on vain n.2 päivää jolloin herkutellaan tähän tyyliin, syödään ne muu therkkumenut toisina päivinä. Ihan punaiset joulusilmälaput silmillä kapeakatseisesti jouluna.









5 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää teidän(kin) jouluöytä! Jäin kuitenkin kaipaamaan saaristolaisleivän reseptiä :)

    VastaaPoista
  2. Korppujauhoja tai ei meilläkään koskaan ole pantu/panna yhteenkään looraan. Lanttulooran päällekin murustellaan hapankorppua. Paitsi että tämän joulun laatikkokokeilu oli bataattilaatikko, johon tuli korppujauhoja ja munaa. Eipähän tartte sitä tehdä toiste, ainakaan samalla reseptillä.

    Suutarinlohta meillä "kotona" tehtiin jouluksi aina silakasta. Tuossa näyttäisi olevan ihan jalompaa kalaa samalla nimellä.

    Minulta nämä raa'at kalat (= keittämättömät, paistamattomat ja savustamattomat) menevät alas vain pakon edessä ja pureskelematta, ja kun ei se juuri muillekaan meillä maistu, niin meillä on tavannut olla joulupöydässä sitä lajia kovin vähän. Kylmäsavulohi maistuu kaikille, joten sitä on aina, graavi kala ei juuri kenellekään, niin sitä ei ole oikeastaan koskaan. Tänä vuonna oli kylmäsavulohen lisäksi sinappisilliä ja silliä venäläiseen tapaan.

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä ja kattaus on kyllä komia!

    Meillä kokeiltiin tänä vuonna tuota kahden kattauksen tekniikkaa ja hyvin toimi. Alkupalapöydän antimista nautittiin puoli viiden aikaan, pukki tuli kuudelta ja noin seitsemältä istuttiin taas pöytään :). Juhlaseurueemme 8 lasta arvostivat myös tätä järjestelyä.

    VastaaPoista
  4. Mia: ei kaikkia kerkiä yhdellä kertaa...Saaristolaisleivän reseptit netissä ainakin ovat aika lailla samanlaisia, mutta itte rohkaistun tekemään jauhantapajan yllytyksestä

    http://pastanjauhantaa.blogspot.com/2007/10/ikioma-saaristolaisleip.html

    Paistoin omiani kyllä varmaan melkein tunnin pitempään ja vehnäjauhoja laitoin vain 10 dl.

    Munkäly: Apua, oliko se sittenkin Lasimestarin lohta? Tuossa lohessa oli nimittäin jujuna just se, että se oli silakka/sillireseptillä tehty... ei kai suutarinlohessa lohesta ole mitään ideaa? No äiti varmaan oikaisee, jos mulla on mennyt sillit ja silakat ja vielä lohetkin sekaasin.
    Hitsin paljonhan teidän pöydäs on kalaa, ellette edes tykkää. Hyvin kyllä aina hämäät...en oo huomannut ikinä....

    Kiitti Marja, suurin kiitos kuuluu kuitenkin mun äidilleni. Se on paljon parempi versio musta ;)
    Uskon, että ens vuonna noudatetaan tuota teidän systeemiä, mutta oikein reilusti vielä pitemmällä välillä.

    VastaaPoista
  5. Niin se yksi lohijuttu oli Lasimestarin lohi ei mitään tekemistä suutarinlohen kanssa, mutta nteeksi annettakoon pienet sekoilut.raija-äiti

    VastaaPoista